Tässä yhdeksännen luukun kokemukset.

Newwis kirjoitti:

Joskus 60-luvun loppupuolella isäni oli ollut isänsä ja enonsa kanssa metsätöissä ja he olivat yöpyneet jossain metsäkämpässä. Isäni oli nukkunut takan vieressä ja yhtenä yönä hän oli herännyt siihen, että jotain oli tippunut pään viereen. Mitään ei kuitenkaan ollut näkynyt ja sitten oli kuulunut ääntä, kuin jotain nelikulmaista olisi ”pyöritetty” lattialla eteenpäin. Koko aikana ei ollut näkynyt mitään. Isän isä ja eno eivät olleet silloin myöntäneet, että olisivat huomanneet mitään, mutta myöhemmin ovat tunnustaneet, että hekin kuulivat kyllä äänet.

Toinen tapaus oli ollut samassa paikassa, kun he olivat olleet lähdössä töihin. Pappa ja isän eno olivat menneet edeltä, kun isä oli jäänyt ”salaa” tupakalle. Oli vielä katsonut, kun toiset olivat lähteneet kämpän pihasta. Oli siinä poltellut ja yhtäkkiä rakennuksen toisesta päästä, tilasta, jossa säilytettiin polttopuita, oli alkanut kuulumaan sahauksen ääntä. Paikalla ei siis ollut muita (elollisia) kuin isäni.  Isällä on paljon muitakin kokemuksia, mutta nuo ovat oikeastaan mainittavimmat.

Itse olen myös törmännyt pikkutytöstä asti kaikkiin omituisiin ilmiöihin, jotka ovat sitten ehkä teini-iässä lisääntyneet ja voimistuneet.

Kerran olin hautausmaalla aika pian sen jälkeen, kun pikkuserkkuni oli haudattu. Kun olin pieni, olimme paljon tekemisissä ja hän oli tavallaan ”varapappa” minulle. Menin hänen haudalleen ja olin ollut siinä hetken, kun tuli yhtäkkiä kova tuulenpuuska, joka pyöritti maassa olevia lehtiä ympärilläni ja näin valkoisen jäniksen, joka pysähtyi muutaman metrin päähän minusta, katsoi hetken minuun päin ja lähti sitten poispäin. Tämä voi olla ihan hyvin sattumaakin, mutta tuntuu silti, että siinä oli jotain muutakin.

15-vuotispäivänäni menimme yöllä kavereiden kanssa hautausmaalle ja menimme istuskelemaan vanhan kirkon viereen. Huomasimme, että kirkon päästä näki sen alle. Katselimme sinne alle ja yhtäkkiä sieltä näkyi jotain valoa. Valolle ei ollut mitään järkevää lähdettä, kun ei sinne voi mistään mikään heijastua, kirkko oli täysin pimeänä muuten ja tuskin siellä muutenkaan puoli kolmen aikaan yöllä ketään olisi.

Nykyään sitten asun talossa, jossa kuuluu huonekalujen siirtämisen ääniä tyhjistä asunnoista, kuuluu ”ylimääräisiä” askelten ääniä ja ties mitä. Onpa joku kuulemma ylimmässä kerroksessa nähnyt juoksemassa pojan, joka on kuollut täällä joitakin vuosia sitten. Ja kyllähän kertomuksia riittäis vielä enemmänkin, mutta jääköön tähän ainakin tältä erää…

Harju kirjoitti:

Alkusyksystä lukion ensimmäisellä koeviikolla heräsin normaaliin tapaan aamusella kouluun. Nukutti kuitenkin hirveästi, eikä oikein kiinnostanut nousta sängystä. Makoilin herätyksen sammutettuani hetken sängyssä ja nukahdin jossakin vaiheessa uudelleen. Näin jotain sekavaa unta, ja yhtäkkiä unen keskellä kuulin kuinka joku kaukaisuudessa kutsui minua nimeltä. Heräsin kamalasti säikähtäen, sillä aivan selvästi joku tökkäsi minua sormella alaselkään. Ei niin, että sattui, mutta niin että tuntui varmasti. Olen useasti herännyt säikähdykseen kun näen jotakin unta, mutta nyt todella pomppasin sängyssä. Tunsin alaselässäni selkeästi sen kohdan, johon minua oli tökätty. Ihmettelin asiaa hetken, kunnes vilkaisin kelloon. En ollut nukkunut liikaa, mutta selkeästi sen verran että oli paras nousta ylös, etten sitten myöhästyisi linja-autosta. Juuri ennen lähtöäni vilkaisin itseäni peilistä, kun näin miten vasemmalla puolellani huoneestani tulevan valonkajon ohitse meni varjo. Ei mikään tumma tai musta, vaan melkein voisi sanoa, että se oli näkymätön varjo. Se kuitenkin peitti valonkajon hetkeksi kuin joku ihminen olisi mennyt siitä ohitse. Jähmetyin aloilleni ja ihmettelin asiaa, kunnes olohuoneen tuolista kuuluva narina oli minulle liikaa ja lähdin kiireesti kouluun. Myöhemmin kerroin asiasta äidilleni, ja hän sanoi, että herättäjä oli varmasti enkelini. Vaikka ensin pelästyin herätystä kamalasti, olin lopulta kiitollinen siitä. Lukion kokeesta myöhästyminen ei olisi mikään iloinen yllätys, ja herätys tuli ajallaan niin, ettei tullut mikään hengenhoppukaan. Nykyään olen varma, että kyseessä oli enkelini ja olenkin monesti kiittänyt häntä tästä.

Debbomao kirjoitti:

Sinä viikonloppuna, kun isäni kuoli, mummini oli meillä kylässä. Kun mummi meni seuraavana iltana isäni kuolemasta omaan kotiinsa, hän huomasi herätyskellonsa pysähtyneen n. klo.3.20 kohdalle. Hänen ollessaan niin väsynyt pitkän ajomatkan jälkeen hän ajatteli vaihtavansa patterin kelloon vasta aamulla. Aamulla kello kuitenkin taas kävi, eivätkä patterit olleetkaan loppuneet. Parin kuukauden päästä tästä, patologi kertoi isäni kuolleen noin klo.3-5 aamuyöstä.

Taannoin mummini pyysi isäni hengeltä jonkinlaista merkkiä, jos hän kuulisi mummini viestin hänelle. Silloin mummin joulukynttelikkö sammui. Kun hän meni tarkastelemaan kynttelikköä lähempää, kaikki lamput olivat kynttelikössä tiukasti kiinni, ne eivät voineet olla liian löysällä.

Reborn? kirjoitti:

Jonkun aiempi kertomus kirvoitti omat muistoni liittyen uudelleensyntymään.

Äitini on kertonut tällaisia tarinoita minusta itsestäni ja niiltä ajoilta, kun olin juuri oppinut kunnolla kävelemään ja puhumaan:

Olin ollut ulkoilemassa äidin kanssa. Vastaan oli tullut pienimuotoinen rakennustyömaa, josta löytyi kaivinkoneen kaivama kuoppa. Olin katsonut kuoppaa hetken huolella ja sanonut sitten: ”Äiti, sillon ku sä et vielä ollu mun äitin, minä tipuin tommoseen, mutta enkelit tuli ja nosti mut pois.”

Vanhempi siskoni oli ollut ulkona leikkimässä, minä olin kotimme olohuoneessa puuhailemassa omiani. Isä ja äiti istuivat ruokapöydän ääressä lähellä minua, kun olin yhtäkkiä kesken leikkien tokaissut: ”Oho, sisko putosi keinusta.” Muutaman minuutin kuluttua siskoni juoksi sisälle itkien, hän oli pudonnut keinusta. Minulla ei ollut mitään mahdollisuuksia nähdä tätä, keinut sijaitsivat toisella puolella taloa vähän matkan päässä, jonne ei ollut mitään näköyhteyttä.

Äitini oli tullut lukemaan minulle iltasatua ja istunut sänkyni reunalle, johon olin tiuskaissut: ”Älä istu sen enkelin siiven päälle!”

Eräänä jouluaattoiltana olimme kävelemässä mummolasta kotia kohti. Isoisäni kuoli kuutisen vuotta ennen syntymääni. Olin jättäytynyt muutaman metrin jälkeenpäin ja välimatkan kasvaessa olin huutanut muiden perään: ”Älkää menkö niin lujaa, ukki ei pysy perässä!”

Nämä ovat kaikki äitini kertomia, enkä itse muista niistä – tietenkään – mitään. Tarinoita on muitakin, tässä valikoituja. En usko äitini keksineen mitään tällaista. Lapsilla tietysti on vilkas mielikuvitus, mutta kiehtova ajatus joka tapauksessa.

Jaro kirjoitti:

Olin sairaalassa juuri ennen äitini ruumiin hakua hautajaisiin, arkun kansi oli auki. Istuin vieressä jollakin jakkaralla ja katselin tätä. Olin tällöin 5-vuotias. Otin äidin sormesta kiinni ja silmät sumeina katsoin kalpeita kasvoja. Äkkiä hän huokaisi syvään ja käänsi kasvonsa hymyyn. Säpsähdin hieman mutta pelottavaa se ei ollut. Tiesin vain että hänen kärsimyksensä syövän kourissa olivat ohi.

Olin spiritismiä harrastavan mummoni kanssa Riistavedellä sijaitsevassa saaressa. Päätäni koski kauheasti, olin popsinut pillereitä tätä lievittääkseni muuta mikään ei auttanut. Lopulta mummoni sanoi, että nyt loppuu kipu. Hän käski minut istumaan sängylle selkä häneen päin. Hän sanoi jotain ajatusten vaeltamisesta, ajattelin tämän johtuvan lihasjännityksen poistamisesta. Peilin kautta näin miten hän piti kämmentään avoimena noin 5-10 sentin päässä selkärangastani. Äkkiä tunsin miten jääkylmä käsi tunkeutui paitani läpi ja naksautti selkääni. Kipu lakkasi pian, mutta tunsin miten joku seurasi ja tarkkaili jokaista liikettäni. Mennessäni ulkovessaan juoksin täysillä. Kotona kerroin äidille tapahtuneesta ja tämä sanoi, että voisimme rukoilla asian puolesta. Istuin nyyhkyttävänä ja vapisevana äidin viereen ristien käteni. Pelko loppui.

Kiitos kokemuksiensa lähettäneille. Huomenna taas lisää kokemuksia. 🙂

Tässä kahdeksannen luukun kokemukset.

Kauhukakara95 kirjoitti:

Tämä tapahtui, kun olin viidennellä luokalla. Olin siskoni ja kahden kaverini kanssa meidän naapurissa. Menimme siellä olevaan vanhaan navettaan. Siellä oli yksinäinen vasikka. Annoimme sille ruohoa ja vasikka jäi sinne mussuttamaan tyytyväisenä ruohoa. Sitten kun olimme lähdössä, vieressämme oleva ovi pamahti kiinni itsestään. Siskoni pukki minua eteenpäin ja huusi ”vauhtia nyt!”. Kaverimmekin juoksi kovaa vauhtia suureen heinälatoon. Siellä oli iso ovi, joka oli auki, ovesta näki naapurin pihan. Huokailimme helpotuksesta, mutta sitten minä purskahdin itkuun, en tiedä miksi, kai minua pelotti. Kaverini ja sikoni lohduttivat minua ja sanoivat, ettei muka ole mitään hätää. Sitten kun palasimme navetan sisälle, menimme sinne huoneeseen minkä ovi pamahti kiinni. Sen vastapäätä oli toinen ovi, mutta se oli naulattu kiinni. Näimme tumman hahmon nurkassa. Kiljuimme ja juoksimme ulos navetasta. Hyppäsimme pyörien selkään ja poljimme pois. Korviimme kantutui vain vasikan ääni.  Se oli tosi karmivaa. En ole sen jälkeen käynyt lähelläkään navettaa.

Eerika kirjoitti:

Olin kesäkuun alussa tädilläni, kuopiossa. Tätini asuu pienessä omakotitalossa. Kerran kun tätini pyysi hakemaan perunoita kellarista, astelin kellariin. Siellä oli pimeää, mutta minulla oli taskulamppu. Otin suuren perunasäkin nurkasta ja aloin lastata perunoita pienempään pussiin. Kuulin portaista askelia ja tietenkin ajattelin, että se on täti mutta kysyin varmuuden vuoksi: ”kuka siellä?” seurasi hiljaisuus. Sydän jyskytti ja minua puistatti. Katsoin portaisiin edelleen jyrkästi ja päätin tällä kertaa poimia perunoita niin, että portaat olisivat näkyvillä. Askelia ei enää kuulunut. Sen jälkeen huusin tätiä, koska en uskaltanut mennä portaikkoon. Täti ei vastannut. Ajattelin, että ehkä portaat vaan kumahtivat, kun olivat niin narisevat vanhat laudat, mutta ei. Yritin soittaa tädilleni, mutta siellä ei tietenkään olut tarpeeksi hyvää kenttää. Itkin ja itkin kunnes kuulin taas jonkun kävelevän portaissa. Siellä oli tätini ja hän kysyi, että  Huolestuin jo, kun olit niin kauan täällä, miksi itket?”. Vastasin että kuulin portaista monta kertaa askeleita. Täti sanoi, että mennään syömään ja unohdetaan murheet. Menin uteliaisuudestani katsomaan ruoan jälkeen vielä kellaria. Kävelin portaat alas ja kuulin kuisketta aivan vierestäni. Sain siitä jonkun verran selvää ja kuulin: ”minun kellarini!” ihmettelin rohkeuttani vastata: ”okei, annan sinun olla rauhassa.” Sitten juoksin portaat ylös. Sen koommin en ole käynyt tädilläni.

Henri kirjoitti:

Tästä on noin vuosi aikaa. Oli päivä ja olin täysin hereillä, olin vanhempieni huoneessa ja makasin sängyllä vatsallani. Edessäni oli peili, josta näin ovelle, sitten kaikki normaalit talon äänet kuten vanhempieni äänet ja koineitten äänet katosivat. En myöskään enää tuntenut omia raajojani. Näin, että ovesta käveli sissään kummitus, joka oli kuin kauhukuvista revitty. Se käveli taakseni ja pysähtyi katsomaan minua. Käännyin ympäri, siellä ei ollut mitään. Katsoin takaisin peiliin, ei mitään. Yhtäkkiä talon äänet palautuivat ja tunsin jälleen raajani. Olin täysin hereillä ja olen varma näkemästäni.

Fone kirjoitti:

Olin vielä pieni, kun tämä tapahtui. Olin tulossa kaupasta siskoni ja äitini kanssa. Oli ilta ja jäimme ulos katselemaan tähtiä. Näin erittäin kirkkaan tähden, joka vilkkui. Se tuli aina lähemmäs ja lähemmäs. Kysyin siskoltani, että näkeekö hänkin sen. Hän vain vilkaisi ”tähteä”, otti minua kädestä kiinni ja sanoi, että nyt mennään sisään.

Asuimme ennen omakotitalossa. Pesuhuoneesta kuului askelia, mutta olin niin pieni, etten ainakaan muista kuulleni niitä. Unohdin asian. Sitten muutimme nykyiseen kotiimme. Eräänä päivänä juttelimme siskoni kanssa. Olimme siskoni huoneessa, ja muita ei ollut kotona. Yhtäkkiä seinän takaa pesuhuoneesta alkoi kuulua askelia. Aivan kuin joku kävelisi puukengillä. Sitten kuului, että saunan ovi avattaisiin. Olin aivan paniikissa ja kysyin siskoltani, kuuleeko hänkin sen. Hän vastasi että kuulee ja kertoi myös, että sitä kuuluu aina välillä. Siskoni oli tottunut askeleisiin, eikä häntä pelottanut. Hän kertoi myös, että edellisessä kodissammekin oli pesuhuoneesta kuulunut askelia. Lähdimme siskoni huoneesta pois ja askeleet lakkasivat. Askeleet kuuluivat vain, jos olimme siskoni huoneessa. Ajattelin, ettei se niin pelottavaa ollut. Mutta sen jälkeen, kun siskoni kertoi asiasta, askeleet alkoivat mennä pesuhuoneesta vastapäiseen vessaan. Kuului, että pönttö olisi vedetty. Sitten askeleet menivät pesuhuoneeseen ja lakkasivat. Sitten niitä kuului joka puolelta taloa; seinien takaa, joissa ei itseasiassa ollut yhtään mitään, huoneista, joissa ei ollut ketään ja ”yläkerrasta”, vaikkei meillä sellaista olekkaan. Kun menin ystävälleni, kuulin sieltäkin askelia. Aivan, kun askeleet seuraisivat minua. Öisin se kävelee seinän toisella puolella (jossa ei ole mitään) ja en saa mitenkään unta. Äänet tuntuvat todella pahoilta ja minun on pakko nousta ylös.

Eräänä päivänä menin laittamaan saunaa päälle. Oven vieressä lauteilla oli joku, joka hengitti niskaani. Vilkaisin siihen ja näin hämärästi jonkun olennon. Se oli aivan kuin hirviö, mutta se oli yltä päältä koivun lehdissä. Pelästyin erittäin paljon, enkä ole sen jälkeen mennyt laittamaan saunaa päälle.

Ansu kirjoitti:

Ollessani ala-asteella koulumme metsässä odottamassa bestistäni näin vähän matkan päässä kahden puun välissä vaaleatukkaisen ikäiseni tytön, jolla oli valkoiset housut, valkoinen t-paita ja vaalea iho. Tyttö oli selkä minuun päin ja kävellessäni lähemmäksi hän käänsi katseensa ja lähti kävelemään toisen puun suuntaan. En tunnistanut tyttöä (olin viidenkymmenen oppilaan kyläkoulussa, jossa kaikki tunsivat kaikki), mutta hän näytti niin normaalilta, etten ymmärtänyt pelätä ennen kuin tyttö pääsi toisen puun taakse piiloon ja katosi. Myöhemmin sama tyttö samoissa vaatteissa käveliystäväni ja minun perässäni erästä lenkkipolkua metsän läpi (koulun liikuntatunnilla). Kysyin ystävältäni, näkikö hän tytön ja hän myönsi näkevänsä. Mietimme hetken uskaltaisimmeko puhua vieraalle lapselle, jota emme tunteneet emmekä olleet ennen nähneet ja kun taas käännyimme, oli tyttö kadonnut. Tällä kertaa oli täysin mahdollista, että tyttö olisi kääntynyt metsään ja jatkanut sen läpi matkaansa, mutta ensimmäisellä kerralla hän ei ole voinut päästä mitään kautta pois metsästä ilman, että olisin huomannut. Viimeisen kerran näin tytön parin vuoden päästä, kun hain toista ystävääni ulos ja hänen avatessaan ovea tuo tyttö katsoi minua oven vieressä olevasta ikkunasta. Kysyin ystävältäni kuka hänen kaverinsa on ja hän oli ihmeissään, koska oli kotona vain vanhempiensa kanssa. Tyttö on jokaisella kerralla näyttänyt täysin normaalilta, kävellyt normaalisti ja ollut muutenkin aivan kuin normaali ihminen. Tosin iho on lähes yhtä valkea kuin vaatteet ja hän oli vielä kolmannellakin tapaamiskerrallamme noin kuusi- tai seitsemänvuotias. En ole millään kerralla pelännyt tyttöä, mutta jotenkin aina on tullut omituinen, ontto olo.

_________________________________________________________________________

Onko sinulle, perheenjäsenellesi tai kaverillesi tapahtunut jotain outoa? Kerro kokemuksistasi alla olevalla lomakkeella tai sähköpostilla osoitteeseen yhteys(ät)paranormaaliblogi.net. Tarkoituksena olisi aina aika ajoin julkaista blogissa kokemuksianne. Kerro samalla viestissäsi haluatko, että mainitaanko sivuillamme viestin yhteydessä nimesi, nimimerkkisi vai haluatko esiintyä tuntemattomana. Jos haluat tapauksesi tutkittavaksi, niin kerro siitä viestissäsi, jolloin ohjaan samalla viestisi tutkijalle. Viesti näkyy blogissa vasta, kun se on julkaistu sivuston ylläpitäjän taholta.

Lomake:

Huom! Yllä oleva lomake on vain kokemuksia varten. Älä kommentoi viestejä yllä olevaan lomakkeeseen, vaan tee se käyttämällä kommenttikenttää.

Pahoittelen, että kuudes luukku ei jostain syystä tullut bugin takia näkyviin ajallaan. Nyt sen pitäisi kuitenkin näkyä. Tämä seitsemäs luukku viivästyi kiireiden takia, mutta nyt palaamme taas normaaliin rytmiin, jossa uusi luukku tulee näkyviin aina n. 00.00-01.00 välillä vuorokauden vaihtuessa.

~Karou~ kirjoitti:

Olin yksin kotona ja olin lähdössä kouluun (olin 5-luokalla). Aloin kuulla yläkerrasta askelia vaikka siellä ei pitänyt olla ketään. En uskaltanut mennä ylös vaan lähdin kouluun etuajassa.

Tämä tapahtui myös, kun olin 5-luokalla. Olin taas yksin kotona illalla ja olin lähdössä alakertaan hakemaan juotavaa. Kun olin puolessa välissä portaita, kuulin vessasta (kun portaat käveli alas niin vessaan pääsi käännyttyä vasemmalle) ääniä. Aivan niinkuin joku olisi laittanut vesihanan päälle ja kolistellut siellä. Juoksin takaisin omaan huoneeseeni enkä uskaltanut mennä enää hakemaan juotavaa.

Tämä tapahtui kun olin 4-luokalla. Tämä tapahtui useasti aina samassa vessassa, vaikka olin yksin kotona. Aloin kuulemaan vessan oven edestä pienen lapsen askelia, aivan niin kuin se olisi kävellyt paljain jaloin. Kun tulin vessasta, en nähnyt enää mitään.

Marja kirjoitti:

Joskus kavereiden kanssa päätimme pelata spiritismiä. Meitä oli 10 henkilöä. Pelasimme autiotalossa. Meistä kolme vanhinta teki laudan ja muut tarvittavat valmiiksi. Ikkunat oli peitetty ja laitoimme pieniä peilin palasia lattialle. Aluksi kuului kolinaa talon saunasta, aivan kuin siellä olisi pudonnut shampoopurkki lattialle vaikka siellä ei ollut mitään. Ääni kuului kovaa, vaikka olimmekin yläkerrassa. Huoneesta jossa pelasimme meni ovi ullakolle, sieltä kuului ääniä. Ovi avautui yhden pelaajan takana hiljaittain. Pyysimme lupaa lopettaa pelin ja samassa huoneen tapetti syttyi palamaan. Saimme sen sammuttettua ja sen jälkeen poltimme pelilaudan ja lähdimme äkkiä ulos, rikoimme myös snapsilasin.

Arto kirjoitti:

Asun vanhassa talossa, se on rakennettu joskus 120-vuotta sitten. Joka yö kissa tulee naukumaan viereeni (löysin kissan talon pihalta.). Kaksi viikkoa sitten olin matkoilla Saksassa neljä päivää. Kun palasin kotiin, kissa löytyi kuolleena sänkyni vierestä. Joka yö, kun olen menossa nukkumaan kuulen kissan naukumista. Herään siihen aina ja sen jälkeen näen näkyjä, joissa omahyväinen nainen, jolla on todella vanhat vaatteet pitää kissaani. Kun havahdun, hikoilen hirveästi kylmää hikeä. En ole hullu, minulla on lääkärintodistus. Kävin psykologilla ja kerroin tästä. Hän sanoi, että hänen serkkunsa isoisotäti on asunut kyseisessä talossa ja kun kuvailin naista näyssä, se täsmäsi hänen kuvaukseensa. Naisella oli ollut kissa, mutta hänen veljensä tappoi naisen. Luulen, että kissa on naisen oma ja että hän halusi sen takaisin.

Elinax kirjoitti:

Olin seitsemän tai kahdeksan vuotias. Nukuin äitini vieressä isän paikalla parisängyssä. Lapsuuteni oli onnellinen ja mitään muita traumoja, kuin tämän en kokenut, joten luotan siihen, että mieleni ei ole muuntanut jotain toista traumaa tämänkaltaiseksi muistoksi, kuten joku psykoanalyytikko voisi sanoa. Aamuyöllä heräsin tunteeseen, että joku seisoo sängyn vieressä. Kysyin ääneen ”kuka siellä” ja nousin melkein istumaan sängyssä. Äidin puolella sänkyä seistä tönötti jokin alle puolitoistametrinen. Tuijotin sitä kauhuissani ja epäuskoisena, kun tajusin että se ei ole elävä ihminen. En nähnyt mitään hahmon yksityiskohtia, muuta kuin että oli ihmisen mallinen, muuten hahmo oli harmaa ja piirteetön. Menin peiton alle piiloon ja herätin äidin selittämällä järkyttyneenä mitä näin. Aamulla äitini yritti selittää, että näin unta. Myöhemmin hän kuitenkin myönsi, että oli itsekin nähnyt hahmon ja osasi kertoa paljon yksityiskohtaisemmin, miltä se näyttää. Tällä oli ollut harmaansininen yöpaita päällä ym. Osasi nimetäkin hahmon vastakuolleeksi tuttavansa tytöksi. Minulle jäi kamalat traumat tästä näkemisestä ja nukuin valot päällä öisin noin 22-vuotiaaksi asti. Trauma tästä jäi myös sen takia, että lapsena sain tietää myös, että äitini on nähnyt tuttujen kuolleiden ihmisten haamuja öisin seitsemän ikäisestä asti, joten pelkäsin että minä näen niitä myöskin jatkossa. Äiti painotti että jos en halua nähdä niitä, niin en näe. Siten aloin varmuuden vuoksi kovasti pelkäämään ja joskus ääneenkin kuiskimaan, että en halua nähdä. Olin kokemukseni takia suhteellisen säpsy lapsi, joka usein varsinkin öisin tsekkaili huoneen jokaista varjoa. Nyt kun en enää niin kovasti pelkää näitä asioita, olisi mukava haastatella äitini kaikki kokemukset ja kirjoittaa ylös.

Kirsikkana kakun päällä olen nähnyt enneunia liittyen mahdollisiin tai toteutuviin onnettomuuksiin. Yhden unen jälkeen jouduin vakavasti loukkaantuneena sairaalaan, toisen unen jälkeen jäin melkein auton alle ja kolmas oli monimutkaisempi. Enneunet eivät pelota, mutta en tosiaan ole valmis hyväksymään mahdollisia muita paranormaaleja taipumuksiani ja eivät nämä asiat niinkään kiinnosta kuin kokreettinen elämä tässä ja nyt.

Heiima kirjoitti:

Tämä tapahtuma on totta! Se tapahtui meille yökylässä  perjantai 13:sta päivä. Olemme 13 (Maija),15 (Iida) ja 16 (Heta). Olimme Hetan luona yötä, koska hänen äitinsä oli sairaalassa yövuorossa ja isä oli työmatkalla. Meitä nauratti (ensin!), ja ajattelimme jos jotain ”pahaa” tapahtuisi. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut ja unohdimme koko asian. Kuitenkin kun kello tuli yhdeksän, Hetan äiti lähti töihin. Kun kello tuli kymmenen, päätimme ottaa Maijan digikameralla kuvia toisistamme. Otimme kuvia ikkunan edessä, että kuvista tulisi selvempiä, mutta emme halunneet laittaa valoja päälle. Otimme kuvia Hetan huoneessa tasan kolmetoista, tietysti tarkoituksella. Menimme nukkumaan kahdentoista aikoihin. Kun olimme sammuttaneet valot, Maija halusi vessaan, mutta hän ei uskaltanut mennä yksin joten muut lähtivät mukaan. Lähdimme vessaan ja Iida oli avaamassa wc:ovea kun Iida tunsi, että joku yritti vetää ovea kiinni. Yhtäkkiä ovi tempaantui auki ja Iida kaatui lattialle. Ajattelimme, että Iida vain esitti, mutta Iida näytti hyvin pelästyneeltä ja vakuutti, että oli yrittänyt aukaista ovea. Menimme kuitenkin vessaan ja palasimme sen jälkeen sänkyymme. Parinkymmenen minuutin päästä olimme nukahtaneet. Hetken kuluttua Maija heräsi, kun oveen koputettiin. Maija näki tumman hahmon ikkunassa, mutta nukahti uudelleen. Aamulla Maija kertoi tummasta hahmosta muille. Ajatelimme, että se oli varmaan unta, mutta emme olleet varmoja mistä oli kyse. Parin päivän päästä menimme kehittämään kuvia. Katsoimme kauhuissamme kuvia, jotka oli otettu ikkunan edessä ja näimme, että takanamme oli joku tumma hahmo. Maija kertoi, että se oli sama hahmo, minkä hän oli nähnyt yölllä. Emme kertoneet tapahtumasta kellekkään. Pelottelija saattoi olla naapurimme, mutta ketään ei asu neljän kilometrin säteellä meistä.

Tässä kuudennen luukun kokemukset.

Paattio kirjoitti:

Tunnen erittäin läheisesti erään perheen, jossa tapaus oli seuraavanlainen:

Perheen äiti ja anoppi eivät ikinä tulleet hyvin toimeen. Anoppi oli tyypillinen pahan ilman lintu, jonka täytyi puuttua joka asiaan. Hän teki alusta asti varsin selväksi sen, ettei hänen mielestään perheen äiti osannut tehdä mitään oikein, ei varsinkaan osannut kasvattaa lapsiaan tai hoitaa kotiaan. Jopa pöytäliinat oli silitetty väärin. Jossain vaiheessa anoppi sairastui ja joutui sairaalaan. Eräänä yönä pian sen jälkeen perheen äiti heräsi tunteeseen, että huoneessa oli hänen ja nukkuvan isän lisäksi joku muu. Ja niin oli: Anoppi seisoi verhojen luona, tutki verhoja ja oikoi niitä, kuin asetellen niitä paremmin. Äiti nousi hämmästyneenä sängyn laidalle istumaan, ja kutsui anoppia nimeltä, kysyen, mitä tämä täällä tekee, keskellä yötä, ja miksei tämä ole sairaalassa. Anoppi katsoi äitiä olkansa ylitse, hymyili lempeästi – Ja haihtui. Samassa puhelin soi. Sairaalasta ilmoitettiin, että anoppi oli hetki sitten menehtynyt. Järkytyksen sijasta äidille tuli rauhallinen olo: Anoppi oli käynyt tekemässä sovinnon ja jättämässä jäähyväiset.

Kyseinen perhe on aivan normaali. Se tapa, jolla äiti kertoi tapahtuneista tuoreeltaan, ei jätä minulle mitään epäilyksen varaa siihen, etteikö näin olisi oikeasti tapahtunut.

Anneli kirjoitti:

Oli yö ja perheeni oli nukkumassa. Isä oli juuri yövuorossa, joten hän ei ollut kotona. Nukuin, kunnes kuulin ovikellon soivan. Käänsin vain kylkeäni ja jatkoin uniani. Parinkymmenen minuutin päästä se soi uudelleen. Muut perheenjäseneni olivat jo nousseet ylös ja olivat olohuoneessamme yrittäen katsoa ulos ikkunasta, kuka olisi pimpottanut. Emme laittaneet valoja päälle. Pimpotus kuului jonkin ajan päästä uudestaan, katsoimme ulos, mutta emme nähneet mitään. Edes valo pihallamme, joka reagoi siihen kun joku tulee pihallemme, ei palanut. Loppuyöksi menin äitini ja siskoni viereen nukkumaan, ja loppuyö oli painajaista. En saanut unta ja pelkäsin. Samana päivänä yritin sitten koulussa olla ihan normaalisti, mutta ajatukset hiipivät vaan mieleeni, että mikä tai kuka se oli. Sain oikeasti traumoja tuosta yöstä, ja tuosta lähtien olen pelännyt perjantai 13-päiviä. Tuo tapahtui juuri tuona päivänä. On vaikeaa ajatella, että ”huomenna on taas perjantai, 13” kun muistot hiipii mieleen.

En pysty vieläkään unohtamaan tuota, tai muuta paranormaalia jota olen kohdannut. Olimme äitini kanssa keittämässä aamulla puuroa pikkusiskoilleni, kun yhtäkkiä kattila alkoi nostaa toista puoltaan ilmaan levyltä. Se piti outoa sihinää.

Minä ja ystäväni olimme tutkimassa yhden autiotalon pihaa, meitä alkoi pelottaa ja menimme pois pihasta ja lähdimme tietä pitkin pois päin. Käännyimme takaisin katsomaan taloa ja ikkunasta tuli joku pieni valo, vaikka talo oli ollut autio jo monet kymmenet vuodet. Sen olimme tienneet, että eräs mummo oli kuollut siellä aikoinaan ja kiinnostuimme siksi mennä tutkimaan sitä. Lähdimme todella nopeasti kaverilleni takaisin. Myös äitini ja isoisäni ovat kokeneet tuollaisia juttuja. He molemmat ovat nähneet isomummoni vaikka hän oli kuollut ja muuta sellaista. Karmeaa.

Joose kirjoitti:

Juoksin eräs ilta jolloin alkoi jo hämärtyä metsässä lenkkiä kahden koirani kanssa, kun yhtäkkiä näin oudon ruskean, tanakan ja lyhyen hahmon joka juoksi kovaa vauhtia kädet ojossa eteenpäin. Koirat ampaisivat haukkumatta perään, mutta itse juoksin kovaa karkuun vaikkei se minua päin tullutkaan. Koirat palasivat normaalisti takaisin, mutta itse olen kammoksunut metsään menoa tuon jälkeen. Metsässä ei ole koskaan asunutkaan karhuja, joten en pysyt selittämään mikä hahmo oli enkä nähnyt sen kasvoja.

Aliisa kirjoitti:

Tämä tapahtui kaksi vuotta sitten. Olin ulkoiluttamassa koiraani kahden aikaan yöllä, tien päässä missä kävelin koirani kanssa. Siellä oli kääntöpaikka, jonka takana metsä alkaa. Pääsin juuri siihen kohtaan mistä ajetaan kääntöpaikalle. Kääntöpaikka oli ihan pimeänä ja sinne ei ylety katuvalo. Olin jatkamassa eteenpäin, niin kuin aina tein. Aloin kävellä kääntöpaikalla kun koirani jähmety paikalle ja ei suostunut liikkumaan mihinkään. Nostin katseeni maasta suoraan eteenpäin kun huomasin tuijottavani punaisia silmiä. Tuijotin kauhuissani niitä ja käännyin juoksemaan koirani kanssa takaisin tietä pitkin. Juoksin kerrostalon ohi joka oli ihan siinä vieressä, käännyin katsomaan taaksepäin huomaten miten silmät kääntyi pois päin.  En uskaltanut mennä enää sinne pitkään aikaan kun pimeä tuli. Luulin, että mieli kuvitus teki kepposia tai joku leikki laserilla. Tajusin sen, ettei se voi olla, kun oma koirani on kaukasialainen, se ei ole ikinä käyttäytynyt sillä tavalla. Olen ennen tuota tapausta asunut sen metsän lähistöllä jo 13 vuotta ja tiedän omasta ja muiden kokemuksesta miten pelottava paikka se on. Vaikka siitä on jo kaksi vuotta, niin en voi unohtaa sitä vaikka olen kokeillut.

NNEA kirjoitti:

Makasin yhtenä aamuna sohvalla telkkaria katsellen. Kuulin takaani jonkun kuiskaavan ”Hei”. Ajattelin vain että kuulen omiani, tai ääni johtui pihalla leikkivistä lapsista. Suljin siis ikkunan saadakseni katsoa televisiota rauhassa. Kohta kuulin taas kärsimättömämmän, mutta saman äänen kuiskaavan jo kovemmalla äänellä ”HEI!”. Pelästyin kamalasti  ja nousin istumaan sohvalle. Takanani ei näkynyt ketään, eikä kotona ollut siskonikaan ollut samassa huoneessa kanssani.

Toinen tapaus sattui ollessani pieni, vasta noin 5 tai 6-vuotias. Menin hakemaan yöllä juotavaa keittiöstä, enkä laittanut valoja päälle. Kun olin saanut juotua, käännyin lähteäkseni takaisin nukkumaan. Eteeni ilmestyi pyörätuolissa istuva punahiuksinen tyttö. Säikähdin ja juoksin sänkyyn niin nopeasti kuin pääsin.

Tässä viidennen luukun kokemukset.

Mimmu kirjoitti:

Seuraava tapahtui joskus vuonna -93 tai jotain. Olin siskoni luona käymässä ja siellä oli myös ystävämme Piia( nimi muutettu) sekä Jari (nimi muutettu). Jari istui sohvalla, josta kuului aina kova natina kun siihen istui tai siitä nousi (ei muistuta mitään muuta ääntä). Kaikilla oli silloin oikein mukavaa. Kului viikon verran ja saimme kuulla että Jari oli ”poistunut” luotamme oman käden kautta. Tuona päivänä päätin jäädä siskoni luokse yöksi. Talo oli hiljainen ja odotimme unentuloa, silloin olohuoneesta kuului tuttu sohvan narina, kuin joku olisi istuutunut tai poistunut sohvalta. Olimme kaksin koko huoneistossa (3h.), ja ajattelimme, että siskoni koirahan se siellä pomppii. Mutta ei, sisko vain totesi että ”tossa lattiallahan se vaan nukkuu…”
Silloin nousi kummallakin ihokarvat pystyyn, kun ajattelimme että Jarihan se siellä kävi tervehtimässä.

Tästäkin on jo muutama vuosi kun ajelimme isän kanssa kotia kohti, kaupungista maaseudulle. Oli jo hämärää, kun näimme hieman korkeammalla kuin puiden latvat, sikarinmuotoisen laitteen, jossa oli valoja ympäriinsä (emme tunnistaneet sitä miksikään lentokoneeksi tai helikopteriksi). Se leijaili aikansa paikallaan, lensi hitaasti eteenpäin ja suoraan sanoen katosi yhtäkkiä. Olimme molemmat aivan ulalla, kieltämättä seuraavana yönä pelotti.

Viimeisin kokemus oli, kun asuin jo yksin, ja eräänä iltana olin jo sängyssä kun kuulin että eteisessä ulko-ovi avataan avaimella ja joku tulee sisään. Ajattelin, että kai se on poikaystäväni jolle olin antanut avaimet jokin aika sitten. Huutelin että ”kiva kun tulit käymään yms..” mutta en saanut vastausta ja menin katsomaan. Ei siellä ketään ollut. Silloin säikähdin pahan kerran. Tästä meni noin vartti, kun poikaystäväni tuli oikeasti sisään ovesta ja kuulosti aivan samalta. Oliko tämä nyt se vanhankansan tuntema ”etiäinen”?

Shin kirjoitti:

Olemme asuneet tässä talossa n. 6 vuotta. Talo on vanha ja kuulunut sukulaisillemme jo monessa polvessa.
Miltein kaikki perheenjäsenet ovat nähneet tai kuulleet jotain, mitä ei niin helpolla selitetä. Itse näin joskus aamuyöllä tietokoneella istuessani, kuinka vierestäni, noin pääni korkeudella ohitseni lensi jonkin iso varjon tapainen. Se ohitti minut todella nopeasti, enkä ehtinyt tehdä suurempia havaintoja. Se oli silti kuin mustaa sumua? Sitten se katosi.  Myös äitini ja siskoni ovat kertoneet nähneensä samanlaisia ’varjoja’. Eräänä yönä en saanut unta. Makasin sängyssäni yrittäen saada unenpäästä kiinni. Juuri, kun olin nukahtamassa, kuului vierestäni kamala kolahdus. Aivan, kuin huoneessani oleva jakkara olisi kaatunut parketille. En jaksanut välittää siitä, olin niin väsynyt. Aamulla huomasin, että jakkara oli pystyssä ja juuri siellä, missä pitääkin – huoneen toisessa päässä.

Kun olen yksin kotona, kuulen, kuin joku kävelisi yläkerrassa.  Äitini sanoo kuulevansa yöllä aivan karseata melua, johon ainakaan itse en ole koskaan herännyt. Ääni kuulostaa kuulemma siltä kuin, että joku heittelisi polkuryöriä yläkerran rappusista alas. Siskoni kertoi, että oli joskus öisellä vessareissullaan kuullut keittiöstä astioiden kilinää. Keittiössä ei ollut mitään. Sisko olisi huomannut, jos joku olisi noussut esim. yöpalalle, sillä vessaan kuljetaan keittiön poikki. Kaikenlaista muutakin on tapahtunut, mutta en vain osaa pukea karmeimpia tapahtumia sanoiksi. Esim. sitä, kuinka talossa asuvat sukulaishenget ovat selvästi meidän puolellamme. Vieraan näkevät joskus niin karmeita asioita meillä, etteivät uskalla puhua niistä. Tosin, niin käy vain, jos he alkavat hyppiä silmille.

Jemina kirjoitti:

Tämä tapahtui ollessani n. 13-vuotias. Olin mökillä viettämässä kesää mummoni ja pappani kanssa. Mökki on aina ollut mystinen paikka ja sinne sijoittuu monta tarinaa, mutta tässä yksi:

Kerran yöllä heräsin vessahätään ja aioin kävellä kohti ulkovessaa. Kun pääsin mökin ovesta kuistille jähmetyin hämmästyksestä. Saunassamme joka oli n. 10 metrin päässä minusta, sen ikkunassa oli valo. Näin selvästi, kun joku ihmisen sekainen hahmo katsoi ikkunasta järvelle päin, kunnes valot sammuivat. Ajattelin, että mummoni tai pappani oli mennyt hakemaan sieltä jotain. Lähdin kävelemään kohti saunaa ja huutelin ”mummi mitä sä teet siellä?” Päästyäni saunalle huomasin, ettei siellä ollut ketään. Lähdin hämmennyksissäni juoksemaan takaisin mökille. Kun pääsin sisälle, juoksin huoneeseen jossa pappa ja mummo nukkuivat. Molemmat makasivat sängyssä tietämättä mistään mitään. Herätin heidät ja kerroin koko jutun. Pappani kävi tarkistamassa saunan, mutta siellä ei ollut ketään. Oudoksi ja uskomattomaksi jutun tekee se, että pappa lukitsee saunan oven aina illalla ja lukossa se oli silloinkin.

Roddis kirjoitti:

Tämä tapahtui n 2-3 vuotta sitten. Olin pelaamassa tietokoneella yhtä vaikeaa labyrintti-peliä. Kun pidin pelistä tauon, katsoin ikkunasta ulos. Siellä seisoi enkeli! Enkeli leijui, se ei kävellyt. Se ei huomannut minua, vaan katsoi toisaalle. Sitten hän lähti liitämään toiseen pihaan. Kerroin tästä vanhemmille, mutta he eivät uskoneet.

Olin piirtämässä. Kuulin, kuin joku olisi paukauttanut WC:n/ulko-oven täysillä kiinni,
se ei kuulunut ulkoa, ihan selvästi kotoa. Olin ihan paniikissa, sitten pinkaisin vauhtia katsomaan mikä siellä oli, en nähnyt mitään, mutta kuulen nykyään paljon outoja ääniä. (Talossa on ammuttu haulikolla ihmisiä ja jtn muuta, ei ole paljon tietoa)

Olin parvekkeella (edellinen asunto) ja vilkuilin metsään, joka oli edessä. Näin jonkun olennon. Sillä oli iso nokka ja se oli keltainen (karvaturkki). Sillä oli myös neljä jalkaa, jotka olivat ihan kuin ankanjalat. Se myös käveli kuin lisko. Tästä on noin 3-4 vuotta aikaa.

Lemppu kirjoitti:

Tässä parivuotta sitten olin kaverillani Saaralla (nimi muutettu). Olimme siellä tunnin ja sen jälkeen lähdimme kauppaan ostamaan jotain naposteltavaa. Saara otti avaimet ja laittoi oven lukkoon perässämme. Kun saavuimme kaupasta Saara avasi normaalisti avaimella oven, mutta sisällä oli tavaroita siirrelty, esim. tuoli oli siirretty seinän viereen, kirjoja joita tuskin oli koskaan luettu oli pöydällä, sekä makuuhuone oli sekainen ja keittiössä oli tiskejä pöydällä. Mitään ei kuitenkaan oltu viety. Kun hänen isä tuli käymään siellä, niin Saara kysyi, että oliko kukaan heidän tuttunsa käynyt siellä sillä välin, kun me olimme olleet kaupassa. Hän soitti joillekkin ja kukaan ei ollut myöntänyt käyneensä siellä. Tämän jälkeen oli rauha, mutta kun he muuttivan niin sielläkin alkoi tapahtua kummia. Kaljapullosta oli juotu puolet ja sen korkki oli silti pistetty takaisin kiinni. Tämän jälkeen se tapahtui vielä muutaman kerran ja sen jälkeen he laittoivat pihalle kameran, mutta siinä ei näkynyt mitään.

Tässä neljännen luukun kokemukset.

Pinja kirjoitti:

Äitini ja hänen siskonsa oli Tiinalla (nimi muutettu) saunomassa ulkosaunassa. Sauna oli ennen ollut
kaksikerroksinen missä oli asuttu. Tiina sanoi äidilleni ja hänen siskolleen, että olisivat hiljaa, sillä kohta he kuulisivat jotain. Äitini ja hänen siskonsa olivat ihan hiljaa, kunnes kuului askelten ääni, joka kuului ”yläkerrasta”. Sitten kuului sellainen ääni, kuin ovi olisi avautunut ja isosta vesipadasta olisi otettu vettä.
Sen jälkeen askeleet jatkuivat ”yläkertaan”, vaikka saunassa ei ollut enää yläkertaa.

Suise kirjoitti:

Tämä tapahtui jonkin aikaa sitten.  En tiedä onko tämä paranormaalia vai sattumaa, mutta vaikea uskoa ihan pelkäksi sattumaksi. Olin yksin kotona, kun kuulin karmean rysäyksen yläkerrasta. Menin sitten katsomaan, niin keittiössä oli pudonnut lasinen öljypullo tukevalta pöydältä monen metrin päähän ja mennyt palasiksi lattialle. Minä sitten siivosin sen ja menin kuistille tupakalle, niin samaan aikaan ovi paukahti suurella voimalla kiinni. Ulkona oli ihan tyyntä ja olisi kyllä saanut olla joku hurrikaani, että se ovi olisi niin lujaa kiinni pamahtanut. Saattaahan nuo olla ihan sattumaakin, mutta en usko, että öljypullo voi itsestään lentää pöydältä metrin päähän lattialle, tai että ovi voi paukahtaa täysin tyynellä ilmalla kiinni niin lujaa.

Ann kirjoitti:

Mummoni kertoi tämän minulla hiljattain. Hänelle tämä tapahtui pari vuotta sitten. Eräänä kauniina kesäpäivänä mummoni oli istuskellut kuistillaan. Taivas oli ollut aivan pilvetön, ei hattaraakaan missään. Äkkiä taivaalle oli ilmestynyt pilviä. Mummoni ei ymmärrä mistä ihmeestä ne olivat niin nopeasti tulleet. Näistä pilvistä muodostui enkeli. Pilvi oli kuulemma ollut täydellisesti enkelin muotoinen. Viikko tämän jälkeen mummoni poika kuoli. Mummoni sanoin: ”Enkeli tuli hakemaan poikani”.

Linda kirjoitti:

Olimme ulkomailla serkkujeni luona. Nukuimme vierashuoneessa, mutta se oli erotettuna talosta missä muut viipyivät. Vain minä, äiti ja pikkusiskoni nukuimme siellä. Minun piti laittaa pikkusiskoni nukkumaan ja sain sitten tulla takaisin sinne taloon. Kun pikkusiskoni oli nukkumassa, niin menin avamaan välioven ja olin siinä toisessa huoneessa, jossa oli myös ulko-ovi. Ulko-oveen oli vain yksi avain ja se oli sisäpuolella huonetta. Kun yritin avata ulko-oven se ei avautunut, yritin yhä uudelleen ja uudelleen, se oli lukossa ja minä jätin sen auki. Siis se oli kiinni, mutta ei lukossa. Ovi on muutenkin hankala laittaa lukkoon, niin en ikinä laitakkaan, en edes pysty laittamaan, sillä se on liian tiukka. Sitten alkoin panikoida, kyyneleet valuivat jo poskillani. Olin niin stressaantunut, koska juuri huomasin että oven voi laittaa vain sisäpuolelta lukkoon. Alkoin panikoida, että joku on sisällä. Jonkun piti olla sisällä, katsoin ympärilleni, mutta kukaan ei ollut sisällä! Sitten juoksin väliovesta huoneeseen, jossa nukkui pikkusiskoni syvässä unessa. En tiennyt miten päästä pois? Sitten sain kuitenkin idean hypätä ikkunasta ulos, se ei ollut korkealla se ikkuna. Pihalla oli todella pimeää ja minun piti juosta ilman kenkiä ja ilman sukkia ihan paljain jaloin. Pelkäsin, että astun jonkun terävän esineen päälle, tai kissan. Juoksin täysillä, itkien. Sitten aloin nähdä valoa talon ikkunasta, jossa ne muut viipyivät. Menin kertomaan heille mitä oli tapahtunut, mutta he vain nauroivat. Kun olin lähdössä vessaan, niin kuulin kun he keskustelivat siitä ja sanoivat, että ehkä minä olen laittanut sen itse
lukkoon, mutta he eivät tajunneet sitä, että minä en pysty laittamaan sitä lukkoon koska se on kauhean tiukka! Minun mielestäni siihen ei ole loogista selitystä. Se on tosi aavemaista.

Phantom kirjoitti:

Tästä on nyt parisen kuukautta aikaa. Veljeni, joka on 27v (itse olen 28v) on aina väittänyt, että hänelle tapahtuu aina kaikkea omituista ja paranormaalia. Tämän olen kuitenkin aina ajatellut olevan veljeni mielikuvituksen tuotetta. Olimme vanhempieni luona talovahteina, kun he olivat matkoilla ja istuimme iltaa ja katsoimme töllötintä. Kello oli varmaan jotain klo. 1 yöllä. Muutaman oluen olimme juoneet, mutta emme olleet missään ”paranormaalikännissä”. Veljeni sitten siinä puhui tyttöystävästään erittäin vihaisena. Samaan aikaan, kun hän sanoi että ”v*t*u että mä vihaan sitä muijaa!!” napsahti ulko terassin ja pihan valot päälle. Terassin valo paloi vähän aikaa (n.10 sekuntia), kunnes lamppu kärähti. Ulkovalo jäi palamaan. Veljeni sanoi siihen, että tällaista sille tapahtuu aina välillä ja, että tämä lamppujen syttyminenkään ei ollut sille eka kerta. Kävin sitten tarkastamassa, että oliko valojen kytkimet jääneet jotenkin puoliasentoon ja siten jotenkin päässeet itsestään syttymään. Kummatkin valokytkimet olivat ”ON”-asennossa. Ja nämä valot eivät myöskään ole millään liiketunnistimella toimivia, vaan ne pitää ihan käydä napsauttamassa päälle jos haluaa valaistuksen terassille ja pihaan. Tämä talo on melko vanha, ehkä 50-luvulla rakennettu.