ME NA3MM3 S1NUT! NA3TKO SINA M31DAT???

Tietoa

ParanormaaliBlogi.net on Suomen seuratuin rajatiedon media. Olemme uutisoineet paranormaaleista ja muista oudoista ilmiöistä vuodesta 2007 lähtien.

Korostettu kommentti

Arska:

Kolumbiassa Medellin kaupungissa näköjään paljon tunnistamattomia objekti havaintoja, video ja kuvatallenteilla on useita silminnäkijöitä. Mielestäni nuo kiekkomaiset lentävä lautanen kuva ja videotallenteet ovat aika vakuuttavia todisteita siitä että emme ole todellakaan yksin.

Lentäjä pilotin kuvaama video pallomaisesta objektista pilvien yläpuolella on myös hyvä todiste vieraan älyn ohjauksessa olevasta kohteesta lähellä lentokonetta. Etelä-Amerikassa yleisesti on kaiketi jonkinlainen UFO – aalto menossa parasta aikaa. Mielenkiintoisia videoita nuo kaikki ja joissakin on mahdollisuus muuttaa selostuksen teksti Suomi kielelle.

Kommentoitu artikkeliin: Massahavaintoja Kolumbiassa

Tulossa

usa

Ihmeellisiä valoristejä

Ihmeellisiä ristejä alkoi ilmestymään ikkunoihin vuonna 1988. Ilmiö alkoi Californiasta, mutta valoristejä nähtiin myös muissa maanosissa ympäri Yhdysvaltoja.

Ristien kerrotaan parantaneen ihmisiä ja mm. yksi ihminen pääsi eroon huumeista.

Ristien ihmeellisyydestä huolimatta ihmiset olivat skeptisiä, eivätkä uskaltaneet raportoida niistä. Kirkko jonka ikkunaan myös oli ilmestynyt yksi risti ei uskaltanut raportoida asiasta, koska pelkäsi sen katoamista ja ihmisten feikkisyytöksiä.

Ihme Jumalalta, outo luonnonilmiö vai jotain muuta? Mitä mieltä sinä olet?

Kiitos vinkistä Rabiljukselle, joka oli postannut videon yhteisöön.

[ad] Empty ad slot (#1)!

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Outo olento kuin suoraan Scifielokuvista

Tällä videolla näkyy muutama outo limamainen olento. Olennot saatiin kuvattua videolle Malphrus Cameronissa sijaitsevassa viemärissä.

Mitä ovat videolla näkyvät oudot limamöykyt?

Kiitokset vinkistä Cosmo Kramerille.

 

Tykkäys ja jakotoiminnot:

John Schuessler puhuu Ufoista

MUFON:n tutkija John Schuessler puhuu eri vuosikymmenien ufotapahtumista ja ns. ufo hot spoteista.

http://www.youtube.com/watch?v=W–aDiqFmfQ

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Kummittelevia paikkoja – Haunted Places

Dokumentti kummittelevista rakennuksista.

<a href="http://www.joost.com/249i7ez/t/Haunted-Places">Haunted Places</a>

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Calicon Kummituskaupunki

Dokumenttipätkä Calicon kummituskaupungista, jossa on nähty outoja valoja, sekä kummituksia.

Osa 1
http://www.youtube.com/watch?v=QmmRSZ8WfrY

Osa 2
http://www.youtube.com/watch?v=TJpLs7TStdk

[ad] Empty ad slot (#1)!

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Videomateriaalia 2009 UFO-konferenssista

Muutama päivä sitten pidettiin USA:ssa viides vuotuinen UFO-konferenssi. Tässä videomateriaalia kyseisestä konferenssista.

Konferenssissa käsiteltiin mm. todisteita, sekä tieteellistä dataa liittyen implantteihin.

Osa 1
http://www.youtube.com/watch?v=0yKhKgVpgBY

Osa 2
http://www.youtube.com/watch?v=GGgG3p1W2iM

Osa 3
http://www.youtube.com/watch?v=QQWFyazxzD0

Osa 4
http://www.youtube.com/watch?v=jtHP0ECNlco

Osa 5
http://www.youtube.com/watch?v=-fBpA38sgwc

Osa 6
http://www.youtube.com/watch?v=yTr6PDtgytw

Pahoittelen, että konferenssivideosta puuttuu jonkin verran alusta. Jos joku löytää videon, jossa on koko konferenssi, niin ilmoittakaa ihmeessä kommenteissa.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Munan Muotoinen Muukalaisalus

Huhtikuussa 1964 poliisikonstaapeli Lonnie Zamora Socorrosta New Mexicosta Yhdysvalloista ajoi autoa kaupungin ulkopuolella, kun hän huomasi jättiläismäistä munaa muistuttavan hohtavan aluksen, joka seisoi neljän jalan varassa. Kun Zamora lähestyi alusta, hän näki sen vierellä kaksi outoa pientä oliota. Sitten alkoi kuulua kovaa jyrinää, ja alus ampaisi taivaalle.

Laskeutumisalue
Zamora kutsui nopeasti radiolla apua.
Kun muut poliisit saapuivat paikalle, he huomasivat maassa painaumia ja läheiset pensaat olivat yhä tulessa.
Neljä syvää painaumaa saattoivat olla aluksen tukijalkojen tekemiä. Lisäksi löytyi ”Ufomiesten jalan jälkiä”.



Yksi painaumista,
joiden uskottiin olevan aluksen tukijalkojen tekemiä
.

Uusi kohtaaminen
Ilmavoimien tutkijat eivät löytäneet New Mexicon tapahtumille selitystä.
Ranskalainen maanviljelijä Maurice Masse hämmästyi nähtyään kuvan Zamoran aluksesta.
Hän väitti samaisen aluksen laskeutuneen hänen pellolleen v. 1965.
Myös hän kertoi nähneensä kaksi avaruusoliota.

Lähde: Colin Wilson: Ufojen Arvoitukset

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Timantin muotoinen UFO Indianassa

Tällä videolla näkyy timantin muotoinen UFO. Video on kuvattu Indianassa Yhdysvalloissa vuonna 2006.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Musta UFO Arizonassa

Videolla näkyy musta pallomainen kohde, joka liikkuu aika hitaasti Arizonan ilmatilassa. Yhdysvallat Phoenix Arizona 14.2.2009.

Kiitos vinkistä FooFighterille.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Mystinen tulipallo lensi Teksasiin

Kohde joka näytti valtavalta tulipallolta lensi Teksasin taivaalla sunnuntai-aamuna. Valoilmiön johdosta poliisi sai useita soittoja. Myös jotkut ihmiset kertoivat, että näytti siltä kuin lentokone olisi tippunut maahan. Tämän johdosta Williamsonin poliisi lähetti helikopterin etsimään jälkiä valoilmiöstä.

Emme tiedä mikä se oli,  ilmailuhallinnon tiedottaja Roland Herwig kertoo.

Austinissa marathonkilpailua kuvannut henkilö sai tallennettua kohteen videolle:

http://www.youtube.com/watch?v=f1wgPyzlL2M

Tulipallo on varmistunut meteoriksi. Lisää asiasta kertoo paranormaali.com.

Lähde: iltasanomat.fi

Kiitokset vinkistä Hot The Potille ja Adalle.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Huomio!

Hei arvoisa Parablogin seuraaja,

Tämä sivusto toimii yksityisesti, täysin ilman ulkopuolista vaikutusta.

Sivuston toimintaa ja ylläpitokuluja (domaini, sivustotila) voit tukea lahjoittamalla haluamasi summan.

Olemme osa Suomen Galaktista Liittoa.

suomengalaktinenliitto.net

Voit tukea toimintaamme lahjoittamalla (PayPal ja pankkikortit)





Tai tilisiirrolla suoraan tilillemme.

Lahjoitustili:
Vesa Äijälä
FI98 5280 0020 0103 93
Kirjoita viestikenttään viestiksi: lahjoitus

Mainosyhteistyössä, otathan yhteyttä sähköpostilla: info.paranormaaliblogi(ät)gmail.com

Arkistot

Liity e-maillistaamme (uudet artikkelit mailiisi)

YHTEISTYÖSSÄ JA MUKANA

arkku net kotisivutilaa

suomen galaktinen liitto