ME NA3MM3 S1NUT! NA3TKO SINA M31DAT???

Tietoa

ParanormaaliBlogi.net on Suomen seuratuin rajatiedon media. Olemme uutisoineet paranormaaleista ja muista oudoista ilmiöistä vuodesta 2007 lähtien.

Korostettu kommentti

Arska:

Kolumbiassa Medellin kaupungissa näköjään paljon tunnistamattomia objekti havaintoja, video ja kuvatallenteilla on useita silminnäkijöitä. Mielestäni nuo kiekkomaiset lentävä lautanen kuva ja videotallenteet ovat aika vakuuttavia todisteita siitä että emme ole todellakaan yksin.

Lentäjä pilotin kuvaama video pallomaisesta objektista pilvien yläpuolella on myös hyvä todiste vieraan älyn ohjauksessa olevasta kohteesta lähellä lentokonetta. Etelä-Amerikassa yleisesti on kaiketi jonkinlainen UFO – aalto menossa parasta aikaa. Mielenkiintoisia videoita nuo kaikki ja joissakin on mahdollisuus muuttaa selostuksen teksti Suomi kielelle.

Kommentoitu artikkeliin: Massahavaintoja Kolumbiassa

Tulossa

Siperia

Sivu 1. Yhteensä 1.1

Tutkimusmatkalta kerrotaan kertyneen todisteita Lumimiehen olemassaolosta

Vähän aikaa sitten kerroimme miten Lumimiestä eli Jetiä lähdettiin etsimään kansainvälisin tutkijavoimin.

Nyt venäläinen aluehallinto kertoo löytäneensä todisteita Lumimiehestä. Hallinto kertoi asian maanantaina verkkosivuillaan. Kemerovon alueen viranomaisten mukaan todisteet ovat kiistattomia ja todisteena siitä, että Jeti on todellinen.

Taiteilijan näkemys Lumimiehestä

Kansainvälisistä tutkijoista koostunut ryhmä löysi alueelta  jalanjälkiä, makuupaikan ja karvoja, joiden uskotaan kuuluvan Lumimiehelle. Olennon olemassaoloon liittyvät löydökset tehtiin luolasssa joka sijaitsee syrjäisellä vuoristoseudulla Siperian eteläosassa.

– He löysivät hänen jalanjälkiään, oletettavasti hänen vuoteensa ja useita merkkejä, joilla Jeti merkitsee reviirinsä. Kerätyt artefaktit analysoidaan erikoislaboratoriossa.

Lumimieheen viittaavat löydökset pitää vielä tutkia tarkemmin, jotta selviää seikkaileeko kyseinen olento todellakin Siperiassa.

Asiasta kertoi myös Mysteerien Maailma.

Lähteet: yle.fi, hs.fi ja iltalehti.fi

Kiitos vinkistä Henri, Timo, Pietari ja Isojalka.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Lumimiestä ollaan taas etsimässä

Venäjällä Kemerovon alueen Lumimes/Jetihavainnot ovat kolminkertaistuneet 20 vuodessa ja se on saanut tiedemiehet innostumaan.

Yksi uusimpien havaintojen tekijä 82-vuotias Raisa Sudochakova kertoo koiriensa ulvoneen Lumimiehen kohdatessaan.

– Se oli pitkä olento, mutta ei mikään jättiläinen. Sillä oli ruskeanharmaa karvapeite, kuten karhulla. Se ei kuitenkaan ollut karhu, sillä olen asunut koko ikäni Siperiassa enkä voi erehtyä siitä. Se käveli lähinnä kuin ihminen, Raisa kertoo kohtaamisestaan.

Taiteilijan näkemys Lumimiehestä

Lumimies eli Jeti on tuntematonta lajia edustava olento, jonka väitetään liikkuvan mm. Himalajan vuoristossa. Lumimiehen sanotaan useimmiten kulkevan kahdella jalalla ja olevan punertava- tai oranssikarvainen ja muistuttavan ihmisapinoita, esimerkiksi gorillaa.

Olennon olemassaoloa aiotaan nyt tutkia tarkemmin. Useiden maiden tiedemiehistä perustettu tutkimusryhmä on lähdössä tutkimaan Kemerovon aluetta. Tiedemiehet osallistuvat aluksi Lumimiestä käsittelevään konferenssiin.

Kerrottujen näköhavaintojen innoittamina venäläistutkijat ovat laskeneet, että alueella voi elää jopa kymmeniä Jetejä.

Yksi ensimmäisistä länsimaalaisten tekemistä Lumimieshavainnoista tapahtui jo vuonna 1832. Kiinalainen 3000 vuotta vanha tiedekirja mainitsee myös Lumimiehen.

Jetiä on etsitty myös Kiinasta. Lue myös aikaisempi juttumme Lumimieshavainnosta vuodelta 2008.

Lähteet: iltasanomat.fi, iltalehti.fi, wikipedia.org

Kiitos vinkistä Isojalalle. 🙂

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Venäjän lennonjohto: Avaruusolento puhui kissamaisesti

Venäjän Siperiassa tapahtuu kummia. Siperialainen lennonjohto bongasi laitteillaan ufon, jonka nopeudeksi mitattiin yli 9500 km/h. Kohde lensi alueella jolla ei pitänyt olla minkäänlaista liikennettä.

Lennonjohto yritti ottaa yhteyttä kohteeseen, mutta kuuli vain outoa kissamaista puhetta.

Paikalla kuvattiin myös video jossa kohde näkyy tutkassa koodilla 00000.

Lähde: dailymail.co.uk

Kiitos vinkistä A.H. 🙂

[ad#tra]
Tykkäys ja jakotoiminnot:

Avaruusolennot pelastivat maapallon tuhon

Tunguskan räjähdykseen keskittyneen yhdistyksen puheenjohtaja, tiedemies Yuri Labvin väittää, että avaruusolentojen alus pelasti maailman tuhon sata vuotta sitten.

Tunguskan räjähdys tapahtui vuonna 1908 Siperiassa Venäjällä. Räjähdyksen syytä ei ole varmuudella vieläkään saatu selville, mutta syyksi epäillään mm. meteoriitin räjähtämistä ilmakehässä.

Yuri väittää, että ufo törmäsi tahallaan meteoriittiin, jotta maapallo pelastuisi. Hän perustaa väitteensä tapahtumapaikalta löytyneisiin kvartsikristalleihin, joissa on outoa kirjoitusta. Labvinin mukaan nykyisillä teknologioilla sellaisia merkkejä ei voida tehdä.

Meillä ei ole teknologiaa, jolla voisi painaa sen kaltaisia kuvia kristalleihin. Löysimme myös silikaattia.

Brittien ufotutkija Nick Pope kehottaa tutkituttamaan paikalta löytyneet kivet.

Lähteet: The Sun, Uusi Suomi

Kiitokset vinkistä Joparille, Juholle, Rikulle ja WeR1:lle.

Mainos: Kiinnostaisiko paranormaali t-paita? Paranormaali Blogin fanituotteet täältä.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Reikä helvettiin

Venäläiset tiedemiehet  porasivat 14,5 kilometrin rei’än jossain Siperian tuntumilla. Poran terä alkoi yhtäkkiä pyörimään hurjan nopeasti – he olivat kohdanneet maaperässä onton kohdan ja päättivät ottaa selvää minne olivat osuneet. Tutkimukset saivat tuulta purjeisiin tämän merkillisen tapauksen myötä ja he laskivat reiästä alas mikrofonin muiden sensoreiden ohella kuunnellakseen mahdollisten mannerlaattojen ääntelyä. Alhaalta kuului kaikkea muuta kuin he olivat odottaneet – mikrofoni tallensi tuhansien ellei miljoonien kuolleiden tuskaista huutoa melkein 20 sekuntia ennen kuin mirofoni suli yli 2,000 celsiusksessa. Jokainen työmies ja tiedemies pakeni kauhuissaan paikalta peläten päästäneensä helvetin irti. Vai onko näin?

Tämä on yksi tarinoista mitä tapahtui. Vuonna 1984 venäläiset tiedemiehet kyllä porasivat rei’än 12 kilometriin. He huomasivat löytäneensä harvinaisia kivimuodostumia ja kaasun, sekä veden virtaamista. Lämmöksi he mittasivat 180 celsiusta. Epäilemättä paikka oli kuuma, muttei helvetillisen kuuma. Myös syntisten huudot jäivät vallan kuulematta. Vaikka netissä pyöriikin hyvin monta oikeaksi väitettyä ääniraitaa, ei mikään niistä tiedettävästi sitä ole. Raportti kaivausalueen vaikeuksista törmäsi visioon mitä olisikaan voinut löytyä 12 kilometristä. Hieman yliliijoiteltuja numeroita ja sepityksiä ontosta kohdasta, sekä huudoista. Saatiin mitä mainioin juttu letkauttaa heille, jotka väittivät, ettei Jumalaa ole olemassa.

On vaikeaa sanoa kenen suussa ja milloin tarina sai lopullisen muotonsa, mutta fakta on, että juttu pääsi uutisotsikoihin ja kiri aina Yhdysvaltoihin saakka, kuten alla olevasta videosta näkyy. Videon lopussa on myös ”syntisten” äänet.

Lähteet: Snopes ja Amightywind

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Outoja kalloja löydetty Siperiasta

Siperiasta on löydetty muutama tuhat vuotta vanhoja outoja kalloja. Tutkijoiden mukaan tarkoituksena on mahdollisesti ollut tuottaa kognitiivisilta kyvyiltään yli-inhimillisiä ihmisiä yhteisöön. Kuinka on mahdollista, että eri puolilla maailmaa täysin toisistaan irrallaan olevien kulttuurien parissa on harjoitettu samanlaista käytäntöä?

Kiitos vinkistä Willelle.

Mainos: CDON.com Indiana Jones 4: Ja Kristallikallon Valtakunta DVD

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Sivu 1. Yhteensä 1.1

Huomio!

Hei arvoisa Parablogin seuraaja,

Tämä sivusto toimii yksityisesti, täysin ilman ulkopuolista vaikutusta.

Sivuston toimintaa ja ylläpitokuluja (domaini, sivustotila) voit tukea lahjoittamalla haluamasi summan.

Olemme osa Suomen Galaktista Liittoa.

suomengalaktinenliitto.net

Voit tukea toimintaamme lahjoittamalla (PayPal ja pankkikortit)





Tai tilisiirrolla suoraan tilillemme.

Lahjoitustili:
Vesa Äijälä
FI98 5280 0020 0103 93
Kirjoita viestikenttään viestiksi: lahjoitus

Mainosyhteistyössä, otathan yhteyttä sähköpostilla: info.paranormaaliblogi(ät)gmail.com

Arkistot

Liity e-maillistaamme (uudet artikkelit mailiisi)

YHTEISTYÖSSÄ JA MUKANA

arkku net kotisivutilaa

suomen galaktinen liitto