Search

Juttua Skeptismistä

Netistä löytyy kiinnostava artikkeli nimellä ”Skepsismin todelliset kasvot – Tietoisku skepsismistä”, jossa kritisoidaan Skeptismiä ja sen haittapuolia/ongelmia.

Teksti on aika pitkä, tässä muutamia kiinnostavia kohtia tuosta tekstistä/artikkelista.

”Kaikella tiedolla on kolme vaihetta: ensin sitä pilkataan; toiseksi sitä vastustetaan raivokkaasti; ja kolmanneksi se hyväksytään itsestäänselvyytenä.” – Arthur Schopenhauer.

”Uskokaa niitä jotka etsivät totuutta, epäilkää niitä jotka ovat sen löytäneet.” – André Gide.

”It is error alone which needs the support of government. Truth can stand by itself.” – Thomas Jefferson, Notes on Virginia.

– ”Miksi silmiini sattuu?”
– ”Et ole käyttänyt niitä koskaan” – Matrix -elokuva 1999.

Internet on kuin onkin kaiken markkinoinnin ja kaupankäynnin ohella oiva tietolähde. Mutta yksi sieltä puuttuu: suomenkielisiä sivuja, jotka tarttuvat kriittisesti ”skeptismin” käsitteeseen, skeptikkojen toimintaan, sanomisiin tai kirjoituksiin, on melko turha etsiä. Niitä sivuja ei ole kuin pari. Kokoamani valikoima englannin kielellä osoittaa, että linkkejä on runsaasti, niinkuin pitääkin. Suomalaisuus korostuu melko omalaatuiseksi tässä suhteessa. Kulkeeko tieto huonosti suomalaisten nettiyhteyksissä, lukuisissa kännyköissä ja loistavassa koulutussysteemissä, kenen hallussa ovat informaation siivilät?

Opittavaa? Se, mikä ”Skeptismistä” voidaan oppia on juuri se, että nyky-yhteiskunta on erityisen haavoittuvainen vastuuttomasti rehottavan tiedotusvälineiden ja akateemisen maailman itsekritiikittömyyden kautta. Jos sama paranormaalia ilmiöitä tai ilmiöiden tutkijoita karkeasti vääristelevä juttu menee läpi muutamassa isommassa lehdessä, se tietää sitä, että ehkä 60% suomalaisista lukee sen. Pelkästään Helsingin Sanomat levikillään (noin 426000) kattaa noin kolmanneksen Suomen talouksista. Jos lehden artikkelissa mainitaan jokin auktoriteettiuskoa herättävä nimi tai laitos, useimmmille lukijoille se riittää ”totuuden” vakuudeksi. Suuri osa ihmisiä ei halua etsiä mediainformaation lisäksi parempaa tietoa kirjoista tai itse alkulähteistä saati aloitteentekijöiden motivaatiosta tai taustoista. Btw, yhden hallitsevan mediakanavan ylivalta ei koidu demokratian kunniaksi, se lisää tasapäisyyttä ja keskiarvoista massavaikutusta ihmisten mielissä. (Verrattakoon tilannetta Ruotsiin, jossa suurin päivälehti on Dagens Nyheter, jonka levikki on 3450000 ja asukkaita Ruotsissa on 9 miljoonaa ja silloin se kattaisi karkeasti arvioiden joka seitsemännen talouden. Englannissa, 51 miljoonan maassa suurimman The Times lehden levikki on vain 692000). Siksi on tärkeää, että ”skeptismin oikeat juuret, toimintatavat, ideologia, valheet ja mustamaalaukset tulevat paljastettua myös suomalaisessa lehdistössä, mutta laskelmoiva lehdistömme ei näytä uskalla käsitellä mitään, mikä herättää lukijoiden massareaktioissa vastustusta ja mahdollisen tilaajakannun laskun.

OLIPA SKEPTIKOITA ENNENKIN:
(Esimerkit pääosin Richard Milton: Forbidden Science ja William Broad & Nicholas Wade: Sanningens dödgrävare, om fusk och bedrägeri i vetenskpanes värld)

”Niin monta vuosisataa Luomisen jälkeen on epätodennäköistä, että joku löytäisi uusia maita, joilla on mitään merkitystä” – Espanjalainen kuninkaallinen komitea vastauksessaan Christopher Columbuksen pyyntöön purjehtia kohti länttä.

”Mielummin uskon, että kaksi jenkkiprofessoria valehtelee kuin että taivaalta sataa kiviä” – Thomas Jefferson kuullessaan raportteja meteoriiteista.

Amerikkalaisen Western Union -yhtiön sisäisessä muistiossa todettiin 1876: ”Tällä puhelimella on niin monia haittapuolia jotta siitä voisi tulla vakavasti otettava kommunikoinnin väline. Tällä kapineella ei ole meille arvoa.”

”Kaikki, mikä voidaan keksiä, on keksitty” – Charles Duell, USA:n patenttitoimiston johtaja, 1899.

”Kaikkein tärkeimmät perustavat lait ja tosiasiat fysiikassa on jo keksitty ja ne ovat niin lujasti todistettu että niiden syrjäytyminen uusien keksintöjen kautta on äärettömän epätodennäköistä…Tulevaisuuden keksintöjä pitää etsiä kuudennen desimaaliluvun kohdalta” – fyysikko Albert. A. Michelson, avajaispuheessaan 1894 Ryersonin Fysiikan laboratoriossa, Chicagon yliopistossa.

Arthur Pollen ehdotti 1905 USA:n laivaston amiraaleille, että sotalaivojen tykkejä voitaisiin hallita mekaanisesti jotta niiden osumatarkkuus pitkillä matkoilla paranisi huomattavasti. Amiraaliteetti vastasi ensimmäisellä kerralla, että sillä ei ole asiaan kiinnostusta, koska Saksa ei ole myöskään kiinnostunut. Pollen tarkensi suunnitelmiaan ja lähetti toisen ehdotuksen, joka perustui kokemuksiin Venäjän ja Japanin sodassa käytyihin laivastojen taisteluihin. Amiraalitetti vastasi nyt, että Japanin menestys merisodassa perustui siihen, että Japanin laivoissa ei ollut minkäänlaista tykkien ohjausmekanismia. Pollenin kehittämä mekaaninen ohjausysteemi otettiin käyttöön 1925.

”Koko menetelmä (avaruusalusten ampuminen avaruuteen)…tarjoaa niin perustavaa laatua olevia vaikeuksia, että olemme pakotettuja hylkäämään koko ajatuksen koska se on oleellisesti epäkäytännölllinen huolimatta kirjoittajan itsepäisestä vaatimuksesta panna syrjään ennakkoluulot ja ajatella uudelleen oletettu mahdottomuus lentää avaruudessa ilmaa raskaammilla esineillä eikä tuomita sitä ennenkuin se on toteutettu. Avaruusmatkailu on puhdasta puppua!” -Sir Richard van der Riet Wooley, brittiläinen astronomi, arvostelussaan kirjasta P.E.Cleatorin ”Rockets in Space”, Nature, March 14, 1936.

”Minusta on ilmiselvää, että lentokoneen mahdollisuudet, joita pari, kolme vuotta sitten pidettiin ratkaisuna (lentämisen ongelmaan) on tyhjennetty ja meidän täytyy etsiä ratkaisua muualta.” – Thomas Edison 1895.

”Sellaiset hämmästyttävät väitteet kuin nämä pitäisi haudata tieteelle sopimattomina ja tieteen kehityksen vastaisina.” – Sir William Siemens, 1880 vastaten Edisonin ilmoitukseen toimivasta hehkulampusta.

”Protestina todellisen tieteen puolesta…Edisonin kokeilut ovat näkyvästi epäonnistuneet ja silti julkisuudessa esitetty ihmeellisinä menestyksinä. Yleisön pettämistä.” – Professori Henry Morton Edisonin lampusta. Morton itse tunsi Edisonin ja asui miltei hänen naapurissaan ja olisi voinut iltakävelyllä käydä toteamassa toimiiko lamppu vai ei.

”Täytyy unohtaa kaikki ’Amerikan huijaukset’ voidakseen hyväksyä sellaiset (Edisonin) väitteet Menlo Parkin velho ei näytä tuntevan sähköisen tieteen salaisuuksia, Mr. Edison vie kehitystä taaksepäin.” – Professori Du Mondel kommentoidessaan Edisonin sähkölamppua.

(Edisonin)…”väitteet ovat niin absurdeja ja osoittavat puutetta sähköisten piirien ja sähkölaitteiden rakenteen ja toimintatavan tuntemisessa.” Edwin Weston, aikansa suuri valaistuksen asiantuntija Edison lampusta.

”Olemme ilmeisesti lähestymässä äärirajoja tähtitieteellisen tiedon suhteen.” – Simon Newcomb, astronomi 1888.

”Ilmaa raskaammat lentovälineet ovat mahdottomia”. – Lord Kelvin, Kuninkaallisen Tiedeseuran presidentti 1895.

”Näyttö siitä mahdottomuudesta, että tunnettujen ainesten, tunnettujen mekaanisten välineiden ja tunnettujen energioiden yhdistäminen käytännöllisellä tavalla koneeksi, joka voi lentää pitkiä matkoja ilmojen halki näyttää minusta niin lujalta kuin vain jokin fyysinen tosiseikka voi näyttää.”- Astronomi S. Newcomb 1906.

Saksan Neuropsykiatrisen Seuran kokouksessa 1910 Freudin nimen tullessa mainituksi puheenjohtajana toiminut professori Wilhelm Weygandt pamautti nuijalla pöytään sanoen: ”Tämä ei ole tieteellisen kongressin keskustelun aihe, vaan poliisille kuuluva asia.” Psykonalyysin kiihkeimmät vastustajat olivat tuttua joukkoa: jäykkiä akateemisia puupäitä, kirkonmiehiä, siveyspoliiseja, tieteen popularisoijia ja lehdistön edustajia.

”Professori Goddard ei tiedä aktion ja reaktion suhdetta ja sitä, että pitää olla jotain parempaa kuin tyhjiö, jota vastaan reaktio tapahtuu. Häneltä tuntuu puuttuvan se perustieto, jota lukioissa yleisesti jaellaan.” – 1921 New York Timesin kirjoitus Robert Goddardin vallankumouksellisesta rakettisuunnitelmasta.

”Hän ei etsi totuutta; hän ajaa asiaansa ja on sokea kaikille väitteille ja tosiasioille, jotka ovat hänen asiaansa vastaan.” – 1922 Briton Philip Lake, aikansa johtava geologi Alfred Wegenerin teoriasta koskien mannerten liikkumista.

Voiko geologia enää kutsua itseään tieteeksi…”jos tuollainen teoria saa valtaa.” – huomattava geologi R. Thomas Chamberlin kirjoitti Wegenerin teoriasta.

”Keskustelun jatkaminen asiasta vain sotkee kirjallisuutta asiasta ja sumuttaa alan opiskelijoiden mieliä.” – Bailey Willis, geologi, Wegenerin teoriasta. Hän kutsui myös Wegenerin teoriaa ”saduksi”. Tämä satu ilmestyi ensimmäisen kerran pienenä 94-sivuisena kirjasena ja sai johtavat akateemiset geologit rabieksen valtaan. Wegenerin teoria osoitettiin oikeaksi vähitellen 1940- ja 1950-luvuilla. Eräs syy Wegenerin kiihkeään torjuntaan oli se, että hän ei ollut geologi koulutukseltaan vaan astronomi ja meteorologi. Omalle hiekkalaatikolle tunkeutuva vieras naapurin tutkijapoika/tyttö saa lapiosta päähän. Luulisi, että ”objektiivisessa” tieteen maailmassa, jossa tavoitellaan kenellekään kuulumatonta totuutta, ei olisi lainkaan reviirikäyttäytymistä, mutta sitä siellä on koomisuuteen asti.

”Tämä hullu ajatus avaruusaluksen lähettämisestä kuuhun on esimerkki absurdin pitkälle menneen erikoistumisen tuomista haitoista tieteessä.” -A.W. Bickerton, fyysikko 1926.

”Avaruusmatkailu on hölynpölyä.” -Sir Harold Spencer Jones, Englannin kuninkaallinen astronomi 1957, kaksi viikkoa ennen ensimmäisen Sputnikin laukaisua.

”640 kilon muisti pitäisi riittää kenelle tahansa.” Bill Gates 1981.

Lue kirjoitus kokonaisuudessaan täältä.

Kiitos vinkistä TeemuM:lle. 🙂

PS. Kannattaa lukea myös Digitaalinen elämä -blogin pohdinta aiheesta.

Jaa sosiaalisissa medioissa:

25 kommenttia aiheeseen: Juttua Skeptismistä

Sivu 1. Yhteensä 1.1
  • WM_ sanoo:

    Loistavia nuo lopussa olevat lainaukset 😀

  • metele sanoo:

    kadulla kuultua: ”jos se olisi totta, kyllähän siitä kerrottaisiin koko ajan uutisissa”

  • rXutin sanoo:

    Mikään ilmaa raskaampi ei voi pysyä ilmassa, on edelleenkin faktaa. Joka ikinen lentokone tulee myös alas.

    Ihmisen Kuussa käynti on edelleen vaikeaa jopa mahdotonta, eikä kyseisistä käynneistä ole kiistatonta tieteellistä todisteaineistoa.

    Jotkut teoriat ja uskomukset saavat liiankin helposti yleisen hyväksynnän osin juuri tällaisen muotivillityksen takia jota kyseiset viitesivustosi edustavat.

    Nykyisin media luo todellisuuden ja faktat, eikä siihen tiedemaailman hyväksyntää tarvita. Linja jonka jälkiseuraukset voivat olla enemmän kuin vahingollisia.

    Yksi hyvä esimerkki tästä on mm tämä hiilidioksidin aiheuttama ilmastomuutos vouhotus, joka on muuttunut toistamisella faktaksi ja kaikki muut vaaratekijät ja ongelmat jäävät tuon linjan alla unohduksiin.

    Kriittisyys ja kyseenalaistaminen tieteessä ovat tarpeellisia, eikä niitä pidä sekoittaa muotiin nimeltä skeptismi. Avoin ja kaikkea tutkiva kriittinen ja kyseenalaistava lähestyminen on tieteen kulmakiviä ja tällä ei ole mitään tekemistä skeptismi nimisen uskonnon kanssa, nyt ne valitettavasti menevät keskenään sekaisin.

    Skeptisyydestä on myös hyötyä, sillä lähellekään aina ei voida väittää, että uusi teoria tai selitysmalli olisi oikea. Usein kriittinen ja todistelua vaativa lähestymistapa myös vahvistaa asian.

    Olisi enemmän kuin kyseenalaista ja ei-tieteellistä jos pelkkä väite tai uusi teoria korvaisi aina vanhan, ilman faktaa ja tieteellistä todistelua.

    Uskontoon kuuluu aina fanaattinen toisen näkemyksen täydellinen torjuminen ja leimaaminen huuhaaksi ilman todellista ja avointa kriittistä tarkastelua.

    Nyt ollaan valitettavasti menossa siihen suuntaan, ettei todellista kriittisyyttä ole jäljellä puolin eikä toisin.

    Yhtä lailla on uskoa eikä tiedettä, hyväksyä kaikki ilman kyseenalaistamista ja tuomita kaikki kyseenalaistaminen tapa/ uskonnolliseksi skeptismiksi.

  • Hartsa sanoo:

    Hienoa, että tämäkin asia uskalletaan sentään täällä nostaa pöydälle.

    Alkuperäinen linkattu juttukin näytti varsin mielenkiintoiselta, ei tällä erää kerennyt lukea loppuun asti, mutta paljon tuli sellaisia asioita mitä itsekin on joskus pohtinut.. skeptikoiden käyttäytymismallit on kuvattu tuolla melkolailla kattavasti, mitä tulee ikävä kyllä vastaan päivä toisensa jälkeen.

    Mutta eipä siinä, pitää loppuun asti lueskella juttu, kunhan aikaa on hieman.

  • Ranttali sanoo:

    Lähtökohta vaan täysin väärä. Onko automaattisesti kritisoitava myös kaikkea skeptistä ajattelua ja varsinkin sitä, jos se vähänkään yrittää herättää aidosti pohtivaa moniulotteista keskustelua esim. henkimaailman asioiden luonteesta. Näin puhutaan vain itsensä pussiin, esiinnytään itse äärimmäisyyteen samalla tavalla, mistä toisia juuri syytetään. Kuitenkin henkimaailman asioissakin avoimesti kaikkia viimeisimpiä tieteen havaintoja lainaillaan omia näkemyksiä tukemaan, jos ne vähänkään niihin sopivat selityksiksi, miksei yhtään tervettä kritiikkiä siltä osin?

    Ylipäänsä huvittavaa niin ääritieteellinen kuin äärimmäisyyteen asti mm. henkimaailman juttuihin uskovainenkin näkökulma. Kaikki fanatismi ja ”ohjelmointi” yhtä vaarallista, todellisuuden moniulotteisuus lopulta molemmilta osapuolilta täysin unohtuu. Vielä internet täysin kritiikittömänä ajatuksen- ja kuvavirrantuottajana hämmentää yleistä todellisuustajua entisestään. Hankkikaa hyvät ihmiset elämä!

  • Hartsa sanoo:

    Mielestäni artikkeli ei millään tavalla arvostellut tai kritisoinut (siihen asti mitä kerkesin lukemaan aiemmin) normaalia skeptistä ajattelua, ts. voisi puhua terveestä maalaisjärjestä. Vaikkakin tämä olisi voitu tarkemmin määritellä. Henkilökohtaisesti en tiedä, ovatko nämä skeptikkojärjestöt yhtä fanatismiin pohjautuvia kuin nettikeskustelijat, mutta ei todellakaan ole vaikea sitä uskoa, jos lähkökohdasta löytyy randin nimi.

    Vaikkakin skeptismin todelliset kasvot olivat kyseessä, niin eiköhän tällä juuri tarkoitettu näitä elämäntapaskeptikkoja, jotka ovat asennoituneet asioihin niin, että kaikki on automaattisesti hölynpölyä, olipa heille mitään tietoa asiasta tai ei. Riittää kun joku on jotain negatiivistä tieteelliseltä kuulostavaa asiasta kirjoittanut joskus jossain, niin se on käännyttämätön fakta asian olemattomuudesta, vaikka tieteellisiä todisteitakin / statistista tutkimusta asiasta olisi toiseenkin suuntaan.

    Valitaan toki se omia näkökohtia pönkittävä ’todistus’ (monesti joku toisen skeptikon yleistys joistain tutkimuksista / sopivan auktoriteettihahmon kommentista ja kummallinen johtopäätös loppuun, joka voi liittyä tai olla liittymättä itse aineistoon) ja esitetään sitä ainoana vaihtoehtona

    Ikävä kyllä tämä tuntuu kattavan aika pitkälti kaikki jotka itseään skeptikoiksi kutsuvat, vaikka käsite ei varmaan alunperin tai ideologialtaan tätä teoreettisesti tarkoita, mutta se on mielestäni raiskattu siihen malliin etten itseäni skeptikoksi kutsuisi, vaikka omaisin epäilevän asenteen, mutta olisin kuitenkin avoin muuttamaan mieltäni. Skeptisismi on näkyvässä muodossaan muuttunut fanatismiksi, ja ehkä näillä ääriskeptikoille tulisi keksiä oma nimityksensä… tai no, se sana on jo pilattu, niin pitäköönsä sen, mutta ihmisille jotka ovat epäileväisiä, mutta omaavat oikeasti halua saada totuuden selville, joku heitä kuvastava sana skeptikon sijaan.

    Ei-fanaattiset skeptikot eivät ehkä koe tarpeekseen huudella asioita niin kovaan ääneen, vaan he keskustelevat asiallisesti ja miettivät asioita myös omassa päässään. Täten heitä ei välttämättä edes skeptikoksi tunnista, vaikka sellaisena hän itseänsä pitäisi.

    Fanatismia toki voi esiintyä missä tahansa, ja kenenkä tahansa toimesta, näkemyksiin katsomatta. Mutta näin se nyt vain tuntuu olevan että ne skeptikot ja uskovaiset jotka muualla kuin omankaltaistensa foorumeilla viihtyvät, ovat sen verran fanaattisia uskossaan, että rakentava ei keskustelu ei riitä, joten on tultava haukkumaan muut ”heidän omalle maalleen”.

    Luonnollisesti nämä ovat omiin kokemuksiini pohjautuvia näkemyksiä skeptikoista. Olen kyllä tavannut muutaman kaavasta poikkeavankin yksilön, tosin heilläkin monesti homma alkoi normaalilla pilkkaamisella ja alentamisella.. tai vielä perusskepua pahempia yksilöitä, jotka ensin esittävät avointa, mutta myöhemmin paljastavat oikeat kasvonsa.

  • WM_ sanoo:

    Hartsan postaukset ovat aina rautaa! Itseasiassa juuri tuolla tavalla olenkin halunnut asian sanoa, kun esim nyt juuri tuolla foorumin puolella otin tällaisen asian esille.

    Kiitos Hartsa!

    Tuohon törmää niin usein (tosin kaikkien osapuolten kohdalta) että jos kaksi täysin samassa asemassa olevaa ihmistä sanoo mielipiteensä samasta asiasta, meillä on tapana kuunnella vain sitä joka on samaa mieltä kanssamme.
    Tämä tullut usein esille kun lukenut skeptikkojen sikainfluenssa rokotteiden puolusteluja. Aina löytyy joku turha syy polkea vastaan sanovan lääkärin sanat.

  • Prisoner sanoo:

    Kirjoitin jotain ajatuksia omaan blogiini. Nämä ajatukset syntyi tämän jutun innoittamana. Kiitokset siitä!

    http://www.digitaalinenelama.com/?p=3546

  • Eric sanoo:

    ”rXutin:
    Marraskuu 19, 2009 08:22

    Ihmisen Kuussa käynti on edelleen vaikeaa jopa mahdotonta, eikä kyseisistä käynneistä ole kiistatonta tieteellistä todisteaineistoa.”

    Mitä minun silmäni oikein näkevätkää…? Siis HÄH? Tuolla asenteella ei kyllä sitten mikään ole kovinkaan varmaa, sillä kuuvierailumme ovat eräitä suurimpia dokumentoituja tapahtumia. Tietoa ja todistusaineistoa löytyy, mutta eräälle ihmistyypille mikään ei kelpaa.

  • rXutin sanoo:

    Ihmisen Kuussa käynti on edelleen vaikeaa jopa mahdotonta, eikä kyseisistä käynneistä ole kiistatonta tieteellistä todisteaineistoa.

    Näin se vain on, enkä ottanut kantaa siihen, onko siellä käyty, koska en voi olla 100% varma asiasta.

    Ericin vastaus kuvastaa ylireagoivaa ja faktat jyräävää suuntausta, niin skeptikkojen kuin antiskeptisten ääriryhmittymien kannoissa, jotka eivät voi suhtautua asiaan ilman perusteetonta fanaattista uskokantaa.

    Valitettavasti tuollainen jyräys ei vie kehitystä, tiedettä tai mitään muutkaan eteenpäin.

    Parhaiten dokumentoitu ja eniten dokumenttien uskottavuutta kyseenalaistettuja tapahtumia väitetyt kuussa käynnit kyllä ovat.

    Aivan kuin sillä sitten olisi mitään todellista merkitystä yhtään mihinkään onko ihminen onnistunut käymään kuussa vai ei.

  • jäppinen sanoo:

    Kuussa käynti dokumentoitu joo -60 luvulta on niit ohjelman pätkiä jostain kuussa kävelystä. Onx jotain muutaki? Kuukiviä? Nekin tosin olis voitu kerätä vaikka järvenpohjasta. Mutta ei siitä mitään fyysistä todistetta ole. Kunhan halusivat voittaa ryssät kisassa että päästiin aloittamaan kylmä sota ja asevarustelu.

  • Calico Jack sanoo:

    Oikea, skeptismi nojaa tieteeseen ja asioiden selvittämiseen, ei suoralta kädeltä asioiden lyttäämiseen.

    Itse en usko aaveisiin, ufoihin, bigfooteihin enkä oikeen muuhunkaan paranormaaliin. Joku voi nyt sanoa, että vuorigorillatkin olivat joskus mielikuvituksen tuotetta siihen asti kun ne löydettiin. Niinpä, siitä on todisteet.

    Onko todisteita ufoista – ei! Pelkät kertomukset, valokuvat yms. eivät riitä ja suurin osa on selitettävissä arkisilla ilmiöillä. Uskon, että ihmiset ovat aidosti kokeneet paranormaaleja asioita, mutta se vaan ei ole todiste. Uskon, että emme ole yksin, mutta siinäpä se – se on vaan pelkkä usko.

    Hauskaa aina lukea noita ”media salaa tietoa” -väitteitä. Kaverini sattuu olemaan toimittaja. Onko hänkin salaamassa tietoja ufoista ja muista paranormaaleista ilmiöistä.. just joo. Pystyikö hallitus salaamaan tietoja vaalirahakohusta – EI! Miksi se pystyisi salaamaan tietoja ufoista? Oikein, ei mitenkään.

    ”Meille ei paljasteta kuun oikeaa väriä.” Hommatkaas kansalaiset hyvä peiliteleskooppi ja katsokaa itse. Toiseksi jos kuu olisi eri värinen, miksi salailla sellaista tietoa. Ufo-uskovaiset keksivät heti selittää, että siellä asuu humanoideja tms.

    Tässä hyvä esimerkki ufo-uskovaisuudesta. Ei vaivauduta punnitsemaan eri vaihtoehtoja ja ottamaan asioista selvää vaan aukot automaattisesti korvataan jollain älyttömällä ufo-selityksellä.

    Pari esimerkkiä skeptismistä:

    ”Kaikki, mikä voidaan keksiä, on keksitty” – Charles Duell, USA:n patenttitoimiston johtaja, 1899.

    Asia on hyvin tunnettu muotoilijoiden ja insinöörien keskuudessa. Tämä lausahdus pääsee muuten välillä omastakin suusta. Valitettavan tosi. Tämä lause on irrotettu selkeästi asiayhteydestä. Tietenkään kaikkea ei ole keksitty. Tässä viitataan pelkästään patentteihin ja on muutenkin puolivitsinä heitetty lause.

    ”Ilmaa raskaammat lentovälineet ovat mahdottomia.” – Lord Kelvin, Kuninkaallisen Tiedeseuran presidentti 1895.

    ”Sivistyneeseen” käsitykseen tuolloin vaikutti paljon sen ajan kulttuuri. Esimerkiksi siirtomaavallan aikojen käsitys muista kulttuureista oli kielteinen.

    Tällaisessa kulttuurissa suhtauduttiin nihilistisesti kaikkeen hiemankin erillaiseen. Toisin sanoen kyseessä oli pahasti konservatiivinen kulttuuri. Vähän sama, kuin kirkko kielsi aikoinaan maan kiertävän aurinkoa.

    Aristokraatti Britit pitivät itseään kehittyneimpinä ja katsoivat muita alaviistoon. Onko tuttu käsite se, että brittihuumori olisi älykästä? Tämä käsite on juuri viktoriaanisen ajan englannissa syntynyt ajatus. Brittihuumori ei ole sen älykkäämpää, kuin mikään muukaan.

    Näiden asioiden selvittämiseen käytin tietoa, en uskoa. Salaliittoihin ja muihin tällaisiin asioihin uskovat käyttävät tietoa todella kapeakatseisesti. Tutkimuksessa yleensä tulisi käyttää tietoa laajalti ja katsoa asioita monesta eri kulmasta.

    Esimerkiksi ufot taiteessa on helposti selitettävissä, kun on ottanut selvää taidehistoriasta. Ufologit sen sijaan selittävät kaiken ufoilla ottamatta asioista selvää sen paremmin, eli kyseessä on todellinen pseudotiede.

    Eikö muuten se ajatus, että ufotietoutta salaillaan tee teistä ufouskovaisista skeptikkoja? 😉

  • huaa sanoo:

    tämähän oli taas paranormaalia! kuten muutkin jutut täällä nykyään. huomasin jo kauan sitten juttujen tason menevän tälle linjalle, eli enemmän huttua, vähemmän paranormaalia. siksi en enää ole käynyt pitkään aikaan täällä sivulla. jos haluan lukea jotain mielestä ja kosmisesta lässynläästä niin luen ne mielummin jostain muualta. onneksi tämä ei kuitenkaan ole ainoa suomalainen paranormaalisivusto, vaan olenkin lueskellut pitkään jo yhtä toista sivustoa jossa ollaan pysytty asiassa.

  • Vic Rattlehead sanoo:

    Tää vahvistaa sitä surullista asiaa, että tämäkin sivusto ja foorumi painottuu enemmän siihen hörhöilyn puolelle..

    Etsikääpä samallainen artikkeli, joka perustelee miksi sokeasti omien toiveidensa sokaisemana kaikkeen uskominen on yhtä vahingollista. Ei luulisi olevan vaikeaa, jos ei löydy niin kattokaa Ben and Telleriltä kaikki paranormaaliaiheiset jaksot. Vaikka huumorimielessä tehtyjä onkin, niin hyviä pointteja sisältänyt jokainen jakso mitä mä olen katsonut.

  • Hartsa sanoo:

    Kovin jyrkästi ottavat monet tuon, edelleenkään minusta tuossa ei sitä tervettä järjen käyttöä yritetä millään tapaa sulkea pois, vaan tuoda esiin epäkohta – skeptikkojen käyttäytyminen – mikä on ollut arvostelun yläpuolella aina.. ehkäpä siitä syystä että he ovat arvostelemassa kaikkia ja kaikkea täysipäiväisesti.

    Muutenkin skeptikot ovat melko nerokkaasti turvanneet selustansa, ja päässeet paikkaan josta he voivat ivata ja pilkata kaikkia, mutta kukaan ei pysty arvostelemaan heitä. Eiväthän he kerro mitään omaansa, ja kuka nyt tervettä maalaisjärkeä vastaan voisi mitään pahaa sanoa? Tosin eihän touhussa ole enää mitään järjen hiventäkään, kun tarpeeksi ehdottomaksi meininki menee..

    Mikäs siinä, ovathan he löytäneet turvallisen poteron, jonka sisään ei ulkopuoliset pääse ja joiden sisällä ovat turvassa ulkopuolisilta vaikutteilta.. siltikin poterosta löytyvät sopivat kolot mistä voi lantaa nakella kaikkien muiden niskaan. Ja tällaisia ihmisiä pitäisi arvostaa? Ei saisi edes arvostella, tai nostaa asiaa esiin että tässä asettelussa saattaa olla jotain mätää?

    Tervettä maalaisjärkeä arvostan kyllä hyvinkin korkealle, ja vaikka skeptismi voikin puhtaassa muodossaan tukeutua tähän, eivät idealismia edustavat skeptikot yleensä osoita tätä omaavansa. Onhan kommunismikin hieno idealogia, mutta käytäntö on toinen tarina. Sama tuntuisi pätevän suurelta osalta tässä.

    Edelleenkin, vaikea erotella fanatismin puolella olevia skeptikoita ja tervejärkisiä. Synti että saman kategorian alla edes asustavat.

  • Ranttali sanoo:

    Absoluuttisella tasolla ei mitään voi täysin varmaksi koskaan todistaa, koska korkeimmalle kehittynyt olentokin on vain osa jotain järjestelmää, ei voi päästä koskaan täysin ulkopuolelle sitä. Lisäksi koska kukaan meistä ei ole ollut mukana esim. kuulennoilla, todisteet niistäkin täysin toisten ihmisten väitteiden varassa ja emme voi tietää mikä osa tarinasta jotain tarkoitusperää varten manipuloitua, mikä todella tapahtunut. Kuvat ja videotkaan eivät absoluuttinen todiste jostain todellisesta tapahtumasta, kaikkea voidaan manipuloida mielin määrin jotain harkittua tarkoitusta varten. Juuri tämä internetinkin huonoin puoli.

    Tosin järjestäytynyt skeptismi ”Paholaisen asianajajineen” perustuu lähinnä jonkin umpitylsän pikkuviisasteluryhmän ”huvittelunhaluun”, ja huvittaakin siksi lähinnä ryhmän jäseniä, tuskin fiksumpia ulkopuolisia. Mutta huvinsa kullakin, täytyyhän heilläkin vähän ”hauskaa” olla:).

  • Calico Jack sanoo:

    Hartsa, voitko lyödä todisteet pöytään – aivan, et!

  • tEPI sanoo:

    Mielestäni henkilö joka on skeptinen jokaista todistamatonta asiaa kohtaan on ihan OK :), mutta ne jotka alottaa heti mekkalan uskovaa henkilöä kohtaan haukkuen ja kyseenalaistaen toisen uskomuksia, on mielikuvituksettomia ja ja yleensä erittäin ärsyttäviä. Ei siinä mitään jos haluaa ilmaista oman mielipiteensä, mutta aina välillä tääläkin törmää kommentteihin joissa yritetään vain pahoittaa toisten mieltä.

    Itsekkin olen skeptinen, mutta joskus juttuun mukaan heittäytyminen on hauskaa ja yleensä siinä samalla oppii jotain uutta. Peace 😀

  • Calico Jack sanoo:

    Selitin tossa aikaisemmin mitä skeptismi on. Se ei todellakaan ole suoraan asioiden lyttäämistä eikä kenenkään pilkkaamista. Skeptismi nojaa tieteeseen eikä pyri saarnaamaan.

  • Ranttali sanoo:

    Järjestäytyneen skeptismin (Skepsis ry jne.) idea vaan on se, että mitään tieteellistä tutkimustietoa mihin he väitteensä perustavat, ei aseteta yhtään kyseenalaiseksi ja kriittiselle tarkastelulle, ainakaan siihen ei missään kohden viitata heidän perusteluissaan. Muuten terve epäilykin aina ok, myös heidän harrastamansa.

  • http://www.riemurasia.net/rasiatube/view.php?id=21353

    Tässä nyt vaan esimerkin vuoksi yksi erittäin hyvä syy suhtautua skeptisesti kaikkiin toistaiseksi esitettyihin UFO-valokuviin.

    Ja todellakin, Caloco Jack esitti ansiokkaasti mitä skeptinen ajattelu on, joten jatkossa käsitteen vääristely on jo melko matalaotsaista mollaamista.

  • Durden sanoo:

    Itseäni ärsyttää, kun kaiken maailman huuhaata promotoivat huijarit(kin) käyttävät hyvin estottomasti Schopenhauerin toteamusta ikäänkuin todistaakseen, että juuri heidän edustamansa ”tieto” olisi oikeata.

    “Kaikella tiedolla on kolme vaihetta: ensin sitä pilkataan; toiseksi sitä vastustetaan raivokkaasti; ja kolmanneksi se hyväksytään itsestäänselvyytenä.”

    Kannattaisi muistaa, että myös huijaukset voivat noudattaa samaa kaavaa: esimerkkinä lukuisat uskonnot. Toiseksi on myös huvittavaa, miten vähemmillä kriittisyyden lahjoilla siunatut [sic] henkilöt, usein ironisesti avarakatseisina itseään pitävät henkilöt, käyttävät em. lainausta ikäänkuin se olisi tae siitä, että _kaikki_ yleisen pilkan tai naurun aiheena oleva fiktio, olisi nimenomaan tietoa, joka on vasta matkalla hyväksytyksi itsestäänselvyydeksi. Tämä on nimenomaan sitä paljon puhuttua ihmismielen ylimielisyyttä ja suppeakatseisuutta: Jos _minä_ uskon asiaan n, huolimatta siitä että sitä ei ole tieteen keinoin todennettu, se tarkoittaa sitä, että muut jotka eivät jaa epärationaalista uskoani, ovat niitä suppeakatseisia.

  • Trolle sanoo:

    Durden: ”Jos _minä_ uskon asiaan n, huolimatta siitä että sitä ei ole tieteen keinoin todennettu, se tarkoittaa sitä, että muut jotka eivät jaa epärationaalista uskoani, ovat niitä suppeakatseisia.”

    Naulan kantaan, Durden. Tällaista argumentointia saa lukea tältäkin blogilta aika useasti. Oheinen video kiteyttää mielestäni mainiosti tämän asian: http://www.youtube.com/watch?v=T69TOuqaqXI

  • Hartsa sanoo:

    Calico Jack: En tietääkseni väittänyt mitään joka vaatii todisteita, käsittääkseni ilmaisin että kyseessä on omat näkemykseni ja kokemukseni skepuista.. Niistäkin kohdistin vain nämä fanaattisen puolelle kääntyvät yksilöt joihin pintapuolisesti minusta näyttäisi järjestötoiminnatkin liittyvän viestin kohteeksi, mutta kun näitä on hankala/mahdoton erotella ei-fanaattisista yksilöistä yleisellä tasolla.

    Trolle: Hyvä pätkä tosiaan. Voi suositella ihan kaikille, ja varmasti tulee tyyppejä mieleen tyyppejä keihin on joskus törmännyt. Vaikka sama pätee kyllä kolikon molempiin puoliin.. tosin eihän sulkeutunut mieli ole mitenkään rajoitettu parahörhöihin tietenkään, mutta video oli nyt tehty siltä kantilta, että moista kuvaa hieman yritettiin välittää. Fanatismismi olisi taas sopinut paremmin parahörhöläisen kohdalle, mutta ilmeisesti kaverilla oli omakohtaisia kokemuksia parahörhöistä sen verran että halusi heidät ottaa esimerkiksi, mikä on tietysti ihan ok.

    Toinen asia mikä olisi suurennuslasin alle vielä voitu ottaa, olisi tämä evidence filtteri ollut kanssa hauska käsiteltävä, kyllähän parahörhölläkin jonkinlainen sellainen on, koska toiset asiat hän hyväksyy ja toisia ei.. ja toisaalta taas tieteilijöillä on omanlaisensa filtterit sen suhteen mitkä ovat sopivia auktoriteettejä/todisteita minkä valossa väite muuttuu henkilökohtaiseksi(sen hetkiseksi) totuudeksi. Täydellinenhän se ei kellään tietysti voi olla.

    Durden: Schopenhauerin tiedon vaiheet on kyllä hauska ja monessa tilanteessa totuudenmukainen lainaus. Voihan yrittää sitä käyttää argumenttina, sille että jokin asia on totta, mutta siitä ei vielä tiedetä/osata mitata, mutta eihän se tietysti mikään todiste tai argumentti loppupeleissä ole.. ainoastaan muistutus siitä, että ei kannata pilkata liian kiivaasti asioita, ne voi kääntyä takaisin ja purra pilkkaajaan persauksesta hyvinkin äkkiä.. ja aiemman kiivaan totuudenjulistuksen takia, voi olla sitten hankala hyväksyä asioiden uutta suuntaa, oli todisteet kuinka vakuuttavia tahansa. Eli kyseessä lähinnä promoottori sille tuossa videossakin puhutulle avoimelle mielelle: Tällä hetkellä ei tiedetä kaikkea, ja sen valossa harvalle asialle kannattaa sanoa, että se ei voi ikinä olla mahdollista.

    Mielipiteitä ja uskomuksia saa ja on hyvä ollakin, absoluuttiseksi totuudeksi ne eivät oikein ikinä voi kääntyä.. korkeintaan henkilökohtaiseksi ja yleisesti hyväksytyksi totuudeksi, mutta tällöinkin lienee hyvä välttää liian finaalisia julistuksia.. suuntaan tai toiseen.

  • Päivitysilmoitus: Ymmärrys skeptismiin

Sivu 1. Yhteensä 1.1

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *