Anthony de Mello – Havahtuminen
Ystäväni kokosi Anthony de Mellon ”Havahtumisen” siistiin ja selvään muotoon ja se on luettavissa!
Anthony de Mellon ajatuksia hengellisyydestä ja henkisyydestä.
”Koen tärkeäksi että voin jakaa hänen ajatuksiaan muidenkin luettavaksi. Toivoisin lukijoilta objektiivista tarkastelua ja rohkeutta käydä läpi tekstejä joissa vilisee paljon sellaisia sanoja kuten esimerkiksi ”Jeesus” tai ”Rakkaus”. Luulen että moni lukijoista joka omaa tieteellisen maailmankuvan (kuten minäkin) saattaa kokea jotkut tekstin osat vieraannuttavilta mutta toivon heidän kuitenkin ylittävän mahdolliset oletuksensa sillä uskon että tekstit tarjoavat jokaiselle jotakin.”
Teksti antaa paljon aihetta ajatteluun ja herättää varmasti keskustelua. Itsestäni olen löytänyt tämän avulla paljon uusia puolia, joihin en ennen ollut edes kiinnittänyt huomiota. Tulee luettua keskimäärin kolme lukua viikossa, joten säilyy pidempi aikaisena kokemuksena ja pystyy pureskelemaan välillä 🙂
18 kommenttia aiheeseen: Anthony de Mello – Havahtuminen
Vastaa
tuossa on nyt kehittyneempää ulosantia joten pitääkin lukea kaikki.
kiitos näistä;P
Yeahh! 😀
”Mutta kuunteletteko saadaksenne vahvistusta ajatuksille, joita jo ajattelette?”
Rehellisesti voin sanoa että en 😉 Vaikka joku olisi miten eri mieltä jostain, kuuntelen kuullakseni voisiko hän olla oikeassa ja voisinko oppia jotakin.
Uskomatonta! Juuri pari päivää sitten sain kirjan luettua, ja nyt siitä kerrotaan täällä 😀 hieno juttu!
Aa, heh 😀 Onko tuo ihan sama teksti mikä siinä kirjassakin? Eli onko sekin ns. kirjoitettu luento? Vai onko siinä lisää jotain muuta? 🙂
Taidan odottaa elokuvaa
Vaikuttaisi olevan ihan sama teksti kuin kirjassa, ja se on siis luennolta otettua matskua! 🙂
Kiitos tästä! Todella lukemisen arvoinen opus ihan jokaiselle maailmankuvaan katsomatta ja mikä parasta: humoristinen ;D
Gona, sanoit että kuuntelet vaikka joku olisi eri mieltä ja josko hän voisi olla oikeassa.
JOS sillä asenteella kuuntelet, niin mistä se erimielisyys tulee?
Kommenttisi oli hyvä esimerkki De Mellon ajatuksesta ”kuunteletteko saadaksenne vahvistuksia ajatuksille, joita jo ajattelette?”.
Ifo, ei vaan silloin kun hän on oikeassa.. Jos perustelee asiansa hyvin niin hän on oikeassa ja minä väärässä, sitä tarkoitan. Ja että keskustelua ei käydä sen takia että voitaisiin osoittaa että minä voitin vaan että löytyisi oikea vastaus, olipa toinen väärässä tai ei :p
Eli siis on valmis tarvittaessa myöntämään että oho, olinpa väärässä, jos näin oikeasti on eikä intä omaa kantaansa hamaan loppuun vaikka mikä olisi. 🙂
Kuka keskustellessasi määrittelee, onko vastapuoli ’oikeassa’ vai ’väärässä?’. Tietenkin sinä.
Sanoit ”…kuuntelen kuullakseni VOISIKO HÄN OLLA OIKEASSA…”. Eli kuuntelet, onko hän kanssasi samaa mieltä.
Kuten De Mello sanoi ”“Kuunteletteko saadaksenne vahvistuksia ajatuksille, joita jo ajattelette?”.
Niin, siis en kuuntele saadakseni mitään vahvistuksia, kuuntelen yhtä tarkasti oli hän samaa tai erimieltä. Osaan myös vaihtaa mielipidettäni. Mielestäni ongelma muodostuu, jos kuuntelija haluaa vaan kuulla vain vahvistusta omille uskomuksilleen ja ignoraa toiset mielipiteet ja lyttää ne analysoimatta.
Tietenkin olen aluksi omasta mielestäni aina oikeassa, miksi ajattelisin väärin, mutta jos vastapuoli jota kuuntelen onkin toista mieltä niin analysoin tavallaan asian uudestaan ja tarkistan myös onko mahdollista olenko itse väärässä, sillä jompi kumpi luultavasti on. Jotkuthan eivät voi (pahimmat tapaukset) ikinä myöntää olevansa väärässä, oli asia mikä hyvänsä ja vaikka sen miten heille todistaisi, he vain inttävät loppuun asti jotain järjetöntä. Heitä sanotaan yleensä puhekielessä vammaisiksi tai idiooteiksi.
Luin tätä kirjaa noin 60s.(sivua) ajatteluni ei ole palautunut ennalleen.
Jatka lukemista. Vanhassa ajattelussasi saattaa piillä ”virhe” 🙂
Muutumme tietoisuuden ja ymmärtämisen kautta.
Kävimme perusteellisesti läpi kaikkien lukeman Anthony de Mellon kirjan Havahtuminen. Olin lukenut sen vuosia sitten ja kirjoittanut siinä olevan hyviä ajatuksia. Kesällä sen luettuani huolestuin, jos joku siitä kaiken omaksuu, sillä siinä oli niin paljon kielteistä mukana. Nyt yhdessä sitä ihmetellessämme ja yrittäessämme ymmärtää, jouduimmekin pohtimaan kirjoittajaa, intialaista jesuiittapappia. Hänestä ei löytynyt juurikaan henkilötietoja. Vähitellen totesimme kirjan olevan kertomus hänen selviämisyrityksestään jostakin hyvin vakavasta traumasta, arvelimme heti insestiä. Hän ulkoisti itsensä kaiken tuntemisen, kiintymyksen ja läheisyyden tuolle puolen yksinäiseen ja masentuneeseen rauhaan. Kirjassa oli kuitenkin koko ajan mukana myös ihan ymmärrettäviä ja psykologisesti hyväksyttäviä yksittäisiä lauseita. Oivalsin, että kirjassa on monipersoonainen puhuja-kirjoittaja, mikä merkitsee, että alkuperäinen insestioletuksemme vahvistui. Hänen on täytynyt joutua roomalaiskatolisessa jesuiittakoulutuksessa nuorena tällaisen seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. Kirja oli siis hänen hätähuutonsa ja torjuntakamppailunsa ja yrityksensä menneisyyden kieltämällä selvitä. Lisäksi hän haukkui yleensä ihmiset ja kaikki teeskentelevät hyväntahtoiset ja jumaliset toimijat. Yksittäisissä lausumissa oli piilotettuna piikkejä katolisuutta kohtaan ja samalla kostoa kokemastaan, josta ei voi puhua ja jota ei voi myöntää. Ajatella, että tällaisen gurun traagisesta elämästä ei ole sanaakaan missään. Katolinen kirkko ei siis hänenkään kohdallaan myönnä tekemäänsä, vaan hänet jossain vaiheessa erotettiin kirkosta. De Mello kuoli sydänkohtaukseen 55 -vuotiaana.
Jeesus on oikeesti paholainen tai hänen lähettiläs, minkä huomaa Raamatun teksteistä. Tai sitten hän oli vaa pelkkä ”jäbä”.