Ufo seurasi lentokonetta Etelä-Savossa
Ufohavaintojen määrä on noussut ympäri maailmaa lähikuukausina hurjaa vauhtia ja nyt tapahtuu Suomessakin.
Enonkosken Hanhijärvellä Etelä-Savossa lauantai-iltana tapahtui kummia. Kävelyllä ollut mökkeilijä havaitsi taivaalla mustan pallon, joka näytti seuraavan taivaalla lentävää lentokonetta.
– Olin varma, että pallo törmää lentokoneeseen, mutta juuri ennen törmäämistä se teki äkkikäännöksen oikealle ja jäi seuraamaan lentokonetta, mies kertoi Itä-Savo-lehdelle.
Miehen mukaan mustan pallon pohjassa oli kaksi autonvaloa muistuttavaa valonlähdettä ja hän arvioi sen kooksi noin kuuden lentokoneen siipien välin.
– Epäilin jo, että silmissäni on vikaa, mutta pallo oli ja pysyi lentokoneen vierellä, vaikka katsoin välillä muualle. Kai niihin ufoihin on alettava nyt uskoa, kun itse tuollaisen ilmiön näkee. Seuraavalla kerralla pitää ottaa kuva, niin on todistusaineistoa, mies kertoo havainnostaan.
Tähtitieteellisen yhdistyksen Ursa ry:n ilmakehän valoilmiöt -jaoksen vetäjä Jari Piikki arvelee, että kyse on ollut mahdollisesti lentokoneen taakseen jättämän vanan varjosta.
Lähde: Itä-Savo
Kiitokset vinkistä tobrigofille.
Helikopterista kuvattuja Ufoja
Nyt kun on ollut hieman puhetta Briteissä tapahtuneesta tapauksesta, joka koski helikopterin ja ufon yhteentörmäystä, niin on hyvä aika näyttää tämä video, jossa on videomateriaalia mahdollisesti samasta tapauksesta. Video on ainakin kuvattu tässä kuussa Britanniassa.
http://www.youtube.com/watch?v=AeYoRX-zIU0
EDIT: Uuden tiedon mukaan tämän videon materiaali ei liity kesäkuun tapaukseen.
Taas uusia Ufohavaintoja
Brittisotilaiden joukko näki 13 ufoa Brtiannian länsiosassa lähellä Shropshiressa sijaitsevaa Market Draytonia.
Yksi sotilaista sai kuvattua osan tapahtumasta kännykkäkamerallaan ja video on tällä hetkellä Britannian puolustusministeriön tutkittavana.
– Kohteet lentelivät siksakkia. Ehdin kuvata kahta ennen kuin ne katosivat. Ne näyttivät pyöriviltä ja värikkäiltä kuutioilta, kertoi videon kuvannut alikersantti.
Noin kaksi tuntia sotilaiden havainnon jälkeen helikopterilla lentäneet poliisit kertoivat kohdanneensa ison aluksen. Havainto tapahtui 80 mailin päässä sotilaskasarmista poliisien laskeutuessa Cardiffiin.
Samana päivänä Shaun Williams niminen poika sai tallennettua kamerallaan ufon kuvatessaan lentokonetta kotipihallaan Llanellissa, Walesissa.
– En voinut uskoa silmiäni kun katsoin ottamiani kuvia tietokoneellani ja näin niissä tämän oudon kohteen, Shaun Wlliams keroi The Sun -lehdelle.
Kiitokset vinkistä toiseen uutiseen Tomi S:lle.
UFO hyökkäsi helikopterin kimppuun
Poliisit väittävät nähneensä UFOn Walesissa Cardiffin yläpuolella. He kertovat UFOn hyökänneen poliisihelokopterin kimppuun. Tämä hyökkäys oli väistetty onnistuneesti, jonka jälkeen he lähtivät takaa-ajoon. Kaikkien harmiksi polttoaine loppui väärällä hetkellä, jolloin takaa-ajo jäi lyhyeen.
UFO oli kuulemma lautasen muotoinen ja sen reunoja koristi vilkkuvat valot.
Poliisitiedotteen sävy on paljon maltillisemman kuuloinen kuin sanomalehden hurja kertomus. Poliisitiedotteessa kerrotaan vain, että helikopteripartio havaitsi taivaalla kummallisen ilma-aluksen.
Lähde: iltalehti.fi
Kiinalaisyritys kehitti "lentävän lautasen"
Kiinalainen yritys on kehittänyt laitteen, joka muistuttaa ulkomuodoltaan klassista lentävää lautasta.
Lentävä laite on kehitetty ilmavalokuvausta ja geologisia tutkimuksia varten.
Kiinalaisyrityksen kehittämä härveli pystyy nousemaan jopa 1000 metrin korkeuteen ja sillä saavutetaan jopa 80 km/h huippunopeus. Laitteen halkaisija on 1,2 metriä ja se on kauko-ohjattava.
Lähde: mtv3.fi
Kiitokset vinkistä Gammalle.
Kontakti on alkanut (Contact Has Begun)
86 minuuttia kestävä dokumentti, jossa kerrotaan ufoista, kuolemanrajakokemuksista, lähikontakteista yms. Dokumentissa näytetään myös materiaalia ufoista, joita haastateltava henkilö on kuvannut useita kymmeniä tunteja eri päivinä.
Osa 1
[vodpod id=ExternalVideo.602713&w=425&h=350&fv=]
Osa 2
[vodpod id=ExternalVideo.602714&w=425&h=350&fv=]
Osa 3
[vodpod id=ExternalVideo.602715&w=425&h=350&fv=]
Osa 4
[vodpod id=ExternalVideo.602716&w=425&h=350&fv=]
UFO räjähti Vietnamissa
Vietnamin uutistoimiston mukaan 8 kilometrin korkeudella Vietnamin Phu Quocin saaren ilmatilassa on räjähtänyt UFO.
Phu Quocin saaren asukkaat ovat keräilleet UFO:n metallisia osia, joista isoin on ollut n. 1,5 metriä.
Tutkijat ovat tutkineet metallipaloja ja eivät ole vielä saaneet selville ovatko ne lentokoneesta vai eivät. Paikalle on lähetetty sotilaita etsimään onnettomuuden mahdollisia uhreja, sekä hylkyä.
Kukaan ei ole vielä tehnyt ilmoitusta kadonneesta lentokoneesta tms.
Lähde: iltalehti.fi
Kiitokset vinkistä Rollelle.
UFO laskeutui Ruotsiin
Tällä videolla näkyy kun UFO laskeutuu ilmeisesti jonkun lentokentän läheisyyteen.
http://www.youtube.com/watch?v=ZlJLAjesVok
Mielestäni nainen vaikuttaa huonolta näyttelijältä ja UFO näyttää aika paljon tietokoneella tehdyltä tehosteelta. Mitä mieltä olette?
Kiitokset vinkistä Kimmo Hätiselle.




Viimeisimmät kommentit