ME NA3MM3 S1NUT! NA3TKO SINA M31DAT???
Tietoa

ParanormaaliBlogi.net on Suomen seuratuin rajatiedon media. Olemme uutisoineet paranormaaleista ja muista oudoista ilmiöistä vuodesta 2007 lähtien.

Korostettu kommentti

Arska:

Kolumbiassa Medellin kaupungissa näköjään paljon tunnistamattomia objekti havaintoja, video ja kuvatallenteilla on useita silminnäkijöitä. Mielestäni nuo kiekkomaiset lentävä lautanen kuva ja videotallenteet ovat aika vakuuttavia todisteita siitä että emme ole todellakaan yksin.

Lentäjä pilotin kuvaama video pallomaisesta objektista pilvien yläpuolella on myös hyvä todiste vieraan älyn ohjauksessa olevasta kohteesta lähellä lentokonetta. Etelä-Amerikassa yleisesti on kaiketi jonkinlainen UFO – aalto menossa parasta aikaa. Mielenkiintoisia videoita nuo kaikki ja joissakin on mahdollisuus muuttaa selostuksen teksti Suomi kielelle.

Kommentoitu artikkeliin: Massahavaintoja Kolumbiassa

Tulossa

Kuussa kävellyt astronautti: Avaruusolennot ovat todellisia

Apollo 14:a pilotti Edgar Mitchell kertoo, että alienit ovat ottaneet monta kertaa yhteyttä ihmisiin, mutta asiaa on salattu yli 60 vuotta.

Kuussa kävellyt Mitchell kertoo tietäneensä useista avaruusolioiden vierailusta maassa astronauttiuransa aikana, mutta kertoo NASAn piilottaneen kaiken ja salailleen asiaa. Hän kertoo myös, että heidän (alieneiden) teknologiansa on paljon meitä edellä ja jos he olisivat vihamielisiä, niin meitä ei enää olisi edes olemassa.

Olen ollut armeijan ja tiedostelupalvelun hommissa, jotka tietävät paljon enemmän mitä on julkisuuteen annettu, ja kyllä planeetallamme on vierailtu.” Edgar Mitchell kertoo.

Edgar kertoo myös, että Roswellissa sattunut tapaus oli aito ja samantapaisia tapauksia tutkitaan nykypäivinäkin.

Michell kommentoi myös, että ”Asiat alkavat todella avautua. Uskon, että tämä johtaa julkiseen tiedonantoon ja jotkut isot organisaatiot ovat jo menossa siihen suuntaan.

NASA ei kuitenkaan ole Michellin kanssa samaa mieltä.

Mitchell on suuri amerikkalainen, mutta emme jaa hänen näkemyksiään tässä aiheessa.” NASAn tiedotteessa kerrottiin.

Lähde: dailymail.co.uk

Lue myös Uusi Suomen ja Ilta-Sanomien (vastaa myös uskoto ufoihin -galluppiin) juttu aiheesta ja kuuntele koko haastattelu englanniksi alapuolelta.

Voit myös keskustella aiheesta foorumillamme.

Kiitokset vinkistä Tonolle, Hannulle ja herttaässälle.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

68 kommenttia aiheeseen: Kuussa kävellyt astronautti: Avaruusolennot ovat todellisia

Sivu 1. Yhteensä 1.1
  • Tono sanoo:

    Mielenkiintoinen tuo nasan vastaus, uutiseen voisi myös varmaan lisätä tämän Audiovideo pätkä (http://www.disclose.tv/action/viewvideo/6179/) jossa kerrang soittaa nasaan ja kysyy alieneiden olemassa olosta, Nasan henkilö menee aivan jumiin.

    Mielestäni koko juttu on melko suuri askel totuuden tuomisessa julki.

  • Tono sanoo:

    Hieman outoa että tätä pidetään uutena uutisena, kun out of blue videolla 2007 esiintyvä kyseinen sama astronoutti kertoi jo kaiken tämän ufojen kohtaamisen yms. http://www.disclose.tv/action/viewvideo/1957/Dr_Edgar_Mitchell_on_Crashed_Craft/

    Miksi siis tästä nyt näin iso haloo? :O

  • Wespa sanoo:

    Niinpä tästähän on puhuttu aiemminkin ja muistaakseni toinenkin astronautti (Gordon Cooper) on kertonut asiasta.

    Kuitenkin tuli tämä radiohaastattelu aika hyvään väliin, kun on alkanut maailmalla tapahtumaan enemmänkin näitä ufohavaintoja.

  • astr sanoo:

    Hienoa että jotkut vielä uskaltavat kertoa totuuden.

  • pavli sanoo:

    wow

  • Tiia sanoo:

    Noniin, lisää vaan ”puuta nuotioon”! Kyllä se totuus alkaa nyt paljastumaan!

  • Antti sanoo:

    En ainakaan heti keksi miksi hän valehtelisi. Enemmän epäilyttää Nasan antama vastaus.

    Toisaalta voihan arvostettu astronauttikin keksiä tarinan. Ihmisiä hekin ovat siinä missä muutkin. Jos ovat vaikka eläkepäivinään yksinäisiä ja kaipaavat sitä huomiota mitä aikoinaan saivat?

    No joka tapauksessa totuutta kaipaamme kaikki!

  • boomshanka sanoo:

    En malta odottaa sitä päivää, kunnes avaruusolentoja ei pidetä enää myytteinä 🙂

  • Telac sanoo:

    Odottakaas vaan ku tää astronautti kuolee luonnollisista syistä.

  • Kissansilmä sanoo:

    oii.. mikä musta taivaalla lentää! IIK! avaruusalus.. mut oiskopa tuo hullu tuo mies

  • hannu sanoo:

    Ei NASA voi mennä sanomaan että me ollaan teitä huijattu 50-60 vuotta. Parempi sanoa ”No comment”.

    Kun vanhat jäärät ovat vanhoja ja toinen jalka melkein haudassa, niin voisi kuvitella että avautumisia tulee. Myös ilmapiiri asian suhteen myönteisempi, jotenka lisäpaljastuksia saattaa tulla piakkoinkin.

    USA:ssa tilanne herkullinen; talous menossa jojoon ja pressa vaihtuu syksyllä. Kenties kehitys kulkee kohti disclosurea..

  • boomshanka sanoo:

    Nii-i, luonnollisist syist, Yhdysvaltain hallitus laittaa kuitenkin kuulan kalloo ennen ku mies ehtii sanoo ”kato, lentävä lautanen!”

  • toppez sanoo:

    Saisi nasa ja yhdysvaltai hallitus viimeinkin paljastaa totuuden ”tavallisillekkin” ihmisille.

  • tontodc sanoo:

    Siis nyt en tajua yhtään tätä haloota tämä SAMA astronautti on moneen kertaan jo kertonut ufo tarinoistaan. Esim Out of blue dokumentissa, sekä äskettäin LARRY KING LIVE ohjelmassa http://www.youtube.com/watch?v=8QKW6Gt3KKs
    Eikös tuosta larry king live ohjelman tempauksesta luulisi enemmän irtoavan, vai onko nyt kyse kun tämä oli brittiläinen radio ohjelma??

  • kabanossi sanoo:

    BTW, Wespa,
    kuinka monta kävijää paranormaalin sivulla käy ihmisiä päivässä?

    Paljon. Tarkkoja lukuja en voi antaa, sillä määrä kasvaa ja vaihtelee aika paljon.
    Eilen oli 12946 käyntiä ja päivä sitä ennen taas 5992 käyntiä.
    – Wespa

  • Arulux sanoo:

    Vanhalla iällä vielä taotaan rahaa höpöjutuilla. No, eipä ole ensimmäinen henkilö jota rahanahneus vaivaa vielä vanhalla iällä.

  • julma sanoo:

    Ite en oikein usko vielä ufoihin täi ”alieneihin” 😀 en oo nähny minkäänlaista pitävää todistetta vaikka monesti yrittäny kattoo esim. taivaalle yöllä. Ja netti täynnä feikkejä, mutta saattaahan tuolla olla elämää olla jossain, liekkö mitenkää älyllistä.. mene ja tiedä.

  • 2kilonsiika sanoo:

    Ite en oikein usko vielä ufoihin täi ”alieneihin” 😀 en oo nähny minkäänlaista pitävää todistetta vaikka monesti yrittäny kattoo esim. taivaalle yöllä. Ja netti täynnä feikkejä, mutta saattaahan tuolla olla elämää olla jossain, liekkö mitenkää älyllistä.. mene ja tiedä.

  • julle sanoo:

    2kilonsiika, kovin moni ei ole sitä pitävää todistetta löytänyt katselemalla taivasta.
    Vai etkö siis usko, että ihmiset ovat nähneet ufoja? 😀

  • tontodc sanoo:

    kovin moni on tosiaan löytänyt vedenpitäviä todisteita, niitä on maapallo täynnä.

  • Wrench sanoo:

    Se on ihme juttu, että nämä ”alienit” sattuu vierailemaan aina Amerikoissa!
    höpö höpöä niin kauan kunnes toisin todistetaan!
    Suomen ”vierailua” odotellessa. Älkääkä sanoko, että onhan niitä nähty, minä en ole ainakaan nähnyt yhtään!

  • finsoldier sanoo:

    toivottavasti tämä ei ole taas näitä internet mainos videoita kun keraan xfiles leffa on tulossa teattereihin

  • Ammo9 sanoo:

    Joo, enkä määkään oo kans nähny yhtään!.. On se jännä, kun aina kaikki muut..

  • pavli sanoo:

    no en oo määkään oo nähnyt mitään

  • Sissijuusto sanoo:

    Jep, kyllä niitä sielä on! Tai siis täälä. :0

  • tontodc sanoo:
  • Ufomies sanoo:

    Kun sitä loppujen lopuksi ajattelee, niin mikäs maapallon ulkopuolisessa elämässä nyt on edes niin mullistavaa? Tai edes siinä että täällä käy tuntemattomia olentoja muualta?

    Eikös kyseessä ole vääjäämätön fakta ihan jo maailmaankaikkeuden äärettömyyteenkin pohjaten, muista ulottuvuuksista tms. todellisuuden tasoista nyt sitten puhumattakaan. Kyse ei ole niinkään siis ET:n olemassaolosta laisinkaan, vaan siitä että *milloin* ensimmäinen kontakti tulee.

    Sehän se vasta ihme olisikin, jos olisimmekin yksin. Minusta olisi täysin luonnollista jo saada yhteys muihinkin galaksissamme pörrääviin ukkoihin tässä vaiheessa. En ymmärrä miten se voisi olla jollekulle shokki tai edes jotenkin mullistava muutos? Kyseessähän on vain ihan yhtä luonnollinen asia kuin omakin sivilisaatiomme ja elämä maapallolla!

  • Maukka sanoo:

    Näin on uffomies!!Itse pidän humanoideja persreikinä kun eivät suostu näyttäytymään.Mites nyrkkeilymatsi human vs humanoid? Tavallisia elukoita ne on kuin mekin , jos pää on isompi ja tajunta laajempi ei se tee niistä meitä parempia.

  • SmileFIN sanoo:

    ufohan on tuntematon lentävä esine, eli jos näet jonkun asian joka lentää mutta et tunnista sitä niin se on ufo :))

  • hannu sanoo:

    Erikoinen juttu, suomi24-palstalla ketju Edgar-aiheesta on tällä hetkellä luetuin n. 46000 lukijalla, Kerava-uutisointi pyörii myös kärkipäässä.

    Asia ilmeisesti kiinnostaa ja hyvä niin.

  • wildchild sanoo:

    kyl mä ainaki jollai tavalla ukson alieneihi.. oltii kaverin kaa urheilutalolla ja ootettiin kyytiä kotia, ni katottii vaa taivaalle nii ufohan se siellä. Lähti ekaks maasta melkei pysty suoraa nousemaa ilmaa, ja sit kiihytti vauhdin nii kovaks et hävis iha hetkessä.. Älkäähä tulko sanomaa miulle et se oli lentokone tai lintu. ei nimittäi ollu.

  • Arthur D. sanoo:

    Paljonkohan X-Files elokuvan tuottajat maksoivat äijälle? Kätevää tuommoinen piilomainonta.. 🙂

    Mutta Asiaan, Avaruuden muukalaisissa on se ihmeellisyys että piileskelevät varjoissa ja kuun takana. Mikseivät parkkeeraa senaatintorille ja morjesta jengiä?
    Sen sijaan että piirtelevät käsittämättömiä merkkejä viljapeltoihin? Luulisi rodun jolla on hallussaan tähtitenvälisen matkustuksen mahdollistava teknologia pystyvän parempaankin viestintään?
    Ja toisaalta tähtienvälinen matkustus on sen verran yli hilseen menevää teknologiaa ihmiskunnalle, että jos ne haluaisivat pysyä piilossa ja täysin näkymättömissä, eipä kukaan niistä mitään tietäisi.

    Joten luultavasti kyseessä on kasa rikkaiden vanhempien pentuja joilla ei ole mitään muutakaan tekemistä kuin rällätä pitkin linnurataa vanhempien avaruusaluksella etsien planeettoja jotka eivät vielä ole saaneet yhteyttä toisiin aurinkokuntiin ja aiheutta häminkiä.
    -linnunradan käsikirjasta liftareille

  • Korva sanoo:

    eiköhän sitä elämää maapallon ulkopuoleltakin löydy, meidän oma galaksi käsittää noin 0,0001 maailmankaikkeudesta, niin olis se kumma jos maapallo olis ainoa josta löytyis minkään näköistä elämänmuotoa..

  • Tonza sanoo:

    Elämää kyllä löytyy, siitä että älyllistä sellaista olisi missään ei ole tietoa.

  • nörääjä sanoo:

    toki niitä alieneita on mutta kontaktin puute saattaa johtua siitä ettei koko ihmiskunta ole siihin valmis? kun jos toha hesaa alus laskeutuis nii arvaa vaa olisko suurimmalla osalla paniiikki päällä? ja ne sitte yrittää ihmiskuntaa valmistellla niitten vieraaluihin niillä peltokuvioolla yms ite ainakin luulen että asia on jotenkin näin

  • 2kilonsiika sanoo:

    Arthur D. loistava kommentti! Täysin samaa mieltä oon sun kanssa. Tosiaan, mitä järkee niitteen ”alieneiden” on tehdä jotain viljapeltokuvioita joista kukaan ei ymmärrä mitään 😀 äskdee

  • tontodc sanoo:

    Arthur D. = kyseinen heppu on vuosien ajan kertonut näistä asioista. Itse veikkaisin että brittien ”ufo buumin” varjossa tehty tempaus, keksi radio yhtiö soittaa astronautille kuka puhuu näistä asioista ja olla ”täysin yllättyneenä” tästä ufojutuista vaikka radio juontaja täysin tiesi tämän astronautin ufo taustasta.. Radio asema tässä haki julkisuutta ei muu.

  • tontodc sanoo:

    Korva, mistä vedit tuon 0,0001 maailmankaikkeudesta laskelmasi?

    Koko maailmankaikkeushan ei millää tavalla ole saatu mitattua? mitään ”seinää” ei ole löytynyt mihinkään suuntaan. Tällä hetkellä siis avaruus on vielä ääretön. joten lisäileppä reilusti niitä nollia tuohon 🙂

  • tontodc sanoo:

    Mauno, noin suurin osa massasta ajattelee, perehtymättä asioihin edes pätkän vertaa.

    mikäs se sana nyt taas olikaan… aah… Skeptikko 😀

  • Kerttu sanoo:

    Kyllä se vaan on niin, että rikas, valtaapitävä, valkoinen mies Maasta on tämän koko äärettömän jättimäisen universumin ainut, älykkäin ja oikeudenmukaisin olento.

  • Ronsu sanoo:

    En ihmettelis jos NASA päättäs pistää ton astronautin hiljaseks jos se jatkaa puhumista

  • Tollo Peloton sanoo:

    Tämä parhaillaan käynnissä oleva mediapeli ufojen julkituomisesta on osa 1. tästä kohta tapahtuvasta lavastetusta avaruusolentojen hyökkäyksestä (staged alien invasion).

    On turha sulkea silmiään ja väittää että tämä illuminatin salajuoni ei olisi totta kun mediasta löytää tähän vastauksen: http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200802077214792_ul.shtml

    Tuleva alien invasion on todennäköisesti illuminatin mielestä parempi vaihtoehto kuin lavastaa uusi 9/11 Al-Qaidan nimiin. Koska nyt heitä olisikin vastassa agressiviset 9/11 totuusliikeet kautta USA:n. Mutta tämä alieneiden lavastettu Yhdysvaltojen suurkaupunkiin hyökkäys on illuminatin nilkkien mielestä mitä loistavin suunnitelma heidän uuden maailmanjärjestyksen toteutumiseksi. He aikovat vielä perään lavastaa Jeesuksen toisen tulemisen ja saada näin pissittyä silmään miljardeja kristittyjä ympäri maailman ja onhan näistäkin lahkolaisista jo suurin osa ollut koko elämänsä syntymähumalassa jeesus viinasta.

    Tulevat vuodet kuitenkin tuovat myös planeetta x:n voimat kohti tellusta ja syöksee tämän maan napaisuudet pois toisistaan ja kääntää tämän pallon niin että Saudi-Arabiasta tulee uusi pohjois-napa. Sekä samalla kaikki sähköt lakkaavat täällä toimimasta ja se tietää myös illuminatin NWO:n loppumista. Sillä täysin sähköttömässä kivikautisessa elinympäristössä ei vingu VISA eikä antikristukseen perustuva rahan ja vallan palvominen onnistu. Ellei sitten illuminatilla ole jo valmiiksi tarpeeksi oravannahkoja pankkiholveissaan piilossa näitä aikoja varten. Samoin heidän ihmisten mikrosiruistaminen menee kanssa aivan v*tuiksi tämän napasiirtymän myötä. Joten eliitin ei auta siinä vaiheessa kuin vain rukoilla Luciferilleen että miksi tämä kaikki suuri ja mahtava suunnitelma NWO:sta meni päin vittua.

    Galaktinen liitto tulee evakuoimaan hyvin paljon ihmisiä tältä planeetalta napasiirtymän ja poikkeustilan jälkeen.

  • 2kilonsiika sanoo:

    hyvä kommentti Tollo Peloton, lisää tälläsiä

  • Tontodc sanoo:

    Tollo Peloton, oletko lukenut project blue beam:sta?

  • Huttu sanoo:

    mielenkiinnosta katoin mitä project blue beam:sta löytyy ja voi luoja… ette kai usko tollast sontaa…

  • calico jack sanoo:

    Enempää lukematta kaikkia kommentteja, suosittelen kaikkien siirtymään skepsiksen keskustelufoorumille. Vaikka ufot olisivatkin totta, ei mitkään suttuiset valokuvat, filmit ja muutkaan ”todisteet” varmista sitä, että ne olisivat jonkin ulkopuolisen älyn tekosia.

    Jos olen väärässä ufojen suhteen, olen mielelläni, mutta jonkun täytyy se TODISTAA!
    Maailma todellakin tarvitsee lisää skeptikkoja ja ateisteja..

  • Wespa sanoo:
  • Wespa sanoo:

    Astronautti hieman korjasi aikaisempaa haastatteluaan, joka oli ilmeisesti ymmärretty väärin ja sanoi, että NASA:lla ei ole asian kanssa mitään tekemistä ja oli ilmeisesti tarkoittanut, että hallitus ja armeija salailee näitä tietoja. En tosin yhtään ihmettelisi, jos NASA:llakin olisi jotain tekemistä salailussa.

  • tontodc sanoo:

    Miksiköhän Edgar rupeaa nyt korjailemaan?

    Viime vuodet ”syyttänyt” NASA:a koko ajan salailuista… joten tuskin mistään väärinkäsityksestä ollut kyse.

  • tontodc sanoo:

    Luulenpa että NASA painostanut Edgaria hieman kun NASA haluaa antaa positiivista kuvaa itsestään 50 vuotis synttäreidensä ja tulevaisuuden hankkeiden julkistamisen aikana.. ?

  • Wespa sanoo:

    Taisi korjata vain tuota kyseistä radiohaastattelua tai sitten on alkanut pelkäämään jotakin… Mene ja tiedä.

  • Tontodc sanoo:

    TAI… NASA on 50 vuotis syntymäpäivien ja uusien hankkeiden julkaisemisen aikana ”painostanut” Edgaria korjailemaan väitteitään…?

  • tontodc sanoo:

    Big time uutinen,
    This almost unbelievable announcement has been posted by Clark McClelland, a retired NASA Space Flight Controller and good friend of John Lear, on his website in support of the recent public statements by his good friend Dr Edgar Mitchell. Clark has broken the news that while on duty at the Kennedy Space Center he observed, for over a minute on a TV monitor, an 8 or 9 foot tall alien in the Space Shuttle Loading Bay when it was on a military mission.
    • Kerry has just got off the phone with Richard Hoagland. On Coast to Coast AM, the first hour this evening, there is an excellent chance that Richard will be discussing this… and another news item which may be of even greater significance, connected with what he very seriously believes is the imminent possibility of a false flag ”alien invasion”.

    http://www.projectcamelot.org

    Kannattaa lukea linkit uutisesta.

    Edgar Mitchellin astronautti ystävä siis tukee hänen väitteitään.

  • Wespa sanoo:

    ^ Tässä linkki suoraan tuohon uutiseen.

    http://www.stargate-chronicles.com/release_mitchell.html

  • Tontodc sanoo:

    pätkä tuosta ”uutisesta”:

    ”I, Clark C. McClelland, former ScO, Space Shuttle Fleet, personally observed an 8 to 9 foot tall ET on his 27 inch video monitors while on duty in the Kennedy Space Center, Launch Control Center (LCC). The ET was standing upright in the Space Shuttle Payload Bay having a discussion with TWO tethered US NASA Astronauts! I also observed on my monitors, the spacecraft of the ET as it was in a stabilized, safe orbit to the rear of the Space Shuttle main engine pods. I observed this incident for about one minute and seven seconds. Plenty of time to memorize all that I was observing. IT WAS AN ET and Alien Star Ship!

    A friend of mine later contacted me and said that this person had also observed an 8 to 9 foot tall ET INSIDE the SPACE SHUTTLE CREW COMPARTMENT! Yes, inside OUR Shuttle! BOTH missions were DoD (Pentagon) TOP SECRET (TS) encounters!”

    Kysymys kuuluu, mitä seuraavaksi?
    Tämä antaa ainakin lisäpotkua ihmisen ja harmaiden välisen yhteistyön väitteille?

  • Wautsi! sanoo:

    Niin, kyllä itse uskon elämään maapallon ulkopuolella, mutta ”pienet vihreät miehet” kyllä arveluttavat..

  • gh0stb0y sanoo:

    No vihdoinkin joku järkevä ihminene voi todistaa ”tyhmille” että alienit ei ole vihamielisiä.

  • Hot the Pot sanoo:

    Kysehän on uskomisesta tiettyyn asiaan. Ufot, eri uskonnot, evoluutioteoria (joku vetää tästä herneen nenukkaan) ovat mielestäni samalla viivalla. Kovasti huudellaan, että todisteita pöytään. Itse kiinnostaisi saada varmat todisteet raamatun oikeellisuudesta. Ovatko kaikki muut uskonnot väärässä? Kysehän on uskomisesta, ei faktoista ja evoluutioteoria se vasta scifiä onkin;)

  • Keke. sanoo:

    Tjaa-a, hmm..

  • lulli sanoo:

    raamatut, uskonnot, evoluutioteoriat, kaikki on scifiä.. jos niitä ”alieneja” on käynyt täällä tai lentelee tuolla jossain, niin haluaisin ihan itse nähdä. hyvähän se ihmisille tuputtaa tommosta pask**, kun kaikki uskoo heti mitä sanotaan. jossain on sata varmasti elämää jossain muodossa, en tiedä sitten, miten älykästä. olisi melkoinen ihme, jos me oltaisiin täällä maailmankaikkeuden laidalla yksin.. niimpä.. mistä sitä tietää, vaikka kuukäynnitkin olisi lavastettu.. nykyään ei voi, eikä kannatakkaan uskoa mihinkään. jos on vähänkään enemmän älyä päänupissa, on samaa mieltä kanssani :).

  • J.M.N. sanoo:

    Ufomies (15:36:15) :

    Kun sitä loppujen lopuksi ajattelee, niin mikäs maapallon ulkopuolisessa elämässä nyt on edes niin mullistavaa? Tai edes siinä että täällä käy tuntemattomia olentoja muualta?

    Eikös kyseessä ole vääjäämätön fakta ihan jo maailmaankaikkeuden äärettömyyteenkin pohjaten, muista ulottuvuuksista tms. todellisuuden tasoista nyt sitten puhumattakaan. Kyse ei ole niinkään siis ET:n olemassaolosta laisinkaan, vaan siitä että *milloin* ensimmäinen kontakti tulee.

    Sehän se vasta ihme olisikin, jos olisimmekin yksin. Minusta olisi täysin luonnollista jo saada yhteys muihinkin galaksissamme pörrääviin ukkoihin tässä vaiheessa. En ymmärrä miten se voisi olla jollekulle shokki tai edes jotenkin mullistava muutos? Kyseessähän on vain ihan yhtä luonnollinen asia kuin omakin sivilisaatiomme ja elämä maapallolla!

    -Samaa mieltä tästä asiasta! Ei se ole niin kummallista jos on muuallakin elämää kuin maapallolla… >;O

  • J.M.N. sanoo:

    Uskon evoluutioteoriaan sen kannalta että Maa on syntynyt alkuräjähdyksessä, ja ihminen on kehittynyt apinasta (apina taas on kehittynyt pienen pienestä mikrobista jne.). En usko Jumalaan, ja minulla on omakohtaisia kokemuksia yliluonnollisesta ja paranormaalista. Mielestäni avaruudessa on elämää, ja emme ole tälläkään planeetalla yksin… Henkimaailma ympäröi meitä, mutta nykyään ihmiset eivät usko juuri mihinkään, ja ovat ”sokeita” totuudelle, eivätkä näe sitä ja usko muita. En usko, että pääsisin minnekkään taivaaseen kuoleman jälkeen (Enhän usko Jumalaankaan…) vaan seuraavasti: 1. Ihminen lakkaa olemasta ja vain yksinkertaisesti kuolee. 2. Ihmisen henki (henki/haamu/kummitus/aave) jää vaeltamaan maan päälle tai sille tärkeääseen paikkaan kunnes se saa levon. 3. Ihminen uudelleensyntyy ja elää uuden elämän aivan uutena ihmisenä, ja saattaa muistaa jotain aiemmasta elämästä.^^

    ”There’s no God, there’s only Good & Evil, and some day -there’s NOTHING.”

    -As Performed By J.M.N.

  • sanefax sanoo:

    Uskoisin avaruudessa olevan elämää.
    Uskoisin myös, että NASA todella tietää näistä alieneista, vaikka niitä hyvin peitelläänkin.
    Esim. viljapelto kuviot, ovat mielestäni alienien tekeleitä, joita vain NASA:n porukat ymmärtää.
    Samalla kun niitä kuvioita ilmestyy, se auttaa ihmisiä uskomaan alieneihin ja helpottaa sitten NASA:n hommaa, tehdä se paljastus ,kun alienit todella tulevat maahan.
    Toivon tosiaan, että tämä tapahtuu nopeasti. Mielellään ennen vuotta 2012 jolloin maapallo tuhoutuu. 😛
    Tähän tosin suhtaudun skeptisesti, vaikka onhan niitä ennustuksia ollut esim mayojen.
    Mayojen ennustukset mielestäni menevät pieleen siinä kohtaa, kun nämä planeettamme linnunradalla ovat kaikki sen keskilinjalla, jonka jälkeen mayat eivät ole pystyneet ennustamaan kauemmas.

  • sanefax sanoo:

    Vai miten se planeetta juttu menikään, en ole pahemmin perehtynyt.

  • ~Kaoru~ sanoo:

    En ees usko että NASA:lla ois mitää avaruusolioihin liittyviä salaisuuksia. Ne on jotaki aseisiin ja tämmösiin liittyviä, ei sellasia yleensä koko maailmalle paljasteta. Vai luuleeko kaikki että yhdysvalta säilyttää alieneita jossakin salaisessa piilossa? Onko yhdysvalta muka koko maailman johtaja? Ja sielläkö on niin suuria johtajia että vain niihin luotetaan koko maailmassa ja ne saavat nähdä salaiset ALIENIT. varokaa vain ettei yhdysvalta käytä alieneita salaisena aseena sodassa. Mitäpä jos alieni tulee ja syö sut?

  • Eric sanoo:

    ”Tono (18:17:51) :

    Mielenkiintoinen tuo nasan vastaus, uutiseen voisi myös varmaan lisätä tämän Audiovideo pätkä (http://www.disclose.tv/action/viewvideo/6179/) jossa kerrang soittaa nasaan ja kysyy alieneiden olemassa olosta, Nasan henkilö menee aivan jumiin.”

    Kyllä itsekki menisin hervottoman pahasti jumiin jos joku älykääpiö tuumaisi soittaa minulle ja kysyä alieneista. Tietääkseni en kylläkään piilottele asunnossani yhtäkään ulkoavaruuden kaveria, joten on aivan normaalia jumittua hölmöjen ihmisten hölmöille kysymyksille.

  • eba sanoo:

    Ehkäpä toisillakin planeetoilla väännetään kättä tästä asiasta, että onko avaruusolentoja vai ei. Jännää eikö?

  • Ranttali sanoo:

    Tietenkin avaruusolennot (humanoidit ja muut) ovat totta! Kuka hullu viitsii vakavalla naamalla muuta väittääkään! Täytyy olla vähän tyhmä…

    Mutta siihen en edelleenkään ihan 100 %:sti uskoisi, että astronautit (tai kosmonautit tai lappalaiset) vieläkään Kuussa käyneet, miehittämättömiä aluksia toki voinut kauemmaksikin lentää. Ei se tekniikasta niinkään, vaan lähinnä miehitetyn lennon valtavista kustannuksista kiinni. Kyse oli muutenkin vain ”kylmän sodan” synnyttämästä pakkomielteestä osoittaa muka jotain teknistä paremmuutta, ettei Neuvostoliitto vaan liian suurta huomiota jatkossakin saisi. Minutkin opettaja pakotti kuulentoja tv:stä katsomaan, vaikka asia ei kiinnostanut mitenkään sen ihmeellisempänä asiana. Sitä taas ei kukaan tiedä, mitä vielä salaisempia juttuja molemmat maat todella tehneet. Mitään avaruusolentokontakteja sitävastoin en usko hallituksilla, tiedemiehillä ja armeijoilla varsinaisesti olevan, ne vain ”kaupunkilegendoja” ajanvietteeksi. Ja saahan niillä rahaakin jopa!

Sivu 1. Yhteensä 1.1

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomio!

Hei arvoisa Parablogin seuraaja,

Tämä sivusto toimii yksityisesti, täysin ilman ulkopuolista vaikutusta.

Sivuston toimintaa ja ylläpitokuluja (domaini, sivustotila) voit tukea lahjoittamalla haluamasi summan.

Olemme osa Suomen Galaktista Liittoa.

suomengalaktinenliitto.net

Voit tukea toimintaamme lahjoittamalla (PayPal ja pankkikortit)





Tai tilisiirrolla suoraan tilillemme.

Lahjoitustili:
Vesa Äijälä
FI98 5280 0020 0103 93
Kirjoita viestikenttään viestiksi: lahjoitus

Mainosyhteistyössä, otathan yhteyttä sähköpostilla: info.paranormaaliblogi(ät)gmail.com

Arkistot
Liity e-maillistaamme (uudet artikkelit mailiisi)
YHTEISTYÖSSÄ JA MUKANA
arkku net kotisivutilaa

suomen galaktinen liitto