ME NA3MM3 S1NUT! NA3TKO SINA M31DAT???
Tietoa

ParanormaaliBlogi.net on Suomen seuratuin rajatiedon media. Olemme uutisoineet paranormaaleista ja muista oudoista ilmiöistä vuodesta 2007 lähtien.

Korostettu kommentti

Arska:

Kolumbiassa Medellin kaupungissa näköjään paljon tunnistamattomia objekti havaintoja, video ja kuvatallenteilla on useita silminnäkijöitä. Mielestäni nuo kiekkomaiset lentävä lautanen kuva ja videotallenteet ovat aika vakuuttavia todisteita siitä että emme ole todellakaan yksin.

Lentäjä pilotin kuvaama video pallomaisesta objektista pilvien yläpuolella on myös hyvä todiste vieraan älyn ohjauksessa olevasta kohteesta lähellä lentokonetta. Etelä-Amerikassa yleisesti on kaiketi jonkinlainen UFO – aalto menossa parasta aikaa. Mielenkiintoisia videoita nuo kaikki ja joissakin on mahdollisuus muuttaa selostuksen teksti Suomi kielelle.

Kommentoitu artikkeliin: Massahavaintoja Kolumbiassa

Tulossa

Operaatio ET -väärä liputus käyntiin Elokuussa

?Eräs nimettömänä pysyttelevä henkilö, joka työskentelee jossakin Yhdysvaltojen liittovaltion haaraosastossa, väittää luotettavan tiedon perusteella, että elokuun tienoilla tulee tapahtumaan jotain todella yllättävää USA:ssa. Koko maailmalle tullaan kertomaan shokeeraavasti, että avaruusolennot ovat hyökänneet USA:han. Kyseessä on kuitenkin USA:n hallituksen (hallituksella tarkoitetaan tässä ilmeisesti ns. varjohallitusta) ja armeijan tarkoitushakuinen suunnitelma, jonka avulla yritetään saada oikeutus sodalle avaruusolentoja vastaan ja näin kaikki muutkin maat mukaan yhteiseen sotaan.

GhostRaven-palstanimellä esiintyvä henkilö ei oleta kenenkään uskovan tätä tietoa, jonka hän näin haluaa paljastaa ja odottaakin, että tätä paljastusta kohtaan ollaan skeptisiä, koska skeptisyys on tarpeellista totuuden selville saamiseksi. Hän vain toivoo, että palstan moderaattorit antavat hänelle tarpeeksi aikaa tiedon paljastamiseksi ennen kuin moderaattorit kategorisoivat tiedon virheellisesti huijaukseksi.

GhostRaven kertoo, miten hänen työnsä USA:n hallituksessa on muuttunut äskettäin hyvin dramaattisesti. Aikaisemmin hänen oli annettu uskoa, että avaruusolennot olivat vain huijausta, jolla yritettiin johtaa harhaan amerikkalaisten vihollisia. Aivan äskettäin hänelle oli kuitenkin dramaattisesti paljastettu todistein, että avaruusolentojen läsnäolo on totta ja että hänen tulisi kulttuuri- ja sivistyspuolen asiantuntijana alkaa tästä edes valmistamaan (muiden kanssa) paikallisia ja osavaltion hallituksia tulevaa paljastusta varten.

GhostRavenia kauhistuttaa kuitenkin se, että hänen saamiensa tietojen mukaan avaruusolennot eivät ole niin pahoja kuin ihmisille on opetettu populaarikulttuurissa vaan ovat itse asiassa äärimmäisen puolueettomia ja kiinnostuneita meistä vain puhtaasti tieteellisistä syistä. Kauhistuttavaa on kuitenkin se, että USA:n hallitus tai oikeastaan vain sen armeijaosa on päättänyt kohdella näitä vierailijoita “vihamielisinä”. GhostRavenin ja hänen työtoveriensa pitäisi kuitenkin tästä eteenpäin vakuuttaa paikallishallitukset ajattelemaan, että avaruusolennot ovat vihamielisiä, jotta se edistäisi armeijan “vihamielistä” suunnitelmaa. GhostRavenin tehtävänä olisi kirjoittaa mm. propagandaa, jolla autettaisiin voittamaan maan johtajia sotaponnistelujen puolelle.

GhostRaven näkee nykyisen tilanteen kauhistuttavana sillä hänen mielestään armeijan johtajat ovat väärässä ja tämä “vihamielinen”-suhtautuminen tulee johtamaan ihmiset vaaraan ja mahdolliseen maailmanloppuun.

Näin ollen GhostRaven haluaa välittää kaikille yksinkertaisen viestin: “Kun operaatio väärä liputus tapahtuu elokuun paikkeilla ja vaikka näyttää siltä, että avaruusolennot ovat hyökkäämässä Amerikkaan niin ÄLKÄÄ USKOKO. ME EMME VOI SALLIA ITSEÄMME VEDETYKSI SOTAAN SELLAISEN VIHOLLISEN KANSSA.

GhostRaven luettelee vielä vaiheet, jotka kuuluvat osana operaation ET -väärä liputus:

1.vaihe

1.vaihe tulee olemaan yksinkertainen. Päämääränä on saada tapahtumaan jotain outoa, joka ei aluksi vaikuta hirveän pelottavalta. On hyvä muistaa, että he eivät halua julkisen yleisön menevän paniikkiin. He haluavat julkisen yleisön olevan tarpeeksi peloissaan ryhtyäkseen taistelemaan muttei niin peloissaan etteivät he pysty toimimaan ollenkaan. Minulle kerrottiin että tämä vaihe sisältäisi valheellisia “kadonnut henkilö”-tapauksia ja aggressiivisesti Ufoja/valoja taivaalla. Tämä kestäisi noin kaksi viikkoa (heinäkuun lopusta elokuun alkuun) ja tätä koko soppaa hämmennettäisiin tarkoituksella niin että saadaan luotua “Mitäs nyt on tekeillä”-tilanne ihmisten mieleen. Ajoitus on myös valittu sattumaan samanaikaisesti useimpien lomapäivien kanssa (koska ihmiset ovat tällöin todennäköisempiä puhumaan pelottavista asioista kun ovat suurissa ryhmissä ystävien/perheen kanssa).

2.vaihe

2.vaihe tulee käsittämään outoja elektromagneettisia häiriöitä. Nämä eivät tule olemaan pimennyksiä/katkoksia. Minun annettiin uskoa, että sellaisia kuin jumiutumisia/lähetyshäiriöitä esiintyisi. Voit odottaa kaikkea pilalle menneistä TV-ohjelmista eriskummallisiin kadonneisiin viesteihin.

3.vaihe

3.vaihe tulee käsittämään jonkun suuren joukon katoamisen. Tämän jälkeen “todellinen” sota tulee alkamaan seurauksena provosoidusta ilmataisteluista Ufojen ja taisteluhävittäjien välillä.

GhostRaven kertoo vielä, että armeija näkee avaruusolennot todennäköisesti uhkana sen vuoksi että he pitävät uhkana kaikkea mikä voi loukata meidän maaperäämme.

Lähteet:

http://www.abovetopsecret.com/forum/thread288370/pg1

Tykkäys ja jakotoiminnot:

37 kommenttia aiheeseen: Operaatio ET -väärä liputus käyntiin Elokuussa

Sivu 1. Yhteensä 1.1
  • Kerttu Uimonen sanoo:

    Pillooko lie? Kah, sitten näähän sen mie!

  • Tenceri sanoo:

    Tämäpäs mielenkiintoinen artikkeli. Odottelen innolla, mitä tulee tapahtumaan, jos edes tulee.

  • Tollo Peloton sanoo:

    Tosiaan on aika mielenkiintoinen aihe mutta minua lähinnä ihmetyttää että mistä ne USA:n sotavoimat ja itse isoveli (illuminati) tietää sen että tuollaisen tähtiensodan voi aloittaa Elokuussa ?

    Jos he julistavat sodan avaruuden ulkopuolisia olentoja vastaan niin kuvittelevatko he että nämä Plejadilaiset, Siriuslaiset ja Andromedalaiset lähtevät tuohon sotaleikkiin heti mukaan ?

  • Totuus sanoo:

    U2U from Ghost Raven to Springer:

    from: GhostRaven
    sent: 6-26-2007 at 10:28 PM
    Springer,

    This was a completely fabricated story. I am not just some jerk who wanted to waste everyone’s time, however. I actually was — as I hinted in my first few posts — studying how internet hoaxes get started. In fact, I thought that I had left more than enough hints in those posts for everyone who has been around for a long time to figure out what I was doing. In other words, I did not intend to be a malicious liar. Heck, I even picked a storyline that would be patently absurd.

    At every stage in this tale I intended to write up an ending ’summary’ that would state what I learned/noticed during the hoaxing. My idea was to be a ’friendly’ hoaxer who could point out holes in the system… while trying to entertain everyone.

    I decided to deliberately dive the thread into the ground, however, when people started talking about hunting me down, having the police arrest me, or going off into the woods. If I really was a horrible jerk I could have easily kept the community spinning for weeks. In fact, I had material written up that would have won a lot of people over. When I decided to end it, however, I decided to do it in a way that would allow everyone to watch what happens to a thread even after it has been debunked. Again, even in the end, I was experimenting.

    Was this a bad thing? Not if you think practice makes perfect.

    At any rate, I’d be willing to post a reply on the thread that will show how I constructed the hoax, how I altered it, and what I was looking for tomorrow (if you’d like). As much as some people may hate me… keep in mind that, unlike certain other big hoaxes, I did kamikaze it and I am willing to explain it.

    Anyways, have a nice night and feel free to copy this message to the thread.

  • Totuus sanoo:

    http://www.abovetopsecret.com/forum/thread289138/pg1

    Iisakkia ja ghostravenia vertaillaan.
    I just want this to go on record that I firmly believe that Isaac and Ghostraven are one and the same. He is double bluffing us, he used the GR thread to deflect interest from the Drone thread and now people are moving on to the new thread. You might think i’m nuts but all i ask you to do is set up two tabs on the bottom of your screen, one with GR’s letter and one with Isaacs, there are too many similarites for anyone to ignore.

  • Tollo Peloton sanoo:

    Tuo GhostRaven taidettiin ottaa kiinni CIA:n toimesta jos oikeasti oli hallituksella hommissa mutta ei ole enää. Ainakin tuo vaihe 2. näyttää jo toteutuneen

    2.vaihe tulee käsittämään outoja elektromagneettisia häiriöitä. Nämä eivät tule olemaan pimennyksiä/katkoksia. Minun annettiin uskoa, että sellaisia kuin jumiutumisia/lähetyshäiriöitä esiintyisi. Voit odottaa kaikkea pilalle menneistä TV-ohjelmista eriskummallisiin kadonneisiin viesteihin.

    http://www.prisonplanet.com/articles/july2007/020707Terror.htm

    Oli varsin uhkarohkeaa tuon henkilön vieläpä kirjaston koneelta kirjoittaa tuollaista salaista tietoa internettiin kun on todennäköisesti nyt jo CIA:n salaisissa vankiloissa odottamassa matkaansa jonnekin Quantamo Bayhyn syytettynä vakoilusta.

  • Kanankoipi sanoo:

    Kirjaston koneelta 😀 aika köyhä kaveri xP

  • Wespa sanoo:

    Lainaan tässä Teemu81:sen viestiä Suomen Ufotutkijoiden foorumilta:

    Tuo GhostRaven nimimerkin takana ollut henkilö joka tuon kertoi Abovetopsecret.com keskustelupalstalle hävisi mystisesti palstalsta tuon postauksen jälkeen ja kirjoitti palstalle viimeisen viestinsä 26-6-2007 03:32 PM

    This is a test
    There is no government knowledge of ETI
    There is no operation underway
    All information that appeared in this thread is false
    The information should be deleted immediately
    There is no need to store the information
    The public should not be aroused by the false information here
    There is no operative named Ghost Raven”

    http://www.abovetopsecret.com/forum/thread288370/pg69

    Todennäköisesti hänet pakotettiin kirjoittamaan että koko juttu on huijausta ja että hallituksella ei ole mitään tietoa ETI:stä. Hän kertoi kirjoittavansa julkiselta kirjaston koneelta. IP-osoitteen perusteella hänet kuitenkin todennäköisesti otettiin kiinni CIA:n toimesta ja kytättiin kirjaston sisällä. Jotkut villimmät huhut jopa väittävät että tuon Abovetopsecret.com palstan ylläpitäjä nimimerkki Springer kuuluisi kanssa hallituksen kaksoisagentteihin ja tarpeentullen yrittää ilmiantaa hallitukselle heitä jotka kertovat liikaa salaisia asioita.

    Jos tuo GhostRaven nimimerkki puhui totta niin hän kyllä uhrasi itsensä totuuden puolesta. No mutta Elokuu näyttää että kannattiko varautua.

    On myös mahdollista, että CIA tai muu organisaation on kaapannut/hakkeroinut Ghost Ravenin tunnuksen ja tietenkin kumoavat väitteet ja sanovat (Ghost Ravenin tunnuksella), että koko homma oli pilaa, tai sitten taas Ghost Raven haluaa vaan kehittää isomman kohun…

  • Penispumppu sanoo:

    Tämä on fakta. Maailmanloppu on tulossa.

  • Dorkkis_aasi sanoo:

    Odotan todellakin sitä elokuuta, koska noin paljon jos on omistautunut asialle, niin miksi huijata.

  • Ufomies sanoo:

    No ei kait enää varmasti tapahdu mitään kun juttu tuli ilmi. Lykätty vuoteen 2307 kun kaikki ovat unohtaneet tämän ”paljastuksen”…

  • Milana sanoo:

    Aika outoa? ihan sekoa.. mistä sitä tietää jos jotain sellaista tapahtuu… mut ei ois kivaa olla ufojen kaa sodas. jos siis gr on oikeassa (eikä oo hoax) ja ufot on niin sanotusti ”kilttejä” niin sota niitä vastaan olis tyhmää ja ehkä vaarallista. no Bush on kusiaivo kummiski 😀 (sorry mr bush if you happen to read this!)
    en haluu et CIA kaappaa mut XD

  • Kanankoipi sanoo:

    Milana (23:37:42) :

    Aika outoa? ihan sekoa.. mistä sitä tietää jos jotain sellaista tapahtuu… mut ei ois kivaa olla ufojen kaa sodas. jos siis gr on oikeassa (eikä oo hoax) ja ufot on niin sanotusti “kilttejä” niin sota niitä vastaan olis tyhmää ja ehkä vaarallista. no Bush on kusiaivo kummiski (sorry mr bush if you happen to read this!)
    en haluu et CIA kaappaa mut XD

    ———-

    ….En kommentoi….

  • mies sanoo:

    Jos jokkut luulee, että Bushikin olis mukana tässä niin tuskinpa on.Voi olla tai on niin, että Buchille ei oo kerrottukkaan, että usa:n hallitus tekee yhteistyötä ulko avaruuden kanssa.

  • Kanankoipi sanoo:

    Buch =)

  • Kekd sanoo:
  • VALETEMPAUS TULISI JO LÄHIAIKOINA

    http://wwnet.fi/users/veijone/

    Shimon Peres on noussut Israelin presidentiksi. Tulkinnassani jo yli 20 vuotta hän on se Israelin johataja, joka tekee liiton tulevan antikristuksen kanssa. Hal Lindseyn mukaan sellainen henkilö on Ilmestyskirjan väärä profeetta. Sitä nimitystä olen empinyt israelilaiseen sopivaksi, sillä Ilmestyskirjan väärä profeetta tekee ihmeitä saaden tulenkin lankeamaan alas taivaasta:

    Ilmestyskirja: 13:13 ”Ja se tekee suuria ihmeitä, niin että saa tulenkin taivaasta lankeamaan maahan ihmisten nähden.”
    Ilmeisesti ei ole kysymys ihmeistä vaan teknisistä tempuista, joihin parhaiten pystyy USA:n teknologia. Näin yhdistäen väärä profeetta voisi olla USA:n esim. varjohallituksen johtaja, samalla ilmeisesti Illuminatien (vapaamuurarit) johtaja. Raamatun mukaan väärä profeetta on yhteistyössä antikristuksen kanssa, ja tätä kauttakin erehdytään luulemaan USA:n presidenttiä antikristukseksi. Nesaran johtaja viimeinen suuri antikristus voisi ollakin, ja eiköhän Putinin seuraaja pyri siihen asemaan. Hiljattain joku kirjoitti minulle ryhmissä, että Gorba pitää rouva Hilary Clintonia ihanteellisena USA:n presidentiksi. Minun kai on oletettu ennustaneen, että viimenen pari on Gorba ja Hilary.

    JOS VALETEMPAUS TULEE, SE VOI TULLA JO ENSI KUUSSA

    Olen myöntänyt, että valetempaus on mahdollinen. Sillä tarkoitettaisiin jotakin sellaista, minkä esimerkiksi Illuminati järjestää ja saa vaikka tulenkin iskemään alas taivaasta. Laitatuttaa osan väestään kadoksiin väittäen ufojen heidät vieneen ja yllyttää maailmaa sotaan taivaan joukkoja vastaan, vaikka kukaan sieltä ei vielä ole tullutkaan. Tämä on kuviteltua oletusta paremman tiedon puuttuessa. Sopivasti kuitenkin nettiin on ilmaantunut huijaukseksi väitetty – niinhän minunkin ennaltatietämistäni huijaukseksi väitetään – USA:sta saman suuntaista salaista tietoa julkaissut ja siitä syystä CIA:n sieppaamaksi väitetty henkilö:

    http://paranormaaliblogi.wordpress.com/2007/06/27/operaatio-et-vaara-liputus-kayntiin-elokuussa/

  • wohno sanoo:

    Koittaisivat pärjät siellä irakissakin nyt ensin.

  • Legoman sanoo:

    hhmm, mitään ei oo tapahtunut… outoa…:L

  • The End sanoo:

    No niin.

    1.vaihe

    Päämääränä on saada tapahtumaan jotain outoa, joka ei aluksi vaikuta hirveän pelottavalta. On hyvä muistaa, että he eivät halua julkisen yleisön menevän paniikkiin. He haluavat julkisen yleisön olevan tarpeeksi peloissaan ryhtyäkseen taistelemaan muttei niin peloissaan etteivät he pysty toimimaan ollenkaan. Minulle kerrottiin että tämä vaihe sisältäisi valheellisia “kadonnut henkilö”-tapauksia ja aggressiivisesti Ufoja/valoja taivaalla.

    http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp? id=1409872

    -> britanniasssa nähty valoja taivaalla

    2.Vaihe

    Tulee käsittämään outoja elektromagneettisia häiriöitä. Nämä eivät tule olemaan pimennyksiä/katkoksia. Minun annettiin uskoa, että sellaisia kuin jumiutumisia/lähetyshäiriöitä esiintyisi. Voit odottaa kaikkea pilalle menneistä TV-ohjelmista eriskummallisiin kadonneisiin viesteihin.

    -> 2.7 cbs uutisoi aamulähetyksien aikaan kuuluneesa hälyytysäänestä, joka kuului aamuohjelmien päällä…

    3.Vaihe

    odotetaan innolla…

  • barbarella sanoo:

    Ja taitaa tuohon vaihe kakkoseen myös liittyä nuo tuoreet ufohavainnot Turkistakin??? Innolla odottelen lisää merkkejä. Jännää seurata mitä tuleman pitää oli hoaks tai ei.

  • barbarella sanoo:

    siis anteeksi tarkoitin edellisessä viestissäni vaihe ykköstä (1.)

  • Tollo Peloton sanoo:

    Paikallinen turisti kuvasi Tahitilla 06-08-2007 ufojen ylilennon. Totuus noista ufoista on mysteeri… Eli oliko nuo ufot Amerikkalaisten ohjaamaa Area 51:n kalustoa vai olivatko humanoidien lentämiä.

    http://paranormaaliblogi.wordpress.com/2007/08/11/ufo-haidissa/

  • Wespa sanoo:

    Joo tuosta on youtubessa sama video kahdella eri kuvauksella. Toisessa sanotaan, että Haitissa ja toisessa, että Tahitissa.

  • Harri Veijonen sanoo:

    Minun mielestä Nesaratilaisten johtaja on antuikristuksen poika ja hän astuu tarkalleen minun määräämäni päivämäärälläni 09-11-2008 valtaan Amerikassa ja hän kosii Hillary Clintonia jonka jälkeen Hillary eroaa Billistä. Jonka jälkeen Bill taas kosii Monica Lewinskyä ja tämä vastaa myöntävästi.

    HENGELLINEN ISRAEL KUITENKIN PELASTUU
    Seurakunta ei ole oikea Israel vaan Israel on juutalainen kansa ja juutalaisvaltionsa. Mutta hengellinen Israel nimitystä voin käyttää siitä ihmisjoukosta, joka tulevasta Antikristuksen hyökkäyksestä ja vihan ajasta pelastuu. Oikeallakaan Israelilla ei maan päällä ole nyt parempaa Moosesta kuin minä. Kaikki seuraajani pelastuvat olivat sitten syntyperältään juutalaisia tai ei-juutalaisia ns. pakanoita. Milloin meidän exoduksemme tulee?
    Nyt en näe asuinpaikalleni koko maan päällä muuta vaihtoehtoa kuin Lappeenrannan Antikristuksen valtakunnan vieressä! Minä seurakunnan ensimmäisenä edustajana olen Antikristuksen ensimmäinen kohde. Meidät peto yrittää saada, mutta joutuukin tyytymään maan päälle jäävään porttoon ja Messiaaseen kääntymättömiin juutalaisiin. Parhaani mukaan kehotan varautumaan Antikristuksen hyökkäykseen heitäkin kaikkia, jotka maan päälle vihan aikaan mahdollisesti jäävät.
    Seurakunnan ylösotolle on olemassa sitäkin tarkempi ajankohta kuin vuoden 1995 kirjani otsikkokin julistaa: ”Jerusalemista sovittaessa”. Sopimuksen vahvistamisen ja hyökkäyksen väli Danielin kirjan viimeiseen lukuun perustuen olisi 45 päivää. Seurakunnan Exodus, muutto luvattuun taivaan maahansa tapahtuu niiden päivien välillä kohta sopimisen jälkeen. Harri Veijonen

  • just juu sanoo:

    Harri Veijonen, oletko sä sekaisin? toi sun tekstis on niin puuta heinää!!
    ja selittele vaan että ”olet hämmentynyt totuudesta ja pelkäät näin tapahtuvan..”
    Hankkiudu hoitoo!!!!

  • KP sanoo:

    O.o Olipas harrilla vaa varsin outoo tekstii. 😀 ehkä ”hieman” ampuu yli ?

  • Sagro sanoo:

    toi gosht raver vai mikä onkaan .. se on ollu usan hallituksessa varmaan töissä hänet ollan varmaan testattu vaa, kertooko hän mitä he ovat kertoneet hänelle.. se ei pidä paikkansa en usko siihen

  • Ainou sanoo:

    Niil on aikaa vielä päivä tulla tänne 😀

  • DonHessu sanoo:

    Nonii, eipä sitten mitään odotetusti tapahtunutkaan -.-

    Vai onko hallitus päättänyt siirtää aikaansa? Pöh.

  • Tsiro sanoo:

    Feikki.Elokuu meni jo,eikä UFOista jälkeäkään.Huiputusta koko juttu.Huooh….

  • regendos sanoo:

    Arvelinkin, ettei mitään kummempaa tapahtuisi.

  • pentti peruskäyttäjä sanoo:

    Miksei uvot tullu? 🙁

  • HARRI VEIJONEN EI OLE KIRJOITTANUT
    välillä olevaa sekopäistä Harri Veijonen nimellä
    olevaa kirjoitusta! Todennäköisin pilailija on
    Niilo Paasivirta.

    Osoitteeseen
    http://wwnet.fi/users/veijone/valetempaus.htm
    kokoan yhteen tätä aihetta.

    Kirjoitan sivulla
    http://wwnet.fi/users/veijone/

    ja tänäänkin Suomi24 profetiat ryhmässä Niilo Paasivirta
    rienasi asian tiimoilta jo kahden tunnin kuluttua.

  • Raamattu sanoo:

    5. Mooseksen kirja, 18 luku, jae 22: ”Jos se, mitä profeetta puhuu Herran nimissä, ei toteudu, se ei ole Herran sanaa vaan väärän profeetan röyhkeää puhetta. Älkää kuulko häntä.”

  • TULEVAN ISKUN TAPAHTUMAPAIKKA JERUSALEM

    Meillä on Raamatun Sana, että Jerusalemissa tapahtuu suuri maanjäristys Messiaan näkyvästi tullessa: Sakarja:14:4 ”Hänen jalkansa seisovat sinä päivänä Öljymäellä, joka on Jerusalemin edustalla itää kohti. Ja Öljymäki halkeaa kahtia idästä länteen hyvin suureksi laaksoksi: toinen puoli mäkeä siirtyy pohjoiseen ja toinen puoli etelään päin.” Todella suuri isku tapahtuu siis Messiaan tullessa Jerusalemissa. 11. 3. 2004 ennaltatiedetty isku tapahtui Madridissa. Madrid on sillä maanjäristysten linjallakin, jonka itäpäässä 26. 12. 2004 tapahtui suuri maanjäristys ja tsunami. Pitää kirjata suuri maanjäristys myös 12. 9. 2007 sille suunnalle. Sitä ennen olin jo sanonut olevan olemassa kaava kunkin iskun ja ajankohdan laskemiselle. Tapahtunut maanjäristyskin tsunamivaroituksineen käy ennaltatiedetystä 11. 9. 2007 iskusta!

    Minä olen aito Lappeenrannan projeetta ja minä en ole koskaan puhunut paskaa.

    – Harri Veijonen

    Lappeenrannassa
    16.10.2007

  • ninjani sanoo:

    Mina en jummarra tama outo maa! Minkä hiien takia USA haluaa sotaa uhvoja vastaan?

Sivu 1. Yhteensä 1.1

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomio!

Hei arvoisa Parablogin seuraaja,

Tämä sivusto toimii yksityisesti, täysin ilman ulkopuolista vaikutusta.

Sivuston toimintaa ja ylläpitokuluja (domaini, sivustotila) voit tukea lahjoittamalla haluamasi summan.

Olemme osa Suomen Galaktista Liittoa.

suomengalaktinenliitto.net

Voit tukea toimintaamme lahjoittamalla (PayPal ja pankkikortit)





Tai tilisiirrolla suoraan tilillemme.

Lahjoitustili:
Vesa Äijälä
FI98 5280 0020 0103 93
Kirjoita viestikenttään viestiksi: lahjoitus

Mainosyhteistyössä, otathan yhteyttä sähköpostilla: info.paranormaaliblogi(ät)gmail.com

Arkistot
Liity e-maillistaamme (uudet artikkelit mailiisi)
YHTEISTYÖSSÄ JA MUKANA
arkku net kotisivutilaa

suomen galaktinen liitto