ME NA3MM3 S1NUT! NA3TKO SINA M31DAT???
Tietoa

ParanormaaliBlogi.net on Suomen seuratuin rajatiedon media. Olemme uutisoineet paranormaaleista ja muista oudoista ilmiöistä vuodesta 2007 lähtien.

Korostettu kommentti

Arska:

Kolumbiassa Medellin kaupungissa näköjään paljon tunnistamattomia objekti havaintoja, video ja kuvatallenteilla on useita silminnäkijöitä. Mielestäni nuo kiekkomaiset lentävä lautanen kuva ja videotallenteet ovat aika vakuuttavia todisteita siitä että emme ole todellakaan yksin.

Lentäjä pilotin kuvaama video pallomaisesta objektista pilvien yläpuolella on myös hyvä todiste vieraan älyn ohjauksessa olevasta kohteesta lähellä lentokonetta. Etelä-Amerikassa yleisesti on kaiketi jonkinlainen UFO – aalto menossa parasta aikaa. Mielenkiintoisia videoita nuo kaikki ja joissakin on mahdollisuus muuttaa selostuksen teksti Suomi kielelle.

Kommentoitu artikkeliin: Massahavaintoja Kolumbiassa

Tulossa

Salainen lento Marsiin

Onko Marsissa jo käyty?

Videokuvaa Marsista. Tietojen mukaan salainen video on kuvattu vuonna 1972-1973, jolloin oli tarkoituksena kuvata Marsissa olevia muinaisia rakennelmia.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

43 kommenttia aiheeseen: Salainen lento Marsiin

Sivu 1. Yhteensä 1.1
  • cybe sanoo:

    Näyttää feikiltä…tietokonegraffalta…

  • Jani sanoo:

    0:32 – 0:33 kohdassa näkyy astronautti.

  • cybe sanoo:

    Tulee mieleen 2007-vuoden feikki Haiti ufot jne….

  • tulehtuja sanoo:

    Täältä voi kaikki käydä katselemassa alkuperäisvideon,
    sekä taitavan animaattorin muitakin videoita:

    http://www.youtube.com/watch?v=HUHmd26rPKs

    ”Made using Adobe photoshop CS4
    Adobe After Effects Pro 7
    Adobe Premier Pro 2
    AutoDesk 3D Studio Max 2010”

  • JambaB sanoo:

    Täällä ollaan kyl über optimistisia näitten avaruusjuttujen kanssa. Ettei ihan ny mee feikki blogiks tämä niin vois ylläpito pohtia kunnolla myös näitten ufo juttujen todenperäisyyttä.

    1. Ihan oikeestikko meinasit et 30vuotta sitten kamera pysty ottamaan tarkkaa kuvaa noinkin kaukasesta kohteesta?

    2. Miksi kukaan koskaan tekis miljardien pikku retken vai pitääkseen sen salassa.

  • tulehtuja sanoo:

    ”Ettei ihan ny mee feikki blogiks tämä niin vois ylläpito pohtia kunnolla myös näitten ufo juttujen todenperäisyyttä.”

    Juuri näin.

  • milla sanoo:

    Jambab ja tulehtuja: onko ylläpito muka väittänyt uskovansa tuohon videoon tai Mars-retkeen ylipäätään? EI. Ylläpito vain välittää tietoa ja laittaa juttuja lukijoiden iloksi, tuskin sen takia, että itse uskoisivat kaiken. Miettikää itse vähän..

  • tulehtuja sanoo:

    no näinhän se on.

  • tulehtuja sanoo:

    Mutta kyllä mielestäni taustatiedoista voisi ottaa pikkasen tarkemmin selvää, jotteivat julkaisut mene aivan Hullu-Hullu Maailma -tasolle.

    Tulipahan todistettua feikiksi.

  • Cat sanoo:

    Mitä munaisia rakennelmia? o_O Siis munanmuotoisia vai muinaisia?

  • Phantom sanoo:

    samoilla linjoilla muitten kanssa melkosta sanotaanko pshkaa tullut tuutista näitten ufo juttujen kanssa lähiaikoina tänne. Ei nyt ihan suoria feikkejä kannattas julkasta tai putoo kyllä arvostus sivujen suhteen.

  • jatu sanoo:

    Ihan kiva näitä on lukea, oli ne sitten feikkejä tai ei.

    Jatkakaa samaan malliin.

  • Kk- sanoo:

    Juu ei todellakaan olla oltu marsissa, tuskin tarvitsee kenellekkään selittää miksi. Seuraava.

  • miks? sanoo:

    Kk, mulle vois selittää miks ei olla oltu marsissa…?

  • Eric sanoo:

    Kuten edelliset ovat jo todenneet, feikki mikä feikki. Rakastan kuitenkin Paranormaaliblogin uutiskynnystä ja logiikkaa. Että ihan Marsiin saakka olisi lähetetty ihminen kameran kanssa ja vieläpä asia pidetty salassa? Wautsiwau, muuta ei voi sanoa 😀

  • Masterpiece sanoo:

    HAHA voi venäjä. Piti tulla oikein kommentit katsomaan, että uskooko tämän joku. Oikeasti, 70-luvulla Marssiin? Sure..

  • Järjellä sanoo:

    Tämän saitin arvotus tippuu kuin lehmän häntä… valitettavasti.
    Ensinnäkin uutisten julkaisutahti on hidastunut viimeisen vuoden aikana. Toisekseen, tuntuu, että mitään suodattimia ei käytetä. Onko tämän sivuston siis tarkoitus olla vain viihdearvollinen vai pyritäänkö tässä olemaan jollakin tavalla vakavissaan näiden aiheiden kanssa?
    Suosittelisin päivittäjille pientä taustatutkimusta, ennen kuin kuola poskella mennään näitä postailemaan. Tämäkin Mars-lento olisi ollut päivänpiristys- (tai aprilli-)tavaraa…
    Tällaisenaan se vain syö sivuston vakavamielisyyden rippeitä.
    Onko jo aika muuttaa nimi häröblogiksi?
    Wespa, joku? Ottakaa kantaa, miksei seula ole tiiviimpi?

  • FDR sanoo:

    Jaa, nyt on käyty salaa Marsissa, vaikka salaliittoteoreetikkojen mielestä 1960-luvulla ei päästy edes kuuhun.

    Tiedä tässä mitä uskoa, vai pitääkö yrittää ihan vain maalaisjärkeä.

  • Ökyrikas sanoo:

    Jep jep…ja mun 103v mummoni oli tuolla lennolla mukana, koska osasi virkata niin helv3tin hyviä avaruuspukuja. Ette usko vai???

  • nöh sanoo:

    Joo tuskin 70-luvulla marssissa käyty, kun kuussakaan ole vielä käyty.

  • minää sanoo:

    pliis poistakaa tämä uutinen..

  • olento sanoo:

    ei ylläpitäjä sitä tiedä onko feikki vai ei. tänne tulee koko ajan uusia artikkeleja. oli feikkejä tai ei. silti mielenkiintoisia.

  • Phantom sanoo:

    OLENTO Miten niin ei tiedä?…kattos videon ennen postaamista jä käyttää tervettä järkeä ja tutkii aiheen ennen ku postaa. Nii selviää kyllä ihan varmasti että selvä feikki. Eikä ne artikkelit itestään tohon etusivulle paukaha kyllä ne ylläpito siihen laittaa. Pashaa sitä tulee tupakastakin mutta on siinä sentään joku filtteri päässä. Jos filtterin poistaa tulee kaikki pasha sisään.

  • sanoo:

    tänä viikonloppuna käydään jupiterissa

  • Dr.Z sanoo:

    Tää on kyllä jo aika surkeeta. En ole skeptikko, mutta tämä on kyllä aika selvä feikki.

  • Naamari sanoo:

    Omasta mielestä ihan laadukkaasti veivattu video. Jos ei tietäisi videon alkuperää, niin feikiksihän tuo paljastuisi jo siitäkin syystä, että miksi salata moista reissua Marsiin? Jos jotain olisi löytynyt, niin Nasa olisi leikannut ne tosta filmistä pois ja miksi sitäkään pitäisi edes salata?

  • 555+111 sanoo:

    miks?:
    Kk, mulle vois selittää miks ei olla oltu marsissa…

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Miehitetty_Mars-lento

    Lueppa tuolta mitä PIENENPIENIÄ ongelmia miehitettyyn lentoon sisältyy…

  • Raimo sanoo:

    Ihan niinko mun digikameran autofokus, oliko yhtä paskoja autofokuksia jo seiskarilla?

  • Hulupattaja sanoo:

    Salainen lento Marsiin, tarkoituksena kuvata Marsissa olevia muinaisia rakennelmia. Mielipuolisin juttu jonka olen vähään aikaan kuullut.

  • miks? sanoo:

    555+111

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Miehitetty_Mars-lento

    Lueppa tuolta mitä PIENENPIENIÄ ongelmia miehitettyyn lentoon sisältyy…

    Wikipedian tuntemalla teknologialla ei päästäis minnekään pidemmälle, mut mitä kaikkea tapahtuukin suljettujen ovien takana, sitä ei kukaan ulkopuolinen voi tietää..

  • Mie sanoo:

    Näyttää feikiltä. Ihan siltä, kun olis leikkiraketti yms 😀

  • Hulupattaja sanoo:

    ”mut mitä kaikkea tapahtuukin suljettujen ovien takana, sitä ei kukaan ulkopuolinen voi tietää..”
    Joo hei, tuommosen marssukkulan rakentaminen ,ja laukausu olisi taatusti pysynyt salassa kylmän sodan aikaan 😉 Vähän järkeä käteen.

  • olento sanoo:

    @Phantom. ei se kuitenkaan voi sanoa kaikista jutuista onko feikki. esim ufovideoista. sitä ei kukaan muu tiedä kuin se kuvaaja.

  • Phantom sanoo:

    No joo mutta kyllä ton nyt voi päätellä jo järjellä. Vissiin ollaan vähä liian innokkaita näiden suhteen täällä.

  • olento sanoo:

    niin. no skeptisyys on ihan hyvä asia ufojuttuja tutkiessa.

  • miks? sanoo:

    “mut mitä kaikkea tapahtuukin suljettujen ovien takana, sitä ei kukaan ulkopuolinen voi tietää..”
    Joo hei, tuommosen marssukkulan rakentaminen ,ja laukausu olisi taatusti pysynyt salassa kylmän sodan aikaan Vähän järkeä käteen.

    En puhunut mitään kyseisestä videosta vaan ylipäätään mars lentojen mahdollisuudesta. Video on feikki tai aito, marsissa silti on voitu käydä salassa vaikka esim. vuonna 1 tai 2 tai sitten ei. Kaikkea ei wikipedia tai suomalainen tallaaja tieräkkään.

  • olento sanoo:

    luulen että hallitus tietää avaruusolennoista. ja voihan se olla hyvinkin että salaa ovat käyneet marsissa. 2 mahd. joko feikki tai aito.

  • 555+111 sanoo:

    Project Bullshitissä toimiva Nasan entinen kopiokoneenkäyttäjän sijainen paljasti, että Nasa teki miehitetyn lennon Jupiteriin 50-luvulla. Siitä ei kerrottu, koska Jupiterissa asuva yksisarvinen ei mahtunut alukseen. Paluumatkalla he pysähtyivät Marsissa ja rakensivat sinne vessan kosko aluksen käymälä oli jo tupaten täynnä, eikä ulostetta voi noin vaan avaruuteen jättää. Tämä kyseinen videohan on lennolta jolla piti käydä tyhjentään kyseinen huussi. Viemäröintihän ei Marsissa toimi juoksevan veden puutteen vuoksi.

  • whataa? sanoo:

    kyllähän stelth hävittäjäkin kehitettiin jo 70 luvulla, mut otettiin käyttöön vast hetki sitten…

  • whataa? sanoo:

    anteeksi korjaan stealth

  • Phantom sanoo:

    Whataa… Ja todisteet siitä on missä?

  • whataa? sanoo:

    no joissakin dokumenteissa et siletä selaileen miljoonien joukosta 😀 ja sen aikasella teknologialla on voinut ihan helposti kehittää stealth hävittäjänkin 😀

  • tulehtuja sanoo:

    ”joissakin dokumenteissa.”

    -todella hyvä argumentti.

Sivu 1. Yhteensä 1.1

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomio!

Hei arvoisa Parablogin seuraaja,

Tämä sivusto toimii yksityisesti, täysin ilman ulkopuolista vaikutusta.

Sivuston toimintaa ja ylläpitokuluja (domaini, sivustotila) voit tukea lahjoittamalla haluamasi summan.

Olemme osa Suomen Galaktista Liittoa.

suomengalaktinenliitto.net

Voit tukea toimintaamme lahjoittamalla (PayPal ja pankkikortit)





Tai tilisiirrolla suoraan tilillemme.

Lahjoitustili:
Vesa Äijälä
FI98 5280 0020 0103 93
Kirjoita viestikenttään viestiksi: lahjoitus

Mainosyhteistyössä, otathan yhteyttä sähköpostilla: info.paranormaaliblogi(ät)gmail.com

Arkistot
Liity e-maillistaamme (uudet artikkelit mailiisi)
YHTEISTYÖSSÄ JA MUKANA
arkku net kotisivutilaa

suomen galaktinen liitto