ME NA3MM3 S1NUT! NA3TKO SINA M31DAT???

Tietoa

ParanormaaliBlogi.net on Suomen seuratuin rajatiedon media. Olemme uutisoineet paranormaaleista ja muista oudoista ilmiöistä vuodesta 2007 lähtien.

Korostettu kommentti

Arska:

Kolumbiassa Medellin kaupungissa näköjään paljon tunnistamattomia objekti havaintoja, video ja kuvatallenteilla on useita silminnäkijöitä. Mielestäni nuo kiekkomaiset lentävä lautanen kuva ja videotallenteet ovat aika vakuuttavia todisteita siitä että emme ole todellakaan yksin.

Lentäjä pilotin kuvaama video pallomaisesta objektista pilvien yläpuolella on myös hyvä todiste vieraan älyn ohjauksessa olevasta kohteesta lähellä lentokonetta. Etelä-Amerikassa yleisesti on kaiketi jonkinlainen UFO – aalto menossa parasta aikaa. Mielenkiintoisia videoita nuo kaikki ja joissakin on mahdollisuus muuttaa selostuksen teksti Suomi kielelle.

Kommentoitu artikkeliin: Massahavaintoja Kolumbiassa

Tulossa

videot

Philadelphia-koe

Yhdysvaltojen asevoimat suorittivat salaista koetta vuonna 1943. Kertomusten mukaan koetta olivat valmistelemassa ja suorittamassa mm. Albert Einstein ja Nikola Tesla. Kokeen tarkoituksena oli hävittää laivaston USS Eldridge tutkassa näkymättömäksi magneettisten kenttien avulla. Alus muuttui näkymättömäksi, vaihtoi oudosti paikkaa ja tuntui jotenkin vaikuttavan aikaan. Kokeiden tuloksena useita ihmisiä kuoli ja joutui mielisairaalaan erilaisten ongelmien takia.

Carl Allen (Carlos Miguel Allende) kertoi kokemuksestaan vuonna 1955 ja väitti nähneensä Norfolkin satamassa Virginiassa USS Eldridgen ilmestyvän tyhjästä ja pysyvän paikallaan useita minuutteja, kunnes se katosi.

Englanninkielinen dokumentti aiheesta – History Channel: The True Story Of The Philadelphia Experiment

http://video.google.com/videoplay?docid=2532550347256411920&ei=-zkHSbOvFqf22gKvuaEL

Voit myös katsoa videon suurempana tästä.

Lähde: fi.wikipedia.org

Lisää dokumentteja

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Lokakuun 14. tänään?

Maapallon alkuperäisen kalenterin mukaan 24. 27. päivä on nykykalenterin 14. päivä. Nyt on alkanut mm. USA:ssa tapahtumaan ja havaintoja ”UFOista” on jo useita. Nyt voittekin laittaa sen mietintämyssyn päähän ja alkaa miettimään, että onko kontakti sittenkin menossa. Onko kyseessä siis Federation Of Light vai todella hyvä huijaus? Jos kontakti todellakin on menossa, niin se tarkoittaa sitä, että skeptikot ja uskovaiset molemmat olivat oikeassa. Jäämme odottelemaan lisää raportteja ja videoita tapahtumista. Toivottavasti saamme myös Suomesta videoita, kuvia, kokemuksia ja raportteja.

Tässä aiheeseen liittyvää materiaalia:

CNN-kanavan juttu aiheesta:

http://www.youtube.com/watch?v=l_CMrlSEO30

Liikkuvia ”tähtiä” Teksasissa:

http://www.youtube.com/watch?v=n1-EMoGQ3wA

Sloveniassakin tapahtuu:

Arizonassa nähty iso alus:

http://www.youtube.com/watch?v=_hKbc5QH7hU

Tässä ei niin hienoja videoita, mutta kuitenkin 24/25 pvä. kuvattuja havaintoja.
San Antonio
Teksas
Hollanti
USA
Ottawa
USA2
USA3

Ainakin näiden havaintojen perusteella lokakuun 24-27 on mahdollisesti aikaväli jolloin havaitaan/havaittiin eniten outoja lentäviä kohteita.

Videoita ym. lisätään siihen tahtiin, kun niitä löytyy. Ilmoitelkaa toki kommenteissa, jos törmäätte kiinnostavaan 24-27 päivä kuvattuun videoon. Kaikki omat kokemukset ja havainnot aiheeseen liittyen ovat myös tervetulleita. Jäämme odottelemaan päät räjäyttävää materiaalia. 🙂

Kannattaa myös seurailla tätä sivua aiheeseen liittyen:
http://www.10-14-08.blogspot.com/

Kiitos sepolle ym. asiasta ilmoittaneille. Täällähän on nopeata väkeä. 🙂

Adam DeGrayn mukaan nämä ovat vasta alkusoittoa. Ennen varsinaista isoa kontaktia tulemme näkemään kaksi toistaan huomattavampaa ilmestymistä, jotka valmistelevat meitä varsinaiseen tapahtumaan.

Maa järisi voimakkaasti eri puolella maapalloa (Kiitos linkistä Jackille). Mahtaakohan tämäkin liittyä valo-olentojen saapumiseen? Ajankohta ainakin sopii hyvin havainnoille.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Ufo Hämeenlinnassa

Hämeenlinnassa 14.10.2008 kuvattu Ufo.
Vaikuttaa mielestäni lentokoneelta. Mitä mieltä te olette?

Kiitos vinkistä azaroz. 🙂

Muuta Suomessa tapahtunutta.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Päivän Piristys – Sieppaus

Animaatio.
Tässä hauskassa Pixarin animaatiossa kaksi avaruusolentoa yrittävät siepata ihmisen, mutta miten käykään.

http://www.youtube.com/watch?v=1NO2MbkIpxo

Lisää päivän piristyksiä voit katsella tästä.

Kiitokset vinkistä Dalalle. 🙂

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Päivän Piristys – Abductio

Huumoria.
Näikös ne sieppeukset tapahtuvat yleensä?

http://www.youtube.com/watch?v=vJTOYmwu_Qo

Lisää päivän piristyksiä näet tästä.

Kiitos Captain_K:lle vinkistä. 🙂

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Päivän Piristys – Outo Lintu

Luontovideo.
Videolla esiintyy Lyre -niminen lintulaji (suomeksi lyyra), joka päästelee outoja ääniä.

Lisää päivän piristyksiä näet tästä.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Tutkittu UFO-tapaus

Jotkut varmasti muistavatkin tämän hämmästyttävän UFO-videon, joka lisättiin blogiin joitain kuukausia sitten. Nyt alkuperäinen videokameran kasetti on tutkittu UNAMin tiedelaboratoriossa ja todettu aidoksi. Videolla näkyy mm. aito magneettinen häiriö Ufon lisäksi.

http://www.youtube.com/watch?v=tnOywclWe58

Jaime Maussan on käynyt paikalla myös tutkimassa ja kuvaamassa aluetta

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Outoja objekteja taivaalla

Kuvattu São Paulossa.

http://www.youtube.com/watch?v=pf9zCZwb1eM

Kuvattu ilmeisesti Meksikossa.

Kiitos vinkistä Micadokunille. 🙂

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Ensimmäisiä 14.10. -havaintoja

Tänne olisi sitten tarkoitus lisäillä ensimmäisiä havaintoja sitä mukaan kun niitä tulee.

Suomessa:

Klikkaa tästä nähdäksesi raportin, sekä kuvat oudosta valosta

Klikkaa tästä nähdäksesi kuvan oudosta kolmiosta taivaalla

Belgiassa:

http://www.youtube.com/watch?v=kP_feKl04Gs

Australiassa:

”As someone who has seen many UFOs and a contactee, I had some doubts about Blossom Goodchild’s message about a massive UFO appearing in the sky on Oct. 14th..today. Last night shortly after midnight, I was awakened by an electrical buzzing sound. Finally, I got up around 12:15 a.m., Oct.14th and went outside on the veranda. As I looked up at the sky, it was very clear with brightly shining stars all around except where the almost full moon was located, there was a HUGE circular ”something” that looked as if it could have been a craft. It was 30 full moons in diameter and not one star was showing within this area. The sky was totally black except I could see the moon which was much smaller than it should have been.

My husband who was a ship’s captain for 30 years has never seen anything like this either and he said he had no answers for what was there. We live in a very rural area near Deloraine in Tasmania, Australia. I did take a couple of photos with my digital camera but haven’t downloaded the photos yet. Will do that soon.

Something not of this world was definitely showing itself in the early morning sky here.” -Jo

Meksikossa:

http://www.youtube.com/watch?v=tuU5ziOgVs8

Jäämme odottelemaan lisää raportteja, kuvia ja videoita. Eiköhän sieltä jotain massiivista jossain vaiheessa tule. 🙂

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Päivän Piristys – UFO-musiikkivideo

Musiikkivideo.
Coldplay – Talk

Kiitokset vinkistä Captain_K. 🙂

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Huomio!

Hei arvoisa Parablogin seuraaja,

Tämä sivusto toimii yksityisesti, täysin ilman ulkopuolista vaikutusta.

Sivuston toimintaa ja ylläpitokuluja (domaini, sivustotila) voit tukea lahjoittamalla haluamasi summan.

Olemme osa Suomen Galaktista Liittoa.

suomengalaktinenliitto.net

Voit tukea toimintaamme lahjoittamalla (PayPal ja pankkikortit)





Tai tilisiirrolla suoraan tilillemme.

Lahjoitustili:
Vesa Äijälä
FI98 5280 0020 0103 93
Kirjoita viestikenttään viestiksi: lahjoitus

Mainosyhteistyössä, otathan yhteyttä sähköpostilla: info.paranormaaliblogi(ät)gmail.com

Arkistot

Liity e-maillistaamme (uudet artikkelit mailiisi)

YHTEISTYÖSSÄ JA MUKANA

arkku net kotisivutilaa

suomen galaktinen liitto