ME NA3MM3 S1NUT! NA3TKO SINA M31DAT???
Tietoa

ParanormaaliBlogi.net on Suomen seuratuin rajatiedon media. Olemme uutisoineet paranormaaleista ja muista oudoista ilmiöistä vuodesta 2007 lähtien.

Korostettu kommentti

Arska:

Kolumbiassa Medellin kaupungissa näköjään paljon tunnistamattomia objekti havaintoja, video ja kuvatallenteilla on useita silminnäkijöitä. Mielestäni nuo kiekkomaiset lentävä lautanen kuva ja videotallenteet ovat aika vakuuttavia todisteita siitä että emme ole todellakaan yksin.

Lentäjä pilotin kuvaama video pallomaisesta objektista pilvien yläpuolella on myös hyvä todiste vieraan älyn ohjauksessa olevasta kohteesta lähellä lentokonetta. Etelä-Amerikassa yleisesti on kaiketi jonkinlainen UFO – aalto menossa parasta aikaa. Mielenkiintoisia videoita nuo kaikki ja joissakin on mahdollisuus muuttaa selostuksen teksti Suomi kielelle.

Kommentoitu artikkeliin: Massahavaintoja Kolumbiassa

Tulossa

Aidoksi väitetty alienvideo näytetään tänään

Medialle näytetään tänään Yhdysvalloissa Denverissä video, jossa näkyy aidoksi väitetty hengittävä avaruusolento.

Jeff Peckman kertoo, että video on aito ja hän on vakuuttunut, että avaruuolentoja on olemassa.

Niin vakuuttava, kun se onkin, niin se on silti vain pieni osa suurta näyttöä avaruusolentojen olemassa olosta” Peckman sanoi.

Videon julkaisua pitää vielä odottaa, sillä se näytetään Stan Romanekin dokumentissa.

”Kenenkään ei anneta nähdä kohtausta missä on avaruusolento vielä, koska on olemassa sopimus, joka rajoittaa tämän kaltaisen julkaistamisen dokumentista neuvottelemisen aikana”

Ihmisten ei tarvitse kuitenkaan odottaa kauaa nähdäkseen videon omilla silmillään.

Videolla näkyy avaruusolennon pää, joka kurkkaa ikkunasta yöllä. Avaruusolento on noin 1.2 metriä korkea ja se näyttää videolla räpsyttelevän silmiään.

Lähde: ufocasebook.com

Kiitokset vinkistä HD:lle, Mikolle, Kimmo Hätiselle ja KP:lle. Lisää tietoa voi lukea myös Fox newsin sivuilta.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

39 kommenttia aiheeseen: Aidoksi väitetty alienvideo näytetään tänään

Sivu 1. Yhteensä 1.1
  • Haukka sanoo:

    Juuri 30 min sitten näin tämän uutisen useammassa paikassa ja mietin jos täällä tiedettäisiin siitä. Mielenkiintoista nähdä mitä tapahtuu mutta ei kannata innostua liikaa, pettymyksestä tulee vain sitäkin kovempi jos video ei olekaan aito.

  • Wespa sanoo:

    Sitten vasta spekulointi alkaakin, jos videota ei näytetä. Toivottavasti se todella näytetään tänään.

  • Regendos sanoo:

    Kysyn vaan, mikä todistaa alienin aidoksi?

  • höh sanoo:

    ”Videolla näkyy avaruusolennon pää, joka kurkkaa ikkunasta yöllä.”

    saa nähdä millanen on.

  • Papillon sanoo:

    Kai ystävällisesti laitatte linkin …

  • totuus sanoo:

    Jaaha, Jeff on pistämässä ”alien-pueluetta” pystyyn mutta tarvitsee 4000 nimeä alle että puolue syntyy.. muutaman viikon special-efekti miesten töiden parissa saa aikaan ”alien” videon ja poks listalla on yli 4000 nimeä…

    Julkisuustemppuko…. noh aika läpinäkyvää hommaa sanon minä.

    Kyllä se totuus tulee vielä selville, ennen 2012 kuitenkin.

  • Anti-gravity sanoo:

    Aivan, miten aitous on todistettu?
    No, odotan mielenkiinnolla oli aito tai ei.
    Ainakin sen täytyy olla realistisen näköinen jos aidoksi sanovat.
    Vaan miltä näyttääkään realistiset asiat maailmankaikkeutemme toisella reunalla, tai vaikka toisessa ulottuvuudessa??? Eivät välttämättä siltä, mikä meille on realistista. Tämän teorian mukaan kaikki, mikä ei näytä todelta, voi olla totta… Ganska jännää 😀

  • Regendos sanoo:

    Toivottavasti Wespa ei pahastu, että muutin otsikkoa. Se on hieman liiankin lupaava ja itsevarma siihen verrattuna, ettemme voi todistaa aitoutta toistaiseksi.

  • Anti-Gravity sanoo:

    🙂

  • totuus sanoo:

    http://www.youtube.com/watch?v=gPn6rLO-NhE

    Youtube kakarat yrittävät näköjään jo huijailla asialla..

  • julle sanoo:

    Niin, moneltakohan suomenaikaan tuo pitäisi tulla julkisuuteen.
    Siis tämän päivän sisällä, pahalta näyttää. No ollaan toiveikkaita – kaverit tekee vielä viimeisiä editointeja siellä että saadaan video ulos.

  • Anti-Gravity sanoo:

    toivo hiipuu.

  • Typh sanoo:

    Mutta jos ne näyttää sen videon illalla vaikka esim klo:23:00 niin eikös se ole suomen aikaan aamuyötä? ehkäpä se huomenna vuotaisi nettiin, toivottavasti 🙂

  • julle sanoo:

    Mulle ihan sama perjaatteessa, jos se oikeasti on aito ja tulee tänään tai huomenna. : )
    Tovotaan näin.

  • Bere sanoo:

    http://www.foxnews.com/story/0,2933,360941,00.html
    Tuossa jotain juttua.

    ”Peckman did not release the video to FOX News.”
    Elikkäs ei taideta nähdä vielä vähään aikaan. :p

  • Leopold sanoo:

    http://www.ufocasebook.com/2008/alienvideo.html

    Aika feikiltä näyttää IMO. Mikä elukka liikkuu noin nopeasti sivuttain ilman, että edes pään asento muuttuu? Toki silmäripsien liikehdintä näyttää hyvin aidolta, mutta muuten jättää vähän huonon maun suuhun.

  • Leopold sanoo:

    Njää, näköjään tuo ei olekaan sama video. Oivoi… Olut puhuu taas.

  • Lexu sanoo:

    http://ufoblogger.blogspot.com/2008/05/live-denver-alien-debunkers-fake-video.html

    Ei siis ollut sama video kyseessä. Tiedä mikä video tämä aikaisempi sitten oli, markkinointikikka?

  • Huttu sanoo:

    No vitsit toi o niin pimeä ja tumma kuva et en nää mitään, en edes ääriviivoja. ainut mistä huomaan että jotain tapahtuu on että yks niistä valopilkuista blokkaantuu hetkeks ja sit toinen kun se jokin lähtee liikkeelle.

    pystyisköhän joku editoimaan kuvaa siten että se tulis kirkkaammaksi ? oon ite melko noob noissa jutuissa

  • Huttu sanoo:

    ouuuh.. nevermind.. oisin voinu lukee ton leopoldin toisen viestin ensin hehe. jos toi o eri video ni eipä sitä tartte lähtee editoimaan

  • Tiia sanoo:

    No kyllä toi näytti mun mielestä ainakin aidolta! Kerrankin jotain aidon näköistä!

  • Huttu sanoo:

    http://www.denverpost.com/breakingnews/ci_9427587

    Tuossa on Denverpost lehden raportti tapahtumista.

    ilmeisesti emme näe dokumenttia ja oikeaa videopätkää vielä pitkään aikaan ellei joku sitten onnistunut nappaamaan sitä kun näyttivät sen lehdistötilaisuudessa:

    ”A documentary is in production that will include much more of the videotape and other evidence, he says (Peckman). It is due to be released later this year.”

    Tuolla Foxin sivuilla ja sekä Denverpostin linkissä on kuva siitä että jokin kurkkaa sisään huoneeseen. mutta minun mielestäni netti on pullollaan vastaavanlaisia ”aidoiksi” väitettyjä pätkiä

  • Huttu sanoo:

    niin ja toi video mitä ne näyttää tuolla denverpostin sivuilla on sitten re-enactment, eli tarkoituksella tehty dramatisoitu versio siitä miltä sen pitäisi näyttää, katsojat sitten odottavat innoissaan oikeaa

  • BÖÖ!! sanoo:

    kuka on keksiny et alieneil vai ufoil mitä onkaan, nii on isot mustat silmät ja ne on vihreitä? nehän voi olla ihan vaik ihmisien näkösii ja ne luulee, et missään muual ei oo elämää, ja jos on nii ne asukit (eli me) on vihreit ja isosilmäsii. 😀 hahaa!

  • nipe sanoo:

    BÖÖ!!:n kanssa samaa mieltä, oon aina ihmetelly miks avaruusolennot kuvataan juuri tollaisina mulkosilmäisinä ja isopäisinä. Voivathan ne olla pelkkiä ameeboja tai mitä tahansa joilla ei ole ihmisen ruumiinrakenteen tai elintoimintojen kanssa mitään yhteistä.

  • Anon sanoo:

    BÖÖ!!, Nipe: ehkä ne kuvataan isopäisinä ja isosilmäisinä koska ne oikeasti ovat sen näköisiä?

  • Anonyymi sanoo:

    Mustat silmät siksi että jos ne ei olekaan silmät vaan ”linssi” joka ajaa saman asian kuin aurinko lasit, suodattaa liika UV:säteilyn pois, jos heidän planeetallaan on niin paljon UV:säteilyä ja he siksi pitävät niitä linssejä, Vihreä tai harmaa iho siksi koska iho on niin ohutta, että siitä näkyy läpi.

  • HowlingCat sanoo:

    Luin jostaki ikivanhasta ufo kirjasta ”ensimmäisestä ufohavainnosta” (ei se tietenkää eka ollu mut eka josta nous kohu), se tyyppi joka oli nähny se avaruusolennon ni sano et sil oli harmaa iho ja isot mustat silmät. Siitä lähtie avaruusolennot o kuvattu yleensä se näköseks. (Tai jotenki tollee se meni)

  • Wespa sanoo:

    Regendos kirjoitti:
    Toivottavasti Wespa ei pahastu, että muutin otsikkoa. Se on hieman liiankin lupaava ja itsevarma siihen verrattuna, ettemme voi todistaa aitoutta toistaiseksi.

    En pahastu, vaikka otsikossa ei olentoa väitettykkään aidoksi, vaan videota. 😉 Mutta olihan se vähän harhaanjohtava…

    PS. Vielä ei ole julkaistu sitä videota, vaan ainoastaan mukaelma/”recreation” siitä. Voipi olla, että sen alkuperäisen pätkän näkee vasta kun kyseinen dokumentti julkaistaan. Toivottavasti vielä jaksatte odottaa. Kun kyseinen pätkä julkaistaan, niin kuulette siitä varmasti parablogissa. 🙂

  • Antti sanoo:

    Eikö teitä yhtään ihmetytä että tosta on tehty noinkin uskottavan näköinen feikki versio? Miksi ihmeessä? Jos tuo eilen julkaistiin niin ei tuota ole näin lyhyessä ajassa voitu läjään laittaa. Ja eikö tuo juuri todista että todella uskottaviakin feikkejä osataan tehdä?

    No, jäämme mielenkiinnolla odottelemaan kun herrat julkaisevat videonsa 😀

  • Wespa sanoo:

    Mielestäni tuo feikkiversio (ei siis tämä video mitä ei ole vielä näytetty yleisölle) ei ole mitenkään uskottavan näköinen ja se on tiettävästi tehty jo paljon aikaisemmin. Jossain väitettiin, että kyseessä on jo kuukausia netissä pyörinyt video, mutta en tiedä pitääkö tuo paikkaansa.

    PS. Kannattaa lukea uusi artikkelimme aiheesta.
    http://paranormaaliblogi.wordpress.com/2008/05/31/alienvideo-naytettiin-medialle/

  • Phoebe sanoo:

    Odotan innolla ja pelolla tulevaa videota 😀

  • hax sanoo:

    Nakkisämpylöiden maailmanvalloitus alkaa!

  • pwner sanoo:

    selvä 😀

  • Peku sanoo:

    Onko tuo alienvideo jo julkaistu?

  • .. sanoo:

    This is the real ET in the window video shot by Stan Romanek.

    http://www.youtube.com/watch?v=Wc_gCqkyz9M

  • Aito on! sanoo:

    Tämä on vihdoinkin AITO! Julkaisu kestikin kauan. Wespa herätys!

    Utelias vekkuli vai onko niitä kaksi kun tuossa kurkkii?

    …We Are Not Alone. I Seee Youu… 🙂

    Ps. dokumentti julkaistaan vasta keväällä?
    http://www.j3films.com/?p=183

  • Nano sanoo:

    Nuo videolla näkyvät väläykset ovat ESP eli sähkömagneettinen pulssi, jolla katkaisevat virrat. Jostain syystä Stanin kamera ei sammu vaan jatkaa kuvaamista.

  • Nano sanoo:

    siis EMP (electromagnetic pulse) 🙂

Sivu 1. Yhteensä 1.1

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomio!

Hei arvoisa Parablogin seuraaja,

Tämä sivusto toimii yksityisesti, täysin ilman ulkopuolista vaikutusta.

Sivuston toimintaa ja ylläpitokuluja (domaini, sivustotila) voit tukea lahjoittamalla haluamasi summan.

Olemme osa Suomen Galaktista Liittoa.

suomengalaktinenliitto.net

Voit tukea toimintaamme lahjoittamalla (PayPal ja pankkikortit)





Tai tilisiirrolla suoraan tilillemme.

Lahjoitustili:
Vesa Äijälä
FI98 5280 0020 0103 93
Kirjoita viestikenttään viestiksi: lahjoitus

Mainosyhteistyössä, otathan yhteyttä sähköpostilla: info.paranormaaliblogi(ät)gmail.com

Arkistot
Liity e-maillistaamme (uudet artikkelit mailiisi)
YHTEISTYÖSSÄ JA MUKANA
arkku net kotisivutilaa

suomen galaktinen liitto