Geometria, osa 1 – Maapallo
Kuten jo ”Kultainen leikkaus” –artikkelissa totesimme, elämä näyttää toistavan tiettyä kaavaa: etanan kuori kasvaa Fiin mukaan, mutta sama on myös massiivisemmissakin rakenteissa, kuten spiraaliksi pyörtyneissä galakseissa. Tutkikaamme nyt kuitenkin lähemmin Maapallomme geometrisia malleja ja ihmeitä.
Vile Vortices – Katalat pyörteet
Youtubekäyttäjä FelipeSparx29:n video katalista pyörteistä havainnollistaa oikeastaan kaiken oleellisen, mitä katalista pyörteistä on kerrottavana. Voisin jopa väittää, että tämä artikkeli on vain jonkinsortin ”suomennos” tuosta kyseisestä videosta, sen verran kattava se on!
Kaikki me tiedämme myytin Bermudan kolmiosta, onhan sielä tapahtunut paljon selittämättömiä asioita. Mikä käsittämättömämpää, geometrisesti, maapallolla on tasaisin välimatkoin yhteensä 12 samanlaista mysteeristä aluetta. Asiaa tutkiessa törmää lukuun kymmenen, mutta siihen lisätään vielä etelä- ja pohjoisnapa niin tulee täyteen tuo meidän (ja videon Phillipin) käyttämä luku 12.
Wikipedia kertoo tärkeillen ja matemaattisesti: ” Molemmilla navoilla olisi mystinen pyörre, ja hieman kääntöpiirien ulkopuolella pyörteitä 72 pituusasteen välein. (Tarkemmin: ne sijaitsisivat noin 26,5° pohjoista tai eteläistä leveyttä, minkä kulman tangentti on 0,5.) Tällöin pyörteiden paikoista syntyisi maan sisään säännöllinen ikosaedri.”
Ikosaedri siis on 12 –kulmainen säännöllinen monitahokas. Tässäkin paljastuu kultainen leikkaus:
Kuvitellaan nyt siis maapallon ”sisälle” tuo ikosaedri ja huomataan, että jokainen kulma sijaitsee sielä, missä on ”katala pyörre”, eli mm. Bermudan kolmio ja Paholaisen meri:
Mikä tästä tekee minulle henkilökohtaisesti erittäin kiehtovaa, on se, että noiden mysteeristen alueiden sijainnit ovat kultaisen leikkauksen määräämät ja että näin ollen niiden etäisyydet ovat suhteessa toisiinsa vakiot.
Sijainnit:
Wikipedia: Ivan T. Sandersonin esittämät laivojen ja lentokoneiden hautausmaat sijaitsevat hänen mukaansa maapallon sisään piirretyn säännöllisen ikosaedrin kärjissä seuraavasti:
- 90°N – Pohjoisnapa
- 26,5°N, 2°W – Algerian Sahara
- 26,5°N, 70°E – Induksen suisto
- 26,5°N, 142°E – Tyynimeri Japanin eteläpuolella (ns. Paholaisen meri)
- 26,5°N, 146°W – Tyynimeri lähellä Havaijia
- 26,5°N, 74°W – Atlantti Floridan eteläpuolella, Bermudan kolmio
- 26,5°S, 34°E – Eteläinen Afrikka, lähinnä Zimbabwe
- 26,5°S, 106°E – Itäinen Intian valtameri lähellä Australiaa
- 26,5°S, 178°E – Läntinen Tyynimeri lähellä Fidži-saaria (Uudesta-Seelannista pohjoiseen)
- 26,5°S, 110°W – Kaakkoinen Tyynimeri lähellä Pääsiäissaarta
- 26,5°S, 38°W – Atlantti lähellä Brasilian rannikkoa.
- 90°S – Etelänapa
Muuta:
Katalilla pyörteillä kadonneiden lista
http://www.gravitywarpdrive.com/General_Relativity_Images/Earths_Vile_Vortices.jpg
http://www.deepinfo.com/VileVorticesNamed2.jpg
http://www.deepinfo.com/Vortexes/esflat4.gif
Artikkelia aiheesta:
http://www.deepinfo.com/WorldGrid.htm
Ley-linjat
”Ley-linjoiksi kutsutaan väitettyjä kilometrien mittaisia suoria linjoja lähinnä Keski- ja Länsi-Euroopan maastossa erilaisten muinaisjäännösten välillä”, kertoo Wikipedia linjoista.
Wikipedian sama artikkeli jatkaa Englannin ley-linjoista: ” Britanniassa linjoja kutsutaan nimellä ley. Ley-linjat ”keksi” Alfred Watkins ratsastusretkellä. Hän kirjoitti vuonna 1921 kirjan The Old Straight Track. Hän liitti muun muassa Stonehengen 30 kilometrin mittaiseen ley-linjaan yhdessä muiden megaliittisten ja uudempien kohteiden kanssa.”
Ja mikä ehkä tekee asiasta paranormaalin, on mielikuvitteelliset hypoteesit aiheesta, joista taas suora lainaus Wikistä: ” Linjoista on kehitelty paljon näennäistieteellisiä oppeja. Joidenkin mukaan linjat ovat yliluonnollisten voimien kanavia, jotka muinaisihminen merkitsi rakennelmin. Jotkut väittävät ley-linjoja voitavan havaita taikavarvulla tai heilurilla. Linjojen väitetään risteilevän kaikkialla maapallon pinnalla, ja on jopa väitetty, että ne olisivat Atlantiksen asukkaiden aikaansaannosta. Tällaiset käsitykset ley-linjoista muistuttavat käsityksiä vesisuonista ja eräitä New Age-liikkeen tunnetuksi tuomia käsityksiä energiavirroista, jotka pohjautuvat vanhaan kiinalaiseen ympäristöoppiin fengshuihin.” Tähän liittyy termi ”geomantia”.
Ley-linjoistakin on FelipeSparx29:llä video:
Muuta:
Fii – Kultainen leikkaus
Kaiken epäjärjestyksen alta löytyy kuin löytyykin järjestystä. Luonto rakentuu tiettyjen sääntöjen mukaan ja yksi erittäin mielenkiintoinen ilmiö on fii (φ). Tämä fii on kultainen leikkaus, eli kultainen suhde, joka on varmaankin kaikille opetettu jo peruskoulussa kuvaamataidon tunneilla. Fiin pyöristetty luku on 1,618, joka tulee esille kun vain lähtee etsimään. Tämä on huomattu kauan aikaisemminkin ja historian saatteessa lukua on pidetty jumalallisena ja pyhänä.
Fiin havainnollistava piirros on tässä:

Fiin kaavio
Fiin saa siis jakamalla AB viivan AC viivalla, eli toisiksi pisimmällä viivalla. Kuvassa siis AC viivan suhde viivaan CB on 1,618!
Nuo nyt eivät näytä muulta kuin tylsältä matematiikalta, joten otetaan käytännön esimerkkejä. Fiin suhde luvun löytää vissiin mistä vain, ihmiskehosta, eläimistä, hyönteisistä, kasveista…

Ihmiskäden suhteet

Ehkä kaikkein tunnetuimmassa Leonardo DaVincin luonnoksessa "Vitruviuksen miehessä" kultainen leikkaus on hyvin huomioitu. Leonardon onkin sanottu tutkineen ihmiskehon mittasuhteita niinkin tarkkaan, että kaivoi luurankoja haudoista mittaillakseen luiden suhteita
Ihmiskehosta vielä yksi havainnollistava esimerkki:

Ihmiskehossa on hämmästyttävän paljon fiin suhteita. Tässä suurimmat
Jottei koko blogi mene kuvien takia tukkoon, laitan seuraavaksi pelkkiä linkkiä kuviin:
Sitten omiin tutkimuksiin. Symboleissakin tämä ilmiö on huomattu. Pentagrammi, (jolle Hollywood on luonut väärät määritelmät) on fiin ansiosta pidetty täydellisyyden symbolina. Siinä korostuu hienosti suhde, ja lähdin testaamaan tätä AutoCad -ohjelmalla, jolla kylläkin tulee työkseni piirreltyä metalli- ja muovikappaleita. Ei väliä minkä kokoisen pentagrammin piirtää, suhde pysyy aina samana tietyissä osissa. Laatimani kuva:
Ja vielä erään toisen ohjelman mainosvideo, jossa alussa on fii -ruudukoita eri kuvien päällä:
Miksi tämä kaunis järjestys? Luonto on mielenkiintoinen ja hämmästyttävä asia, mitä salaisuusksia se kätkeekään itseensä. Mene nyt, ja mittaa ruumiistasi eri suhteita. Aloita vaikka mittaamalla oma koko pituutesi ja jaa se pituudella, joka on navasta lattiaan. Vastauksen pitäisi lähentyä lukua 1,618. Olen kuullut että keski-ikäisillä tämä luku olisi lähimpänä ”ihannearvoa”, johtuen ihmisen kasvusta ja kasvunpyrähdyksistä.






Viimeisimmät kommentit