ME NA3MM3 S1NUT! NA3TKO SINA M31DAT???

Tietoa

ParanormaaliBlogi.net on Suomen seuratuin rajatiedon media. Olemme uutisoineet paranormaaleista ja muista oudoista ilmiöistä vuodesta 2007 lähtien.

Korostettu kommentti

Arska:

Kolumbiassa Medellin kaupungissa näköjään paljon tunnistamattomia objekti havaintoja, video ja kuvatallenteilla on useita silminnäkijöitä. Mielestäni nuo kiekkomaiset lentävä lautanen kuva ja videotallenteet ovat aika vakuuttavia todisteita siitä että emme ole todellakaan yksin.

Lentäjä pilotin kuvaama video pallomaisesta objektista pilvien yläpuolella on myös hyvä todiste vieraan älyn ohjauksessa olevasta kohteesta lähellä lentokonetta. Etelä-Amerikassa yleisesti on kaiketi jonkinlainen UFO – aalto menossa parasta aikaa. Mielenkiintoisia videoita nuo kaikki ja joissakin on mahdollisuus muuttaa selostuksen teksti Suomi kielelle.

Kommentoitu artikkeliin: Massahavaintoja Kolumbiassa

Tulossa

meediot

Sivu 2. Yhteensä 2.12

Tony Halme ennustajalla

Tony Halme on Madame Tuulan ennustettavana. Ennustuksen mukaan Tony on ollut entisessä elämässään mm. Ranskassa.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Meedio kertoo kommunikoivansa kuolleiden eläimien kanssa

nina-petreMeedio Nina Petre kertoo, että hän pystyy ottamaan yhteyden kuolleiden eläimien henkiin. Hän ottaa maksua vastaan kontaktin kuolleisiin lemmikkieläimiin ja kertoo omistajalle/omistajille kuulumiset. Hän on myös julkaissut nettisivullaan keskustelujaan eläimien kanssa.

Näin mm. koira nimeltä Mexico viestitti entisille omistajilleen:

Haluan teidän tietävän, että olen hyvin onnellinen täällä. Sain tietää, että hyvän käytökseni takia minulla on hyvä mahdollisuus palata (maan pinnalle). En olisi kuitenkaan voinut tehdä tätä ilman tukeanne, viisauttanne ja rakkauttanne. Olen ikuisesti kiitollinen. Minulla on yksi toive. Antakaa kaikki tavarani uudelle koiralle, jota tulette rakastamaan yhtä paljon kuin minua.

Lähde: findance.com

Lisää tietoa:
http://www.spiritus.ro/GRUP/EN/nina_petre.htm

http://www.geocities.com/psydetective/nina_petre.htm

Kiitokset vinkistä FooFighterille.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Meedio – Allison DuBois

Vuonna 1972 syntynyt Allison DuBois on meedio, josta on tehty televisiosarja, joka pyöri nelosella nimellä Näkijä. Sarjassa Allisonia näyttelee Patricia Arquette.

Allison alkoi näkemään kuolleiden haamuja ollessaan vasta 6-vuotias. Ensimmäinenä paranormaalina kokemuksenaan hän sai kuolleelta isoisältään suullisen viestin, että hänellä (isoisä) on kaikki hyvin.

Allison Dubois on auttanut meedioiden kyvyillään mm. poliiseja selvittämään rikoksia. Skeptikot ovat kuitenkin toista mieltä eivätkä usko Allisonin väitteisiin.

Allisonin DuBoisin psyykkisiin kykyihin kuuluu ennustaminen, ihmisten lukeminen, sairauksien ja fyysisten vaivojen havaitseminen, sekä mm. sielujen kanssa kommunikointi.

Harvardin professori Gary Schwartz teki Allisonille erilaisia testejä ja hänen mukaansa Duboisilla on oikeita psyykkisiä kykyjä.

– ”Kuka tahansa, joka katsoo tarkasti todisteita ei voi muuta kuin tulla tulokseen, että jotain aitoa on meneillään.

DuBois osallistui myös neljän vuoden ajan erilaisiin testeihin Arizonan yliopistolla, jossa tutkittiin meediokykyjä.

Allisonin haastattelu:

Myös Aavekuiskaaja -niminen sarja on tehty aidon meedion pohjalta.

Lähteet:
http://phoenix.about.com/od/famous/a/dubois.htm
http://en.wikipedia.org/wiki/Allison_DuBois
http://www.allisondubois.com/
http://www.ufodigest.com/allisondubois.html

Muita kiinnostavia linkkejä aiheeseen liittyen:
Medium (suomeksi Näkijä) Internet Movie Databasessa
Crime-solving duo uses psychic, practical skills
Scifi -kanavan haastattelu Osa 1
Scifi -kanavan haastattelu Osa 2
Scifi -kanavan haastattelu Osa 3

Katso myös muut aiheemme liittyen meedioihin.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Meediot ovat aitoja

Tässä lyhyessä Discovery Channelin pätkässä testataan meediota ns. Blind-testillä. Meedio ei tiedä mitään entuudestaan henkilöstä, joka tuodaan hänen ”luettavakseen”. Tästä huolimatta hän tietää hyvin tarkkoja tietoja mm. luettavan kuolleesta pojasta, mm. kuolintavan ja sen, että hänen muistokseen pystytettiin puu.

Katso video tästä

Meedion tarkkuudeksi kyseisessä istunnossa arvioitiin n. 80%. Video siis todisti, että ainakin jotkut meediot ovat aitoja.

Meedioiden aitouteen liittyen kannattaa katsoa myös tämä video, jossa käsitellään mm. meediota, joka auttaa poliiseja tutkimustyössä.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Romaninainen ennusti lottovoiton

Britanniassa Bishop Aucklandissa pikaruokalaa pitäneet Gary ja Ann Henry saivat pari viikkoa sitten vieraakseen vanhan romaninaisen, joka päätti ennustaa heille.

– Hän kertoi minulle asioita perheestäni, ja ne kaikki pitivät paikkansa. Sitten hän sanoi, että voitan lotossa, Ann kertoi.

– Nainen sanoi näkevänsä numeron neljä, mutta ei tiennyt montako nollaa tuon jälkeen tuli. Nainen arveli summan olevan ehkä 4 000. Hän vakuutti olevansa aito romani ja tulevansa joulun tienoilla katsomaan, oliko ennustus toteutunut.

Ann ei ajatellut romaninaisen ennustusta sen enempää, vaikkaa uskovansakkin ennustuksiin. Viime lauantaina Ann ja Gary voittivat loton pääpotin 4,5 miljoonaa puntaa eli 5,8 miljoonaa euroa, eli ennustus kävi toteen.

– Uskon ennustuksiin, mutta en olisi villeimmissä unelmissanikaan uskonut romaninaisen olevan näin oikeassa, Ann kertoo.

Lähde: iltalehti.fi

Kiitokset vinkistä Soossielle.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Proof Positive – Jakso 6

Tässä jaksossa:

  • UFOja videonauhalla.
  • Meedio auttaa poliisia selvittämään murhaa.
  • Kummitus kirjastossa.

[vodpod id=ExternalVideo.445256&w=425&h=350&fv=]

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Proof Positive – Jakso 2

Tässä jaksossa:

  • Onko perheellä yhteys poltergeistiin, joka kirjoittaa heille viestejä?
  • Meedio puhuu kuolleille henkilöille ja toinen piirtää ne.
  • Liskomiehen tarina.

[vodpod id=ExternalVideo.445252&w=425&h=350&fv=]

Mainos: Katso Paranormaali Blogin Uudet Fanituotteet

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Sivu 2. Yhteensä 2.12

Huomio!

Hei arvoisa Parablogin seuraaja,

Tämä sivusto toimii yksityisesti, täysin ilman ulkopuolista vaikutusta.

Sivuston toimintaa ja ylläpitokuluja (domaini, sivustotila) voit tukea lahjoittamalla haluamasi summan.

Olemme osa Suomen Galaktista Liittoa.

suomengalaktinenliitto.net

Voit tukea toimintaamme lahjoittamalla (PayPal ja pankkikortit)





Tai tilisiirrolla suoraan tilillemme.

Lahjoitustili:
Vesa Äijälä
FI98 5280 0020 0103 93
Kirjoita viestikenttään viestiksi: lahjoitus

Mainosyhteistyössä, otathan yhteyttä sähköpostilla: info.paranormaaliblogi(ät)gmail.com

Arkistot

Liity e-maillistaamme (uudet artikkelit mailiisi)

YHTEISTYÖSSÄ JA MUKANA

arkku net kotisivutilaa

suomen galaktinen liitto