ME NA3MM3 S1NUT! NA3TKO SINA M31DAT???
Tietoa

ParanormaaliBlogi.net on Suomen seuratuin rajatiedon media. Olemme uutisoineet paranormaaleista ja muista oudoista ilmiöistä vuodesta 2007 lähtien.

Korostettu kommentti

Arska:

Kolumbiassa Medellin kaupungissa näköjään paljon tunnistamattomia objekti havaintoja, video ja kuvatallenteilla on useita silminnäkijöitä. Mielestäni nuo kiekkomaiset lentävä lautanen kuva ja videotallenteet ovat aika vakuuttavia todisteita siitä että emme ole todellakaan yksin.

Lentäjä pilotin kuvaama video pallomaisesta objektista pilvien yläpuolella on myös hyvä todiste vieraan älyn ohjauksessa olevasta kohteesta lähellä lentokonetta. Etelä-Amerikassa yleisesti on kaiketi jonkinlainen UFO – aalto menossa parasta aikaa. Mielenkiintoisia videoita nuo kaikki ja joissakin on mahdollisuus muuttaa selostuksen teksti Suomi kielelle.

Kommentoitu artikkeliin: Massahavaintoja Kolumbiassa

Tulossa

Marokossa 2005 otettu Ufokuva

Sain tällaisen kuvan sähköpostiini viestin kera.

Moi Wespa, en tiedä yhtään mihin olisin tämän kuvan lähettänyt, joten lähetän sen nyt ensin sinun nähtäväksesi koska olen Paranormaalia Blogia lukenut. Otin kuvan vanhemmistani monta vuotta sitten (2005?), kun olimme matkalla Marokossa. Selailin yhtenä päivänä vanhoja kuvia koneeltani, ja huomasin tässä kuvassa oudon esineen taivaalla. Esine näkyy isäni, eli etualalla olevan miehen pään päällä. Tietenkin se voi olla selitettävissä monilla tavoilla, mutta kun zoomasin siihen huomasin sen muistuttavan muodoltaan tosi paljon lentävän lautasen muotoista ufoa. Lisäksi zoomatessa tositosi lähelle esineen ympärillä ja keskellä näkyy keltaista, eli kyseessä ei ehkä ole mikään lintu tai ötökkä ainakaan? Vannon etten ole muokannut esinettä kuvaan, eikä ole voinut kukaan muukaan. Mitä mieltä olet? Sen verran vielä, että jouduin pienentämään kuvaa ihan vähän että se tulisi nopeammin. toivottavast ei vaikuta laatuun.

Tässä saamani kuva, sekä alla zoomaus kohteesta.

Mitä mieltä olette? Mikä voisi ola kuvassa näkyvä kohde?

EDIT:

Kuva poistettu lähettäjän pyynnöstä ja nyt näkyvillä vain suurennos itse kohteesta.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

52 kommenttia aiheeseen: Marokossa 2005 otettu Ufokuva

Sivu 1. Yhteensä 1.1
  • Haukka sanoo:

    UFO:han se kyllä on, koska ko. objekti on niin pieni piste tuolla taivaalla ja kuvassa, että siitä ei saa mitään selvää ja 100% varmaa tunnistusta ei voi tehdä.

    Uskon sen olevan lähellä lentävä hyönteinen tai kauempana kulkeva lentokone taikka helikopteri.

    Kohde voi olla oikeasti pistemäinen mutta kovan vauhdin takia siitä on kuvaan tullut venynyt, mistä johtuu lautasmainen muoto. En muuten löydä mitään keltaista väriä tuon objektin keskeltä tai ympäriltä.

  • julle sanoo:

    Hitto ku ois ollu lähempänä nii oisi saattanut avittaa hieman asiaa. 🙂
    Noh, anyhow jos tuo zoomattu kuva pitää vielä sisällään oikean muodon objektista, niin en kyllä tuollaisia härveleitä ole ilmassa pahemmin nähnyt ja uskallan epäillä ettei tuossa kyseisessäkään maassa. :S

  • j0int sanoo:

    hmm, mä epäilisin et se saattaa oolla lintukin, toi lähikuva on nii pikselöityny et saattaa olla mikä tahansa, en oo skeptikko mut ajattelen ny järjel, mu kyl leimaisin ufoksi, mut en välttämättä muukalaisten alukseksi

  • ninjani sanoo:

    Minä en keksi tuolle mitään selitystä.

  • df sanoo:

    ohjeet kuvan lahettamisille? Itsellani 1 kuva myos….

  • meiizi sanoo:
  • df sanoo:

    Wespan pitäisi ainakin hankkia isompia tiedostoja vastaanottava sähköpostiosoite.. kun ei pysty näköjään laadukkaita (yli 2mt) kuvia lähettämään.

  • duupeli sanoo:

    Tämä kuva vaikuttaisi lähinnä siltä että se on lintu, siivet vain vaakatasossa. kuva onnistunut ottamaan juuri oikealla hetkelle mikä tekee siitä ”suoran” näköisen. Alkuperäinen kuva toisi helpostusta jos tuota kuvaa on pienennetty tarkoituksellisesti niin myös zoom tarkennus on heikentynyt.

  • Wolf sanoo:

    Voihan se vaikka olla vapaaks päässy leijjaki =DD

  • Patsi sanoo:

    amppari joka lentää sopivasti ohi… voi kyllä olla ufo

  • Syonpask44 sanoo:

    😀 :D: D Oisko vaikka lintu? o_O 😀

  • Peku sanoo:

    Lentokone?

  • gh0stb0y sanoo:

    Se on UFO! Koska kukaan ei täälä tai missään muuallakaan tiedä mikä se on sen täytyy olla 100% UFO!

  • täys-Q sanoo:

    Kameran linssissä oleva hyönteinen?

  • rezaR sanoo:

    Totta kai se on UFO koska kukaan ei tiedä mikä se on.

  • ehm sanoo:

    no just, mistä sitä tietää minkä merkkinen kärpänen siinä lentää. -_-’ Näähän on nyt ihan jokapäiväisiä. Ois HIEMAN eri asia, jos kuvaaja ei kuvaushetkellä pystyis tietämään mikä sielä lentää. Kuhan halus julkaista isänsä naamansa, tai mistä sitä tietää vaikka olisikin oma naama 😉

  • ehm sanoo:

    ja näettekös nuo ufomiehet, mitkä seisoo tuolla naisen olkapään yläpuolella katolla :————-D

  • JambaB sanoo:

    Olisiko kenties jo aika rupee postittaan muita juttuja kun ufot jos nyt postitetaan 2005 kuvia

  • julle sanoo:

    Jos jotain kiinnostaa ufot, voin suositella kaikkia modernin taiteen museoita.

  • calemran sanoo:

    Lol, ehkä paskin ufokuva mitä minä olen nähnyt. Tuohan voi olla vaikka lintu tai vastaava. Voisin myös epäillä, että mahdollisen kehityksen yhteydessä kuvaan on ilmestynyn kärpäsenpaska.

  • jaaco96 sanoo:

    täi hypäs just ton päästä

  • gh0stb0y sanoo:

    Sitähän justiinsa tarkotinkin rezaR… -.-’

  • Judas Priest sanoo:

    huoh… toi on iha selvästi: lintu tai hyönteinen.. 🙂

  • Wautsi! sanoo:

    Yet another tiny little object on sky.. Aina ne ufot vaan on pieniä, tummia täpliä taivaalla joista ei saa mitään selvää 🙂

  • gh0stb0y sanoo:

    Saako perustelut Priest?

  • thunder sanoo:

    Vaikea sanoa. Jos jotain kuvia lähettelee, paljon uskottavampia saa lähettämällä ne mahdollisimman suurina. Eipä paljon hymyilytä pieni kuva, josta rajaamalla koittaa saada jotain pientä kärpäsenkakkaa näkyviin ja näkyviin tulee vain sumea läntti. Helppohan se sillon on sanoa ”joo, uhvohan se on”.

  • gh0stb0y sanoo:

    Niinhän se on!!! Eikö kukaan tajua että UFO tarkoittaa TUNNISTAMATONTA LENTÄVÄÄ ESINETTÄ???!!!??? Thunder, tottakai se on helppoa sanoa UFOksi kun kukaan ei tiedä mikä se on! UFO ei tarkoita aina lentävää lautasta!

  • defdack sanoo:

    gh0stb0y, kyllä nykypäivän mediassa UFO tarkoittaa tunnistamatonta lentävää lautasta, ja tulee tulevaisuudessakin sitä tarkoittamaan. Vasta kun joskus saadaan niitä vierailemaan tänne ja kaikki tietävät mitä ne ovat niin niille annetaan eri nimi.

    Turha sitä on joka uutisen yhteyteen vauhkota etteikö tiedä mitä ufo tarkoittaa.
    Se nyt vaan tarkoittaa sitä lentävää lautasta!

  • gh0stb0y sanoo:

    Sorry vaan mutta UFO ei tarkoita lentävää lautasta, vaan lentävää tunnistamatonta esinettä!

  • Wespa sanoo:

    Ufo tarkoittaa tunnistamatonta lentävää esinettä, mutta on myös vakiintunut tarkoittamaan lentävää lautasta monissa eri yhteyksissä. On tärkeää kuitenkin tietää näiden ero.

    PS. Voi lähettää yli 2 megan kuviakin jos haluaa (tilaa varattu sähköpostille 50 megaa), jotenka se ei ole ongelma, mutta ongelma on yleensä siellä lähettäjän päässä, sillä monet ilmaissähköpostit eivät salli noin isojen tiedostojen lähettelyä ja kaikkia ei kiinnosta odottaa paria minuuttia, että liitetiedosto on ladattu ja siksi ymmärränkin miksi lähettäjä on pienentänyt/pakannut kuvaa. Niin ja kuvan saa hieman suuremmaksi klikkaamalla sitä.

    PPS. Kuvia voi edelleenkin lähetellä vaikkapa osoitteeseen yhteys(ät)paranormaaliblogi.net (yhteyslomakkeella ei voi lähettää kuvia ja siksi suosittelenkin tuota sähköpostiosoitetta siihen). Kaikkia saamiamme kuvia ei julkaista.

  • Antti sanoo:

    Ei tuo ole edes ufo, koska aika selvästi on kyseessä joko lintu, tai kauempana lentävä lentokone/helikopteri. Tuollaisia lintuja yms. taustalla tarttuu kameroihin jatkuvasti. En ymmärrä mitä paranormaalia tai ufoa tuollaisessa kuvassa on. Muutenkin kannattaa kyllä kuvamateriaaliin suhtautua äärimmäisen kriittisesti, sillä kuva todisteena ei ole loppujen lopuksi kovin hyvä.

    Tuossakin kuvassa näkyy että kohde on selvästi blurraantunut koska kamera ei näe tarkasti noin kauas. Jos lintu vaikka lentää juuri tuosta kohtaa kuvanottohetkellä näkyy se nimenomaan tuollaisenna sumeana epämääräisenä pisteenä.

  • Nimi sanoo:

    Kattokaapa isompana sitä kuvaa, näyttää vähän että ”ufon” ympärillä ois jonku sorttista vaaleampaa väriä ja epäjärjestelmällisiä pikseleitä, joita huomaa myös zoomaus-kuvasta. Voisin veikata että kuva on muokattu jopa niinkin yksinkertaisesti kuin ihan vaan microsoftin paintilla. Oon itekki testannu tehdä tuon tyylisiä kuvia paintilla ja niistä tuli jopa parempaa jälkeä kuin tämä, vaikka itse sanonkin. Tämä siis minun kantani kyseisestä kuvasta

  • Wespa sanoo:

    Se on ihan normaalia pikselöityneisyyttä ja johtuu mm. jpg-pakkauksesta. Zoomaileppa vaikka noita ”antenneja” ym. mitä tuolla näkyy, niin huomaat, että niissä näkyy sama efekti lähelle zoomattaessa.

  • Sebastian sanoo:

    Nämä ovat juuri niitä pistekuvia, joista ei jaksa innostua. Ylipäätään kaikki se oli sellainen pienen pieni valopiste taivaalla jne.

    Tällaisia juttuja, kun lukee ja kuulee jatkuvasti, niin alkaa kyllästyttämään, vaikka eihän se kenenkään vika ole – don’t get me wrong.

  • meiizi sanoo:

    ”Muutenkin kannattaa kyllä kuvamateriaaliin suhtautua äärimmäisen kriittisesti, sillä kuva todisteena ei ole loppujen lopuksi kovin hyvä.”

    Mikä olisi sitten hyvä todiste? Eipä näistä jutuista oikein muita todisteita voi saada kuin kuvia ja videoita.. Molemmat niistä ovat mielestäni yhtä hyviä todisteita..

  • Antti sanoo:

    Paras todiste on se että useampi luotettava ja toisistaan riippumaton henkilö näkee SELVÄSTI ufon ja taltioi sitten siitä kuvan/videon. Ja nämä lukuisat todistajat varmistavat että se todella on aito. Lisäksi kuvan pitää olla jotain muutakin kuin pikselöitynyt pulu tai siltä juuri tippumassa oleva p*ska taivaalla.

    En tahdo loukata kenenkään vilkasta mielikuvitusta tai pilata jännitystä, mutta kyllä ufokuvassa pitää olla muutakin kuin sumentunut piste taivasta vasten. Lisäksi se että kuva on selkeä ja siinä näkyy jotain selkeästi ufoon viittavaa, oli se sitten lopulta feikki tai aito, ainakin antaa jotain pohjaa sille että se kannattaa edes analysoida ja tutkia.

  • Gissa sanoo:

    Olen kyllä samaa mieltä Antin kanssa, minunkin ottamissani kuvissa on jotain pisteitä näkynyt taivaalla, mutten ole niitä vaahto suupielissä ufotodisteina pitänyt.

  • Wuppa sanoo:

    Oli se sitten pikselöitynyt pulu tai ilmapallo tai teräsmies se on ufo niin kauan, kun sitä pystytä tunnistamaan.

  • Antti sanoo:

    Wuppa,

    Siis mielestäsi jos esim. kameran linssiini on tarttunut joku roska tai hyönteinen, joka näkyy kuvassa, niin se on ufo niin kauan kun en varmuudella pysty sanomaan onko se hyönteinen vai roska?

    Jos tuo on ainoana kriteerinä riittävä ufo havainnoille, niin mahtaa ufotukijoilla olla melkoinen resurssipula kun on miljoonia tutkittavia asioita.

  • miska sanoo:

    melko sumea kuva

  • Wuppa sanoo:

    Antti, mikäli se on jotain lentävää, mitä ei pystytä tunnistamaan, kyseessä on UFO ( = tunnistamaton lentävä kohde/esine )

  • gh0stb0y sanoo:

    En tajua miten Antti voi nähdä sen hyönteisenä tai lintuna… -.-

  • gh0stb0y sanoo:

    Niinpä eli UFO se on!

  • riku sanoo:

    vau

  • riku sanoo:

    vau mikä voima

  • Riksu sanoo:

    Varjo tuo on, kuten kaikki epäselvä meillä.

  • jerqqu sanoo:

    Ilmeisesti kuvassa esiintyvä kohde on n. 25 kiloinen, elämään kyllästynyt naaraspuoleinen albatrossi. Ei se voi olla mikään muu… suosittelen siirtymään välittömästi sisätiloihin ja sulkemaan perässä ovet, ikkunat ja takkahormin. Albatrossit ovat sisäpiirin tiedon mukaan syöneet ihmisiä, pureskelematta. Ja tämä on tosi.

  • Dells.co sanoo:

    Wsepalle: niin joo toi sun sähköpostisi mikä se on? slelanen johon nyt sais laittaa jotain juttuja mitä nyt kaikkea omituista kuvailen, olen tällanen yliluonnolisuuden fanittaja ^^

    Kommentti:uuh varmaan ei ton muotonen ainakaan mikään lentävä (edes kaukana oleva) lintu tai ötökkä ole! : )

  • nalle karhu sanoo:

    maailman huonoin feikki niin epä selvä et tota vois epäillä kamelin pieruks
    päivän piristys:)

  • Brecle sanoo:

    Sen päällä on vielä 2 aukkoa

  • poghul sanoo:

    se on saattanu ottaaa kuvan kun joku heitti rispiitä ja sit selittelee että se on ufo

  • poghul sanoo:

    se on saattanu ottaaa kuvan kun joku sen kamu heitti rispiitä ja sit selittelee että se on ufo

Sivu 1. Yhteensä 1.1

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomio!

Hei arvoisa Parablogin seuraaja,

Tämä sivusto toimii yksityisesti, täysin ilman ulkopuolista vaikutusta.

Sivuston toimintaa ja ylläpitokuluja (domaini, sivustotila) voit tukea lahjoittamalla haluamasi summan.

Olemme osa Suomen Galaktista Liittoa.

suomengalaktinenliitto.net

Voit tukea toimintaamme lahjoittamalla (PayPal ja pankkikortit)





Tai tilisiirrolla suoraan tilillemme.

Lahjoitustili:
Vesa Äijälä
FI98 5280 0020 0103 93
Kirjoita viestikenttään viestiksi: lahjoitus

Mainosyhteistyössä, otathan yhteyttä sähköpostilla: info.paranormaaliblogi(ät)gmail.com

Arkistot
Liity e-maillistaamme (uudet artikkelit mailiisi)
YHTEISTYÖSSÄ JA MUKANA
arkku net kotisivutilaa

suomen galaktinen liitto