Tässä viidennen luukun kokemukset.

Mimmu kirjoitti:

Seuraava tapahtui joskus vuonna -93 tai jotain. Olin siskoni luona käymässä ja siellä oli myös ystävämme Piia( nimi muutettu) sekä Jari (nimi muutettu). Jari istui sohvalla, josta kuului aina kova natina kun siihen istui tai siitä nousi (ei muistuta mitään muuta ääntä). Kaikilla oli silloin oikein mukavaa. Kului viikon verran ja saimme kuulla että Jari oli ”poistunut” luotamme oman käden kautta. Tuona päivänä päätin jäädä siskoni luokse yöksi. Talo oli hiljainen ja odotimme unentuloa, silloin olohuoneesta kuului tuttu sohvan narina, kuin joku olisi istuutunut tai poistunut sohvalta. Olimme kaksin koko huoneistossa (3h.), ja ajattelimme, että siskoni koirahan se siellä pomppii. Mutta ei, sisko vain totesi että ”tossa lattiallahan se vaan nukkuu…”
Silloin nousi kummallakin ihokarvat pystyyn, kun ajattelimme että Jarihan se siellä kävi tervehtimässä.

Tästäkin on jo muutama vuosi kun ajelimme isän kanssa kotia kohti, kaupungista maaseudulle. Oli jo hämärää, kun näimme hieman korkeammalla kuin puiden latvat, sikarinmuotoisen laitteen, jossa oli valoja ympäriinsä (emme tunnistaneet sitä miksikään lentokoneeksi tai helikopteriksi). Se leijaili aikansa paikallaan, lensi hitaasti eteenpäin ja suoraan sanoen katosi yhtäkkiä. Olimme molemmat aivan ulalla, kieltämättä seuraavana yönä pelotti.

Viimeisin kokemus oli, kun asuin jo yksin, ja eräänä iltana olin jo sängyssä kun kuulin että eteisessä ulko-ovi avataan avaimella ja joku tulee sisään. Ajattelin, että kai se on poikaystäväni jolle olin antanut avaimet jokin aika sitten. Huutelin että ”kiva kun tulit käymään yms..” mutta en saanut vastausta ja menin katsomaan. Ei siellä ketään ollut. Silloin säikähdin pahan kerran. Tästä meni noin vartti, kun poikaystäväni tuli oikeasti sisään ovesta ja kuulosti aivan samalta. Oliko tämä nyt se vanhankansan tuntema ”etiäinen”?

Shin kirjoitti:

Olemme asuneet tässä talossa n. 6 vuotta. Talo on vanha ja kuulunut sukulaisillemme jo monessa polvessa.
Miltein kaikki perheenjäsenet ovat nähneet tai kuulleet jotain, mitä ei niin helpolla selitetä. Itse näin joskus aamuyöllä tietokoneella istuessani, kuinka vierestäni, noin pääni korkeudella ohitseni lensi jonkin iso varjon tapainen. Se ohitti minut todella nopeasti, enkä ehtinyt tehdä suurempia havaintoja. Se oli silti kuin mustaa sumua? Sitten se katosi.  Myös äitini ja siskoni ovat kertoneet nähneensä samanlaisia ’varjoja’. Eräänä yönä en saanut unta. Makasin sängyssäni yrittäen saada unenpäästä kiinni. Juuri, kun olin nukahtamassa, kuului vierestäni kamala kolahdus. Aivan, kuin huoneessani oleva jakkara olisi kaatunut parketille. En jaksanut välittää siitä, olin niin väsynyt. Aamulla huomasin, että jakkara oli pystyssä ja juuri siellä, missä pitääkin – huoneen toisessa päässä.

Kun olen yksin kotona, kuulen, kuin joku kävelisi yläkerrassa.  Äitini sanoo kuulevansa yöllä aivan karseata melua, johon ainakaan itse en ole koskaan herännyt. Ääni kuulostaa kuulemma siltä kuin, että joku heittelisi polkuryöriä yläkerran rappusista alas. Siskoni kertoi, että oli joskus öisellä vessareissullaan kuullut keittiöstä astioiden kilinää. Keittiössä ei ollut mitään. Sisko olisi huomannut, jos joku olisi noussut esim. yöpalalle, sillä vessaan kuljetaan keittiön poikki. Kaikenlaista muutakin on tapahtunut, mutta en vain osaa pukea karmeimpia tapahtumia sanoiksi. Esim. sitä, kuinka talossa asuvat sukulaishenget ovat selvästi meidän puolellamme. Vieraan näkevät joskus niin karmeita asioita meillä, etteivät uskalla puhua niistä. Tosin, niin käy vain, jos he alkavat hyppiä silmille.

Jemina kirjoitti:

Tämä tapahtui ollessani n. 13-vuotias. Olin mökillä viettämässä kesää mummoni ja pappani kanssa. Mökki on aina ollut mystinen paikka ja sinne sijoittuu monta tarinaa, mutta tässä yksi:

Kerran yöllä heräsin vessahätään ja aioin kävellä kohti ulkovessaa. Kun pääsin mökin ovesta kuistille jähmetyin hämmästyksestä. Saunassamme joka oli n. 10 metrin päässä minusta, sen ikkunassa oli valo. Näin selvästi, kun joku ihmisen sekainen hahmo katsoi ikkunasta järvelle päin, kunnes valot sammuivat. Ajattelin, että mummoni tai pappani oli mennyt hakemaan sieltä jotain. Lähdin kävelemään kohti saunaa ja huutelin ”mummi mitä sä teet siellä?” Päästyäni saunalle huomasin, ettei siellä ollut ketään. Lähdin hämmennyksissäni juoksemaan takaisin mökille. Kun pääsin sisälle, juoksin huoneeseen jossa pappa ja mummo nukkuivat. Molemmat makasivat sängyssä tietämättä mistään mitään. Herätin heidät ja kerroin koko jutun. Pappani kävi tarkistamassa saunan, mutta siellä ei ollut ketään. Oudoksi ja uskomattomaksi jutun tekee se, että pappa lukitsee saunan oven aina illalla ja lukossa se oli silloinkin.

Roddis kirjoitti:

Tämä tapahtui n 2-3 vuotta sitten. Olin pelaamassa tietokoneella yhtä vaikeaa labyrintti-peliä. Kun pidin pelistä tauon, katsoin ikkunasta ulos. Siellä seisoi enkeli! Enkeli leijui, se ei kävellyt. Se ei huomannut minua, vaan katsoi toisaalle. Sitten hän lähti liitämään toiseen pihaan. Kerroin tästä vanhemmille, mutta he eivät uskoneet.

Olin piirtämässä. Kuulin, kuin joku olisi paukauttanut WC:n/ulko-oven täysillä kiinni,
se ei kuulunut ulkoa, ihan selvästi kotoa. Olin ihan paniikissa, sitten pinkaisin vauhtia katsomaan mikä siellä oli, en nähnyt mitään, mutta kuulen nykyään paljon outoja ääniä. (Talossa on ammuttu haulikolla ihmisiä ja jtn muuta, ei ole paljon tietoa)

Olin parvekkeella (edellinen asunto) ja vilkuilin metsään, joka oli edessä. Näin jonkun olennon. Sillä oli iso nokka ja se oli keltainen (karvaturkki). Sillä oli myös neljä jalkaa, jotka olivat ihan kuin ankanjalat. Se myös käveli kuin lisko. Tästä on noin 3-4 vuotta aikaa.

Lemppu kirjoitti:

Tässä parivuotta sitten olin kaverillani Saaralla (nimi muutettu). Olimme siellä tunnin ja sen jälkeen lähdimme kauppaan ostamaan jotain naposteltavaa. Saara otti avaimet ja laittoi oven lukkoon perässämme. Kun saavuimme kaupasta Saara avasi normaalisti avaimella oven, mutta sisällä oli tavaroita siirrelty, esim. tuoli oli siirretty seinän viereen, kirjoja joita tuskin oli koskaan luettu oli pöydällä, sekä makuuhuone oli sekainen ja keittiössä oli tiskejä pöydällä. Mitään ei kuitenkaan oltu viety. Kun hänen isä tuli käymään siellä, niin Saara kysyi, että oliko kukaan heidän tuttunsa käynyt siellä sillä välin, kun me olimme olleet kaupassa. Hän soitti joillekkin ja kukaan ei ollut myöntänyt käyneensä siellä. Tämän jälkeen oli rauha, mutta kun he muuttivan niin sielläkin alkoi tapahtua kummia. Kaljapullosta oli juotu puolet ja sen korkki oli silti pistetty takaisin kiinni. Tämän jälkeen se tapahtui vielä muutaman kerran ja sen jälkeen he laittoivat pihalle kameran, mutta siinä ei näkynyt mitään.

Tässä neljännen luukun kokemukset.

Pinja kirjoitti:

Äitini ja hänen siskonsa oli Tiinalla (nimi muutettu) saunomassa ulkosaunassa. Sauna oli ennen ollut
kaksikerroksinen missä oli asuttu. Tiina sanoi äidilleni ja hänen siskolleen, että olisivat hiljaa, sillä kohta he kuulisivat jotain. Äitini ja hänen siskonsa olivat ihan hiljaa, kunnes kuului askelten ääni, joka kuului ”yläkerrasta”. Sitten kuului sellainen ääni, kuin ovi olisi avautunut ja isosta vesipadasta olisi otettu vettä.
Sen jälkeen askeleet jatkuivat ”yläkertaan”, vaikka saunassa ei ollut enää yläkertaa.

Suise kirjoitti:

Tämä tapahtui jonkin aikaa sitten.  En tiedä onko tämä paranormaalia vai sattumaa, mutta vaikea uskoa ihan pelkäksi sattumaksi. Olin yksin kotona, kun kuulin karmean rysäyksen yläkerrasta. Menin sitten katsomaan, niin keittiössä oli pudonnut lasinen öljypullo tukevalta pöydältä monen metrin päähän ja mennyt palasiksi lattialle. Minä sitten siivosin sen ja menin kuistille tupakalle, niin samaan aikaan ovi paukahti suurella voimalla kiinni. Ulkona oli ihan tyyntä ja olisi kyllä saanut olla joku hurrikaani, että se ovi olisi niin lujaa kiinni pamahtanut. Saattaahan nuo olla ihan sattumaakin, mutta en usko, että öljypullo voi itsestään lentää pöydältä metrin päähän lattialle, tai että ovi voi paukahtaa täysin tyynellä ilmalla kiinni niin lujaa.

Ann kirjoitti:

Mummoni kertoi tämän minulla hiljattain. Hänelle tämä tapahtui pari vuotta sitten. Eräänä kauniina kesäpäivänä mummoni oli istuskellut kuistillaan. Taivas oli ollut aivan pilvetön, ei hattaraakaan missään. Äkkiä taivaalle oli ilmestynyt pilviä. Mummoni ei ymmärrä mistä ihmeestä ne olivat niin nopeasti tulleet. Näistä pilvistä muodostui enkeli. Pilvi oli kuulemma ollut täydellisesti enkelin muotoinen. Viikko tämän jälkeen mummoni poika kuoli. Mummoni sanoin: ”Enkeli tuli hakemaan poikani”.

Linda kirjoitti:

Olimme ulkomailla serkkujeni luona. Nukuimme vierashuoneessa, mutta se oli erotettuna talosta missä muut viipyivät. Vain minä, äiti ja pikkusiskoni nukuimme siellä. Minun piti laittaa pikkusiskoni nukkumaan ja sain sitten tulla takaisin sinne taloon. Kun pikkusiskoni oli nukkumassa, niin menin avamaan välioven ja olin siinä toisessa huoneessa, jossa oli myös ulko-ovi. Ulko-oveen oli vain yksi avain ja se oli sisäpuolella huonetta. Kun yritin avata ulko-oven se ei avautunut, yritin yhä uudelleen ja uudelleen, se oli lukossa ja minä jätin sen auki. Siis se oli kiinni, mutta ei lukossa. Ovi on muutenkin hankala laittaa lukkoon, niin en ikinä laitakkaan, en edes pysty laittamaan, sillä se on liian tiukka. Sitten alkoin panikoida, kyyneleet valuivat jo poskillani. Olin niin stressaantunut, koska juuri huomasin että oven voi laittaa vain sisäpuolelta lukkoon. Alkoin panikoida, että joku on sisällä. Jonkun piti olla sisällä, katsoin ympärilleni, mutta kukaan ei ollut sisällä! Sitten juoksin väliovesta huoneeseen, jossa nukkui pikkusiskoni syvässä unessa. En tiennyt miten päästä pois? Sitten sain kuitenkin idean hypätä ikkunasta ulos, se ei ollut korkealla se ikkuna. Pihalla oli todella pimeää ja minun piti juosta ilman kenkiä ja ilman sukkia ihan paljain jaloin. Pelkäsin, että astun jonkun terävän esineen päälle, tai kissan. Juoksin täysillä, itkien. Sitten aloin nähdä valoa talon ikkunasta, jossa ne muut viipyivät. Menin kertomaan heille mitä oli tapahtunut, mutta he vain nauroivat. Kun olin lähdössä vessaan, niin kuulin kun he keskustelivat siitä ja sanoivat, että ehkä minä olen laittanut sen itse
lukkoon, mutta he eivät tajunneet sitä, että minä en pysty laittamaan sitä lukkoon koska se on kauhean tiukka! Minun mielestäni siihen ei ole loogista selitystä. Se on tosi aavemaista.

Phantom kirjoitti:

Tästä on nyt parisen kuukautta aikaa. Veljeni, joka on 27v (itse olen 28v) on aina väittänyt, että hänelle tapahtuu aina kaikkea omituista ja paranormaalia. Tämän olen kuitenkin aina ajatellut olevan veljeni mielikuvituksen tuotetta. Olimme vanhempieni luona talovahteina, kun he olivat matkoilla ja istuimme iltaa ja katsoimme töllötintä. Kello oli varmaan jotain klo. 1 yöllä. Muutaman oluen olimme juoneet, mutta emme olleet missään ”paranormaalikännissä”. Veljeni sitten siinä puhui tyttöystävästään erittäin vihaisena. Samaan aikaan, kun hän sanoi että ”v*t*u että mä vihaan sitä muijaa!!” napsahti ulko terassin ja pihan valot päälle. Terassin valo paloi vähän aikaa (n.10 sekuntia), kunnes lamppu kärähti. Ulkovalo jäi palamaan. Veljeni sanoi siihen, että tällaista sille tapahtuu aina välillä ja, että tämä lamppujen syttyminenkään ei ollut sille eka kerta. Kävin sitten tarkastamassa, että oliko valojen kytkimet jääneet jotenkin puoliasentoon ja siten jotenkin päässeet itsestään syttymään. Kummatkin valokytkimet olivat ”ON”-asennossa. Ja nämä valot eivät myöskään ole millään liiketunnistimella toimivia, vaan ne pitää ihan käydä napsauttamassa päälle jos haluaa valaistuksen terassille ja pihaan. Tämä talo on melko vanha, ehkä 50-luvulla rakennettu.

Tässä kolmannen luukun kokemukset.

RM kirjoitti:

Isoäitini on suvussamme tunnettu siitä, että hän näkee enneunia syntymistä ja kuolemista. Esimerkkinä hän tiesi äitini olevan raskaana hänen odottaessaan silloin esikoistaan, ennen kuin edes äitini tiesi olevansa raskaana. Isoäitini on nähnyt sanojensa mukaan kaikkien lastenlasten, (10kpl) sekä lastenlastensa syntymät (joita hänellä on myös 10 ja 2 tulossa lisää!). Kysyin kerran isoäidiltäni millainen se uni on, jossa hän saa tämän tiedon tulevasta lapsesta. Häntä hieman hävetti kertoa, että hän näkee kaksi ihmistä rakastelemassa ja siitä hän tietää, että nämä kaksi ihmistä saa lapsen. Kuoleman unen hän kertoi olevan sellainen, jossa tämä tuleva kuoleva henkilö on pukeutunut yleensä mustiin ja on surullisen näköinen.

Tämä enneunitaito on lisäksi ilmeisesti perityvää, sillä siskoni, veljeni ja minä näemme myös enneunia (hieman toisenlaisia vain). Minulle enneunet ovat aina ollut normaali osa elämää, enkä näe siinä mitään paranormaalia. Uskon vain, että toiset ihmiset ovat intuitiivisempia kuin toiset ja sen myötä tämä kyky kehittyy joillekin.

Lisäksi samaisestä isoäidistäni eräs toinen tarina. Hänen miehensä, minun isoisäni menehtyi uutena vuonna 2002. Isoäitini jäi asumaan samaan asuntoon, jossa hän oli asunut suurinpiirtein 30 vuotta isoisäni kanssa. Hän kertoi, että öisin kun hän käy nukkumaan, hän tuntee/kuulee selvästi isoisäni hengittävän hänen vieressään. Toisinaan olohuoneesta kuuluu yskäisy, joka on selvästi isoisäni ääni (tämän olen minäkin kuullut). Tämä ei pelota meitä, vaan puolestaan antaa meillä rauhallisen olon kun tiedämme että se on isoisä. Lisäksi isoisäni kuoleman jälkeen, jonka vanhempi veljeni otti todella raskaasti, veljeni oli eräänä yönä herännyt siihen kun isoisä oli istunut hänen sängynreunallaan. Isoisä oli sanonut veljelle, että hänen ei tulisi surra niin kovasti ja että hänellä on hyvä olla. Veljeni ei meinannut aluksi kertoa tapahtumasta kenellekään, mutta myöhemmin hän paljasti tämän tarinan meille muille. Sen jälkeen veljeni ei surrut isoisää.

Sitten yksi tarina jälleensyntymisestä, johon kukaan perheestäni ei usko (paitsi minä). Tämä tarina on serkustani ja kuulin sen muutama vuosi sitten isältäni kun kerroin isälleni reinkarnaatiosta. Isäni kertoi, että kun serkkuni oli ollut todella pieni lapsi, juuri kävelemään ja puhumaan oppinut, oli hän mennyt äitinsä ja isänsä (isäni veljen) kanssa katsomaan isoisäänsä (sama josta aikaisemmin kerroin) Hennalan kasarmille, jossa isoisäni oli melkein koko elämänsä töissä. Serkkuni osasi juuri ja juuri puhua kun hän oli pysähtynyt jonkin matkaa kasarmin porttien jälkeen ja osoittanut sormella maata ja sanonut ”tohon mut ammuttiin ja mun päälle satoi lunta”. Mietimme isäni kanssa, että juuri Hennalan kasarmeilla kansalaissodan aikaan tapettiin paljon punaisia valkoisten toimesta.

Omalla lapsellani (½-vuotias) on tapana tuijottaa erästä nojatuolia asunnossamme. Hän saattaa tuijottaa sitä pitkäänkin aina toisinaan naurahtaen. Laitan hänet usein makaamaan nojatuolin viereen lattialle, sillä hän selvästi pitää siitä. Muutaman kerran olemme olleet molemmat mieheni kanssa todistamassa sitä kun lapsemme tuijottaa tuolia ja alkaa yhtäkkiä ihan räkättämään. Räkätys on sellaista, jonka me vanhemmat saamme aikaiseksi vain leikkimällä vauvamme kanssa. Missään muussa paikassa tai tilanteessa hän ei ole nauranut samalla tavalla aivan itsekseen. Olen miettinyt, että kenties lapseni isoisä (mieheni vuosia sitten edesmennyt isä) leikittää lapsensa lasta istuen nojatuolissa, jonka kaiken lisäksi kuului alunperin appivanhemmilleni.

Dämn kirjoitti:

Perheemme entisessä kodissa kuului ääniä ja minä näin hahmoja. Eräänä yönä heräsin tunteeseen, että joku katsoo minua. Avasin silmäni ja näin ovella seisovan miehen, joka oli erittäin pitkä ja sotilaspuvussa. Hän alkoi kävellä minua kohti, mutta katosi kun nousin istuma asentoon. Välittömästi kun olin noussut ja mies oli kadonnut, näin että pikkuveljeni sängyn vieressä seisoi joku (nukuimme siis samassa huoneessa). Nousin ylös ja meni hahmon luo. Luulin sitä veljekseni, joka käveli usein unissaan ja kysyin, että ”mitä sää siinä seisot”. Huomasin kuitenkin, että veljeni nukkuikin sängyssään. Hahmo katsoi minua ja nuorelta pojalta, noin veljeni ikäiseltä. Sitten hän hälveni ilmaan. Järkytyin tuosta tapahtamusta ja nukuinkin seuraavat kuukaudet vanhempieni sängyssä.  Talostamme kuului usein myös kävelyä. Olin kerran yksin kotona yläkerrassa ja kuulin kuinka joku käveli alakerrassa noin 1 tunnin ajan. Kävely loppui kun vanhempani tulivat kotiin.

Aakkonen kirjoitti:

Tämä tapahtui ollessani kaverini ”JP”n kanssa hänen mummolassaan yötä. Talo ei ole mikään vanha, ihan uudehko. Kello oli noin 1-2 yöllä. Kaverini kummisetä oli vielä katsomassa teeveetä olohuoneessa, joka on meidän nukkumahuoneemme vieressä.

Samaan aikaan kun rupesimme nukkumaan ja sammutimme valot, JP:n kummisetä meni omaan huoneeseensa nukkumaan ja sammutti teeveen. Rupesimme JP:n kanssa myös nukkumaan, mutta emme tietysti heti nukahtaneet. Huoneessa on kaksi ovea, toinen kulkee olohuoneeseen ja toinen komeron läpi toiseen makuuhuoneeseen, joka oli tällä hetkellä tyhjä. Huoneessa vallitsi täysi hiljaisuus, vain meidän hengityksemme kuului. Yhtäkkiä kuulimme kummatkin äänen, jota kumpikin epäili sukan laahaukseksi lattiaa pitkin. Ääni kuullosti aivan selvästi kummankin mielestä samalta, selvältä sukan laahaukselta. Säikähdimme molemmat ja vedimme peiton korviin, vaikka meillä oli kamalan kuuma ja tuskanhiki valui.

Sängystämme on suora näkymä ovelle josta ääni kuului, eikä ovella näkynyt ketään tai mitään. JP:n mamma kertoi sitten aamulla, kun olimme aamiaispöydässä, että JP:n kummisetä tapaa kävellä unissaan. Emme silti uskoneet, että se olisi ollut kummisetä, sillä kuinka hän olisi voinut nukahtaa niin nopeasti niin syvään uneen, että olisi lähtenyt kävelemään unissaan?

Kummisedän huone on talon toisessa päässä, olohuoneen jälkeen. Kuinka hän olisi voinut kävellä niin äänettömästi huoneemme ovelle ettemme olisi kuulleet hänen tuloaan vasta kun kuulimme sukan laahauksen?

Sama kaverini, JP kertoi minulle, että oli ollut makuuhuoneemme viereisessä, edellisen tapahtuman aikana tyhjänä olleessa huoneessa katsomassa televisiota illalla myöhään, kun kaikki muut olivat jo olleet nukkumassa. Vain televisiosta oli kuulunut hiljaista ääntä. TV sijaitsi ikkunan vieressä. Ikkunassa oli rullaverhot, jotka olivat vedetty kiinni ja verhojen naru oli laitettu sellaiseen ”tappiin” kiinni, ettei se voinut avautua ellei joku sitä olisi ottanut pois tapista. Samassa verho vetäytyi ylös itsestään. JP säikähti, koska ei ollut itse ikkunan luona, eikä ollut mahdollisuutta, että joku muu olisi aukaissut verhot. JP oli yksin huoneessa. Kuinka verhot voivat aueta itsekseen ja päästä irti tapista? JP tarkisti, että verhojen naru oli ehjä, eikä narun kieppi ollut auennut tai poikennut ja siitä syystä aukaissut verhoja. Naru oli ihan kunnossa.
Kuinka tämä on mahdollista?

Lotta kirjoitti:

Kerran kun tulin kotiin ja menin keittiöön nälkäisenä, hain jääkaapista jugurttia kunnes näin maitotölkin avautuvan itsestään samalla lailla, kuin se avataan sormilla. Se oli kuitenkin kiinni, joten ihmettelin, että miten se oli voinut avautua. En kinnittänyt huomiota enempää, vaikka minua pelotti ja avasin jugurttipurkkini, ja menin hakemaan lusikan. Sitten näin kuinka veitsi meni ympäri ja kaikki muut ruokailuvälineet olivat järjestyksessä. Soitin äidille, mutta hän vain sanoi että no eihän siinä ole mitään ihmeellistä ja että voi veitsi muutenkin kääntyä. Maitopurkista se sanoi, että olen voinut nähdä harhoja, eikä uskonut juttuani.

Näkijä(kö) kirjoitti:

Luultavasti kaikki tuntevat ilmiön, kun juuri unen ja valveen rajamailla tuntee esim. tippuvansa ja sitten hätkähtää hereille. Minulle sitä sattuu useasti.

Eräänä yönä tuossa rajatilassa näin tai tunsin… En osaa sanoa mitä tapahtui, mutta tiesin, että minulla oli polttavan kuuma ja tiesin tai kuulin jonkun sanovan ”Kättelen juuri ystävääsi”. Seuraavana päivänä eräs yövuorossa oleva työkaverini soitti minulle ja sanoi, että työpaikalla oli ollut pienimuotoinen tulipalo viime yönä ja hän oli polttanut koko kämmenensä ja joutuu pitkähkölle sairaslomalle.

Pikkupoikana näin unessa omillaan elävän veljeni kuolleena vessassaan. Seuraavana päivänä eräs veljeni ystävä meni käymään hänen luonaan (ystävä omisti avaimet veljelleni) ja löysi hänet vessasta kuolleena. Sydänkohtaus 23 vuotiaalla urheilevalla miehellä muka. En usko, mutta niin sanottiin kuolinsyytutkimuksessa.

Kiitos kaikille kokemuksensa lähettäneille.

_________________________________________________________________________

Onko sinulle, perheenjäsenellesi tai kaverillesi tapahtunut jotain outoa? Kerro kokemuksistasi alla olevalla lomakkeella tai sähköpostilla osoitteeseen yhteys(ät)paranormaaliblogi.net. Tarkoituksena olisi aina aika ajoin julkaista blogissa kokemuksianne. Kerro samalla viestissäsi haluatko, että mainitaanko sivuillamme viestin yhteydessä nimesi, nimimerkkisi vai haluatko esiintyä tuntemattomana. Jos haluat tapauksesi tutkittavaksi, niin kerro siitä viestissäsi, jolloin ohjaan samalla viestisi tutkijalle. Viesti näkyy blogissa vasta, kun se on julkaistu sivuston ylläpitäjän taholta.

Lomake:

Huom! Yllä oleva lomake on vain kokemuksia varten. Älä kommentoi viestejä yllä olevaan lomakkeeseen, vaan tee se käyttämällä kommenttikenttää.

Tässä toisen luukun kokemukset.

Jenny kirjoitti:

Siskollani ja minulla on kyky, mitä meidän tietääksemme ei muilla suvussa ole. Me näemme henkiä. Kerron tässä siskoni muutaman kokemuksen, jotka ovat huomattavasti omia kokemuksiani kiehtovampia.

Siskollani on ollut useita poikaystäviä, joista yksi kuoli autokolarissa ja toinen teki itsemurhan hyppäämällä korkean talona katolta. Siskoni kertoo, että talon katolta hypännyt poikaystävä ilmestyy hänelle aina sillointällöin, kuin tarkastaakseen, kuinka siskoni voi.

Muutama vuosi kolarissa kuolleen poikaystävän jälkeen, siskoni alkoi seurustella uudestaan. Siskoni oli umpirakastunut tuohon poikaan, mutta sitten kolarissa kuolleen pojan henki ilmestyi siskoni luokse, verisenä, sellaisena, jona oli kuolinhetkenä ollut. Poika alkoi ilmestyä siskolleni lähes päivittäin, kunnes siskoni sai tietää, että hänen poikaystävänsä oli pettänyt häntä siitä lähtien, kun kuolleen henki oli hänelle ensi kerran ilmestynyt.

Nouneim kirjoitti:

Heräsin yöllä kolmen aikoihin. Kuulin, kun koirani vinkui ja raapi seinää unissaan. Vähän ajan päästä se alkoi häiritä minua. Huusin koirani nimeä varmaan kahdesti, kun kuulin yhtäkkiä vastapäätä olevasta huoneesta askelia. Ne kuulostivat siltä, kuin joku olisi laahustanut jollain tavalla. Ne kuulostivat laiskoilta. Se ei voinut olla isäni, koska kuulin hänen kovan kuorsauksensa ja äitini se ei myöskään voinut olla. Hänellä ei ole tapana heräillä yöllä, enkä muutenkaan nähnyt ketään siellä päin. Sängystäni näkee siis melkein suoraan vanhempieni makuuhuoneeseen. Tai siihen ovelle ainakin. Nämä askeleet eivät kuuluneet kauaa, mutta minua pelotti silti. nukahdin kuitenkin vähän ajna päästä uudelleen. En ole kuullut enää outoja askelia.

Anniina kirjoitti:

Muutimme n. 4 kuukautta sitten tampereen pispalaan. Kävimme asuntoesittelyssä katsomassa taloa, johon ihastuin heti. Asuntoesittelyssä oli perheeni lisäksi yksi vanha pari ja yksi pieni perhe. Menin tutkimaan yksin yläkertaa ja menin kylppäriin. Katsoin itseäni peiliin ja suoristin hiuksiani. Takanani näin varjomaisen läpinäkyvän naisen. Käänsin pääni, mutta olin huoneessa vain yksin. Sydän jyskytti tuhatta ja sataa koska olin niin järkyttynyt. Avasin vanhan narisevan oven ja juoksin alakertaan äitini luo. Teimme kauppoja viikon päästä asuntoesittelystä ja me ostimme talon. Olin järkyttynyt, koska minulle ei olllut koskaan ennen tapahtunut mitään tälläistä.

Noin 2 viikon päästä talon ostosta:
Menin suihkuun ja levitin shampoon hiuksiini, kun tunsin silmissä kirvelevän. Menin katsomaan peilistä, että oliko saippuaa mennyt silmään. Huuhdoin silmästä saippuan pois kunnes silmäni peitettiin kylmillä läpinäkyvillä käsillä. Näin peilistä omat kasvoni ja naisen läpinäkyvät kädet. Naisen ilme oli surullinen ja vino. Tällä kertaa sanoin, että ”lopeta, tuo ei ole yhtään kivaa”. Ääneni kuulosti pelokkaalta ja vihaiselta. Ihmettelin rohkeuttani huutaa ja hän katosi. Kaikki on tapahtunut vain tässä tietyssä kylppärissä.

Julia kirjoitti:

Itse en muista tapahtunutta ,sillä olin aika pieni, noin kaksi vuotias, mutta kuulin tarinan äidiltäni. Asuimme silloin Järvenpäässä ja minä olin leikkimässä takapihalla. Yhtäkkiä juoksin sisälle, missä äitini teki ruokaa. Sanoin äidilleni, että ”valkoinen mummo tuli ja nosti minut syliin”. Äitini juoksi takapihalle, mutta ei nähnyt ketään. Hän ihmetteli tapahtunutta, sillä takapihamme oli ympäröity suurilla pensasaidoilla, joten sinne oli vaikea päästä muuten kuin sisäkautta. Äitini antoi asian olla, sillä luuli minun keksineen kaiken.

Noin tunnin päästä äitini sai puhelinsoiton. Hänelle kerrottiin, että minun isomummoni oli kuollut. Itse en muista isomummostani mitään, mutta olen kuullut, että hän piti minusta todella paljon ja tahdon ajatella, että tämä ”valkoinen mummo” oli isomummoni haamu, joka tuli jättämään hyvästit – tosin kukaan sukulaisista ei usko, että kyseessä olisi muu kuin sattuma, että minä pienenä olin keksinyt tämän ”valkoisen mummon” ja isomummoni kuoli sattumalta kyseisenä päivänä.

Keijo kirjoitti:

Heräsin kotona kellon soittoon noin puoli seitsemältä. Olin lähdössä kouluun ja menin pesemään hiuksia, kunnes näin takanani kaksi pientä, puoliksi läpinäkyvää lasta kulkevan oviaukon ohi. Iältään ehkä 5-7 vuotiaita. Toinen oli tyttö ja toinen poika. Kummallakin oli valkoiset vaatteet ja tytön hameessa oli paljon pitsikoristeita. Poika taisi olla hieman lyhyempi. Nämä siis kulkivat käsikädessä, eivätkä katsoneet minuun, vaan ulko-ovelle päin.  Pelästyin todella paljon, mutta jälkeenpäin analysoituna aivoni saattoivat olla vielä puoliksi unessa. Olin siis herännyt pari minuuttia ennemmin.