Poliisi kohtasi Ufon
Brittiläinen poliisi näki valon ja lähti tutkimaan. Hän näki tiellä timantinmuotoisen aluksen, joka hohti valoa. Hän alkoi piirtämään alusta paperille, kun hän yhtäkkiä huomasi ajavansa autoa. Poliisi palasi takaisin ja huomasi maassa kuivan kohdan, kun muualla oli märkää (silloin satoi). Hän raportoi asiasta poliisiasemalle, jossa huomasi myöhemmin, että häneltä oli mennyt ohi n. 35 minuuttia.
Hän ei ollut kuitenkaan ainut henkilö, joka näki kyseisen aluksen. Myös muutama muu poliisi oli raportoinut samasta kohteesta. Videolla näet haastatteluja, sekä kuvauksen tapahtuneesta.
http://www.youtube.com/watch?v=nGnWlworGaE
Yksi sieppaustapaus
Monet tiedemiehet ja tutkijat väittävät, että kaikki abductiotapaukset ovat selitettävissä unihalvauksella, jossa ihminen on juuri herännyt ja saattaa kokea hallusinaatioita. Monet abductiotapaukset ovat kuitenkin sattuneet henkilöiden ollessa täysin hereillä, mm. metsästämässä, ajamassa autoa jne.
Tässä taas yksi sieppaustapaus, jossa henkilö on ollut hereillä:
http://www.youtube.com/watch?v=2GjXpBbi99s
Stan Romanekin alienvideo vuotanut nettiin
Video.
Videolla näkyy mahdollinen avaruusolento, joka katselee ikkunasta sisään.
http://www.youtube.com/watch?v=oTxDQOSs0jM
Lue myös aikaisemmat artikkelimme aiheesta:
Aidoksi väitetty alienvideo näytetään tänään
Alienvideo näytettiin medialle
Onko kyseessä aito video, vai kenties taitavasti tehty väärennös, mitä mieltä olette?
Itse olen vähän kahden vaiheilla, mutta videossa vakuutti parikin eri seikkaa.
- Ei näytä liian hyvältä ollakseen totta
- Pään ja silmien liike näyttää luontevalta
- Alkuperäinen lataus poistettiin monilta eri videosivustoilta, kun se aluksi vuosi nettiin
- Olento näkyy heijastuksen takana! (vaikea toteuttaa videoeditoinnilla)
Kiitokset vinkistä tontodc:lle.
Video on nyt taas nähtävissä! Toivottavasti sitä ei taas poisteta youtuben taholta.
Hohtava UFO tippui lähelle Californiaa
Iso turkoosinhohtava UFO tippui taivaalta tänä kesänä ja silminnäkijöiden mukaan kyseessä ei ollut meteoriitti. Yhden silminnäkijän mukaan kohde kiihdytti vauhtiaan, vähän ajan päästä hidasti ja sitten taas vauhti kiihtyi.
17 minuutin päästä alueelle lensi viisi mustaa (ilmeisesti armeijan) helikopteria. Yksi helikoptereista oli ”skycrane helicopter”, jonka tarkoituksena on nostaa painavia esineitä (mm. tankkeja).
Yksi silminnäkijöistä näki alueelle ajavan myös mustia autoja, jotka näyttivät kartoittavan/tutkivan aluetta. Sisällä olevat miehet olivat armeijan leivissä, mutta osasto jäi epäselväksi. Yhden silminnäkijän mukaan heidän ulkonäkönsä muistutti hyvin paljon ”miehiä mustissa” (men in black).
Oliko kyseessä pakkolaskun tehnyt armeijan salainen alus, vai kenties alas ammuttu salainen kohde?
Lähde: gather.com
Lisää tietoa tästä videosta:
Kiitokset vinkistä Gammalle.
Päivän Piristys – Hienoja Taideteoksia
Tällä videolla haastatellaan Alex Grey nimistä taiteilijaa ja näytetään hänen tekemiään taideteoksia. Alex on tehnyt taideteokset omien visioidensa ja meditaatiomatkojensa pohjalta.
Katso myös Alex Greyn kotisivut tästä.


Viimeisimmät kommentit