ME NA3MM3 S1NUT! NA3TKO SINA M31DAT???
Tietoa

ParanormaaliBlogi.net on Suomen seuratuin rajatiedon media. Olemme uutisoineet paranormaaleista ja muista oudoista ilmiöistä vuodesta 2007 lähtien.

Korostettu kommentti

Arska:

Kolumbiassa Medellin kaupungissa näköjään paljon tunnistamattomia objekti havaintoja, video ja kuvatallenteilla on useita silminnäkijöitä. Mielestäni nuo kiekkomaiset lentävä lautanen kuva ja videotallenteet ovat aika vakuuttavia todisteita siitä että emme ole todellakaan yksin.

Lentäjä pilotin kuvaama video pallomaisesta objektista pilvien yläpuolella on myös hyvä todiste vieraan älyn ohjauksessa olevasta kohteesta lähellä lentokonetta. Etelä-Amerikassa yleisesti on kaiketi jonkinlainen UFO – aalto menossa parasta aikaa. Mielenkiintoisia videoita nuo kaikki ja joissakin on mahdollisuus muuttaa selostuksen teksti Suomi kielelle.

Kommentoitu artikkeliin: Massahavaintoja Kolumbiassa

Tulossa

Kummittelevat nuket

nukkeKummittelevat nuket, toiselta nimeltään murhaajanuket, ovat ihmisten omistamia erityylisiä nukkeja, joiden sisässä uskotaan asuvan paha henki. Jo muinaisessa historiassa kerrotaan, miten shamaanien Voodoo-nuket heräsivät henkiin kammottavalla tavalla. Yleensä nukkea ei voi hävittää tai tuhota, vaan se pyrkii palaamaan aina omistajansa kauhuksi takaisin. Nukkien tuhoamiseen on yritetty käyttää mm. Saksia, tulta, painetta tai veden pohjaan hukuttamista.

Esimerkiksi lokakuun lopulla 2004, nuori Texasilainen nainen tilasi e-baysta New Orlensilaisen Voodoo-nuken. Nainen kertoi, että kun hän avasi paketin, nukke oli sidottu vahvalla narulla tiukasti pakettiin kiinni. Kun nainen päätti irroittaa nuken tutkiakseen sitä, se hyökkäsi välittömästi. Usein kuulee tilanteista, joissa rikospaikalta löytyy silvottu ruumis ja ruumiin viereltä hymyilevä ja verinen nukke teräase kädessään. On kiistelty vuosia, onko tällaisia nukkeja oikeasti olemassa. Joskus kerrotaan tarinoita nukeista, jotka ovat hetken päästä eri asennoissa, mutta jotkut ovat suorastaan kuolettavan eläväisiä. Jos haluat alkaa keräillä nukkeja, joilla on tällaista historiaa, suosittelen lukemaan toisten ihmisten kokemuksia ja vinkkejä. Teksasista löytyy myös Kummittelevien nukkien museo, joka on täynnä verisiä nukkeja suojakuvuissaan. Se on paras paikka lisätiedon hankintaan.

Joten, ovatko tarinat kammottavista murhaajanukeista totta? Kukaan ei tiedä varmasti.

Kuvashow murhaajanukeista (youtube video)

Artikkelin kirjoitti Juuso ja sillä osallistuttiin Paranormaali Blogin artikkelikilpailuun.

Lähde: hauntedamericatours.com/museum/REALHAUNTEDDOLLS.htm

Tykkäys ja jakotoiminnot:

86 kommenttia aiheeseen: Kummittelevat nuket

Sivu 1. Yhteensä 1.1
  • ghost@boy94 sanoo:

    se on kyl nyt sillee että hävitän mee mummulasta 2 nukkee pois!! …en kyl leiki niil vaa ne on mun äidin vanhoja nukkeja 😀 … leikkiikö muka pojat nukeilla? :O

  • Poika92 sanoo:

    Kun luin tuon artikkelin tuli mieleen kun lapsena pelkäsin nukkeja.(2-5v)
    Näin usein sellasta unta että nukuin yläkerrassa ja seinän sisältä tuli nukke joka yritti tappaa minut.Suorastaan hyppäsin rappuset alas.Ja kun sanoin siitä vanhemmille ne ei TIETYSTI uskoneet.Mut nyt ku aattelee jos ne nuket oliki oikeesti elossa.Äiti ei muista mistä nuket oli saatu.Tulee kylmät väreet

  • tiukka teemu sanoo:

    ei herranen aika nuket varmaa käy kimppuu joo herätkää tähä päivää

  • Sipulihousu sanoo:

    hyi hitto toi nukke kuva. 😀

  • TRANKKI sanoo:

    joo.. oon pari tämmöstä nukkemurha-elokuvaa nähnyt, ja ne tuppaa olee aika karmasevia. Hieno artikkelli.

  • Phantom sanoo:

    mikäs se elokuva oli missä oli se tappajanukke. Viimesessä osassa sillä nukella oli myös tyttöystävä. Ihan mielenkiintoinen artikkeli…

  • Phantom sanoo:

    ainiin se oli chucky….

  • Huttu sanoo:

    no just joo

    Tuskinpa mitään tappajanukkeja oo olemassa. ja ton youtube linkin nuket oli melkeen kaikki photoshopattu noi groteskit jutut.

  • J sanoo:

    Uskoisin että tarinat ovat tulleet siitä, että näillä tarinoita kertoneilla ihmisillä on minun laillani ollut nukkefobia. Tiedän totta kai etteivät nuket voi herätä eloon, mutta siltikin kammoksun ja inhoan niitä, oli sitten kyseessä voodoonukke, lasten vauvanukke tai vaateliikkeiden mallinukke.

  • KP sanoo:

    Tosin, Chucky leffassahan ne olivat alunperin normaali nukkeja. Tämä sarjamurhaaja vaan sattui ”taikomaan” itsensä nuken sisään jotenkin. Muistelin että meni jotenkin näin 🙂

  • Uku sanoo:

    Paljon olette saaneet hyviä artikkeleita aikaiseksi, muistan joskus katsoneeni jonkun elokuvan tähän ”nukketappajaan” liittyen. Nimeä en muista, mutta elokuva oli katsottava.

  • Pauli sanoo:

    Onhan näitä aiheeseen liittyviä leffoja paljonkin. Child’s play 1,2,3,4 ja 5. Demonic Toys, ja Puppet masterit joita on niin monta etten edes muista tarkkaa lukua. Nuo nyt ensimmäisenä tulee mieleen.

    Moni noista on kyllä enemmän tai vähemmän täyttä tuubaa, joten ei kannata odottaa niiltä liikoja 😀

  • Napu sanoo:

    Nuket on yksi asia joita olen inhonnut kuin ruttoa. Johtuisiko siitä että näki pienenä varmaan jonkin noista Child’s play-elokuvista… Siskon posliininukke ei ole oikein koskaan nauttinut suosiota.

  • niio sanoo:

    aika karmivii noi 😀 just tollaset jokapäiväset asiat pelottaa kaikkein eniten 😀

  • Karvalakki sanoo:

    Toi nukkevideo oli kamala, hyi helv kun meni kylmät väreet 😮 oon kyllä aina pitäny nukkeja karmeina mutta tässä oli painajaisainesta. Miks noilla monilla nukeilla tuossa videossa on tollaset karmeat torahampaat kasvanu? O_O Kamala, hyyyih, pitkästä aikaa joku juttu oikeasti karmasee. En tiedä onko niitä tosiaan olemassa tai onko totta ne jutut mutta hyytävää joka tapauksessa.

  • HIMmeä sanoo:

    hrr.. pelkään nukkeja XD

  • tenac sanoo:

    nuket on pelkkää materiaalia, sama asia kun esim. vaatteet kävis kimppuun

  • Joniz sanoo:

    toi youtube video oli kyl hauska.
    Chucky anyone ?

  • Ada sanoo:

    mulla on 3 posliininukkee ja 1 *sellanen nukke* ja mun siskolla on 2 posliininukkee ja 2 *sellasta nukkee* hyvä kun just mun kamu tuli eilen nii kerrottii kauhutarinoita kaikista ja tappajanukeista…. en haluu nukkuu mun huoneessa enää…..

  • Ada sanoo:

    mulla on 3 posliininukkee ja 1 *sellanen nukke* ja mun siskolla on 2 posliininukkee ja 2 *sellasta nukkee* hyvä kun just mun kamu tuli eilen nii kerrottii kauhutarinoita

  • Ada sanoo:

    sori lähetin 2 kertaa…

  • Ada sanoo:

    mä pelkään pellejä, mulla oli pienenä semmonen nukke joka roikkuu katossa ja sillä oli pellen vaatteet ja meikit nii sitten näin unta et se pelle tuli sieltä alas ja tulee lähemmäs eikä voi huutaa

  • norrE sanoo:

    Child’s Play on karmaiseva elokuva nukeista, ja sen takia artikkeli kiinnosti, vaikka tiesinkin nämä kaikki. Täällä meijän asunnossa ei ole nukkeja, 2v. sitten oli, muttaku sisko kyllästy, nii heitettii roskii. Ja siitä jutusta teki kumman se, ku tyhjenettii myöhemmin roskista semmoseen jätesäkkiin, niin nukkeja ei enää löytynyt. 😮 oiskohan joku pikkusiskon kavereista pöllinyt ku ollut meillä.. tjsp. 😮

  • KP sanoo:

    Itse voisin ostaa jos sellaiseen nyt haluaisin tuhlata niin jonkun ”kummitus nuken” , koska en todellakaan usko sen lähtevä itsekseen liikkeelle, mielessään ottaa meikäläinen esim, hengiltä. Tarinat ovat kyllä kiinnostavia, mutta että ne totta olisivat, 🙂 empä tiedä

  • hahaha sanoo:

    tsiisus mitä kuraa… en uskalla nukkuu mun huoneessa… tänne sivustolle sais tulla vähintään k-16 ikäraja.. niin nuo pennutkin sais nukkuu yönsä rauhassa!

  • norrE sanoo:

    hahaha, kyllä se ois se k-13 ehkä mielestäni, se on se ikä jo ku ollaan ylä-asteella, ja jos k-16 pistettäis, etsä tällä foorumilla olis 🙁

  • Karvalakki sanoo:

    Jos olis k-16 ni mä voisin olla laillisesti edelleen täällä. Nii että ei se pelko pennuksi tee. Kyllä, oli ihan pakko mainita 😉

    Muistin juuri että mulla on nappulana ollu ehkä 3 nukkea. Yksi niistä oli aika iso ja sillä oli vaaleat kiharat ja sininen mekko. Se oli hirveä, en tykänny siitä yhtään. Jos se tuolta varastosta joskus eksyy takasin sisälle niin liiskaan sen siihen paikkaan Ò.ó

  • jehabi sanoo:

    lol paranormis on paljon nukkefobiaasta kärsiviä?

  • Spiff sanoo:

    Jos joku saa mun hiukset pystyyn, se on nuket. Tähän huusholliin niitä ei tuoda.

  • Mustix sanoo:

    apua karkkipussi hyökkää mun kippuun…
    oho ja tuo lusikka tappaa myös iiKs.

  • roi sanoo:

    ”nuket on pelkkää materiaalia, sama asia kun esim. vaatteet kävis kimppuun”

    niin, mutta jos uskoo henkiin (en tiedä uskotko sinä mutta täällä on ihmisiä jotka uskovat), niin on helppo uskoa että henki ottaa elottoman nuken ”ruumiikseen” koska se muistuttaa ihmishahmoa. itse nukke ei siis ole paha, mutta sen sisällä oleva henki on. toki henki voi mennä vaikka kukkaruukkuun, mutta nukke on paljon käytännöllisempi ja pelottavampi.

  • jee mies sanoo:

    joo kiva kun mulla on pikkusisko. Niin sillä on parikymmentä nukkea nii kiva

  • köhmä sanoo:

    muistakaa ettei ne nukkejen paallekarkaukset ,ihan jokapaivaisia ilmoita ole.
    Ennemmin saat kookospahkinan nuppiisi kadulla tjsl…mutta tallaisten asioiden miettiminen ja pelko voi kyllakin lisata todennakoisyytta etta nain kavisi.

  • kyl sanoo:

    Kiintosa juttu vaikka onkin huuhaata 8<

  • space_ace sanoo:

    hyi.. kamala noita nukkeja.. mulla on aivan kauhee nukke ja pelle kammo!
    hyi..

  • Maissilapsi sanoo:

    Kattokaa Dead Silence se on hyvä murhanukke leffa joka on tullut saw elokuvien tekijöiltä 😀

  • vuokralainen sanoo:

    hyi s****na ku noi nuket ja pellet karmii!!!

  • vuokralainen sanoo:

    hyvä artikkeli kyllä

  • Sheela sanoo:

    Tuli tästä mieleeni, että serkkuni äidillä on pieniä lapsia. He olivat ostaneet nuken joka puhui, kun vatsasta painoi. Tästä nukesta oli kuitenkin patterit loppu, joten se oli heitetty vessaan. (en muista miksi se oli sinne laitettu, pesuun vissiin). Yöllä serkkuni äiti oli kuitenkin herännyt siihen, että nukke toisti: ” TULE KANSSANI LEIKKIMÄÄN, TULE KANSSANI LEIKKIMÄÄN” 😀

    Ja tässä ei toivottavasti ollut mitään paranormaalia. Nauratti kun sain kuulla tuosta 😀 Ja toisaalta aika karmaisevaa.

  • J sanoo:

    ”lol paranormis on paljon nukkefobiaasta kärsiviä?”

    Mielestäni nukkefobia ei ole yhtään sen omituisempi kuin esim. hämähäkkifobia.
    Sitä on vain vaikeampi käsittää jos ei itse pelkää samaa asiaa kuin toiset.
    Luulisin että itsekin kammoksut jotain minkä pelkääminen minusta olisi outoa tai hupaisaa.

  • L0nkero sanoo:

    Jaahas. Täytyy varoa ettei pikkusiskojen vanhat barbit käy yöllä kimppuun.

  • vuokralainen sanoo:

    😀

  • Kristhor sanoo:

    siis mä pelkään kyllä nukkeja, mutta eihän ne nyt voi hyökätä kimppuun 😀 … eihän?? aika naurettavaa… kummituksia, poltergeisteja, ufoja joo, mut tää menee jo VÄHÄN liian pitkälle! kuka nyt tätä ottaa tosissaan?

  • Thebel sanoo:

    Kerran luin yhestä kirjasta, missä esitellään kaikkea paranormaalia, ja muistan että siinä oli juttu eräästä kummittelevasta nukesta. Siinä joku kuningas oli hankkinu tytölleen nuken, josta tyttö piti paljon. Myöhemmin tyttö tuli sairaaksi ja kuoli pois. Siinä kirjassa kerrottiin, että sen jälkeen kun tyttö oli kuollut, nuken hiukset alkoivat mystisesti kasvaa. Kirjan nimeä en muista, enkä että oliko se satu vai joku muu.

  • Thebel sanoo:

    Löysin netistä jutun joka kertoo juuri tästä nukesta jonka hiukset kasvavat. Muistin väärin että kuningas oli ostanut sen mutta se olikin japanilainen liikemies.
    Tässä linkki:
    http://www.psychics.co.uk/psychic-forum/discussion/viewtopic.php?t=2693

  • Aasdas sanoo:

    Joo-o, nuket on yks asia jotka ovat karmivia. En viitsi edes katsoa tuota youtube linkkiä, menee yö unet :S ikää on siis on jo 19 mutta ei tässä kämpässä onneks nukkeja ole 😀

  • Totuus sanoo:

    Tääkin jostain leffasta. En kylläkään muista mistä

  • spookynen sanoo:

    Huvittavaa, nukke-fobia…mullakin on ollut se! Ei johtunut Chuckysta, ei Child’s playsta vaan Puppet masterista, jonka erehdyin joskus kakarana TV:sta katsomaan.
    Mutta posliininuket ne on kans kammottavia, hyyyyy. Ja ikää mulla on kohta 27v. 🙂
    En kylläkään usko mihinkään murhaajanukkeihin, juttu sinänsä on mun mielestä huuhaata (artikkeli kylläkin OK)

  • huumonen sanoo:

    Tuleeko tästä smaili? 🙂 tai 🙁 tai :O tai :S tai :P?

  • Thebel sanoo:

    Tiukka teemu, sun kommentin mukaan olet itse sekasin 😀

  • Kissansilmä sanoo:

    Kauhean ahdistava video. Pystyin katsomaan peräti kolme ensimmäistä kuvaa. Nyt tulee yöksi painajaisia.

  • lol sanoo:

    ”Kauhean ahdistava video. Pystyin katsomaan peräti kolme ensimmäistä kuvaa. Nyt tulee yöksi painajaisia.”

    Nyt jotain rajaa!! Ne on nukkeja joille on laitettu sitä sun tätä tekoverta sinne tänne.. Onks se nyt nii paha et rupee oikee ”ahistaa”?? Naapurin pojat on varastanu tyttöjen nuket ja tässä tulos. 😀

  • Karvalakki sanoo:

    Joku pelkää ahtaita paikkoja niin heti ollaan että ”voivoi mitenkäs nyt noin älä pelkää” ja silitetään hiuksia. Joku ilmoittaa pelkäävänsä nukkeja niin ”voi vatun nössö, jotain rajaa nyt onko päässäs vikaa” -.- Ihan sama se on mitä pelkää, jos se saa ihmisen ahdistumaan niin se ei ole hyvä juttu. Ja jos et tiedä miltä toisesta voi tuo pelko tuntua, niin paras kun pidät suusi kiinni.

    Vaikka minä nukkeja kammoan niin ei mulla silti fobiaa ole, mutta ymmärrän hyvin jos joku pelkää niitä kuollakseen, ja minusta siinä ei ole mitään nössöä. Ihmismieli on outo ja monimutkainen, ja niillä se on jälkeenjäänyt jotka haukkuu näitä joilla on fobia eikä voi käsittää sitä totuutta että jotkut ihmiset vaan pelkää outoja asioita. Aivot käteen nyt, pelko on luonnollinen tunne eikä se tee ihmisestä sen tyhmempää tai säälittävempää. Säälittävää on se että esittää rohkeampaa tai kovempaa kuin oikeasti on 😉

  • Dissu sanoo:

    Ei herranjumala että noita hulluja ihmisiä riittää! Kuoliko toi nainen sitten? jos kuoli, niin miten kukaan sai tietää, että se oli sidottu todella tiukasti kiinni?

  • lumi sanoo:

    no voi ny. eiköhä me olla huomattu jo et maailmassa kaikki on mahdollista. niin se vaan on. en ymmärrä ahdasmielisiä ihmisiä jotka ei pysty kestämään mitään ajatusta esimerkiksi siitä että Enkeleitä olisi olemassa.

  • Kissansilmä sanoo:

    ”Nyt jotain rajaa!! Ne on nukkeja joille on laitettu sitä sun tätä tekoverta sinne tänne.. Onks se nyt nii paha et rupee oikee “ahistaa”?? Naapurin pojat on varastanu tyttöjen nuket ja tässä tulos. ”

    No musta ne on pelottavii, se katse on muokattu pelottavaksi : DD

  • nössö sanoo:

    hahahaaa, kannattaa oikeesti noudattaa elokuvien (erityisesti sellaisien joissa on pelottavia hahmoja) ikärajoja. rakastan kauhuleffoja ja niitähän on sitten tultu vähän katseltua…. ja tuloksena se että kun menen nukkumaan kuvittelen esim tuolin olevan kuollut tyttö joka yrittää tappaa minut. tai muuta vastaavaa. oon aina uskonut epänormaaleihin asioihin ja elokuvat vaan pahentavat niitä.

  • nössö sanoo:

    isäni sisko on tehnyt itsemurhan ja alueella jolla hän asui tapahtui paljon epänormaaleja asioita. sekin on vaikuttanu paljon mun kiinnostukseen tollasia asioita kohtaan.

  • UFO sanoo:

    nössö (17:34:40) :

    hahahaaa, kannattaa oikeesti noudattaa elokuvien (erityisesti sellaisien joissa on pelottavia hahmoja) ikärajoja. rakastan kauhuleffoja ja niitähän on sitten tultu vähän katseltua…. ja tuloksena se että kun menen nukkumaan kuvittelen esim tuolin olevan kuollut tyttö joka yrittää tappaa minut. tai muuta vastaavaa. oon aina uskonut epänormaaleihin asioihin ja elokuvat vaan pahentavat niitä.

    Aika jännä

  • Jake sanoo:

    Voi Luoja! Hirvittävää!
    http://www.rense.com/general84/abso.htm

  • kyl sanoo:

    ”lol (17:25:50) :

    “Kauhean ahdistava video. Pystyin katsomaan peräti kolme ensimmäistä kuvaa. Nyt tulee yöksi painajaisia.”

    Nyt jotain rajaa!! Ne on nukkeja joille on laitettu sitä sun tätä tekoverta sinne tänne.. Onks se nyt nii paha et rupee oikee “ahistaa”?? Naapurin pojat on varastanu tyttöjen nuket ja tässä tulos. :D”

    Tuo kommentti oli varsin hupaisa!

    Jep, kyllä teidän pikkusten kannattaa pitää mielessä nuo ikarajat ettei pikkusiskon nuket hyökkää yöllä kimppuun!

  • Loeon sanoo:

    ”Jaahas. Täytyy varoa ettei pikkusiskojen vanhat barbit käy yöllä kimppuun.”

    Ittelläni on omia barbeja, mutta ovat onneksi laatikossa eivätkä siitä muuten läpi tule 🙂 Meidän yhen tutun siskolla on koko kämppä täynä barbeja! Siis ihan täynä täynä… Hui hitto olis pelottavaa semmosessa kaksiossa asua tai edes olla yötä, kun ensimmäinen asia minkä näkee on Barbi X_x

  • hm sanoo:

    ”nuket on pelkkää materiaalia, sama asia kun esim. vaatteet kävis kimppuun”

    Ihminenkin on ”pelkkää materiaalia” jos atomitasolta katsellaan.

  • pallomasi sanoo:

    ”en ymmärrä ahdasmielisiä ihmisiä jotka ei pysty kestämään mitään ajatusta esimerkiksi siitä että Enkeleitä olisi olemassa.” Ehkä siksi,koska enkeleitä ei ole olemassa.Ite en ole pelänny nukkei sillei hirveesti,mutta niitten silmien ”katse” on jtn,se vaikuttaa hyyvin pahalta.

  • jokane pelkää jtn! kyl mäki uskon UFOihin, mut nää ”murhaaja nuket” ei kyl oo totta! en oo kertaakaa nähny et ne olis liikkunu, kun mee mummulas on 2 nukkee.. 😀

  • -Pwn3d sanoo:

    Ku näkisin sellasen nuken potkaisisin siltä pään irti! pelaanki yleensä jalista nukeilla potkin sellasta meidän liskookin joskus sellast koriste liskoo seinii ja vaikka mihi

  • Hunajakissa sanoo:

    Heeheehehe 😀 Taas päivän naurut 😀

    Onneks olen heittänyt kaikki vuosien takaiset Bratzini roskiin… Jospa ne vaikka mönkis esiin sieltä roskiksesta ja hyökkäis mun kimppuun ? :O

  • tuttinaama. sanoo:

    ei herranjumala toi hymyilevä nukke x teräase-juttu on niin kulunu kauhuleffajuttu XDDD nuket varmaan hei herääki tappaa meiät, iiks

  • Kyyrne sanoo:

    No hyrr.. Perkeles kun äiti keräilee noita nukkeja… En kyllä enään käännä niille selkääni.

  • k@is@ sanoo:

    mul on tollane nukke
    ( baby born )

    :Dlol

  • eba sanoo:

    Vihaan nukkei.

  • just mee^^^^ sanoo:

    mun mutsilla on melkee samanlainen nukke ku tos kuvas, ei kuitenkaa noi ruma.

  • Mulla oli 12 vuotiaana semmonen 1,50m oleva nukke… Näin unta et se tappaa mut aijoin hypätä (unessa!) ikkunasta mut se laitto sitä ennen narun mun kaulaan ja jotenki sit siihen hirtyin… Seuraavana aamuna hain keittiöstä puukon ja ”listin” nuken seinän viereen 😀 Nukelta lähti kädet jalat silmät ja pää irti 😀 😀 😉

  • HUI S**T*N*!!!!!! Ajoin kattoo pätkän sillee ”ei voi olla kamala” ja heti kaaduin tuolilta ku eka nukke tuli kuvaan xDD ja volyymi tietenki täysillä! 😀 nyt kauheet kylmät väreet 🙁

  • Mörkö sanoo:

    Miks kukaan ei enää usko mihinkään paranormaaliin? Musta pelkääminen on jännä tunne… Vaikka se on aika hirveää, sen haluaa kuitenkin kokea uudestaan.. Ainakin minullle tulee aina sellainen tunne. En uskalla katsoa videoita – koska oon muutenki nähny painajaisia murhaajanukeista… Ja niin siskonikin. Vanhat nuket on ihan hirveän karmivia…. En oo koskaan tykänny nukeista – yleensä ne on aina ollut pehmoleluja… :*” — // En ees tiiä miten joku viittii keräillä semmosii… Jänishousu olen 8′ — D

  • fat-slam sanoo:

    joo kerra kavereide kans hypittii jossai metikos nii siel oli jotai jätesäkkei ja poltettu sohva ja silvottu nukke linkkari vieres… ei kyl löytyny ruumista tai verta mut outo juttu kumminki

  • Ghost Girl sanoo:

    Uskon ja en usko…

  • ninnuu sanoo:

    no mun veljen kaveril on semmonen nukke jonka sen iskä sai joltai potilaalta(ei ihme ku se halus päästä siitä eroon). se mun veli ja se kaveri niin ne laitto nuken penkille ja kameran kuvaamaan sitä…ne tuli takaisin niin kamera oli sammutettu,nukke oli vaihtanu paikkaa ja video oli poistettu!!

  • Someone sanoo:

    Minä kyllä pelkään nukkeja, mutta ne ovat ihania. Sängyn vierellä on kaksi veristä silmät kiinni olevaa nukkea ( Ja kuten ehkä arvasitte, ei oikeaa verta ) Ja yksi joka katsoo herkeämättä silmiini kun herään. Nousen: Peilin vieressä seisoo pää kallellaan oleva nukke jolla on puristettu kädet nyrkkiin. Avaan oven, vastakkaisella seinällä häämöttää kaksi nukkua jotka ovat kyykyssä ja katsoo minua päin. Menen niiden ohi ( Käytävä ) Ja aina matkalla ja huoneissa näkyy nukkeja. Asun nukkejeni kanssa yksin. Talonikin on aika synkkä, lukuunottamatta aulaa joka on Valko-harmaa. Katson itsekkin paljon elokuvia ja leffoja, joissa nuket murhaa ihmisiä. Aina pelottavia onkin. Varsinkin kun sohvallanikin istuu kaksi nukkua vierellä. 😀

  • kaktus sanoo:

    Hyi katoin ton videon aika pelottava oli joo mutta osa nukeista oli photoshopattuja… Itekki joskus pari vuotta sitte hävitin huoneestani sellasen posliininuken joka kummittelee

  • mörkö-man sanoo:

    No hyi hitto ku pelkään nukkei siis ne on mun mielest nii SAIRAA karmivii.Jee ku pikkusiskol on huone iha täynnä kaikkii nukkei.Ja sit pelkoo lisää se ku lainasin joskus pienen kirjastost sellassee äänikirjan mis on joku elävä vatsastapuhujan nukke sit yöl ku käännyin nii löin vahingos mankan pääl ja se levy oli jääny sillee et kuulu sen nuken äänel et:PÄÄSTÄ MUT POIS TÄÄLT!!!

  • mörkö-man sanoo:

    siis ku se loku tyyppi oli tunkenu sen nuken kaappiin piiloo.

  • mörkö-man sanoo:

    jos joku tietää nii se tais olla goosebumbs elävien nukkejen yö.
    sori kolme peräkkäin:(

  • nukketyttö sanoo:

    Itse pelkäsin pienenä nukkeja enemmän kuin mitään. En ikinä leikkinyt kuin barbeilla, sillä baby bornit ja muut vauvanuket, etenkin posliiniset röyhelömekkotytöt aiheuttivat paniikkihuutoa, ilman järkevää syytä. Näin sairaita painajaisia minua joka paikkaan seuraavista, pelottavan käheällä äänellä puhuvista nukeista. :I

    Nykyään sitten lapsuuden kammosta selvinneenä olen peräti ostanut yhden vaaleakiharaisen posliininuken sinisessä mekossa, ja törsännyt rahnaa aasialaisiin pallonivelnukkeihin, jotka osaavat olla hemmetin realistisia (google kuvahaku ”BJD doll”), ja niillä on tarpeeksi monta niveltä että riivattuna voisivat kävelläkkin. Ne ne ovatkin hauskoja kapituksia, kun yöpimeässä potkivat välistä liian kireälle nyöritettyjä polviniveliään parempaan asentoon.

    Btw, mummoni kissa pelkää näitä nukkeja about yhtä paljon kuin minä itse kakruna… se sähisee ja pinkoo pakoon.

  • sepi sanoo:

    eihän nukke voi elää? itsellä ei kokemusta nukeista 🙂

  • Tessa sanoo:

    Mä omistan yhden kummittelevan nuken jonka sisällä on oikee henki.

Sivu 1. Yhteensä 1.1

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomio!

Hei arvoisa Parablogin seuraaja,

Tämä sivusto toimii yksityisesti, täysin ilman ulkopuolista vaikutusta.

Sivuston toimintaa ja ylläpitokuluja (domaini, sivustotila) voit tukea lahjoittamalla haluamasi summan.

Olemme osa Suomen Galaktista Liittoa.

suomengalaktinenliitto.net

Voit tukea toimintaamme lahjoittamalla (PayPal ja pankkikortit)





Tai tilisiirrolla suoraan tilillemme.

Lahjoitustili:
Vesa Äijälä
FI98 5280 0020 0103 93
Kirjoita viestikenttään viestiksi: lahjoitus

Mainosyhteistyössä, otathan yhteyttä sähköpostilla: info.paranormaaliblogi(ät)gmail.com

Arkistot
Liity e-maillistaamme (uudet artikkelit mailiisi)
YHTEISTYÖSSÄ JA MUKANA
arkku net kotisivutilaa

suomen galaktinen liitto