ME NA3MM3 S1NUT! NA3TKO SINA M31DAT???
Tietoa

ParanormaaliBlogi.net on Suomen seuratuin rajatiedon media. Olemme uutisoineet paranormaaleista ja muista oudoista ilmiöistä vuodesta 2007 lähtien.

Korostettu kommentti

Arska:

Kolumbiassa Medellin kaupungissa näköjään paljon tunnistamattomia objekti havaintoja, video ja kuvatallenteilla on useita silminnäkijöitä. Mielestäni nuo kiekkomaiset lentävä lautanen kuva ja videotallenteet ovat aika vakuuttavia todisteita siitä että emme ole todellakaan yksin.

Lentäjä pilotin kuvaama video pallomaisesta objektista pilvien yläpuolella on myös hyvä todiste vieraan älyn ohjauksessa olevasta kohteesta lähellä lentokonetta. Etelä-Amerikassa yleisesti on kaiketi jonkinlainen UFO – aalto menossa parasta aikaa. Mielenkiintoisia videoita nuo kaikki ja joissakin on mahdollisuus muuttaa selostuksen teksti Suomi kielelle.

Kommentoitu artikkeliin: Massahavaintoja Kolumbiassa

Tulossa

PB:n haastattelussa Omara ja Kiria – Osa 1

Paranormaali Blogi haastatteli Omaraa ja Kiriaa koskien heidän outoja kokemuksiaan mm. varjo-olennosta, sekä kahden oudon heimon kohtaamisesta.

Intro – Keitä te olette?

Kiria ja Omara ovat luonnonlapsosia, kaksi sisarusta ruuhkasuomesta. Sisaruksista vanhempi, Omara on jo lapsena ollut kiinnostunut kivistä, hypnoosista ja kaikesta yliluonnollisesta. Hän on myös wiccan kautta tutustunut energioihin, sekä kulkee myös tämän uskon pääasiallisia oppeja noudattaen, eklektisenä. Hän on omien sanojensa mukaan myös ajautunut tilanteeseen, jossa hän näkee ja kuulee paljon… Mennyttä ja tulevaa.

Pikkusisko Kiria saa kutsuja, joita he tarkastavat yhdessä.

Hän (Kiria) toimii muistinani ja kirjoittaa myös paljon, mutta englanniksi. Tämä on elämäämme, nähdä ja kuulla. Auttaa ja ajoittain tulla autetuksi. Omistamme myös kolme ihanaa lemmikkiä, joista varmasti kuulette myöhemmin. Harrastamme pelejä, roolipelit on erittäin lähellä meitä, mutta muutoin harrastuksiimme kuuluu lähinnä piirtämistä, maalaamista, sekä muunlaista luovuuden harjoittamista. Huumorintajumme on outoa, joten toivon osaavani ilmaista asiat niin, ettei tule aihetta ihmettelyyn, mikä ei toisaalta olisi pahaksi sekään.

Kerro hieman miten kaikki alkoi?

Olimme jo pidempään metsästäneet yliluonnollisia paikkoja ja koska Kiria oli tässä kyseisessä paikassa aiemmin kokenut oudon tapahtuman, päätimme sinne palata. Aikaisempi tapahtuma oli sen verran pelottava, että niin sanotusti halusimme kerätä voimia, että voisimme palata paikalle.

Paikka sijaitsee suhteellisen lähellä, pellolta johtaa pieni tie joelle, jonka sillalla pääasiassa kaikki tapahtumat ovat saaneet paikkansa.

Päätimme siis koiran ulkoilutuksen yhteydessä katsastaa paikan uudelleen. Ei kuitenkaan aikaakaan, kun jouduimme kahden heimon välikäteen. Ystävällisempi heimo pyysi meitä poistumaan, ettemme olisi vaarassa. Koimme käskyn niin kovana, että lähdimme pois.

Toinen lähestyminen meni paremmin. Katselimme alas sillalta, ja ihmettelimme pensaasta
joen viereltä paistavaa valoa. Jos paikalla olisi ollut joku, kuun valo olisi sen näyttänyt, eikä tuollaiseen paikkaan olisi ollut järkeä mennä kenenkään osoittelemaan taskulampulla. Kuulimme pian myös askeleita vedessä, ja jonkinlaista lipumista. Joki on miltei enemmänkin puro tuossa kohtaa, joten siinä ei ole syvää. Katselimme ja kuuntelimme, kunnes meidät sokaistiin. Valkoinen valo sokaisi meidät molemmat, emmekä sillä hetkellä nähneet tai edes ymmärtäneet missä koiramme olivat,  tai välittäneet ympäristöstä koska välähdys ja sen aiheuttama sokaisu oli niin kova.

Se oli ehkä silmänräpäys, mutta ajantaju on aiemminkin kadonnut, tai pikemminkin aika on kadonnut minun sitä muistamatta, joten normaalijärjellä ajateltuna tuo sokaisu kesti vain sekunnin-pari.  En osaa sanoa mitä tapahtui välissä, eikä kumpikaan osaa laittaa asioita parempaan aikajärjestykseen, mutta Kiria sanoi, että olennot olivat nyt toisella puolen siltaa.

Koiramme alkoivat huudon, pelokas haukunta suuntaan, jonne itse en ollut vielä ehtinyt kääntyä. Sanoin, että jos saatte koirat sekaisin, on teillä varmaan myös kyky rauhoittaa ne. Itse emme siihen kyenneet koska koirat olivat aivan poissa tolaltaan. Silmänräpäyksessä koirat hiljenivät ja jatkoivat normaaleja puuhiaan. Koirat olivat vapaana tuon ajan, mutta eivät halunneet mennä lähelle vettä.

Siltä osaa olimme ulkona tilanteesta, liian pöllistyneitä jatkamaan ihmettelyä, joten lähdimme kotiin miettimään mitä oli tapahtunut. Olimme kyllä kokenee yhtä sun toista, mutta tuo ylitti kokemukset siihen mennessä.

Kävimme sillalla normaaleilla päiväkävelyillä, mutta se oli vain silta… Siihen asti, kunnes otimme puoli-skeptisen ystävämme mukaan. Halusimme kenties vahvistusta joko sille, ettei mitään ollut tapahtunut, tai sille, että jotain oli oikeasti meneillään. Istuimme sillalla, ja odottelimme. Valaisimme aluetta lampuilla, mutta vain muutaman minuutin ajan. Itse tunsin, että olennot eivät halua näyttäytyä, joten pyysin ystäväämme laittamaan valot pois. Käännyin taas suuntaan, jonne viimeksikin olimme. Joessa oli kuhinaa, mutta oli vaikea nähdä muuta kuin veden liikettä, aivan kuin askelia ja jonkinlaista lipumista.

Tuolloin toimin viestien vastaanottajana ja kysyin sekä Kirian, että ystävämme antamia kysymyksiä, kuin myös omiani. Suurin oli se, miksi juuri me. Vastauksena saimme, että olemme erikoisia. Kiria mainitsi myös, että olo oli mukava, hän makasi sillä hetkellä sillalla selällään katsellen taivaalla näkyviä valoja. Kuulin vastauksen, ”niin pitääkin olla”, mutten halunnut sanoa sitä, koska luulin kaiken tulevan omasta mielestäni. Tästä seurauksena kuulin kovemman ”sano se!” -käskyn, ja kerroin, mitä oli käsketty sanomaan.  Näimme kaikki valoja taivaalla, alkuun kellertäviä pyöreitä, ja niiden hävittyä viivoja. Ystävämme näki puuman toisessa suunnassa ja hetken katsottuani näin saman. Kiria makoili edelleen sillalla hihitellen näyille.

Näin oli ystävämmekin saatu anti-skeptistettyä, ja omat epäilyksemme vahvistuivat.

Silta Kirian piirtämänä

Silta Kirian piirtämänä

Mainitsit, että aikaisempi tapahtuma oli sen verran pelottava, että halusitte kerätä voimia. Mikä oli tämä aikaisempi tapahtuma?

Kiria oli koiraa ulkoiluttamassa joen rannalla, sekä aiemmin mainitun sillan luona. Siellä hän tunsi kuinka joku veti häntä vettä kohden. Hän oli ollut pitkään uittamassa kättään vedessä, kunnes sen kylmyys niinsanotusti herätti hänet. Taustalla näkyi hahmo, varjomainen ihmisen muotoinen. Tämä hahmo ei osoittanut hyviä energioita. Tuossa lähinnä pelästytti se, että Kiria ei tuolloin osannut suojata itseään kunnolla. Jos tuo transsitila olisi päässyt pitkälle, olisi voinut vain spekuloida mitä olisi tapahtunut… Jos mitään. Tästä tapahtumasta on automaattipiirroksia, joista aistii pahan energian.

Varjo-olento Omaran piirtämänä

Varjo-olento Kirian piirtämänä

Mainitsit, että jouduitte kahden olentoheimon välikäteen. Kuvaile hieman miltä olennot näyttivät.

Näistä heimoista negatiivisempi oli itsemme kokoista, varjona havaittavissa olevaa kansaa. Heidän kykynsä syödä meiltä energiaa oli huomattava. Heimo, jonka tapasimme myöhemmin, oli erittäin luonnonläheistä. Pienikokoisia, meitä ehkä polveen. Arkoja esiintymään, mutta tuossa tilanteessa ilmeisesti heidän johtajahahmonsa tuli avuksemme ja pyysi poistumaan, koska alue ei ollut turvallinen. Koen vaaleanvihreän heidän värinään. Siinä pimeydessä oli erittäin vaikea havaita yksityiskohtia käyttäen normaalinäköä.

Haastattelu jatkuu toisessa osassa, joka julkaistaan piakkoin. Mitä olivat Omaran ja Kirian kohtaamat olennot? Mikä oli näiden kokemusten tarkoitus? Mitä mieltä sinä olet? Voit myös esittää kommenteissa mahdollisia lisäkysymyksiä, joihin pyrimme saamaan vastauksia.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

29 kommenttia aiheeseen: PB:n haastattelussa Omara ja Kiria – Osa 1

Sivu 1. Yhteensä 1.1
  • henyy sanoo:

    anteeks mitä..? 😀

  • Hirmu sanoo:

    Oho oho. Aika.. kiintoisaa etten sanoisi. No, en ala kommentoimaan enempiä, en halua loukata ketään.
    Huomasin muuten että piirrän ite aina tommosia samanlaisia siltoja, tosin värimaailma on vähän lempeämpi.

  • Povli sanoo:

    Näette varjo-olentoja. Missä näette niitä ja miten? Näkevätkö kaikki energioita?

  • Povli sanoo:

    Mielenkiintoista.

  • Omara sanoo:

    Kaikki kommentti on tervetullutta, toki toivoisimme sen olevan rakentavaa 🙂
    Näemme positiivista ja negatiivista energiaa, sitä uskoisin näiden varjojenkin olevan. Niillä kun sattuun olemaan hahmo, joten olennoiksikin voitaneen kutsua.
    Kaikki voivat nähdä energioita, mutta iso osa kulkee niiden ohi tuntematta tai näkemättä ympäröivää. Tunnet varmaan energian, jota syntyy kun esim riitelet jonkun kanssa, tai halaat… Samaa energiaa se on muuallakin, ja sen aistimiseen voi herkistyä.

  • June* sanoo:

    Olen nähnyt varjo-olentoja itsekin paljon, varsinkin nuorempana. Uskon että ne ovat ihan henkiä eivätkä ”vain” energiaa.

  • hattivatti sanoo:

    mun mielestä henget on energiaa niinku kaikki muutki. luulisin että tämä tapahtui heidän omassa maassa

  • Vieras sanoo:

    Ovat kiinnostuneet kivistä? Mitä?

  • Dokta sanoo:

    Ihan alkuun. Tarkoitukseni ei ole kommenteillani loukata ketään mutta kysyn nämä asiat ihan teidän terveytennekin takia. Oletteko puhuneet lääkärille noista ”näyistä”? Kuulostaa kovasti hallusinaatioilta.

  • Wespa sanoo:

    Mielestäni on jokseenkin outoa miettiä terveydentilaa jos kaksi tai enemmän henkilöitä on kokenut ja nähnyt samoja asioita. Aivot on kuitenkin sen verran mielenkiintoinen tekele, että joukkohallusinaatiot ovat mielestäni aika kaukaa hauettua teoriaa. Toki aina saa epäillä, eikä tarvitse uskoa…

  • Qmm sanoo:

    itse en ole toistaiseksi nähnyt ”varjo-olentoja” / ”energiaa”

  • Chioy sanoo:

    Taitaa olla pelko kyseessä, kun ei haluta uskoa jotain näkemäämme todeksi ja niin luokittelemme sen hallusinaatioksi. Ei voida sanoa, että kokemus ei ollut totta vaan hallusinaatiota, jos se on kerran koettu. On helppo luokitella kaikki vaikeat asiat hallusinaatioiksi, jotta oma turvallinen todellisuus säilyisi.

  • TeleMakkara sanoo:

    ”Taitaa olla pelko kyseessä, kun ei haluta uskoa jotain näkemäämme todeksi ja niin luokittelemme sen hallusinaatioksi. Ei voida sanoa, että kokemus ei ollut totta vaan hallusinaatiota, jos se on kerran koettu. On helppo luokitella kaikki vaikeat asiat hallusinaatioiksi, jotta oma turvallinen todellisuus säilyisi.”

    Juttuhan on niin, että me emme itse ole kokeneet kyseisiä tapahtumia, vaan luimme sen juuri internetistä. Näin ollen on paljon perustellumpaa ja rationaalisempaa luokitella ne hallusinaatioiksi tai höpöjutuiksi, kuin vain uskoa sokeasti. Haluamisella ja pelolla ei ole skeptisyyden kanssa mitään tekemistä.

    Vaikka itse syystä tai toisesta kokisin vastaavaa, kokisin oman mielenterveyden menettämisen pelottavammaksi kuin pienet metsässä kirmaavat energiaukot.

  • Wespa sanoo:

    Näin ollen on paljon perustellumpaa ja rationaalisempaa luokitella ne hallusinaatioiksi tai höpöjutuiksi, kuin vain uskoa sokeasti.

    Johtuu aika paljolti maailmankuvasta. Mielestäni ei ole sen perustellumpaa uskoa kuin olla uskomatta. Ehkä avoin asenne on nimenomaan ”ehkä” -asenne, jossa tiedostaa, että asia voi olla totta tai ei. Luokittelu toki on helppoa suuntaan tai toiseen, mutta kokemuksia on kuitenkin ihmisillä roppakaupalla (on ne sitten aitoja tai ei). Helppoa on myös kumota toisten kokemukset kun ei ole omaa tietoa tai omaa kokemusta aiheesta, mutta minkä perusteella sen tekee? Sen perusteella että ei ole itse kokenut, niin ei voi kokea muutkaan? Mielestäni tuollainen asenne on hieman outo…

    Sen mitä itse mesessä juteltuani ja sähköpostikeskustelun perusteella saamieni tietojen perusteella kyseessä on luotettavat henkilöt ja tarina yhdenmukainen.

    Voisin heittää vastapallona kysymyksen ilmoille kaikille. Jos itse kohtaisit esim. avaruusolentoja ja olisit kokemuksen aitoudesta vakuuttunut esim. monien kokemusten ja erilaisten asioiden kautta. Olisisitko valmis jakamaan tietoa kokemuksestasi senkin uhalla, että jotkut eivät sinua uskoisi?

  • TeleMakkara sanoo:

    ”Ehkä”- asenne on eri asia kuin sokeasti uskominen. Kommentissa viittasin lähinnä skeptikkojen ajatusmaailmaan, josta uskoakseni myös Chioy puhui. Itselleni eikä kenellekkään tuntemalleni ole käynyt mitään tämän skaalan tapauksia, joten ymmärrät varmaan miksi Paranormaali Blogin kertomus ei erityisesti vakuuta minua, että on olemassa enrgioita, joilla on tietoisuus ja persoona.

    Toki hyväksyn, että he ovat voineet käydä läpi vastaavanlaisia kokemuksia, mutta en usko syitä jotka tämä artikkeli esittää näille kokemuksille.

    Mitä tulee Wespan esittämään kysymykseen, kertoisin muille vain ollessani varma, että saisin muut vakuutettua kokemukseni aitoudesta. Muuten pitäisin asian omana tietonani sosiaalisen hyvinvointini vuoksi.

  • asiahanonsilviisiin sanoo:

    ”Kiria ja Omara ovat luonnonlapsosia, kaksi sisarusta ruuhkasuomesta”

    Luonnonlapsia? Tarkoittaa mitä? Eivät harjaa hiuksiaan ja ovat niinsanotusti au naturell? Mikä on ruuhkasuomi?

    ”Ei kuitenkaan aikaakaan, kun jouduimme kahden heimon välikäteen. Ystävällisempi heimo pyysi meitä poistumaan, ettemme olisi vaarassa. Koimme käskyn niin kovana, että lähdimme pois.”

    Mitä huumeita olitte vetäneet?

    ”Halusimme kenties vahvistusta joko sille, ettei mitään ollut tapahtunut, tai sille, että jotain oli oikeasti meneillään. Istuimme sillalla, ja odottelimme. Valaisimme aluetta lampuilla, mutta vain muutaman minuutin ajan. Itse tunsin, että olennot eivät halua näyttäytyä, joten pyysin ystäväämme laittamaan valot pois.”

    Ahaa, kun mukana on todistaja, olennot sitten kieltäytyvät näyttäytymästä?

    On olemassa paljon uskottavampiakin alienkohtaamistarinoita… En ole skeptikko siinä mielessä etten uskoisi alieneiden olevan totta.

    Olen varma, että on myös muuta älykästä elämää kuin ihmiskunta, mutta tämä kaksikko tuskin on tavannut kuin haaveitaan.

    Ylläpidon huomautus: Kommenttia muokattu leimaavaan ja loukkaavan sävyn takia. Pysytään asiallisella linjalla, eikä tehdä loukkaavia väitteitä ilman todisteita tai perusteluja niiden todenmukaisuudesta!

  • Omara sanoo:

    En osaa tehdä lainauksia, mutta kun näitä epäilyksiä on ollut…
    Sanotaan näin, että kyllä olemme epäilleet mielenterveyttämme, mutta emme osaa sanoa onko harmi, että osoittautui että sen puoleen olemme terveitä. Tarinassamme on niin paljon asioita, mihin voi uskoa tai olla uskomatta. Tapahtunut on viime vuodelta, ja sen jälkeen on tapahtunut paljon.
    Uskokaa pois, meillä on paljon skeptisiä ihmisiä lähipiirissä, ja heistäkin moni on ihmeissään. Jos tuntee meidät, on helpompi ymmärtää, mutta teidän täytyy kuunnella itseänne.
    Vastauksena Wespan kysymykseen, en ollut ollenkaan varma itsestäni, kun kirjoituksen blogiin lähetin. Kauan on piiloteltu, vaan auttoiko se…? Arvatkaa.

    Telemakkaralle; et huomaa kommenttisi viimeisessä lauselmassa olevaa sävyä. Sitä kutsutaan peloksi. Pelkäisitkö leimautuvasi?

  • TeleMakkara sanoo:

    ”Telemakkaralle; et huomaa kommenttisi viimeisessä lauselmassa olevaa sävyä. Sitä kutsutaan peloksi. Pelkäisitkö leimautuvasi?”

    Vaikea sanoa, mitä pelkäisin kokemuksen jälkeen mielenterveyteni lisäksi. Kaveripiiri ja perhe tuskin leimaisi minua, mutta kovinkaan julkisesti (esim. blogeissa yms.) en uskaltaisi kokemuksiani esitellä. Julksesti ns. ”hörhöksi” leimautuminen voisi olla hyvinkin pelottavaa.

  • Eric sanoo:

    … käy muumilaaksoon!

  • wildchild sanoo:

    voi jumakekka et sai nauraa, ja mie ku luulin et mie oon sekasi.

  • Button sanoo:

    Noniin.. Vihdoinkin jotain kiinostavaa juttua tänne blogiin, tämän tapaista olenkin odotellut. Kiitokset Wespalle hyvästä haastattelusta.

    Omaralle kysymys, oletteko koittaneet saada kuvattua näkemiänne ilmiöitä? Onko sellainen edes käynyt mielessä? Olisi erittäin mielenkiintoista nähdä kuvamateriaalia.

  • WM_ sanoo:

    Juu u, ei voi kuin lainata taas viisaita lainauksia:
    ”Great minds have always encountered violent opposition from mediocre minds”

    Hörhöiksi leimatut ovat niitä, jotka näyttävät suunnan, johon tiede tarttuu ja lopulta se on yleisesti hyväksytty asia.

    Tämän kaltaista on nyt saanut viime aikoina usein nähdä. Katsoessani esimerkiksi Pientä Taloa Preerialla, eräässä jaksossa oli tieteestä ja tekniikasta kiinnostunut poika, jota pidettiin muiden keskuudessa tyhmänä ja outona kun hän sanoi että vielä jonain päivänä lentävät koneet voivat olla hyvinkin mahdollisia.

    Haluaisin suositella taas vaihteeksi mielenkiintoista kirjaa, jonka juuri lainasin ja jota jo hetken luinkin:
    Shafica Karagulla – Läpimurto luovuuteen – Tutkimus paranormaaleista kyvyistä.

    Kirjoittaja oli huippu tiedemies(nainen), hän sai Englannissa korkeimman lääketieteen ansion ja sitten omisti elämänsä paranormaalien kykyjen tutkimiselle ja raportoimiselle. Hän sanoo että mm. kirjoitukset Edgar Caycestä sai aikan tämän suunnan/elämänvaihdon.

    Toivoisin siis, että kaikenlainen lapsellisuus jätetään pois. Asioita voidaan tutkia erimielisinä tottakai, mutta asiallisesti ja kantaaottavasti. Se, että kaverit koulussa sanoo mikä on normaalia mikä ei, ei ole aina se totuus 😉

    Eli kuten jo sanoin.. ”Suuret mielet” saavat aina vastustusta ”pienempien mielien” taholta..

  • Omara sanoo:

    Button, olimme tuolloin valitettavasti ilman kunnon laitteita liikkeellä, mutta kuvaaminen ja nauhoittaminen tulevat kysymykseen heti kun pääsemme paikalle uudestaan. Näillä ilmoilla siellä viihtyy vain lumiukko. Muutenkin olemme vasta viimeaikoina tajunneet, että ilmiöitä voisi koettaa tallentaa. En tiedä mistä tuo idioottimaisuus johtuu, mutta meillä on aina ollut vain lehtiöt ja kynät mukana ja ne ovat ahkerassa käytössä olleetkin.

  • Qmm sanoo:

    omara toivotaan että onnistaa 🙂

  • Jep sanoo:

    saatana ja pahat henget tekee taas ihmeitään. sehän on selvää. senhän huomaa selvästikin tuostakin kohdasta ””Suurin oli se, miksi juuri me. Vastauksena saimme, että olemme erikoisia”” .Ei sellaisia maallisia henkiä kannata palvoa ne yrittää johdattaa harhaan usko pois.

  • shakaali sanoo:

    wm: otaksuisin, että yhtä oikeaan osunutta kohden on melkoinen lauma ihan oikeita hörhöjä, että pelkkä outo väite tai ajatus ei vielä tee kenestäkään suurta edelläkävijää.

    ”Eli kuten jo sanoin.. “Suuret mielet” saavat aina vastustusta “pienempien mielien” taholta..”

    liikkeellä taas hiukka propagandaa skeptisempiä ihmisiä kohtaan? jos ei usko jokaista hämärää teoriaa, on ”pieni mieli”? :/

  • WM_ sanoo:

    Tuo eräs kirja, josta mainitsin, siinä tuo kirjailija (paha sanoa kirjailijaksi, sillä mielestäni hän ei sitä ole vaikka kirjan kirjoittikin tutkimuksistaan) sanoi, että vaikka minkälaisia ihmisiä on vastaan tullut, jotka omaavat käsittämättömiä ja selittämättömiä kykyjä, ja heitä pidetään hulluina ja he eivät uskalla puhua kyvyistään. Kirjailija kuitenkin vannottaa, että kohteet, joiden kanssa hän teki lähempää tutkimusta, eivät missään nimessä olleet hulluja eikä mielisairaita! Hän jos kuka kuulemma tietää, sillä oli kaikenmaailman asiantuntia sillä saralla..

    Eli, jos joku vihdoin uskaltautuu kertomaan omasta kokemuksestaan, mikä sinä tai minä olemme sitä tuomitsemaan?

  • Wespa sanoo:

    Suuremmalla mielellä varmasti tarkoitettiin sellaista, joka katsoo asiaa laajemmalta näkökulmalta miettien niitä ”mahdottomia” asioita ja ratkaisuja, kun tämä pienempi mieli voi kuvastaa sellaista, joka elää vain tietyn rajoittuneen tiedon mukaan.

    Tiede ja teknologia kuitenkin kehittyvät, ensiksi kuitenkin se vaatii tieteilijöiden ja tekniikkaa kehittävien kehitystä ja uusia oivalluksia. 🙂

    Evoluutio on vääjäämätöntä. =)

    PS. Jepille: Huomaa sana erikoisia. Ei siis erityisiä vaan erikoisia, eli jotenkin hieman massasta erottuvia tms. Eihän tällaisia nyt muutenkaan ihan jokainen joka päivä näe, niin mielestäni ihan hyvä ilmaisu. Saatanan kanssa tuskin mitään tekemistä kuitenkaan, ellei sitten usko, että saatana olisi kaiken erikoisen ja normaalista poikkeavan takana… 🙂

  • WM_ sanoo:

    Itse olen nyt yrittänyt rohmuta kamalasti informaatiota mm. noeettisista tieteistä sekä paranormaalien kykyjen tutkimisista. Toivottavasti saisin niistä kootuksi artikkeliakin!

Sivu 1. Yhteensä 1.1
Huomio!

Hei arvoisa Parablogin seuraaja,

Tämä sivusto toimii yksityisesti, täysin ilman ulkopuolista vaikutusta.

Sivuston toimintaa ja ylläpitokuluja (domaini, sivustotila) voit tukea lahjoittamalla haluamasi summan.

Olemme osa Suomen Galaktista Liittoa.

suomengalaktinenliitto.net

Voit tukea toimintaamme lahjoittamalla (PayPal ja pankkikortit)





Tai tilisiirrolla suoraan tilillemme.

Lahjoitustili:
Vesa Äijälä
FI98 5280 0020 0103 93
Kirjoita viestikenttään viestiksi: lahjoitus

Mainosyhteistyössä, otathan yhteyttä sähköpostilla: info.paranormaaliblogi(ät)gmail.com

Arkistot
Liity e-maillistaamme (uudet artikkelit mailiisi)
YHTEISTYÖSSÄ JA MUKANA
arkku net kotisivutilaa

suomen galaktinen liitto