ME NA3MM3 S1NUT! NA3TKO SINA M31DAT???

Tietoa

ParanormaaliBlogi.net on Suomen seuratuin rajatiedon media. Olemme uutisoineet paranormaaleista ja muista oudoista ilmiöistä vuodesta 2007 lähtien.

Korostettu kommentti

Arska:

Kolumbiassa Medellin kaupungissa näköjään paljon tunnistamattomia objekti havaintoja, video ja kuvatallenteilla on useita silminnäkijöitä. Mielestäni nuo kiekkomaiset lentävä lautanen kuva ja videotallenteet ovat aika vakuuttavia todisteita siitä että emme ole todellakaan yksin.

Lentäjä pilotin kuvaama video pallomaisesta objektista pilvien yläpuolella on myös hyvä todiste vieraan älyn ohjauksessa olevasta kohteesta lähellä lentokonetta. Etelä-Amerikassa yleisesti on kaiketi jonkinlainen UFO – aalto menossa parasta aikaa. Mielenkiintoisia videoita nuo kaikki ja joissakin on mahdollisuus muuttaa selostuksen teksti Suomi kielelle.

Kommentoitu artikkeliin: Massahavaintoja Kolumbiassa

Tulossa

Elisabeth

Sivu 1. Yhteensä 1.1

Kummittelevat kuuluisuudet

Olet varmasti joskus kuullut jostain tunnetusta henkilöstä,joka on jäänyt kummittelemaan elinpaikkaansa. Syitä siihen on monia, esimerkiksi se että henkilö ei ole saanut suoritettua elämäntehtäväänsä.

Kuningatar Elisabeth ensimmäinen kuoli vuonna 1603 ja hänet on useita kertoja nähty kävelemässä Windorsin linnan muureilla. Lisäksi hänet on nähty kummittelemassa Windorsin kirjastossa muutama päivä kuolemasa jälkeen.

Monet presidentit ovat tunteneet Abraham Lincolnin läsnäolon valkoisessa talossa. Myös Abrahamin hautajaisjunan kerrotaan kummittelevan rataosuudella, jolla presidentin ruumista kuljetettiin kun hänet oli murhattu vuonna 1865. Kerrotaan että kaikki junan kellot olivat pysähtyneet, ja yhdessä junan vaunussa oli nähty luuranko-orkesteri.

Kuningas Henrik kahdeksas kuoli vuonna 1547.Henrikillä oli kuusi vaimoia,ja heistä on viisi nähty aaveina. Henrikin ensimmäinen vaimo Katariina on nähty Cambrideshiren linnassa. Anna Boley teloitettiin 1536. Hänet on nähty valkoasuisena haamuna päätään kantaen talossaan. Jane Seymour kummittelee useissa eri taloissa kannatellen palavaa kynttilää. Sekä vaimo Cathrine Howard teloitettiin 1542 salaromanssin takia. Cathrine on kummitellut Hampton Courtin linnassa,huoneessa jossa hänet pidätettiin.

Rooman keisari Nero oli nähty kävelemässä Rooman kaduilla sen jälkeen kun hän oli tehnyt itsemurhan. Kummitus katosi kun kuolinpaikan päälle rakennettiin kirkko.

Maria ensimmäinen (Verinen Maria) Kuoli vuonna 1558. Kuolemasta on tehty monia eli versioita,mutta luultavasti tunnetuin on se että hänet murhattiin omassa talossaan. Puolikuolleena Maria meni peilin luokse kirjoittaakseen siihen verellä murhaajansa nimen mutta kuoli ennemmin. Siksi Maria kummittelee peileissä, johon häntä voi kutsua sanomalla ”Bloody Mary Bloody Mary Bloody Mary”. Peiliin pitäisi ilmestyä itse Verinen Maria. Maria kerrottaan olevan mustahiuksinen ja että hänellä on valkoinen mekko joka on tahrittu vereen.

Artikkelin kirjoitti Tiia ja Leni ja sillä osallistuttiin Paranormaali Blogin artikkelikilpailuun.

Lähde: juplin.net/myytit

Artikkelikilpailussa nyt Paranormaali Blogin historian parhaat palkinnot. Lue lisää tästä ja osallistu.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Sivu 1. Yhteensä 1.1

Huomio!

Hei arvoisa Parablogin seuraaja,

Tämä sivusto toimii yksityisesti, täysin ilman ulkopuolista vaikutusta.

Sivuston toimintaa ja ylläpitokuluja (domaini, sivustotila) voit tukea lahjoittamalla haluamasi summan.

Olemme osa Suomen Galaktista Liittoa.

suomengalaktinenliitto.net

Voit tukea toimintaamme lahjoittamalla (PayPal ja pankkikortit)





Tai tilisiirrolla suoraan tilillemme.

Lahjoitustili:
Vesa Äijälä
FI98 5280 0020 0103 93
Kirjoita viestikenttään viestiksi: lahjoitus

Mainosyhteistyössä, otathan yhteyttä sähköpostilla: info.paranormaaliblogi(ät)gmail.com

Arkistot

Liity e-maillistaamme (uudet artikkelit mailiisi)

YHTEISTYÖSSÄ JA MUKANA

arkku net kotisivutilaa

suomen galaktinen liitto