ME NA3MM3 S1NUT! NA3TKO SINA M31DAT???

Tietoa

ParanormaaliBlogi.net on Suomen seuratuin rajatiedon media. Olemme uutisoineet paranormaaleista ja muista oudoista ilmiöistä vuodesta 2007 lähtien.

Korostettu kommentti

Arska:

Kolumbiassa Medellin kaupungissa näköjään paljon tunnistamattomia objekti havaintoja, video ja kuvatallenteilla on useita silminnäkijöitä. Mielestäni nuo kiekkomaiset lentävä lautanen kuva ja videotallenteet ovat aika vakuuttavia todisteita siitä että emme ole todellakaan yksin.

Lentäjä pilotin kuvaama video pallomaisesta objektista pilvien yläpuolella on myös hyvä todiste vieraan älyn ohjauksessa olevasta kohteesta lähellä lentokonetta. Etelä-Amerikassa yleisesti on kaiketi jonkinlainen UFO – aalto menossa parasta aikaa. Mielenkiintoisia videoita nuo kaikki ja joissakin on mahdollisuus muuttaa selostuksen teksti Suomi kielelle.

Kommentoitu artikkeliin: Massahavaintoja Kolumbiassa

Tulossa

Wespa

Norjan Märtha Louisella Yliluonnollisia Kykyjä

Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kertoo parantuneensa sairaudesta kälynsä, prinsessa Märtha Louisen parantajantaitojen avulla.

Paljastus sisältyy Märtha Louisen elämänkertateokseen Underveis. Mette-Marit sanoo parantuneensa munuaisaltaan tulehduksesta Märtha Louisen käsien päälle panemisella. Kirja kertoo myös Märtha-Louisesta selvännäkijänä.

Norjalaiset saivat aiemmin tällä viikolla kuulla Märtha Louisen perustavan koulun, jossa hän opettaa puhumista enkeleiden, henkien ja eläinten kanssa.

Uutistoimisto NTB:n haastatteleman viestinnäntuntijan Jarle Thanbergin mukaa koulu- ja parantumistarinoiden julkaisu viestimissä käy ilmaisesta mainoskampanjasta, jonka avulla Märtha Louise saattaa tienata jopa kymmeniä miljoonia kruunuja. Prinsessa tunnetaan myös satukirjailijana.

Lähde: iltalehti.fi

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Yli sata ihmistä näki outoja valoja

UFO-ilmiöAinakin sata ihmistä seurasi yötaivaalle ilmestyneitä outoja valoja viime lauantaina Stratford-upon-Avonissa, Britanniassa.

Daily Mail -lehden mukaan viisi valoa leijui kaupungin yläpuolella noin puolen tunnin ajan.

– Kolme valoa oli muodostanut kolmion ja yksi loisti niistä oikealle. Sitten vielä yksi valo ilmestyi ja näytti syöksyvän muita kohti hyvin nopeasti. Sitten se yhtäkkiä hidasti vauhtia ja pysähtyi kokonaan, ilmiön videoinut Tom Hawkes kertoi Daily Mailille.

Ilmiön näki suuri joukko pubeista kadulle tulleita ihmisiä. Myös monet autoilijat pysähtyivät ihmettelemään valoja.

Paikallisen lentokentän lennonjohto ei havainnut mitään erikoista tapahtumahetkellä. Puolustusministeriö ei kommentoinut tapahtumaa.

Lähde: iltasanomat.fi

EDIT:

Tässä vielä video kyseisestä tapahtumasta.

http://www.youtube.com/watch?v=3MJl-YTuYo8

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Pieni tauko

TaukoPidän blogin ylläpidossa pientä taukoa henkilökohtaisten syiden takia, mutta uutta artikkelia pitäisi pukata lauantaina. Toivottavasti kestätte nämä päivät ilman uusia päivityksiä. 🙂

PS. Jos kiinnostaa tukea blogia, niin klikkaileppa tuolta sivupalkista linkkien kohdalta tuo Silja Linen ja GSM-Vertailun linkki, niin kilahtaa kassaan pari senttiä. Silja Linella on muuten jotain kesätarjouksiakin menossa. 😉

________________________________________________________

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Poltergeist tekee taas kepposia

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Trumbull County Ohion UFO

Tapahtumalla oli useita silminnäkijöitä, joiden joukossa mm. poliiseja.

Osa 1

http://www.youtube.com/watch?v=qvdhi8BhJcA

Osa 2

http://www.youtube.com/watch?v=B3O30e-HpHE

Mainos: Paranormaaleja T-Paitoja!

Tykkäys ja jakotoiminnot:

UFO katoaa

Elokuussa vuonna 2006 kuvatussa videossa lentävä lautanen leijuu jonkun kaupungin yläpuolella ja katoaa yhtäkkiä.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Philip Schneider – Esitelmä UFOista ja Alieneista

Philip Schneider oli insinööri, joka työskenteli USA:n hallinnolle ja parin vuoden aikana vuosi tietoja, mitä oli kauan pidetty salassa, jonka tuloksena hänet murhattiin vuonna 1996. Philip Schneider piti tämän esitelmän 6 kk ennen kuolemaansa.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Derren Brown – Kännin simuloiminen

Humala ilman alkoholia ja krapulaa. 😀

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Paranormaaleja kokemuksia otetaan vastaan

Oletko kokenut jotakin selittämätöntä, jota ei ole mielestäsi mitenkään mahdollista selittää ilman yliluonnollisten tai paranormaalien elementtien mahdollisuutta? Mikäli vastauksesi ylläolevaan kysymykseen on myönteinen, pyydän sinua lukemaan tämän viestin tarkemmin.

Olen kiinnostunut poikkeuksellisista kokemuksista, jotka ovat kokijan näkökulmasta asettaneet todellisen haasteen ns. naturalistiselle maailmankuvalle (eli maailmankuvalle, joka ei sisällä, eikä lähtökohtaisesti voi sisältää yliluonnollisia elementtejä). Ensisijaisesti kohdistan viestini henkilöille, joiden maailmankuva kirjaimellisesti muuttui tällaisen kokemuksen myötä, mutta kokemuksesi voi olla myöskin tapahtuma, joka on lähinnä vain vahvistanut jo aiemmin muodostunutta käsitystä maailmasta. Toisin sanoen, omalla maailmankuvallasi ennen kokemusta ei ole niinkään merkitystä – oleellisinta on, että kokemus on mielestäsi, mieluiten ilman vähäisintäkään epäselvyyttä luokiteltavissa yliluonnolliseksi. Hyvä määritelmä hakemalleni kokemukselle on se, että kuka tahansa tapahtuman kokisikaan (vaikkapa ihmiskunta kokonaisuudessaan), ilman älyllistä epärehellisyyttä tällä ei ole mitään mahdollisuuksia kyseenalaistaa siihen liittyviä paranormaaleja tai yliluonnollisia elementtejä.

Tällaiset kokemukset ovat luonteenomaisesti sellaisia, että niiden todistusvoima on ulkopuolisille hyvin rajallinen, varsinkin kun tapahtuman todistajien määrä on tyypillisesti hyvin pieni, mutta kokijat tai kokija itse on voinut huomattavalla varmuudella poissulkea kaikki luonnolliset selitykset kyseisen tapahtuman osalta. Vaikka tällaiset, kokonaisen maailmankuvan kannalta hyvin haastaviksi koetut tapahtumat ovat melko yleisiä, niistä ei kuitenkaan haluta puhua kovinkaan julkisesti. Syynä tähän ovat juuri niiden vähäinen todistusvoima ulkopuolisille ja niiden ”radikaali” luonne: On monille helpompaa hylätä kokija lausuntoineen hulluna, valehtelijana tai typeryksenä kuin edes kuunnella hänen kertomuksensa loppuun… Vaikka ilmapiiri onkin parantunut jonkin verran ja asiallisia, luotettavia kokijoita osataan kunnioittaa toisella tavoin (eli vaikka ei oltaisikaan valmiita hyväksymään hänen lausuntoaan, ollaan kuitenkin valmiita tunnustamaan, ettei hän ei ole hullu tai valehtelija ja kunnioittamaan hänen kertomustaan siltä pohjalta, ettei asiasta voi ulkopuolisen näkökulmasta sanoa mitään suuntaan tai toiseen), on tällainen leimaaminen silti vielä aivan liian yleistä. On siis tämäntyyppisten sosiaalisten paineiden vuoksi ymmärrettävää, että kokijat ovat äärimmäisen varovaisia, varsinkin harkitessaan todistamiensa yliluonnollisisten tapahtumien kertomista omalla nimellään.

Poikkeuksellisten kokemusten raportoinnista on ilmeistä hyötyä tutkimustiedon saavuttamiseksi, hyvinkin monien eri tieteenalojen kannalta, joissa voi olla edustettuna monia eri näkökulmia. Kuitenkin luonnontieteellinen näkökulma on jäänyt varsin rajalliselle huomiolle. Yliluonnollisiksi luokiteltujen hyvin spontaanien (satunnaisten) tapahtumien kohdalla tämä on ymmärrettävää, koska tällaisia on erityisen vaikea tutkia – ja tiettävästihän väitetyt tapahtumat ovat sattuessaan yleensä hyvin huonosti ennakoitavissa. Tämä pitää erityisesti paikkansa, kun puhutaan kokeellisesta tai havainnoivasta tutkimuksesta, mutta myös jälkikäteen tehdystä luonnontieteellisestä analyysista, jossa pyritään hankkimaan todistusvoimaa yliluonnollisten ilmiöiden olemassaololle. Tämän näkökulman lisäksi voidaan kuitenkin tarkastella väitetyn ilmiön yliluonnollisuutta itsessään, sen todistusvoimasta riippumatta. Tällä ei ole tietenkään välitöntä luonnontieteellistä arvoa, mutta tieto tällaisten kokemusten olemassaolosta voi helpottaa muiden kokijoiden tilannetta, ja voidaan myöskin pitää hyvin mahdollisena, että yliluonnollisteksi luokiteltavien väitettyjen tapahtumien kerääminen ja arviointi mahdollistaa tällaisten ilmiöiden paremman ennakoinnin. Raporteista suoraan saaduilla tiedoilla ja tiedoilla, joita voidaan saavuttaa toisistaan riippumattomien raporttien vertailemisella on siis mahdollista saavuttaa näin ollen tutkimuksellista hyötyä myös luonnontieteiden kannalta, mitenkään väheksymättä muiden tieteenalojen näkökulmaa, ja mahdollinen arvo on niinkin suuri, ettei tätä tilaisuutta voida sivuuttaa. Myös vertaistuen näkökulma on tärkeä tiedotettaessa tällaisten kokemusten olemassaolosta, sillä tällaisten kokemusten ja sosiaalisen ympäristön asenteiden välinen ristiriita voi olla hyvinkin repivä.

Ongelma on kuitenkin ollut, että kokemuksista kertovat tiedot ovat hyvin hajanaisia ja myöskin mahdollisuuden niiden arviointiin ovat olleet rajattuja. Nyttemmin on onneksi perustettu yhdistyksiä, jotka ovat ottaneet asiakseen tällaisten kokemusten keräämisen, mikä on mielestäni merkittävä askel järjestäytyneen tutkimuksen suuntaan yliluonnollisiin, tai laajemminkin kaikkiin poikkeuksellisiin tapahtumiiin liittyvien memoraattien ja todistusaineistojen hyödyntämiseksi. Tärkeimpänä tällaisista yhdistyksistä lienee Paranormaalin Tieteellinen Tutkijaverkosto (ParaNet), joka ei ole esimerkiksi ufotutkijoiden tavoin keskittynyt mihinkään yksittäiseen kysymykseen poikkeuksellisiin ilmiöihin liittyen. Toistaiseksi kuitenkin tietojen keskittäminen ja yhteistyö tämän tiimoilta on alkuvaiheessaan, ja varsinkin Internetin kautta saatavat tiedot ovat hyvin sekalaisia siinäkin mielessä, että itsessään hyvin vakuuttavat kokemukset on raportoitu yhteyksissä, joissa on raportoitu sekalaisesti vähemmän vakuuttaviakin kokemuksia ja jossa esiintyy jopa selvää pilailua ilman minkäänlaista karsintaa tai tapausten arviointia.

Siispä tarjotakseni kokijoille omalta osaltani paremman tilaisuuden saada jonkinlaista vertaistukea sekä mahdollistaakseni paremmat lähtökohdat luonnontieteelliseen tutkimukseen, olen keräämässä nyt tietoja yliluonnollisista kokemuksista. Tätä tarkoitusta silmälläpitäen saadut selostukset kokijoiden ilmoittamista tapauksista tullaan julkaisemaan koosteena (ensisijaisesti Internetissä) sen jälkeen kun ne ovat käyneet läpi ennakkoarvioinnin, jossa aineistosta karsitaan selvät pilat ja tapaukset, jotka ovat vastoin kokijan näkemystä todennäköisesti kuitenkin selitettävissä luonnollisesti. Tässä yhteydessä tarkoituksena ei ole ottaa kantaa tapauksen yleiseen todistusvoimaan, vaan ainoastaan tarjota koostettua tietoa tällaisista kokemuksista aiemmin selostettua tutkimushyötyä ja vertaisaineistoa silmällä pitäen. Tarkempia tutkimuksia vaikkapa juuri todistusvoiman suhteen on kylläkin mahdollista tehdä lähinnä silloin, jos kokija on valmis ilmoittamaan kokemuksestaan luottamuksellisesti tutkijoille erillisen tutkimuslomakkeen välityksellä, jossa on puolestaan mahdollisuus tuoda tarkemmin esille tapaukseen liittyvä todistusaineisto, muut silminnäkijät ja tehdä tarvittaessa tapaukseen liittyen erillisiä tutkimuksia.

Mikäli sinulla on yliluonnollisia tai paranormaaleja kokemuksia, voit selostaa sen/ne tässä yhteydessä (vastauksena tähän viestiin) tai lähettää selostuksen yksityisesti sähköpostiosoitteeseeni, josta se kulkeutuu edelleen yllä mainittuun koosteeseen asianmukaisesti anonymisoituna, mikäli käsitykselle ilmiön yliluonnollisuudesta löytyy perusteita. Vaihtoehtoisesti voit ilmoittaa kokemuksestasi myös tähän tarkoitetulla keskustelupalstalla (http://disc.server.com/Indices/142035.html). Selostuksesta tulee ilmetä pääpiirteittään kokemukseen liittyvät tapahtumat, erityisen tarkkaan selostuksessa on tietenkin huomioitava yksityiskohdat, jotka mielestäsi selkeimmin osoittavat, ettei tapahtumaa voida selittää ilman supranaturalistisia (yliluonnollisia) tai paranormaaleja aineksia. Selostukset käsitellään siis anonymisoituna, mutta jos haluat, että selostuksesta on tässä selostettua laajempaakin hyötyä (niin luonnontieteellisistä lähtökohdista toteutetun aineiston vertailun ja analyysin kannalta, kuin esimerkiksi uskontotieteen, folkloristiikan, informaatiotutkimuksen tai muiden tieteenalojen kannalta), voit ilmoittaa tapahtuman yksityiskohtaisemmin tutkijoille siihen tarkoitettujen tutkimuslomakkeiden välityksellä. Ponnisteluni yliluonnollisista tapahtumista kertovien selostusten keräämiseksi on kohdistettu tämän hankkeen yhteydessä myös niille, jotka eivät ole syystä tai toisesta halukkaita raportoimaan kokemuksistaan omalla nimellään edes asianmukaiseen vaitioloon sitoutuneille tutkijoille taikka eivät ole anonyymistikaan halukkaita näkemään vaivaa asian eteen tutkimuslomakkeiden edellyttämällä yksityiskohtaisuudella. Tässä ilmoituksessani haluan painottaa erityisesti sitä, että mielestäni erilaiset selittämättömät ilmiöt (ml. yliluonnollisiksi katsotut tapahtumat) tarjoavat monien tässä lueteltujen elämänalueiden kannalta aivan liian tärkeitä tietoja, jotta ne jäisivät vain yksittäisten kokijoiden hämmästeltäväksi.

Standardisoidun perustietolomakkeen kokemusten ilmoittamiseen löydät osoitteesta:
http://www.psilab.info/kokemukset.html

Selvyyden vuoksi tarjoudun kiittämään jo etukäteen kaikkia, jotka antavat oman pienen panoksensa tämän asian puitteissa – suurkiitokset!

J. Peter Lassila
jplassila@psilab.info
http://irc-galleria.net/blog.php?nick=Gamma

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Paranormaalit Kokemukset Heinäkuu 2007 (Osa 2)

Kokemukset Heinäakuu 2007Kokemuksia on taas tullut roppakaupalla. 🙂

Valentino kirjoitti:

Toissailtana olin 10-vuotiaan serkkuni kanssa parvekkeella. Serkkuni oli parvekkeella ja itse olin menossa sisälle. Juuri kun astui sisälle, niin kuulin kahden pienen lapsen naurua. Kello oli 23, joten kukaan lapsi ei voinut olla pihalla ja se oli selvästi 2-4 vuotiaiden naurua. Toinen oli selvästi tytön naurua ja toinen pojan naurua. Kun muutimme noin 7 vuotta sitten uuteen kotiin, niin meidän talon vieressä oli semmoinen karmea pieni mökki, jonka seinät olivat aika lahot ja sisällä karmea haju ja verta. Purimme sen mökin. Itse arvelisin, että mökki ja lasten nauru liittyvät jotenkin yhteen. Ehkä ne nauravat lapset ollaan tapettu mökissä ja nyt ne lapset ovat murhapaikalla kummittelemassa. Serkulta en kysynyt mitään, koska hän olisi saattanut alkaa pelkäämään tai jotain, mutta sen nauru-jutun jälkeen hän oli hetken melko kummallinen, joten uskoisin, että hän kuuli jotakin.

Sagittarius kirjoitti:

1 Tämä tapahtui minulle ja minun kaverille, jota kutsun tässä nimellä J.

J oli yksin kotona nukkumassa, kunnes heräsi, kun hänen isänsä lähti autolla kauppaan. J ei saanut enää unta ja päätti odottaa, kunnes hänen isänsä palaa. Vähän ajan päästä hän sitten kuuli auton tulevan takaisin. Kukaan ei kuitenkaan tullut sisään ja noin 10 min päästä hän kuuli auton tulevan taas pihaan. Tällä kertaa hänen isänsä tuli oikeasti kotiin.

Toisella kertaa olimme J:n ja hänen kissansa kanssa verannalla odottamassa J:n äitiä. Vähän ajan päästä kuulimme kun J:n äiti tuli pyörällä pihaan. J:n aika laiska kissa nousi äkkiä ylös innoissaan (että J:n äiti päästää sen tarhaan). Katsoimme ikkunasta, mutta pihalla ei ollut pyörää tai J:n äitiä. Noin viiden minuutin päästä sama ääni kuului uudestaan, mutta selvempänä. (Laskimme aikaa, tuon ekan tapahtuman takia. En ollut koskaan kuullut tuota ääntä, joten tuskin olin voinut kuvitella sitä eikä kissa enää reagoinut ääneen). Taas viiden minuutin päästä ääni kuului uudestaan ja todella selvänä. Olin jo ihan paniikissa, mutta sillä kertaa J :n äiti tuli oikeasti.Tuon tapauksen jälkeen ei ole tapahtunut mitään vastaavaa, vaikka ollaan J :n kanssa aina yritetty kuulostella, jos hänen vanhempansa jonnekin menevät.

2 Tapahtui minulle kotona.

Olin kipeä ja jäänyt kotiin ja heräsin kun sisko tuli kotiin. Olin puoli nukuksissa ja koitin huutaa mun siskolle, että tulee tänne, mutta en saanu silti ääntä kuulumaan. No, se tuli kuitenkin, avasi oven ja tuli mun viereen. Ihmettelin miksi sillä on lila yöpaita, näin mun siskosta vain sen. No, se istu ihan mun pään vieressä ja alko silittää mun hiuksia. Mulle tuli siitä tosi paha olo ja jotekin tajusin ettei se ollu mun sisko. Olin ihan paniikissa, enkä voinu liikkua. En muista mitä sitten tapahtui, mutta tuli tosi kylmä ja se tyyppi katosi jonnekin. Olin vielä vähän aikaa puoli nukuksissa ja sitten pääsin ylös ja laitoin valot päälle (mun sängyn vieres on lamppu, en siis juossu mihinkään laittaa valoja) ja tuli tosi lämmin olo. Siinä tyynyssä ja patjan reunassa oli vielä painauma, missä oli istunut joku.

Toi sama tyyppi on istunu pari päivää ton jälkeen mun vieres seinän puolelta, jossain jalkojen kohalla, ja taas se hävis jotenkin mystisesti, mut sillon en nähny siit mitään, tuntu vaan ku se tuli siihen.

_doomed_ kijoitti:

Tämä tapahtui n. 1-2 vuotta sitten, kun olin tädilläni. Illalla ulkoilutimme koiria ja tulomatkalla näin ison hiekasta muodostuneen jalanjäljen tiellä, aivan kuin isojalalla. Kun lähdin nukkumaan, ajattelin jalanjälkeä pitkään. Lopulta nukahdin ja heräsin seuraavaksi todella aikaisin. Muistin jäljen ja katselin ikkunasta ulos. Mitään ei näkynyt. Yhtäkkiä kuulin jonkun äänen ja katsoin ikkunasta ulos. Näin vain tumman varjon metsän reunalla, joka katosi. Sydämeni hakkasi kovaa ja yritin nukahtaa. Lopulta sitten nukahdin ja heräsin myöhemmin. Tämä tapaus painoi mieltäni koko päivän.

Nimetön kirjoitti:

Kerran kaverilla ollessani hän kertoi, että oli saanut jonkinmoisen webbikameran. Jostain syystä testasimme sitä sillä lailla, että otimme johdosta kiinni ja heilutimme sitä ympäriinsä ulkona. Pyörityksen loputtua päätimme katsoa videota, jonka kamera oli ottanut pyöriessään. Kun katsoimme videota, huomasimme taivaalla jonkin pyöreän esineen, jota emme olleet huomanneet kun olimme kameran kanssa pelleilleet. Katsoimme videon useaan otteeseen ja olimme varmoja, että taivaalla oli jokin pyöreä esine.

_________________________________________________________________________

Onko sinulle tai kaverillesi tapahtunut jotain outoa? Kerro kokemuksistasi alla olevalla lomakkeella tai sähköpostilla osoitteeseen paranormaaliblogi(ät)wippies.com. Tarkoituksena olisi aina aika ajoin julkaista blogissa kokemuksianne. Kerro samalla viestissäsi haluatko, että mainitaanko sivuillamme viestin yhteydessä nimesi, nimimerkkisi vai haluatko esiintyä tuntemattomana. Viesti näkyy vasta, kun se on julkaistu sivuston ylläpitäjän taholta.

Lomake:

[contact-form-7 404 "Not Found"]
Tykkäys ja jakotoiminnot:

Huomio!

Hei arvoisa Parablogin seuraaja,

Tämä sivusto toimii yksityisesti, täysin ilman ulkopuolista vaikutusta.

Sivuston toimintaa ja ylläpitokuluja (domaini, sivustotila) voit tukea lahjoittamalla haluamasi summan.

Olemme osa Suomen Galaktista Liittoa.

suomengalaktinenliitto.net

Voit tukea toimintaamme lahjoittamalla (PayPal ja pankkikortit)





Tai tilisiirrolla suoraan tilillemme.

Lahjoitustili:
Vesa Äijälä
FI98 5280 0020 0103 93
Kirjoita viestikenttään viestiksi: lahjoitus

Mainosyhteistyössä, otathan yhteyttä sähköpostilla: info.paranormaaliblogi(ät)gmail.com

Arkistot

Liity e-maillistaamme (uudet artikkelit mailiisi)

YHTEISTYÖSSÄ JA MUKANA

arkku net kotisivutilaa

suomen galaktinen liitto