Rehtori hypnotisoi oppilaita – kolme kuoli
Ilta Sanomilla törmäsin tällaiseen juttuun.
Floridassa erään lukion rehtori kokeili käyttää hypnotisointia suoritusten parantamiseen ja jännityksen poistoon. Homma kariutu sillä, että kolme oppilasta kuoli pian tämän jälkeen ja rehtorin toimet ovat nyt suurennuslasin alla. Rikolliseksi tämän tekee se, että joidenkin koulun omien sääntöjen mukaan hypnoosia sai harrastaa vain vanhempien luvalla, psykologian tunnilla.
Yksi uhri kuoli auto-onnettomuuteen ja kaksi muuta teki itsemurhan.
Mutta miten itse hypnotisointi tähän vaikuttaa? Sen verran mitä olen aiheesta lukenut niin kummastuttaa kyllä. Hypnotisointia ei voi suorittaa vasten kohteen tahtoa, et voi pistää tätä tekemään vasten tahtoaan mitään eikä koko hypnotisointi ole sellaista Hollywood-meininkiä. Etkä taatusti saa kohteita hypnotisoitua ajamaan kolaria tai tekemään itsemurhaa. Jos olen väärässä niin korjatkaa.
Paranormaalit kokemukset – Lokakuu 2010
Aika julkaista taas hieman kokemuksia. Tällä kertaa kokemuksissa kerrotaan mm. etiäisistä, spiritismistä ja koulussa kummittelevasta kuolleen rehtorin haamusta.
Kokija: Jane
Kokemuksen tyyppi: Usea kokemus, (mm. etiäisiä)
Paikka ja aika: Kotona ja naapurissa – talvi 2000 /syksy 2002/syksy 2010
Kokemusikä: 36 – 46
Tapahtuman kuvaus:
Talvi 2000:
Lapseni nukkui, katselin tv:tä. Mieheni tulisi reissusta puolen yön aikaan. Menin pimeään keittiöömme omakotitalossamme. Näin kuinka mieheni
ajoi autolla autotallin oven eteen, lumeen jäi renkaan jäljet. Ilahduin, hän tulikin kotiin tunteja aiottua aiemmin. Menin sohvalle jatkamaan tv:n katselua. Odotin ja ihmetteilin miksi hän ei tule jo sisään. Menin uudestaan keittiön ikkunaan kurkistamaan missä hän on. Silloin mieheni auto kaarsi portista pihaamme rikkoutumatonta lumipeitettä pitkin. Mieheni tuli heti sisälle. Kerroin tapauksen hänelle. Olin jotenkin vaistonnut tai aistinut hänen tulevan etukäteen. Tämä oli erikoista.
Syksy 2002:
Tiskasin astioita kun ulko-ovi kävi, reppu heitettiin nurkkaan ja tarralenkkarin tarrat repäistiin auki. Sanoin vuoden ikäiselle lapselleni ilahtuneena: ”veljesi tuli koulusta”. Menimme iloisena eteiseen vastaan, siellä ei kuitenkaan ollut ketään. Avasin oven ja poikani kaarsi juuri tieltä pyörällä pihaan.
Syksy 2010:
Tämä tuntuu pelottavalta. Lenkin jälkeen menimme naapurini luo kahville. Naapurini meni pesemään koiransa jalkoja. Riisuin ulkovaatteita eteisessä kun kuulin naapurin pikkupojan sanovan: ”äiti missä ne minun farkut ovat”? Ajattelin että ai Pekka ei ole vielä lähtenyt kouluun. Sanoin naapurilleni, että ai poikasi on vielä kotona. Hän hämmästyi ja sanoi ettei täällä ole ketään, hän tarkisti vielä kaikki huoneet. Kun kerroin pojan sanomisesta, äiti meni kalpeaksi ja sanoi: ”pitkästä aikaa sain Pekan pukemaan farkut kouluun ja just noilla sanoilla Pekka kyseli farkkuja aamulla”. Ihmettelen mitä tuo voi olla.
Lapsena:
Pienenä koin lapsuuden kodissani vahvasti kummittelun tunnetta ja pelkoa muutamia kertoja. Muut eivät kuulleet samoja ääniä tms. Löysin esim. silloiselta ullakolta pyykkinarulta (käytettin talvella pyykin kuivaamiseen) kymmenkunta naisen tummaa kiiltävää kaunista hiusta noin 30-40 cm. Muistan kun ihmettelin niitä äidilleni. Silloin ei kenelläkään perheessäni ollut pitkiä hiuksia ja itselleni kasvatin ne myöhemmin ja kaikilla muilla ja lähi suvun naisilla oli lyhyet ja permanentatut hiukset. Tämä tapahtui noin vuonna 79. Hevonen meillä oli ja tunnen toki hiusten ja hevosen jouhien eron.
Järjellä noita kokemuksia ei voi selittää. Nyt lapsuuden maisemissa on uusi koti mutta entisessä oli paljon outoa ja pelottavaa. Entisessä kodissa oli kyllä elänyt jo 5 sukupolvea.
Kokija: Screenager
Kokemuksen tyyppi: Spiritismi
Paikka ja aika: Mikkeli, ystävän luona, 3.7.2010
Kokemusikä: 17
Tapahtuman kuvaus:
Olin kahden ystäväni, Melissan ja Kiian (nimet muutettu) kanssa Melissan luona yökylässä. Olimme tylsityneitä, ja koska vanhemmat eivät olleet kotona päätimme kokeilla pelata spiritismiä. Kiialle tämä oli uutta, eikä hän uskonut sen toimivan, mutta minä ja Melissa olimme yrittäneet samaa aiemmin, lähes aina tuloksetta, mutta olimme silti innokkait, ja uskoimme sen toimivan Melissan kotona, jossa hän itse oli aiemmin nähnyt ja kuullut paranormaaleja asioita.
Aloimme tehdä spiritismilautaa internetistä hankkimiemme ohjeiden mukaan ja lopulta saimme sen valmiiksi. Menimme kylpyhuoneeseen ja aloimme pelata. Rehellisesti sanoen en uskonut, että lasi olisi liikkunut, ainakaan niin paljoa. Mutta kyllä se liikkui.
Paikalla oli Melissan edesmennyt isoisä, samoin muutamaa kuukautta aiemmin kuollut poika, joka kävi samaa koulua kanssamme. Kukaan meistä ei ollut tuntenut tätä poikaa, mutta hän oli erään ystäväni ystävä, ja hänen ilmaantumisensa paikalle kosketti minua syvästi.
Paikalla oli myös monia tuhansia vuosia vanha henki, joka sanoi olevansa Melissan äiti edellisestä elämästä. Kysyimme hengen ikää, saimme pitkän liudan numeroita, emmekä pysyneet perässä, mutta päättelimme, että henki olisi saattanut elää kivikaudella. Pyysimme hengiltä äänimerkkejä, ja kuulimmekin seinän takaa uikutuksen ja itkun kaltaista ääntä. Melissa kuuli myös muualta talosta kovaäänistä tuskanhuutoa. Minä ja Kiia emme kuulleet mitään sellaista, mutta minä näin saunassa Melissan selän takana suuren varjon, joka oli ikään kuin kumartunut katsomaan meitä, ja kun huomasin hänet, hän vetäytyi nurkan taakse. Olen käynyt päässäni asiaa lävitse, olisiko varjo voinut tulla meistä, mutta kumpikaan ystävistäni ei heilunut paikallaan, niinkuin varjo teki.
Vaikka haluan uskoa yliluonnolliseen ja kuoleman jälkeiseen elämään, olen realisti ja epäilen kaikkea kokemaani ja ajattelen, että kaikelle voi olla jokin aivan luonnollinen selitys, esim. varjo jonka näin saattoi aivan hyvin tulla vieressäni istuneesta Kiiasta.
Mainos:
Kokija: Elovena
Kokemuksen tyyppi: Kummittelutapaus
Paikka ja aika: Länsi-Uudellamaalla, työpaikka, syys-lokakuu 1995
Kokemusikä: –
Tapahtuman kuvaus:
Muutin paikkakunnalle 1990 luvulla keväällä ja sain myöhemmin työtehtävän, jossa työnkuvani muuttui tiuhaan tahtiin. Pidin ja pidän edelleenkin työstäni. Se että en tuntenut paikkakuntaa ollenkaan ei minua haitannut. Aina löysin kuin ”sattumalta” oikeaan paikkaan.
Tällä kertaa tehtäviini kuului ruoan kuljetus, – jakelu ja koko koulurakennuksen jälkisiivous. Mainittakoon heti alkuun, että olen ollut ja asunnutkin vanhoissa taloissa (rakennuksissa) eikä minua ole peloittanut koskaan. Enkä muutenkaan ole ”arkalasta” kotoisin!
Aamupäivällä n.klo 9.30 saavuin koulun rapun eteen ruokakuljetukseni kanssa. Olin vähän täpinöissäni siitä, että kuinkahan päiväni menee, kun en tiedä talon työtavoista yhtään mitään (en edes ruoanjaon ajankohdasta). Siinä sekalaisin ajatuksin lähdin etsimään tasovaunua jolla voisin kuljettaa ruoat keittiöön. Sellaisen sopivan löysinkin heti keittiöltä ja ajattelin, ”vaikka onkin vanha ränsistynyt ulospäin, niin välineet ainakin on uudet ja komeat”, sillä tasovaunu oli uusi ja pyörät pyörivät kuin itsestään. Lastasin kuormani vaunulle ja vein auton parkkiin. Tarkoituksenani oli ottaa ruoat mukaani mennessäni sisälle. Siispä otin kärrystä kiinni molemmin käsin ja aloin varovasti työntää, ettei keitto loiskuisi astiasta yli. Kärry ei liikahtunutkaan ajattelin, että olikohan joku koulun henkilökunnasta lukinnut kärryn? Kärryn ohi en päässyt koska käytävä oli ahdas. Mietin kuinka pääsisin toiselle puolelle, pitääkö kiertää rakennuksen takaa sivuovelle, (jos sellaista edes onkaan). Yritin työntää kovemmin, mutta kärry ei liikkunut. Sitten alkoi jo mieliala olemaan sellainen, että ajattelin kiipeämistä koko höskän yli! Kiroilin mielessäni ”on se p**kele, että kakarat jää ilman ruokaa, kun kaikenmaailman kyläkouluja pitää hyysätä”. Samalla kärry lähti liikkumaan, kevyesti, ei mitään kummallista. En jäänyt sen kummemmin miettimään syytä.
Lapset saivat ruokansa, minä tiskasin astiat, opettajat kävivät vuorollaan keittiössä hakemassa kahvinkeittimeen vettä ja samalla sain kyseltyä työpäivän rutiineista.
Koulupäivä loppui lapsilta yleensä n. klo 13.00 ja silloin aloitin siivoamisen jumppasalista, joka oli yläkerrassa. Siellä ollessani kuulin, että alakerran ovi kävi ja lähdin tarkistamaan, mutta ulko-ovet olivat lukossa. Ajattelin, että ehkä koulun rehtori/opettajat kulkivat ovista (unohtivat jotain ja palasivat hakemaan). Sitten kun olin alhaalla kuulin ”asumisen ääniä” yläkerrasta (kolinaa, pauketta, laahausääniä). Ne minä selitin itselleni, että ”vuokralainen, ainahan niitä on koulurakennuksissa” vaikka en ollut ketään nähnytkään. Pelkoa en tuntenut muuta kuin vasta sitten kun tulin alas likaisten moppieni kanssa ja minun piti mennä siivouskomeroon, joka oli rappujen alla. Tajusin vain yhtäkkiä että en ollut yksin! Kysyin ääneen ”mitä minä teen”. Olin niin hämmentynyt etten ensin osannut ajatella mitään. Sitten ajattelin, että pakko minun on työni tehdä ja nappasin pölyimurin mukaani. Aloin imuroida ovien edessä olevaa mattoa ja hoin mielessäni ”älä näyttäydy minulle, minun on pakko tehdä työni”.
Sain vihdoin työni päätökseen ja kävin keittiön toimistolla täyttämässä raportin ja kuulin yläkerrasta ääniä. Olin kuitenkin rauhoittunut ja pakkasin puhtaat astiat mukaani ja lähdin.
Seuraava päivä meni ruokien kanssa ihan ongelmitta, mutta siivouskomero tuotti minulle vaikeuksia. Aloin keskustella SEN kanssa, ”pese mopit jos on energiaa liikaa”. Aina kun olin ylhäällä, niin alhaalla ovet paukkuivat. Sitten tulin uteliaaksi, ”paukahtaako ovi tosiaankin niin kovin”. Avasin oven ja annoin sen sulkeutua. NO EI!!! Ovi meni kiinni pehmeästi.
Sitten neljäntenä päivänä en enää malttanut. Kysyin koulun rehtorilta” Onko hän huomannut ettei ole rakennuksessa yksin, vaikka niin olettaa”? Hän kielsi kummittelun, mutta sanoi sen olevan huhua. Minkä?? Kysyin minä. Siihen hän ei enää ottanut kantaa.
Seuraavana päivänä meno oli samaa. Oli pimeää ja satoi aivan kaatamalla, niin ajattelin että onpa hyvä, pääsen pesemään ulkoraput hiekasta sadevedellä huuhtelemalla. Tuumasta toimeen otin sangon mukaani, menin ulos ja otin vettä tynnyristä ja humautin sen pitkin ulkoterassia ja rappuja, samalla sain kumman ajatuksen, HÄN katsoo ikkunasta ja tuumii minusta” onpa ahkera naisihminen, mutta ei sais tuhlata hyvää vettä pitkin pihaa”. Ihan minua puistatti.
Viikon viimeisenä päivänä perjantaina jäin yksikseni taas tekemään tehtäviäni. Samat kolinat ja paukkeet. En kuitenkaan pelännyt. Sitten toimistossa raporttia taas täyttäessäni kuulin kuinka joku liikkui aulassa, laski vettä jossain lähellä olevasta hanasta ja meni opettajien huoneeseen (oletin sen olevan rehtorin, mutta ihmettelin miksi kummassa veden voi koulun jälkeen ottaa toisesta hanasta kuin keittiöltä). Sitten alkoi kuulumaan vanhanaikaisen kirjoituskoneen ääni. Ajattelin, että tällaisia kyläkouluja, vanhat koneet, eikö täällä nyt ole edes tietokonetta. Jatkoin raportin täyttämistä ja omenan syömistäni.
Sitten tuli aika lähteä kotiin. Kirjoitukone kävi harvakseltaan, aula oli pimeä. Sanon vielä rehtorille hyvät viikonloput, avaan oven, huone on pimeä ja tyhjä. Lamaannuin niin, että oletin näkeväni (pahaa) unta. Niskassa hiukset nousivat pystyyn ja kummallista, samalla sain mielikuvan hahmosta ja hänen luonteenpiirteestään. Tajusin ettei hän halunnut minulle pahaa, on vaan niin ilkikurinen.
Kotimatkasta joka on n. 15 km en muistanut mitään. Jauhoin asiaa kotona ja päätin ottaa asiasta selvää. Aikanaan sitten kun rehtori tuli työpaikalleen kerroin hänelle mitä olin kokenut. Hän kuunteli ihmeissään ja kun kuvailin hahmoa ja hänen luonnettaan, jotka olivat hyvin henkilökohtaisia, niin rehtori kysyi ”puhutko sinä Martista”? (nimi muutettu). Sanoin, että nimeä en tiedä eikä koulun seinällä ole yhtään kuvaa joka häntä muistuttaisi. Sillä en tunne ketään ihmisiä hyvin paikkakunnalla, koska olin asunut täällä vasta vähän aikaa. Silloin hän vasta uskoi, miten asia oli ja kertoi minulle, että Martti oli aikoinaan ollut koulun rehtori ja kuollut sairauskohtaukseen kotonaan (vuonna 1981), joka tuolloin oli ollut osittain koulun keittiön tiloissa. Rehtori lupasi tuoda näytteille valokuvan. Valokuvan sain nähdä myöhemmin, mutta se onkin toinen juttu…
Onko sinulle tapahtunut jotain outoa? Voit kertoa omista kokemuksistasi tällä lomakkeella. Mielenkiintoisimmat kokemukset julkaisemme blogissamme nimimerkillä tai täysin anonyymisti. 🙂
Paranormaalit Kokemukset Marraskuu 2008 (Osa 2)
Nyt on aika taas potkaista uusia kokemuksia ilmoille ja onhan niitä taas pyydettykkin. Pitäisi varmaan tehdä jatkossa vaikka niin, että joka maanantai julkaisisin kokemuksia, niin olisi niille joku selvä viikonpäivä.
girls2 kirjoitti:
Olin kesällä kaverini luona yötä. Kaverillani on todella iso talo, jopa kolme kerrosta, yläkerta, alakerta ja kellari. Olimme silloin 11-vuotiaita. Kello oli yksi yöllä ja oli ukkonen. Pelkään ukkosta joten ei tullut uni. Minulla oli yövalo päällä sillä en muuten saanut unta. Vain kaverini isosisko ja minä valvoimme, kun taas kaverini veti sikeitä unia. Yövaloni sammui ja samalla keskikerroksessa tuli hiljaista. Päättelin, että kyseessä oli sähkökatkos. He olivat vasta muuttaneet ja talossa kaikui. Kuulin askelia, enkä nähnyt Sandraa (kaverin siskoa) missään. Aluksi ajattelin, että Sandra oli mennyt vessaan, siitähän ne askeleet kuuluivat. Salama iski ja minua pelotti. Kuulin kaikuja ja kuiskauksia tietokonehuoneesta, näin tumman hahmon peilin kautta ja säikähdin kauheasti. Juoksin makuuhuoneeseen vavisten.
Raili kirjoitti:
Enkeli sanoi minulle ”Älä pelkää minä pidän sinusta huolen”.
Olin tuolloin juuri muuttanut pois kotoa ja aloittelin omaa elämää.
Myöhemmin minulla oli ruumiistapoistumiskokemus, olin silloin nuori aviovaimo.
Erilaisia ilmiöitä on sattunut koko elämäni ajan, mutta ne kaikki ovat olleet myönteisiä ja parhaakseni. Mm. unessa nähtyjä numeroita jotka myöhemmin selvisivät virsiksi joissa annettiin lohtua ja neuvoja, kun ei itse jaksanut uskoa, että selviäisi. Paljon, paljon muuta joista nyt en kirjoita on myös tapahtunut. Jumala, Jeesus, Pyhähenki ja Enkeli ovat kaikki tulleet elämääni todellisina. Emme ole yksin, paljon on näkyvää ja näkymätöntä ympärillämme. Meitä autetaan. Muistakaa KIITOKSEN kanssa PYYTÄÄ.
Noname kirjoitti:
Olin kerran ystäväni luona. Menimme ulos ja olimme siellä jonkin aikaa. Pian näimme taivaalla vähän kauempana valkoisen ”jutun”. Se oli jotenkin ’kulmikas’. Vähän kuin auto sivulta päin. Se liikkui aika hiljaa, eikä siitä kuulunut mitään ääntä. Se ei voinut olla lentokone, koska se meni niin hiljaista vauhtia. Eikä helikopteri, koska niistä kuuluu ääntä. Se oli siis valkoinen, lensi hiljaa ja oli auton mallinen sivusta. Käänsimme päämme vähäksi aikaa ja kun katsoimme uudestaan, se meni hieman nopeampaa. Harmi, että meillä ei ollut kameraa mukana, niin olisimme nähneet sen ainakin lähempää.
Tino kirjoitti:
Tämä juttu tapahtui torstaina, (viesti lähetetty 26.4.2008) kun olin välitunnilla. Huomasin kaverini kanssa mitä (kaikki) oppilaat katsoivat. Hornetti lensi koulun yläpuolella. Kun katsoin sitä, siihen ilmestyi jokin outo ufo! Aluksi luulin sen olevan hornetin palanen. Seuraavana päivänä lehdessä luki siitä hornettijutusta, joku oli soittanut hätänumeroon: ”lentokone putoaa maahan”. Lennosto sanoi, että se osa ei ollut hornetista. Siihen oli ilmestyt outo ufo, josta he eivät tienneet mitään. Jos ette usko, kysykää Siilinjärven ala-asteen oppilaita: noin 500 oppilasta + opettajat. Jotkut väittivät sen olevan heijastus, mutta sitä se ei ollut.
Nimetön tyyppi kirjoitti:
Tämä tapahtui jonkin aikaa sitten. Kuuntelin radiota ja luin kirjaa rauhassa sängylläni. Yhtäkkiä radio alkoi rätisemään ja tulostin ”sekosi”. Se alkoi raksuttamaan aivan, kuin tulostaisi jotain ja piti muutakin meteliä. Radion rätinä ja tulostimen raksutus kesti noin minuutin. Sitten yhtäkkiä radio alkoi taas toimimaan, ja tulostin lakkasi metelöimästä. Tämä nyt ei ollut niin kovin pelottavaa, mutta jos se olisi tapahtunut illalla, kyllä olisi pelottanut. Tai kyllähän tuo nyt vähän ”pelotti”.
MoiioM kirjoitti:
Tämä on jollain lailla outoa, koska nämä ovat tapahtuneet koulussani, mutta on näitä enemmänkin, kerron kuitenkin vain kaksi.
Koulussamme ei ollut sinä päivänä muita, kuin meidän luokkalaisemme. Koulumme on aika vanha… Pääsimme kotiin, eikä käytävällä ollut muita, kun laitoin kenkiä jalkaani. Koulussamme on tietenkin poikien- ja tyttöjenvessat erikseen. Vessoissa on kaksi WC-koppia, joiden ovet narahtavat aina, kun ne (sen) aukaisee. Kun sidoin kengännauhojani, kuulin vessasta, kun ovi narahti, eli ihan kuin joku tulisi vessasta ulos. Jäin viivyttelemään käytävään nähdäkseni, olisiko vessasta tulija kaverini. Sieltä ei kuitenkaan tullut ketään ulos vähään aikaan.
Toinen tapahtui samana päivänä, mutta aiemmin. Menin vessaan välitunnilla. Vessassa ei ollut silloin ketään, paitsi minä, kun menin sinne. No, olin juuri vetämässä vessaa, kun kuulin askelia kopin ulkopuolelta. Siis, niin kuin joku olisi hiljaa ”hiipinyt” vessakopin ulkopuolella. Minua alkoi pelottamaan, joten avasin oven äkkiä, mutta ulkopuolella ei ollut ketään. Samoin ei käytävässäkään.
Muutkin ovat kuulemani mukaan kokeneet vessassa jotain ”pelottavaa”. Siellä on kuulemma joskus tehty spiritismiäkin. En tiedä, onko edes totta?
Kirppu kirjoitti:
Viimeyönä (kirjoitettu 3.5.2008) nukuin olohuoneen sohvalla (koska omassa huoneessani oli hämähäkki). Lueskelin kirjaa siinä vielä hetken, ja kun olin sammuttanut valon, aloin kirjoittaa tekstiviestiä. Kuulin kun isän makuuhuoneen ovi aukesi, joku käveli käytävällä ja avasi takkahuoneen oven. Enempää en muista kuulleeni, mutta aamulla heräsin siihen, kun muut pohdiskelivat, että kuka oli laittanut valot saunaan, sekä pesuhuoneeseen ja avannut takkahuoneen oven.
Itse oletin, että se oli isäni naisystävä, joka kävi katsomassa miten lapsensa nukkuvat, enkä siksi kiinnittänyt sen enempää huomiota asiaan. Aamulla vasta aloin miettimään, että miksi en viitsinyt kääntää päätäni ja katsoa isäni makuuhuoneen ovelle.
Aamulla sitten soitin veljelleni, jos hän olisi käynyt täällä mutta eipä ollut.
Unissakävelyä ei ole ainakaan ennen ilmennyt kenelläkään.
pelko kirjoitti:
Kun olin 14-vuotias, olin menossa kaverilleni kävellen. Sinne on matkaa n. 3 km. Lähdin kävellen koska kukaan ei voinut viedä minua sinne ja pyöräni oli rikki. No kuitenkin, kun olin kävellyt semmoiset 500 metriä, minulle tuli tunne että voisin tehdä mitä vain nyt. Olin aina halunnut uskoa paranormaaleihin juttuihin. Niin päätin uskoa, että minä olisin jo melkein perillä. Ensin se ei toiminut, mutta sitten laitoin silmäni kiinni ja toivoin samaa uudestaan, kunnes kuulin kaverini äänen jolle olin menossa. Hämmästyin ja avasin silmäni. Olin n. 30 metrin päässä heidän talostaan. Hän näki minut ikkunasta ja ryntäsi avaamaan oven. Kysyin että oletko ollut kokoaika kotona? Sitten hän vastasi että ”Kyllä” Ja sanoi vielä, että ”Mikä ihme sinulla kesti, olen odotellut jotain 2 ja puoli tuntia sinua” Normaalisti matkaan menee alle tunti ehkä jotain 15 – 30 minuuttia. Ja siinä samassa vastasin kaverilleni, että minun täytyi syödä eka. Sanoin niin, koska en viitsinyt sanoa totuutta mitä tapahtui, koska kaverini ei olisi kuitenkaan uskonut ja olisi pitänyt minua hulluna. En unohda tuota kokemusta koskaan.
Emma kirjoitti:
Minua ja siskoani on jo jonkun aikaa vaivannut se, että syöpään kuollut äitimme ilmestyy meille mitä ihmeellisimmissä paikoissa.
Olimme siskoni kanssa kävelyllä ja meillä oli koirat mukana. Menimme kuntopolkua pitkin, ja se kyseinen polku kulkee metsässä. Yhtäkkiä molempien koirien niskakarvat nousivat pystyyn ja ne rupesivat haukkumaan. Katsoimme siskoni kanssa sinne mihin koirat toljottivat lasittunein silmin. Maasta kohosi musta pallo, joka räjähti tomuksi. Tomun keskellä seisoi edesmennyt äitimme ja hymyili meille. Siskoni (9v) katsoi näkyä ja tarrasi minuun. Koiramme lähtivät vetämään häntä kohti ja ulisivat päästessään lähelle. Äitimme kosketti koiria ja ne molemmat menivät makuulle. Tässä vaiheessa päästimme kauhuissamme irti talutushihnoista ja aloimme kiljua täyttä kurkkua. Äitimme nosti katseensa ja tuijotti meitä pelokkain silmin ja sanoi hiljaa ”Olen palannut”, jonka jälkeen katosi. Otimme koirien talutushihnoista kiinni ja raahasimme ne väkisin liikkeelle. Juoksimme niin kovaa kotiin kuin pääsimme. Koirat ovat siitä asti aina menneet siihen kohtaan, jossa olimme nähneet äitimme ja ulisseet. Isämme vain naureskelee, sillä ei usko mihinkään yliluonnolliseen.
Toinen oli se, kun olin ratsastustunnilla ja hyppäsimme. Sain hevoseni käyttäytymään hyvin, ja sitten viereisellä laitumella aidan viertä laukkaavan hevosen selässä istui äitini. Kiljaisin ja tipuin selästä. Ratsastuksenopettajamme juoksi viereeni kauhuissaan ja kysyi mitä pelästyin. Selitin nopeasti ja opettaja katsoi hevoseen päin. Se seisoi rauhallisena ja nyhti ruohoa. Opettaja käski minun lähteä kotiin ja kerroin isälle. Hän ei taaskaan uskonut.
Koulussa liikuntatunnilla pelasimme pesäpalloa, joka oli äitini elämä minun ikäisenäni (15v). Kun en pariin lyöntiin osunut, kuulin hänen pehmeän äänensä ”Lyö rauhallisesti ja keskity, minä autan”. Ja niin löin kunnarin, joka lensi melkein yli rajojen. Kerroin opettajalleni tästä ja hän sentään uskoi ja käski käydä kertomassa koulupsykologille. Kerroin hänelle ja sain vihdoin turvaa. Psykologi vastasi, että jatkuvat ilmestymiset saattavat johtua kaipuusta.
Viimeisin ja ehkä kammottavin oli, kun olin juuri menossa nukkumaan ja jätin yövalon päälle. Äitini seisoi peilin edessä ja kääntyi minua päin. Hän sanoi näin ”Olen tiettävästi säikäyttänyt sinut ilmestymisilläni ja lupaan jättää sinut rauhaan. Pidä huolta siskostasi, äläkä pidä isääsi idioottina, vaikkei hän usko” Isä tuli katsomaan, kuka puhui ja näki äitini. Hän tuijotti näkyä ja räpsäytti silmiään, äiti oli poissa.
Viimeinen oli niin kammottava, että peili huoneestani on viety pois ja minä, sekä siskoni emme enää liiku niillä paikoilla, joilla äitimme on ilmestynyt näkyviin. Isäni tahtoo muuttaa, sillä haluaa yliluonnollisuudet pois pelottelemasta. Kertomukseni on ehkä melko uskomaton, mutta se on totta!
_________________________________________________________________________
Onko sinulle tai kaverillesi tapahtunut jotain outoa? Kerro kokemuksistasi alla olevalla lomakkeella tai sähköpostilla osoitteeseen yhteys(ät)paranormaaliblogi.net. Tarkoituksena olisi aina aika ajoin julkaista blogissa kokemuksianne. Kerro samalla viestissäsi haluatko, että mainitaanko sivuillamme viestin yhteydessä nimesi, nimimerkkisi vai haluatko esiintyä tuntemattomana. Jos haluat tapauksesi tutkittavaksi, niin kerro siitä viestissäsi, jolloin ohjaan samalla viestisi tutkijalle. Viesti näkyy blogissa vasta, kun se on julkaistu sivuston ylläpitäjän taholta.
Lomake:
Huom! Yllä oleva lomake on vain kokemuksia varten. Älä kommentoi viestejä yllä olevaan lomakkeeseen, vaan tee se käyttämällä kommenttikenttää.
Magneettinen Poika
12-vuotias yhdysvaltalainen alkoi kutsumaan itseään magneettipojaksi, kun opettajat huomasivat, että hänen läsnäolonsa saa tietokoneet sekaisin. Joella oli ollut aikaisemmin ongelmia omistamansa Xboxin kanssa, joka jumittui useasti hänen pelatessaan.
”Kun joku muu oppilas käytti konetta, niin kaikki oli hyvin, mutta kun Joe vaihdettiin siihen, niin outoja asioita alkoi tapahtumaan” sanoi opettaja Marie Yerdon.
Monet ihmiset väittävät omaavansa ”auran”, joka aiheuttaa elektronisia ilmiöitä. Jotkin ihmiset ovat kokeneet useasti, että heidän kävellessään katulamppujen alta ne sammuvat ja osalla taas on Matti Meikäläistä enemmän tietokoneongelmia.
Joe Falciatano kertoo, että hän meinasi reputtaa viidennen luokan sosiaalisten taitojen kurssin, koska hän ei saanut tehtyä vaadittua PowerPoint-projektia.
Yerdon sanoi: ”Se oli outoa. Hänen käyttäessään Microsoft Wordia yhtäkkiä saattoi fonttien vaihtaminen lakata toimimasta tai hänen korostaessaan jotakin hän ei yhtäkkiä pystynytkään saamaan tekstiä enää takaisin normaaliksi.”
Lopulta Joe sai käyttöönsä anti-staattisen rannekkeen, joka ratkaisi ongelman.
Lähteestä löytyy myös video aiheesta.
Lähde: ScienCentral.com
Kiitos Jonistille vinkistä.
Koulussa Kummittelee
Yli 200 oppilasta malesialaisessa Sekolah Menengah Sains Dungun -koulussa koki kummia. He ovat vakuuttuneita, että he näkivät kummituksen lentämässä koulun tiloissa sunnuntaina. Kaikkien 600 oppilaan koulupäivä peruttiin loppupäiväksi. Maanantaina oudot tapahtumat jatkuivat ja koulu jouduttiin taas sulkemaan.
Koulun henkilökunta ja koulutuslaitos ei halua kommentoida, mutta Mazlan Ariffin kertoi, että hänen tyttärensä näki kummituksen lentelevän luokkahuoneessa.
”Tyttäreni kertoi, että hän näki naisen, jolla oli valkoiset vaatteet yllään, lentelevän luokassa, kunnes se lensi hänen päällensä. Hän kertoi, että sai samalla kylmäntunteita ja huusi peloissaan.”
Wati -niminen oppilas kertoi, että sattumukset alkoivat sunnuntaiaamuna, kun kaksi tyttöä alkoivat huutamaan hallitsemattomasti, selvästi peläten jotakin.
”Sitten muut oppilaat alkoivat huutaa ja heidän piti palata huoneisiinsa. Minulla oli paha olo ja päätäni särki, jonka takia pyörryin. En muista paljoa mitä tapahtui sen jälkeen.”
Äiti, joka ei halua nimeään julkisuuteen kertoo, että toinen päivä oli yhtä paha, kuin ensimmäinenkin ja oppilaat olivat peloissaan.
”Koulun henkilökunta pyysi minua tulla hakemaan tyttäreni...”
Tunteja ei ole pidetty neljään päivään, mutta koulun henkilökunta tekee parhaansa saadakseen tilanteen normalisoitumaan.
Lähde: nst.com
Viimeisimmät kommentit