ME NA3MM3 S1NUT! NA3TKO SINA M31DAT???
Tietoa

ParanormaaliBlogi.net on Suomen seuratuin rajatiedon media. Olemme uutisoineet paranormaaleista ja muista oudoista ilmiöistä vuodesta 2007 lähtien.

Korostettu kommentti

Arska:

Kolumbiassa Medellin kaupungissa näköjään paljon tunnistamattomia objekti havaintoja, video ja kuvatallenteilla on useita silminnäkijöitä. Mielestäni nuo kiekkomaiset lentävä lautanen kuva ja videotallenteet ovat aika vakuuttavia todisteita siitä että emme ole todellakaan yksin.

Lentäjä pilotin kuvaama video pallomaisesta objektista pilvien yläpuolella on myös hyvä todiste vieraan älyn ohjauksessa olevasta kohteesta lähellä lentokonetta. Etelä-Amerikassa yleisesti on kaiketi jonkinlainen UFO – aalto menossa parasta aikaa. Mielenkiintoisia videoita nuo kaikki ja joissakin on mahdollisuus muuttaa selostuksen teksti Suomi kielelle.

Kommentoitu artikkeliin: Massahavaintoja Kolumbiassa

Tulossa

Purto Ricolaisessa kirkossa tapahtuu ihmeitä

Puerto Ricolaisessa kirkossa sattuu kummia. Kirkon seinät vuotavat aromaattista öljyä, kirkkoon on ilmestynyt myös erilaisia jalokiviä yli 1250 kappaletta ja mm. kultaa. Jalokivien ilmestymisille ym. kirkossa tapahtuneille ihmeille ei ole löydetty luonnollista selitystä ja sitä pidetäänkin Jumalan ihmeenä.

http://www.youtube.com/watch?v=Y_qb2OApNMw

Kiitokset vinkistä Timolle.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

29 kommenttia aiheeseen: Purto Ricolaisessa kirkossa tapahtuu ihmeitä

Sivu 1. Yhteensä 1.1
  • JambaB sanoo:

    Loistava video, vaan oliko tuo nyt kumminkin turistien houkuttelu video mina ei tietaa (kirjotin tan wii:lla joten ei ole akkosten tokavikaa kirjainta)

  • Haukka sanoo:

    Kun tietämättömyys ja taikausko sekoittuivat keskenään ja järjestäytyivät epäloogisiksi kokonaisuuksiksi tuhansia vuosia sitten, syntyivät eri uskonnot. Tuhansia eri uskontoja jotka puhuvat toisiaan vastaan ja jokaisella on esiteltävänä omat ”ihmeensä”. Onko sekin saman jumalan ihme, kun esim. hindujen Ganesh -jumalan patsaan väitettiin joskus aikoinaan juoneen sille uhrina tuodun maidon?

  • Arulux sanoo:

    Vai että valmiiksi hiottuja jalokiviä. 🙂 Olipa aika monenväristä, en tiennykkää että nuinki monenlaista jalokiveä löytyy…(sarkasmia)
    Tosin värjätystä lasista löytyy varmasti monenlaista väriä.
    Ja eikös näitä eri jalokivityyppejä hiota normaalisti jonkun tietyn hiontatyylin perusteella, tuossa taas ne isommat oli kaikki hiottu samalla lailla… vähentää kiven arvoa… Ei oo ”enkelit” ihan tienny miten kannattaa hioa kivet.
    Noo, turistit varmasti innostuu asiasta.

  • jake sanoo:

    olisiko sittet se kirkko kirottu koska muissa kin kirkois on tapahtunut samaa muttei suomes<blockquote

  • Infrequentia sanoo:

    Olipas mielenkiintoinen pätkä… en osaa sanoa aitoudesta mitään, sanon vain että huh!

  • Tedd sanoo:

    Jeesus Kristus on sama eilen tänään ja iankaikkisesti!

    11Sinä onneton, myrskyn piiskaama,
    sinä jota kukaan ei lohduta!
    Malakiitilla minä peitän sinun seinäsi,
    minä lasken sinun perustuksesi safiireista,
    12 rubiineilla minä päällystän sinun muuriesi harjat, sinun porttisi minä rakennan vuorikristallista ja jalokivistä koko sinun ympärysmuurisi.

    13 Herra itse on opettava sinun poikiasi,
    runsas on lastesi onni ja rauha.
    14 Kun oikeus on sinun perustuksesi, sinä kestät.
    Olet kaukana sorrosta, sen uhka ei enää sinuun yllä,
    olet vapautunut pelosta, ei se enää sinuun pysty.

    -Jesajajan kirja 54:11-14

  • SavedSinner sanoo:

    Filmissä esiintyvät Israelin 12:n heimon jalokivet ovat mainittu mm. Ilmestyskirjassa:
    18 Muuri oli rakennettu jaspiskivestä, ja kaupunki oli kimmeltävää, lasinkirkasta kultaa. 19 Kaupunginmuurin perustukset oli kaunistettu kaikenlaisilla kalliilla kivillä. Ensimmäisenä peruskivenä oli jaspis, toisena safiiri, kolmantena kalsedoni, neljäntenä smaragdi, 20 viidentenä sardonyksi, kuudentena karneoli, seitsemäntenä krysoliitti, kahdeksantena berylli, yhdeksäntenä topaasi, kymmenentenä krysopraasi, yhdentenätoista hyasinttikivi ja kahdentenatoista ametisti.
    Ilmestyskirja 21:18-20

  • hannu sanoo:

    En ole erityisen uskovainen, mutta voisin kyllä istahtaa kirkkoon jonka seinistä pukkaa kultaa ja timantteja.

    🙂

  • Morpheus sanoo:

    Olisin suostunut jopa ihmettelemään asiaa jos dimangit olisivat raakatimantteja mutta valmiiksi muotoon hiotut eivät jaksa kuin naurattaa. Olisivat voineet antaa lähteitäkin missä kivet on arvioitu. Hohhoijaa… Täytyy olla jumalan työtä!

  • maukka sanoo:

    Kivistä pitäisi saada live kuvaa kun ne kultaseppä arvioi!!
    Mistähän asiasta saisi lisätietoa?Olishan se aikapaukku jos kivet aitoja olis….

  • KP sanoo:

    Olisi mielenkiintoista käydä kyseisessä kirkossa kyllä.

  • Kerttu sanoo:

    Tjaah… en tiedä mix, mutta mua jotenkin epäilytti toi viiksekäs lippispää mies.
    Oliskohan joku muinoin kätkeny ryöstösaaliin ilmastointikanavaan ja sieltä ne jalokivet ilmavirran mukana tippuilee, heh? Tuohan pitäis tutkia ihan perusteellisesti! Jos kyse on yliluonnollisesta ja jos uskomme paholaiseen, niin Saatana on voinut loihtia noi jalokivet jotta tuo ilmeisen harras seurakunta menisi harhaan ja alkaisi ahneeksi maallisen mammonan perään. Mene ja tiedä? Niin no Raamatussa on toki noita jalokivijuttuja, mut mun mielestä ne symboloi ihmisen energiakeskuksia eli chakroja. Vaikee sanoo. Olis jänskä mennä tonne kirkkoon paikan päälle ja aistia millaset fibat siel on.

  • Yks vaan sanoo:

    ööö kerttu oliko joskus muinoin ilmastointi kanavia

  • rezaR sanoo:

    Ehkä kirkko alkanut antamaan jotain takaisin vihdoinkin. Ei se pelastuminen ikuiselta kadotukselta riitä. Vähän timanttia ja kultaa jos pukkais niin kyllähän jo pikkuhiljaa voisin alkaa uskomaan jumalaan.

  • rampe sanoo:

    WTF?!

  • Kerttu sanoo:

    Ilmastointikanavan heitin kun en ole käynyt ko. kirkossa, en mä tiedä onx siellä sellasta. Mun mielestä toi lippis-ukkeli valehtelee.

  • Wautsi! sanoo:

    en panis pahakseni jos noita jalokiviä ilmestyis vaikka meikäläisen työpöydälle. joka yö yksi jalokivi 🙂

  • Phoebe sanoo:

    Monet tässä tuntuvat ihmettelevän, onko timantit aitoja. Luulenpa, että jos se on jumalan tekosia, niin ei timanttien tarvitsekaan olla aitoja. Eikös jumala käyttänyt vertauskuvia ilmentäessään juttujansa? Jotenkaan kuitenkaan en usko tuohon asiaan.

  • ninjani sanoo:

    Laittasivat kameran kuvaamaan yöksi ja kattosi miten ne sinne ilmestyy…

  • Ack sanoo:

    ^^Jos Jumala nuo on lähettänyt, niin eiköhän ne silloin ole aitoja. Ja, miksi porukka uskoo niin helposti ufoihin (meinaan siihen että ne ovat ulkoavaruudesta, eikä vain salaliitto, jolla vallataan maailma) mutteivät mihinkään joka liittyy Jumalaan? Voisi kuvitella helposti että kaikkeudessa on jokin olento, jonka voimasuhteet ja olemus on jotain täysin muuta kuin ihmisen tai jonkun harmaan nutipään.

  • Japanlove sanoo:

    Wou!

  • Japanlove sanoo:

    Jos tää feikki ois, niin noitten kyllä tarvis olla aika rikkaita tyyppejä, jos siis noi kivet ois oikeita!

  • Pera sanoo:

    Aika kiva. Ja hiomisesta sen verran että se vaikuttaa kiven arvoon. Videon mukaan osa oli analysoity jollain tutkijalla ja hionta oli kuulemma täydellistä jos oikein käsitin. Luulis täydellisesti hiotun jalokiven olevan aika arvokas.

  • shambolic sanoo:

    No siinähän sanottiin, että hionta oli niin täydellistä, että asiantuntijat ei osannu antaa sille minkäänlaista arvoo.. Eli oli ihan älyttömän arvokas. Ja sen timantin joku prosenttiluku oli 11,5 ja semmosia lukuja ei maanpäällisissä timanteissa ole.

  • terrorist sanoo:

    just..

  • metu sanoo:

    jonkun salakuljettajan piiloittama.Ei tuolla nuo kivet niin kovin kalliita ole kuten esim.euroopassa.gemmologin pitäis ne tarkistaa.noilla ei kyllä kummoista temppeliä rakenneta.

  • pera sanoo:

    Jos Jumala jotain ihmisille lahjoittais niin ei varmastikaan valmiiksi hiottuja jalokiviä…mitä ihminen niillä tekee???..ei niitä voi syödä…mitä ne antaa ihmiselle?…ei mitään…jos niistä haluaa hyötyä ne pitää myydä…kuka niitä ostaa??…ihmiset on tehneet maailmaan keinotekoisia asioita jotka ovat muka arvokkaita??..miksi ne on arvokkaita…ehkä korkeintaan siksi että niistä voi saada joistain työkaluja ihmiselle..ei niistä muuten ole mitään hyötyä!!…eli jos Jumala ne taas on antanut niin ihan piruuttaan..on se vaan aika epeli

  • Wespa sanoo:

    Kristallit ym. kivet nähdään myös henkisyyden omaamina ja mm. meditaatiossa auttavina kivinä. Myös kristallipalloa on käytetty ennustamiseen ja muita kristalleja mm. parantamiseen. Mitä sen Jumalan meielstäsi olisi pitänyt antaa?

  • Jippii sanoo:

    Oottakaaha vaa ku Suomeen tulee herätys. Kohta tulee lama ja kaduilla poltetaan kauppoja ym. Anti kristus tulee ja esittää maailman vapahtajaa. Sitten se väittää että ufot on napannu uskovaiset. Ei oo leikin asia. Muistakaa tää sitten ku jäätte tänne 7:ks vihan vuodeks.

Sivu 1. Yhteensä 1.1

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomio!

Hei arvoisa Parablogin seuraaja,

Tämä sivusto toimii yksityisesti, täysin ilman ulkopuolista vaikutusta.

Sivuston toimintaa ja ylläpitokuluja (domaini, sivustotila) voit tukea lahjoittamalla haluamasi summan.

Olemme osa Suomen Galaktista Liittoa.

suomengalaktinenliitto.net

Voit tukea toimintaamme lahjoittamalla (PayPal ja pankkikortit)





Tai tilisiirrolla suoraan tilillemme.

Lahjoitustili:
Vesa Äijälä
FI98 5280 0020 0103 93
Kirjoita viestikenttään viestiksi: lahjoitus

Mainosyhteistyössä, otathan yhteyttä sähköpostilla: info.paranormaaliblogi(ät)gmail.com

Arkistot
Liity e-maillistaamme (uudet artikkelit mailiisi)
YHTEISTYÖSSÄ JA MUKANA
arkku net kotisivutilaa

suomen galaktinen liitto