ME NA3MM3 S1NUT! NA3TKO SINA M31DAT???
Tietoa

ParanormaaliBlogi.net on Suomen seuratuin rajatiedon media. Olemme uutisoineet paranormaaleista ja muista oudoista ilmiöistä vuodesta 2007 lähtien.

Korostettu kommentti

Arska:

Kolumbiassa Medellin kaupungissa näköjään paljon tunnistamattomia objekti havaintoja, video ja kuvatallenteilla on useita silminnäkijöitä. Mielestäni nuo kiekkomaiset lentävä lautanen kuva ja videotallenteet ovat aika vakuuttavia todisteita siitä että emme ole todellakaan yksin.

Lentäjä pilotin kuvaama video pallomaisesta objektista pilvien yläpuolella on myös hyvä todiste vieraan älyn ohjauksessa olevasta kohteesta lähellä lentokonetta. Etelä-Amerikassa yleisesti on kaiketi jonkinlainen UFO – aalto menossa parasta aikaa. Mielenkiintoisia videoita nuo kaikki ja joissakin on mahdollisuus muuttaa selostuksen teksti Suomi kielelle.

Kommentoitu artikkeliin: Massahavaintoja Kolumbiassa

Tulossa

Taiteilijat ennustajina

Aku Ankka-lehden numerossa 33/1997 (ilmestynyt 13.8.1997) alkaa jatkokertomus ”Maa hyökkää”. Tarinassa Roope on tuonut rahasäiliöönsä meteoriitin, joka paljastuukin naamioiduksi ulkoavaruuden teknologiaksi. Roope ja sukulaiset menevät räpeltämään härveliä ja yhtäkkiä rahasäiliö alkaa härvelin vaikutuksesta voimakkaasti tärisemään ja ankat juoksevat hädissään ulos ”etteivät seinät kaadu niskaan”. Rahasäiliö lähteekin lentoon ja ankat seuraavat Akun autolla. Rahasäiliö liitää kohti Ankkalinnan keskustaa kohti kahta korkeata pilvenpiirtäjää (piirtäjä on ottanut selvästi mallia WTC:n torneista), jotka ovat lähekkäin ja Roope tokaisee, että ”kääk, toimistotornini ovat törmäyskurssilla!”. Ja niin rahasäiliö törmää molempiin torneihin ja ne romahtavat… Ankat yrittävät saada rahasäiliön kiinni ja muuttamaan suuntaansa.

Tässä oli yksi esimerkki enteellisestä taiteesta. Usein scifi-kirjailijat ennakoivat tulevaisuutta kuten myös scifi-elokuvien tekijät. Tosin esim. TV-sarja Star Trek nykyaikaiseine härveleineen on sisältänyt ns. itseään toteuttavia ennustuksia eli insinöörit ovat saaneet sarjan tulevaisuudenlaitteista inspiraatiota ja toteuttaneet ne.

Mutta maailman tapahtumat eivät useinkaan ole seurausta itseään toteuttavasta ennustuksesta kuten esim. Aku Ankka-lehden tarina. Tuskinpa WTC-iskujen tekijät olivat lukeneet Aku Ankkaa ja saaneet siitä inspiraationsa. Mm. monet kuvataiteilijat saattavat maalata jonkin tulevaisuuden tapahtuman tiedostamattaan. Tässä onkin aivan uusi mielenkiintoinen näkökulma mennä katsomaan taidenäyttelyä tai elokuvaa. Kannattaa pitää mielessä teoksen luomisvuosi ja katsoa onko se mahdollisesti enteellinen…

Huomasin tämän enteellisen kertomuksen Aku Ankassa sattumalta ja kehotan teitä muitakin nyt ihan tietoisesti bongaamaan taiteilijoiden ennustuksia. Olisi jännittävää saada näitä löytöjä lisää tänne blogiin.

Tässä myös Simpsonien jaksosta pätkä:

Artikkelin kirjoitti Kerttu ja sillä osallistuttiin Paranormaali Blogin artikkelikilpailuun. Osallistumisaikaa 15.2 asti.

Mainos: Aku Ankka-tarjous: 3 kk kaupan päälle. Tilaajille luvassa yllätyksiä!

Tykkäys ja jakotoiminnot:

25 kommenttia aiheeseen: Taiteilijat ennustajina

Sivu 1. Yhteensä 1.1
  • RedMal sanoo:

    Itsekin huomasin tuon Aku Ankan jutun parisen vuotta sitten ja täytyy sanoa, että hiukan hätkähdin.

  • TheMagician sanoo:

    Eikö tuo nyt ole vähän kaukaa haettua? Ihan varmasti löytää Aku Ankoista, tai ihan mistä tahansa muusta sarjakuvasta, tarinan jokaiseen maailman tapahtumaan, kun vain jaksaa etsiä.

    Tekisikö se minusta ennustajan jos piirtäisin sarjakuvaa ja jokaisen maailman ison ja kuuluisan pilvenpiirtäjän ja rakennuksen siihen sisällyttäisin ja yhden niistä kaatuessa voisin sanoa, että ”ennustin tämän sarjakuvassani”?

  • Jayy sanoo:

    Pokemonissaki oli yhes jaksos sillee et lentokone törmäs pilvenpiirtäjii ja samanapäivänä oli ne wtc iskut.

  • kyl sanoo:

    ”Eikö tuo nyt ole vähän kaukaa haettua? Ihan varmasti löytää Aku Ankoista, tai ihan mistä tahansa muusta sarjakuvasta, tarinan jokaiseen maailman tapahtumaan, kun vain jaksaa etsiä. ”

    Vähän sama, että jos luet jostain vaarallisesta taudista, pian huomaat sairastavasi sitä. Ihmiset on pirun herkkäuskoisia.

  • ss sanoo:

    Oletko kuullut sellaisesta jutusta kuin SATTUMA? Mikä näitä artikkelien postaajia vaivaa?

  • Kristhor sanoo:

    Totta on, että taiteen päätarkoitus on viihdyttää. Mutta se yrittää myös valistaa maailmankuvalla, joka on heidän mielestä oikein. En yhtään ihmettelisi jos Simpsoneihin tai Southpark jaksoihin olisi kätketty, joku poliittinen viesti. Eikä viesti ole läheskään aina piilotettu. Moni ei tosin ota piirrettyjä tosissaan, koska nehän ovat vain piirrettyjä. Huumori puree myös paljon paremmin kuin vakava keskustelu. Vaikka itse aihe ja tapahtumat ovat sarjoissa fiktiifisiä, ne pyrkivät vaikuttamaan tosi asioihin, hyvässä tai pahassa. Uskon, että Simpsonien ja Southparkin tekijöillä on hyvin fiksu käsitys maailman menosta.

  • shakaali sanoo:

    aika kaukaa haettua minustakin. lentävä esine törmäämässä korkeisiin rakennuksiin. eikä tuossa akussa muuten tornit romahtaneet, vaan kaatuivat keskeltä tosiaan vasten.

    piirsin minäkin joskus koulussa bussi ajamassa ”tyhjyyteen”. Ja jonkin ajan kuluttua sattui se bussin ja rekan kolari, josta oli paljon lehdissä. en nyt muista paikan nimeä.

  • Johnsson sanoo:

    Joo tiedän. Taiteilijat ovat kautta aikojen elokuvissa ja ohjelmissa yrittäneet kertoa ihmisille mitä tulee käymään. Siinä se onkin että jos joku sanoo suoraan että mitä tulee käymään niin sitä pidetään hulluna tai muuta vastaavaa. Tai sit jos sen jorinat käy toteen niin sitä pidetään noitana.
    Olen huomannut että Simpsons jaksot esimerkiksi on täynnä sellaista sanomaa että maailma on menossa alaspäin ja romahtamalla.

    Veikkaan että ennenvanhaan ihmiset jotka on poltettu roviolla, he ovat tienneet tulevista pahoista asioista ja yrittäneet varoittaa. Sit ku se on käyny toteen niin sitä on pidetty ”noitana” ja se on tapettu. Jos ihmiset olisivat ennen kuunnelleet viisaita ihmisiä jotka on poltettu roviolla niin ehkäpä tämä maailma olisi täynnä viisaita ihmisiä jotka tietäisivät mitä tulee tapahtumaan ja kuinka voidaan tehdä asiat toisin ja pelastaa maailma.

  • XD Mixeri sanoo:

    Ennustukset sun muut on helppo ”piilottaa” tuollaisiin lastenohjelmiin. Sillä kukapa nyt ottaisi lapsille suunnattua ohjelmaa vakavasti? Ja vaikea onh lastenohjemissa esitetystä materiaalista lähteä oikeusjuttuakaan vääntämään. Hmm, mitähän se tekisikään esim. politikkojen uskottavuudelle; kieltää nyt lapsosilta telkkariohjelmien katselu siksi, että siinä sattuu olemaan hassunnäköisiä lonkero-olioita? 😀

  • Wespa sanoo:

    Myös Alex Greyn (muistaakseni Amerikkalaisen) teoksessa näkyy Bushilta näyttävä tyyppi, terroristi, suuri peniksen muotoinen olento (joka kuvaa egoa), sekä kaksi lentokonetta WTC-tornien yläpuolella. Maalauksessa on kahtia jaettu puu, jossa toisella puolella näkyy luonnonläheinen kaunis maailma ja toisella puolella tehtaita ym. huono maailma. Myös tämä maalaus on tehty ennen WTC-iskuja.

    Tässä on kyseinen maalaus, mutta pienestä koosta johtuen noita hahmoja on vaikea erottaa:
    http://alexgrey.com/a-gallery/8-24/gaia.jpg

    Tässä vielä linkki kyseisen taiteilijan haastatteluun, sekä kotisivuille:
    http://paranormaaliblogi.net/index.php/2008/08/02/paivan-piristys-hienoja-taideteoksia/
    http://www.alexgrey.com/

  • metele sanoo:

    ”Veikkaan että ennenvanhaan ihmiset jotka on poltettu roviolla, he ovat tienneet tulevista pahoista asioista ja yrittäneet varoittaa.”

    ihmiset jotka on poltettu roviolla ovat olleet puhtaasti poliittisen ja uskonnollisen vainon (inkvisiitio) uhreja, kohteeksi joutuivat ennen muuta kerettiläiset, kuten kataarit ja valdeenit joita syytettiin ”noituudesta” mutta tosiasiassa mikään ei ole muuttunut noista ajoista, kyseessä oli vain ja ainoastaan valtaa hamuavien tahojen (vatikaani) keino pitää resurssit ja ylilyöntiasema itsellään. sori jos tuotan pettymyksen, mutta tähän myyttiin ei liity mitään yliluonnollista.

  • metele sanoo:

    ”Totta on, että taiteen päätarkoitus on viihdyttää.”

    taiteen päätarkoitus on luoda tunteita ja tuntemuksia, avartaa ihmisten näkemyksiä, kyseenalaistaa vallalla olevat järjestelmät ja valtaapitävien tahojen ehdollistetut yhteiskuntamallit, tekijälleen toimia eheyttävänä voimana ja terapiana, balansoida vääristyneen tuloshakuisen sairaan materialistisen hyvinvointiyhteiskunnan ongelmakohtia luomalla vastakulttuurin/kulttuureja jotka sotivat sitä ajatusmallia vastaan jota voidaan myös ”p****maiseksi elämäksi orjaplaneetalla” kutsua..

    barokin ja renesanssin aikaan taiteen tehtävä oli osoittaa se mitä ihmismieli ei voi ymmärtää ja jonka voidaan käsittää olevan ”yliluonnollista”, tämä ei paljoa ketään enää kiinnosta. maallistuminen ja teollistuminen on ajanut mystiikan yli, myös taiteessa.

    keskiajalla taiteen tehtävä oli tukea puhtaasti feodaalijärjetelmää ja sekoittaa ihmisten päät vrt. chris angel ”tajunnan räväyttäjä”

    popullarikulttuurin tehtävä on viihdyttää.

  • Kerttu sanoo:

    Makee toi Alex Grey.

  • spookynen sanoo:

    Komppaan edellistä.

  • metele sanoo:

    tossa Alex Greyssä on jopa kuvattu aika-avaruus/avaruus–aika taittumista, toi on äärimmäisen dualistinen teos ja ehkä hiukan provosoiva myös, mut laittaisin kyllä seinälle kehyksiin 🙂

    aluks katoin että nojoo, siinähän nyt on vaan NY kuvattuna jossa nyt sattuu (luonnollisesti) olemaan twintowerit koska nehän nyt ovat iät ja ajat olleet symboleina.. mutta sit noi kaks konetta sai puistatukset aikaiseksi. onko tämä ehdottomasti tehty ennen iskuja?!

  • Wespa sanoo:

    On tehty ennen iskuja. Katsoitko metele sen haastattelun, siinä se kertoo asiasta tarkemmin.

  • Naali sanoo:

    Jospa asia onkin niin päin että terroristit ovat lukeneet ja katsoneet liikaa akuankkaa ja Alex Greyn taideteoksia?

  • Kristhor sanoo:

    Populäärikulttuuri on taidetta myös. On vaikea asettaa rajoja sille mikä ei ole taidetta, koska kaikki mikä pyrkii mielyttämään aisteja on taidetta. Vain asia, jolla ainoa syy olemassa oloon on käytännöllisyys, ei ole taidetta. Esimerkiksi tiili ja betoni on ruma materiaali, mutta käytännöllinen.

  • Huttu sanoo:

    En usko että tossa Alexin kuvassa on lentokoneilla sekä tornitaloilla mitään yhteistä. Kuvan oikealla puolella oleva maailma on teknologian saastuttama, taivas on koneita varten ja tornit edustavat teknologista kehitystä ja kaupallista valtaa.

    Vasemmalla puolella taas ilma on kirkasta ja kotkat lentelevät taivaalla. Ei ole korporaatioita pilaamassa kaikkea

    Hieno teos tosin 🙂

    Kyllähän erilaisissa TV-sarjoissa ja elokuvissa jatkuvasti otetaan kantaa maailmanmenoon sekä politiikkaan, ei ole mikään uusi juttu. Simpsonit ja esim. Family guy harrastaa tätä paljon.

    Ennusteita pystyy kuka vain tekemään mistä vain, nyt alat piirtään Lauri-lokin tarinoita jossa esim laiva uppoaa, muutaman vuoden päästä joku Viking Line ajaa karille ja uppoaa jolloin voit tituleerata itsesi ennustajaksi ja saat sen ”15 minutes of fame”-statuksen.

    En usko että voidaan puhua ennustuksesta mikäli esim. jossain Aku Ankassa on rahasäiliö joka törmää kahteen korkeaan rakennukseen koska sitä ei osata tulkita, vai miten joku olisi järkeillyt että hei vitsit, vuonna 2001 11. päivä syyskuuta tapahtuu tolleen !! ZOMG.

    Ennustus on jotain sellaista joka tiedostetaan ennen kuin sen lupaama toteutuu, ei sellaista että bongataan jotain 10 vuotta myöhemmin ja tehdään hupsuja johtopäätöksiä.

  • Kristhor sanoo:

    Perun sen, että sanoin tiiliä rumaksi, koska kauneus ja rumuus ovat suhteellisia käsitteitä. Kauneus on katsojan silmissä niin kuin sanotaan. Nyt kyllä poikkesin aiheesta…

    Anyway, en väitä, että kukaan Simpsonien tekijöistä tai Don Rosa (kyseisen Aku Ankka jakson piirtäjä) tiesivät mitään WTC:n tulevasta tuhosta. Mutta kyllä he yrittävät vaikuttaa ihmisiin, eikä pelkästään viihdyttämään. Uskokaa tai älkää.

  • Kerttu sanoo:

    Tässähän oli just pointtina se, että taiteilijat EI TIEDOSTA tekevänsä etukäteisvisiota jostakin tulevasta tapahtumasta, six eivät pysty sanomaan, että tämä on ennustus. Hiukkaskiihdytyskokeessa jossakin on todettu, että joku kvantti tai mikä lie kvarkki voi olla kahdessa paikassa yhtaikaa, mikä oli ylläri tutkijoille. Eli siis kahdessa eri paikassa yhtaikaa myös AJASSA. Taiteilijan aivo voi olla sellanen, että se sieppaa näitä pikku kvarkkeja tulevaisuudesta.

  • ninjani sanoo:

    No tuossa ns. paremman maailman puolella on taivaalla lintuja, ja sillä ns. pahan puolella on se lentokone. Minusta tuo maalaus viittaisi vähän siihen, että maapallosta on tulossa huono paikka elää, koska on niin paljon saasteita, yms. Sitten tuolle pahalle puolelle on kuvattu New York koska siellä on paljon rakennuksia ja teknologiaa. Minusta ei tuossa ole mitään ennustamista.
    NIistä olennoista ja Bushista en osaa sanoa mitään, koska en löytänyt niitä.

  • zhicar sanoo:

    mulle tuli mieleen toi pahkasian kansi missä on zernobylin kohalla sieni pilvi ja se ilmesty viikkoa ennen zernobylin ydinvoimalan räjähdystä 😀

  • Jaarno sanoo:

    Morgan Robertson, in 1898, wrote ”Futility”. It described the maiden voyage of a transatlantic luxury liner named the Titan. Although it was touted as being unsinkable, it strikes an iceberg and sinks with much loss of life. In 1912 the Titanic, a transatlantic luxury liner widely touted as unsinkable strikes an iceberg and sinks with great loss of life on her maiden voyage. In the Book, the Month of the Wreck was April, same as in the real event. There were 3,000 passengers on the book; in reality, 2,207. In the Book, there were 24 Lifeboats; in reality, 20.
    Months after the Titanic sank, a tramp steamer was traveling through the foggy Atlantic with only a young boy on watch. It came into his head that it had been thereabouts that the Titanic had sunk, and he was suddenly terrified by the thought of the name of his ship – the Titanian. Panic-stricken, he sounded the warning. The ship stopped, just in time: a huge iceberg loomed out of the fog directly in their path. The Titanian was saved.

  • pottu sanoo:

    Näin kerran kuvan, että amerikan raha oli taiteltu lennokiksi, niin lennokin siipien päällä näky selvä kuva liekehtivästä tornista.

Sivu 1. Yhteensä 1.1

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomio!

Hei arvoisa Parablogin seuraaja,

Tämä sivusto toimii yksityisesti, täysin ilman ulkopuolista vaikutusta.

Sivuston toimintaa ja ylläpitokuluja (domaini, sivustotila) voit tukea lahjoittamalla haluamasi summan.

Olemme osa Suomen Galaktista Liittoa.

suomengalaktinenliitto.net

Voit tukea toimintaamme lahjoittamalla (PayPal ja pankkikortit)





Tai tilisiirrolla suoraan tilillemme.

Lahjoitustili:
Vesa Äijälä
FI98 5280 0020 0103 93
Kirjoita viestikenttään viestiksi: lahjoitus

Mainosyhteistyössä, otathan yhteyttä sähköpostilla: info.paranormaaliblogi(ät)gmail.com

Arkistot
Liity e-maillistaamme (uudet artikkelit mailiisi)
YHTEISTYÖSSÄ JA MUKANA
arkku net kotisivutilaa

suomen galaktinen liitto