Facebook



Sivustomme käsittelee paranormaaleja sekä yliluonnollisia ilmiöitä, joihin kuuluvat mm. kummitukset, avaruusolennot, ufot, viljapeltokuviot ja enkelit.

PB sisältää tuoreita uutisia yliluonnolliselta saralta, kiinnostavimpia kuvia sekä videoita. Jo yli 1700 artikkelia/postausta!

Tutkimusmatkalta kerrotaan kertyneen todisteita Lumimiehen olemassaolosta

Vähän aikaa sitten kerroimme miten Lumimiestä eli Jetiä lähdettiin etsimään kansainvälisin tutkijavoimin.

Nyt venäläinen aluehallinto kertoo löytäneensä todisteita Lumimiehestä. Hallinto kertoi asian maanantaina verkkosivuillaan. Kemerovon alueen viranomaisten mukaan todisteet ovat kiistattomia ja todisteena siitä, että Jeti on todellinen.

Taiteilijan näkemys Lumimiehestä

Kansainvälisistä tutkijoista koostunut ryhmä löysi alueelta  jalanjälkiä, makuupaikan ja karvoja, joiden uskotaan kuuluvan Lumimiehelle. Olennon olemassaoloon liittyvät löydökset tehtiin luolasssa joka sijaitsee syrjäisellä vuoristoseudulla Siperian eteläosassa.

– He löysivät hänen jalanjälkiään, oletettavasti hänen vuoteensa ja useita merkkejä, joilla Jeti merkitsee reviirinsä. Kerätyt artefaktit analysoidaan erikoislaboratoriossa.

Lumimieheen viittaavat löydökset pitää vielä tutkia tarkemmin, jotta selviää seikkaileeko kyseinen olento todellakin Siperiassa.

Asiasta kertoi myös Mysteerien Maailma.

Lähteet: yle.fi, hs.fi ja iltalehti.fi

Kiitos vinkistä Henri, Timo, Pietari ja Isojalka.

Jaa sosiaalisissa medioissa:

22 kommenttia aiheeseen: Tutkimusmatkalta kerrotaan kertyneen todisteita Lumimiehen olemassaolosta

Sivu 1. Yhteensä 1.1
  • Ogeli sanoo:

    Oho, ihan valtavirran mediassakin tuosta mainittu! Myytit alkavat muuttua takaisin todellisuudeksi. 🙂

  • 555+111 sanoo:

    ”Kemerovon viranomaiset suhtautuvat löytöön ja lumimieheen innostuneesti, sillä karvaotuksen toivotaan tuovan turisteja alueelle, joka tällä hetkellä elää lähinnä kaivosteollisuudesta.”
    -Yle-

    ”Kemerovossa todisteita lumimiehestä on metsästetty vuositolkulla, sillä alue haluaa siitä matkailuvaltin.”
    -Hs-

  • Silence sanoo:

    Bisnestä…

  • turret tusk sanoo:

    jos noita jutskia on löydetty luolasta niin kyllä siellä joku isojalka asustaa.. missäs se sillä välin seikkaili kun ne tutkijat oli siellä? vai oliko se vaan vessassa. 😀

  • turret tusk sanoo:

    sain uuden kuvan..

  • t k i sanoo:

    Ihminen on vainonnut lumimiehiä ikiajat ja tämän takia lumimies on oppinut äärimmäiset varovaiseksi. Älykkäänä otuksena nuo apinamiehet välttää ihmista aina, kun se on mahdollista.

    Tosin jotkut yksilöt on tottuneet ihmisiin. Lumimiehen arvoitus -kirjassa kerrotaan, että ennen ihmiset olisi käyttäneet lumimiehiä kotieläiminä.

  • isojalka sanoo:

    Saa nähä mitä tuleman pitää. Katsotaan mitä testit kertovat. Sitten saamme paremmin selville onko kyseessä oikea jeti vaiko paikallisten kepponen.

    t k i: olen kanssasi samaa mieltä, että jos näitä olioita on niin kyseiset oliot ovat älyneet pysyä poissa ihmisen tiedosta. Tämä apinamies laji on älykkyydellään, piiloutumistaidoillaan, ihmisenvälttämisellään ja harvalukuisuudellaan pysynyt tieteeltä salassa. Sitä ihmettelen miksi kyseisen lajin yksilöitä pitää olla muka monia tuhansia, siksi koska muuten se ei olisi elinvoimainen. Entä jos kyseessä ei ole elinvoimainenlaji? Ehkä ihmisen liika metsien tuhoaminen ja asutuksen levitys on tiputtanut lumimies/isojalka kantaa viimeisen 50 vuoden aikana niin, että yksilöitä on enään pieni populaatio. Ja tämä pieni määrä on levittäytynyt eri puolille Siperiaa, Himalajaa, P-Amerikkaa jne.

  • kushisama sanoo:

    aika hyvä teoria isojalka. Onhan joitenkin muiden eläinlajien elinalueet kutistunut aikalailla.

  • pikkupossu sanoo:

    hahaa, hyväuskoiset hölmöt, se paljastui huijaukseksi 🙂

  • Joo-o sanoo:

    Joopajoo. Kaikkeen Venäjältä tulevaan kannattaa aina suhtautua varauksella. Oli se sitten ihminen, teknologia tai tieteellinen löytö.
    Kuinka ollakkaan, todisteita löytyi lähes vaivatta ja pienessä ajassa Venäjällä turistirysäksi suunnitellun alueen läheltä, kun tuota otusta on metsästetty kaikkialla muualla jo vuosien ajan ilman mitään konkreettista todistetta.

  • JaniP sanoo:

    Sademetsistäkin löydetään heimoja jotka ovat eläneet täysin eristyksissä muusta maailmasta.

  • Joo-o sanoo:

    Otsikossa kirjoitusvirhe: ”Lumimehen”

  • Nova sanoo:

    pikkupossu:

    ei paljastunut.

  • Wespa sanoo:

    Kiitos huomautuksesta. Otsikko korjattu. 🙂

  • isojalka sanoo:

    Joo-o: onhan tämän löydön kaltaisia todisteita löytynyt ennnkin ja muuallakin kuin venäjällä. Myös karvoja, joiden lajia ei ole voinut tunnistaa miksikään tunnistettavaksi lajiksi. Ja jalanjälkiä uskon monien tietävän löydetyn sadoittain. Erilaisia makuupaikkojakin on löydetty. Eli se ihmetyttää, kun uutisessa sanotaan että ennennäkemätön löytö , joka todistaa lumimiehen olemassaolon, vaikka näitä todisteita on löydetty iät ajat. Syy miksi silti näitä apinamiehiä tiede ei pidä näiden olemassaoloa todistettuna on , että koska he eivät pidä näiden todisteiden takaavan mitään. Eli vaikka juttu ei huijaukseksi paljastu ja karvojen jättäjä olisi tuntematon laji, niin ei se tieteen mukaan kuitenaan mitään todista. Tiede vaatii ruumista, muut todisteet eivät heille riitä. Jos menisimme ampumaan tälläisen otuksen, niin se olisi kuitenkin väärin, kosa laji saattaisi olla jo muutenkin uhanalainen eli jokainen menetetty suvun jatkaja olisi suuri menetys. Ja on epämoraalista ampua erittäin älykäs ja meidänkaltaisemme otus, vain siksi koska me haluamme saada todisteita tästä lajista. Muutenkin uhanalaisten lajien salametsästys on väärin, lumimies ei tee poikkeusta.

  • KeyWay sanoo:

    lumimies asuu miun anuksessa 🙂

  • Kk- sanoo:

    Juu, niinhän niiltä kaikilta ”tutkimusmatkoilta” löytyy ”todisteita” lumimiehen olemassaolossa.

    Kuten esimerkiksi huvittavassa ohjelmassa nimeltä Destination Truth, Josh Gates löytää ihan selvästi ison apinamiehen jalanpainauman himalajalta, ja avot, lämpökamerakin kertoo, että joku siellä himalajalla liikkuu. Voi jees.

  • isojalka sanoo:

    Kommentoimpas taas tähän artikkeliin pitkästä aikaa ja kyllä se on niin, että tuo juttu paljastui venäläispoliitikko Nikolai Valujevin julkisuustempüksi ja Kemerovon aluehallinnon turistien houkutteluksi. Mutta tämä ei kuitenkaan todista että lumimiestä/isojalkaa ei olisi olemassa. 😉
    Tuossa on juttu, jossa haastateltu Jeffrey Meldrumia, joka osallistui myös tuohon retkeen ja hän oli ainoa amerikkalainen, joka meni tuonne luolaan josta ”todisteet” löytyivät. Meldrum on myös sitä mieltä että tuo retki oli vain julkisuustemppu, tämän hän oli huomanut jo tuolla luollassa ollessaan :
    http://www.aol.com/2011/11/22/yeti-siberian-snowman-evidence_n_1107370.html#s388533

    Jeffrey Meldumista vielä, että hän kuuluu parhaimpiin isojalan tutkijoihin.

  • mustamies sanoo:

    isojalkaa/lumimiestä ei saata olla olemassa.. on olemassa tai ei ole olemassa.. miksi kirjoitat sen tässä vaiheessa näin vanhaan artikkeliin?

  • Isojalka sanoo:

    No tämä linkin juttu on marraskuun 22. päivä julkaistu eli sinällään se on aika uusi juttu, jonka halusin mainita tässä lumimies-artikkelissa, koska kyseinen juttu liittyy tähän artikkeliin. Oli jo aikeissa mainita se täällä jo silloin kuin luin tuon jutun, mutta taisi jäädä unholaan.

    PS. Igor Burtsev, kyseisen tutkimusretken järjestäjä, on myös minun Facebook-kaverini. 😀

  • mustamies sanoo:

    kuka nyt facebookissa olis? :/

  • "nurkkaan ahdistettu" sanoo:

    Voisiko olla yksinkertaisesti niin, että aikoinaan ihmisiä on paennut metsiin kun jääkausi on hieman hellittänyt. Siitä mekin varmaan ollaan saatu nimitys ”mettäläinen”. Myöhemmin kun venäläiset tunnistivat metsään paenneita, he nimittivät niitä vieläkin mettäläisiksi. Kilpailu on ollut kovaa vesistöjen lähettyvillä (Volgan rannalla) ja varmasti on tapahtunut kaikkea ikävää. Jos siellä on piileskellyt nykyisienkin vallankumousten jäljiltä porukkaa metsissä, niin miksei aikaisemmin. Vaatteet on tehty ehkä karhun tms. eläimen nahoista (ja kengät) ja alta paljastuisi varmasti joku muinaisuuteen jäänyt ihminen. Ei tämä kehitys niin vanhaa ole. Itse olen aikamoinen säikkyjä ja pakolainen. Pakorefleksit vieläkin hyvässä kunnossa. Metsä ehkä suo rauhaa hetkeksi. Ja metsässähän tässä vieläkin asutaan: vihreän kullan ympäröimänä. Ties kuinka paljon ihminen voi tilanteissa pelätä kun on jäänyt metsään. Nykyisin kyllä pääsisi vaikka lentokoneella toiselle puolelle maapalloa, mutta entäs ne ihmiset siellä: uskaltaisinko itse? Ehkä lumimiehelläkin on oma vanha merkityksensä. Kaikkien ei tarvinnut asua kylmässä.

Sivu 1. Yhteensä 1.1

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *