ME NA3MM3 S1NUT! NA3TKO SINA M31DAT???
Tietoa

ParanormaaliBlogi.net on Suomen seuratuin rajatiedon media. Olemme uutisoineet paranormaaleista ja muista oudoista ilmiöistä vuodesta 2007 lähtien.

Korostettu kommentti

Arska:

Kolumbiassa Medellin kaupungissa näköjään paljon tunnistamattomia objekti havaintoja, video ja kuvatallenteilla on useita silminnäkijöitä. Mielestäni nuo kiekkomaiset lentävä lautanen kuva ja videotallenteet ovat aika vakuuttavia todisteita siitä että emme ole todellakaan yksin.

Lentäjä pilotin kuvaama video pallomaisesta objektista pilvien yläpuolella on myös hyvä todiste vieraan älyn ohjauksessa olevasta kohteesta lähellä lentokonetta. Etelä-Amerikassa yleisesti on kaiketi jonkinlainen UFO – aalto menossa parasta aikaa. Mielenkiintoisia videoita nuo kaikki ja joissakin on mahdollisuus muuttaa selostuksen teksti Suomi kielelle.

Kommentoitu artikkeliin: Massahavaintoja Kolumbiassa

Tulossa

Oletettu avaruusolennon ruumis osottautui feikiksi

RT:n mukaan aikaisemmin raportoimamme Venäjältä löytynyt kuolleen avaruusolennon ruumis on osottautunut pilaksi.

Uutisoinnin mukaan poliisi lähti tutkimaan asiaa, koska he saivat ilmoituksen mahdollisen vauvan ruumiista. Poliisi sai jäljitettyä ”alienin ruumista” kuvanneen henkilön ja hän paljasti, että kyseessä oli pila.

”Olento” oli leivällä täytetty kana, joka oli maalattu muistuttamaan avaruusolentoa.

Lue aikaisempi raporttimme tilanteesta sekä katso video oletetusta olennosta täältä.

Lähde: RT.com

Kiitos vinkistä araelle. 🙂

Tykkäys ja jakotoiminnot:

32 kommenttia aiheeseen: Oletettu avaruusolennon ruumis osottautui feikiksi

Sivu 1. Yhteensä 1.1
  • miyagi sanoo:

    Ahhahah, ”Leivällä täytetty kana” oliks tää joku myöhänen aprillivitsi 😀

  • stranger sanoo:

    Oli kyllä vakuuttava kana.. 😀 Yks parhaimpia videoita aikoihin, mut sääli, että tämäkin oli feikki.

  • Kekkonen sanoo:

    Vai oliko sittenkään feikki? Voi olla hyvin mahdollista että kyseinen otus olikin aito ja venäjä koittaa salata asiaa. Itse kyllä uskon että on niitä ”alieneita” olemassa mutta me emme tule meidän elinikänä niitä näkemään. I hope it’s real one!

  • kana? sanoo:

    Oli kyllä erikoinen kana.

  • JambaB sanoo:

    Ylläri ylläri. Come on nyt jotain rajaa tohon optimistisuuteen feikki se on

  • Starfighter sanoo:

    Odotinkin että minkähänlaisen selityksen ne tuolle nyt keksii. Kumma ku ei pullasorsa. Tuo jo vaati hätäkokousen ja pientä ”brainstormia”, paras ehdotus voittaa ladan varaosia 😀

  • Jopelius sanoo:

    Yllätyin.

  • Höpönpöpö sanoo:

    On täällä uskomatonta porukkaa… 🙂

  • Rakkikoira sanoo:

    Mikään selitys ei ole tarpeeksi hyvä, kun on tarpeeksi hurahtanut uskoonsa.

  • 1986 sanoo:

    Te ootta kaikki sekasi kyllä…ainaista väittelyä ja kitisemistä ja pätemistä! 😀 Hohhhoijakkaa. Joo, ei täsä muuten poijjaat, se o moro!

  • P_S sanoo:

    ”Mikään selitys ei ole tarpeeksi hyvä, kun on tarpeeksi hurahtanut uskoonsa” pätee myös niihin, jotka uskovat, ettei maapallon ulkopuolella ole elämää, ei vaikka kuinka löisi faktoja pöytään.

  • Soulreaper sanoo:

    @P_S:

    Ja tuollaiset videotko ovat sitten niitä faktoja?

    Kukaan skeptikko ei ole täällä tietääkseni väittänyt etteikö muualla olisi elämää. Se on vain hyvin epätodennäköistä, että kukaan tulee tänne tuhansien valovuosien päästä vain pyörähtämään.

  • Rakkikoira sanoo:

    “Mikään selitys ei ole tarpeeksi hyvä, kun on tarpeeksi hurahtanut uskoonsa” pätee myös niihin, jotka uskovat, ettei maapallon ulkopuolella ole elämää, ei vaikka kuinka löisi faktoja pöytään.

    Yhyy. Whine whine. Yksinkertaista Jonne asioita vielä vähän lisää.

  • GaniGananen sanoo:

    Aika hyvä feikki vai oliko sittenkään feikki….
    Monikohan näistä filmeistä tai valokuvista on aitoja??
    Jos humanoidien käynnit/oleilut maapallolla haluttaisiin julkisiksi,niin kuka olisi sellainen henkilö jota uskoisi koko tellus??
    Korkea-arvoiset eläköityneet upseerit jotka ovat kertoneet asioista,leimataan heti hulluiksi.

    All News Web väittää saaneensa Wikileaks-tiimiltä käsiinsä asiakirjan, jota ei varsinaisella sivustolla tulla julkaisemaan Julian Assangen määräyksestä.

    – Suurlähetystön henkilökunnan on tärkeä ymmärtää, että missään tilanteissa ei tule keskustella puolustusministeriön huolista koskien kiertoradalle saapuvia UFOja. Asian vakavuutta ei voida liioitella.

    Viestin kerrotaan lähetetyn marraskuussa 2005 USA:n puolustusministeriöstä USA:n suurlähestystöön Ukrainan Kiovaan.

    Kädenvääntö näistä asioista jatkuu niin kauan kunnes jonkun uskottavan valtion päämies uskaltaa avautua…mutta ei meidän aikana tule kyllä niin käymään,erinäisten virastojen painostuksien alla.
    Jatkakaamme siis spekulaatioita ,onko niitä aitoja todisteita vai ei.

  • Ernest sanoo:

    http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2011042113591342_ul.shtml

    ”Avaruusolennon ruumis vai taitava huijaus”
    Sitten se paljastuukin leivällä täytetyksi kanaksi xD

  • Hexa^^ sanoo:

    itseasiassa, tuosta on hyvin vaikea saada mitään kanaa/ pelkkää leipätäytettä,
    saattaa jopa herätä nyt ne kuuluisat epäilykset peitetystä totuudesta, sillä se olisi erittäin helppoa venäjältä suorittaa täydellinen lausunnon muutos medialle eri tahoilta.

  • kana? sanoo:

    Täällä paranormaaliblogin kommenteissa on kauhee egomielten välinen taistelu jatkuvasti käynnissä. Jos joku on jostain asiasta jotain mieltä, suuntaan tai toiseen, niin aina seuraa hirveä juupaseipäs riitely. Ego tuhoaa kaiken yhteisen ja ”henkevän” keskustelun.

  • insomnia sanoo:

    Mutta onhan se hyvä, että tuodaan erilaiset mielipiteet esille.. syntyy kunnon keskustelu ja saattaa avata uusia näkökulmiakin 😛

  • Starfighter sanoo:

    GaniGananen: Veit sanat suustani :)!

  • lokki sanoo:

    en tiiä miten saa kanan nahasta ja leivästä tollasen kyhättyy… yhtäkkii ne myöntää et joo se oliki feikki, tai liittyks asiaa skidii kuumotteluu venäjän pääjäbilt…

  • lownrgy sanoo:

    en tiedä kumpi ois kauempaa haettua, että toi ois kana vai että ois avaruusolento. veikkaan että ei kumpaakaan. mietitäänpä että jo se oliski kana, vaivautuisko niinku yks meidän aikamme korruptoituneimmista tahoista, venäjän poliisi kommentoimaan asiaa.. tuskin, ja jos kommmentoiskin niin kuinka luotettava olis se tieto.

    ”poliisi lähti tutkimaan asiaa, koska he saivat ilmoituksen mahdollisen vauvan ruumiista. Poliisi sai jäljitettyä “alienin ruumista” kuvanneen henkilön ja hän paljasti, että kyseessä oli pila.”

    eehh.. siis kait se poliisi nyt ihan itse osais päätellä mikä se oli ja mitä se ei ollut. ok, saadaan mutupuheitten perusteella tehdyistä hutkimuksista huhupohjainen paljastus joka esitetään yleisesti epämääräisessä nimettömässä ja kasvottomassa ympäripyöreässä paketissa ja vieläpä yleisellä tasolla.. ja tämä tieto tosiaan tulee miliisiltä!! aivan niinku niitä kiinnostais joku yleinen mielipide.. since when?!? ok, no jos se on aito entiteetti, me ei tiedetä yhtään mitään mistään, mikä se on ja mistä se on tullut, ymmärrys ei riitä miten ja miksi.. mut joo, jos se olis siis ollut joku KANA tai niin ne ois niin hiljaa ku olla ja vois.

  • Huttu sanoo:

    Onko vähän läppää tämä. Ensin laitetaan artikkeli että onavaruusolennon rumis videokuvattu. 90%blogilaisista leimaa sen heti feikiks, kaikki ok case closed.

    Sitten tulee uusi artikkeli jossa sen todetaan olevan taidokas feikki, niin sitten alkaa hullunmylly että Venäjän hallitus yrittää vaan peitellä totuutta.. Oikeesti päättäkää nyt jo mitä mieltä olette 😀

    Ja se on ihan turhaa pohtia että jos toi ois tollanen ni mitä ne sit tekis vs. mitä ne ei tekis jos toi ei olis sellanen.. Turhaa spekulointia ja naurettavaa yritystä pohtia toisten käytäntöjä eri tilanteissa. Venäjällä oli uutisoitu että se olisi ollut vauvan ruumis ja että nuo miehet olisivat jopa murhanneet tämän. Tietty ne viranomaiset lähtevät asiaa selvittämään ja ilmoittavat kansalle löydoksestä että ei se ei ollut vauva, vaan joidenki pällien pila.

  • rrrrrrrrrrr sanoo:

    Nämä pällit tulee menestymään loistavasti elokuva alalla, tehoste/koriste/lavaste pälleinä.Tollasta ei jokapoika kyhääkään kanasta ja leivästä.
    Huttu voisi ainakin kokeilla ja antaa kerrankin todisteen jos sen voi tehdä helposti,ainakin annat ymmärtää niin.Kuvaat sen ja lähetät tänne blogiin.

    Naurettavaa ja turhaa osaltasi on, spekuloinnin ja ajatuksien esille tuomisen sanominen naurettavaksi ja turhaksi.

  • Huttu sanoo:

    Niin ja mä väitin että se on helppoa tehdä vai? Missäs kohtaa mä niin sanoin?

    Mitä lie julkisuuden hakua heillä on ollut tai ihan muuten vaan ovat tehneet. Ties vaikka olisivat ammattilaisia asian suhteen. Ei heillä ole ollut mitään kiirettä tehdä tuota joten varmasti on mahdollista. Ja miksi tästä edes nyt aletaan väittelemään, on osoittaunut feikiksi ja jos se nyt sattuu olemaan kanasta tehtyä niin sitten se on.

    Mene itse paikanpäälle tarkastamaan asia jos uskot sen olevan aito avaruusolento.

    Ja miten niin mun pitäis kerrankin antaa todiste? Kyllä tässä vielä odotellaan teiltä hihhuleilta niitä todisteita, varsinkin Hexalta. Harvemmin tosielämää tarvitsee mitenkään todistella, todistustaakka kun on -aina- sen normaalista poikkeavan väitteen esittäjällä/puolustajalla.

    Joten sun tarvitsee esitellä mulle todiste siitä että Venäjän hallitus valehtelee ja siitä että tuo onkin oikea avaruusolento..

  • FDR sanoo:

    Sitä olen aina epäillytkin, että noiden alienien aivot on pelkkää vehnäleipää. Ei ole mitään järkeä tulla tänne maahan pällistelemään meitä ihmisiä.
    Ei niillä taida olla parempaa tekemistä ollenkaan?!

  • Ogeli sanoo:

    Siis ajatella nyt, mitä jos alieneista valmistetaankin leipää ja kanaa syötäväksi? Mäkkärin salaliitto perhana!

  • Starfighter sanoo:

    Tuossa on teille lisää materiaalia: Kyllähän se leipäkanalta näyttää 😉

    http://www.ufocasebook.com/2011/forcedconfession.html

  • Höpönpöpö sanoo:

    Totta, Starfighter, tuosta kuvasta saa jo hyvän käsityksen; kanannahkaahan tuo on. Kohtalaisen näppäriä kavereita, mutta pikkasen ois vielä voinut viimeistelyyn satsata. No, hauskahan tämä näinkin oli. 🙂

  • lownrgy sanoo:

    huttu, venäjän poliisihan ei varmaan ilmoita julkisuuteen muista kuin poliisiasioista, onhan se vähän outoa että oikeen pitää poliisin vakuutta julkisesti että ”pila tämä juttu oli”. sellaset pilajututhan eivät ole poliisiasioita.

  • Vierailija sanoo:

    millä täytetty mikä? 😀

  • Feikki sanoo:

    Miks aina näitten pitää olla piloja? Onko siinä jotain hauskaakin tehdä piloja?

  • Höpönpöpö sanoo:

    Feikki, no, onhan se vallan viihdyttävää ainakin niin kauan kun näitä mihin tahansa uskovia piisaa. Ja toisaalta ellei kukaan tekisi näitä piloja ei täälläkään olisi ainuttakaan ’hämmästyttävää’ UFO-videota ällisteltäväksi. Mistä voimmekin päätellä, että pilailijat eivät viime aikoina ole kovin ahkerasti pilojaan pakertaneet kun koko sivusto näyttää kuivahtaneen pystyyn.

Sivu 1. Yhteensä 1.1

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomio!

Hei arvoisa Parablogin seuraaja,

Tämä sivusto toimii yksityisesti, täysin ilman ulkopuolista vaikutusta.

Sivuston toimintaa ja ylläpitokuluja (domaini, sivustotila) voit tukea lahjoittamalla haluamasi summan.

Olemme osa Suomen Galaktista Liittoa.

suomengalaktinenliitto.net

Voit tukea toimintaamme lahjoittamalla (PayPal ja pankkikortit)





Tai tilisiirrolla suoraan tilillemme.

Lahjoitustili:
Vesa Äijälä
FI98 5280 0020 0103 93
Kirjoita viestikenttään viestiksi: lahjoitus

Mainosyhteistyössä, otathan yhteyttä sähköpostilla: info.paranormaaliblogi(ät)gmail.com

Arkistot
Liity e-maillistaamme (uudet artikkelit mailiisi)
YHTEISTYÖSSÄ JA MUKANA
arkku net kotisivutilaa

suomen galaktinen liitto