ME NA3MM3 S1NUT! NA3TKO SINA M31DAT???

Tietoa

ParanormaaliBlogi.net on Suomen seuratuin rajatiedon media. Olemme uutisoineet paranormaaleista ja muista oudoista ilmiöistä vuodesta 2007 lähtien.

Korostettu kommentti

Arska:

Kolumbiassa Medellin kaupungissa näköjään paljon tunnistamattomia objekti havaintoja, video ja kuvatallenteilla on useita silminnäkijöitä. Mielestäni nuo kiekkomaiset lentävä lautanen kuva ja videotallenteet ovat aika vakuuttavia todisteita siitä että emme ole todellakaan yksin.

Lentäjä pilotin kuvaama video pallomaisesta objektista pilvien yläpuolella on myös hyvä todiste vieraan älyn ohjauksessa olevasta kohteesta lähellä lentokonetta. Etelä-Amerikassa yleisesti on kaiketi jonkinlainen UFO – aalto menossa parasta aikaa. Mielenkiintoisia videoita nuo kaikki ja joissakin on mahdollisuus muuttaa selostuksen teksti Suomi kielelle.

Kommentoitu artikkeliin: Massahavaintoja Kolumbiassa

Tulossa

eveimmonen

Sivu 1. Yhteensä 3.123

Elokuva-arvostelu: In A Dark Place

Anna Veigh palkataan orpojen sisarusten Floran ja Milesin kotiopettajaksi valtaisaan Bly Housen kartanoon syrjäiselle maaseudulle. Anna alkaa kuitenkin aavistaa, että kartanon entinen palvelusväki kummittelee talossa, ja päättää pelastaa lapset pahansuovilta hengiltä.

Elokuva on hidasvetoinen, en lainkaan määrittelisi K-15 elokuvaksi. Kuten takakansi voi virheellisesti viitata yliluonnolliseen elokuvaan, se ei sitä ole. Elokuva on juoneltaan tylsä, ennalta-arvattava ja ei lainkaan liity yliluonnolliseen, lähinnä päähenkilön mielenterveyteen.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Viikon Ohjelmakatsaus

Lauantai:

SUB Klo. 23:00Paranormaalit Lapset “Paholaistalo”

SUB Klo. 00:50 – Salaiset kansiot ”Varas”

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Viikon ohjelmakatsaus

Keskiviikko:

TV Viisi Klo. 23:05 – Paranormal State

Lauantai:

JIM D Klo. 21:00 – Ufo-Tutkinnat

SUB Klo. 23:00Paranormaalit Lapset ”Yön kauhuja”

JIM  Klo. 15:10 Totuuden perässä ”Ihmissusi ja menninkäinen”

Sunnuntai:

JIM  Klo. 20:00 Totta vai tarua ”Aavelaivat”

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Viikon Ohjelmakatsaus

Paranormal State TV ViisiKlo. 23:05 Pvm: 26.08.2009 Keskiviikko ’Kirottu Piano’

Ufo-Tutkinnat JIM – Klo. 21:00 Pvm: 29.08.2009 osa.2 Lauantai

Totuuden perässä JIM – Klo. 15:15 Pvm: 29.08.2009 Lauantai

Paranormaalit Lapset Sub – Klo. 23:00 Pvm: 29.08.2009 Lauantai ’Kummitus nimeltä Freddie’

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Paranormaalit lapset

MTV3 Fakta, klo 20.05

”Psychic Kids: Children Of The Paranormal – Pelon hallinta”.  Amerikkalaissarja nostaa esiin tähän asti piilossa pysytelleen ilmiön: lapset ja nuoret, joilla on pelottavia yhteyksiä tuonpuoleiseen. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi kuolleiden ihmisten näkemistä, kykyä ennustaa tulevaisuutta, pahoja aavistuksia, outoja näkyjä… Voiko paranormaaleja lapsia auttaa? Sarjan asiantuntijat, meedio Chip Coffey sekä Columbian yliopiston psykologiaan perehtynyt professori Lisa Miller, tekevät parhaansa. Nuoret eivät useinkaan pysty hallitsemaan paranormaaleja ilmiöitä. Columbian yliopiston professori ja meedio opettavat kolmelle lapselle pelonhallintaa.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Uudet sarjat tänään 5.4 SubTV ja MTV3

Suosittu tv-sarja Heroes palaa taas Subin iltoihin. Maikkarilla taas saamme kevään mittaan seurata uutussarjaa Ilmestyksiä.

MTV3 Klo: 22.45 Ilmestyksiä K-15

Uusi jännityssarja alkaa! Hyvän ja pahan välisen taistelun keskipisteeksi joutuva pappi Isä Jacob (Martin Shaw) kamppailee paholaisen salaliittoa vastaan. Manaajan jalanjäljillä kulkeva BBC:n tuottama laatusarja yhdistää jännityksen ja yliluonnollisen maailman kiinnostavaksi kokonaisuudeksi.

SubKlo: 21.05 Heroes

Neljä kuukautta myöhemmin… Sarja jatkuu 2. tuotantokauden jaksoilla. Bennettit yrittävät sopeutua uuteen elämäänsä Kaliforniassa. Hiro kohtaa sankarinsa Takezo Kensein, joka ei aivan vastaakaan hänen mielikuviaan. Kaksoset Maya ja Alejandro Herrera pakenevat poliisia Väli-Amerikassa tavoitteenaan loikata Yhdysvaltoihin. Mohinder saa työtarjouksen Yhtiöstä. Amerikkalainen draamasarja ihmisistä, joille on kehittynyt yliluonnollisia kykyjä.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Elokuva-arvostelussa The Unborn

”Parikymppinen, lapsena äitinsä menettänyt Casey (Odette Yustman) alkaa nähdä outoja unia kalmasilmäisestä pojasta, kuolleesta sikiöstä ja vihaisista koirista. Kun naapurinpoika alkaa käyttäytyä psykopaattisesti ja Caseyn peilistä yrittää joku tulla iltaisin kylään, alkavat ainekset pelotteluleikkiin olla kasassa. Casey alkaa selvittää itsemurhan tehneen äitinsä mysteeriä, ja alta paljastuu yllättäviä sukulaissuhteita, natsiajan juutalaistraumoja ja kohtuun kuolleita lapsia.”

ARVOSTELU elokuvalle

Elokuva itsessään antoi erilaisen kuvan kokonaisuudestaan trailereiden ja mainosten perusteella. Odotin lähinnä uutta RING-ilmiötä aloittaessani elokuvaa. Elokuvan alussakin jaksoin vielä keskittyä ja vastaanottaa juonta, joka todellisuudessa osoitti kuuluvansa siihen samaan luokkaan kuin muut amerikkalaiset kauhuelokuvat. Kaavoihin kangistuneet pelottelukohtaukset saivat lähinnä pitkästyttävän olomuodon. Odotin elokuvalta paljon, jouduin tosin pettymään. Idea oli mahtava, mutta toteutus jäi ontumaan pahasti.

The Unborn saa minulta 2 tähteä.

Esitäthän oman mielipiteesi elokuvasta: The Unborn kommenttien avulla.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Ensi-illassa tänään 13.3 The Unborn

Elokuva ensi-illassa tänään K-15 kauhu/jännityselokuva The Unborn.

Toisinaan kuolleen ihmisen sielu on niin pahuuden vallassa, että siltä evätään pääsy taivaaseen. Sen täytyy vaeltaa loputtomiin kahden maailman välillä etsien itselleen epätoivoisesti uutta ruumista. Ja joskus se todellakin onnistuu.

Casey Bell (Odette Yustman) vihasi hänet lapsena jättänyttä äitiään. Mutta kun selittämättömiä asioita alkoi tapahtua, Casey alkoi ymmärtää miksi äiti lähti. Armottomien unien ja häntä hereillä kiusaavan kidutetun aaveen vainoamana Caseyn on käännyttävä henkimaailman neuvonantajan Sendakin (Gary Oldman) puoleen saadakseen painajaisen loppumaan.

Sendakin avulla Casey paljastaa suvun jo natsi-Saksan aikoina kironneen olion – olion, jolla on kyky majoittua kehen tai mihin tahansa ja joka vahvistuu jokaisen uhrinsa myötä. Olion päästyä vapaaksi Caseyn ainoa mahdollisuus selviytyä on sulkea meidän maailmamme ulkopuolelle johtava tie – jota on pitänyt auki joku joka ei koskaan syntynyt.

Ohjaus: David Gover.

Pääosissa: Odette Yustman, Cam Gigandet, Meagan Good, Gary Oldman, James Remar, Carla Gugino.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Mirrors

mirrors_movie_posterPitkästä aikaa kauhuelokuvien vannoutuneille ystäville on annettu katsottavaa K-18 kauhu-trilleri elokuvassa Mirrors.

Kiefer Sutherland (TV-sarja 24) joutuu kasvokkain äärimmäisen pahuuden kanssa karmivassa trillerissä elokuvan The Hills Have Eyes ohjaajalta. Häpäisty ex-kyttä (Sutherland) yrittää saada kasaan elämänsä sirpaleita ja ottaa vastaan rutiinityöpaikan aikanaan loistokkaan Mayflower-tavaratalon hiiltyneiden raunioiden vartijana. Pian kuitenkin järkyttävät kuvat joita hän alkaa nähdä rakennuksen koristelluissa peileissä syöksevät hänet pulssianostattavalle matkalle selvittämään rakennuksen menneisyyteen liittyviä salaisuuksia.. ennen kuin ne tuhoavat hänen perheensä!

Kokeneemmankin kauhunystävän niskavillat nousevat pystyyn. Elokuvan juoni on hidastempoinen, mutta pitää kuitenkin mielenkiinnon yllä koko elokuvan ajan.

Pitkästä aikaa elokuvan katsoessani totean, että tämä elokuva oli kyllä katsojansa ansainnut.

Traileri:

Mainos: CDON.com Mirrors DVD 16,95 euroaMirrors Blu-Ray 29,95 euroa

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Jim D: Aavistus Tulevasta 28.1 kello 23:50

Aavistus tulevasta kertoo Christopher Robinsonin tarinan. Robinsonilla on taipumusta ennustaa unissaan tulevia tapahtumia. Robinsonin kauhistuttavat unet ovat ennakoineet muun muassa prinsessa Dianan kuoleman, New Yorkin terrori-iskut sekä Lontoon metroihin kohdistuneet pommi-iskut.

Dokumentti on uusinta tiistai illalta, jos joku ei nähnyt niin nyt on mahdollisuus.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Sivu 1. Yhteensä 3.123

Huomio!

Hei arvoisa Parablogin seuraaja,

Tämä sivusto toimii yksityisesti, täysin ilman ulkopuolista vaikutusta.

Sivuston toimintaa ja ylläpitokuluja (domaini, sivustotila) voit tukea lahjoittamalla haluamasi summan.

Olemme osa Suomen Galaktista Liittoa.

suomengalaktinenliitto.net

Voit tukea toimintaamme lahjoittamalla (PayPal ja pankkikortit)





Tai tilisiirrolla suoraan tilillemme.

Lahjoitustili:
Vesa Äijälä
FI98 5280 0020 0103 93
Kirjoita viestikenttään viestiksi: lahjoitus

Mainosyhteistyössä, otathan yhteyttä sähköpostilla: info.paranormaaliblogi(ät)gmail.com

Arkistot

Liity e-maillistaamme (uudet artikkelit mailiisi)

YHTEISTYÖSSÄ JA MUKANA

arkku net kotisivutilaa

suomen galaktinen liitto