Search

planeetta

Sivu 1. Yhteensä 1.1

Avaruudessa tapahtuu – Lokakuu 2015

Avaruudessa on tapahtunut ja tapahtuu kaikenlaista jännää nyt lokakuussa 2015.

 

 Nasa: ”Omalaatuinen” lentävä kohde pyyhkäisee todella läheltä Maan ohi  pyhäinpäivänä

Maata lähestyy erikoisesti lentävä kohde, jota pidetään asteroidina. Objektin liikerata on kuitenkin epäsäännöllinen, joka viittaisi älyllisesti ohjattuun alukseen, eikä niinkään Planeettojen vetovoimien alisteessa olevaan asteroidiin.

Asteroidinakin pidettyä kohdetta kutsutaan nimellä 2015 TB145. Yhdysvaltojen avaruushallinnon Nasan mukaan objekti tulee Maan ohi 31. lokakuuta, eli Halloweenin tienoilla.

Etäisyys Maahan on 31. lokakuuta lyhimmillään noin puoli miljoonaa kilometriä.

Objektin havannointiin voidaan käyttää mm. teleskooppia.

 

 Avaruuselämää kääpiöplaneetta Cereksellä

Kääpiöplaneetta Ceres on kiinnostanut paljon Yhdysvaltojen avaruushallinto Nasaa.

Cerestä on tutkittu aika pitkään, viimeisimmät kuvat ovat kuitenkin herättäneet hämmästystä. Cerekseltä nimittäin on löydetty valoja, joita ei voida selittää normaalein ”kuolleen avaruuden” keinoin.

Ensimmäiset korkearesoluutisemmat kuvat vastaanotettiin tämän vuoden alkupuoliskolla, ja siitä asti niistä onkin kohuttu aika paljon. Cereksen mysteeri on suurentunut kun aikaisemmin valkoisten kohtien on luultu olevan jäätä tai vettä, nyt kuitenkin NASA on kertonut, että jää tai vesi ei ole kyseessä.

Miltä Cereksen valot sitten näyttävät ylhäältä päin? No vertaillaampas niitä Las Vegasiin.

ceres-las-vegas

Ceres ja Las Vegas vertailussa – Huomaa yhdennäköisyys

Cereksen ympärillä on vellonut myös outo salailun verho. Cerestä kiertävä NASA:n Dawn-satelliitti on sammunut oudosti, sammumista on perusteltu bugeilla ja turvatilalla.

Kesäkuun 30 päivä satelliitti on vastaanottanut anomalioiksi kutsuttua kuvadataa ja laskeutunut lähemmäs kuvaamaan. Vähän tämän jälkeen NASA:n tutkija Christopher Russell ilmoitti, että aijemmin vedeksi tai jääksi luultu alue ei sisälläkkään jäätä tai vettä.

Alueen mysteeri sai vielä suurempia piirteitä kun vesi ja jää suljettiin pois.

Mitä ovat alueen valot? Tällä hetkellä näyttää siltä, että Cereksellä saattaisi olla elämää. Jatkotutkimukset saattavat tuoda hämmästyttäviä tuloksia ja toivottavasti kääpiöplaneetasta saadaan lisää kuvia ja lisätietoa.

 

 Jokin tunnistamaton kiertää kaukaista tähteä

Nasan Kepler-avaruusteleskooppi on löytänyt Joutsenen ja Lyyran tähdistöjen välistä tähden, jota kiertää toistaiseksi tunnistamattomia kohteita. Tiedemiehet eivät ole pystyneet selittämään mitä kohteet ovat. Listalta on suljettu pois mm. meteorit ja muut luonnolliset avaruudessa tapahtuvat ilmiöt.

Tutkijat ovat huomanneet, että tähti nimeltä KIC 8462852 ei lähetä valoa normaalisti. Kepler on tutkinut ainakin 150 000 tähteä, eikä minkään toisen tähden kohdalla ole huomattu samanlaista käyttäytymistä.

Emme ole koskaan nähneet mitään tämän tähden kaltaista. Se on todella outo. Luulimme ensin sen olevan vaurioitunutta dataa tai teleskoopin liikettä, mutta kaikki ne on tarkistettu, Yalen yliopiston tutkijatohtori Tabetha Boyajian kertoi The Atlanticille.

Näyttäisi siltä, että tähteä kiertää jokin suuri rykelmä tai iso kohde. Komeettoja on pidetty hatarana teoriana, jota ei ole varmistettu.

Sen sijaan Tabetha Boyajian arvelee, että kyseessä saattaa olla avaruuselämää.

Avaruusolentojen pitäisi olla kaikista viimeisin hypoteesi jota harkitaan, mutta tämä näyttää kyllä joltain, jota vieras sivilisaatio saattaisi rakentaa, hän kertoi haastattelussa.

Tähteä aijotaan tutkia tarkemmin ja etsiä mm. merkkejä radioaalloista.

Tiedemies Michio Kaku kommentoi asiaa CBSN:n haastattelussa.

Lähteet: iltasanomat.fi, ewao.comdiscovery.nasa.gov, nasa.govmysteriousuniverse.orgsavonsanomat.fi, youtube.com

Jaa sosiaalisissa medioissa:

Outo signaali havaittu Gliese 581g planeetan suunnalta

Aikaisemminhan kerroimme planeetasta jota pidettiin mahdollisesti elinkelpoisena kaltaisellemme elämälle. Nyt kyseisen planeetan suunnasta kuuluu mielenkiintoisia lisäuutisia. Gliese 581g planeetan suunnalta on nimittäin havaittu outo signaali!

Sydneyn yliopiston astronomi ja SETI:n Australian osaston jäsen Ragbir Bhathal kertoo, että hän havaitsi jo lähes kaksi vuotta sitten tähden suunnalta tulleen oudon signaalin.

– Aina kun on kirkas ilta, menen ylös observatorioon ja tarkkailen joitakin kohteita taivaalla. Kun katsoimme yhtä näistä kohteista, löysimme tämän signaalin, Bhathal kertoo Daily Mail -lehdelle.

– Löysimme erittäin terävän signaalin, tavallaan laseria muistuttavan, joka on juuri sellaista, mitä etsimme – erittäin terävä piikki.

Bhathalin työkollegat ovat kuitenkin havainnoista epäileväisiä.

Lue myös iltalehden juttu aiheesta.

Lähde: dailymail.co.uk

Kiitos vinkistä kabanossille, tumpille, Tzundaxille, Heidille, Jonnelle, Laurille ja j0nesille. 🙂

Jaa sosiaalisissa medioissa:

Maan läheltä löydetty mahdollisesti asuttava planeetta

Gliese 581 -tähdeltä on löydetty mahdollisesti elinkelpoinen planeetta. Kalifornian tähtietieteilijöiden löytämä planeetta sijaitsee parinkymmenen valovuoden päässä ja on mahdollisesti elinkelpoinen meidän standardiemme mukaan.

Planeetta on vain hieman maata suurempi ja ainakin teoariassa sillä voisi olla ilmakehä ja vettä. Planeetalle annettiin nimeksi Gliese 581g.

581g:n massa on kolminkertainen maahan verrattuna, ja se kiertää emotähtensä ympäri 37 päivässä. Keskilämpötila planeetalla on noin -12 ja -31 celsiusasteen välillä.

Planeetan löytyminen niin nopeasti ja niin läheltä antaa aiheen olettaa, että tämänkaltaisten planeettojen täytyy olla hyvin tavallisia, kertoo professori Steven Vogt, joka toimii yhtenä tutkijaryhmän johtajista.

Lue myös mtv3:sen (sisältää videoita) sekä iltasanomien juttu aiheesta.

Lähde: Helsingin Sanomat

Kiitos vinkistä Reconille, Dekkulle ja Hupille.

Jaa sosiaalisissa medioissa:

Maan kaltainen planeetta löydetty läheltä

Noin 40 valovuoden päästä on löydetty planeetta, joka muistuttaa maapalloamme. Planeetta on n. 75% vettä ja sisältää myös ilmakehän.

Lisää alla olevassa videossa:

Meet GJ 1214b, the most Earth-like planet ever found outside our solar system.

Lisätietoa planeetasta löytyypi Wikipediasta:
http://fi.wikipedia.org/wiki/GJ_1214_b (kiitos Mechatherionille linkistä)

Jaa sosiaalisissa medioissa:

Maan kaltainen planeetta löydetty

Maapallon kaltainen planeetta (pienempi piste)

Maapallon kaltainen planeetta (pienempi piste)

Linnunradasta on löydetty planeetta, joka muistuttaa maapalloamme. Planeetta kiertää meidän aurinkomme kaltaista tähteä ja sijaitsee n. 500 valovuoden päästä maapallostamme. Kyseinen planeetta on isompi kuin maapallo. Se on kooltaan Jupiterin kokoluokkaa, mutta massaltaan kahdeksan kertaa sitä suurempi. Lämpötila planeetalla on n. 1500 astetta. Tämä on ensimmäinen tapaus, kun maan kaltainen planeetta on saatu kuvattua.

Planeetan kuvasivat Toronton yliopiston tähtitieteilijät.

Tämä löytö pistää meidät todellakin etsimään, mitä muita yllätyksiä luonto on varannut meille, kertoi torontolaisen tutkijaryhmän jäsen Marten van Kerkwijk

Lähde: iltasanomat.fi

Kiitokset vinkistä TheMagicianille.

Jaa sosiaalisissa medioissa:

Sivu 1. Yhteensä 1.1