PB:n haastattelussa Omara ja Kiria – Osa 2
Paranormaali Blogi haastatteli Omaraa ja Kiriaa koskien heidän outoja kokemuksiaan mm. varjo-olennosta, sekä kahden oudon heimon kohtaamisesta. Tässä haastattelun toinen osa.
Millaisia ajatuksia kokemukset herättivät?
Tottakai tuollainen tapahtuma sai meidät puhumaan keskenämme, mutta yksi suurimmista tunteista oli kuitenkin se, ettei asiasta voinut puhua kenellekään. Emme tunteneet kuin yhden ihmisen, jonka tiesimme ymmärtävän. Hänelle kaikki kiitos avusta.
Koska meidän sanottiin olevan jollain lailla erikoisia, jäimme miettimään sen tarkoitusta ja sitä mitä tulevaisuus toisi tullessaan. Ehkäpä asia oli meidän päässämme? Sekin kävi mielessä, oliko lepakot ullakolta lentäneet paremmille apajille, oliko juna jättänyt meidät asemalle?
Kerro hieman mikä on ollut mielestäsi kohtaamisen motiivi?
Tapaamisen motiivina tuolloin tuntui olevan se, että meille haluttiin osoittaa täällä olevan jotain suurta. Koko pallomme on suojelemisen arvoinen, mutta meille annettiin myös suurempi ymmärrys siihen. Nyttemmin motiivina tuntuu olleen myös meidän paikallistaminen ja yhteyden luominen…
Miten maailmankuvanne on muuttunut kohtaamisen myötä?
Olemme nähneet ihmisten täällä aiheuttamat ongelmat selvemmin, aiemmin niitä tuli surtua. Nyttemmin ymmärrämme myös miksi asiat menevät niin kuin menevät. Täällä on enemmän elämää kuin uskoimme ja asiat ovat seljentyneet huomattavasti. Uutisia kuunnellessa monesti katsomme toisiimme ja tiedämme jotain. Jotain mille etsitään syytä.
Millainen on mielenkiintoisin kokemuksenne?
Kokemuksista mielenkiintoisimman titteli kuului vielä pari päivää sitten ehdottomasti tarinalle, jonka kerroin. Mutta nyt sen ylittää epämukavuudellaan ja todellakin mielenkiintoisuudellaan eräs ilta…
Olimme tapamme mukaisesti menossa nukkumaan, kunnes alkoi tapahtua. Makuuhuoneessamme liikkui varjo, energia oli erittäin vahvasti negatiivista. Tämä varjo oli meille ennestäänkin tuttu ja tiesimme sen kykenevän moneen, mutta itse en uskonut sen pääsevän läpi kaikista suojistamme. Makuuhuoneen ovi alkoi sulkeutua, hiljalleen, tehden välillä nykäyksiä. Olimme tunteneet viiman jo aiemmin, ja hytisimme peittojemme alla kylmästä. Kun yritin suojata kotimme, tai ylipäätään jos tein jonkinlaista suojaavaa elettä, varjo otti itselleen enemmän valtaa. En osaa sanoa mitä sillä hetkellä päässäni liikkui, kun olin miltei seota. En sekoa pelosta, eikä yksikään yliluonnollinen tapahtuma ole saanut päätäni niin sekaisin. Kiria oli jo aiemmin kokenut varjon aiheuttaman puuskan, ja tiesin mitä se oli. Silloin uskoin sen olevan Kirian oman pään tuotoksia, vaikka hän kertoi mikä sen aiheutti.
Pidimme toisiamme kasassa, ja päätimme lopettaa yritykset karkoittaa varjo. Jossain vaiheessa kissat sekosivat, hyppivät niinsanotusti päin seiniä, ja koira haukkui tyhjyyteen.
Toinen kissoistamme on erittäin herkkä, ja osoitti myös tuona yönä havaitsevansa terävästi energiat. Kissa asettui meidän ja varjon väliin makaamaan, tiedän että se oli tarkoituksellista.
Jossain vaiheessa siirryimme täydet valaistukset päällä olohuoneeseen, ja kuulimme molemmat ivallista naurua samaan aikaan kun herra varjo kierteli ympärillämme. Hän sai myös automaattikirjoituksella aikaan lauseita, kuten ”antakaa periksi”, ja yritti lannistaa meidät sillä tavoin. Lopulta saimme apua, ja olomme rauhoittui hetkessä. Varjo oli poissa, mutta olikin jo aamu, minne aika katosi?
Kokemukset varjon kanssa ovat silti jatkuneet, ja nyt häntä koetetaan karkoittaa. Onneksi emme ole yksin. 🙂
Haastattelu jatkuu mahdollisesti seuraavassa osassa… Mnkälaisia ajatuksia Omaran ja Kirian kokemukset herättävät sinussa? Voit myös esittää kommenteissa mahdollisia lisäkysymyksiä, joihin pyrimme saamaan vastauksia.
25 kommenttia aiheeseen: PB:n haastattelussa Omara ja Kiria – Osa 2
Vastaa
Todellisuus löytyy aistimme ulkopuolelta ja tälläiset kokemukset ovat normaaleja, kukaan ei vaan uskalla kertoa niistä, koska pelkää, että kukaan ei usko tai leimaa hulluksi. Hauska nimitys tuo varjo-olento hänestä. Osoittakaa hänelle rakkautta ja apua niin eiköhän pysy poissa, jos ei sitä ole.
Kiitos kokemuksesta. =)
Itse olen pahoillani, ettei tällaisista asioista yksinkertaisesti vain voi kenellekään sanoa! Kuten tuossa vastattiinkin.
Täälläkin asiaa tutkimattomat päättelevät vastauksen heti ja turhankin usea _liian_ nenäkkäästi.
Itse en kyllä voi sanoa juuta enkä jaata, sillä en ole todellakaan uhrannut hetkeäkään henkien ja kummitusten opiskeluun. Oikeastaan jätän monet negatiiviset asiat vaille huomiota 😀 Onkohan se sitten hyvä tai ei..
Mutta kiitos minunkin puolesta vielä kokemuksesta!
Minun suhtautumiseen asiaan on kuin kristinuskoon. Todisteena tapahtuneista on pelkkää mustaa valkoisella, eli ei mitään järin kouriin tuntuvaa. Enkä voi sanoa täten juuta taikka jaata, kuten WM_.. Jotain järkeenkäypää kaikista seikoista huolimatta molemmissa on.
Toki, ei esim. kuvamateriaali ole mitään varsinaista kouriintuntuvaa todistusaineistoa (videokuva on sitten asia erikseen), kun käsitellään paranormaaleja keissejä. Tosin tässä tapauksessa se voisi varmentaa asian uskottavuutta huomattavassa mittakaavassa. Ottaen huomioon rehdeiltä ja inhimillisiltä kuulostavat todistajat (tai ainakin näin haluaisin uskoa).
varjot on mulle myös tuttu juttu, helppo uskoa nämä tarinat mahdolliseksi. kiitoksia kokemuksenne jakamisesta!
mä uskon et ne oli maija intiaaneja, jotka on kohonnu korkeammalle tasolle ja varottaa nyt maailmanlopusta ihmisiä.
Tuota tekstiä lukiessani tuli ihan kylmätväreet, Jos itsellä tulee negatiivinen olo tai muuten vaan haluan pahat henget pois mun huoneesta toteutan vain mielessä yksinkertaisen ajatuksen ja visualisoin sen kolmannella silmällä jolloin möröt tai mitä lienevätkään lähtevät pois. Automaattikirjoitus on sinällään perseestä kun ei tiedä onko viesti alitajunnasta vai alitajunnasta… tuollaisessa herkässä mielentilassa telepatia on varmempaa kun ajatukset on puhtaita.
ps. Jos haluatte elää normaalia elämää lopetatte kummituksiin ja varjo-olentoihin uskomisen, niin alitajunta muokkaa ajatusmaailmanne kohta sellaiseksi ettei niitä ole olemassa. tuollaisestahan saattaa kehittyä skitsofrenia pitemmän päälle jos ei pysy henkisesti kasassa, itse nautin kaikista pelottavista kokemuksista.
Tuli mieleen artikkeli menneisyydestä, (tällä palstalla kuitenkin), kun kaksi siskosta oli nähnyt demoneita ja muita pahansuopia henkiä useampaan otteeseen, todistajia oli mukana, yhtenä jopa naisten isä(tämä ilmeni myöhemmin televisiohaastattelussa…
Täällä heidät leimattiin julkisuudenhakuiseksi, idiooteiksi yms.
Niin, Tukiaisethan ne siinä. Wespakin ilmoitti että kun se Tuksu on niin hauska ;).
Luulen että Tukiaisten tarina on IHAN YHTÄ TOTTA kuin näiden kahden naisen…
”mä uskon et ne oli maija intiaaneja, jotka on kohonnu korkeammalle tasolle ja varottaa nyt maailmanlopusta ihmisiä.”
kuunnelkaa ny itteenne.. Tää on iha naurettavaa.
Huumorille kuuluukin nauraa. ;P
Mielestäni tuo lainaamasi viesti oli kohtuu selvää läppää, ehkä vähän lapsellista, mutta kuitenkin…
joo-o, mutta omaran ja kirian jutut ei mukamas oo ees läppiä ja ne kuulostaa iha yhtä utopistisilta ku toi simon juttu.
se on vaarallista ku ei erota mikä on totta ja mikä ei, nii itellee ku muilleki.
Tuollaisia kohtaamisia on tapahtuu tosi paljon ihmisille jotka ovat avoimia henkimaailmalle ja sen kanssa runsaasti tekemisissä. Monille se on ihan arkipäivää.
”Jos haluatte elää normaalia elämää lopetatte kummituksiin ja varjo-olentoihin uskomisen, niin alitajunta muokkaa ajatusmaailmanne kohta sellaiseksi ettei niitä ole olemassa”
entäs sitten me jotka olemme todistaneet varjoja useamman ihmisen voimin? 😀 kun se ei ole uskomisesta kiinni vaan muistamisesta. että pitäis lopettaa uskomasta niin alitajunta alkaa pyyhkimään muistoja ja vääristämään todellisuutta? no thanks.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Varjoihmiset
”varjoihmiset ovat harhanäkyjä..” mistä lähtien tiede on voinut todistaa kaikki paranormaalit kyvyt/tapahtumat?
Tuo kirja, mitä suosittelin, kertoo tilanteesta, jossa tuo kirjailija ja kaksi neurologia olivat samassa tilassa ja toinen neurologeista osasi lukea silmät sidottuna kuljettaen sormeaan tekstin päällä. Koe suoritettiin onnistuneesti useita kertoja, silti tuo skeptinen, toinen neurologi vain jatkuvasti katseli pois päin ja sanoi kovaan ääneen ”tuo ei ole totta.. ei ole totta!”
Kyllä minuakin peloittaisi ajatus muuttaa juurtunut maailmankuvani yhdenäkin, mutta yhdestä näkökulmasta tiirailu ei ole pidemmän päälle hyväksi.
uskon moniin asioihin, mutta nyt kyllä.. tytöillä vilkas mielikuvitus.
Jos Pekka Perusinsinööri alkaa selittää kauhuissaan nähneensä varjo-olentoja, niin vähintään korvahöröllä kuuntelen. Mutta nyt kun lähtökohta on jo luonnonlapset: Omara ja Kiria, kiinnostuksena kivet, hypnoosi, ”wicca uskon pääasiallisia oppeja noudattaen”, ja vielä eklektisenä(wtf??). Selvästi on siis tällä kaksikolla huutava halu nähdä mörköjä seinillä, ja onnekseen he myös niitä näkevät ,että suotakoon se toki heille.
^Jutussa tuli niin pieni osa asioista selville, mutta mm tuo ystävämme, joka oli mukanamme ja näki kaiken, joutui muuttamaan käsitystään aika paljon. Hänellä ei tuntunut olevan mitään väkinäistä halua nähdä mitään, kunhan katseli ja näki, koska selvästi jotain nähtävää oli. Teimme myös muutamia kokeita, joista ainakin hän meidät tuntevana sai käsityksen siitä, etten puhunut omiani.
Missäs näitä varjoukkoja on…Miksette ota kameraa mukaan ja ota kunnollista valokuvaa, ottakaa lehdistö mukaan, miksette todista yliluonnollisen olemassaoloa, olisitte ensimmäisiä maailmassa…Penn & Tellerin sanoin: THIS IS BULLSHIT
Oletko joskus nähnyt valokuvan varjosta? Lämpökameraa jolla voisi tuollaiset havaita, on vaikea saada, ja yöllä ei digipokkarilla ole mitään asiaa tuolla pimeässä. Salamalla taas tiettävästi ei varjot näy.
stuge on asian ytimessä
Kuten yllä jo sanottiin, miten kuvaat varjoa?
Meillä on kohtuu hyvä kamera, eikä sillä saa kuvattua pimeässä muuta kuin salamalla, joka tuhoaisi varjot.
Jaa-a mitä tähän nyt sanoisi.
En ole mikään kovin skeptinen henkilö, mutta jossain se minunkin raja menee, ja se menee justiin tässä.. Ihan mielenkiintoinen artikkeli kivistä kiinostuneista tyypeistä, ja toivon Omarallle ja Kirialle (kenties oona ja kaarina oikeesti) kaikkea hyvää sodassa varjo-olentoja vastaan, mutta jotenkin tämä ei minun kaaliini mene..
Joku vuosi sitten olin metsätiellä yhden koirani kanssa. Kuulin lapsen itkua metsästä, annoin koiralle käskyn ”etsi,mikä siellä on” itse huutelin, että oletko eksynyt äidistä, voinko auttaa,missä olet. Ei ollut ketään. Meni ainakin vuosi, kuljin samaisen koiran kanssa samaa tietä, nyt tosin oli pimeää. Koirani murisi, ja se EI IKINÄ murise. Rauhottelin koiraani, kunnes kuulin sen saman itkun, selkäpiitä karmivan.
Sittemmin näin pienen lapsen, ison miehen, ja moni, joka ei tiennyt tästä,oli myös kohdannut näitä samoja hahmoja.
Kuulin sittemmin, että silloisessa asunnossamme oli asunut pieni tyttö, joka oli tapettu metsän lähellä-itse näin,lapsiparka hukutettiin monttuun/ojaan. Äänet ja hahmot ovat syöpyneet monien ihmisten mieleen. Sain kuulla, että jättäisin rauhaan, itse koin, että lapsi halusi päästä lopullisesti pois.Ja yritin muka auttaa. Lopetin sen,ajattelin,että kait sitten on olevinaan tärkeämpääkin tekemistä. Mitä muut tuumivat?-Miksei saa olla yhteydessä tuonpuoleisten kanssa?En toki,jos vaistoan, että eivät ole ”hyvällä asialla”. Ystävättäreni,joka on enemmän perehtynyt näihin, sanoi, että siinä kohdassa, missä se itku kuului/lapsen hukutus oli tapahtunut, hän aisti hyytävän kylmän tuulahduksen ihollaan. sanoi, etten voi auttaa sitä lasta. Se alkoi olla kiinni minussa,joten parempi kait(?)että jätin sen,päätin ja niin sitten se ei enää luokseni tullut.
Kiva kun tulitte tarinanne kanssa julki.
Siitä onkin aikaa…
Kunpa itsellänikin olisi ollut enemmän ´näkökykyä´ asioista tuolloin, että olisin voinut antaa enemmänkin apukeinoja.
Saitte sen mitä mahdollista silloin.
Muulle porukalle täällä:
En joko onnekseni tai harmikseni nähnyt kaikkea mitä nämä neidot näkivät ja kokivat.
En tiedä ketkä kaikki muut heitä tän jutun kanssa ovat auttaneet.
Ja kiitos kiitoksesta neidoille.
Voin vain vakuuttaa yleisölle, että nämä erikoiset persoonat Omara ja Kiria kaikesta erikoislaatuisuudestaan huolimatta ovat aivan vakavissaan asian kanssa,
eivätkä varmasti tuolloin olisi huudelleet asiasta kovin suureen ääneen.
Eivät siis syntyjään ole mitään huomiohakuisia tai huiputushaluisia muutenkaan. Taiteellisia ja herkkiä kylläkin.
Itsekin omalaatuisena auttajana koin välillä sopivani joukkoon ja välillä olevani hieman ulkona.
Sekä välillä sain pelätä heidän puolestaan.
En voinut myöskään olla kipeinä hetkinä avuksi joko omasta tahdosta saavuttamattaolosta johtuen (suljen kännyn öisin nukkuessani ja liikennevälineissä asioidessa) tai sitten en aina edes ole tiennyt tai tule myöskään tietämään mitä he joutuvat kokemaan.
Löysin tämän tapauskertomuksenkin puolivahingossa aivan eri ihmisen laittaman eri linkin yhteydestä.
HE siis eivät siinäkään mielessä ole huomiohakuisia, kun eivät edes joskus lähellä olleelle ihmiselle mainitse tälläisestä pikkujutusta halaistua sanaa.
Tai sitten eivät ehtineet vielä.
Jos jonkun voisi sanoa olevan huomion hakuinen, niin itseäni voisi välillä sellaiseksi luonnehtia, mutta ei noita kahta.
—————
Ja miksi taa edes aloitin tätä viestiä kirjoittamaan, piti eka vain vastata
nimimerkille Carita Peura, ellei se sitten ollut hänen oikea nimensä, sillä se ei paljoa poikkea minunkaan oikeasta nimestäni.
Rakas Carita,
se mitä voit heti tehdä tuollaisessa tilanteessa:
Kutsu enkeleitä, kaikkia hyviä voimia joihin vain uskot tai voisit kuvitella uskovasi edes pienen sekunnin verran.
Pyydä heitä sitten opastamaan näitä kuolleiden henkiä kohti VALOA.
Kiitos. Noinkin yksinkertaista se on.
Sitten on muitakin keinoja, joista yhtä tekemääni en rupea nyt tähän syystä taikka toisesta selostamaan.
Sähköpostiani voi paranormaaliblogin pitäjiltä oikein pahasti tarvitessa kyllä tiedustella. Tai voit kokeilla mitä kaikkea löydät googlatessa nimimerkkini tai sen eri variaatioita. Tälläisissä asioissa on se hyvä puoli, että asioita voi ratkoa myös pitkien matkojen päästä tulematta fyysisesti paikan päälle. Vaikka paikan päällä kokemus on aina mielenkiintoisempaa näin ihmisenä ollessa.
Mutta aina raha ja aika ei riitä matkusteluun. Tai peruspihiys ei anna periksi. Tai uskallus ja eksymisen pelko.
Kaikki lukijat ja osalliset, Voikaa hyvin! Enkeleitä valon puolelta osaksenne! 🙂
Niin se elämä muuttuu. En näe enkä kuule, muuta kun nämä maalliset asiat. Ei tuo vitsi ollut, ei edelleenkään ole, mutta kun sulkee itsensä asioille, ei ne enää tule luokse. Hyvä tai huono, en tiedä.