ME NA3MM3 S1NUT! NA3TKO SINA M31DAT???
Tietoa

ParanormaaliBlogi.net on Suomen seuratuin rajatiedon media. Olemme uutisoineet paranormaaleista ja muista oudoista ilmiöistä vuodesta 2007 lähtien.

Korostettu kommentti

Arska:

Kolumbiassa Medellin kaupungissa näköjään paljon tunnistamattomia objekti havaintoja, video ja kuvatallenteilla on useita silminnäkijöitä. Mielestäni nuo kiekkomaiset lentävä lautanen kuva ja videotallenteet ovat aika vakuuttavia todisteita siitä että emme ole todellakaan yksin.

Lentäjä pilotin kuvaama video pallomaisesta objektista pilvien yläpuolella on myös hyvä todiste vieraan älyn ohjauksessa olevasta kohteesta lähellä lentokonetta. Etelä-Amerikassa yleisesti on kaiketi jonkinlainen UFO – aalto menossa parasta aikaa. Mielenkiintoisia videoita nuo kaikki ja joissakin on mahdollisuus muuttaa selostuksen teksti Suomi kielelle.

Kommentoitu artikkeliin: Massahavaintoja Kolumbiassa

Tulossa

Tohtori Reedin alienkohtaaminen

Tohtori Jonathan Reed aka. John Rutter kohtasi avaruusolennon lokakuussa 1996 Cascaden vuoristossa Seattlen lähistöllä.

Rutter oli vuoristolla koiransa kanssa kun hän sattumalta huomasi olennon metsikössä. Tarinan mukaan koira hyökkäsi olennon kimppuun. Olento alkoi puolustamaan itseään, jolloin Rutter puuttui peliin ja löi olentoa isolla oksalla päähän. Hän luuli, että olento kuoli ja toikin sen kotiinsa.

Myöhemmin hän kuvasi ja tutki olentoa olohuoneessaan. Videota katsoessaan hän kuitenkin huomasi, että olento olikin vielä hengissä ja liikutti silmiään.

Tässä video olennosta:

Videon loppuosaa on muokattu zoomauksen ja hidastuksen osalta, mutta muuta muokkausta siihen ei ole tehty.

Rutter dokumentoi olennosta myös muuta materiaalia. Myöhemmin Rutter nauhoitti mm. olennon huudon.

Pieni pätkä Rutterin haastattelusta, jossa voitte kuulla myös äänitteen olennon huudosta:

Skeptikot ja kriitikot pitävät olentoa feikkinä ja mm. lasta jonkinlaisessa kokopuvussa on epäilty. Mitään varmoja todisteita feikin puolesta ei kuitenkaan ole olemassa. Tapaus on edelleenkin mysteeri.

Lisätietoa (mm. lisää videoita):
http://believeitorleaveit.blogspot.com/2008/11/dr-reed-rutter-alien-encounter.html

Skeptistä näkökulmaa asiaan:
http://www.ufocasebook.com/reedalien.html

Mitä mieltä sinä olet, onko kyseessä oikea alienkohtaaminen vai taitavasti toteutettu feikki?

Kiitos vinkistä Helekatinmahakatille.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

22 kommenttia aiheeseen: Tohtori Reedin alienkohtaaminen

Sivu 1. Yhteensä 1.1
  • sande sanoo:

    Miksi ihmeessä ihminen yrittää tappaa jonku noin harvinaisen olennon vain tosi ääliö ja toisekseen olipa huono videokamera. Veikkaan silti, että feikki!

  • Jake sanoo:

    Eikö tuon rotuisilla alieneilla luulisi, että olisi täysmustat manteli silmät, mutta tämän silmät muistutti enemmän lehmänsilmiä, valkoiset silmämunat vilkkui. Ja anna kun arvaan, sitä hautaa ei ole löydetty tai jostain syystä sen olennon ruumista ei ole löydetty tms.

  • Wespa sanoo:

    sande mahdollisesti suojellakseen koiraansa. Tapaus herättää kuitenkin enemmän kysymyksiä kuin antaa selviä vastauksia…

    PS. Tuohon aikaan ei ollut mitään HD-kalustoa normaalijampoilla joten en yhtään ihmettele videon laatua. 🙂

  • Tuputhy sanoo:

    Onko tietoa, kuoliko olento ja minne se laitettiin?

  • Tunhhu sanoo:

    erittäin mielenkiintoinen juttu, mutta.. Taas kerran.. meillä on video, meillä on nauhoitus, meillä ei ole konkreettista ”ruumista”.. why, oh why?.. miks nämä ei ikinä voi olla sellasia, että kenelläkään ei jää mitään epäselväksi.. tulispa kerrankin juttu joka loksauttaisi meidän kaikkien leuat lattiaan

  • naurettabaa sanoo:

    miksi kukaan tekisi feikkiä tälläisestä tai lentävästä lautasesta… ei kukaan tai todella harva

  • Kk- sanoo:

    ”Skeptikot ja kriitikot pitävät olentoa feikkinä ja mm. lasta jonkinlaisessa kokopuvussa on epäilty. –Mitään varmoja todisteita feikin puolesta ei kuitenkaan ole olemassa–. Tapaus on edelleenkin mysteeri.”

    Hohhoi. Että tällaista tänään. Tunhhu tuossa sanoikin suurimman osan jo. Jännä nauhoitus sinänsä, ja olen minäkin nähnyt aidon oloisia olentoja valkokankaalla, mutta kun se video ei ole minkäännäköinen todiste mistään, jossei konkreettista todistetta löydy. Kuka tahansa oikeasti kyseisessä tilanteessa olisi yksinkertaisesti hankkinut kuljetuksen kyseiselle olennolle lähimpään biologiseen tutkimuskeskukseen.

    Naurettabaa; Aika yksinkertaista, suurin osa ihmisistä rakastaa mainetta, ja maine yleensä kääntyy harvinaisen hyvin rahaksi, tavalla tai toisella.

    Wespa; Ei hyvään videokuvaan mitään HD kalustoa tarvitse, eikä HD meinaa millään tavalla parempaa videokuvaa. Se vain meinaa, että resoluutio on suurempi. Videokuva voi olla äärimmäisen tarkkaa pienellä resoluutiolla, ja äärimmäisen huonoa suurella.

  • jeps sanoo:
  • Anonyymi sanoo:

    kuvattu 1996? mutta videossa vuosi 2002.
    Mitään konkreettista ei löytynyt, lämpöä heijastavaan peitteeseen kääritty; mutta mihinkäs se hävisi… nauha mulla on; ja tuohon ääneen sen verran, että myös tuohon aikaan vaikka olisi vain ollut c-kasettisoitin, niin tuollaisen äänen saa tehtyä kuka tahansa.
    Kuvaan pätkän uuffo-olennosta v.1996, mutta tietoisuuteen tämä tulee vasta 2010, nyt kun kysellään, ei löydy enää uuffo-olentoa.

    Mahdollisesti suojellakseen koiraansa?? koira se hyökkäsi uuffo-olennon päälle. Koira hyökkäsi, mutta löin klapilla päähän??

    aivan turha foorumi; täynnä p*skaa.
    Vai löytyykö jotain, mikä on todistettu tosilliseksi?

  • JambaB sanoo:

    Ei vaadi suurta pinnistelyä että tän voi feikiks sanoa. Olento avaa silmänsä mutta ei muka reagoi mitenkään ympärillään pyöriviin ihmisiin

  • apassikotka sanoo:

    ”Ei vaadi suurta pinnistelyä että tän voi feikiks sanoa. Olento avaa silmänsä mutta ei muka reagoi mitenkään ympärillään pyöriviin ihmisiin”

    Et varmaan kovin paljon liikkuis sinäkään jos olis lyöty kallo hajalle?

    Kovin ohut kaula muuten ja pitkänomainen, jotta kyseessä olisi kokovartalopuvussa oleva lapsi.Täytyisi olla todella epänormaali ruumiiltaan ja sitten vielä olla isopäinen vartaloonsa nähden, olla meikattu just oikein että puku ei erotu kun nikkailee silmäänsä.

    Mistäs sen tietää kenelle tuo herra löydöksestään ilmoitti ja voipa olla että paikallinen hätäkeskus nauroi hänelle luurissa ja sanoi että just niin varmaan on ufosetä siellä lattialla, syö nyt lääkkees ja mene nukkumaan 😀

    Ja jos valtion edustajat oikeasti reagoisi tuollaiseen, tuskin jättäisivät ufosetää tuonne tohtorin lattialle loikomaan vaan se vietäisiin oitis jonnekin jemmaan missä se tutkittaisiin.

    Näin loogisesti ajatellen.

  • Mouthou sanoo:

    Hei, se oli kääritty folioon. Kuka käärii humanoidin folioon ja miksi? MIKSI?! Nyt ufotyypit oikeesti herätkää todellisuuteen. Varmaan harjaatte kieltännekin hammasharjalla ku pepsodentmies sano että se on hyvä.

  • Ökyrikas sanoo:

    Täällä sitten selviää lisää http://www.seattlechatclub.org/Reed.html …eli kus3tu3ta TÄMÄKIN! ;D

  • Wespa sanoo:

    ”kuvattu 1996? mutta videossa vuosi 2002.”
    Jep 2002 käsitelty video. Jaime Maussanin ryhmän avulla tehty mm. tuo hidastus videoon tuolloin.

    Kuvaan pätkän uuffo-olennosta v.1996, mutta tietoisuuteen tämä tulee vasta 2010

    Kyllä tätä on käsitelty muualla paljon aikaisemminkin vaikka nyt vasta otinkin blogiin käsittelyyn.

  • JambaB sanoo:

    ”Et varmaan kovin paljon liikkuis sinäkään jos olis lyöty kallo hajalle?”

    Takuulla ainakin silmät kohdistaisin hahmon suuntaan joka työntää kameraa faceen kun nyt tajuissaankin oli.

    ”Kovin ohut kaula muuten ja pitkänomainen, jotta kyseessä olisi kokovartalopuvussa oleva lapsi.”

    Ei mikään puku vaan nukke johon on laitetttu patterilla toimivat aukeevat simmut. Ihmisiä on pirun helppo huijata.

    Jengi hei kyl te oikeesti saatte kyseenalaistaa näit ufo juttujakin

  • Ökyrikas sanoo:

    “Et varmaan kovin paljon liikkuis sinäkään jos olis lyöty kallo hajalle?”-> Silloin kun trauma (lue isku) kohdistuu tuollasella voimalla kalloon mitä kuva antaa ymmärtää niin silmät/silmä (riippuen kallon osasta ja isku kohteen suuruudesta) alkaa silmät ns. ”vispaamaan” estakaisin sivuttais-suunnassa. Se on erittäin hyvä ja varma merkki aivovauriosta, joka tuossa tapauksessa olisi ensimmäinen ennen varsinaista exitusta eli hengen menetystä. Ottakaa asioista selvää. Jos ette ole itse kokeneet tai tiedä asioista niin kysykää. Näin pääsette paljon helpommalla tässä ”pahassa” maailmassa, joka on täynnä valheita ja pa5kapuhetta! 😉

  • thetruth sanoo:

    Kuka tälläistä uskoo , mies ei anna mitään tietoja julki. Eikä anna valtuuksia tutkia asuikohan hän tuolla tai oliko hänellä ylipäätänsä koiraa. Säälittävää.

  • thetruth sanoo:

    Tämähän on jo todettu olevan huijausta , joten turha postaus.

  • whataa? sanoo:

    TÄÄ ON FEIKKI!!! SIIS IHAN AITO FEIKKI… etsitäänkö tässä nyt niitä alieneja ja ufoja loppuviimeks ollenkaan ku jatkuvasti vaan arvaillaan et onko video aito vai feikki:D kannattas kattel vähän toisella silmällä ku ****pystys resoluutioo ja pikseleitä tuijottamal 😀

  • jatu sanoo:

    Uskoisin kaverin olevan multimiljonääri jos olisi aito kuvaus.
    Itse ottaisin miljoona valokuvaa, videota tonni kaupalla ja lukematomia todistajia, sitten antaisin olion tarkempaa tutkimusta varten. Ei voisi ketään sanoa, että kyseessä on feikki. Joku muukin todistamaan tapahtumaa kuin naapurin työtön lasse.

  • Cheese sanoo:

    Turha lähteä etsimään mitään yksityiskohtaisempia todisteita. Näkeehän jo tuon ulkonäöstäkin, että se on feikki. Tuo pyöreä-/soikeapäinen, mustasilmäinen pieni humanoidi on ollut jo pitkään olemassa ja se on alunperinkin ihmisen mielikuvituksen tuotetta. On siis todella uskottavaa, että sattumoisin löytyy maapallolta avaruusolento, joka näyttää aivan samalta kuin ihmiset sen ovat kuvitelleet.

  • Minusta olento vaikuttaa aidolta. Vaikka sitä ei voi todistaa kuin herra itse.Miten tiedemiehet luulevat että se on lapsi, joka on pukeutunut eriskummalliseen asuun. Miten lapsi voisi huutaa noin? Olento on aika lumoava.Itse säikähtäisin pahanpäiväisesti jos tuommoinen körri tulisi vastaan 😀

Sivu 1. Yhteensä 1.1

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomio!

Hei arvoisa Parablogin seuraaja,

Tämä sivusto toimii yksityisesti, täysin ilman ulkopuolista vaikutusta.

Sivuston toimintaa ja ylläpitokuluja (domaini, sivustotila) voit tukea lahjoittamalla haluamasi summan.

Olemme osa Suomen Galaktista Liittoa.

suomengalaktinenliitto.net

Voit tukea toimintaamme lahjoittamalla (PayPal ja pankkikortit)





Tai tilisiirrolla suoraan tilillemme.

Lahjoitustili:
Vesa Äijälä
FI98 5280 0020 0103 93
Kirjoita viestikenttään viestiksi: lahjoitus

Mainosyhteistyössä, otathan yhteyttä sähköpostilla: info.paranormaaliblogi(ät)gmail.com

Arkistot
Liity e-maillistaamme (uudet artikkelit mailiisi)
YHTEISTYÖSSÄ JA MUKANA
arkku net kotisivutilaa

suomen galaktinen liitto