ME NA3MM3 S1NUT! NA3TKO SINA M31DAT???
Tietoa

ParanormaaliBlogi.net on Suomen seuratuin rajatiedon media. Olemme uutisoineet paranormaaleista ja muista oudoista ilmiöistä vuodesta 2007 lähtien.

Korostettu kommentti

Arska:

Kolumbiassa Medellin kaupungissa näköjään paljon tunnistamattomia objekti havaintoja, video ja kuvatallenteilla on useita silminnäkijöitä. Mielestäni nuo kiekkomaiset lentävä lautanen kuva ja videotallenteet ovat aika vakuuttavia todisteita siitä että emme ole todellakaan yksin.

Lentäjä pilotin kuvaama video pallomaisesta objektista pilvien yläpuolella on myös hyvä todiste vieraan älyn ohjauksessa olevasta kohteesta lähellä lentokonetta. Etelä-Amerikassa yleisesti on kaiketi jonkinlainen UFO – aalto menossa parasta aikaa. Mielenkiintoisia videoita nuo kaikki ja joissakin on mahdollisuus muuttaa selostuksen teksti Suomi kielelle.

Kommentoitu artikkeliin: Massahavaintoja Kolumbiassa

Tulossa

Lumimiestä ollaan taas etsimässä

Venäjällä Kemerovon alueen Lumimes/Jetihavainnot ovat kolminkertaistuneet 20 vuodessa ja se on saanut tiedemiehet innostumaan.

Yksi uusimpien havaintojen tekijä 82-vuotias Raisa Sudochakova kertoo koiriensa ulvoneen Lumimiehen kohdatessaan.

– Se oli pitkä olento, mutta ei mikään jättiläinen. Sillä oli ruskeanharmaa karvapeite, kuten karhulla. Se ei kuitenkaan ollut karhu, sillä olen asunut koko ikäni Siperiassa enkä voi erehtyä siitä. Se käveli lähinnä kuin ihminen, Raisa kertoo kohtaamisestaan.

Taiteilijan näkemys Lumimiehestä

Lumimies eli Jeti on tuntematonta lajia edustava olento, jonka väitetään liikkuvan mm. Himalajan vuoristossa. Lumimiehen sanotaan useimmiten kulkevan kahdella jalalla ja olevan punertava- tai oranssikarvainen ja muistuttavan ihmisapinoita, esimerkiksi gorillaa.

Olennon olemassaoloa aiotaan nyt tutkia tarkemmin. Useiden maiden tiedemiehistä perustettu tutkimusryhmä on lähdössä tutkimaan Kemerovon aluetta. Tiedemiehet osallistuvat aluksi Lumimiestä käsittelevään konferenssiin.

Kerrottujen näköhavaintojen innoittamina venäläistutkijat ovat laskeneet, että alueella voi elää jopa kymmeniä Jetejä.

Yksi ensimmäisistä länsimaalaisten tekemistä Lumimieshavainnoista tapahtui jo vuonna 1832. Kiinalainen 3000 vuotta vanha tiedekirja mainitsee myös Lumimiehen.

Jetiä on etsitty myös Kiinasta. Lue myös aikaisempi juttumme Lumimieshavainnosta vuodelta 2008.

Lähteet: iltasanomat.fi, iltalehti.fi, wikipedia.org

Kiitos vinkistä Isojalalle. 🙂

Tykkäys ja jakotoiminnot:

34 kommenttia aiheeseen: Lumimiestä ollaan taas etsimässä

Sivu 1. Yhteensä 1.1
  • isojalka sanoo:

    Katos perhana tulipas nopeasti tämä tänne. 😀
    Vaikka olenkin vielä sitä mieltä, että kyseessä olevat oliot ovat almoja eivätkä lumimiehiä, jotka siis elävät himalajan ympärillä eivät Siperiassa, mutta eipäs se varmaan haittaa, koska kyseessä ovat samankaltaiset oliot. Suurin ero näillä kahdella on asuinpaikka. Ja onhan se alma nimitys siperian alkuperäiskansojen antama nimitys tälle karvaiselle apinamiehelle, kun eivät olleet kuulleet lumimiehestä eivätkä isojalasta yhtään mittään.
    Ja tämä juttu tekee näistä apinamiehistä mielenkiintosen, koska monet kansat eripuolilla maailmaa ovat uskoneet samankaltaisten apinamiesten olemassaoloon vaikka eivät ole olleet toistensa kanssa tekemisissä. (siis toisten apinamiesten olemassaoloon uskovien kansojen kanssa)

  • turret tusk sanoo:

    sinähän olet isojalka!

  • isojalka sanoo:

    Niinpäs olenkin. minä täältä metsästä kirjoittelen ja koitan parhaani mukaa vältellä ihmisiä kameroidensa kanssa 😀

  • Entity sanoo:

    Olisipa muuten aika mielenkiintoista osallistua tuollaisen elukan etsimiseen. Arktinen apinalaji voisi asua syrjäisillä ja asumattomilla seuduilla vielä nykyäänkin, jos se selviytyisi oloissa, joissa ihmiset eivät halua selviytyä.

    Mutta toisaalta olemme aika hyvin tämän pallon vallanneet, noinkohan olisi jotain jäänyt huomaamatta, vai onko nyt huomattu.

  • turret tusk sanoo:

    heh heh olipas hauska kommentti isojalka..

  • isojalka sanoo:

    Entity: Samaa mieltä siitä, että olisi todella mielenkiintoista olla tuollaisella retkellä. Jos tuohon retkikuntaan olisi tahdottu myös joku suomalainen niin minä olisin voinut mennä mukaan. Pitää joskus koittaa päästä tunkeutumaan tuollaisiin retkiin mukaan.
    Mielestäni ei ole mikään mahdottomuus ison ihmisenkaltaisen apinan olemassaololle tuolla syrjäseuduilla. Uskon että on paljon tutkittavaa vielä noilla asumattomilla seuduilla.

  • apassikotka sanoo:

    http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2011100514515372_ul.shtml

    Jättiasteroidi uhkaa Maata – Kuin miljoona Hiroshiman pommia.Tämä on nibiru, mukamas löydetty 5 päivää sitten.Nyt asia on myönnetty ja mediakin saa kertoa että asteroidi on olemassa.Päivämäärä on kuitenkin väärin, tiedemiesten mukaan tämä osuisi maahan vasta 2016.

    Asteroidi 2011SM68 saattaa Maahan törmätessään tappaa kymmeniä miljoonia ihmisiä.

  • Huttu sanoo:

    Tunkekaa se Nibiru nyt jo jonnekki, ettekö tajua että mitään sellaista ei tule tapahtumaan mikä viittaisi Nibiruun. Tuollaisia asteroideja on avaruus pullollaan ja niitä löydetään jatkuvasti lisää, ja tuon mahdollisuus törmätä meihin oli se 1:25000, eli meillä saa olla todella huono tuuri että tuo syöksy juuri maahan.

    Ettekö ole oppineet olemaan vauhkoamatta? Mites kävi sen Elenin jonka piti tuossa syyskuun lopussa aiheuttaa tuhoa ja maailmanloppua maassa, senkin piti olla Nibiru..

    prkl pellet

  • tajuaminen sanoo:

    Tunge sinä harhasi jonnekin huttu. Miten nyt sattuukin olemaan sama elliptinen rata tuolla asteroidilla ja kuka muka kuvittelee että tuollainen havaittiin vasta 5 päivää sitten? Se on mediassa tietty siksi ettei sitä pystytä enää peittelemään joten sille annettiin joku ifaw9u nimi ja sanotaan että mukamas pieni mahdollisuus osua, vaikka se on paljon isompi.

    Faktaa on, että näitä putoilee silloin tällöin maahan ja jos olet tarpeeksi fiksu osataksesi avata tuon linkin apassikotkalta.. tai no, koska emme tiedä miten ”nero” olet, niin pistetäänpä se teksti tähän ”Edellisen kerran Maan ilmakehässä räjähti kookas asteroidi vuonna 1908. Tuolloin Siperiassa Tunguskan yläpuolella räjähti 50-metrinen asteroidi. Sen räjähdysenergia vastasi noin viittä megatonnia TNT -räjähdettä.

    Törmäyksen voimasta kaatui 2 000 neliökilometriä havumetsää. Ihmisiä räjähdyksessä ei kuollut.”

    Jep jep, silloin oli tuuria.Miksi nyt rakennetaan mahdottomia määriä pommisuojia ja rikkaille suojapaikkoja jos kerran ei ole mitään hätää?

    Kaltaisesi lampaat ovat sitten niitä jotka jäävät suojien ulkopuolelle imemään peukkua kun asioihin varautuneet ovat suojissaan lukemassa aku ankkaa ja syömässä voikkareita.Luonnonvalintaa kai.

  • kornimaani sanoo:

    Keskustelu vähän poikennut aiheesta,.. Mutta jos nyt noita lumimiehiä on olemassa niin toivottavasti niitä ei löydetä, muuten nekin pistettäisiin vain häkkiin.

  • isojalka sanoo:

    Pitää oikein miettiä sitä miten Nibiru liittyy lumimieheen kun tässä artikkelissa siitä keskustellaan.

  • Höpönpöpö sanoo:

    No, jos Nibiru osuukin lumimieheen? 🙂

  • Huttu sanoo:

    http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2011100614523027_ul.shtml

    Noh mulle on ihan sama mihin te foliohatut uskotte, mutta siinä teille nibirua taas kerrakseen. Ja eikö Nibirun pitänyt olla ruskea kääpiö? Koittakaa nyt päättää mikä se on..

    Tuon asteroidin mahdollisuus osua maahan tällä hetkellä on noin 0,00000011% NASAn mukaan, ja se on pudotettu Torinon luokituksessa tasolta 10, tasoon 0.

    Että kuka se harhainen on 😉 Tuun muuten nauramaan teille ”valaistuneille” 1.1.2013 aika kovaa. Nauroin jo tuon Elen komedian jälkeen, mutta tuolloin on tiedossa oikein kunnon bileet.

  • Huttu sanoo:

    Eikä kyse ole siitä että noita putoilee maahan sillointällöin, en sitä ole kiistämässä. Se vaan naurattaa kun kaikki tapahtumat liitetään heti Nibiruun 🙂

    Eli ihan turhaan keulit siinä..

  • Tuumailija sanoo:

    Käsittääkseni maata eniten uhkaava asteroidi tällä hetkellä on nimeltään Apophis, joka tulee maata uhkaamaan joskus vuonna 2029. En nyt juuri muista kokoa mutta todennäköisyys törmäykseen on muistaakseni 1/30 ja Torinon asteikolla murikka on kohdassa 4. Mielestäni siinä olisi enemmän jututn aihetta näille foliohatuille kuin tässä aiemmin mainitussa Nibiruehdokkaassa.

  • korninakki sanoo:

    Edelleen, skeptikot jättivät vastaamatta taas olennaiseen folionhimossaan.

    ”Miksi nyt rakennetaan mahdottomia määriä pommisuojia ja rikkaille suojapaikkoja jos kerran ei ole mitään hätää?”

    discuss.

  • Huttu sanoo:

    En tiedä, en ole ainakaa mitenkää kuullut tai huomannut juttua pommisuojista. Ainahan niitä rakennetaa kun rakennetaan uusia taloja, ne kuuluu vissiin ihan lakiin että tietynkokoisessa taloyhteisössä pitää olla niin ja niin monta pommisuojaa.

  • Dr.Z sanoo:

    Veikkaan, että aina on rakennettu rikkaille ja vaikutusvaltaisille pommisuojia. Nykyään internetin aikakaudella niitä tulee vaan enemmän selville. Ei siinä tarvitse olla syynä jokin maailmanloppu tai Nibiru.

  • isojalka sanoo:

    Älkää jaksatko jankuttaa nibirusta sun muista tässä artikkelissa sillä tämä on lumimies artikkeli! Täällä pitäisi keskustella lumimiehestä perehana! Voisi joku muukin ruveta kirjoittamaan lumimiehestä kun ei oikein yksin jaksa lumimiehestä pälpättää, vaikka kyseinen olio on lähellä sydäntäni, aivan aortan vieressä. Ei kai jetit sun muut isojalan-kaltaiset otukset voi olla suomalaisten mielestä niin tylsiä/tyhmiä, että kukaan ei tahdo siitä keskustelua täällä aloittaa.
    Mie olen ärsyyntynyt niin helavetisit!

  • turret tusk sanoo:

    sehän on sinun sukulainen: 😀

  • isojalka sanoo:

    Juu se on minun serkku. 😀

    Muuten tuohon vuoden 1832 havaintoon, niin ei se ollut ensinmäisiä lumimies havaintoja, vaan se oli ensinmäinen länsimaalaisen tekemä raportti lumimiehestä. Havaintoja on tehty luultavasti niin kauan kuin Himalajan ympäristössä on asuttu. Kiinalainen tiedekirja 3000 vuoden takaa mainitsi jo lumimiehen.
    Nimi lumimies tulee taas kun vuorikiipeilijä Charles Howard-Bury vuonna 1921 löysi Mount Everstin rinteiltä suuret jalanjäljet ja kysyi oppailtaan mikä oli ne jättänyt. Oppaat sanoivat jalanjäljet tehnyt ”lumen villmieheksi” ja tämä nimi käännettiin väärin lumimieheksi.
    Lisää tuosta oliosta tehdyistä havainnoista löytyy tuolta wikipediasta, joka on tuossa lähteessäkin.

  • Wespa sanoo:

    Kiitos korjauksesta isojalka, korjaan sen artikkeliin.

  • Jantteri sanoo:

    Johanna Tukiainen imo.

  • Höpönpöpö sanoo:

    Itse en pidä täysin mahdottomana, että asiaan saataisiin lisävalaistusta lähitulevaisuudessa, vaikka kovin köyhin eväin aikaisemmat retkikunnat ovatkin joutuneet palaamaan. Tuntemattomia – isokokoisiakin – nisäkäslajeja saattaa toki olla vielä jokunen löytymättä.

    Kokonaan toinen juttu onkin sitten asian eettismoraalinen puoli eli onko meillä oikeutta vain tiedonjanomme ja uteliaisuutemme vuoksi hätyytellä mahdollisia lähisukulaisiamme ja mitä teemme jos esim. Siperiasta tai Himalajalta löytyykin älykäs ihmisapinayhteiskunta?

  • isojalka sanoo:

    En usko että nämä lumimiehet hyötyisivät itse yhtään siitä että me löytäisimme ne. Harmia siitä varmaan syntyisi kun metsiin lähtisi entistä enemmän porukkaa etsimään ja pyydystämään sitä, elävänä tai kuolleena. Vaikka tulisi laki, joka kieltäisi näiden lumimiesten pyydystämisen eläintarhoihin ja tutkimuksiin, niin varmaa olisi se että monet eivät laeista välittäisi. Tämän olemme huomanneet jo Afrikassa/Aasiassa sarvikuonojen gorillojen, norsujen sun muiden uhanalaisten eläinten salametsästyksistä ja eri valaslajien ja muiden merenelävien metsästämisestä ”tutkimuksiin”, niin kuin japsiystävämme sanoo. Ei ole ihmisillä kunnioitusta luontoa kohtaan, mikä surettaa minua paljon, eli lumimiehet eivät olisi varmaan poikkeus, vaikka kyseinen laji olisi lähes kaltaisemme.

    Lumimies on myös siitä jännä veijari, että nepalilaisilla munkeilla oli joskus kuulema lumimiehen kädeksi väitetty kädenraato joskus. Sitten eräs Tom Slick kuuli siitä ja halusi tutkia sen. Tämä herra oli sitä ennen retkeillyt etsimässä lumimiestä. Nämä munkit eivät haluneet luopua kädestään sillä se oli heille pyhä esine. Näillä munkeilla on myös lumimiehen päänahka siellä luostarissaan. Kun he eivät saaneet kättä munkeilta, niin eräs retkikunnan jäsen varasti käden ja laittoi tilalle väärennöksen. Varastaja salakuljetti käden Intiaan ja antoi sen eräälle näyttelijä James Stewartille, joka sen sitten vei Britanniaan. Vuosi myöhemmin luostarille tuli toinen retkiryhmä, joka luostariin päästyään näki heti, että käsi oli väärennös eikä lumimiehen käsi, joka oli jo vuosi sitten varastettu. Sitten tutkija William Charles Osman Hill London Univesity:istä tutki kädestä otetun osan, joka varastettiin luostarista. William Charles Osman Hill ilmoitti että käsi kuuluu jollekkin joka on läheisintä sukua Neanderthilaiselle. Sitten vuodet kuluivat ja vuonna 1991 NBC-kanavan ohjelmassa Unsolved Mysteries tutkijat tutkisivat näytettä ja päätyivät tulokseen että kyseessä on kuin ihmis kudosta, mutta ei aivan. Eli kyseessä oli laji joka on ihmisenkaltainen. Kun ohjelma oli tehty joku henkilö varasti käden luostarista, jonne käsi oli palautettu. Käsi on siis kadonnut tutkijoiden ulottumista.
    Eli erittäin jännä tuo käsi. Todiste lumimiehestä kenties?

  • turret tusk sanoo:

    olisi hauskaa jos tuommoinen elukka tulisi vastaan jossain tuolla metsissä: 😀

  • turret tusk sanoo:

    kyllä vois pelottaa jos tuommonen jässikkä tulisi vastaan tuossa lähimetsässä. 😀

  • Jännä sanoo:

    Toivottavasti ne löytää sen lumimiehen. 🙂

  • Siperiassa sijaitsevan Kemerovon aluehallinto julistaa löytäneensä todisteet lumimiehen eli jetin olemassaolosta. Hallinto ilmoitti asiasta tänään verkkosivuillaan.

    – Azasskajan luolaan tehdyn tutkimusretken osallistujat keräsivät kiistattomat todisteet siitä, että Shorijavuorilla asuu lumimies. He löysivät jalanjälkiä, makuusijan ja reviirimerkintöjä, tiedotteessa sanottiin.

    Löydöksiin saattaa sisältyä myös turkisnäytteitä.

    Myytin mukaan lumimiehet ovat karvaisia, ihmisapinaa muistuttavia olentoja, jotka asuvat korkeilla vuorilla. Useimmiten legendoissa lumimiesten kodiksi sanotaan Himalajaa.

    Kemerovossa todisteita lumimiehestä on metsästetty vuositolkulla, sillä alue haluaa siitä matkailuvaltin.

  • pietari sanoo:

    yle.fi/uutiset/luonto_ja_ymparisto/2011/10/venaja_lumimies_on_totta_2937656.html?origin=rss jotain ovat sentään löytäneet.

  • pietari sanoo:

    yle.fi/uutiset/luonto_ja_ymparisto/2011/10/venaja_lumimies_on_totta_2937656.html?origin=rss

  • Isojalka sanoo:

    Katos pietari ehti pistää tänne lisä tietoa etsinnöistä ennen kuin itse ehtisin.:D
    Mutta tässä kuitenkin sama uutinen kuin pietarin lähettämässä viestissä mutta Iltalehden puolelta:
    http://www.iltalehti.fi/hullumaailma/2011101014544986_hu.shtml

    Ovat siis löytäneet kuulema jotain. Katsotaan katsotaan mitä tuleman pitää.

  • pietari sanoo:

    eiköhän oo kuitenkin turistien houkuttelusta kyse,,vähän kun jostain Aku Ankasta!?

  • Uutisankka? sanoo:
Sivu 1. Yhteensä 1.1

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomio!

Hei arvoisa Parablogin seuraaja,

Tämä sivusto toimii yksityisesti, täysin ilman ulkopuolista vaikutusta.

Sivuston toimintaa ja ylläpitokuluja (domaini, sivustotila) voit tukea lahjoittamalla haluamasi summan.

Olemme osa Suomen Galaktista Liittoa.

suomengalaktinenliitto.net

Voit tukea toimintaamme lahjoittamalla (PayPal ja pankkikortit)





Tai tilisiirrolla suoraan tilillemme.

Lahjoitustili:
Vesa Äijälä
FI98 5280 0020 0103 93
Kirjoita viestikenttään viestiksi: lahjoitus

Mainosyhteistyössä, otathan yhteyttä sähköpostilla: info.paranormaaliblogi(ät)gmail.com

Arkistot
Liity e-maillistaamme (uudet artikkelit mailiisi)
YHTEISTYÖSSÄ JA MUKANA
arkku net kotisivutilaa

suomen galaktinen liitto