ME NA3MM3 S1NUT! NA3TKO SINA M31DAT???
Tietoa

ParanormaaliBlogi.net on Suomen seuratuin rajatiedon media. Olemme uutisoineet paranormaaleista ja muista oudoista ilmiöistä vuodesta 2007 lähtien.

Korostettu kommentti

Arska:

Kolumbiassa Medellin kaupungissa näköjään paljon tunnistamattomia objekti havaintoja, video ja kuvatallenteilla on useita silminnäkijöitä. Mielestäni nuo kiekkomaiset lentävä lautanen kuva ja videotallenteet ovat aika vakuuttavia todisteita siitä että emme ole todellakaan yksin.

Lentäjä pilotin kuvaama video pallomaisesta objektista pilvien yläpuolella on myös hyvä todiste vieraan älyn ohjauksessa olevasta kohteesta lähellä lentokonetta. Etelä-Amerikassa yleisesti on kaiketi jonkinlainen UFO – aalto menossa parasta aikaa. Mielenkiintoisia videoita nuo kaikki ja joissakin on mahdollisuus muuttaa selostuksen teksti Suomi kielelle.

Kommentoitu artikkeliin: Massahavaintoja Kolumbiassa

Tulossa

Telekinesian hallintaa

Videolla henkilö liikuttaa folionpalaa mielensä avulla.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

36 kommenttia aiheeseen: Telekinesian hallintaa

Sivu 1. Yhteensä 1.1
  • 'jahas sanoo:

    Kuinka sattuikin että kyseessä on juuri _folion_ pala, eikä vaikkapa pahvia.
    Ja kuinka sattuikin, ettei kaveri näyttänyt mitä pöydän alla tapahtuu…eli millaisia magneetteja siellä luuraa 😀

  • RP sanoo:

    ootko kokeillut nostaa foliota magneetilla
    mielestäni se ei ole magneettiin vaikuttavaa, ainakaan tavalliseen ”jääkaapinovi” magneettiin, ellen sitten väärässä ole

  • Regendos sanoo:

    Ja jos vaikuttaisi, magneetin pitäisi olla sairaan tehokas. Pöytä on kuitenkin aina aika suht koht paksu.

  • Wespa sanoo:

    Täytyisi olla aika voimakas magneetti, että saisi pyödän läpi vaikutettua folionpalaan. Mahdollista se voi olla, mutta hyvin epätodennäköistä.

  • Regendos sanoo:

    Nyt pitää sanoa, että FAIL. Wespan kanssa jauhetaan samaa asiaa, mutta minun viestini tuli sekuntia ennemmin. Hehee.

  • silversurfer sanoo:

    Rypistelyvaiheessa pienimagneetti foliopallon sisään.. tadaa, telekinesis.

  • Haukka sanoo:

    Kyllähän niitä on paljon, jotka omien sanojensa mukaan pystyvät tälläiseen mutta ketään ei tunnu kiinnostavan esim. James Randin lupaama miljoona dollaria paranormaalin ilmiön olemassaolon todistamisesta valvotuissa olosuhteissa. Kyllä se ainakin minulle kelpaisi jos oikeasti osaisin tuon…

  • Regendos sanoo:

    Saattaa olla, etteivät ihmiset tiedä siitä. Mutta jos joku tällaisen osaisi ja olisi tietoinen tuosta miljoonasta, niin ennemmin se kuin youtube.

  • GH sanoo:

    On olemassa parikin vaihtoehtoa miten se onnistuu. Joko pistää pienen magneetin tuon sisälle ja suuremmalla vähän pöydän alla joku apuri auttaa tai tekee pöytään reiän, joka ei näy videolla. Sitten liimaa keppiin magneetin ja sitä liikuttelee reiässä. Itse tekisin, jos saisin YouTubessa vaivaiset pari miljoonaa katsojaa.

  • Wespa sanoo:

    Haukka, Randi valitettavasti karsii pois henkilöitä, joita hän ei itse pidä testiin sopivina, (joita ei näihin testeihin oteta) jotenka ei voi tietää kuinka monta mm. telekinesiaa hallitsevaa Randi on karsinut pois. Randilla on kuitenkin miljoona kehissä, jota tuskin haluaa menettää.

  • julle sanoo:

    Miks sit lähtee tollaseen haasteeseen…

  • Haukka sanoo:

    ”Haukka, Randi valitettavasti karsii pois henkilöitä, joita hän ei itse pidä testiin sopivina, (joita ei näihin testeihin oteta) jotenka ei voi tietää kuinka monta mm. telekinesiaa hallitsevaa Randi on karsinut pois. Randilla on kuitenkin miljoona kehissä, jota tuskin haluaa menettää.”

    Randi ei tainnut päästää testiinsä esim. miestä, joka väittää olleensa vuosia syömättä. Se johtui siitä, että koehenkilön terveyttä ei haluta vaarantaa näännyttämällä tätä tai vahingoittaa muutenkaan millään tavalla. Ja voihan Randi karsia kiireiltään kaikkein hölmöimmät tapaukset. Hänhän on itsekin taikuri ja huomaa helposti tavallisimmat tekniikat, joilla yritetään väärentää yliluonnollinen ilmiö.

  • idanblogi1 sanoo:

    En usko, ei näytetä ylös, eikä alas. Ihan selvää huijausta.

    Ei mainostusta viesteihin! Kotisivun osoitteen voi laittaa sille varattuun kenttään.
    – Wespa

  • Ack sanoo:

    Vuosia sitten yritin liikuttaa kompassia samalla lailla ja samalla hetkellä kun luovutin, se pyörähti. Se oli survival-puukon pieni jämäkompassi joka varmaankin oli jännityksessä, mutta aika jännä juttu silti.

  • janne sanoo:

    eka se puhalsi sitse käyti mangnetii

  • tyo sanoo:

    Veikkaan että tässä on kyseessä joku sähköiskuhommeli! En osaa selittää mitä mutta tieteellinen selitys sille vaan nyt oli piste.

  • meiizi sanoo:

    Tuossa saataisiin kvuata isommalta alueelta, ja vaikka loppuun zoomattu kuva. Jos näkyisi kokonaan henkilö joka tuota liikuttelee, se voisi olla uskottavampi.

  • Dissu sanoo:

    Toi oli… uskomatonta :()

  • Minä täällä sanoo:

    Siellä saattaa olla mangneetti, mutta se ekaksi puhalsi(kai) ja sitten se saattoi laittaa mangneetin. En tiedä! Se voi olla huijausta tai totta ”Totta vai tarua” !xD

  • jeppis sanoo:

    Hmm, saa olla perkeleen vahva magneetti mikäli haluaa liikutella alumiinia, kun alumiini ei ole kovinkaan magneettinen metalli toisin kuin rauta, ja puhaltamalla kyseinen foliopallero olisi tipahtanut lasilta, eikä napsunut samalla tavalla kuin videolla, ja jos rypistysvaiheessa olisi laitettu pieni pala magneettia sisään, se ei varmaankaan olisi liikkunut mihinkään vaikka pöydän alla olisi ollut magneetti, ellei Erittäin tehokas sellainen.

  • korvapuikko sanoo:

    alumiini ei tosiaankaan ole magneettinen metalli mutta saaattoi se olla rautaa nikkeliä tai kobolttiakin se jutsku. Itse uskon telekinesian olevan mahdollista mutta uskon silti että 90% tällaisista videoista on huijausta. (sellaisia magneetteja kyllä on mitkä vaikuttaa noin vahvan pöydän läpi, itsellänikin on sellainen ja kyllä se on todella tehokas mutta kaupasta saa ostettua)

  • ihme. sanoo:

    Hmmm… Vähä liikku kyllä…

  • Candy sanoo:

    tjaa-a.. Aluks luulin ettei siinä tapahu mitää, mut sit ku se alko liikkua, nii se ois voinu ihan hyvin vaikka puhaltaa sitä, mutta kun se puhu siinä samalla, nii varmaa joku toinen on ihan hyvin voinu puhaltaa sitä tai jotain, ja sitten ku se laitto sen lasin alle, nii eihän se voinu puhaltaa joten on olemassa hyödyllinen keksintö magneetti! Helpostihan se liikkuu voimakkaalla magneetilla. 🙂

  • perunamuussi sanoo:

    krhm naurakaa vaan oon saanu liikutettua kolikkoa tuolleen. vähän mutta silti. näin kun sen varjo muuttoi ja säikähin hitosti :’D

  • Ibe sanoo:

    En oikein viitsi uskoa tuon videon aitouteen… Tuo on niin helposti voitu tehdä voimakkaalla magneetilla tai ihan vaan tietokoneella muokkaamalla. Jo elokuvia katsomalla tajuaa, että tuollaisen aikaan saaminen ei ole vaikeaa teknologian keinoin.

  • Ibe sanoo:

    Ja muuten perunamuussi. Sanoit, että kolikon varjo muuttui ja totesit liikuttaneesi sitä ajatuksen voimalla. Oletko varma, ettei vain valaistus muuttunut? En naura sulle, mutta olen aika skeptinen.

  • 666beelzebub666 sanoo:

    pistää tosissaan miettimään… miksi juuri folio-kikkare? en sano, että kyseessä olis joku magneetti.. mutta ehkä jokin muu… esimerkiksi. on mahdollista tehdä popcornia kännyköillä. ehkä tämä (tai jokin) vastaava aalto setti voisi vaikuttaa folioonkin?

  • moh sanoo:

    Pelsepuupi, et oo tosissas tosta popcorn-jutusta?

  • gh0stb0y sanoo:

    Kerroppa miten se tehrään! 😀

  • Peku sanoo:

    Magneetti pöydän al -.-

  • Nuuskamuikkunen sanoo:

    On jännä :DD ei tossa pallerossa ainakaan lankaa ollut.. mietin että joku ois voinu puhaltaa tota palleroa (ei todennäköstä:D) , mutta totesin kummankin edellä mainitun mahdottomaksi kun se hlö. laittoi sen lasin siihen päälle.. Magneetti on ainut järjellinen vaihto ehto.. Minun järkeni mukaan :DD ellei tässä sitten oikeasti ole jotain yli-luonnollista ^^ olisi kyllä hienoa itse tuollaista osata… kepuli pelillä tai ei 😀

  • Sepiathan sanoo:

    ihan selkeesti sisälle on laitettu meksikolainen hyppypapu, samanlailla liikkuu (http://www.youtube.com/watch?v=db50D3ln7UE) papu itsessään ei liiku vaan sen sisällä oleva toukka.

  • superkyösti sanoo:

    Voi Juutas mikä läppä. Ei kai kukaan voi pitää tuota luotettavana???? And for the sceptics….BUHAHAHAHAAAA!!!!

  • taikuri sanoo:

    tuohan on perus taikatemppu jota myydään taikuriliikkeissä. esim tuolla => http://www.emagicsupply.com/psi-device-p-8.html

  • Cherokee sanoo:

    helppo nakki. Staattisella sähköllä toimii kun vähän hitasee sormillansa villanuttua ennen kuin alkaa liikuttelee folioo, toki magneetillakin saa liikettä, Ei heikkotehoisilla jääkaappi lätkillä. Mulla sellanen pienen pieni alle nuppineulan pään kokoinen magneetti jolla vetovoimaa 12kg. Hyvin haukkaa kiinni pakusun umpipuisen pöydän läpi & pöytä paksuudeltaan 5cm. Rikkoo tietsikoitten kovalevyt jos on lähettyvillä, saa yläkertavuokralaisen sähkökitaran sekasin katonläpi jos laitan kattokoukkuun kiinni, silloin kun jatkuva renkutus rupee häiritsemään tai sama rifti toistuu tunnista toiseen.. Nappaa kolikot kiinni oli sitten kyse euroista tai vaikkapa 5 centtisistä..

  • Jejj sanoo:

    Joo mikähän örkki se tuolla sisällä on : DD

Sivu 1. Yhteensä 1.1

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomio!

Hei arvoisa Parablogin seuraaja,

Tämä sivusto toimii yksityisesti, täysin ilman ulkopuolista vaikutusta.

Sivuston toimintaa ja ylläpitokuluja (domaini, sivustotila) voit tukea lahjoittamalla haluamasi summan.

Olemme osa Suomen Galaktista Liittoa.

suomengalaktinenliitto.net

Voit tukea toimintaamme lahjoittamalla (PayPal ja pankkikortit)





Tai tilisiirrolla suoraan tilillemme.

Lahjoitustili:
Vesa Äijälä
FI98 5280 0020 0103 93
Kirjoita viestikenttään viestiksi: lahjoitus

Mainosyhteistyössä, otathan yhteyttä sähköpostilla: info.paranormaaliblogi(ät)gmail.com

Arkistot
Liity e-maillistaamme (uudet artikkelit mailiisi)
YHTEISTYÖSSÄ JA MUKANA
arkku net kotisivutilaa

suomen galaktinen liitto