Facebook




Sivustomme käsittelee paranormaaleja sekä yliluonnollisia ilmiöitä, joihin kuuluvat mm. kummitukset, avaruusolennot, ufot, viljapeltokuviot ja enkelit.

PB sisältää tuoreita uutisia yliluonnolliselta saralta, kiinnostavimpia kuvia sekä videoita. Jo yli 1700 artikkelia/postausta!

Von Qlippoth

Sivu 1. Yhteensä 1.1

3 Uskomusta juurineen

Jotkin taikauskoiset uskomukset pitävät pintansa vielä tänäkin päivänä: tikkaiden ali kävellessä juolahtaa jostain kollektiivisen alitajunnan syöveristä mieleen varoitus huonosta onnesta ja optimistisen lausahduksen jälkeen koputetaan maalaamatonta puuta. Harvemmin tulee kuitenkin mietittyä, että mikä mahtaa olla uskomusten syntytarina. Kerron niistä nyt kolme.

  1. Tikapuiden ali käveleminen aiheuttaa huonoa onnea.Uskomuksen juuret juontuvat muinaiseen egyptiin, jossa kolmiota pidettiin pyhänä symbolina (vrt. pyramidit). Kolmio kuvasi pyhää kolminaisuutta (Osiris, Isis, Horus; isä, äiti, lapsi), ja kolmion rikkominen, esim. sen läpi käveleminen, oli häväistys näitä jumalia kohtaan. Niinpä myös seinän, maan ja tikkaiden muodostaman kolmion läpi kävelemistä katsottiin pahalla.

    Kristityt omivat esikristillisten uskontojen käsityksiä omilla jutuillaan väritettyinä, joten uskomus viittasikin pian Jeesuksen ristin kylkeen nojaaviin tikaspuihin. Tikkaista tuli petoksen, ilkeyden ja kuoleman symboli, ja näiden ali käveleminen aiheutti taattua huonoa onnea.

  2. Rikottu peili aiheuttaa seitsemän vuoden huonon onnen.Muinaiset kreikkalaiset harrastivat nykyään vähemmän tunnettua ennustusmuotoa, jossa käytettiin vettä ja peiliä. Peili upotettiin veteen ja ennustajalle tulleen sairaan henkilön pyydettiin katsomaan peiliin. Jos peilikuva näytti vääristyneeltä, se tiesi kuolemaa.

    Myöhemmin Roomalaiset lisäsivät uskomukseen seitsemän vuoden aikarajan. Ensimmäisellä vuosituhannella uskottiin ihmisen terveydentilan muuttuvan seitsemän vuoden sykleissä. Kuolemanuhasta siirryttiin siis ennustamaan seitsenvuotista sairastelua ja huonoa tuuria.

  3. Jos suolaa läikkyy, pitää heittää hyppysellinen vasemman olan yli. Uskomuksen juuret ulottuvat ainakin noin vuoteen 3 500 ekr., jolloin sumerilaiset keksivät estää suolan kanssa sotkemisesta aiheutuvan huonon onnen heittämällä sitä hyppysellisen olan yli. Uskomus levisi Egyptiin, assyrialaisille ja myöhemmin kreikkalaisille.

    Uskomus juontaa suolan suuresta arvostuksesta. Esimerkiksi englanninkielen sana salary (palkka) juontaa latinankielen ilmaisusta “salarium argentum” eli suolaraha. Suola oli siis niin arvossaan, että sitä käytettiin rahan korvikkeena.

    Sama elkuperä on todennäköisesti myös suomalaisella tavalla todeta, että “ompa suolainen hinta”.

Lisää uskomusten juurista voit lukea Tajunnan artikkelista 8 uskomusta juurineen.

Jaa sosiaalisissa medioissa:

Ganzfeld

Termi ganzfeld tarkoittaa ”täyttä kenttää” ja juontuu efektistä, jossa aivot tuottavat hallusinaatioita visuaalisten ärsykkeiden puuttuessa. Tämä puutostila saadaan aikaan peittämällä koko näkökenttä staattisella, yksivärisellä peitteellä, esimerkiksi kahdella pingispallon puolikkaalla.

Parapsykologisissa tutkimuksissa, ns. ganzfeld-kokeissa, käytetään hermokohinasta syntyviä hallusinaatioita apuvälineenä ESP-ilmiötä etsittäessä. Ajatuksena on kutakuinkin se, että vielä tuntematon aisti tai jokin muu informaatiokanava siirtää visuaalista tietoa kahden ihmisen tajunnan välillä, ja satunnaisuudesta nousevat kuvat reagoivat jollain tapaa tähän informaatioon. Vastaanottava, pingispallot silmissä loikoileva henkilön siis odotetaan näkevän hallusinaatioissa lähettävän henkilön ajatteleman kuvan. Kokeilla pyritään todistamaan telepaattisen kommunikaatiokanavan olemassolo.

Standardisoidussa koeasettelussa lähettäjä ajattelee jotain kuvaa, ja puolen tunnin ganzfeld-session jälkeen vastaanottajalle näytetään lähettäjän ajattelema kuva sekä kolme muuta kuvaa. Näistä vastaanottaja valitsee yhden. Satunnaisesti valittaessa todennäköisyys oikean kuvan valitsemiseen on 25%. Ganzfeld-kokeissa tulokset ovat usein jotain aivan muuta.

Vuosien 1974 ja 1981 välillä toteutettiin 42 ganzfeld-koetta. Charles Honortonin myöhemmän meta-analyysin mukaan 55% kokeista tuotti positiivisen lopputuloksen ja oikeaan kuvaan osumisprosentti oli 38%. Yksittäisten kokeiden tulokset olivat hyvin vaihtelevia, toiset tutkijat saivat jatkuvasti parempia tuloksia kuin toiset. Parapsykologien mielestä tällainen vaihtelu voi aiheutua tutkijoiden, ja miksei tutkittavienkin, tiedostamattomista odotuksista, jotka vaikuttavat tuntemattomaan tiedonsiirtoväylään. Sinänsä järkeenkäypää, onhan tutkimuksen lähtökohdissakin kyse tajuntojen vaikutuksista toisiin. Skeptikot kuitenkin pitivät todennäköisempänä, että tutkimusasetteluiden virheet vaikuttivat tuloksiin. Honorton ja skeptinen psykologi Ray Hyman päättivät vuonna 1986 luoda yhtenäiset ohjeistukset Ganzfeld-tutkimuksille.

Tämän jälkeen tutkimuksia on tehty rutkasti lisää, niitä on analystoitu ja meta-analysoitu, varmaan löytyy myös meta-analyysien meta-analyyseja. Suurin osa analyyseistä antaa osumaprosentiksi suurinpiirtein kolmeakymmentä, eli tilastollisesti hyvinkin merkittävän poikkeaman. Vaihtelu on kuitenkin suurta, aina 25 prosentista 39:ään, riippuen siitä minkälaisia kokeita on otettu mukaan. Esimerkiksi negatiiviseen tulokseen päätyneet Julie Milton ja Richard Wiseman sisällyttivät analyysiinsä myös epästandardeja kokeita. Lähelle standardia pyrkineitä kokeita analysoidessaan tutkijat Deryl Bem, John Palmer ja Rickhard Broughton saivat sen sijaan jälleen tilastollisesti merkittäviä tuloksia.

Miksi sitten Ganzfeld-kokeiden tulokset eivät riitä todisteeksi telepatian olemassaolosta? Ensinnäkin meta-analyysi, jossa useamman tutkimuksen tulokset tulkitaan kuin yhden laajan tutkimuksen tuloksena, on yhtä altis tutkijan ennakko-odotuksille ja subjektiivisille näkemyksille kuin yksittäinenkin tutkimus. Toiseksi tilastollinen poikkeama ei vielä tee tuloksesta tieteellisesti merkittävää. Myöskään mitään olemassaolevaa, yleisesti hyväksyttyä ja testattavaa teoriaa ei telepatialle ole olemassa. Niin urpolta kuin se äkkiseltään kuulostaakin, täytyy ensin olla teoria, jota aletaan todistelemaan, pelkät todisteet eivät riitä tieteeksi. Siinä mielessä asia on kuitenkin järkeenkäypä, että poikkeamat eivät todista muuta kuin sen, että on olemassa poikkeamia. Vaikka ganzfeld-kokeissa siis saadaan jatkuvasti tilastollisesti merkittäviä tuloksia, ne eivät yksistään riitä todistamaan telepatian olemassaoloa. Jotain kummallista siellä pingispallonpuolikkaiden takana kuitenkin tapahtuu.

Lisää hyviä tutkimuksia siis tarvitaan. Joku vaan jos suostuisi niitä tekemään.

Wikipedia

Sceptics dictionary

Kuudes aisti – aivojen yliaistilliset mahdollisuudet

Artikkeli on aiemmin julkaistu Tajunta.netissä, jossa myös hiukan lisää aiheesta.

Jaa sosiaalisissa medioissa:

Kaiken oudon ensyklopedia

Hiljattain ilmestynyt Jani Kaaron kirjoittama Kaiken oudon ensyklopedia on mainio lähdeteos outoihin asioihin. Outous on rajattu pitkälti paranormaaleihin tapahtumiin, tieteen rajoilla kompuroiviin teorioihin tai ilmiselviin huijauksiin. Kirja virnuilee lempeästi ihmisten hyväuskoisuudelle ja tarpeelle kurottaa arkipäivän rajojen yli.

Kirjassa esitellään myös liuta jollain tapaa henkimaailman kanssa tekemisissä olleita henkilöitä. Esimerkiksi Crowleyn tai Gurdjieffin kaltaisten merkittävien esoteerikkojen elämänkerran tiivistäminen pariin sivuun tekstiä on mahdotonta, eikä voi tehdä millään tavalla oikeutta miesten monikerroksisille filosofioille. Kirjan teeman mukaisesti kerroksista onkin valittu ne oudoimmat ja raflaavimmat.

Ensyklopedia edustaa paranormaaleja aiheita käsittelevien kirjojen viihteellisintä päätä, kutkuttavia tarinoita ja anekdootteja. Varsinainen nykyaikainen paranormaalin tieteellinen tutkimus on jäänyt vähemmälle huomiolle. Aidosti selittämättömiksi jääneet ilmiöt tuppaavat hautautumaan huijausyritysten ja huijausspekulaatioiden alle. Kirjan viihteellinen, jopa piruileva asenne on ajottain hiukan ikävä, niin paljon ylenkatsetta riittää paranormaaleihin asioihin vakavasti suhtautuvia kohtaan. Toisaalta selittämättömiä asioita ei aina kannata niin vakavasti ottaakkaan. Tärkeintä on muistaa, että maailma todellakin on aika outo paikka. Siitä ensyklopediaan kootut tarinat ovat oivallisia esimerkkejä.

Jani Kaaro tarjoutui antamaan pienen haastattelun kirjan tiimoilta. Seuraavassa siis muutama sähköpostitse esitetty kysymys ja vastaus.

Von Qlippoth: Kuinka innostuit kirjottamaan tietokirjan oudoista asioista?

Jani Kaaro: Huomasin, että yleissivistyksessäni on kiusallinen aukko. Vastaan tuli käsitteitä Atlantiksesta psykokinesiaan, mutta en tiennyt niistä käytännössä mitään. Kun eräänä iltana sitten googletin niistä tietoa, huomasin, että niillä oli pitkä ja monipolvinen historia. Googletin lisää ja kohta olin “sisällä” outouksissa jo kyynärpäitä myöten. Jossakin vaiheessa aloin ajatella, että tästä voisi tulla kirja. Rajatieto ja new age kuuluvat myös lapsuuteeni. Äitini kuuluu siihen sodan jälkeiseen suureen sukupolveen, joka mielestäni muodostaa new agen suuren yleisön Suomessa (mikä sinänsä on mielenkiintoinen sosiologinen ilmiö.) Kotonani oli Jeesus, Buddha, parantavat yrtit ja ufosieppaukset samassa kirjahyllyssä, kaikki sulassa sovussa keskenään. Näin minulla ei ollut negatiivista ennakkoasennetta aihepiirin juttuja vastaan. Vaikka se saattoi kuulua kategoriaan “äidin rasittavat jutut”, en suhtautunut siihen vastenmielisyydellä.

VQ: Kuinka määrittelet ”oudon asian”?

JK: Tällaista kirjaa tehdessä joutuu luonnollisesti tilille siitä, miksi siellä on tiettyjä asioita ja tietyt asiat puuttuvat. Minulla ei ollut mitään kovin selkeää kriteeriä, jonka perusteella olisin toisia juttuja sisällyttänyt ja toisia en. Halusin, että kirjan asiasanoissa olisi jotakin salaperäistä, yliluonnollista ja selittämätöntä hohdetta. Muistan kun itse teini-ikäisenä näin kuvia levitoivista fakiireista ja se tuntui niin kiehtovan oudolta ja jopa pelottavalta – sellaisen kokemuksen halusin kirjassa välittää. Viime kädessä se, mitä kirjaan tuli, perustui mutu-tuntumaan, siihen, milllaisia asiasanoja satuin löytämään ja siihen, että jossakin vaiheessa aika loppui kesken.

VQ: Mikä oli liian normaalia kirjaan laitettavaksi?

JK: Ylläoleva vastaus vastannee osin tähän kysymykseen. Eräs asiasana, jota harkitsin, oli riimut Ne jäivät kuitenkin pois siitä yksinkertaisesta syystä, että a) satuin keksimään sen melko myöhään, jolloin olin jo aika väsynyt b) riimuihin sinänsä ei liity mitään outoa, joskin sitä on käytetty monissa mystisissä perinteissä ja käytännöissä. Toisaalta, jos olisin keksinyt riimut työn alkumetreillä, kun innostusta ja voimaa riitti, olisin ehkä ottanut sen mukaan Toiseksi minulla oli suuria vaikeuksia sellaisten asiasanojen kanssa kuin astrologia ja horoskoopit. Ensinnäkin, nämä ovat aihealueita, joista on kirjoitettu kokonaisia kirjastoja. Toiseksi ne ovat kaikkien tuntemia ja siten “normaaleja”. Tavoitteeni oli kuitenkin saada kirjaan ainakin suurelle yleisölle uusia ja tuntemattomia outouksia, kuten Tansanian nauruepidemia, ja siksi astrologia herätti minussa suuria turhautumia. Hetken jo ajattelin, että ulkoistaisin sen kirjoitettavaksi jollekin muulle, mutta lopulta päädyin siihen ratkaisuun, että esittelen ne vain hyvin ylimalkaisesti ja annan enemmän tilaa muille asiasanoille. Astrologia on muuten viimeisiä asiasanoja, jotka kirjaan kirjoitin. Kirjahan on ensyklopedia; koetin tehdä siitä resursseihin nähden mahdollisimman kattavan.

VQ: Miksi olet päätynyt ratkaisuun sekoittaa huijauksia, uskonnonfilosofiaa, uskomuksia ja mytologiaa samaan soppaan?

JK: Halusin kirjasta nimenmaisesti mahdollisimman rikkaan sillisalaatin. Halusin näyttää, miten rikas ja perinteikäs tämä kenttä on. Siinä mielestäni onnistuin. Huijaukset tulivat mukaan sitä kautta, että olin pitänyt Tiede-lehdessä sarjaa tieteellisistä huijauksista, joten ne oli minulla valmiina kirjoitettuna. Huijaukset kieltämättä tuntuivat menevän hieman aihepiiristä sivuun, mutta toisesta näkökulmasta ajatellen, monissa kirjan asiasanoissa on ainakin herätetty hujiauksen mahdollisuus, joten huijaus on kirjassa jatkuvasti toistuva teema. Jos tämä ei kuulosta hyvältä selitykseltä, voisin sanoa, että halusin huijaukset mukaan tuomaan makua sillisalaattiin. Ajatukseni oli, että tieteellisiä huijauksia ei kuitenkaan esitellä omina asiasanoina, vaan nostetaan erillisiin laatikoihin, ja näin pääosin tehtiinkin, mutta osa päätyi taitossa asiasanoiksi.

VQ: Mistä itse olet kaiken tämän outouden kentässä eniten kiinnostunut?

JK: Mielestäni edellisen vastauksen sillisalaatti kuvastaa hyvin omaa kiinnostustani. Olen hyvin kiinnostunut antropologiasta ja kansatieteestä, joten Tansanian nauruepidemian, tai kirjassa esitellyn tanssihulluuden kaltaiset joukkohysteriat olivat minulle kiinnostavinta antia. Lisäksi sivupersoonallisuushäiriön tarina on minusta huippu.

VQ: Mikä on suhteesi skeptikoihin ja skepsismiin?

JK: En ole Skepsiksen jäsen enkä oikein tunne ketään skeptikoita. Skeptikoita syytetään usein nipottajiksi, jotka vaalivat tosikkomaisesti tieteellisen maailmankatsomuksen ortodoksisuutta, mutta skeptikoita on paljon ja näkemyksiä ja asenteita on varmasti monenlaisia myös skeptikoiden joukossa. Tähän samaan hengenvetoon minun täytynee kertoa lyhyest, mikä on oma asenteeni yliluonnolliseen. Yksinkertaisesti: En usko mihinkään yliluonnolliseen, mutta heti kun joku sammuttaa valot, alan pelätä. Olen varmasti viimeinen ihminen, jonka saa houkutelluksi tunnettuun kummitustaloon, mutta silti ei, en usko.

VQ: Varsinkin Dean Radin on puhunut paljon tiedeyhteisössä vaikuttavista tabuista. Tiedetoimittajana sinulla on varmaan jonkinlainen kanta tiedeyhteisön harrastamaan tabuiluun paranormaaleja ilmiöitä ja paratieteellistä tutkimusta kohtaan?

JK: Olen kirjoittanut tieteestä rapiat kaksikymmentä vuotta ja voin sanoa, että yliluonnollisuuteen liityvät asiat ovat tulleet vastaan vain kerran. Kirjoitin tuolloin kantasoluista ja ihmisen kloonaamisesta, josta haavelilivat myös ufouskonto raelilaiset. Raelilaisuus löytyy myös ensyklopediasta ja on mielestäni sen kiintoisinta antia. Muistan, että innostuin raelilaisista valtavasti – en siksi, että olisin halunnut liittyä heihin, vaan sosiologisena ilmiönä. Siinä kiteytyi ajatus siitä, että ufot ovat uusia jumalia, mutta tämän lisäksi he onnistuivat sekoittamaan uskontoonsa sci-fiä, vapaata seksiä ja pornonäyttelijöitä Koko tarina on minusta uskomaton. Muutoin rajatietoon liittyvät kysymykset loistavat tästä tiedetoimittajan kentästä poissaolollaan. Tiedän ihmisiä, joita “hörhöily” ärsyttää suunnattomasti. Itsessäni se ei herätä ärsytystä, mikä voi liittyä yksinkertaisesti siihen, että olen perusluonteeltani utelias. Ehkä tämä poissaolo voidaan tulkita jonkinlaiseksi tabuksi, mutta se voi olla myös käytännöllistä; ihmisten kiinnostus on suuntautunut muihin asioihin. Viime kädessä tiedetoimittajat kirjoittavat niistä asioista, joita päätoimittajat ostavat tai tilaavat, joten silläkin on merkitystä.

VQ: Kuinka itse suhtaudut paranormaalien ilmiöiden tieteelliseen tutkimukseen?

JK: Minulla ei ole tähän mitään varsinaista kantaa. En seuraa alaa millään tavalla. Ylipäänsä suhtaudun tieteelliseenkin tutkimukseen seuraten M.A. Nummisen slogania “joka kymmenes vuosi tulee joku joka sanoo, miten asiat on”. Kun tieteelliset käsitykset muuttuvat, tiedetoimittajat raportoivat. Kymmenen vuotta sitten kaikki mediat pursusivat “itsekästä geeniä”. Missä nämä jutut nyt ovat?

VQ: Varsinaiset parapsykologiset tutkimukset vaikuttavat paljolti puuttuvan kirjasta, varsinkin uudemmat. Eivätkö parapsykologisen tunkimuksen arkipäivä, eli lähes huomaamattomien tilastollisten merkittävyyksien seulominen tuhansista testituloksista, ole tarpeeksi kiinnostavia mehukkaiden anekdoottien rinnalla?

Tämä on hyvä kysymys ja liittyy kirjan linjauksiin. Egon Friedell on sanonut, että mitä kauemmas historiaan jokin asia katoaa, sitä kirkkaamman ja salaperäisemmän hohteen se saa. Koska salaperäisyyden hohde oli se, mitä ajoin takaa, kirjan asiasanat ovat historiaan painottuneita. Hyvä esimerkki asiasanasta, jonka pudotin tuoreuden takia, oli implantti. Implantti on toki kiehtova ja liittyy kaikenlaisiin sci-fi –fantasioihin, minkä vuoksi se oli hyvä ehdokas asiasanaksi. Kun kuitenkin tutkin sitä koskevia “tositarinoita” olin tunnistavinani merkkejä skitsofreniasta ja jostakin patologisesta. Voisi sanoa, että implantin fantastisuus muuttui traagiseksi. Vähintääkin se menetti salaperäisen hohteensa ja pudotin sen pois. Voin kuvitella, että viidensadan vuoden kuluttua nämäkin implanttitarinat hohtavat salaperäisemmin.

Kaiken oudon ensyklopediaa voi tilata Tajunnan verkkokaupasta. Kirja on tällä hetkellä kustantajalta loppuunmyyty, joten kannattaa katella kirjastoista tai alan kaupoista.

Jaa sosiaalisissa medioissa:

Jukka Nieminen: Luomiskoodi

Ensin meinasin lainata tähän alkuun Luomiskoodi-kirjasta pari hämmästyttävää teoriaa tai Raamatun alkusanoista tehtyjä maalaisjärkeä uhmaavia päätelmiä. Lopulta en pystynyt valitsemaan mitään. En siksi, etteivätkö kirjan väitteet ja laskelmat olisi todellakin hämmästyttäviä ja maalaisjärkeä uhmaavia, vaan siksi että kirja on yksinkertaisesti niitä liian täynnä. Jokaiselta sivulta kirjailija Jukka Nieminen ampuu sarjatulella salakirjoitusta, koodeja, kryptologiaa, gematrisia laskelmia ja juutalaista perinnetietoa. Jokunen kuti tuntuu menevän ohi, mutta moni uppoaa syvälle mieleen ja koteloituu sinne kutkuttamaan mielenkiintoa pitemmäksikin aikaa.

Niemisen ote kabbalaan eroaa henkisen kasvun kirjallisuudessa totutuista kabbalatulkinnoista. Elämänpuuta ei nähdä ihmisen esoteerispsykologisena karttana ja reittinä kohti täydempää itseä, vaan Jumalan/luonnonvoimien ilmentyminä, toinen toistaan hienompien energioiden vertauskuvina, joiden läpi luomisvoima tihkuu meidän materialistiseen todellisuuteen asti. Tämä on luultavasti paljon lähempänä alkuperäisen kabbalan näkemystä Elämänpuun käyttötarkoituksista kuin nykyaikainen new age -viritteinen pyrkimys kohti eheämpää identiteettiä.

Elämänpuun sefiroiden lukuarvot toimivat usein jonkinlaisina avaimia tutkailtaessa juutalaisen perimätiedon unohdettuja arvoituksia. Niiden avulla avautuvat niin luomisen salaisuudet kuin Jumalan ominaisuudet.

Nieminen heittää mystiikan soppaan lihaisia sattumia tieteen rajamailta: kvanttifysiikasta ja astronomiasta. Nieminen ja hänen lainaamansa tutkijat ovat vakuuttuneita, että entisajan juutalaisilla viisailla oli paljon syvempää ja kauaskantoisempaa tietämystä universumin sähkömagneettisten ja kosmologisten lainalaisuuksien olemuksesta kuin nykytiedemiehillä. Esimerkiksi aaltohiukkasdualismi, aurinkokunnan planeettojen tarkat läpimitat, DNA ja kuolemanjälkeinen elämä ovat olleet selvää pässinlihaa juutalaisille oppineille. Näitä tietojaan he ovat sitten koodanneet parhaansa mukaan Genesiksen ensimmäisiin lukuihin ja muihin salaperäisiin teksteihin. Jossain vaiheessa koodiavaimet ovat hukkaantuneet, ja nykyään arvoitusten ratkominen on työn, tuskan ja tietokoneiden laskentatehon takana.

Tilastomatematiikkaa tuntemattomalle tulee auttamatta mieleen, että näinköhän näitä koodeja saa esiin mistä tahansa tekstistä kun kirjaimia tarpeeksi pyörittelee. Jos koodattuja sanojen lukuarvoja ei muuten tekstistä löydy, niin otetaan apuun kryptologiset kommervenkit, kuten vaikka kirjaimiston kääntäminen ympäri. Näin tuplataan mahdollisuudet oikean lukuarvon ilmaantumiselle. Kuitenkin osa väitteistä ja perusteluista tuntuvat järkiperäisiltä ja vakuuttavilta todisteilta siitä, että jotain on nyt jäänyt viralliselta historiankirjoitukselta huomaamatta. Esimerkiksi tiettyjen lukujen toistuvuus ja korrelaatio taivaankappaleiden etäisyyksiin ja halkaisijoihin puhuu selvää kieltä hämmästyttävän kehittyneestä astronomisesta tietämyksestä.

Välillä tuntuu että kirja jää itsetarkoitukselliseksi irrallisten omituisten teorioiden ja huomioiden esittelyksi. Kokonaisuus on kuitenkin antoisa. Se raottaa ovia kiehtoviin, vaihtoehtoisen historiankirjoituksen maailmoihin, joissa universumin suurimmat salaisuudet ovat aivankuin juuri hilkulla paljastua. Se kaiken selkeän järjestelmälliseksi tekevä palapelin pala on millä hetkellä hyvänsä loksahtamassa paikalleen. Tietenkään se ei loksahda, mutta jättää nälän tietää lisää. Tämä on juuri sitä tavaraa, joka tekee esoteerisesta symboliikasta ja historian arvoituksista mielenkiintoisia.

Kirjan voi hankkia vaikkapa Tajunnan kaupasta. Nokkelat saattavat saada vähän alennustakin, ja erityisen nokkela voi saada kirjan puoli-ilmaiseksi.

Jaa sosiaalisissa medioissa:

Maailmansyklit

Ammattiastrologi Erkki Lehtiranta puhuu suurista maailmansykleistä. Kuinka hitaat planeetat ovat vaikuttaneet historian tapahtumiin globaalilla tasolla ja mitä ehkä tulee tapahtumaan.

Lehtiranta ja Sven Stenberg ovat kirjoittanee hiljattain kirjan Astrologiset syklit ja elämänhallinta.

Jaa sosiaalisissa medioissa:

Astrologiset syklit ja elämänhallinta

Erkki Lehtiranta ja Sven Stenberg puhuvat astrologisista sykleistä ja erilaisista ajan laaduista. Stenbergin ja Lehtirannan kirjan voi hankkia esim. täältä.

Jaa sosiaalisissa medioissa:

Otteita Minä olen -messuilta

Satunnaista messuvierasta kiinnostaneita juttuja Minä olen -messuilta. Videolla mm. orgoniittejä, auravalokuvausta, laitteita veden magnetisointiin, erilaisia värikkäitä nesteitä jne. Messut järjestettiin Espoon Dipolissa 13.-14.2010.

Jaa sosiaalisissa medioissa:

Lääkkeet lumeena ja lumeet lääkkeenä

Tervehdys Paranormaali-blogin lukijat. Olen uusi lisäys blogin avustaja-/ylläpitäjäporukkaan ja tulen julkaisemaan täällä pääsääntöisesti oman Tajunta-sivustoni aineistoa siinä määrin kuin se sivuaa paranormaaleja aiheita. Toivottavasti aika riittää myös Paranormaali-blogin lukijoille väkerrettyihin juttuihin. Jos oletta joskus omaa blogiani lueskelleet, niin olette ehkä huomanneet, että sen maailmankuvaa voisi luonnehtia tieteellis-mystilliseksi, ja henkilökohtaisesti olen varsin kiinnostunut ihmispsyykkeen saloista. Ensimmäinen postaukseni taipuu myös sinne suuntaan. Höpinää placebo-efektistä siis, olkaa hyvä.

Lääkkeet lumeena ja lumeet lääkkeenä

Plasebo- eli lumelääkkeet ovat valmisteita jotka eivät sisällä lainkaan vaikuttavia lääkeaineita. Näitä käytetään enimmäkseen lääketeollisuuden kontrollitesteissä, kun halutaan mitata jonkin lääkeaineen vaikutusta vertaamalla sitä vaikuttamattoman lääkkeen tulokseen. Testeissä on kuitenkin huomattu, että yllättäen myös pilleri, joka ei sisällä lainkaan vaikuttavaa ainetta, saa koehenkilössä aikaan positiivisia muutoksia. Lume-efekti tapahtuu kun koehenkilö luulee saavansa toimivaa lääkettä ja tuntee tästä syystä olonsa paremmaksi. Keskimäärin 30–40 prosenttia potilaista saa apua lumelääkkeestä.

Useiden vaihtoehtohoitojen, energiamanipuloinnin, kaukoparannuksen, homeopaattisten lääkkeiden jne. ajatellaan toimivan nimenomaan – ja ainoastaan – lume-efektin avulla.

Yleensä ajatellaan, että lume-efekti on jonkinlainen psykologinen harha, jonka vaikutus on ainoastaan psyykkinen. Eihän plasebolääkkeissä ole mitään ihmisfysiikkaan vaikuttavia kemikaaleja. Tässä ollaan kuitenkin selvästi väärässä. Tunnevaihtelut ja muut psyykkeen liikkeet ovat aina sidoksissa aivojen biologiaan. Uudehkossa tutkimuksessa huomattiin parkinsonin tautia sairastavien potilaiden aivojen dopamiini-tuotannossa selkeitä muutoksia lumelääkkeen vaikutuksesta. Potilaiden luullessa saavansa lääkeainetta, he tunsivat helpotusta tilanteeseensa ja aivot alkoivat erittää mielihyvähormonia.

Tällaisesta vaikutuksesta saattaisi olla hyötyä esimerkiksi ahdistuksesta tai lievästä masennuksesta kärsiville potilaille. Tosin lääkärit eivät voi tälle hetkellä lain puitteissa määrätä plasebo-lääkkeitä, ja vaihtoehtohoitojen saantiakin ollaan nykyään kiristämässä parhaan mukaan.

Sen sijaan kaikkea muuta lääkärit voivat määrätä, oli lääke sitten todettu toimivaksi tai ei. Jos tuo alussa mainitsemani 30-40 prosentin apu todellakin on eksaktia tietoa, se asettaa seuraavat faktoidit mielenkiintoiseen valoon.

Clinical Evidence -julkaisu on tutkinut noin 2500 nykyään käytössä olevaa lääkehoitoa. Noin puolesta hoitojen vaikutuksista on saatu selkeä kuva, loput ovat vaikutukseltaan tuntemattomia. Ensimmäinen puolikas jakautuu viiteen kategoriaan. Kokonaismäärästä 4% on haitallisia, 6% todennäkäisesti ilman vaikutusta, 8% keskimäärin yhtä hyödyllisiä ja haitallisia, 23% todennäköisesti hyödyllisiä ja 13% hyödyllisiä.

En tietenkään osaa tulkita näitä lukuja kovinkaan vedenpitävästi, mutta jotain hämärää tässä vaikuttaa olevan. Vain 13 prosenttia nykyään käytetystä lääkehoidosta on kliinisesti todettu hyödylliseksi, kun lumelääkkeiden kohdalla prosentti on 30-40.

Kannattanee siis lääkärin määräämine pillereiden sijaan napata sokeripilleri (näitähän saa homeopaattisten valmisteiden nimellä useista luontaistuotekaupoista) tai mennä energiahoitajan käsittelyyn, siitä on selkeästi suuremmalla todennäköisyydellä apua.

Juttu julkaistu alunperin Tajunta-sivustolla.

Jaa sosiaalisissa medioissa:

Sivu 1. Yhteensä 1.1