Joulukalenteri 2008 – Luukku 24

Tämä viimeinen luukku onkin hieman erilainen, kuin aikaisemmat. 🙂

Tähän alkuun haluan julkaista yhden jouluisan kokemuksen kevennykseksi.

Allu kirjoitti:

Olimme kaverini kanssa joulukuussa mökillä kahdestaan ja oli pimeää. Päätimme mennä ulos pyörimään lumessa, kunnes kuulimme nurkalta rahinaa ja kopinaa. Menimme katsomaan, mikä tai kuka siellä oli, mutta emme nähneet mitään. Käännyimme ja menimme takaisin, ja kuulimme sen taas. Päätimme mennä sisälle, sillä meitä alkoi hiukan pelottamaan. Kun olimme päässeet sisälle, menin lämmittämään hiukan kaakaota molemmille. Silloin kuulin puhetta ikkunan alta, joka kuului suunnilleen: ”mitä ne täällä tekevät, minun mökkini pilaavat, minä näytän heille, mökkini pilaajille”. Katsoin tietenkin ulos, mutta en nähnyt mitään. Kaverini kysyi minulta, että mikä oli hätänä. Kun vastasin, että kuulin puhetta mutta en nähnyt ketään, kaverini valahti kalpeaksi. Kun kysyin häneltä, että mikä häntä vaivasi, hän vain sönkötti ”t-t-tonttu”. Minä en tietenkään ymmärtänyt mitä hän tarkoitti, ja sitten kuulin oven narinaa selkäni takaa. Käännyin hitaasti katsomaan ja huomasin ikkunasta, että ulkovaraston ovi oli auennut. Olin varma, että olin laittanut sen lukkoon. Seuraavana päivänä menimme katsomaan nurkalta, näkyisikö siellä eläimen jälkiä. Ei näkynyt eläimen jälkiä, mutta näimme pienet jalanjäljet, pituudeltaan n. 5 cm ja sama homma ulkovaraston ovella. Kun taas ilta tuli, se alkoi uudestaan enkä saanut unta.
————–_____________________

Meillä on myös kunnia ilmoittaa, että tästä lähtien nimimerkki Gamma toimii Paranormaali Blogin virallisena tutkijana. Hän pyrkii mahdollisuuksien mukaan pureutumaan blogille lähetettyihin kokemuksiin ennen niiden julkaisemista – kaikki lähetetyt tiedot pysyvät luonnollisesti luottamuksellisina. Ohessa viisi Gamman tietoon tullutta erikoista tapausta alan ilmiöiden eri osa-alueilta, jotka julkaistaan nyt tässä Paranormaali Blogin viimeisen luukkun yhteydessä. Tapaukset on tutkittu viime kesän aikana ja selostukset niistä julkaistaan nyt ensimmäistä kertaa.

Voodoon kirous

Ristijärvellä asuva Olli Niemelä (nimi muutettu) muistaa hyvin erään päivän noin kymmenen vuotta sitten. Mies lähti kavereineen ravintolareissulle Paltamoon ja lyöttäytyi paikalle sattuneeseen tummaihoisten henkilöiden porukkaan. Illan kuluessa heille tuli kuitenkin kiistaa säännöistä pelatessaan biljardia. Riitely paisui lopulta niin, että nämä kaverit kävivät käsiksi miehen partaan ja uhkasivat tehdä hänestä voodoonuken. Suomea murtaen puhuneet miehet uhosivat, että Niemelä saisi nyt kokea omakohtaisesti miltä tuntuu tukehtua.

Olli Niemelä kertoo, että häntä lähinnä huvittivat miesten uhkailut ja niinpä hän kirosikin ääneen, jotta oli ylipäätään heidän seuraansa osunut. Vastapuolta hänen asenteensa ei kuitenkaan miellyttänyt – miehen olisi heidän mukaansa kannattanut varoa sanomisiaan. Vielä ennen lähtöään ravintolasta, mies sai kuulla joutuvansa kärsimään vielä samana yönä kun he kolmen maissa kirouksen langettaisivat. Tiesipä tarjoilijakin kertoa, ettei kenelläkään ole tästä porukasta hyviä kokemuksia.

Palattuaan aamuyöstä Ristijärvelle, häntä ei enää koko välikohtaus juurikaan painanut. Mies oli pitänyt kirouksia pelkkänä huuhaana, eikä antanut uhkausten häiritä itseään, mutta niinpä hän vain varttia yli kolmen hän tunsi kuinka ”happi kertakaikkiaan loppui”, eikä siinä tuntunut auttavan siinä tilanteessa mikään. Kestettyään päiväkausia hengenahdistusta ja räkimistä, mies lähti lopulta hakemaan apua lääkäriltä. Tutkittuaan potilaansa, hän ei kuitenkaan löytänyt keuhkoista mitään vikaa, eikä osannut sanoa mistä hengenahdistus voisi johtua, vaikka mies siinä yski ja räki kuin kuolemankielissä olisi ollut. Lääkärin määräämästä avustakin oli vain vähän lievitystä oireisiin.

Vaikka hengenahdistusta oli jatkunut sitkeästi jo kaksi viikkoa, hän päätti lähteä kaverinsa seuraksi Paltamoon. Siellä he törmäsivät jälleen samaan porukkaan, joka oli uhkaillut kirouksen langettamisella. Kyseiset kaverit istuivat pian samaan pöytään kertoakseen, että eiköhän mies ole jo kärsinyt tarpeeksi ja hän pääsisi kirouksesta kahden tunnin kuluttua. Paluumatkalla miestä alkoi jo naurattamaan koko juttu – kuitenkin pari tuntia baarissa tapahtuneen ilmoituksen jälkeen oireet lakkasivat ”kertalaakista” niin kuin olivat alkaneetkin.

-En tiedä mihin uskoa, vai oliko tuo kuitenkin vain helkatin paha sattuma, toteaa Olli. Hän ei pidä itseään alttiina suggestiovaikutuksille ja on vieläkin sitä mieltä että todellisen selityksen täytyy löytyä jostain muualta kuin voodoon piiristä, vaikka tapaus kovasti häntä mietityttääkin.

Vaihtaen vilkkaasti puheenaihetta tästä ikävästä välikohtauksesta, Olli Niemelä kertoo myös toisesta erikoisesta tapahtumasta, joka sattui kevättalvella 2003 Ristijärvellä. Eräänä aamuna hänen kaverinsa Simppa tuli kertomaan hänelle oudosta kuviosta, joka oli kuulemma ilmestynyt yhden yön aikana talonsa vieressä olevalle suopeltoalueelle. Leveydeltään satojen metrien kokoiselle miltei puuttomalle aukiolle oli lumeen tullut ristiin rastiin kulkevia omituisia kapeita jälkiä, ikäänkuin sirkuspyörän synnyttämiä. Ne muodostivat pitkiä suoria viivoja, jotka tekivät kuitenkin aika ajoin suorakulmaisia jyrkkiä suunnanmuutoksia ja näitä riitti koko aukion laajuudelta metsänlaitaan asti. Minkäänlaisia jalanjälkiä tai muita merkkejä kuvion aiheuttajasta ei löytynyt, Ollin mukaan jäljet eivät olleet painuneet aivan maahan asti ja ne olivat jäätyneet pohjastaan ikäänkuin voimakas lämpö olisi sitä osaksi sulattanut.

Voodoosta puhuttaessa on syytä painottaa, että alkuperäisessä muodossaan tämä afrikkalaislähtöinen luonnonuskonto ei ole sisältänyt zombeja tai voodoonukkeja. Kirousten langettaminen ei ollut todellakaan keskeinen osa uskontoa ennen kuin elokuvateollisuus antoi oman värinsä asiaan. Suggestiolle alttiit ihmiset saattavat kokea kirouksen niin että alkavat käyttäytyäkin sen edellyttämällä tavalla tai aiheuttavat itselleen jopa psykosomaattisia oireita. Useimmiten voodoota koskevissa väitteissä on kyse kuitenkin vain vahvistamattomista tarinoista, eikä voodooseen nykymuodossaankaan edes elokuvateollisuuden vaikutuksesta liity juuri zombeja tai fetissejä, paitsi viihteenä. On kuitenkin todettu joitakin todellisia tapauksia, joissa ihmisiä on väitetysti muutettu zombeiksi tarjoamalla heille mm. datura stramoniumin lehdistä ja pallokalan myrkystä sekoitettua uutetta, joka hidastaa elintoiminnot vain murto-osaan normaalista. Enimmäkseen voodoon pimeää puolta ovatkin luultavasti toimintaansa omaksuneet rikolliset ja mielenterveysongelmaiset.

Voodoouskonnosta voit lukea lisää mm. Sinikka Tarvaisen teoksesta ”Voodoo – afrikkalainen menestystarina”. Jos olet mielestäsi joutunut kirouksen uhriksi tai sinulla on tietoa kirouksista, ota yhteys Paranormaali Blogiin. Kerro myös haluatko, että kertomuksesi julkaistaan ja/tai välitetään aiheeseen erikoistuneelle tutkijalle.

Jättiläismäinen ufo Haapajärvellä

Eletään kevättalvea 1968 Haapajärvellä. Eräässä maalaistalossa valmistaudutaan yöpuulle kun äkkiä melkoinen paineaalto keittiön hornista heittää irtotavaraa lattialle. Paikalla olleet Reija Hautala (nimi muutettu) ja hänen poikansa Timo (nimi muutettu) näkevät ulkona valtavan, halkaisijaltaan arviolta lähes kilometrin luokkaa olleen kiekkomaisen kohteen, joka peittää näkymän heidän kotiaan ympäröivän peltoaukean – nykyisen patoaltaan – alueelta. Havaitsijat hätääntyvät luullen maailmanlopun koittaneen eivätkä uskalla katsoa hetkeen ulos, ennen kuin havaitsevat ufon kadonneen yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin. He painuvat lopulta nukkumaan, vaikka uni jääkin katkonaiseksi.

Seuraavana aamuna havaitsijoille selviää, että mitä ilmeisimmin edellisen illan tapaukseen liittyen lumet ovat sulaneet erittäin laajalta alueelta heidän kotinsa ympäristöstä. Tämän jälkeen he toteavat myös heidän talonsa katon käytännössä tyhjentyneen lumesta. Hämmennyksen ja järkytyksen sekaisin tuntein Timo kertoo tapauksesta myös koulussa, jolloin ilmenee että myös toistakymmentä hänen koulukaveriaan on havainnut saman ilmiön. Tapaus jättää silminnäkijöihin lähtemättömän muiston, vaikka jääkin pian keskusteluissa normaalin arkielämän varjoon.

Syytä tällaisen ufotapauksen painumiselle ikäänkuin unohduksiin voi etsiä siitä, ettei tieto tapahtumasta koskaan löytänyt tietään julkisuuteen. Havaintopaikka oli melko harvaan asuttua eikä kukaan asukkaista epäilemättä kaivannut tiedotusvälineitä sekoittamaan kylän normaalia elämää, maineen menettämisen pelosta puhumattakaan. Tämä on melko tyypillinen tarina sellaisten ufotapausten taustalla, joista raportoidaan ehkä vasta vuosikymmeniä tapahtuneen jälkeen – ja samalla tämä on tekijä, joka myös vaikeuttaa tutkimusten tekemistä. Muistilla on nimittäin tapana vääristyä mitä enemmän aikaa kuluu. Siksi olisikin erittäin suotavaa, että ihmiset kirjaisivat merkittävät havaintonsa ylös mieluiten vielä samana päivänä, sillä jo yksi nukuttu yökin saattaa hämärtää ja sekoittaa muistikuvia. Yleisesti ottaen ehkä keskimäärin vain 5% havainnosta tulee ufotutkijoiden tietoon.

Aina vähäisessä ilmoitusprosentissa ei ole kyse vain leimautumisen pelosta vaan myös tietämättömyydestä. Ei ole mitenkään harvinaista, että havainnot tulevat tietoon vasta sopivan välikäiden kautta tai havaitsijan tutustuttua sattumalta alanharrastajaan tai saatua jostain ufotutkijoiden yhteystietoja. Esimerkiksi tässä nimenomaisessa tapauksessa kävi niin, että tehdessäni paranormaalia koskevaa kyselytutkimusta satuin tutustumaan Timo Hautalan ystävään. Olin liftaamassa Nivalaan johtavan tien varrella kun hän poimi minut kyytiin ollessaan palaamassa Kannuksesta, jossa hän osallistui uutta fysiikkaa kuten vapaata energiaa ja ufoteknologiaa tutkivan ryhmän kokoukseen. Niinpä keskustelu kääntyi pian hänen aloitteestaan ufoihin ja loppu onkin sitten niin sanotusti historiaa. Tällaisia outoja yhteensattumia eli synkronisiteettia näyttää määrätyille henkilöille tapahtuvan yhtenään.

Haapajärven alueelta on kerätty lähinnä kummitusjuttuja sisältävä antologia ”Kettisiä ja muita kummajaisia” kirjoittajayhdistys Inspiksen toimesta, jossa on hyödynnetty mm. professori Juha Pentikäisen nuorena opiskelijana keräämää aineistoa. Jos sinulla on omakohtaisia ufokokemuksia tai asiaan liittyvää tietoa, kannattaa ilmoittaa tästä Suomen ufotutkijoille (040-5170553). Mahdollisia fysikaalisia todisteita sisältäviin tapauksiin löytyy myös erityinen asiantuntijaryhmä nimeltään ”Tiede ja ufot”, heihin saa yhteyden Ufo-Finlandin välityksellä. Synkronisiteeteista ja vastaavista oudoista kokemuksista voit puolestaan ilmoittaa vaikkapa Paranormaalin tieteelliselle tutkijaverkostolle, ParaNetille.

Muistoja edellisestä elämästä?

Kirjoittaja tekee parhaillaan kyselytutkimusta selittämättömistä asioista, mihin liittyy runsaasti kiertomatkailua ympäri Suomea tarjoten erinomaiset edellytykset selvitellä myöskin mielenkiintoisia paranormaaleja tapauksia. Kuluvan vuoden kesällä oli vuorossa lukuisten muiden paikkakuntien joukossa Hirvensalmi, jossa haastattelin vajaata kymmentä henkilöä. Eräs heistä oli Taru Virtanen (nimi muutettu), joka muistelee merkillistä tapausta parinkymmenen vuoden takaa:

Tämä tapahtui silloin kun mun lapset oli pieniä. Olimme tyttäreni ja mun kaverin pienen lapsen kanssa kylässä mieheni vanhan isoäidin luona. Kaverin likka ei ollut ikinä siellä aiemmin käynyt, eikä tiennyt paikasta mitään. Ensimmäistä kertaa käytiin siellä.

Yht’äkkiä se tyttö sano, että missä se sienituoli on. Se mummo, jonka luona olimme kylässä, kertoi että tuollahan se on vintillä. Ja se likka kipas sinne vintille, ihan kuin se olisi aina asunut siellä talossa. Sieltä se sitten tuli kohta sen sienituolinsa kanssa alas ja istui siihen. Ja sit se yhtäkkiä, pyörien siinä sienituolilla, kysyi että missä se sireeni on tosta keittiön ikkunan alta. Mulla vieläkin nousee karvat pystyyn, me kaikki oltiin ihan äimänä että miten se nyt silleen. Ja siinä oli ollut 30 vuotta aiemmin sireenipensas siinä keittiön ikkunan alla.

Jos tuo ei tullut edellisestä elämästä, olisiko se tyttö sitten jotenkin nähnyt (enne)unta siitä paikasta, kysyy Virtanen kertomuksensa päätteeksi. Paikalla oli haastattelutilanteessa myös hänen helsinkiläinen tuttavansa, jolle hän oli sattunut juuri edellisenä päivänä tapauksesta mainitsemaan. Kun kyselytutkimuksessa tuli vastaan jälleensyntymistä käsittelevä kohta, tuttava olikin ensimmäisenä reagoimassa muistellen edellisen päivän keskustelua. Tämän johdosta Taru alkoi spontaanisti kuvailemaan tapausta, kompastelematta tai puhumatta kertaakaan ristiin syntyneessä pienoisessa kuulustelutilanteessa, vaikka hän oli selvästi humalassa ja pari puhelinsoittoakin keskeytti haastattelutilanteen.

Lapsilla ilmenevät jälleensyntymämuistot ovat melko harvinaisia. Mikäli tiedät vastaavia tapauksia, ota yhteys Suomen reinkarnaatiotutkimukseen. Kontaktin ryhmään saat Suomen parapsykologisen tutkimusseuran (09-488497, 050-9255877) kautta, josta halukkaat voivat myös tiedustella mahdollisuuksista tarjota taloudellista tukea edellä mainitulle valtakunnalliselle paranormaalin kyselytutkimukselle.

Toraslammen aavemaiset ilmiöt

Jos matkasi käy ufoistaan tunnetun Syötteen seudulle ja olet kiinnostunut erämatkailusta, saatat päätyä Toraslammen autiotuvalle. Ennen kuin lyöt matkasuunnitelmasi lukkoon, sinun on kuitenkin syytä tietää muutama asia tästä eräkämpästä. Useat paikalla yöpyneet ovat nimittäin kertoneet tai ainakin vieraskirjaan kirjanneet oudoista kokemuksistaan. Eikä kyse ole mistä tahansa tapahtumista vaan paikkaa voidaan syystäkin pitää ehkä eräänä maamme aavemaisimmista, jossa jopa erittäin skeptiset henkilöt ovat joutuneet todistamaan näitä toistuvia ilmiöitä.

Silminnäkijöiden kertomuksissa vilahtelevat mm. itsestään liikkuvat esineet, tyhjästä kuuluvat äänet, erilaiset valoilmiöt, ihmeparanemiset, paikalliset maanjäristykset, oudot reiät maassa, erikoiset eläimet, ruumiista irtautumiset, ufoabduktiot ja eräänlaiset valaistumiskokemukset. Toraslammella on myös saatu valokuva merkillisestä kiekkomaisesta kohteesta. Monipuolisuudessaan tämä paikka onkin ehkä lähin suomalainen vertailukohta Utahissa sijaitsevaan Skinwalker-farmiin, jonka osti eräs hotellimiljonääri kuultuaan alueella esiintyvistä moninaisista ilmiöistä ja palkkasi poikkitieteellisen tutkijaryhmän selvittämään tapahtumien paikkansapitävyyttä.

Alun perin paikalla on asunut Soppelaiseksi kutsuttu metsästäjä, oikealta nimeltään ilmeisesti Juho Särkelä (7.12.1818-20.7.1878), joka rakensi Priitta-vaimonsa kanssa erämökin asunnokseen Toraslammen taakse, edelleenkin asumattomalle seudulle. Myöhemmin (mahdollisesti kesällä 1862) puolison kerrotaan yksinkertaisesti hävinneen maisemista, eikä aikaakaan kun huhut ja epäilykset alkoivat levitä kyläläisten keskuudessa, koska Toraslammella vierailleet eivät saaneet oikein kunnon vastausta arvoitukselliseen katoamiseen. Erään tarinan mukaan vaimo olisi kuollut matkalla Metsälän kylään, lapsenpäästäjän luokse. Toinen tarina puolestaan väittää, että mies olisi hukuttanut vaimonsa läheiseen Varpulampeen.

Soppelainen otti myöhemmin itselleen nuoremman vaimon ja ennen pitkää hänen erämökkinsä jäi tyhjilleen, ehkäpä paikka alkoi olla liian aavemainen tai sitten vain elämäntapa kävi rasittavaksi vanhoilla päivillä. Kylillä alkoi tämän jälkeen levitä kumma tieto, jonka mukaan muuan eräkävijä oli mökissä yöpyessään nähnyt haamun nousevan lammesta, joka oli Priitaksi esittäytynyt ja kertonut, kuinka Soppelainen oli surmannut vaimonsa lyömällä tätä melalla päähän ja työntämällä veneestä. Aavemaisen maineen levittyä enää vain harvat kairankulkijat uskaltautuivat mökissä yötään viettää. Silti alueelta riittää monenlaisia hurjia tarinoita rohkeista yöpyjistä ja heidän kohtaamistaan ilmiöistä. Monet ovat yön selkään joutuneet lähtemään kun eivät ole hermot enää kestäneet, tuvan vieraskirja on väitetysti tänäkin päivänä täynnä tällaisia tapauksia.

Luonnollisestikin varhaisimmat kohtaamiset ovat jo jääneet osaksi alueen perinnehistoriaa ilman kunnollisia tarkistuksia, mutta nykypäivää lähestyessämme lisääntyvät myös mahdollisuutemme saada ensi käden tietoja paikalla kohdatuista ilmiöistä. Soppelaisen asuttamasta talosta ei ole enää kuin rauniot jäljellä, mutta 1970-luvulla parinsadan metrin päässä sijainnut, kovasti rapistunut saunamökki kunnostettiin metsähallituksen toimesta vaeltajien yötuvaksi. Tämän kirjoittaja on henkilökohtaisesti haastatellut useita tuossa autiotuvassa yöpyneitä henkilöitä ja erikoiset kokemukset ovat heidän keskuudessaan osoittautuneet enemmän säännöksi kuin poikkeukseksi.

Muuan Soppelaisen sukulaismies kertoo erään tapauksen: Oltiin vaimon kanssa Toraslammen kämpällä ja meillä oli lisäksi mukana tämmöinen musta koira mukana, Ressu nimeltään. Se nukkui siinä laverin reunalla meitin jalkopäässä ja siellä oli silloin monta muutakin ihmistä. Nukuin siinä kun yhtäkkiä Ressu nosti päätään, jolloin minäkin havahduin ja kuulin kun siellä narahti ensin se ulko-ovi, se aukastiin siinä ihan selvästi.. sitten lattia narahti ja se painui se lankku. En minä sitä ensin nähnyt, mutta näin sitten kun se tuli siihen kohdalle. Ja koira nousi istumaan ja vahtasi sinne kun se oli vielä vähän ärhäkämpi vielä mitä tämä näin. Se katso näin tälleen, katto ja kuunteli sitä.. Sitten aukesi sisäovi ja astuttiin siihen lattialle, niin sen mää huomasin kun se lattialankku näin painui. Silloin koira hyökkäsi siihen ovelle ja näytti niinku se olis jotain nähnyt.. Kettään en itse nähnyt, mutta koira nosti hirviän mellakan. Ja ku koira hyökkäs siihen, mää karjasin isolla äänellä, niin se lattialankku näin nousi ja ulko-ovi kävi, mutta sisäovi jäi raolleen.

Hänen vaimonsa täydensi vielä miestään kertomalla, että hän oli kuullut vedenhakureissulla samana päivänä ikäänkuin vene olisi tullut rantaan, vaikkei mitään näkynyt. Mies on myös tunnettu harrastelijageologi ja hän on vaellellut runsaasti kotikonnuillaan Pudasjärvellä. Hän osaakin kertoa paljon alueella esiintyvistä kaasupurkauksista, jotka aiheuttavat Toraslammen ympäristössä havaittuja kiilamaisia valoilmiöitä ja näyttelevät ehkäpä roolia myös paikallisissa maanjäristyksissä, mitkä saattavat olla hyvinkin tuntuvia. Tällainen geologinen epävakaisuus sekä sähköisyytenä purkautuvat jännitystilat on monissa piireissä liitetty myös selittämättömiä valoilmiöitä ja jopa kummittelua koskeviin teorioihin.

Riitta Kannisto (nimi muutettu) selostaa yöpymistään Toraslammella: Meitä oli silloin isompi porukka siellä. En muista enää keitä kaikkia siinä oli… Meillä ei oikeastaan ollut mitään odotuksia, sinne oli vaan kiva mennä ja kattoo paikkaa. Siihen liittyy niin paljon juttuja mitä ihmiset on näkeneet ja kokeneet, mutta en osannut ees oottaa että mitään tapahtuis. Siinä sitten istuskeltiin iltaa.. mulla on aina ollut hirveä pimeän pelko, mää en yksin pimeällä halua mihinkään lähteä.. ja ilta alkoi hämärtään siinä. Mutta ei minulla sitten mikään pelko siinä oikeastaan hiipinyt sitten mieleen ja jostain syystä mulla oli sellainen tunne, että mun on pakko nyt lähtee tuonna metsään käveleen.

Siinä on sellainen vaara siinä melkein vieressä.. ja en saanut oikein kavereita, kukaan ei innostunut siitä lähteä sitten kävelemään – joku kyllä tuli sitten myöhemmin perässä. Mä menin sitten yksinäni, mua ei pelottanut ollenkaan ja mä oon aina pelänny ihan hirviästi kaikkea pimeää. Mulla oli vaan sellainen tunne, että mun täytyy nyt kävellä sinne vaaran laelle. Sinne päästyäni laitoin maata ja musta tuntu niinku sellainen vihreä valo olisi läpäissyt mut.. oli hirvittävän hyvä olo ja sitten mua tulikin joku huuteleen siihen. Hänen kanssaan jäätiin siihen juttelemaan kaikenlaista ja mä sanoin, että nyt olen voittanut pimeän pelkoni..

Sitten palattiin takaisin sinne (Toraslammelle) ja ihmiset alkoi mennä nukkumaan. Me jäätiin Anjan kanssa kahdestaan siihen leiritulille ja sitten alkoi kuulumaan hevosen kavion kopsetta sieltä järven rannalta, mä en ollut kuullut vielä niitä paikallisia juttuja ollenkaan, mutta se kävi mielessä, että voiko tuo ääni olla.. niinku siellä olisi hevonen laukannut järven rantaa. Ja sitten, mikä oli kaikkein ihmeellisintä, kun se lampi oli siinä.. no, me oltiin aika lähellä sitä lammen rantaa, ja oli aivan tyyntä, ei tuulen värettä käynyt, niin yhtäkkiä alkoi kuulumaan ikäänkuin aallot löisivät siihen mökin seinään. Ja se oli käsittämätöntä, siinä puhuttiinkin että miten tää on mahdollista, mistä ne aallot tulee, eikä mitään, ei tuulenvärettäkään käynyt.

Sitten se oli erikoista, mitä yöllä tapahtui.. mä nukuin jalat oveen päin, siinä oli ensin jonkinlainen porstua ja sitten se huone missä me nukuttiin, ja siinä oli sellaisia makuulavereita missä me oltiin.. ja mulla oli siis jalat sinne porstuan ovelle päin. Jossain vaiheessa yötä mä sitten heräsin, että tulin tietoiseksi jostakin pisteestä siellä lammen takana ja tietoisuus ikäänkuin keskittyi sinne pisteeseen. Ja mulle tuli ikäänkuin sellainen kysymys, että haluanko mä ottaa selvää tästä energiasta ja ajattelin mielessäni että haluan, jos se on hyvästä. Ja samassa se piste liikkui sieltä järven takaa suoraan mun jalkapohjien taakse, ja sitten vielä ikäänkuin varmistettiin, että haluanko ottaa tämän energian vastaan ja sanoin että kyllä edelleenkin, jos se on hyvästä. Ja sitten se vain niinkuin siirtyi minuun, enkä osaa sanoa mitä oikeastaan tapahtui, mulla niinkuin tajunta laajeni. Loppuyö olikin sitten jotain aivan käsittämätöntä, kaikki nukkui niin rauhallisesti kun yhtäkkiä ovet lensivät auki… koirakin alkoi uliseen ja rymys sitten siellä sänkyjen alla. Ja noita energioita pyöri sitten ympärilläni vielä kun palasin Ouluunkin.

Anja-Liisa Hietalampi (nimi muutettu) puolestaan kertoo: Meillä oli vihjettä siitä Toraslammesta ja.. se oli syyskuuta (1993) vasta kun juteltiin, että lähdettäisiin. Saatiin kolmaskin henkilö mukaan, joka on tämmöinen metsämies. Opas ei tullut kun oli joutunut porokolariin, mutta me sitten huonoilla neuvoilla ja vanhalla kartalla kuitenkin selvittiin sinne Toraslammelle. Ja siinä satelikin sitten, joten se kolmas henkilö ei lähtenyt sinne vaaran rinteeseen, kun mua kiinnosti, että minkälaisia kiviä siellä näkyy. No niitä sitten lähdettiin hamuamaan ja komensin tuon kaverinkin matkaan.

Oltiin siellä vähän aikaan oltu niin rupesi tämä kolmas henkilö huutelemmaan ja me siinä ihmeissään, että mitä se nyt siellä huutaa kun se aiko sitä tupaa pitää lämpimänä. No, me aateltiin sitten, että sinne on tullut lisää porukkaa ja sitä se siellä huutelee, että lähetäänpä kattoon sovitaanko me kaikki sinne. Huuto kuului kun me tultiin siihen mökin pihhaan ja ihmeteltiin, missä ihmeessä se mies huutaa. Ja sitten selvisi, että se oli noussu tämmöseen mäntyyn, siinä ei ollut edes kunnolla oksia alhaalla ja siellä latvassa keikkui. Me siinä ihmeteltiin, että mitä oli tapahtunut.. siinä vaiheessa jo arvasin, että mökissä on sattunut jotakin, ei turhaan se mies puuhun mene.

No, hän siinä sitten selitteli, että hän siinä vain huuteli jottette joudu eksyksiin.. sain kuitenkin lopulta puristettua, että siellä mökissä tapahtui jotain. Kysyin, että mitä se oli ja se sanoi, että et usko kuitenkaan jos hän kertoo. No, hän kuitenkin sitten alkaa kertomaan, että kun hän siinä huoneen kulmassa istuu niin yhtäkkiä alkaa joka puolelta katsomaan silmiä ja kaikki silmät katsoo häntä. Että tää on joku pirun mökki, eihän täällä voi olla ja hänen oli pakko tulla ulos.

No, siinä ne pojat sitten jahkaili ja mä menin rantaan niitä kiviä pesemään. Siinä peseskelin niin alkoi kuulumaan soutamisen ääntä ja ne tuntui lähestyvän. Nousen tietenkin pystyyn katteleen, että kun eihän täällä venettä ollut, mutta jostakinhan se tullee. Soutaja souti lähemmäs ja lähemmäs, mutta mitään ei näkynyt. Ja sitten se vene rantautu, kuului kuinka se vene osui rantaan ja kuulin kuinka se laittoi ne puuairot sinne pohjalle ja otti semmoisia puisia astioita.. mä tiedän ne puiset äänet, koska olen sen aikakauden ihmisiä, että olen kuullut niitä. Ja sittenpä se astui maihin ja minä tunsin kuinka olen niinkuin polulla tämän kulkijan edessä. Siirryn taaksepäin ja ne askelet meni siitä sivusta ja kuulin, kuinka ne menivät sinne mökille päin. Kyllä mä siinä sitten sitä ihmettelin.. oikeastaan hyväntuntuinen ilmapiiri jäi siitä. En nähnyt mitään, mutta kuulin vain.

Seuraava yö oli sitten vilkasta kun poikia pelotti valtavasti ja puolenyön maissa kun oltiin mukamas nukkumaan asettauduttu niin tämä kolmas henkilö pomppaa ylös ja kiroo, että hän ei nuku enää pätkääkään tässä mökissä. No minä sitä kyselemmään, että mitä siinä, tuliko joku vai menikö joku, vai mitä. ”En kerro mittään” sano ja ”en nuku varmasti” ja mä siinä lohduttelin, että kyllä sää nukut, ettei täällä mitään kummia, ja minun puolelle ne tulee ensin jos jotakin on. Se ei kertonut mitä hänelle siinä tapahtui.. siinä meni sen aikaa että juuri unen päästä kiinni sai kun tää minun puolisko tärisi niin kokonaan, kuin haavanlehti niin valtava tärinä. Hän siinä kysyi, että kuolenko minä nyt.. minä varmasti kuolen, tämä on semmoista ja sanoi, että hänen päälleen tuli semmoinen, jos näin kuvaavasti sanoisi, niinkuin tuolta katolta lähtee lumi vyörymään ja hän jäi semmoisen alle, että semmoinen tuntu hänelle tuli siinä. Minä siihen, että olet niin paljon vain pelännyt ja jännittänyt, joten se jännitys nyt purkautui siinä. Ei me sitten sitä sen kummemmin pohdittu, että yritetään nyt vähän nukkuakin.

Siinä sitten hetken aikaa meni ja mulla tapahtui se ruumiista irtautuminen, että mä sitten koin sen saman.. se tuli ikäänkuin mun vuoro. Se oli semmoinen valtava energiapakkaus ja mä itsekin ihan varisin niin sanotusti, ja sitten sanoin pojille, että nyt mä tiedän mitä ootte kokenut. Että me ollaan kaikki koettu se sama asia, me saatiin oikein kunnon energiapaukut. Ja aamulla siinä kun sitten heräiltiin, mulle tuli tuommoinen etiäinen ja sanoin muille, että tuosta ovesta tulee kohta mies.. ja niinpä siitä sitten astuikin sisälle semmoinen mies, joka kyseli onko hänen koiraansa näkynyt.

Anja-Liisa on käynyt tämän jälkeen Toraslammella useampaan otteeseen vaihtelevien kokoonpanojen kanssa ja jokaisella kerralla on ollut enemmän tai vähemmän vilkasta näiden ilmiöiden suhteen. Eräällä kerralla he olivat isolla porukalla liikenteessä ja mukana oli myös hänen vanhin poikansa, joka ei juurikaan kummituksiin uskonut. Siirryttyään jo sisätiloihin tätä poikaa lukuunottamatta, ulkoa alkoi kantautumaan suurikokoisten eläinten liikkumista ja petolintujen siipien havinaa muistuttavia ääniä – hyvin monenlaisia voimakkaita luonnonääniä ja raskaita askelia kuului mökin ympäriltä. Hetken kuluttua poika tuli sisälle ja kertoi järkyttyneenä, että hänen ulkonuotiolla istuessaan jostain oli äkkiä tullut kirkas valopallo, joka alkoi pyörimään hänen ympärillään, mikä kävi tuskalliseksi varsinkin silmille. Välittömästi tämän tapahtuman jälkeen poika huomasi, että hänen likinäköisyytensä on parantunut, minkä paikalla ollut terveydenhoitajakin saattoi vahvistaa – tämä olisi vieläpä lähettänyt pojan silmälääkärille, mutta poika suhtautui ehdotukseen varsin nuivasti ja pelkäsi saavansa hullun leiman. Tilaa kesti parisen viikkoa ennen kuin näkökyky alkoi pojan mukaan palata entiselle tasolleen.

Syötteen seudun ilmiöistä voit lukea enemmän Soini Laxin kirjasta ”Pudasjärven ufot” ja Teo Sorrin teoksesta ”Tarinoiden Syöte”. Jos asunnossasi esiintyy säännöllisesti kummittelua tai tiedät tällaisia paikkoja kuten autiotaloja ja eräkämppiä, ota yhteys DI Olavi Kiviniemeen (050-4483432). Olavi on alan huomattavampia tutkijoita Suomessa ja tuntee myös hyvin väylät häiritsevistä ilmiöistä eroon pääsemiseksi.

Näkijänä Suomessa

Suomessa toimii useita spiritualistisia seuroja, valtaosa nykyisin henkisen kehityksen yhdistysten nimellä. Näiden seurojen piirissä ja osin ulkopuolellakin toimii kuitenkin aktiivisia meedioita ilmeisesti vain kourallinen. Suomi ei olekaan näissä asioissa mikään erityisen suuri edelläkävijä, eikä maastamme tunneta oikeastaan yhtään kansainvälisesti merkittävää meediota. Tähän mittaluokkaan olisi ehkä mahtunut äskettäin edesmennyt Svea Richnau. Kirjoittaja on tutkinut ja haastatellut toistakymmentä suomalaista näkijää, mutta Richnaun kohdalla tätä mahdollisuutta ei tarjoutunut, sillä hän lopetti aktiivisen toimintansa jo vuonna 2002.

Suomessa mediaalisuuden suhteen erottautuu erityisesti saamelaisuudesta ja tietäjistään tunnettu Lappi, näin ainakin ihmisten mielikuvissa. Levillä viime kesänä käydessään kirjoittaja tapasi Lapin ehkä tunnetuimman näkijän Iris Palosaaren. Iris työskenteli 34 vuotta kätilönä Kittilän seudulla ja hyödynsi myös työssään luontaisia parantajan kykyjään sekä henkioppaana toiminutta lääkäriä. Mediaaliset kykynsä hän löysi jo nuorena, toisen maailmansodan aikana. Myös hänen tyttärensä Päivikki Palosaari on tunnettu mediaalisesta herkkyydestään, mikä lienee melko harvinainen ominaisuus kovan luokan bisnesnaiselle.

Iris Palosaari kertoo kuinka Lappiin juurtunut vanhoillinen uskonnollisuus on heikentänyt huomattavasti shamanistisista perinteistä kumpuavaa mediaalisuutta. Koska Lappi on ollut kovin lestadiolaista seutua, se on Iriksen mukaan latistanut tietämisen, näkemisen ja kokemisen henkimaailman kanssa, sillä sehän on tiukan luterilaisen ajattelun mukaan syntiä. Työssään Iris on kohdannut tämän vahvasti, sillä alueen kylät ovat olleet erittäin voimakkaasti lestadiolaista seutua.

-Lapin ihmiset ovat hyvin herkkiä tällaisille ilmiöille, mutta ei niistä kukaan voinut kuitenkaan puhua, minä asemani vuoksi kaikkein vähiten, Iris toteaa viitaten työuraansa kätilönä. Henkimaailma vain oli sellainen asia minkä kaikki tiesivät olevan olemassa, mutta ei siitä puhuttu.

Alueen uskonnollisesta ilmapiiristä huolimatta väestö on silti osittain myös säilyttänyt lappalaista kulttuuria, sillä henkimaailman läsnäoloa ei ole Lapissa täysin pyritty poissulkemaan ja tällaisia ajatuksia tukahduttamaan – niin vahvasti ne ovat kuitenkin hiljaisuudessa eläneet tavallisen kansan parissa. Silti, jos jotakin erikoista on tapahtunut, yleensä tämä on pyritty pitämään Iriksen mukaan salassa.

-Tietenkin ilmapiiri on muuttunut myös avoimemmaksi tässä vuosikymmenien aikana, Iris vahvistaa yleisen käsityksen, mutta edelleenkin se synnyttää julkistakin keskustelua kun järjestämme täällä Henkisen kehityksen viikkoja, minkä vanhoillisimmat ihmiset ovat tuominneet pahojen voimien palvelemisena. Siitä on ollut nyt kolmessa lehdessä kirjoitusta eli ei sitä oikein vieläkään hyväksytä, hän kertoo.

Nämä asiat alkavatkin olla Iriksen mukaan viimeisiä tabuja, sillä muutoin miltei kaikki erilaisuus hyväksytään – kylähullujenkin annetaan vapaasti kävellä yleisillä paikoilla kenenkään puuttumatta ja kuolemaankin suhtaudutaan hyvin avoimesti ikäänkuin osana luonnon kiertokulkua. Ainoastaan kaikki tällainen, mikä loukkaa näitä perimmäisiä uskon asioita ei ole suotavaa.

-Ei kukaan sentään ole suoranaisesti minua lynkannyt, vaikka kaikki minut täällä tuntevatkin, hän jatkaa. Vaikka tällaisiin asioihin ”hurahdinkin”, ihmiset ovat vähän ehkä häveten antaneet sen minulle anteeksi, kuvaa hän lappilaista mentaliteettia.

Juuri kukaan ei missään ole kuitenkaan Iriksen mukaan koskaan avannut keskustelua kertomalla näistä henkimaailman asioista, vaikka hän onkin jatkuvasti lehtien palstoilla ja kaikki tietävät hänen mediaalisesta herkkyydestään. Ihmiset ottavat sitten tarpeen vaatiessa yhteyttä kaikessa hiljaisuudessa, vaikkapa varovaisesti puhelimen välityksellä. Iris mainitsee nimenneensä ensimmäisen kirjansakin otsikolla ”hiljaisuus on sinun voimasi”, joka kertoo tästä filosofiasta.

Lappalaisten keskuudessa elää Iriksen mukaan edelleen vahvana shamanistinen ja mediaalinen tietämys. Tähän kuuluu perinteinen lappalainen noituus, jossa noidat saattavat langettaa pahan silmän, iskeä noidannuolella tai laittavat taian vartijaksi jollekin esineelle. Lapissa on Iriksen mukaan esiintynyt jonkin verran myös verenseisautusta, joka onkin ollut tyypillistä pohjoisemmassa Suomessa. Tämä toiminta on kuitenkin kovasti kuihtunut, koska verenseisautussanoja ei oikein ole annettu kenellekään, ne pitäisi perinteen mukaan antaa aina nuoremman polven edustajalle.

-Toisaalta olen kyllä taipuvainen ajattelemaan niin, että sen voi jokainen keksiä itse ne tietyt sanat, jotka laittaa toimimaan sillä tavalla, että saa sen veren pysähtymään, Iris ehdottaa. Kyse on hänenkin mielestään enemmän tahdon voimasta kuin mistään määrätyistä loitsuista – näitä kykyjä pitää vain harjoittaa, vaikka eiväthän kaikki ole myöskään luontaisesti niin taitavia kuin toiset. Iris epäilee, että hänkin tiedostamattaan tähän kykeni, sillä hänellä ei vastoin todennäköisyyttä koskaan ollut verenvuotopotilasta, joka olisi akuutisti verenseisautusta kaivannut.

Eräs osa meedion työtä on usein henkien auttaminen eteenpäin häiritsevien kummitustapausten yhteydessä. Iris kertoo kuinka hänestä on hieman liioitellen kuvaten tullut ”valtakunnanjulkkis” näissä asioissa, sillä hän saanut viime aikoina yhteydenottoja ympäri Suomea. Hän mainitsee käyneensä viime aikoilla ”keikoilla” mm. Pieksamäellä, Tampereella ja viimeksi Mynämäellä, jossa oli kovin levotonta eräässä talossa – yrittipä hän kaupitella heille ystäväänsä Marja Pennasta, joka osallistui syksyllä televisiosta tulleen Piiri-ohjelman tekoon, mutta he eivät halunneet minkäänlaista julkisuutta.

-Näissä tapauksissa on minun näkökulmastani kyse eksyneistä hengistä, jotka eivät ole tuolla toisella puolella päässeet eteenpäin, eivätkä he välttämättä edes ymmärrä kuolleensa, kuvailee Iris. Minulla on ollut tässä sellainen hukkunut poika, joka alkoi olemaan meidän matkassamme sekä tämän paikan alkuperäinen maanomistaja, joka oli jäänyt tänne roikkumaan, mainitsee Iris pari henkilökohtaisempaa esimerkkiä työstään. Aina kummittelussa ei ole kuitenkaan hänen mukaansa kyse vainajista, sillä joskus näissä tapauksissa on tullut vastaan myös luonnonhenkiä.

-Tavallisesti luonnonhenget lähtevät paremille maille jos ei niitä suututeta, ja yleensäkin jos jossain kummittelee, ei pidä mennä sinne sillä mielellä, että ajaa ne pois vaan kertoa ystävällisesti tästä tilanteesta ja mitä mahdollisesti on tapahtunut. Iriksen mukaan on aina selvitettävä, että halutaanko ilmiöiden aiheuttajien lähtevän pois vai sallitaanko niiden jäävät maisemiin ehkä hivenen rauhallisemmissa merkeissä. Esimerkiksi eräässä lappalaisten noitumassa paikassa hän sopi, että he saavat jäädä kunhan tekevät yhteistyötä – ja paikkahan rauhoittui.

Iris ei millään tavalla itseään kuitenkaan mainosta. Tieto kulkee puskaradion ja julkisuuden kautta, ehkäpä kirjojenkin välityksellä. Iris kertoo pitävänsä yleensäkin varsin matalaa profiilia näiden asioiden suhteen.

-En minä mitenkään näistä asioista puhumista varo, mutta en mitään julkisuutta myöskään hae, Iris muotoilee. Soittajia riittää silti päivittäin ja postiakin riittää, jopa niin paljon, että hän kertoo jättäneensä uusien asiakkaiden ottamisen. Rahan perään hän ei ole, sillä kaikki matkat hän on tehnyt omalla kustannuksellaan – puhelinpalvelusta hän joutuu ottamaan nimellisen maksun jo arkirauhankin takia, sillä muuten ihmiset soittelisivat aivan liikaa. Nyt hän sanoo suunnittelevansa hiljalleen eläkkeelle jäämistä tästä näkijän roolista.

Kysyessäni haastattelun päätteeksi Irikseltä ufoista, hän kertoo tehneensä sellaisen ”sopimuksen” henkimaailman kanssa, että kaikki muut kyllä kelpaavat, mutta ufot saavat suosiolla jäädä muille.

Kittilässä järjestetään vuosittain useita henkiseen kehitykseen ja paranormaliin liittyviä teemapäiviä sekä tapahtumia. Iris Palosaaren elämään ja työhön liittyen ilmestyy keväällä 2009 uusi kirja, joka käsittelee alueen kummitustapauksia, lappalaista noituutta ja muita aiheeseen liittyviä asioita. Hänen teoksiaan on saatavissa Leviltä sekä monista kirjastoista ja kirjakaupoista kautta maan. Jos sinulla on mielestäsi paranormaaleiksi luokiteltavia kykyjä (tai kokemuksia), Suomessa Parapsykologian instituutti (0400-975678) on se alan kokeelliseen tutkimukseen erikoistunut taho, joka tekee yhteistyötä tällaisia kykyjä omaavien ihmisten kanssa.

Koko Paranormaali Blogin ylläpito toivottaa kaikille hyvää joulua. Nauttikaa sitä kinkkua kohtuudella. 🙂

Tässä vielä viime vuoden joulukalenterin viimeinen luukku siitä kiinnostuneille: