Facebook



Sivustomme käsittelee paranormaaleja sekä yliluonnollisia ilmiöitä, joihin kuuluvat mm. kummitukset, avaruusolennot, ufot, viljapeltokuviot ja enkelit.

PB sisältää tuoreita uutisia yliluonnolliselta saralta, kiinnostavimpia kuvia sekä videoita. Jo yli 1700 artikkelia/postausta!

Kuukauden kommentti

Petri:

On se hyvin jännä kun vieläkin tätä UFO asiaa pidetään kummallisena ja sille naureskellaan vaikka todisteita puolesta on vaikka kuinka. Hyvin on ihmismassojen aivopesu toiminut minkä USA muistaakseni aloitti joskus 50-luvulla ja tämä aihe piti saada pidettyä piilossa. Ja jos disclosure projektin porukka ole pätevää tekemään luotettavia havaintoja sotilaallisine tutkineen niin sitten ei kukaan ihminen ole.

Kun ottaa huomioon kaikki varmaan jo tuhannet luottavien ja pätevien virallisten tahojen silminnäkijähavainnot sekä niihin liittyvät tutkahavainnot niin tämän pitäisi olla ollut jo pitkän aikaa itsestäänselvä että täällä lentelee muutakin kuin meidän koneita tai sääpalloja.
Mutta ei.. ufoskeptisyys kukoistaa edelleen ja media naureskelee koko asialle ja mikä pahinta, suurimpaan osaan ihmisistä tuo aivopesu toimii yhä!

No ei kai se toisaalta ole ihme kun vuonna 2018 on vielä ihmisiä jotka ihan oikeasti uskovat maapallon olevan litteä 🙂

Mutta toisaalta ymmärrän senkin että ajatus siitä että avaruudessa on paljon meitä älykkäämpiä olentoja on monille hyvin pelottava ja on helpompi pistää sormet korviin ja yrittää sivuuttaa koko asia. Suotakoon se heille joita pelottaa, kaikki eivät oikeasti ole vielä valmiita kohtaamaan totuutta. Tämähän oli juuri silloin 50-luvulla yksi kriteeri sille että tästä aiheesta päätettiin tehdä naurettava ja UFOihin liittyvä havaintoja alettiin salata. Onhan se ehkä ihmiskunnan historian suurin uutinen ja olisi ehkä sekoittanut maailman joten toisaalta ymmärrän että tuohon päätökseen tultiin. Mutta eikö olisi jo nyt aika alkaa raottaa totuuden verhoa.. ja ehkä niin jo tehdään kun aiheesta aina välillä uutisoidaan onneksi ihan vakavasti kuten tässä tiedemiehen puolesta jonka rohkeudelle nostan hattua.

Ajan Henki dokkari on nyt julkaistu

Suomalainen voittoa tavoittelematon dokumentti Ajan Henki on nyt julkaistu netin välityksellä. Dokumentista on tulossa myöhemmin myös DVD-versio.

Pätkän voit katsella alta.

Ajan henki on kotimainen voittoa tavoittelematon dokumenttielokuva, jonka tarkoitus on tuoda esiin yhteiskuntamme ongelmien perimmäiset syyt sekä tarjota vaihtoehto vallitsevalle ajan hengelle.

Liity myös Ajan Henki yhteisöön Facebookissa.

Dokumentin kotisivut: www.ajanhenki.com

Tykkäys ja jakotoiminnot:

34 kommenttia aiheeseen: Ajan Henki dokkari on nyt julkaistu

Sivu 1. Yhteensä 1.1
  • Spiff sanoo:

    Aivan loistava dokkari! Kiitoskia tekijöille ja linkittäjälle. Tämä pitäis saada myös televisioon.

  • WM_ sanoo:

    Suosittelen katsomaan, loistavaa materiaalia!

  • Ogeli sanoo:

    Tää on kyllä pakko katsoa, vaikka näyttääkin olevan melko pitkä!

  • valvontakomissio sanoo:

    hyvää shittiä, kantsii kattoa.

  • Tapio sanoo:

    Miksei linkin sisältö enää toimi?

  • Tapio sanoo:

    Tai ajanhenki.com ei toimi 😛 Video toimii kyl vimeolta 🙂

  • Wespa sanoo:

    Varmaan palvelin ruuhkainen. Kokeilkaa myöhemmin. Video ainakin toimii moitteetta.

  • Terve sanoo:

    Onpa taas niin paranormaalia että huhhuh.. Eikös tällä sivustolla ole tarkoitus käsitellä paranormaaleita asioita eikä mainostaa zeitgeist-liikkeen aatteita?

  • hasun kaveri sanoo:

    Venus project = NWO

  • mitä sanoo:

    Sivut alhaalla, torrentiakaan ei löydy ?

  • Wespa sanoo:

    Nimimerkki Terve, tällä sivustolla käsitellään myös yhteiskunnallisesti tärkeitä aiheita sekä mm. avaruutta. Eiköhän tässä taas jotain paranormaalia ole kohta tulossa. 🙂
    Have a nice day. 🙂

  • tzundax sanoo:
  • Naamari sanoo:

    Olipas dokumenttiin taas tuhlattu aikaa ja tupakkia ilman ilman sen parempaa missiota, suuntaa tai tarkoitusta. Paljon oli listattu jotain post-kommunistisia ihanteita ilman mitään oikeita perusteluja millä näitä nykymaailman epäkohtia voisi korjata. ”Hylätään raha” ei ole mikään perustelu millekään. Ei tehdä aseita -> ei ole sotia, katkotaan kädet -> ei ole mahdollista tehdä aseita..? Huhuu!!!

    Miten Zeitgeist-pelleily voi käytännön tasolla muuttaa maailmaa, kun valtio ei osaa Thorsin mallin tyyliin hoitaa edes maahanmuuttopolitiikkaa?

    Tästä tulikin mieleen, että eduskuntavaalit ovat tulossa, mutta missä ovat nämä Zeitgeistin poliittiset vaikuttajat?

    Onko Zeitgeistin ainoa merkitys ja onko sen perintö vain herättää henkiin kommunismi ja lässyttää utopiasta tällä vuosituhannella?
    __________________________________________________________

    Kokeillaanko Zeitgeistin aatetta tällä tavalla kevyesti käytännössä:

    Nyt on kevät, joten menkää nyt haravoimaan naapurinne takapihan lehdet ilman mitään korvausta – tuskin menette!!!

  • lownrgy sanoo:

    jaahas, täällä on taas joku hapannaamari heti suorilta lyttäämässä 🙂

    nyt tosiaan kun eduskuntavaalit on tulossa, mitenkäs käynyt piraattipuolueen osallistumisen kanssa?

  • Naamari sanoo:

    Meni muuten ”edit” jumiin joten jäi jotain korjattavaa. Tarkennan vielä, että: ”Miten Zeitgeist pelleily voidaan käytännön tasolla toteuttaa?

  • Naamari sanoo:

    ”Hapannaama” ilmeisesti tarkoittaa tervejärkistä, realistista ja muutenkin terveen mielen omaavaa ihmistä. Anteeksi utopiaan ja ufoihin hullaantunut torvi, kun pilasin päiväsi, mutta dokumentin nähtyäni oli vaan pakko.

  • Naamari sanoo:

    Pari tuntia on mennyt ja tänä aika ainoastaan yksi ”onmuka-argumentti” on löytynyt. Kiskaisinko liian arkaan paikkaan johon te hörhöt ette voi todellakaan antaa kommenttia? Mites ne todisteet maan ulkopuolisesta älystä ja muista paranormaaleista asioista.. no löytyykö?

    Anteeksi, mutta teidän hörhöjen kanta ja näytöt ovat kertakaikkiaan ohuet ja sitä kautta niiden arvo on nolla!

  • Wespa sanoo:

    Olipas dokumenttiin taas tuhlattu aikaa ja tupakkia ilman ilman sen parempaa missiota, suuntaa tai tarkoitusta.
    Missio, suunta, tarkoitus? Tiedon jako, ongelmien esilletuominen, uusien ajatusten ja ideoiden esilletuominen, ratkaisujen tarjonta.

    Paljon oli listattu jotain post-kommunistisia ihanteita ilman mitään oikeita perusteluja millä näitä nykymaailman epäkohtia voisi korjata.
    Viat ovat osa nykyistä järjestelmää, viat korjataan muuttamalla järjestelmää. Post-kommunisti tai marxilaisuus on hieno leima jonka voi lätkäistä, mutta itse asiasta keskustelu on hedelmällisempää. Tiesitkö mm. sitä, että verovaroin maksettu kaikille ilmainen palokunta on kommunistinen aate?

    ’Hylätään raha’ ei ole mikään perustelu millekään.
    Hylätään raha on perustelu sille, että rahajärjestelmä ei vaan kertakaikkiaan toimi ja johtaa lähiaikoina resurssien loppumiseen. Tähän tilalle tarjottiin resurssipohjaista kestävämpää talousjärjestelmää. Periaatteessa mehän elämme jo nyt resurssipohjaisessa taloudessa, mutta välissä on raha joka toimii sumuverhona ja hidastaa kehitystämme siihen nähden, että meillä ei olisi rahaa, sen tilalla olisi vapaus. Ilman patenttijärjestelmää ja muita kuluja vaativia juttuja, mm. liittyen yrityksen perustamiseen olisimme teknologiassa ja monissa asioissa paljon enemmän edellä yhteiskuntana. Rahan vähyys on rajoite, rahajärjestelmä itsessään toimii siis rajoitteena.

    Tästä tulikin mieleen, että eduskuntavaalit ovat tulossa, mutta missä ovat nämä Zeitgeistin poliittiset vaikuttajat?
    Veikkaisin, että mm. Piraattipuolueessa ja Muutoksessa on tietoisia ihmisiä, tästä en tiedä sen tarkemmin koska en ole puolueen jäsenten Zeitgeist- ja/tai taloustietoon tutustunut. Dokumentin ollessa ilmaiseksi ja vapaasti nähtävissä varmasti usean puolueen jäsen voi olla asioista tietoinen ja täten muutos voi lähteä hitaasti käyntiin.

    Onko Zeitgeistin ainoa merkitys ja onko sen perintö vain herättää henkiin kommunismi ja lässyttää utopiasta tällä vuosituhannella?
    Kommunismi ja utopiakortti on hyvin hauska heitto, mutta itsessään ei kuvaa yhtään sitä mistä on kyse. Vähän sama kun nimittäisin laatikkoa neliöksi, se rajoittaa sitä kuvaa mistä on kyse, laatikko on paljon muutakin kuin vain neliö. Uskoisin, että muutos on pakollinen ja tulossa koska rahajärjestelmä vetää viimeisiään. Jos on jotain sanottavaa tarjotuista asioista, niin käsittele toki niitä kohtia jotka näet tärkeiksi käsitellä.

    Kokeillaanko Zeitgeistin aatetta tällä tavalla kevyesti käytännössä:
    Nyt on kevät, joten menkää nyt haravoimaan naapurinne takapihan lehdet ilman mitään korvausta – tuskin menette!!!

    Systeemissä jossa jokainen tukee toisiaan on helpompi toimia kun siinä jossa itse pitää aloittaa alusta. Jos joku kävisi siivoamassa meillä ja se olisi yleistä osaa yhteiskuntaa niin varmasti tekisin osani koska se olisi osa kulttuuria. Esim. vanhusten hoito on erilaista eri kulttuureissa, jossain maissa ei ole vanhainkoteja vaan vanhuksia kunnioitetaan ja hoidetaan kotona. Kaikki johtuu kulttuurista/yhteiskuntajärjestelmästä. Sitten kun raha vapautetaan niin meidän on helpompi valjastaa koneita haravoimaan niitä pihoja jotka sitä tarvitsevat. Siivoamistakaan ei tarvitse ihmisen tehdä kun jo nyt on imurirobotteja jotka kiertelevät ympäri kämppää.

  • Naamari sanoo:

    En jaksa edes lukea kaikkea, koska homma meni Wespalla retoriikkahourailuun.

    Kokeiles kaveri poistaa tolla systeemillä vaikka koulukiusaaminen ja noilla tiedoilla/taidoilla sehän toki onnistuu. Hoitais joku edes tämän, mutta valuutan hylkääminen – HUUUHHHHHHHHHUUUUUUUUUUUHHHHHHHHHH!!!!!!!!

    Emme pysty edes ratkaisemaan koulukiusaamisongelmaa, niin miten pystymme hylkäämään koko järjestelmään perustuvan valuutan ja talouden????!!!!!

    Olisiko ehdotuksia muitakin, kuin: ”Jos nyt vaikka porukka muuttas mieltä.”

    Ehdotan sulle Nobelia jos edistystä tapahtuu koko järjestelmän muuttamisessa. Retoriikka yms. ei auta – tarvitaan jotain, joka antaa oikean suunnan. Paljon tekstiä ei tee mitään – pitää olla myös sisältöä!

    Osaan itsekin retorista hölynpölyä tuottaa ja tätä väittelyä voidaan käydä vaikka juhannukseen asti.

    Dokumentti kuten kerroin jo aikaisemmin, on ihan puhdasta utopiaa ja kansankielellä hev********kaa!

  • Baffa sanoo:

    Pakko liittyä keskusteluun, itsehän en varsinaisesti ole tuon zeitgeist idealogian kannalla, mutta toisaalta muutosta tarvitaan kovasti. Se miten muutos alkaa on aivan sama, koska loppuun se mielestäni voi / pitäisi hioutua ihmisten yhteistyöllä…

    Mitä sitten naamarin koulukiusaamiskommentointiin yms. voi ottaa kantaa, niin suosittelen lukemaan mm. a.s.neillin summerhillin, kyseinen henkilö perusti jo 1920 ”koe” koulun, joka toimi vapaankasvatuksen periaattein, oppitunneille sai osallistua jos kiinnosti. Kouluun otettiin ongelmaoppilaita yms. lopputuloksena noin 3kk protestointia, oppitunneille mukaan, valmistuminen koulusta, elämänlaadun parannus, ihmisten hyväksyntä iloinen elämä (mikä lienee tärkeintä kaikessa) jne… Miksi tätä systeemiä ei käytetä ja oteta oppia ko laitoksesta joka pyörii vielä tänäkin päivänä? Kiitos systeemin…

    Miksi siis ongelmia ei ole ratkaistu? Ehkä niitä ei ole haluttu ratkaista ja tähän pitäisi saada muutos, eikä se muutos koskaan synny jos suurinosa ajattelee että muutosta ei edes kaivata.. nähdään yksittäisiä ongelmakohtia ja osataan huudella että ”eihän ne osaa edes sitä ratkaista”, ilman että katsotaan suurempaa kokonaiskuvaa ja halutaan nähdä että kaikki on pielessä, koko systeemi on päin vittua, onko maailmassa ollutkaan toimivaa systeemiä? Miksi siis ei yrittää tehdä jotain sen eteen että voisi tulla jotain uutta joka tukee kaikkia… Kuten jo Einstein aikoinaan sanoi ”ongelmia ei ratkaista samalla ajattelumallilla joilla ne ovat luotu”

    Mitä tulee terveisiin ja realistisiin ihmisiin, kuka määrittää terveen ja realistisen ihmisen? Massa? Kuka voi nimittää toista tyhmäksi, ilman että pystyy edes määrittämään mikä on tyhmyyttä ja mikä viisautta? mitä ne ovatkaan? On olemassa yhtämonta näkemystä asioihin kuin on ihmisiäkin… kummallista? Ei suinkaan, se on elämää, se on elämän kauneus 🙂

  • WM_ sanoo:

    Naamari:
    ”Mikään ei ole utopistisempaa kuin se, että kuvitellaan lisääntyvän kulutuksen ja jatkuvan talouskasvun olevan jollain tapaa kestävä yhtälö tällä maapallolla. Maapallolla on tietyt, rajalliset luonnonvarat, joita tulisi hyödyntää säästeliäästi ja strategisesti. Sitä ei tällä hetkellä tehdä ja ellei jonkinlaista suurta muutosta tähän tapahdu, on utopiaa ajatella lopputuloksen olevan kaunista katsottavaa.”

    Minulle tekee vaikeaa yrittää ymmärtää ihmisiä jotka tyrmää nämä z-liikkeen ajatukset. Itse kun katsoin ekoja kertoja jo niin ajattelin että hitto, näinhän tuo on. Ei tullut mieleenkään että joku kehtaisi väittää että nykyinen järjestelmä toimisi eikä mitään keinoa olisi. Sama kävi kun luin Wikileaksin paljastelleen kaikkea mutta sitten kaikki hyökkäsivät vaan sen kimppuun vaikka nimenomaa olin onnessani kun totuus ja toden puhuminen oli pöydällä, mutta joku kehtasi puolustaa valehtelua ja vilunkipeliä!

    En ymmärrä miksi vertaat Venus Projektia kommunismiin: Venus Projekti ei käytä rahaa, ei määrää ja komenna eikä jumaloi ja ihannoi ”johtajiaan”, jollaisia Venus Projektissa ei edes ole.

    ”Luoja, pelasta minut omalta kansaltasi” 😀

  • Starfighter sanoo:

    Erään henkilön ajattelutavalla me elettäisiin vielä luolissa, hakattaisiin päätä seinään kun isi ei voi todistaa olevansa isä, isi isi missä on todisteet? minäkö muka? = arvo nolla!!?
    Isi kiusaa äitiä kepillä, turha tuohon on puuttua noinhan se aina on tehnyt!
    Naapuriluolaston isäntä on pölliny isin kaikki oravannahat, turha puuttua, saahan niitä metsästä lisää..
    Isi mikä tuolla taivaalla loistaa noin kirkaasti? Tähtihän tuo on! ..ei mut se liikkuu! Jaa no sit se on naapuriluolaston isäntä lennättämässä oravannahkaleijaa!
    Isi loistaako oravannahkaleijat?…Tottakai ne loistaa, kuuntelehan nyt poikaseni, se on kristallisoitunutta poron kusta, ei mitenkään epätavallista oravannahassa.

  • Trivium sanoo:

    ”En jaksa edes lukea kaikkea, koska homma meni Wespalla retoriikkahourailuun.”

    Tämä kiteyttääkin kaiken sanomasi. Et jaksa perehtyä näköjään mihinkään koska suollat niin paljon virheellistä tietoa. Yhteiskuntaa ei muuteta siten että sitä kuunnellaan kuka koviten huutaa Naamari. Esitettävän asian sisältö ratkaisee ja sitä sisältöä tästä ja muista z-liikkeen dokkareista löytyy paljon.

    Mitä koulukiusaamiseen tulee, oletko ikinä miettinyt onko vallalla olevilla arvoilla jotain tekemistä lasten ja nuorten pahoinvointiin? Miksei löydy rahaa sosiaalisten ongelmien ratkaisuihin? Kuka saa rahaa jos selvitetään yhdestäkin koulusta kaikki kiusaamis tapaukset pois? Ei kukaan, ei sellaiseen panostaminen ole tässä järjestelmässä kannattavaa.

  • Tapio sanoo:

    WM_ lauko aika hyvän kommentin! Samat fiilarit on tullut! 😀 \o/

  • Kimi sanoo:

    Hyvä Naamari! Juuri sinunlaistesi normaalin jären ja mielen omaavien ihmisten takia maailma on juuri niin hyvä paikka kun onkin. Eikä ikinä muuta ansaitsekkaan.

  • Kimi sanoo:

    Noh tulipas vihdois katottua dokkari… Mitään uutta en dokumentin kautta irti saanut ja siksi jotain huolestuttavasti jäi uupumaan.

    Se että jossain kerrotaan nykyasioiden järkyttävä puutteelisuus ja ihmisten käyttäytymisen kestävä pohjaton tottumattomuus ei auta, ja tuskin pystyy muuttamaan kenenkään elämäntapoja ja matearilsmin tuottamaa mielihyvää, kun aito mielihyvä ja onnellisuus on kadoksissa. Ei kukaan vaihda ”ainoata” mielihyvää pois jos ei ole tietoa mistä sen täytteen aukkoon saa. Dokumenttiin olisis pitänyt liittää tietoa ja dokumenttia myös hengelisen hyvinvoinnin löytämiselle ja läsnäolon ja hetkessä elämisen taitoon, ns. todellisen onnelisuuden löytymiseen.

  • Baffa sanoo:

    Tuli Kimin viestistä mieleen että asiasta kiinnostuneille (ihmisen henkisyys / miten saada oikeasti hyvä olo) mm. sellaiset dokumentit kuin:

    One the movie (amatöörit alkoivat tehdä videota siitä mikä on elämäntarkoitus yms, päätyivät haastattelemaan yllättävän tunnettuja ihmisiä, samaten kuin aivan normi pulliaisia mielenkiintoisten kysymysten parissa)

    Entheogenesis – Awakening the Divine Within (finnish subtitles). Luontoa lähestyvä dokkari, puhuen shamanismismista, ihmisen ja luonnon yhtenäisyydestä / erillisyydestä, missä ollaan ja miten tähän päädytty jne…

    What the bleep do we know. Yyllättävän hauskalla tavalla esitettyjä asioita, tavallaan kevyttä katseltavaa suurella määrällä mietittävää tms..

    The Quantum Activist. Amit Goswamin juontamana kvanttimekaniikan saloja, kyseisen herran kertomukset ovat sinäänsä mielekkäät että tämä tutkija on edennyt aivan normi kouluja pitkin, kunnes lopulta mystikkojen yms. kautta joutui toteamaan että asiat ovat hieman erilailla kuin mitä hän koskaan on kuvitellut. Siitä alkoi hänen uudet tutkimukset kvanttimekaniikan parissa.

    Kaikki yllättävän päteviä dokkareita 🙂 etsimällä niistä löytyy lisätietoa & torrentit helposti…

  • WM_ sanoo:

    Kiitos Baffa, pitää tsekata nuo!
    Kimi, olen kanssasi samaa mieltä, z-liikkeen piireissä on paljon erilaisia ihmisiä ja uskomuksia elämästä. Hengellisyyttäkin on joissain määrin, mutta jossain määrin se on yksi suunta joka mielestäni pitäisi ottaa puintiin. Mutta eihän näitä asioita noin vain voi mennä tyrkyttämään 😀
    Panteismisuutta on jonkin verran väitetty olevan, mutta enpä nyt sanoisi välttämättä niin..

    Joku viisas joskus sanoi, että nykyajan ongelmat ovat henkisiä ongelmia. Niistä pohjautuu. Uskomuksista elämää ja jumalaa(miksi haluaa sitä sanoa) kohtaan.

  • Baffa sanoo:

    ”Mites ne todisteet maan ulkopuolisesta älystä ja muista paranormaaleista asioista.. no löytyykö?

    Anteeksi, mutta teidän hörhöjen kanta ja näytöt ovat kertakaikkiaan ohuet ja sitä kautta niiden arvo on nolla!”

    Niin, asioilla on aina 2 puolta, se joka ei halua uskoa mitään, sille eivät riitä mitkään todisteet vaikka niitä olisi kuinka paljon, aina löytyy jotain todisteita myös toisellepuolelle. Dead end…

    ”Minkä takia Jumalan pitäisi todistaa kenellekkään että on olemassa?”

  • sansu sanoo:

    Televisiossa oli juuri mielenkiintoinen keskustelu tästä aiheesta Voimala-ohjelmassa. Keskustelussa tuodaan myös eriäviä näkemyksiä esiin. Jakso on nähtävissä internetissä YLE Areenalla.

    ”Zeitgeist-liike haluaa tuoda esiin yhteiskuntamme ongelmien perimmäiset syyt ja tarjota vaihtoehdon vallitsevalle ajan hengelle. Liike haluaa lopettaa valuutttapohjaisen talousjärjestelmän ja korvata sen resurssipohjaisella järjestelmällä.

    Viekö Zeitgeist-liike meidät uuteen aikaan?

    Voimalassa ajan hengestä keskustelevat Yrjö Kallisesta kirjan tehnyt Matti Salminen, joogaopettaja ja kirjailija Taavi Kassila, ohjaaja Heidi Räsänen sekä zeitgeist-mies Henry Brade.”

    http://tv1.yle.fi/juttuarkisto/asia/voimala-zeitgeist-%E2%80%93-ajan-henki

  • WM_ sanoo:

    Sansu, tuo oli loistava ohjelma!

  • Huttu sanoo:

    Harmi vaan että haaveeksi tuo juttu jää. Ei se tule koskaan toteutumaan ja emme voi sille mitään.

  • Haddock sanoo:

    Kiitokset linkistä sansu.
    Todella mielenkiintoinen Voimala-jakso.

    Mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä on toki myös tämä
    Ajan Henki dokkari.
    Kannattaa katsoa jos haluaa avartaa omaa maailmankuvaa!

  • Höpönpöpö sanoo:

    No, en itsekään jaksa uskoa utopioihin, mutta syy ei ole se, etteivätkö jotkin niistä olisi mahdollisia, vaan yksinkertaiset, omahyväiset ja piittaamattomat ihmiset, jotka kuvittelevat asioiden olevan hyvin jos heidän asiansa ovat hyvin. Mikä kylläkään ei yleensä estä heitä valittamasta siitä miten huonosti asiat ovat.

Sivu 1. Yhteensä 1.1

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Arkistot