Search

Jamaika

Sivu 1. Yhteensä 1.1

5 hämmästyttävän kaunista vedenalaista kaupunkia

Monet muistavat Atlantiksen legendan, joka kertoo sen aikaisesta huipputeknologiaa sisältävästä ihmeellisestä kaupungista, joka lopulta jäi veden alle.

Vuosien saatossa vedenalaisia kaupunkeja on löytynyt ympäri maailmaa. Tässä listattuna viisi vedenalaista kaupunkia.

  • 1. Port Royal, Jamaika

Näkymä Port Royalista

Jamaikassa sijaitseva Port Royal tunnettiin aikoinaan piraateista, prostituutiosta, viinasta ja joka yö jatkuvista juhlista.

Vuonna 1692 maanjäristys upotti kaupungin veden alle. Onnettomuudessa kuoli yli 2000 Port Royalin asukasta.

  • 2. Yonaguni-Jiman pyramidit, Japani

Yonaguni-Jiman pyramidit

Vielä tänäkin päivänä jotkut tiedemiehet ja expertit ovat sitä mieltä, että Yonagunin monumentti, joka makaa Japanin rannikolla olisi muodostunut luonnollisesti.

Kuitenkin kun aluetta tarkastelee, on vaikea uskoa, että se olisi muodostunut luonnollisesti. Veden pohjasta kohoavat pyramidit ylettyvät jopa 75 metrin korkeuteen. Yonaguni-Jiman pyramidit houkuttelevat vuosittain innokkaita sukeltajia tutkimaan aluetta.

Jos alue on ihmisen rakentama, on arvioitu, että se olisi ainakin 12 000 vuotta vanha.

  • 3. Lordi Krishnan kaupungin jäännökset, Intia

Dwarka, Intia

Lordi Krishnan kaupungin (Dwarka) uskottiin olevan vain myytti, mutta kaupungin vedenalaiset jäännökset löydettiin vuonna 2000. Kaupungin olemassaolo tuo mukavan lisämausteen Krishnan intialaiseen tarinaan.

Tarinan mukaan Lordi Krishnalla oli hämmästyttävä kaupunki, joka oli rakennettu 70 000 palatsista. Palatsien kerrotaan olleen rakennettu kullasta, hopeasta ja muista arvometalleista.

Alueelta on löydetty useita mielenkiintoisia artifakteja.

  • 4. Quiandao-järvessä sijaitseva Leijonan kaupunki, Kiina

Leijonan kaupunki pitää sisällään paljon ihmeellisyyksiä

Maailman kauneimpana vedenalaisena kaupunkina ylistetty Leijonan kaupunki rakennettiin vuonna 25-200. Se on kooltaan 62 jalkapallostadionin kokoinen alue.

Leijonan kaupunki upotettiin 50-luvulla tarkoituksellisesti veden alle, jotta voitiin luoda pato.

Alue on yksi Kiinan suurimpia turistinähtävyyksiä.

  • 5. Kleopatran palatsi, Egypti

Kleopatran uponnut palatsi pitää sisällään egyptiläiseen tyyliin kivestä tehtyjä patsaita ja muita taidonnäytteitä

Egyptissä, Alexandrian rannalla sijaitsevan vedenalaisen kaupungin uskotaan olleen Kleopatran palatsi, Kleopatra oli yksi Egyptiä hallinneista kuningattarista. Uskotaan, että alue tuhoutui ja jäi veden alle yli 1500 vuotta sitten.

Korttelin lisäksi arkeologit ovat löytäneet alueelta myös temppelin, jonka uskottiin kuuluvan Isikselle.

Paikalta on löydetty yli 140 muinaisjäännöstä.

______________________

Tähän loppuun vielä dokumenttielokuva uponneista kaupungeista.

Secrets Of The Deep

Lähteet: wikipedia.org/wiki/Port_Royalunesco.org/en/tentativelists/5430/,
nationalgeographic.com/events/cleopatra/underwater-world/wikipedia.org/wiki/Yonaguni_Monumentearthporm.com/5-mind-blowing-underwater-cities/

Jaa sosiaalisissa medioissa:

Kummitus kiusaa lasta Jamaikalla

Jamaikalla tapahtuu kummia. Neljä vuotta sitten kuolleen pojan haamun kerrotaan häiritsevän 11-vuotiaan pojan elämää tekemällä kepposia.

Videolle saatiin taltioitua muutamia kummia tapauksia. Näyttää kuin poika tönästäisiin kumoon.

Jaa sosiaalisissa medioissa:

Sivu 1. Yhteensä 1.1