ME NA3MM3 S1NUT! NA3TKO SINA M31DAT???
Tietoa

ParanormaaliBlogi.net on Suomen seuratuin rajatiedon media. Olemme uutisoineet paranormaaleista ja muista oudoista ilmiöistä vuodesta 2007 lähtien.

Korostettu kommentti

Arska:

Kolumbiassa Medellin kaupungissa näköjään paljon tunnistamattomia objekti havaintoja, video ja kuvatallenteilla on useita silminnäkijöitä. Mielestäni nuo kiekkomaiset lentävä lautanen kuva ja videotallenteet ovat aika vakuuttavia todisteita siitä että emme ole todellakaan yksin.

Lentäjä pilotin kuvaama video pallomaisesta objektista pilvien yläpuolella on myös hyvä todiste vieraan älyn ohjauksessa olevasta kohteesta lähellä lentokonetta. Etelä-Amerikassa yleisesti on kaiketi jonkinlainen UFO – aalto menossa parasta aikaa. Mielenkiintoisia videoita nuo kaikki ja joissakin on mahdollisuus muuttaa selostuksen teksti Suomi kielelle.

Kommentoitu artikkeliin: Massahavaintoja Kolumbiassa

Tulossa

IUFOC 2012 – Hämmästyttävää videomateriaalia Ufoista!

International UFO Congress 2012 pidettiin hiljattain. Paikalle kokoontui isoja nimiä luennoimaan ufoista, vuodesta 2012 ja avaruusolentojen olemassaolosta.

Ufotutkija ja journalisti Jaime Maussan kävi läpi lähivuosien hämmästyttävimpiä ufotapauksia, viljapeltokuvioita sekä outoja ääniä taivaalta – joista valtamedia on pysynyt pääosin täysin hiljaa. Tätä materiaalia et näe juurikaan mistään muualta!

Muutamia otteita luennolla esiteltävistä ufovideoista

Tässä siis ufotutkija Jaime Maussanin osuus IUFOC 2012 kongressilta.

Videoilla näkyy mm. tietoisen kaltaisesti liikkuvia valorykelmiä, joissa valot liikkuvat valtavaa vauhtia samalla vaihtaen paikkaa keskenään, ja joskus jopa lentäen toistensa sisään, tai muodostamaan yhden ison pallon.

Ufojen ja muiden valoilmiöiden lisäksi myös muut oudot ilmiöt ovat kasvaneet lähivuosina. Jaime Maussanin mukaan taivaalla nähdyt ilmiöt, oudot äänet sekä viljapeltokuviot ovat viestejä tulevalle mahdolliselle kontaktille.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

305 kommenttia aiheeseen: IUFOC 2012 – Hämmästyttävää videomateriaalia Ufoista!

Sivu 1. Yhteensä 1.1
  • Ogeli sanoo:

    Tämän hiljattain ilmestyneen Polar Clock-viljapeltokuvion mukaan 4. Elokuuta tulee tapahtumaan jotain todella merkittävää:
    http://www.cropcircleconnector.com/2012/mantondrove/mantondrove2012a.html

  • Jugi sanoo:

    Venuksen ylikulkua esittävä viljapeltokuvio osoitti, että niihin ei ole uskomista.

  • WeAreNotAlone sanoo:

    Kuu-ukot ne kohta tulloo sielt.

  • JAAGGO sanoo:
  • jatu sanoo:

    Hyvä aihe tämäkin!! Varmasti saadaan paljon keskustelua aikaiseksi!

  • Jugi sanoo:

    JAAGGO, sitä se varmasti on.

  • Vergilius sanoo:

    Olen tästä kirjoittanut aikaisemminkin, mutta tiesittekö että alienit pystyvät hengittämään vain vedyn ja heliumin sekoitusta suhteessa 42/58 %. He näkevät samalla tavalla ihmissilmälle näkyvän spektrin, kuten mekin.

    Hajureseptoreita heillä on suurin piirtein sama määrä kuin oselotilla. Tosin kuin uskotaan, heillä EI ole telepaattisia ominaisuuksia! Joten voitte ottaa ne foliohatut pois päästä 🙂 Mielemme ovat turvassa.

  • yrjo.taneli sanoo:

    Nuo äänet mitä on havaittu ympäri maailmaa on kieltämättä erikoisia. Mitä se nainen tuossa selittää niistä äänistä? Mitä se niistä äänistä yleensäkin puhuu, kun ei kaikkea ymmärrä?

    Pesäpallo pelissä taisi mennä vähän plasmat sekaisin äänien takia. 🙂

  • Jugi sanoo:

    On ollut huhuja jossa kerrotaan, että äänet olisivat peräisin jostain avaruudesta. Mene ja tiedä…

  • Karhunvartija sanoo:

    Harvat tietää noiden äänien lähteen. Mut ne jotka ymmärtää mitä mä tarkoitan kun puhun Arcturuksen resonanssista, tietävät mitä tarkoitan. Noil äänill on merkitys, mutta ne on vaan tarkoitettu tietyille ihmiskunnan edustajien ymmärrettäväksi. Valitettavasti en voi tämän tarkemmin täst sanoa. Kyl tuutte ymmärtää aikanaan! 🙂

  • yrjo.taneli sanoo:

    Minun käsityksen mukaan ääni ei kulje avaruudesta, koska avaruudessa on tyhjiö. Voiko se sieltä sitten tulla? Ei voi tietää…

  • Karhunvartija sanoo:

    Sen verran voin kertoo, et noi äänet ei tule avaruudesta. Mut noiden äänien alkuperä ei ole täältä meidän planeetalta!! Mä en ole ihan varma miten plajon mulla on lupaa kertoa täst! 🙂

  • jatu sanoo:

    Vergilius:
    ”alienit pystyvät hengittämään vain vedyn ja heliumin sekoitusta suhteessa 42/58 %”

    Mistä tietosi on peräisin? Ihan mielenkiinnosta?

  • Vergilius sanoo:

    Heh, luin sen joskus jostain ”UFO-researchmikälienee” -sivustolta. Oli ihan pakko laittaa ylös 😀 Ja jakaa tämä hämmästyttävän tarkka informaatiovalistus muun maailman kanssa. Olen samaa mieltä kanssasi, Jatu; kiinnostaisi kovasti tietää mistä tuollainen tieto on pamahtanut ihmiskunnan käsiin. Kaikennäköiseen sitä törmää, kun surffailee 🙂 ”Hajureseptoreita suurin piirtein sama määrä kuin oselotilla”
    Riiight…

  • Karhunvartija sanoo:

    Verglius toi ei pidä yhtään paikkaansa toi tieto. Oikeet alienit on ihan erilaisia ja kyl ne osaa oikeesti tehdä kaikkea telepatialla. Ja ne voi hengittää meidän happea ihan normaalisti koska heilläkin on happiplaneetta niinkuin Maa. Joku on vaan keksiny noi jutut. Ihan typerää väärää tietoa 🙁

  • Vergilius sanoo:

    Riiight… 🙂

  • Skeptikko sanoo:

    Karhunvartija, ei oikee huvita noi sun vitsit.

  • Karhunvartija sanoo:

    Mitkä vitsit. Sanon vaan et on oikeetakin tietoa olemassa, jos vaan vaivautuu hakeemaan ja etsimään. Tai sitten kysyy joltain joka oikeesti tietää näistä asioista jotain. Saat kyllä nähdä, että sitten kun alienit näyttää itsensä tän 2012 lopulla, kuten mayat ennusti ja vie meidät new age aikaan niin on vitsit vähissä. Skeptikot ne ei vaan haluu ottaa selvää mistään kun ei oikeesti kiinnosta tärkeät asiat.

  • Skeptikko sanoo:

    Mayat eivät puhuneet mitään alieneistä, saati sitten niiden näyttäytymisestä.

  • papparainen sanoo:

    Ehdin jo innostua, kunnes taas tuo meksikolainen valkopäinen pappa ilmaantui paikalle. Ei ole koskaan oikeen vakuuttanut videot, joissa tuo herra esiintyy. 😛

  • KARHU IV sanoo:

    Wow, kaksi tyyppiä jotka väittää ”tietävänsä” mitä ja millasia alienit on, tai että niitä täällä on edes käynyt, tappelee keskenään.

  • Karhunvartija sanoo:

    Kyllä ne puhui, ja siitä on paljon todisteita. Alienit tulevat 2012 ja vievät meidät uuteen aikaan. Ei mua haittaa, jos et usko, koska tiedän et tuut sit näkee! 🙂 Kato vaikka nämä jutut ainakin, niin ehkä ymmärrät jotain. Jos skeptikko vaan haluaa ymmärtää tai yrittää. Tää kertoo just siitä et kun ei usko tai ei kiinnosta niin ei viitsitä hankkii oikeet tietoo! Tietäisitpä vaan mitä kaikkee voisin sul paljastaa näist asioist..

    http://www.squidoo.com/aliens-return-2012

    http://www.reuters.com/article/2011/09/26/idUS333894436320110926

    Todisteita on paljon viel!

  • Nexeon sanoo:

    Karhunvartijalla on melko mielenkiintoista ”tietoa”. Kaikenlaista ja vastaavanlaistakin tietoa on oman nenänkin eteen monesti tupsahtanut, mutta sen uskottavuuteen en osaa sanoa juuta enkä jaata. Asiat jäävät kai nähtäväksi, itse kun en ole omin silmin tai omin korvin mitään kuullut tai nähnyt…vielä.

    Toki, jos mieltänsä oikeasti avartaa ja katsoo kaikkea tapahtunutta vähän laajemmalta perspektiiviltä, asioille tuntuu muodostuvan jonkinlainen yhteys/kaava. Monenmoisia muutoksia on jo tapahtunut ei ainoastaan tällä planeetalla vaan läpi koko aurinkokunnan ja itseasiassa myös läpi koko galaksin.

    Saas nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan… 🙂

  • Vergilius sanoo:

    ”Wow, kaksi tyyppiä jotka väittää “tietävänsä” mitä ja millasia alienit on, tai että niitä täällä on edes käynyt, tappelee keskenään.”

    Jos viittaat tällä lauseellasi minuun, niin lueppas tarkemmin, mitä olen kirjoittanut. Minä en väitä tietäväni yhtään mitään ”alieneista”. Se oli silkkaa sarkasmia, mitä kirjoitin. Mikäli tarkoitit jotakin muuta blogaajaa, niin nevermind.

  • Karhunvartija sanoo:

    Jos mä kertoisin, mistä kaikkialt mä olen mun tiedon saanu, ette uskois kuitenkaan. Nexeon on oikeessa. Kannattaa avarta mieltä ja vähän yhdistää juttuja niin tajuaa että miten paljon kaikki käy järkeen ja loksahtaa paikalleen! Tää on kaikki oikeesti suunniteltu jo kauan sitten ja mayat ties tän ja piti alieneja jumalina ja ennusti että ne tulevat takaisin. Ja ootteko muuten kuulleet siitä et ihmiset käy Arcturuksessa? Voin paljastaa, että se vähän niinkuin liittyy tähän juttuun eikä muuten ole mikään ihan tuulesta temmattu juttu! 😉 Tämän voin vannoa käsi siskoni haudalla. Oikeesti on paljon, mitä te ette tiedä.

  • sepi sanoo:

    Karhunvartija toivon tosisissani että olet joku trolli..:D vaikka kaikki alienit sun muut öttimöntiäiset avaruudesta kiinostaakin niin ei tarvi olla silti niin sinisilmäinen ja uskoa kaikkea mitä internetin villistä maailmasta löytyy…mitä tohon mayakalenteriin tulee niin eikös juuri löydetty uusi kalenteri joka jatkuisi yli vuoden 2012??

  • Ogeli sanoo:

    Kuulemma juuri tuolloin elokuun 4. voisi mahdollisesti vihdoinkin olla ufojen massanäyttäytyminen taivaalla, siis julkisesti kaikkialla. Jotain merkittävää tuolloin tapahtuu, mutta en haluaisi uskoa että kyseessä on kuitekaan mikään luonnonmullistus.

  • Karhunvartija sanoo:

    Voit ensin kertoo, mikä on trolli, niin kerron sitten et oonko sellainen. Se kalenteri mikä löydettiin on just sitä new age aikaa kuvaava ja se kestää monta tuhatta vuotta 2012 jälkeen kunnes sit tulee taas uusi aika jolloin tapahtuu taas mullistavia asioita. Mutta sillon ollaan jo valmiita siihen. Tällä hetkellä kaikki ihmiskunta ei ole, ja sitä pitää auttaa valmistautuu. Nyt olis se viimeinen aika herätä ja alkaa ottaa asioist oikeasti selvää. Ja kuten sanoin, ei mun kaikki lähteet ole netist. Mutta totuutta on myös siel ja paljon, pitää vaan pitää silmät auki ja etsiä! 🙂 Kyllä te siihen pystytte. Mä uskon et kaikis ihmsissä on se halu tietää näistä jutuista ja ei kannata siks vastustaa mitä oma vaisto sanoo! Rohkeasti vaa! 🙂

  • Karhunvartija sanoo:

    Jos trolli on englantia, niin sanoks et mä olen peikko vai? Katoin sanakirjast? Miksi mä sit olen peikko Sepi? Et sä edes tunne mua mitenkää. Mut Ihan miten vaa.

  • KARHU IV sanoo:

    Karhunvartija, sinun ”tietosi” eivät ole mitään tietoja ennen kuin todistat ne, vaan väitteitä. Ja miten et muka tiedä mikä on trolli, jos tiedät mitä alienit hengittää? Jälkimmäinen ”tieto” kuvaa että olet pyörinyt netissä paljonkin, jolloin sinun pitäisi tietää mikä on trolli.

  • Karhunvartija sanoo:

    En tajuu miten joku trolli liittyy alienien hengittämiseen. Mulle on ihan sama mitä trolli meinaa. Maya kirjoituksissa on selkeitä todisteita täst asiast mist olen puhunut. Mä en sano et oon mikään maailman fiksuin ihminen, mutta mua fiksummat ihmiset on näitä tulkinneet ja sit ilmoittaneet mitä on löytäneet näist. Mutta mulla on myös ensi käden tietoo näist kaikist asioista, ja se tulee myös mua paljon tärkeemmältä henkilöltä. Mä en voi tärkeitä todisteita ihan noin vaan antaa mutta kyllä totuus tulee ilmi, se on hyvin fakta juttu. Uusi muutos on tulossa 2012 ja kaikki tulee muuttuu syvällisesti! 🙂 Ja kuten mä sanoin, palasia totuutta on siroteltu kaikkialle, pitää vaan ajatella avarasti niin vast sit voi oikeesti nähdä ne palaset. HE ovat jo tääl, meidän keskuudessa, TRUST me! 😀 Oletteko muute koskaan katsoneet tai lukenu Raunileena luukasen juttuja? Ps kannattaa! 😉

  • Huttu sanoo:

    Tä sivusto on kyllä vajonut niin alas..

  • Isojalka sanoo:

    Olen luullut että näihin alieneihin liittyviä tietoja olisi salattu esim. Yhdysvaltojen toimesta, mutta kun näitä Paranormaaliblogin kommenteja lukee, niin näyttää siltä, että kyseiset tiedot ovat julkisia ja kaikkien katsottavissa. Onko Yhdysvaltojen (tai jonkin salaisen ryhmittymän) kyky salata tietojaan oikeasti näin huono, jos siis internet on sitä tietoa ihan pullollaan ja vähän ylikin?

  • Wespa sanoo:

    On olemassa ns. Whistleblowereita, eli henkilöitä jotka vuotavat salaista tietoa, näihin kuuluu mm. entisiä astronautteja. Kun henkilö jää eläkkeelle ja ei ole paljon enää elinvuosia, niin totuus on helpompi laittaa menemään tulille kun ei ole enää pelkoa työpaikan ja maineen menettämisestä, tässä tapauksessa ei siis enää ole rahalliset ja pelkomotiivit estämässä totuuden esilletulemista.

  • Karhunvartija sanoo:

    Tää koko meidän maailma on aika alas vajonnut. Miettikää ny kaikkee sotaa ja nälkää ja kurjuutta. Just tälläisellä hetkel tarvii maailma jotain, mikä lois toivon taas ihmisille. Tämä toivo sit tulee kun alienit paljastaa ittensä ja vie meidät uuteen aikaan. Sitten kaikki NÄKEE ja TAJUU että emme ole yksin ja meistä välitetään. Me kaikki nähdään ja tajutaan. Ei tartte jumalaa, kun on niinku konkreettinen voima täällä, joka haluu olla meit varten. 🙂 Edessä on hyvät ajat! Ite ainakin ootan niitä. Ja noi maailmanloppujutut on kaikki ihan huuhaajuttuja. Ei tarvitse pelätä enää pian! 😀 Niin sanotusti NEW AGE ARE COMING HERE! 🙂

  • Nexeon sanoo:

    Hiukan jo alkoi naurattaa tuossa kun lueskelin tätä keskustelua. Tavallaan ymmärrän Karhunvartijan pointin. Olen joskus itsekin törmännyt tilanteisiin kun jokin asia, joka itselle on selkeä kuin kristalli, mutta toiselle henkilölle ei aivan niin selkeä. Yritä nyt sit siinä kertoa asia, joka koostuu kymmenistä palasista. Asia, jonka ymmärtämiseen sulla itselläkin on mennyt vähintäänkin vuosi ja jonka tämä toinen henkilö tahtoisi ymmärtää heti viidessä minuutissa.

    Jotta voit ymmärtää asian ”C”, tulee sinun ensiksi ymmärtää ja sisäistää asia ”B”, mutta ennen sitä pitää tietysti sisäistää asia ”A” ennen kuin voi ymmärtää asiaa alkuunkaan. Jos lähdet sellaiselle henkilölle kertomaan asiasta ”C”, joka ei ole kuullutkaan asiasta ”B” ja ”A”, voit olla aivan varma, että pitkät ja tarkat selityksesi menevät aivan hukkaan 🙂

    Itse olen seurannut asioita jo useamman vuoden käyttämällä eri lähteitä, joihin lukeutuu kirjat, dokkarit, uutiset ympäri maailman jne…ja vasta viimeisen vuoden ajan olen alkanut hahmottamaan sitä niin sanottua ”The Big Picture”. Big picture made of little pictures. Sitä on vaikea selittää näin muutamassa minuutissa, koska kuten jo tuossa aiemmin mainitsin, itselläni tämän ymmärtämiseen meni vuosia 🙂

  • Ogeli sanoo:

    Karhunvartijakin on positiivisella asenteella liikenteessä. Sitä tarvittaisiin enemmänkin tässä maailmassa. 🙂

  • jatu sanoo:

    Minusta kerrankin videosarja, jota jaksaa katsoa.
    Mikäli videot on feikkejä, niin pirskatin hyvin tehtyjä.

    Vergilius: Heh, sitä vähän meinasinkin 🙂

  • Ogeli sanoo:

    Nexeon, tuo tosiaan on huvittavaa. Ymmärrän täysin mistä puhut. 🙂

  • Nexeon sanoo:

    Uskon täysin, että ymmärrät. Hymyillen vaan eteenpäin 🙂

  • Skeptikko sanoo:

    Karhunvartija, kyllä sinä taidat olla ”trolli” käyttäjä.

    Trolli on internet-slangisana, jolla tarkoitetaan viestiä tai henkilöä, jonka ensisijainen tarkoitus on ärsyttää ihmisiä, aiheuttaa ristiriitoja, turhien viestien kirjoittamista ja saada vastaukseksi fleimejä tai ennalta-arvattavia viestejä taikka peittää kirjoittajan puutteet käsiteltävänä olevan asian tuntemuksessa. [1] Samaa tarkoittava suomenkielisillä palstoilla syntynyt sana on provo, sanasta provokaatio

    Kerro todisteet jos sinulla niitä on.

  • yrjo.taneli sanoo:

    Tässä sulle karhunvartija: http://www.youtube.com/watch?v=kC5J3tZSecs

  • Jugi sanoo:

    Karhunvartija, nyt kun tiedät noinkin paljon ufoista sekä ihmiskunnan tulevaisuudesta, niin miksetpä kertoisi milloin alienit näyttäytyvät KUNNOLLA.

  • KARHU IV sanoo:

    Lupaan ristiä käteni sille että jotain hyvää tapahtuisi ja toivoa sitä, mutta en voi luvata uskoa ns. ”sokeasti” sitä ellen itse näe todisteita, tai ellei joku luottohenkilöni niitä näe, tai ellei julkisuuteen ilmene vedenpitäviä, selkeitä todisteita.

  • KARHU IV sanoo:

    Omg, tajusin juuri että se ääni mitä maailmalla väitetään kuuluvan, kun gabriel soittaa torveaan, on totta.. Nimittäin se on tapahtunut kesken MLB ottelun ja selostajatkin huomioivat sen ja sanovat että it sounds supernatural. Se video ei voi olla feikki, ei niin mitenkään.

  • Hexa^^ sanoo:

    —Ja kuten mä sanoin, palasia totuutta on siroteltu kaikkialle, pitää vaan ajatella avarasti niin vast sit voi oikeesti nähdä ne palaset. HE ovat jo tääl—

    —ja wespa totuus on helpompi laittaa menemään tulille kun ei ole enää pelkoa työpaikan ja maineen menettämisestä, tässä tapauksessa ei siis enää ole rahalliset ja pelkomotiivit estämässä totuuden esilletulemista.—-= joo todellakin näinhänse on ja eliittin ( tiedon suojelija ilmeisesti parhaiten suojelee tietoa vain olla avoimesti puuttumatta asiaan sillä parhaiten jo pimentynyt kansa pidetään pimennossa kun olkaa kohautetaan suurissakin paljastuksissa ja täten asia hukkuu ”tiedon sekamelskaan” !!.. tiede tosin menee sitä vauhtia eteenpäin että pian on keinot jo hallita ihmistä ja tietyillä jalkaa ovenväliin seikoilla tämä mahdollistetaan vielä paremmin..

    tuosta –totuutta on siroteltu kaikkialle, pitää vaan ajatella avarasti niin vast sit voi oikeesti nähdä ne palaset.
    sanoisin että näin vahvasti tuntuu olevan ja sitä minäkin olen teille yrittänyt kertoa muuttakaa luonnettanne ja sisäistä olemustanne niin vasta sen jälkeen muutamien avoimesti vietettyjen vuosienjälkeen tulet huomaamaan että asiat ympärilläsi eivät ole sitä mitä olet niiden luulleet olevan.Käsittääkseni sinun tulisi epäilevästipohtia jokaista median ulos antia sekä muitakin maapallon tapahtumia ja pohtia asioita EI hyljätä vain tallettaa muistiin jotta pystyisit myöhemmin muodostamana vaikeampia yhtälöitä mielessäsi muista että Voit vain kehittyä tällä saralla!
    hemmetti vieköön astukaa jo komeroistanne esiin ja avoimesti aukaiskaamme salaiset arkistot

  • Karhunvartija sanoo:

    Mahtavaa nähä kun tääl on muitakin jotka on ymmärtänyt tän jutun mitä on meneillään! 😀 Se ei meinaan ole ihan helppoo tajuat ilman apuu! Kannattaa muutkin kuunella mitä heillä on sanottavaa. Koska jos te ette haluu avata silmiänne ajoissa, voi olla melko iso järkytys kun sit kaikki tulee esiin ja new age aika koittaa! Mutta ei se kuitenkaan tuu olee mikään paha järkytys, kuten mä jo sanoin. jos sä haluut skeptikko mua röllinä pitää niin ei se mua haittaa, mä ymmärrän et tää voi olla vähän hankala juttu ja kuulostaa joknun mielestä hassultakin, mutta mä suon ton teille. Kaikilla on se ihan oma oikeus tehdä täst oma mielipide, mä suon teil kaikille sen 🙂 Ootte kaikki kuitenki varmasti hyvii tyyppejä! 😀 Tää on ollu hyvä keskustelu muutenki!! Nii ja wespalla on tosi hyvä pointti siin mitä se sanoi, ps ps! 😉

  • Silence sanoo:

    Itämeren ufo on kumminkin vaan joku harvinainen luonnonmuodostuma =)

    Mutta kyllä se voisi/saisi olla jo (ufo) se viimeinen niitti tähän arvailu/väittely spekulaatioon ufoista. Päästäisiin siinäkin asiassa seuraavalle tasolle – faktana puhumaan, että ufoja on! =)

  • yrjo.taneli sanoo:

    Jotkin kommentoijat kuulostaa pelottavan paljon Jeesuksen sanan levittäjiltä. Taitaa asiat mennä uskon asioihin eikä ole mitään fakta pohjaa. Vaikka itsekin toivoisin 2012 jotain erikoista, niin ei sitä kannata toivomusten ja epäonnen antaa vaikuttaa ajattelun lopputulokseen: Kyllä se Jeesus vielä tulee! Voi myös tulla ”new age aika” pettymyksenäkin.

  • tool sanoo:

    Karhunvartija tsemppiä sulle,kaikki valkenee aikanaan..:)
    @Nexeon: komppaan täysin mielipidettäsi siitä että tiedon määrä on valtava ja sen sisäistäminen vie paljon aikaa ja maaliin tuskin ekana pääseekään.Itse myös tutkinu/pohtinu/etsinyt tietoa 90-luvulta lähtien ja tuntuu että on vasta pintaa raapaissut kun on niin paljon palasia jotka on yhteydessä toisiinsa..Talous kuviot on nyt meikän hitti aihe mihin olen keskittynyt ja voin todeta että eliittillä on kovin loppukiri meneillään..nämäkin pikkuseikat vaan sattuu olemaan mukana tuossa big planissa..;)

  • Vergilius sanoo:

    Itse asiassa, se (Itämeren pohjassa oleva objekti) ei voi olla määritelmältään UFO, joka tarkoittaa tunnistamatonta lentävää esinettä. Sillä se on merenpohjassa. Kävisikö vaikka, hmm… USO? Unidentified Submerged Object? 😉

  • Karhunvartija sanoo:

    Vergilius vaa yrittää ärsyttää älykkäillä kommenteillaan. Ei kukaa tiedä mikä se on siellä. Voi olla ihan hyvin ufo!
    Yrjö taneli, mä en ainakaan mitään jeesuksen sanaa levitä, en usko mihinkään jumaliin tai tommosiin eikä tarvii, kun on ihan konkreettinen voima tulossa, joka haluaa olla ja auttaa meitä olemaan parempia ja toteuttaa itteämme! 🙂 Kyl se odotus sit palkitaan kun se aika tulee .. ja se tulee pian! Tää kaikki alkaa jo elokuussa ja kai joku täst jo jotai kirjoittikin. ensin ne käy ja näyttäytyy Valittjen ja vast tämän jälkeen, kun Valitut astuvat esiin muunkin ihmisten nähtäväks, ja ilmoittavat HEIDÄN olemassaolostaan, tulee taivas olee kuin hehkuva valojen meri, kun laivojen polttimot lieskuvat taivaalla!! 😀 Kaikki tulee muutuu, tosi syvällisesti, kuten olen sanonut! Ja kiitos menee myös mayoille, joiden avulla osa meist pystyi valmistutuu tähä!

  • Vergilius sanoo:

    Olipas siinä aikamoinen profetia. Ehkä olen ymmärtänyt väärin, mutta eikö UFO tarkoita = Unidentified Flying Obect? Ja vaikka se objekti liikkuisi siellä ympäri merenpohjaa, se ei tee siitä UFO:a. Vedessä ei voi lentää. Siellä ei vallitse aerodynamiikka. Kai kaikki ymmärtää, mitä tarkoittaa lentäminen, ettei minun tarvitse sitä alkaa selittää? Mielestäni USO on ihan pätevä kuvailu tuosta objektista. Ja vaikka siellä pohjassa olisi avaruusalus, se ei täytä silloinkaan UFO:n määritelmää.

  • Skeptikko sanoo:

    Karhunvartija, onko sinulla niitä todisteita vai uskotko vaan, että sinulla niitä on?
    Mitä sitten sanot jos ufot eivät näyttäydykkään elokuussa? Keksit varmaan uuden päivämäärän?

  • Karhunvartija sanoo:

    Ei minun tarvitse uskoa, tiedän. Ja kyllä mulla on todisteita mutta kuten mä sanoin etä mä en voi paljastaa niitä vielä, ja tää asia ei ole musta kiinni. Mä ymmärrän sua ihan täysin skeptikko. jos mä olisin sun asemas niin sanoisin ihan samat asiat kun sä ja olisin ihan yht epäileväinen. Mä tajuun sua! Mut mä lupaan että tulen antamaan ainakin jotain todisteita jossain vaiheessa. Ei siihe pitäs mennä kauaa aikaa, olkaa kärsivällisii! 😀 Mä ilmotan kyl sit. Ja sen jälkeen ymmärrätte. Ei kannata hukata toivoo pois! Ja viel tästä, et kyllä alienit tulevat 100% näyttäytyy elokuussa Valituille. Tää on fakta. ja voin ihan rehellisesti sanoo, että en mä kyllä päivämäärää tiedä sitä elokuun päivämäärää. Sorry :/

  • Silence sanoo:

    Skeptikko, etkö sinä tiedä, että Athabantian-avauusalukselta ilmoitettiin viime kesänä, että puolentoista vuoden kuluessa koemme uuden maapallon ilmestymisen – eli näin ollen vuoden 2012 loppuun mennessä =)

    Vergilius, ei kannata hiuksia halkoa (flamee).

  • Vergilius sanoo:

    En minä millään muotoa pahalla tavalla halunnut kirjoitustasi kommentoida; se ei suinkaan ollut tarkoitukseni, Silence. Minulla vaan on analyyttinen mieli ja saan toisinaan hupia ajatus- ja sanaleikeistä 😉

  • Skeptikko sanoo:

    Karhunvartija, mikset voi paljastaa meille niitä sun ”todisteita” ? Oletko jostain korkeammasta ulottuvuudesta vai?

  • Karhunvartija sanoo:

    Hee hee, en mä mistään toisesta ulottuvuudesta ole kyl 😀 Sen verran voin sanoo, et mulla ei ole lupa antaa niitä todisteita. viellä! Koettakaa kaikki jaksaa olla kärsivällisii, tiedän et tää juttu kiinnostaa!! 🙂 Kyl kaikki tulee selviämään täysin! 🙂 Mähän luopasin et tuun kyl ne antamaan ne todisteet ja sit kun new age aikajakso tulee ja koittaa niin kukaan ei enää tarvii todisteita mistään täst!! 😀 Sit voidaan vaiks porukal tavata yhdes ja miettii ja muistella näit keskusteluja! se olisi mukavaa mun mielestä 🙂

  • Skeptikko sanoo:

    Miksi sulla ei ole lupaa antaa niitä todisteita? 🙂

  • Karhunvartija sanoo:

    Mut on kielletty luovuttamasta niitä, viellä! Kyllä se totuus tulee viel ilmi ja tulette kaikki näkemään ne todisteet! 🙂 Sit te ymmärrätte, säkin skeptikko et miks niitä ei voinu altaa julki ennen oikeaa hetkeä. ja se hetki on heti kun alienit ovat käyneet Valittujen luona ja valitut astuvat esiin! 🙂 Rohkeutta odottaa sulle skeptikko! 😀
    Mitä mielt ootte siitä mitä mä ehdotin? et kokoonnutaan sit joskus, kun kaikki mullistus on tapahtunut ja ,muistellaan näit juttuja täältä?! 🙂

  • Skeptikko sanoo:

    Ketkä on sitten niitä valittuja? Mitä pitäisi tehdä jotta pääsee valituksi? Kuka on kieltäny sua antamasta niitä todisteita? Ja joo kyllä minä ainakin voisin tavata teidät niinkin ison muutoksen jälkeen 😉

  • yrjo.taneli sanoo:

    Karhunvartija: ”Ei minun tarvitse uskoa, tiedän.”

    Näin olen kuullut kirkko ihmistenkin monesti sanovan ja tekevän sen nojalla monenlaisia asioita. Ne on monesti myös erehtynyt. Vaikka ne oli niin varmoja ja TIESI OIKEASTI asian olevan niin. Sinä olet samanlainen erehtyväinen. Palaa nyt vähän maan pinnalle. Ajatteleppa nyt mistä asioista sä tiedät varmasti, erehtymättömästi? Mikä siitä tiedosta tekee niin luotettavaa? Sinun toivomukset, pyyteet, halu kokea jotain…

  • Huttu sanoo:

    ”Mikä siitä tiedosta tekee niin luotettavaa? Sinun toivomukset, pyyteet, halu kokea jotain…”

    Hän tuolla ylempänä sanoi että häntä viisaammat ovat nämä asiat hänelle kertoneet ja hän uskoo niihin.

    Eli luultavasti katsonut jonkun kanavoijan youtube-videoita ja haksahtanut niihin. Voi että sitä pettymyksen määrää kun tuo luvattu päivämäärä tulee ja mitään ei tapahdu.

    Sotia ja konflikteja on ollut maailmassa ihan varhaisesta historiasta lähtien, nykyään media vaan mässäilee niin paljon sillä kaikella että halusit tai et, saat tietää niistä joka päivä.

  • Karhunvartija sanoo:

    Mä en voi paljastaa noita asioita mitä kysyit sulle skeptikko, kuten mä sanoin mulla ei ole lupaa. Sen verran voin sanoo, et alienit itse nimesi Valitut. Ja nää tiedot tulee kyl ihan mun lähipiiristä hyvin läheiselt ja luotettavalta taholta ,ei mistään nettivideoista 🙂 Sitten kun kaikki tulee ilmi niin tajuutte, miks mä en voinu näit asioit paljastaa 🙂 Rohkeutta odottaa! Minä ja skeptikko sit ainakin mennään muisteleen menneitä! 😀 Kun tulee new age aika ja syvällinen muutos on tapahtunut! Mun pitää nyt mennä mut mä katos jos kerkeen illalla tai huomenna taas tänne! 🙂

  • Skeptikko sanoo:

    Muutoksen tapahtuessa tapaan sut karhunvartija ja kiitän sua syvällisesti 🙂

  • XdogX sanoo:

    En tiedä onko karhunvartija, trolli vai muumi, mutta uskon että hänen mainitsemat asiat saattavat hyvinkin toteutua.

    Uskon itse uuden ajan alkuun, ja että se tulee alkamaan pian.

    Onko kukaan tietoinen siitä että myös spirituaalinen maailma lähestyy meitä, ja tulee myös näkyvämmäksi kokoajan?

    Itse olen kokenut uskomattomia asioita henkimaailman ”kanssa”, ja se on muuttanut elämäni. En puhu nyt siis uskonasioista, vaan maallikolle ehkä tutummin aaveista. En yhtään ihmettele, jos ihmiset eivät usko näihin puheisiin, eikä täysin kannatakkaan, ennen kun itse kokee.

    Mutta haluan vain sanoa, että ANTAKAA ITSELLENNE MAHDOLLISUUS NÄHDÄ KAIKKI! On hyvä tietää suurinpiirtein mistä maailmassa on kyse..Valitettavan moni sulkee silmänsä, ja kieltäytyy näkemästä totuutta. Työnteko, raha, päihteet ja seksi..kaikki varmaan pieninä annoksina ok, mutta kun rupeat niiden orjaksi, unohdat sen mistä oikeasti elämässä on kyse.

    Anyway, keep your eyes open!

    http://topdocumentaryfilms.com/

  • Silence sanoo:

    Sen verran voin sanoo, et alienit itse nimesi Valitut

    Lapsi on terve kun se leikkii =)

    Alienit mitään valitse, koska voimassa on vapaa tahto =)

  • Entity sanoo:

    http://www.youtube.com/watch?v=H_qDHs_-Hyw

    – Salattua tietoa, joka on saatavilla vain mysteeriin vihityille ja heistäkin vain niille joilla on oikea viisaus.
    – Ennustus tulevasta, jossa odottaa pelastus tosiuskovaisille.
    – Ymmärrystä vääräuskoisille ja eksyneille sieluille, jotka ovat tervetulleet keskustelemaan totuudesta ja todellisesta voimasta, joka korjaa vajavaisuutemme.

    Uskonnolta kuulostaa minusta, sen lisäksi kuulostaa vaaralliselta kulttitouhulta. Älkää ihmiset hyvät seotko youtube-videoihin.

    Jos joudutte oikeisiin vaikeuksiin, apua on saatavilla:

    http://www.uskontojenuhrientuki.fi/

    Ei ole ketään joka on niin viisas, että osaa näyttää kenellekään oikeaa tietä. Jos ei itse ymmärrä ja havaitse jotain asiaa, sen todellisuuteen kannattaa suhtautua hyvin suurella varauksella. Itse en usko varauksetta edes niitä asioita, joita fysiikanopettajani kertoivat. Heillä saattoi olla väärää tietoa, vaikka minua viisaampia joissain asioissa ovatkin. Keisarilla ei ole välttämättä vaatteita.

    Kuulin itsekin päivänä eräänä samanlaista ulinaa kuin nettivideoissa. Epäilen sen syntyvän jostain ihmisten toiminnasta, äänet kuin ovat niin kuin kaikki muukin tässä maailmassa, niillä on oma meistä riippumaton luonteensa. Ääni syntyy energiasta ja koska energia ei katoa, se muuttaa muotoaan ja vaikuttaa aineeseen. Emme elä pysähtyneessä maailmassa, joka asettuu kiltisti käsitteidemme asettamiin karsinoihin. Tässä asiassa ei ole mitään mystistä, kyse on vain siitä, että olemme kehittyneet havaitsemaan ympäristöstämme vain oleellisen selviytymisemme kannalta. Aistimme ovat vajavaiset ja samoin ymmärryksemme, mutta molemmat ovat tarkoituksenmukaisia. Molempia on mahdollista laajentaa, mutta ei perinpohjaisesti muuttaa paremmiksi.

  • Jackie sanoo:

    Elokuussa pääsee keräilee silokki sieniä… tajuatteko…

  • jatu sanoo:

    Harmi, kun täällä keskustelu menee useasti toisen uskonnon ja uskomusten mollaamiseksi.

    Uskontoja on uskomuksia on erilaisia, onneksi. Muuten me kaikki ajettaisiin Ladalla tai pidettäisiin vaikka Väyrystä muoti-ikonina.
    Itse en usko jeesukseen tai kirkon tarjoamaan uskontoon, mutta uskon vakaasti, että on olemassa ufoja. Toivottavasti itämerestä saadaan vahvistus, vielä näyttää todella lupaavalta.

  • Ogeli sanoo:

    Huomatkaa, että uskonto ja usko ovat eri asioita. Minullakin on ”uskoni”, mutta en ole mikään uskovainen. Aiemmin mielsin itseni kristityksi, mutta nykyään miellän olevani osa kaikkeutta enkä halua lokeroida itseäni mihinkään laatikkoon.

  • Skeptikko sanoo:

    Elokuussa nähdään puhutteko totta…

  • Ogeli sanoo:

    Minä olen vain välittänyt tietoa, en ole sitä itse keksinyt.

  • Skeptikko sanoo:

    Karhunvartija sanoi, että on 100% varma, että ufot näyttäytyy elokuussa.

  • Gubbo sanoo:

    Karhunvartija: Sovitaan päivämäärä. Tavataan Helsingissä kolmen sepän patsaalla, sovitaan että pidetään kaikki punaista kravattia jotta tunnistetaan toisemme. Sopiiko 1.3.2013, pitäis olla noi hommat hoidettu jo siihen mennessä. Jos siis kolmen sepän patsasta ei ole enää (jos sulle vaikka on kerrottu että se tuhoutuu siinä kun siirrytään ”New Age” -aikaan) niin sovitaan joku toinen paikka. Varmaan tiedät mitkä paikat on vielä kunnossa sitten, tai jos on vaikkapa uusia mestoja ilmaantunut (itse odotan innolla avaruusolentojen virvokkeita) siihen mennessä. Osoite, päivämäärä?

  • Skeptikko sanoo:

    Tavataan Helsingin kampissa? 1.3 jos muutokset on tapahtunut ja kamppi on vielä kuosissa.

  • Isojalka sanoo:

    Älkää kuitenkaan odotelko liikoja, jos ei näet kuitenkaan mitään tapahdu.

  • Ogeli sanoo:
  • yrjo.taneli sanoo:

    Itse kanssa olen lukenut ufoista ja se tieto on vakuuttanut minut. Kyllä ufot vaikuttaa ihan todelliselta ilmiöltä, mutta loppu onkin spekulaatiota. Veikkaan niitten tulevan muualta avaruudesta.

    Olisihan se ihan mukavaa kun näkisi jotain vielä mahtavampaa ja konkreettisesti, kuin noita youtube valopalloja.

  • jatu sanoo:

    Toivottavasti vastaus saadaan jo ensiviikolla. Tuolta voi käydä lukemassa päivitystä. http://www.oceanexplorer.se/

  • Jugi sanoo:

    Minulle käy, että nähdään mahdollisen muutoksen jälkeen 1.3 Helsingin kampissa.

  • Ogeli sanoo:

    Muistatteko Norjan spiraali-ilmiön? Samanlainen oli nyt Israelin taivaalla:
    http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=TVE_wwgvf38

    Samanlaisia on näkynyt myös aiemmin mm. Kiinassa ja Venäjällä.

  • Jugi sanoo:

    Merkitseekö noi jotain?

  • Ogeli sanoo:

    Uskon itse, että ne ovat viesti siitä ettemme ole yksin. Emmekä koskaan ole olleetkaan. Näitä merkkejä tulee olemaan vielä hyvin paljon ennenkuin vuosi on ehtinyt loppuunsa. Reilu puoli vuottahan tässä on vielä jäljellä.

  • jatu sanoo:

    Tässä lisää vastaavia havaintoja, mitä ne mahtaa olla? Löytyykö tieteellistä selitystä?
    http://youtu.be/9IatAzPcaJA

  • Ogeli sanoo:

    ”Ohjuskokeita”.

  • Hullunen sanoo:

    Voisko joku heittää omasta mielestään parhaan ufo-kuvan tai videon linkin? Joku oikein selvä kuva kiitos.. ei jaksa enää ettiä noiden feikkien seasta hyviä.

  • Nexeon sanoo:

    Must on kyllä naurettavaa että ne jaksaa vieläkin syöttää tota ”ohjus” sontaa…

  • jatu sanoo:

    Miten maailma ottaisi tiedon vastaa, jos itämerestä tosiaan löytyisi ufo`?

  • Jugi sanoo:

    Ei ne sitä kertoisi meille, että sieltä olisi löytynyt UFO tai siis USO.

  • Ogeli sanoo:

    Ei ainakaan valtavirran uutisissa.

  • KARHU IV sanoo:

    Ruotsalais julkaisseet sukelluksesta nyt seuraavaa:

    2012-06-07
    BREAKING NEWS 2pm, The divers are now down and investigating the circle and reports from the ship say they are really amazed. There is definitely something unusual hiding at the seabed – a Mystery Beneath. More information and pictures will be released next week.

  • KARHU IV sanoo:

    Täällä siis: http://www.oceanexplorer.se/

    Miksiköhän kerrotaan vasta ensi viikolla tarkemmin? Antavat taas epäilykselle sijaa, jos se on mitään muuta kuin lentävä lautanen, niin moni ei usko koko uutiseen sitten, koska venyy ensi viikolle.

  • jatu sanoo:

    kyllähän tuo on selvä ja vahva viesti, ettei kysymyksessä ole mikään tavallinen löytö.
    Etsitäpartion uskottavuus kärsisi tulevaisuuden projekteille, jos sieltä löytyisi vai kivi tai kaasu esiintymä.
    Saattaisi apurahojen etsiminen tuottaa enenmmän päänvaivaa, kuin viinipullojen metsästys merestä

  • Skeptikko sanoo:

    Mitä sitten vaikka se olisi ufo, mitä me tehdään sillä tiedolla? Tiedetään, että ufoja on, mutta mihin se auttaa/hyödyttää?

  • jatu sanoo:

    Onhan se eri asia kun tiedetty tieto vahvistetaan.
    Enää ei tarvitsisi juupa eipä kinastelua, voisimme siirtyä, joko seuraavalle tasolle tai ihan uuteen aiheeseen.

    Ensinnäkin voimme lämmittää talot historiankirjoilla.

  • Karhunvartija sanoo:

    Kyl mulle käy se että nähään kolmen sepän patsaal helsingis! Ja kyl se tulee olee siellä vielä sit 2012 jälkeenkin ei mikään tuhoudi ei tartte pelätä! 😀 Siitä tulee upea aika siitä new agesta ja kaikki tulee kukoistaa ja ihmiset saavat mahdollisuuden tulla paremmaks ja johdatuksen avulla kasvaa henkisesti ja syvällisesti! 🙂 Mä jo ootan innolla tätä kaikkee ja muistakaa! elukuussa kaikki alkaa ja Valitut astuu esii sit kun alienit ovat heille ilmestyneet! 😀 tää on mayafakta!

  • Vergilius sanoo:

    Kokoontuminen kolmen sepän patsalla kuulostaa hyvältä. Minulta itse asiassa löytyy punainen kravatti jo valmiina. Teen kaikkeni, että pääsen tuohon 1.3.2013 tapaamiseen. Tämä on myös mayafakta 😉

  • Jugi sanoo:

    Karhunvartija, voitko kertoa mikä tässä maailmassa tulee muuttumaan? Onko telepatia mahdollinen entä ajassa taaksepäin/eteenpäin matkustaminen?

  • Karhunvartija sanoo:

    Kaikki tulee muuttuu syvällisesti! 🙂 Alienit ja Valitut tulee opastaa meit miten voimme oppii ymmärtää itseemme paremmin ja ne auttaa meit myös kohottaa mielemme voimia korkeemmalle tasolle. meidän jotkut aivojen toiminnot on niinku lukittu pois mut ne tullaan avaamaan ja alienit auttaa meit siin! meijän ajattelutapamme kaikes muuttuu sit tosi paljon eikä me ajatellla sitten enää niinku nyt. telepatia on erittäin mahdollinen ja me tullaan oppii se tai paremmin sanottu on et tullaan löytää se mikä meillä jo on! 😀 ja paljon muutaki viel. ja ”alienit” osaa matkustaa ajassa etee ja taakse koska niill on se teknologia mitä tarvii ja ne on kehitykses meit yli 4miljardia vuotta edel. ja te tuutte kaikki yllättymään positiiviesti kun ne näyttää ittensä sit. 😀 Mä muute pyysin lupaa paljastaa noilt tahoilta jolta mä oon nää tiedot saanu vähän totuutta teil ja antoi luvan paljastaa yhden asian! mut tän pitäis riittää avaamaa monta muuta asiaa! 🙂 Täs se on: ne ”alienit” ovat me. 4 miljardin vuoden päästä. Siis ei niinku me ihmiset mitä olemme nyt, koska evoluutio on paljon niitä muokannu, ei ne näytä samoilt enää ku me, mut he on ihmisii, kuten me! Hyvin paljon korkeemmalla henkisel ja fyysisel tasol. 😀 Siin on pala totuutta. Kute pyysitte, mut älkää mua kiittäkö ei tää ollut mun päätös. Miettikää viljapeltokuvioit, miettikää mayojen kuvia, egyptiläise kuvia ja kaikkee muutaki. Miks ne on kaikki nii tuttuja? koska HE (me) ollaan ne heil näytetty! Lähinnä viesteiksi tuleville Valituille. PALASII TOTUUTTA ON KAIKKIALLA! Nyt teil on ainaki yks avain jolla voitte alkaa niit yhdistää 🙂 Odotus päättyy pian! 🙂

  • yrjo.taneli sanoo:

    karhunvartija vakuuttaa yhtä paljon kuin Jehovan todistajat.

  • Jugi sanoo:

    Aika ristiriitaista. Ensin puhutaan, että siirrytään toiseen ulottuvuuteen, joka on paratiisiä, sitten joku sanoo, että ei tapahdukkaan mitään sellaista. Nyt sanotaan, että alienit tulee käymään ja homma hoidettu.

  • Karhunvartija sanoo:

    Mä en ole puhunut toisesta ulottuvuudest mitään. Mun sanoma on se mitä olen kirjottanu :)Itse kyllä tuutte sit näkee, rakkaat ystävät! 🙂

  • Jugi sanoo:

    Eli toisinsanoen mikään ei muutukkaan. Ajattelutavat muuttuu, mutta ympäristö ei. Aika tylsää 🙁

  • Karhunvartija sanoo:

    Kumpi on tärkeeämpää? Se että mä kasvamme ja kehitytään ihmisinä paremmiks ja kokonaisemmiks vai se et fyysine ympäristö muuttuu? 🙂 Me voimme itse sit vaikuttaa paremmin ympäristöön kun oma muutos on tapahtunut! 🙂

  • Silence sanoo:

    Karhun jutut kuulostavat negatiiviselta polulta. Eli pahuus esittää hyvää – johtaa harhaan. Alienit tulee ja pelastaa meidät jne.

    Yhden laki jutuissa taidetaan sanoa, että vain ihminen voi pelastaa itsensä (kohottamalla tietoisuuttaan). Ulkopuoliset eivät saa suoraan auttaa meitä, meidän täytyy itse tehdä se työ. Toki he ovat koko ajan lähettyvillä ja seuraavat, kuinka kohoamme koko ajan uuteen aikaan sekä suuntaavat meihin sitä mystistä valoenergiaa – tukevat meitä.

    Mutta mikäli oikein muistan, niin meidän ei pitäisi olettaa ja odottaa, että joku muu tulee ja pelastaa meidät tästä kuraojasta. Vasta kun olemme tarpeeksi kuivilla, niin silloin kommunikoimme muiden älyjen kanssa.

  • Karhunvartija sanoo:

    Me tullaan tekee se kaikki itse. sitä ei kukaa voi meidän puolest tehdä. Mutta tulemme saamaan apua, koska sitä suurin osa meistä tarvitsee, kaikki paitsi Valitut! 🙂 kuten mä kirjoitin:

    Alienit ja Valitut tulee opastaa meit miten voimme oppii ymmärtää itseemme paremmin ja ne auttaa meit myös kohottaa mielemme voimia korkeemmalle tasolle. meidän jotkut aivojen toiminnot on niinku lukittu pois mut ne tullaan avaamaan ja alienit auttaa meit siin! meijän ajattelutapamme kaikes muuttuu sit tosi paljon eikä me ajatellla sitten enää niinku nyt. telepatia on erittäin mahdollinen ja me tullaan oppii se tai paremmin sanottu on et tullaan löytää se mikä meillä jo on!

  • Karhunvartija sanoo:

    Ja kannattaa muistaa et ”vain ihminen voi pelastaa itsensä” ja ”alienit” ovat ME! ihmiset jotka auttaa itseään! 😀

  • Jugi sanoo:

    En haluaisi uskoa tuohon.

  • Jackie sanoo:

    Elokuussa sitten meette poimimaan niitä silokki sieniä ja ekana opettelette satoja tunteja OHIKATSOMISTA -> wikipedia.

    Opitte näkemään unta silmät auki 😉 Sitte voitte alkaa pitämään jotain netti sivua missä kerrotte mikä on ”totuus” vaikka tossa vaiheessa ootte kauimpana totuudesta mitä ihminen voi olla.

  • Karhunvartija sanoo:

    Jugi, maapallon monet muutkaan miljardit ihmiset eivät tohon usko tai ei ees siitä tiedä 🙂 mut se kaikki on yhdentekevää uskooks vai ei. näin tulee käymään, sit viimeistään kaikki ymmärtää eikä uskoo tarvii mihinkää! 😀 mä ymmärrän sua ihan hyvin ja sul on täysi oikeus ja varmaa kans täydet perustelut uskoo siihen, mitä katot olevan oikee asia ja sulle tärkee. 🙂 ei siin oo mitää väärää.

  • Jackie sanoo:

    Ensinnäki teidän pitäs lopettaa ajattelu, keskittykää siihen mitä korva kuulee ja mitä silmä näkee. Jos ajattelette ootte väärällä polulla ihmisenä elämisessä. Kaikki kyllä saa tarpeensa mukaan niiku jeesus sano mutta kuka pystyykään olemaan kuuntelematta egoa ja tyytyä sydämmeen?

    Kun ootte viikkoja keskittyny pelkästään siihe mitä silmä näkee tai korva kuulee voitte alkaa käymään vaikka lenkillä ja toteuttaa sosiaalista kanssa käymistä jne… Mutta mitä vähemmän ajattelee sitä parempi. Keskittykää nyt hetkeen, parhaiten se onnistuu keskittymällä siihen mitä korva kuulee ja mitä silmä näkee.

  • Vergilius sanoo:

    Millä perusteella se on yksilölle parempi, ettei ajattele? Onpas mielenkiintoinen näkökulma! 🙂

  • Jackie sanoo:

    Matematiikka ei tarvitse ajattelua. Lasku nenän eteen niin mieli antaa ratkaisun jos on antaakseen. Mieltä ei tule pakottaa. Mieli on aisti. Mielen tuottamat kokemukset ovat kuin kukan tuottamat haju kokemukset.

    Monimutkaisia asioita, vuosia vie masteroida ihmiskeho. Jos haluatte saavuttaa tärkeimmän keskittykää siihen mitä korva kuulee ja mitä silmä näkee, sen jälkeen ruvetkaa vaikka lenkkeilemään ja kehittäkää kehonne sellaiseksi että se jaksaa juosta 20km kevyesti.

  • Jackie sanoo:

    “The intuitive mind is a sacred gift and the rational mind is a faithful servant. We have created a society that honors the servant and has forgotten the gift.”

    – Albert Einstein

  • Jackie sanoo:

    Palvokaa vaan sitä rationaalista mieltä jos se egoanne tyydyttää. Sama se mulle on, omapahan on matkanne ihmisen keholla.

  • Vergilius sanoo:

    😀

  • Jackie sanoo:

    Oma intohimoni on matematiikka ja sen sijaan että yritän saada ratkaisun aikaiseksi saattaa lasku olla pöydällä esillä päiviä kunnes idea vain putkahtaa päähän ilman pakottamista.

    http://www.hs.fi/kotimaa/Seiniin+tuijottelun+jalo+taito/a1305557925768?ref=fb-share

    Mielenkiintosia unelmia ja unia kyllä karhunvartijan pääkoppa tuottaa sille koettavaks. Ettei ois vähän omien unelmien vietävissä?

  • Jackie sanoo:

    Karhunvartijan intohimo on unelmat?

  • Karhunvartija sanoo:

    Puhdast faktaa, jackie, puhdast faktaa. 🙂 mä en ole näit keksinyt vaan mulle on esitetty todisteet näist asioist. faktatodisteet. mulla ei oo ihan näih hyvä mielikuvitus et tämmöist keksisin kasaa! heh 😀

  • Jugi sanoo:

    Taitaa sinun ”luotettava” henkilö nyt juksata sinua ihan 6-0… 🙂

  • Jackie sanoo:

    Kerros sit meillekki mistä oot lukenu noita juttuja. Ja ootko ollu selvinpäin kun sulle on alienit ilmestyny? Puhuuko ne sun mieleen?

    Mulle puhu yhen kesän kivet ja kasvit kunnes tajusin että se olikin mieli mistä ne kokemukset mulle kumpus… Ymmärrätkö? Kivet ja kasvit kerto mulle kaiken näkösiä tulevaisuuden tapahtumia ja totuuksia mutta ei ne mitkään sit toteutunu niiku arvelinki ku tajusin mielestä niiden kokemuksien kummunneen.

  • Silence sanoo:

    Jackiella on kiva lähestymiskulma näihin juttuihin, luonnonläheinen – sieniä ja kääpäteetä =)

    Ei vaan… siis Jackie puhuu asiaa. Turha jotain ongelmaa on koittaa väkisten ratkaista, jos solmu ei aukene järkevässä ajassa, niin silloin on parempi unohtaa koko solmu hetkeksi ja tehdä jotain muuta. Sillä aikaa intuitiosi (yliminäsi) voi pamauttaa tajuntaasi uusia näkökulmia pulmaan ja kas, solmu aukesikin – jos ei millään aukene, niin silloin täytyy vain todeta, että sen ei sitten ollutkaan tarkoitus aueta =)

    Kuuntele sydäntäsi, luota intuitioon sekä opi näkemään elämän suuntaviitat. Näin elämäsi on jännää ja ei kivistä polkua.

  • Karhunvartija sanoo:

    Sul on mielenkiintoiset jutut Jugi kun sanot noin koska sä et mua tunne etkä niitä mun lähipiirin henkilöit jota tän tiedon on mun kanssa jakaneet 🙂 Mut kuten mä sanoin, mä ymmärrän ihan hyvin et sä ajattelet noin. varmaan itekkin noin ajattelisin sun asemassa 🙂 ja monet miljardit muut ihmiset 🙂 teil on täys oikeus siihe! ei mua haittaa, kyl kaikki sit tulee näkee totuuden!

  • Jackie sanoo:

    rationaalinen mieli on 10% ja intuitiivinen 90%, tolla 10% me ohjataan minkä eteen se loppu 90% tekee töitä. Käytännössä me käytetään 100% aivoistamme niiku Einstein yritti kertoa.

    10% me voidaan valita ”kiintopiste” otetaan vaikka esimerkiksi matemaattinen lasku, keskittyy siihen laskuun samoin kun keskittyisi kuulo aistiin, sit se intuitiivinen 90% tekee töitä ja antaa vastauksia ja ideoita.

    Jos sä karhunvartija käytät 10% tai keskityt siihen että alienit juttelee sulle ni se ei oo 90% aivokapasiteetille kovin kummonen juttu tuottaa sulle kokemus siitä. Tajuatko että oot aktivoinu aivoista 100% käyttöön.

    Nyt on sun aika valita minkä eteen laitat ne toimimaan. Kehotan aluksi keskittymään vaan kuulemiseen ja näkemiseen kunnes keksit mihikn haluut keskittyä.

  • Jackie sanoo:

    No varmasti kaveripiirissänne saatte mielenkiintosia asioita keksittyä jos oikeen monen ihmisen kesken keskitytte. Hoho… Samoin kun ite keskityin siihen että kivet ja kasvit juttelee mulle. Empä arvannukkaa kuinka suuri voima kehossani oli tuottaa mulle semmonen kokemus minkä halusin kokea tai mihin keskityin.

  • Jugi sanoo:

    Kumma juttu kun jotkut ihmiset sanoo, että siirrymme 4D ulottuvuuteen, kun eräät taas sanoo, että ajatus vain muuttuu. Päättäkää jo 🙂

  • Jackie sanoo:

    ”Sosiaalinen eläin” sanoo wespa jollaki videolla. Wespan on hyvä muistaa pitää riittävästi ilmaa keuhkoissa jos haluaa ihmiskehoa maksimaalisesti sosiaalisesti ilmentää. Ja mitä parempi kunto sitä parempi suoritus kyky kaikessa. Panemisessaki wespa.

    Ihmiskeholla elämistä on homman nimi. Kaikki on ”sosiaalisia eläimiä” jos vaan oppivat pitää oikeeta määrää ilmaa keuhkoissa.

  • Jackie sanoo:

    Kaikki on ollu samaa tuhansia vuosia ja huomenna saattaa taivas pudota niskaan. Nyt hetkessä voi elää tai sitte odottaa huomista. Kukaan ei huomisesta tiedä mitään koska nyt tehdään päätös huomisesta, huomenna nähdään mihin se universumin käänti.

  • Silence sanoo:

    Jugi, jos se itämeren ufo onkin jotain mikä saa meidät muuttamaan ajatusmaailmaamme täysin, vanhat käsitykset romahtavat jne. Niin se on jo hyvä alku maailman muuttumiselle =)

  • Jackie sanoo:

    Tällä planeetalla on kokijoita jotka kokevat apinan keholla tätä planeettaa, kirahvin keholla, norsun keholla, valaan keholla jne. te koette ihmisen keholla. Opiskelkaa sen kehon ominaisuuksia. Kristityt on niin sekasi ihmis keholla elämisestä että pelkäävät kehon tuottamia ajatuksia, seksuaalisia jne.

    Alatteko nyt tajuumaa. Ette oo sen ihmeellisempiä kun apinat kalat tai kissat tai koirat, ootte kokijoita mitkä kokee vaan erillaisella keholla.

  • jatu sanoo:

    Luin joku aika sitten kirjan, jossa ihmisiin oli asenettu aikojen alussa geeni, jonka alienit sitten aktivoivat.
    Ihmiset alkoivat muuttumaan. Tosin ihmiset pisti hanttiin ja lopulta voitti skapan.

  • Jackie sanoo:

    Höh, ei tuu tekstit enää läpi 🙁

  • Jackie sanoo:

    Koittakaa mitä tapahtuu kun sen sijaan että keskitytte siihen miten hyvä pylly jollain on keskitytte siihen mitä korvanne kuulee.

    Kuinka kauan keskittymisenne kestää siinä mitä korva kuulee eikä mielenne ota kokemustanne haltuun harhailemalla jossain.

    Sitte ku ajatukset lähtee lepattaa ja keskittyy johokkin ajatukseen mikä siinä matkan varrella syntyy ni on ikuinen oravanpyörä valmis. Ajattelee vaikka jotain ja siitä innostuu ajattelemaan taas jotain jne. Millon alkaa todellisen mailman kokeminen?

    Katotte jonkun pyllyä eli keskitytte siihen, siitä sitten aattelette että haluatte jyystä sitä tyttöä siitä ajattelette en kyl saa tota muijjaa siitä ajattelette oon liian ujo puhumaan sille, loputon oravanpyörä. Pysähtykää ja keskittykää mitä kuulette tai miltä penkki pyllyssänne tuntuu niin löydätte kultasen keskitien.

  • Vergilius sanoo:

    Jatu, jos millään muistat mistä kirjasta oli kyse, voisitkos vaikka laittaa sen nimen tänne. Tai tekijän, mikäli muistat. Kiinnostaisi vilkaista tuollaista kirjaa näin itsekin. Muuten, tuliko kirjassa esiin mihin niistä 13:sta eri ihmislajista se geeni oli aikanaan asennettu?

  • Radical sanoo:

    @vergilius: Tässä olisi aiheesta kirja, jota varauksetta suosittelen kaikille tämän palstan lukijoille, joilla englanti taipuu: Dolores Cannon: ”Keepers of the garden”
    http://www.amazon.com/Keepers-Garden-Dolores-Cannon/dp/0963277642/ref=sr_1_7?s=books&ie=UTF8&qid=1339248914&sr=1-7#reader_0963277642

  • Isojalka sanoo:

    Täällä on esitetty totuutena muutamia Mayojen vuoden 2012 ennustukseen liittyviä teorioita. Näissä teorioissa on ristiriitoja: toisessa siirrytään 4D-ulottuvuuteen toisessa vain alienit tulevat ja mieli muuttuu jne.
    Nämä ristiriidat voi selittää sillä että toinen niistä on vain mielikuvitusta, eli hölynpölyä. Ja jos toinen totuutena esitetty teoria on vain mielikuvitusta, niin miksei myös se toinenkin voisi olla? Miettikääpäs sitä.

  • Isojalka sanoo:

    Miksi ei kommentit tule tuohon?

  • Isojalka sanoo:

    No nyt sitten tuli… En jaksa enää kolmatta kertaa ruveta kirjoittamaan omaa pohdintaani.

  • Vergilius sanoo:

    Olen lukenut Dolores Cannonin kirjoja jo nuoruudessani ja ne olivat aikamoisen paksua pajunköyttä jo silloin, vaikka tuossa iässä naiviina nuorena nielin vaikka mitä shittiä, kiitos vaan 🙂 Itse asiassa suosittelen niitä muillekin, jos ei muuta niin ihan pelkästään niiden viihdearvon takia 🙂

    Muuten, mikäli Radical tiedät, että mistä kirjasta on kysymys, viitaten Jatun mainitsemaan teokseen, ilmoittele! Thx.

  • Entity sanoo:

    Jackie, niitä sieniä lukuunottamatta, olen samoilla linjoilla. Epäilen sielun olemassaoloa, enkä jaksa vaivata päätäni olemattomilla. Olen kuitenkin itsekin saanut aikaan samantyyppisiä luonnonmystisiä kokemuksia, puhtaasti suggestiota apuna käyttäen. Ihmismieli on taitava keksimään kaikenlaista.

    Kehoni on minulle työkalu ja ihmisten lukeminen on ammattini. Olen huomannut samaa, ettei mielen pidä antaa kiinnittyä liiaksi asioihin ja ajatuksiin, ettei jotain oleellista jää huomaamatta. Mutta analyyttinen mieli ja rationaalinen ajattelu ovat aivan yhtä välttämättömiä kuin asioiden havainnointi. Esimerkiksi taivaalla näkee paljon sellaista, mikä ei liity arkikokemukseen, jos vain tarpeeksi kauan tarkkailee. Mutta jos ottaa vähän selvää siitä millaisia ilmiöitä voi ylipäätään havaita, selittämättömien ilmiöiden määrä vähenee.

  • jatu sanoo:

    Vergilius:
    Juu, löytyi. Kirjan nimi on Hyökkäys ja kirjoittaja on Robin Cook. Ehdottomasti parhaita kirjoja joita olen lukenut.
    Cook kirjoittaa yleensä sairaalan ympärillä tapahtuvista jutuista, tämä poikkeaa niistä.
    Tässä vielä linkki kirjaan: http://fi.risingshadow.net/library?action=book&book_id=566

  • Jackie sanoo:

    Sienet on vähän sama homma kun hormooni lisä. Nostaa vaan eri osa alueen ”kuntoa”. Tai masennus lääkkeet.

    Jos testosteroni saa sut jaksamaan moni kertasesti enemmän treenaamista niin sienet nostaa sun uneksemis kykyä, jopa niinkin runsaasti että voit nähdä unta silmät auki hereillä. Paljon turvallisempaa kun testosteronipäissään oleva lihakimppu.

    Näitä asioita ei oikeen ymmärretä…

  • Jackie sanoo:

    Sanotaan näin, kun mä meditoin tarpeeks pitkään ohikatsomis tilassa alan näkemään unta, mulle ilmestyy aina 2 kättä lisää mitkä näyttää hologrammeilta.

    Eli kun mä meditoin mulla on 4 kättä. Tosin 2 niistä on unta. Sama kun ”astraali projectoiminen” pitää itsensä tietosena ja kattelee sit unta. Mut ton pystyy tekee silmät auki myös. Ja kun mä teen ton meditoidessa istun 4 kätisenä ukkelina.

    Sieniä en oo vuoteen syöny ja elämässäni vaan 5 kertaa parin vuoden sisällä kun opiskelin niitä.

  • Jackie sanoo:

    Ihmisenä voi nähdä unta silmät auki hereillä. Mut kuka pystyy juoksee maratonin harjottelematta? Eikä tota voi käsittää ennen kun ite kokee ton. Tohon on myös dopingia kuten maratonia varten on.

  • Vergilius sanoo:

    Kiitos, Jatu. Tiedän kyllä Cookin ja olen useamman hänen teoksistaan lukenut, myös mainitsemasi kirjan. Se oli kyllä eri nimellä englanniksi joten piti vähän googlettaa kun tuo Hyökkäys ei sanonut mitään. Olen terveysalalla itsekin, kuten Cook oli, joten siinäkin mielessä ovat Cookin kirjat kiinnostaneet, vaikka en ns. ”dekkareista” muuten välitä.

  • Jackie sanoo:

    Jos maratoonia varten pitää juosta 400 tuntia. Niin unen näkemiseen silmät auki pitää istua vähintään saman verran ohikatsomis tilassa.

    Pelastakaa itsenne nyt hetkeen, nyt hetkessä kuuluu ääniä ja näkee asioita, nyt hetkessä voi nähdä unta silmät auki, nyt hetkessä voi harrastaa taistelulajeja, tai katsoa televisiota tai pelata pelejä, valinta on teidän. Itse suosin kehon opiskelua… Peace.

  • Jackie sanoo:

    Kehotan alottamaan siitä maratoonista 🙂 Kuten Kung futse pisti munkit treenaamaan että ne pystyis meditoimaan kunnolla.

  • Nexeon sanoo:

    Jackie, et jättänyt mulle mitään sanottavaa kun olet tuossa jo kerennyt höpisemään kaiken suustani 😀

    Lisäisin tuohon kuitenkin vielä, että tämä elämän kokemus ihmiskehossa on vain yksi etappi muiden joukossa. Me ollaan käyty läpi näitä etappeja useita. Joskus olet ollut kokemassa elämää tällä planeetalla muurahaisena, joskus kirahvina, joskus ties minä eläimenä, kunnes viimein saavut tämän ”tihentymän” viimeiselle etapille…ihmiskehoon. Tästä vain matka jatkuu, mutta se että mihin suuntaan (eli eteenpäin vai taaksepäin) riippu täysin meistä. Ensimmäinen asia mikä pitäisi tajuta on se, että nämä maalliset asiat täytyy jättää taakse, koska menit sitten eteenpäin tai taaksepäin, kaikki nämä maalliset asiat jäävät tänne. Me ollaan unohdettu keitä me ollaan, mistä me tullaan. Pitää oppia kääntymään enemmän itsensä sisälle ja avaamaan ne kauan suljettuina olleet portit, jonka jälkeen näet kaiken aivan uudessa valossa. Tätä vois jatkaa vaikka kuinka pitkään, mutta en jaksa nyt naputella tämän enempää. Raskas päivä takana ja keho vaatii hieman lepoa 😛

  • Silence sanoo:

    Löysin kovaa settiä muutoksesta =)

    Jugia voi ainakin kiinnostaa.

  • Jugi sanoo:

    Silence, erittäin mielenkiintoinen teksti! Juuri tuollaiseen muutokseen voi suhtautua hyvillä mielin 😉

  • jatu sanoo:

    Kysymys: Vähän ristiin rastiin vastauksia, käsityksiä ja mielipiteitä.
    Mikäli ihmisellä on sielu, joka ei kuole vaan siirtyy toiseen ulottuvuuteen. Onko kyseessä sama ulottuvuus joka olisi tulossa?

  • Ogeli sanoo:

    Jatu, ihminen siirtyy kuoltuaan astraalitasolle. Se on eri asia kuin 4D-tihentymä.

    Yhden Laista:
    Ulottuvuudet / tihentymät:

    1D: Tietoisuus (punainen)
    2D: Kasvu (oranssi)
    3D: Valinta (keltainen)
    4D: Rakkaus (vihreä)
    5D: Viisaus (sininen)
    6D: Ykseys (indigo)
    7D: Ikuisuus (violetti)

    Me elämme nyt siis valinnan aikaa ja siirrymme rakkauden tihentymään. Maaplaneetan muutosprosessissa meitä avustaa ymmärtääkseni entiteettejä 6 ja 7D-tasoilta, itse Maa on jo 4D-tasolla. Sitten on meitä sieluja, jotka ovat tulleet tänne 4D ja 5D-ulottuvuudesta. Itse uskon olevani jostain kummasta, koska aurassani on hyvin paljon vihreää. En osaa sanoa onko sinistä, kun en ole kovinkaan perehtynyt aurojen näkemiseen.

    Suurin osa maaplaneetan ihmisistä värähtelee kuitenkin tällä hetkellä keltaisen chakran värillä, joka on siis solar plexus. Se selittää sen, että miksi vieläkin on niin paljon egopohjaista ajattelua.

  • jatu sanoo:

    Ok, kiitos selvennyksestä.

  • Hullunen sanoo:

    Voisiko joku antaa linkin johonkin todisteeseen ET:n aluksesta? Ei mitään suttuista valokuvaa tai jotain epämääräistä valopalloa mitä ei voida varmaksi ET alukseksi todistaa.. Ei mitään huuhaa sekopää lentäjien tarinoita, vaan joku erittäin tarkka kuva aluksesta jossa näkyy jotain muutakin kuin pelkkä alus ja taivas eli jotain mihin sitä voi verrata. Tai joku tieteellisesti tutkittu kappale ET aluksesta mikä on todennettu ettei se ole Maasta.

    Eli siis hirveä määrä on kaikennäköistä ufo-paskaa ollut jo varmaan 50 vuotta mutta yhtäkään varmaa todistetta ei ET vierailuista ole missään. Ja jos olisi, varmasti näkyisi se uutisissa ja kaikenmaailman lehdissä.

    Oletteko koskaan miettineet minkä helvetin takia kaikki ufot on jotain kilometrien päässä olevia epämääräisiä valopalloja? Ja jos yksikin selkeempi läheltä kuvattu UFO näkyy, niin tämä on joku tietokoneella editoitu huijausvideo. Menee jo hermot saatana.. kiitos

  • Hullunen sanoo:

    Alieneiden vierailusta ei ole yhtäkään varmaa todistetta vieläkään.

    Alkaa jo vähän epäilyttää, onko täällä ikinä edes käyty.

    Kaikki ufot joita luullaan aina alieneiden aluksiksi on jotain todella epämääräisiä valopalloja joista ei voi ikinä varmaksi sanoa mikä se on. Samoin en pidä mitään lentäjien tarinoita varmoina todisteina paitsi jos tapahtumista olisi hyviä kuvia tai videoita.

    Sais pikkuhiljaa jostain tulla sellainen kiistämätön todiste Alieneiden vierailusta Maassa. Niin ja jos sellainen jossain on niin kertokaa toki.

  • Karhu IV sanoo:

    Jackie kirjotti: ”Palvokaa vaan sitä rationaalista mieltä jos se egoanne tyydyttää. Sama se mulle on, omapahan on matkanne ihmisen keholla.”

    Jaaha, miten minusta tuntuu että väität kaikkien muiden, paitsi yhden lain ”Oppineiden” häviävän todella paljon? Melko ylimielinen ajattelutapa. Luuletko, etteivät muut nauti elämästään ja tahdo hyvää. Luuletko, että ne jotka varoittavat teitä hurahtamasta näihin höpötyksiin tahtovat pahaa? Ei suinkaan, yrittävät auttaa teitä viimeiseen asti, mutta itse valitsette miten elätte. Todennäköisesti 2012 ei muutu yhtään mikään, ja te hukkaatte elämäänne ihmisenä näissä höpötyksissä.

    Jos kuitenkin olen väärässä, niin tulen myöntämään aivan täysin että olitte oikeassa ja minä väärässä. Se nähdään 2012 loppuun mennessä.

  • Silence sanoo:

    Jokainen elää sellaisen elämän kuten on itse määritellyt ennen syntymää (vaikea käsittää tämäkin). Jokaisella on omat tavoitteet ja ns. oppitunnit, joita sielu on tullut tänne ”opiskelemaan”. Lyhyesti sanottuna sielun kai kuuluu löytää tasapaino kaikessa loppujen lopuksi, kun kokeilee kaikenlaisia vaihtoehtorooleja monessa eri elämässä. Elämän eri puolia täytyy kokea ja elää, jotta tietää mitä ne tarkoittavat jne.

    On kuulemma nuoria ja vanhoja sieluja, vanhoille sieluille nämä muutoksen ajat ovat helpompia, koska heillä on jo ns. pohjalla paljon opittua kokemusta, sisimmissään tietävät keitä ovat ja mistä tulevat. Nuoret sielut ovat enemmän ”hukassa”, koska heillä on vähemmän takana elettyjä kokemuksia.

    Itse olen miettinyt sielujen määrää suhteessa ihmisten määrään. Teoriassa ihmisiä on ollut huomattavasti enemmän, kuin sieluja, koska ainakin osa sieluista palaa takaisin uutena ihmisenä tänne.

    Ja onko sielujen määrä joku vakio (jotka sitten elää lukuisia eri elämiä)? Teoriassa määrä ei voi olla vakio, jos kerta on nuoria ja vanhoja sieluja. Elikkäs sieluja tulee lisää, mutta vanhat sielut eivät kuole. Vanhat sielut käsittääkseni yhdistyvät lopulta itse Luojaan, josta myös eriytyy uudet sielut (kiertokulku)? Näin Luoja tarkastelee itsensä monia puolia ja oppii itsestään asioita. Luoja siis jakaa mielensä osiin, jotta voi nähdä itsensä ja kokea itseensä (olemme kaikki yhtä) Sielujen kokemuksien kautta Luoja sitten monimutkaistaa kaikkea toimintaansa (aluksi oli vain atomin rakennuspalikat, nyt on ihminen – emme edes osaa kuvitella mihin tämä kaikki johtaa) =)

  • Vergilius sanoo:

    Puhuuko Silence nyt jostakin muusta, kuin ”Yhden laista”? Silencen kirjoitelmassa on vahva uskonnollinen vivahde, näin hyvin lievästi ilmaistuna 🙂

  • Silence sanoo:

    Vergilius, tuolla aiemmin Ogeli luetteli nuo Yhden lain 7 tasoa. Tosin Ogeli sanoi, että meitä avustaa 6 ja 7 tasot, mutta mielestäni meitä avustaa 5 ja 6 tasot, koska 7D on osaksi kaikkea tulemisen ulottuvuus – yhdistymme Luojaan (lähteeseen).

    Juttuni oli siis Yhden lakia ja omaa pohdintaa siitä =)

    Yhden laissa mainitaan myös 8D (ei ollut Ogelin listassa – koska ei tavallaan ole ymmärrettävä ulottuvuus). Kahdeksas ulottuvuus on syklin loppu ja samalla seuraavan suuren syklin ensimmäinen ulottuvuus. Tällöin elämänpeli alkaa alusta, mutta täysin erilaisena (kuten sanoin, emme edes osaa kuvitella mihin tämä kaikki johtaa).

  • Matsån sanoo:

    Noniin… täällähän on taas täys intos päällä ja asiantuntijaa niinkuin vauva-lehden mammasivuilla konsanaan 🙂

    Mitäs mietteitä tuosta videosta? Vakuuttaako tämä siis ketään? Onko kellään skeptikolla avartunut tämän vuoksi ajattelumaailma? Ihmiset aina ruinaa todisteita ja sitten kun on, niin keskustelua käydään ihan muista asioista. Jännä.

    ”Ehdin jo innostua, kunnes taas tuo meksikolainen valkopäinen pappa ilmaantui paikalle. Ei ole koskaan oikeen vakuuttanut videot, joissa tuo herra esiintyy.” – LOL!! WTF!?! toivottavasti joku ”vakuuttavampi” sinulle näitä asioita selittää joskus…

  • Jugi sanoo:

    Huomatkaa, että karhunvartija sanoi, että ufot tulevat hakemaan meidät uuteen aikaan, kun taas toiset sanovat, että kuoleman jälkeen siirrymme uuteen ULOTTUVUUTEEN. Karhunvartijahan sanoi, että ei ole mitään ulottuvuuksia. Hän itse myös väitti, että tiedot tulee ”luotettavalta” taholta.

  • Nexeon sanoo:

    http://www.youtube.com/watch?v=BLGKOV3LhZY&feature=relmfu

    Tuossa muuten mielenkiintoinen video missä NASA on kuvannut aurinkoamme. Kuvissa näkyy kolmion muotoinen tumma alue. Videon alussa Nassim Haramein kertoo uusista löydöistä Mexicon pyramideista. Videolla näytetään yhtä näistä artifakteista, joka liittyy em. NASA:n kuviin. Mielenkiintoista!

  • Vergilius sanoo:

    Nyt on sinulta, Jugi mennyt Profeetta Karhunvartijan ”sanoma” ohi 🙂 Hän ei missään vaiheessa sanonut höpinöissään, ettei olisi mitään ulottuvuuksia, eikä hän sanonut, että ”ufot tulevat hakemaan meidät uuteen aikaan”. Hänen mukaansa siis alienit (hän ei käyttäny sanaa ufo), ovat me, eli ihmisiä jotka ovat tulleet tulevaisuudesta, oliko se 4 miljardin vuoden päästä ”Auttamaan meitä kehittymään henkisesti, olemaan parempia ihmisiä jne ja olemaan meitä varten”. Eivät hakemaan meitä minnekään.

    Minulle on ihan sama mitä Karhunvartija höpisee; hänen kieliasunsakin on niin hirvittävää, että tekee pahaa lukeakin sitä. Puhumattakaan tuosta omituisesta, häiriintyneestä profetiasta. Mutta, syy miksi tähän puutuin on se, että mielestäni on törkeää lähteä vääristelemään toisten kirjoituksia oman sanoman päämäärän saavuttamiseksi tai tukemiseksi (tai mikä ikinä olikaan syysi). Tahallista toimintaa, joka johtaa väärään ja väärinymmärrettyyn tietoon. Tätä näkee täällä paljon :/ Et anna kovin luotettavaa kuvaa itsestäsi tätä menoa. Hieman skarppausta jatkossa, kiitos.

  • Jugi sanoo:

    Anteeksi, välillä on aika vaikea tulkita hänen tekstejään 🙂

  • Jackie sanoo:

    Vai toisia ulottuvuuksia… Mä en kyllä tiiä tommosista asioista yhtään mitään. Mulla on ihmis keho ja haluun oppia kaiken siitä. ”Yhden laki” mielikuvituksen tuotetta mun mielestä. Hetkessä elettävää fatasiaa, tai unelmaa todellisuuden rakenteesta.

  • Jackie sanoo:

    On mussa tietysti osa mikä haluaa uskoa tommosiin ja pidän mielen avoinna mahdollisuuksille, mutta kun en halua USKOSSA elää. Keskityn ennemmin siihen mitä on varmasti ja elelen ja kattelen mitä huominen tuo tullessaan.

  • Nexeon sanoo:

    Mä itse jotenkin ymmärsin, että he ovat 4 miljardia vuotta vanhempia kuin me maan asukit. Jotenkin tuli vaan karhunvartijan puheista mieleen Battlestar Galactican viimeinen jakso, jossa he viimein löysivät heidän myyteistään tutun Maa-planeetan. Osa jäi asumaan tälle planeetalle ja osa jatkoi matkaansa (taisi olla ne Cylonit jotka lähtivät). Sitten videolla näytettiin kuinka ihmiskunta miljoonia (vai oliko miljardeja) vuosia myöhemmin kehitti jälleen teknologian ja ”robotit”, joka kuvasti sitä, että suunta oli jälleen sama kuin näillä, jotka jäivät aikoinaan maa-planeetalle. (Hehän nimittäin pakenivat ydin -ja ties mitää muita sotia).

    Kyllä olen hieman scifi -fani, mutta se ei vaikuta mun maailman näkemykseen. Tosin välillä tuntuu, että elokuvissa/sarjoissa olisi jonkinasteisia vihjeitä…kuin palasia totuudesta. Ken ne palat yhteen osaa koota, ymmärtää mistä on kyse…tai sit vain kuvittelen.

  • Jackie sanoo:

    Oon ehkä löytäny keinon mite voi todistaa sielun tai spiritual powerin olemassa olon, kun alotin nää harjotukset ni viikon harjottelun jälkeen opin astraali projectoimaan just silmät auki meditoidessa. Oon vasta sen kymmenene tuntia harjotellu joten valitettavasti saan tietää siitä enemmän vasta vuoden päästä 😀 Jos levitointi on mahdollista tää on se tapa miten se toteutetaan 😉

  • Jackie sanoo:

    Minkätakia teen tätä? Siks koska haluun löytää jonku asian minkä näytettyä saan ihmiset tajuumaan että niillä on keho mikä ei itestään kehity 🙂

  • Jackie sanoo:

    Ainii tää paljon mielikuvitukseen fatasioita herättävä 2012 on tänä vuonna 😀

    haha 😀 unelmoikaa ja unelmoikaa, ens kesänä sitten alatte keskittymää siihen että elätte tällä hetkellä ihmis keholla ja tutkitte sen ominaisuuksia tai opiskelette hiukkasfysiikasta molekyyli biologiaan tai jatkatte vaan unelmoimista.

  • Jackie sanoo:

    Ja te voitte vaikka lukea iltasanomaa sillä ajatuksella että se on kanavoitu jonku galaktisen kapteenin päiväunilta jos haluatte.

  • Jugi sanoo:

    Selvä.

  • Vergilius sanoo:

    Täytyy myöntää, että itse en tiedä tuosta Yhden Laista mitään. Taidanpa nyt käydä hieman tutustumassa siihen ja lukemassa siitä.

  • Karhu IV sanoo:

    Toiset ulottuvuudet sinänsä lienevät jollain asteella nykyään pidettävä tieteellisenä faktana, tästähän löytää tietoa kun tutkii esim. prototyyppejä ja suunnitteella olevia kvanttitietokoneita. Siis aihetta, joka ei liity millään lailla mihinkään uskon asiaan tai yliluonnolliseen, eikä ufoihin.

  • Karhu IV sanoo:

    ”Kansainvälisen tutkimusryhmän rakentama 300 atomin kokoinen tietokone voi tehdä enemmän laskutoimituksia kuin maailmankaikkeuttakin suurempi nykytekniikalla toimiva supertietokone, kertoo The Register.

    Näkymättömän pieni kvanttitietokone pystyy tekemään enemmän laskutoimituksia kuin supertietokone, joka olisi suurempi kuin koko tunnettu maailmankaikkeus, väittää Sydneyn yliopiston fysiikan tiedekunnan tohtori Michael Biercuk Nature-lehdessä.”

  • Karhu IV sanoo:

    Kvanttitietokoneen erikoinen rakennuspalikka, kvanttibitti, perustuu niin kutsuttuun superpositio-ilmiöön. Esimerkiksi kymmenen kvanttibitin kone voi näin laskea yhtä aikaa 1024 laskutoimitusta ikään kuin kyseessä olisi massiivinen tuhannen prosessorin superkone. Toisessa kvanttifysiikan perin oudossa ilmiössä kvanttibitit kietoutuvat yhteen, ja vaihtavat tietoa keskenään ilman mitään fyysistä sidettä. Molemmat tekniikat vaikuttavat vähintäänkin järjenvastaisilta, mutta kokeissa on huomattu, että ne tosiaankin toimivat.

  • Karhu IV sanoo:

    On sanottu, että se, että kvanttitietokone oikeasti jo toimii, se osoittaa, että ainakin sen käyttämien muutamien elektronien rinnakkainen todellisuus on jossain mielessä olemassa, sillä kone antoi oi­kean tuloksen. On esitetty, että jos onnistutaan rakentamaan kvanttitietokone, jossa on tarpeeksi paljon bittejä, ja kone antaa vastauksen tarpeeksi mo­nimutkaisessa laskutoimituksessa, rinnakkaisten maailmojen on oltava olemassa, sillä laskutoimituksen suoritus ei yksin­kertaisesti mahtuisi omaan maailmankaikkeuteemme!

  • Karhu IV sanoo:

    En tiedä jumalasta, ufoista tai muista mutta kvanttitietokone on täyttä todellisuutta ja puhdasta tiedettä, ja varmaan kiehtoo täällä monia joten kannattaa etsiä itse lisää videita ja artikkeleita aiheesta. Suomessa mm. Jyväskylän yliopisto kehittää omalla tekniikallaan kvanttikonetta.

  • Karhu IV sanoo:

    Kvanttikone saa minkä tahansa vastauksen nopeasti laskettua, sillä se pystyy tarpeeksi suurena ollessaan olemaan käytännössä yhtä aikaa kaikissa mahdollisissa vastauksissa heti välittömästi. Se ei käy niitä järjestyksessä läpi kokeilemalla, vaan siirtyy välittömästi kaikkiin mahdollisiin vaihtoehtoihin yhtäaikaa ja palauttaa oikean. Tämä perustuu jollain lailla näihin täällä paljon parjattuihin ulottuvuuksiin.

  • Jackie sanoo:

    Niiden hiukkasten välillä on voima mitä ei tunneta. Sanotaan näin, 2 leikki autoa. Toinen leikki auto on kilometrien päästä toisesta, kun toista liikutetaan toinen liikkuu täysin samalla tavalla. Mielenkiintoista on juuri se että mikään ulkopuolinen voima ei liikuta toista leikkiautoa vaan se leikkiauto mitä liikutetaan ulkopuolisella voimalla on jotenkin yhteydessä toiseen autoon mikä liikkuu samaa tahtia.

  • Karhu IV sanoo:

    ^ Se toimii myös suhteellisuusteorian vastaisesti, yhteys on valoa nopeampi. Mutta kvanttitasollahan muutenkaan ei tahdo fysiikanlait päteä, on ilmiöitä joissa materia voi kulkea toistensa läpi ongelmitta ect.

  • Jackie sanoo:

    Siis se toimii niinkin että jos toinen hiukkanen viedään toiselle puolelle galaksia ne liikkuu silti samalla tavalla.

  • Karhu IV sanoo:

    ^ Joka tuo ainakin minulle mieleen sen, että se että esim. rakkaat tai läheiset ihmiset ajattelevat tosiaan juuri samalla aikaa ja siten ajattelevat soittaa juuri samaan aikaan, ja tapahtuu näitä ”outoja” tilanteita. Ehkä se voikin perustua johonkin tuntemattomaan ilmiöön aivoissa, joita on verrattu myös näihin mainostamiini kvanttitietokoneisiin :p

  • Jackie sanoo:

    Ota tässä esimerkin. Olen meditoimassa, meditointi on kestäny tunnin ja yht äkkiä se keskeytyy siihen että kaverini tulee mieleen, ajattelen minuutin häntä ja hän soittaa minulle. Mutta mutta, on myös käynyt niin että olen meditoinut ennen wespan videon katsomista ja käynyt meditaatiossani videon aiheita sana tarkasti läpi joten itse olen tullut siihen tulokseen että meitä ohjaa voima mikä valmistelee meitä.

  • Jackie sanoo:

    Eli siis se että ystävä tulee mieleen johtuu siitä että joku elämän voima meissä kertoo sen meille. Kuten meditaatiossa voit saada tietoon jo seuraavan katsottavan videon asiat uskomattoman tarkasti, tässä tapauksessahan sen on pakko olla meissä oleva voima mikä ne asiat kertoo. Me vain emme voi päättä mitä se kertoo meille mutta voimme opetelle kuuntelemaan sitä.

  • Jackie sanoo:

    Tämän takia olenkin kehoittanut keskittymään siihen mitä korva kuulee ja mitä silmä näkee. Ne ajatus ”tripit” mihin putoaa ja mistä havahtuu ovat kuin hajuja mitä voit astikokemuksen jälkeen pohdiskella.

  • Jackie sanoo:

    Kun keskitytte siihen mitä korva kuulee ja silmä näkee… Hetken päästä havahdutte ajatus matkalta… Älkää alkako itse ajattelemaan eteenpäin vaan keskitytte taas vain siihen mitä kulette. Jossain vaiheessa huomaatte että ne ajatusmatkan ovat kuin jopnkun sisällä olevan puhuttelu hetkiä tai ohjeita tai vinkkejä tai vitsejä tjsp 😀

  • Vergilius sanoo:

    Karhu IV (hyvä nick btw!), kyllä ulottuvuudet tieteellisiä faktoja, ei vain jollain asteella.

    Totuus on tarua ihmeellisempää 🙂 Tällaistahan (kvanttitietokone) teorisoitiin jo 30 vuotta sitten, nyt se sitten tapahtui ^^ Tuolla Naturen sivulla ei voi lukea koko tutkimusta, vain abstraktin, mutta Sydneyn yliopiston sivuilla on hyvä artikkeli ja yhteenveto asiasta:

    http://sydney.edu.au/news/science/397.html?newsstoryid=9084

    Nyt palaan lukemaan taas Yhden Lakia; on jo muutamia tarkentavia kysymyksiä herännyt aiheesta 😀

  • Jackie sanoo:

    Tai keskittykää vaikka käden liikkeisiin tehostaaksenne keskittymistänne nyt hetkeen. Jossain vaiheessa osaa olla kaikissa elämän tilanteissa sillä ”miellyttävimmällä” tai ”helpoimmalla” tavalla kun antaa sen sisäisen voiman viedä. Muistakaa että elämässä 2 päivää voi istuskella vaikka yksin kotona ja kattella ikkunasta pihalle 😉

  • Karhu IV sanoo:

    Hyvä artikkeli ja avasi hieman lisää taas tuota asiaa, Vergilius.

    http://www.youtube.com/watch?v=BbmCIiDz3TI

    Tuossa nyt niille jotka ei jaksa lukea yliopiston edustaja vahvistaa tämän väitteen, että nyt tehtävän kvanttikoneen tehoa vastaavan perinteisen tietokoneen olisi oltava koko universumin kokoinen, ja antaa muutenkin mielenkiintoista tietoa aiheesta 🙂

  • Karhu IV sanoo:

    Ts. tavoitteena on tuo 300 bitin kokoinen kvanttikone, joka vastaisi siis universumin kokoista perinteistä konetta. Nyt rakennettu kone on ilmeisesti 30-40 kvantti-bittiä, joka on kuitenkin jo tehokkaampi kuin mikään koskaan rakennettu supertietokone, jos oikein tulkitsin.

  • sepi sanoo:

    melko kiinnostavilta vaikutti..

  • Jackie sanoo:

    Tommonen tietokone jaksaa pyörittää peliä mikä on ohjelmoitu hiukkas tasolta saakka. Eli pienimmät pikselit olis niiku vaikka atomin kokosia tai pienempiä eli hiukkasia… Ja pingi ois silti 0? 😀 Eli jos rakennetaan normaalin kokonen kvanttitietokone minecraftin sijaan sillä voi rakentaa universumin atomitasolta saakka ilman pingiä? Noniiih…

  • Jackie sanoo:

    Suhteellisuus teorian mukaan aika on suhteellista. jos liikkuu 99,9% valonnopeutta vuoden on planeetalla kulunu 1000 vuotta. Toi on varmaan vaan pingistä kiinni 😀 Nopeesti kulkevan ukkelin yhteys serveriin hidastuu 1000 kertaseks 😀 haha

  • Ogeli sanoo:

    Silence, suosittelen lukemaan Michael Newtonin kirjan ”Sielujen Matka”. Se selittää hyvin paljon mistä sielut tulevat, minne menevät ja mitä tekevät elämien välillä. Luin tuon kirjan paljon ennen Yhden Lakia, ne kuitenkin siis tukevat toinen toisiaan. Olen myös paljon katsonut Dolores Cannnonin haastatteluja ja hän tosiaan tietää mistä puhuu. Käsittääkseni hänen kirjojaan ei ole suomennettu, mutta olisin kyllä innolla valmis lukemaan moisia.

    Ainoa asia mikä minua henkilökohtaisesti tässä ”ylösnousemuksessa” hämää on napojen vaihtuminen. 26 000 ja 13 000 vuotta sitten navat vaihtuivat ja ihmisten tietoisuus laski, koska magneettikenttä liittyy tietoisuuteemme. Viime kerralla jokaisen muisti pyyhkiytyi täysin, paitsi niillä jotka onnistuivat luomaan itselleen merkaban. Drunvalo Melchizedek sanoo, että jos ja kun navat vaihtuvat lähitulevaisuudessa, niin sama tulee tapahtumaan ihmisille eli he eivät pysty nousemaan uusiin ulottuvuuksiin koska heidän muistinsa pyyhkiytyy ilman merkabaa.

    Video aiheesta:
    http://www.youtube.com/watch?v=7ix149wD_IU&feature=plcp

    Häneltä on muuten ilmestynyt kirjoja aiheesta suomeksikin.

    Vaikka Drunvalo on tavallaan oikeassa, niin luulen että hän on hieman erehtynyt ”pikkuseikoista”. Yhden Laisssa sanotaan, että ylösnousemus tulee tapahtumaan ennen napojen vaihtumista ja luonnonkatastrofeja. Tulee olemaan uusi Maa = paratiisi ja vanha Maa = nykyinen, joka jää jälkeen kohtaamaan kaikki nuo negatiiviset tapahtumat, jotka luultavasti tapahtuvat ensi vuonna tai sen jälkeen.

    Nämä ”gurut” ja tietolähteet ovat vain opastamassa meitä täällä. He eivät ole mitään kaikkitietäviä, mutta heillä on silti hyvin paljon tietoa hallussaan, joka pystyy muuttamaan kenties jopa miljoonieen ihmisten tietoisuutta. Onneksi suurin osa heistä käyttää sitä hyvään, ovathan he sentään positiivisesti suuntautuneita entiteettejä.

    Tiedän, että tämä tieto on suorastaan hengästyttävää, mutta itse olen sitä jo vuosia opiskellyt niin, että olen pystynyt sitä ymmärtämään. Itse asiassa huomaan opiskelevani koko ajan, joka päivä opin jotain uutta itsestäni ja kaikkeudesta kiitos informaatiotulvan. Elämähän on vain koulu ja opiskelu ei koskaan lopu. Rakkauden opiskelu siis! 🙂

  • Jackie sanoo:

    Antaa kaikkien kukkien kukkia.

    Itse haluaisin kaikkien pysyvän objektiivisessä totuudessa koska subjektiivisia totukksia on yhtä monta kuin on kokijoita. Objektiivinen totuus on että elämme ihmiskeholla planeetalla maa. Subjektiivisia totuuksia on kaikki yhden laista raamattuun.

  • Karhu IV sanoo:

    Tässä teille eräs valistunut arvio tulevaisuudesta, tai kuten sitä täällä nimitetään; fakta-tietoa:

    2012 vuoden aikana ei tule tapahtumaan mitään yliluonnollista. Ei ole myöskään odotettavissa että ulkoavaruuden elämä ilmestyy luoksemme juuri tänä vuonna. Mikäli mayojen profetiat osuvat kohdalleen, tarkoittaa uuden ajan alku vain että on käsillä kulminaatiopiste tai junan kääntyminen ihmisen kehityksessä, joka on menossa parempaan suuntaan.

    Tämän faktatiedon lähteet ovat yhtä luotettavat kuin minkä tahansa muunkin faktatiedon lähteet täällä ovat. En kuitenkaan aio niitä paljastaa, mutta tämä tieto on totuus jonka te jokainen tulette näkemään.

  • Jackie sanoo:

    Merkaba sun muut ovat subjetiivisia totuuksia. Kuten oletus muistin pyyhkiytymisestä on subjektiivinen totuus kuva.

    Subjektiivisia totuuksia ei voi mainostaa objektiivisena totuutena. Objektiivinen totuus on totuus äänestä totuus näöstä totuus hajusta mausta jne.

  • Jackie sanoo:

    Kun koira pelkää teitä ilman syytä, koiran elämää ohjaa subjektiivinen totuus siitä että olette uhka koiralle.

    Ymmärrättekö kuinka pahasti subjektiivinen totuus saattaa ohjailla teitä? Joku teini ajattelee että muut ajattelee hänen olevan ruma, taas subjektiivinen totuus mikä ohjaa yksilön elämää.

  • Jackie sanoo:

    Siksi painotan keskittymistä objektiiviseen totuuteen, ääniin hajuihin näköön jne. subjektiiviseen totuun keskittymisen sijasta.

    Jeesus sanoi ”Teidän tulee uudestisyntyä ylhäältä” eli aivot tulee ohjelmoida uudelleen.

  • Jackie sanoo:

    Kommentti ei tullu.

    Kun koira pelkää teitä ilman syytä, koiran elämää ohjaa subjektiivinen totuus siitä että olette uhka koiralle.

    Toi oli aikasemmin

  • Jackie sanoo:

    Ymmärrättekö kuinka pahasti subjektiivinen totuus saattaa ohjailla teitä? Joku teini ajattelee että muut ajattelee hänen olevan ruma, taas subjektiivinen totuus mikä ohjaa yksilön elämää.

    Siinä oli myös tuo 😀

  • Jackie sanoo:

    Kuinka paljon teidän subjektiiviset käsitykset huomisesta vaikuttaa tähän nyt hetkeen? Kuinka paljon teidän subjektiiviset näkemyset estävät teitä esiintymästä karaoke illassa?

  • Jackie sanoo:

    Subjektiivinen mieli ei vaikuta mailmaan muulla tavoin kuin meidän käytökseen. Subjektiivinen mieli on osa ihmis kehoa ja oiva ”aisti” mutta sen ei tulisi antaa vaikuttaa meihin. Urheillessa me teemme automaattisesti, sosiaalisessa kanssa käymisessä me teemme automaattisesti, syödessä jne. subjetiivinen aitsi voi antaa vinkkejä missä tulisi kehittyä, ilman harjoittelua ei myöskään voi kehittyä.

    Silmän tappisolut havaitsevat sähkömagneettista säteilyä eli fotonien aaltoliikettä. ”Auranäkö silmän tappisoluilla” on subjektiivinen totuus kuva. Aisti, näköaisti, objektiivisesti toteutuu tappisoluje avulla mitkä havaitsevat fotonien aaltoliikettä.

  • Jackie sanoo:

    Silmämme aistii fotonien aaltoliikettä, korvamme aistii ilman molekyylien aaltoliikettä. Eli kehomme aistii objektiivista totuutta.

    Meillä on päässä ”kolmas silmä” meditoidessa saattaa sillä nähdä abstrakteja kuvasarjoja, pakottamatta asioita visualisoitavaksi nämä saattavat äityä melko villeiksikin elokuvankatsomis kokemuksisksi. En tiedä mistä nuo abtraktit kuvakokoelmat löytyvät aistittaviksi mutta yksi selväjärkinen autisti kertoo näkevänsä pään sisällä kuvasarjoja mitkä kertovat hänelle mahdottomalta tuntuvien matemaattisten laskujen vastaukset sekunneissa 😉

  • Jackie sanoo:

    Itse näin tänään meditoidessa pitkän kuvasarja kollaasin mitä on mahdoton kuvailla. En tiedä mistä nuo tulevat minulle aistittaviksi mutta tuntuu että päässäni on juuri kolmas silmä millä voin katsella tai aistia jotain sillä hetkellä aistittavana olevaa asiaa.

  • Jackie sanoo:

    subjektiivinen mieli yleensä rajoittaa noiden kuvien näkemistä.

  • Jackie sanoo:

    Tulevaisuudessa yleinen heitto kait on ”mitähän kolmas silmä tällä hetkellä näyttää”… Siihen pitää keskittyä kuten kuulemiseen pitää keskittyä. Mutta subjektiivinen mieli on siinä tiellä HALUUMASSA jotain muuta kun vapaasti virtaavaa visualisointia. Ensimmäisen kerran kun näkee päässä vapaasti virtaavaa visualisointia ni osaa sen aina ja tulee aina vaan paremmaks.

  • Hexa^^ sanoo:

    Jackie: jees
    raamatusta löytää varsin hyviä’ oppeja elämään ja elä’män valoisuuden kehittämiseen, Muistakaa että jeesuksen on kerrottu puhuvan vertauksin etsikää se vertauksen kultainen keskitie ja tulkitkaa tarinoita ja sanomisia sen pohjalta ja vertailkaa kaikkea muutakin oppimaanne tällöin saatte taas suuremman kuvan asioista ja pystytte sitäkautta paremmin sisäistämään askarruttavia seikkoja elämässä jne jne

  • Jackie sanoo:

    Tällä hetkellä nään ite visualisoinnissa punasen kuulakärkikynän lentämässä vasemmalle ja siitä roikkuu valkonen lankakerä perässä 😀 haha. Sit siihen voi palata takas ja kattoo mihin se tarina muuttuu seuraavaks. Toi on harjotus kuten juokseminen on harjottelua maratoonia varten. Ja kuinka pitkään pitää harjotella että jaksaa juosta maratoonin? ei ihan itsestään kunto kohoa.

  • Hexa^^ sanoo:

    käytännössä pohtikaa kaikki uudestaan sillä niin ontoiksi ja tynnyrissä kasvaneiksi meidät on pakotettu””

  • Jugi sanoo:

    Jackie, yhdeksän kommenttia peräkkäin? 🙂

  • Jackie sanoo:

    Mitä toi avaruudessa lentävä kynä mulle nyt kertoo on se että toimin kirjurina minkä tarinat avaa kerällä olevaa lankakeraa enemmän ja enemmän. Mut niin… Semmosta se päässä vipeltävä kuvasarja saa mun subjektiivisen mielen ajattelemaan 😉

    Mut niinhän se autistisen subjetiivinen mieli saa vastaukset kuvasarjojen pohjalta. Ne kuvasarjat on kulemma värejä ja abstrakteja kuvioita mitkä inspiroi subjektiivisen mielen ymmärtämään mahottomimmatkin matemaattiset jutut sekunneissa.

  • Jackie sanoo:

    Pitää antaa virrata. Kung Fu.

  • Vergilius sanoo:

    Jackie on ilmeisesti katsonut dokumentin The Boy With The Incredible Brain, joka kertoo Daniel Tammetista, autistista, joka on ns. savant. Tämä on siis vaan tulkintani äskeisen kirjoituksesi pohjalta 🙂 Suosittelen katsomaan, mikäli ette ole vielä kyseisestä herrasta tietoinen.

  • Karhu IV sanoo:

    Vergiliuksen dokumentti oli erittäin hyvä, ja huomenissa aion kyllä pistää Danielilla mailia ja laittaa siihen liitteeksi jotain, ja kysyä mitä hän siinä pystyy näkemään.

    Jos hän vastaa ja suostuu ko tehtvänään niin laitan tänne kuinka kävi 😀

  • Jackie sanoo:

    Itse juuri uskon että meillä kaikilla on kyky nähdä niitä vaihtelevia ”maisemia” mutta meidän tulee oppia ymmärtämään sitä kieltä. Meidän subjektiivinen mieli ei ymmärrä sitä sen enempää kun ymmärtää vierasta kieltä. Ajatelkaapa jos meidän sisällä on jokin mikä viestii meille vaikka tuossa muodossa mutta ”egomme” tai subjektiivinen mielemme ei osaa tulkita sitä meille.

  • Jackie sanoo:

    Vai karhukin taas samaan aikaan täällä, meni 15 minuuttia selaillessa danielin juttuja 🙂

  • Jackie sanoo:

    Subjektiivinen mieli vaikka juuri havaitsee mieleen tulevat visualisoinnit ”maisemana” mutta danielille maisema kertoo jotain.

  • sanoo:

    näis ufo aluksis on luultavammin tällänen valo ettei itse alusta nähtäisi jos haluais nähdä sen ei vois käyttää valon aallonpituutta.

  • sanoo:

    ”Videoilla näkyy mm. tietoisen kaltaisesti liikkuvia valorykelmiä, joissa valot liikkuvat valtavaa vauhtia samalla vaihtaen paikkaa keskenään, ja joskus jopa lentäen toistensa sisään, tai muodostamaan yhden ison pallon.”wespa etkö sä tiedä et alus voi olla toisen takana.alukset voi olla vaikka näkymätöntä kangasta tai jotain muuta ainetta.valojen ulkopuolella olevia osia ei vaan nää kun valot on liian kirkkaita.

  • WeAreNotAlone sanoo:

    Tänä vuonna tulee kyllä tapahtumaan jotain suurta. Avaruusoliot hyökkäävät tai tulee hengailee, ja osa niiden johtajista tunnetaan monissa uskonnoissa olevina Jumalina.

  • yrjo.taneli sanoo:

    Tai ”New age” hörhöt vaahtoaa niin paljon 21.12.2012 päivää, että se tarttuu ”normaaleihin” työssä käyviin kansalaisiin. Näin uusi aika toteutuu vaahtoamalla. Kansalaisten aivot rupee heittää kuperkeikkaa. Seuraava askel on aivojen värähtely taajuuden nousu niin korkealle, että ihmisten eritteet purkautuu pihalle. Oliko se 4D vai 6D?

  • Vergilius sanoo:

    By the way, itselläni on 50€ kiinni vedossa, koskien tuota vuoden loppua. Saapa nähdä, miten käy. Koska vastapuoleni mukaan muutoksia pitäisi alkaa tapahtua, hänen sanoin, ”yhä nopeutuvin syklein ja se tulee olemaan selkeästi kaikkien havaittavissa” tai ainakin jotain sinnepäin. Yhden Laki -juttuja.

    Pienestä lisätienestistä ei olisi haitaksi näin opiskelijana. Ja eipä haittaa sitten vaikka sen 50€ joutuisi pulittamaan 🙂 Tosin on jos sattuu käymään niin, että kaverini transentoituu sinne 4D tihentymään, ei hän siinä tapauksessa jää sitä mammonaa todennäköisesti kaipaamaankaan.

    Tästä kumpuaakin uusi, mielenkiintoinen ajatus; mikäli hän kokee, että kerta on nousemassa tuonne sydänchakran vihreään valoon, miksi lähteä lyömään vetoa moisista maallisista asioista tässä 3D tihentymässä? Enpä tullut tätä ajatelleeksi. Täytyypä kysyä huomenna. 🙂 Kerron sitten teille, kun olen vastauksen hänestä puristanut.

  • payne sanoo:

    Mitkään kilometrien päässä olevat epäselvät valopallot ja kenen tahansa tekemät viljapeltokuviot ei oikein vakuuta meikäläistä.

  • WeAreNotAlone sanoo:

    Taitaa olla paranormaaliblogin uusi kommenttiennätys 😀

  • Skeptikko sanoo:

    129 kommenttia! Tehän olette varsin kiinnostuneita asiasta 🙂

  • Skeptikko sanoo:

    Anteeksi 229 kommenttia! 🙂

  • Silence sanoo:

    Jackien tyylillä kyllä saakin viestejä =)

  • Ocean explorer sanoo:

    http://truthfall.com/tag/oceanexplorer/

    11.6 Dennis Åsberg kirjoitti facebookissa ”everything is top secret now… Because of the risks… Hope you all understand this is no game…”

    Mitähän itämeressä oikeasti makaa? Toivottavasti kertovat myös julkisesti vaikka kylläkin niin lupailevatkin.

    Wespa? Eikös tämä ylitä uutiskynnystä tänne?

  • jatu sanoo:

    On tämäkin taas niin sitä ihteään, jos tämäkin salataan?

  • Skeptikko sanoo:

    Wespa laitas tää ocean explorer juttu tännä paranormaaliblogiin nii ollaan kaikki ihan joukko tyytyväisiä 😉

  • Ogeli sanoo:

    Virallisia sivuja ei ole nyt päivitetty:
    http://www.oceanexplorer.se/

    Muka sattumaa, että alueella käydään sotaharjoituksia, joissa mukana on sekä venäläisiä että amerikkalaisia? Kuulostaa melko ihmeelliseltä.

  • Wespa sanoo:

    Joo Ocean Explorerista on tulossa juttua lähiaikoina. Olkaa kuulolla. 😉

  • Silence sanoo:

    Ogeli, jos se harjoitus onkin peitenimi Maailmojen sodalla. Lähellämme käydään sotaa maapallon kohtalosta ja me emme tiedä mitään =)

    Tai no, parempi selitys on, että harjoitus on vain harhautus. Ne mitään sotaa harjoittele, vaan suurimpien maiden tutkijat ovat sinne kokoontuneet tutkimaan jotain suurta ja aluetta sitten vartioi monen maan kalustot.

  • Ogeli sanoo:

    Aivan. 🙂

  • Jugi sanoo:

    Ei ne mitään kerro kuitenkaan. Ei kannata seurata mitään oceanexplorer sivustoja. Hukkaatte aikaa…

  • Ogeli sanoo:

    Sieltä merestä on löytynyt jotain ihmeellistä:
    http://www.oceanexplorer.se/

  • Jugi sanoo:

    Ei mitään ihmeellistä ainakaan kuvien perusteella. Odotin, että siellä olisi ollut ufo, mutta se olikin vaan todennäköisesti joku kivi. Miten voidaan erehtyä näin pahasti?

  • WeAreNotAlone sanoo:

    No jotain outoo tos on. Veikkaan että se ufo on siellä kiven sisällä, joka on kivettynyt 🙂

    http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2012061515712453_ul.shtml

  • jatu sanoo:

    Jugi: Mistä kuvia olet nähnyt?

  • Silence sanoo:
  • Jugi sanoo:

    Jatu, tuossa silencen linkissä on video missä näkyy hyvin tämä ”itämeren ufo”

  • jatu sanoo:

    Ok, jostain mystisestä syystä en saanut sitä näkyviin. Onneksi se oli laitettu youtubeen.
    No, video on katsottu ja varsin vähän siitä tuli maata mullistavaa tietoa.
    Saattaa olla, että tulossa on vielä se jytky, tai pojat hakee itselleen parempia rahoituksia. Hitto, en osaa päättää suuntaan tai toiseen vielä tämän casen kanssa?

  • Vergilius sanoo:

    ”Hitto, en osaa päättää suuntaan tai toiseen vielä tämän casen kanssa?”

    Hyvä, Jatu! Mikäli ymmärsin lauserakenteesi oikein, et osaa muodostaa mielipidettäsi tästä asiasta, ennen kuin saat lisää tietoa. Tämänkaltaisessa tilassa mielesi on avoinna useille mahdollisuuksille, ja tämänkaltaista, avointa ajatusrakennetta toivoisin näkeväni täällä enemmänkin! 🙂
    Thumbs up! 😀 Katsotaan, mitä sieltä merenpohjasta löytyy. Sen objektin päältä he taisivat ainakin löytää joitain, pieniä nuotiopaikkoja muistuttavia kivenmurikkamuodostelmia, ja ilmeisesti myös nokea, niistä kivimurikoista.

    http://www.oceanexplorer.se/:

    ”On top of the object they also found strange stone circle formations, almost looking like small fireplaces. The stones were covered in something resembling soot.”

  • Jugi sanoo:

    Jos lähettää sähköpostia löytäjille niin voi saada lisää kuvia ja videoita objektista, taidanpa heti lähettää.

  • Jugi sanoo:

    Silence mainitsi aikaisemmin athabantian avaruusaluksesta jotain niin olisi mielenkiintoista tietää mikä se on? Onko se jokin mielikuvituksellinen asia?

  • Silence sanoo:

    Ken uskoo (Barbie ei…), että maapallon ympärillä olisi lukemattomia aluksia (häivetekniikkaa tai ulottuvuudessa, jota emme vielä havaitse). Jotkut ihmiset sitten aistivat ne alukset ja niissä olevat olennot – kanavoivat niiden kanssa. Saavat viestejä, kuten Katri Helena konsanaan. Oikeastaan kai suurin osa kanavoinneista kohdistuu ympärillämme oleviin älyihin,jotka tukevat meitä tietoisuuden nousussa.

    Athabantia (siinä viestissäni oli linkki) oli minullekin vieraampi nimi, enemmän näkee teksteissä Arcturuslaiset käsitteen. Arcturuslaisiin on tainnut myös Rauni-Leenakin viitata. Joidenkin ihmisten (sielun) kotiplaneetta on Arcturus jne.

    Google osaa kertoa Arcturuslaisista lisää huimia tarinoita.

    Ei muuta kuin avoimin mielin kohti tuntematonta =)

  • Ogeli sanoo:

    Itse olen muuten lähes varma, että sieluni koti on Plejadin (Pleiades) tähdistöstä. Niin moni asia vaan täsmää yhteen, ettei voi olla vain sattumaa. 🙂

  • Silence sanoo:

    Niin juu, plejadit on kans toinen ryhmä josta näkee paljon juttuja =)

  • Ogeli sanoo:

    Tuolta näkee enemmänkin eri rotuja:
    http://www.floating-world.org/quo.htm

    Välimatkat ovat pitkiä, mutta se ei todellakaan tarkoita että olisimme yksin. Hassua myös ajatella, että on periaatteessa ihminen vaikka onkin niin paljon muuta. Kaikkihan me tavallaan olemme ”avaruusolioita”. Ihmisen ulkokuori ei sinällään kerro vielä mitään.

  • Jugi sanoo:

    En usko noihin athabantialaisten ”kertomuksiin”. Joku henkilö on vetänyt sanat hatusta ja päättänyt, että joku avaruusolio on kommunikoinut hänelle…

  • Silence sanoo:
  • Jugi sanoo:

    Noniin eli pelkkä kivi vain…

  • jatu sanoo:

    No voi hitto. Odotin kuitenkin vähän enemmän, pelkkä hikinen kivi!

  • Huttu sanoo:

    Salaliittoteoriat.. 3.. 2.. 1.. GO GO GO!! 😉

  • Silence sanoo:

    ”Kiven” päällä on kuulemma aukko sen sisään eli mystisyyttä on vielä =)

  • Vergilius sanoo:

    Mielenkiintoinen muodostelma. Kyllä luonto tarjoaa paljon ihmeellisiä asioita nähtäväksi. Miettikääpä vaikka lumihiutaleen symmetrisyyttä ja sitä väitettä, ettei yksikään lumihiutale ole samanlainen 🙂

  • jatu sanoo:

    Totta!

  • WeAreNotAlone sanoo:

    Jatu
    Sisäl on varmasti jotain. Miksi 8 metrinen pilari pitelee sitä 😉

    http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2012061815724538_ul.shtml

  • jatu sanoo:

    Katos vaan, miksiköhän en ole tuota lukenut?
    Tosiaan nämä kommentit pistää miettimään:
    ”Luonnolliseksi muodostelmaksi se on omituisen symmetrinen, ja sen kyljissä on suoria uurteita ja nelikulmaisia kuvioita.”

    ”kahdeksan metriä korkea pilari, joka pitää kookasta objektia pystyssä.”

  • Jugi sanoo:

    Tässä lähiaikoina olen tuntenut sellaisen olon, että en enää kuulu tänne. Tarkoitan, että jotenkin minun on vaikea olla enää tällä planeetalla. Tuntuu sellainen erilaisuuden tunne. En sovellu elämään täällä. Uskon, että se johtuu värähtelystä. Onko joku muu huomannut samanlaista?

  • Ogeli sanoo:

    Olen tuntenut noin jo pitkään. Se johtuu varmasti tästä muutoksesta eikä siitä kannata huolestua.

  • jatu sanoo:

    En kyllä ole mitään itse huomannut, päivät on samanlaista puuroa.

  • WeAreNotAlone sanoo:

    Mistä Jugi ja Ogeli oikein höpöttää? 😀

  • Ogeli sanoo:

    Tuntemuksista.

  • WeAreNotAlone sanoo:

    Ogeli

    Jaa mistä tuntemuksista ja minkä suhteen? 😀

  • Jugi sanoo:

    Semmoinen erilaisuuden tunne, että en kuuluisi tänne.

  • Silence sanoo:

    Sellaisen jolla ei ko. tunnetta, niin on kai vaikea ymmärtää mistä on kyse =)

    Tosin voihan kyse olla suggestiostakin. Joku lukee/kuulee, että voi olla ns. kotiin kaipuuta ja sitten alkaa mieltää jonkun ihmeellisen tunteen ”en kuulu tänne” – tunteeksi. Mutta tämänkin voi kääntää, niin että silloin ihminen on vain tajunnut mikä on se ihmeellinen alitajunnassa oleva tunne, jota ei ole aiemmin osannut jäsentää.

  • Huttu sanoo:

    Mitä sä Jugi sitten teet kun et värähtele uuteen maailmaan?

  • Jugi sanoo:

    Milloin olen sanonut, etten värähtele tarpeeksi uuteen maailmaan?

  • Huttu sanoo:

    No mä en lähe väittelemään sun kanssa tästä värähtelystä, kiinnostaa vaan tietää että mitä sitten teet jos huomaat jääneesi tänne meidän muiden kanssa?

    Ei kannata ainakaa töistä irtisanoutua tai kouluja lopettaa 😉

    ”Milloin olen sanonut, etten värähtele tarpeeksi uuteen maailmaan?”

    Aivan hillitöntä 😀

  • Jugi sanoo:

    Jos mitään ei tapahdu niin jatkan elämää normaalisti ja unohdan koko jutun. Mutta uskon ja toivon, että muutos tapahtuisi.

  • Vergilius sanoo:

    Poiminta Yhden Laista, lue tämä, Huttu, niin tiedät mikä on (hyvä) meininki.

    ”Kehitys ulottuvuuksissa kulkee sykleissä, ja jokainen sykli on määrätyn pituinen. Ra’n mukaan 3D:ssä sivilisaatiot nousevat, kukoistavat ja lakastuvat aina noin 25 000 vuoden
    sykleissä. Jokaisen 3D-syklin lopussa on sielujen sadonkorjuu, jolloin henkisesti tarpeeksi kypsät jatkavat neljänteen ulottuvuuteen.

    Vähimmäiskriteeri kypsyyteen on yksinkertainen:
    pitää olla orientoitunut vähintään 51 % ihmiskunnan palvelemiseen ja yhteisen hyvinvoinnin edistämiseen, jolloin pelkän oman edun tavoittelun määräksi jää 49 %. Toisin sanoen kun universaali rakkaus ylittää itsekkyyden, on sielu valmis siirtymään seuraavaan olemassaolon kokemukseen.”

    Eikä tässä vielä kaikki! :

    ”Entiteetti on kypsä neljänteen ulottuvuuteen silloin, kun se joko rakastaa muita 51 % tai itseään 95 %. Kumpikin näistä kriteereistä on haastava saavuttaa ja
    vaatii määrätietoista ponnistelua eli paljon työtä tietoisuudessa.

    Negatiivisesti suuntautunut entiteetti voi saavuttaa 4D-kelpoisuuden, kun se rakastaa itseään vähintään 95 % ja muita vain 5 %. Tällainen entiteetti käyttää melkein kaiken aikansa ja energiansa oman edun tavoitteluun muiden edun kustannuksella. Muut nähdään itsestä erillisinä olentoina, joista on hyötyä vain palvelijoina, viihdyttäjinä, mielihyvän tuottajina, orjina.”

    Toisin sanoen, kaikki narsistisesta persoonallisuuden häiriöstä kärsivät pääsevät pokkeuksetta 4D-tihentymään. Mutta juu, tuossa on Ra:n ohjeet tarkoituksenmukaiseen värähtelyyn. So vibrate, by all means! 🙂 Itse värähtelen tästä syömään ja sitten hiljalleen kohti sairaalaa ja alkavaa yövuoroa.

  • Huttu sanoo:

    Vai tollasta se yhden laki opettaa, okei 🙂 Siinä voi sitten jokainen kysyä Ra:lta että miksi en värähdellyt 4D-maailmaan?

    -Joo sori hei, 4D-värähtelyanturin mukaan rakastit muita ihmisiä vain 50,5%:sti. Onnea uudelle yritykselle 25000 vuoden päästä!

    No joo huono läppä. Mutta tollaset annetut arvot on aina sitä varten että voidaan sitten kirjamyyntien ja muiden jälkeen sanoa että vaikka yritit niin se ei valitettavasti riittänyt.

    Pelottaa miettiä että kuinka paljon ihmiset tulee tekemään itsemurhia vuoden loppuun mennessä tämän asian suhteen.

    Sanoisinpa muuten että nykyajan ihminen on jo 100% orientoitunut ihmiskunnan palvelemiseen ja yhteisen hyvän kehittämiseen. Me tehdään töitä eri aloilla, tehdään tutkimuksia joilla helpotetaan elämää, maksetaan veroja joilla kustannetaan hyvinvointia jne.
    Jos me ei oltais, meillä olisi anarkia. Itse ainakin näen itseni palvelemassa yhteiskuntaa ja edistämässä yhteistä hyvää kun menen töihin ja maksan veroni.

    Olenko muuten lunastanut paikkani 4D-maailmassa kun olen Amnestyn monivuotinen kuukausilahjoittaja ;)Siitä pitäisi tulla rakkauspojoja roppakaupalla.
    Tosin se negatiivinen tihentymä kuulostaa kans mielenkiintoiselta, saisinko jotain pimeitä supervoimia siellä 4D-maailmassa jos menisin negatiivista polkua pitkin?

    Taikojen täyteistä Juhannusta kaikille, mä värähtelen grillaamaan makkaraa 😀

  • Jugi sanoo:

    Vois värähdellä itseni tästä uimaan etsimään vedenalaista ufoa 😉

  • Ogeli sanoo:

    Olette te kyllä hassuja. 🙂

  • Jugi sanoo:

    Ogeli eikö nyt juhannuksena pitänyt tuntea jotain energioita? Tunnen sen todennäköisesti vasta vähän ajan päästä 😉

  • Ogeli sanoo:

    Tarkoitat, että kun olet humalassa vai? 🙂

    Itse tunsin eilen jonkinlaista energiaa, mutta toisaalta tunnen sitä muutenkin aina kun meditoin.

  • Jugi sanoo:

    Kyllä nyt alkaa tuntumaan jo jonkilaista energiaa 😉

    Leikit sikseen, eilen tunsin myös minäkin jonkilaista outoa energiaa. Sitä on vaikea selittää.

  • Vergilius sanoo:

    Itse taas olen parhaillaan osastolla yövuorossa ja tuntuu, että ainakaan itselläni ei hirmuisesti energiaa jäljellä ole, vaikka yö on vielä pitkä 🙂 Pitäisi taas jaksaa klo 7:n asti. Pitääpi varmaankin keittää kahvia lisää, ennen kuin joku potilaista alkaa kaipailemaan jotakin 🙂

  • Jugi sanoo:

    Onko ollut vilkasta sairaalassa? 🙂

  • jatu sanoo:

    Ihan höpö höpö juttua, että se olisi sukellusveneiden ansa lanka.
    Ketä tahansa ymmärtää, että mikä tahansa on sodasta asti meren pohjassa on myös täynnä eliöitä ja kasvillisuutta. Miksi se on pilarin päällä? Mikä pilarin funktio on?

  • jatu sanoo:

    Oho, tuli vastaus väärään topikkiin. Vielä ihan selvin päin 🙂

  • Jugi sanoo:

    Selvä se 🙂

  • simson ei alien ei aurinko "siunattu" sanoo:

    olen selvillä vesillä meteoridi ja meteoriitti ovat valtaa joinakin aikoina, kivikaudeksi ajalla kivellä heittelijöitä, muistamme kertomuksia koraanista ja suomi-raamatusta tai, joka tapauksessa näiden tunnistamattomien ilmiöiden alkuperä on kiinnostava, aikani on vähissä ja rukoilkaa puolestamme puolestasi puolesta yhden ja toisenkin rukoilla toinen toisemme puolesta puolesta rukous voisi olla osoite päästä tekemisiin avaruuden salatuimpienkin ilmiöiden kanssa Jeesus mitä sanoisit Jeesus Jeesukselta. Enkeli Gabriel mainitsee nimeksesi Jeesus?

  • simson ei alien ei aurinko "siunattu" sanoo:

    Mainintoja ymmärtääksemme aikaa ja tajuta siunauksia ja kääntyä pahoilta teiltämme

  • ARI MATTI TERÄVÄINEN sanoo:

    Mitä tapahtuu nyt 2012 on intiaanien kalenteri vaihtuu toiseen kalenteriin joka vie 7000 – 8000 vuotta eteenpäin ja on vielä kolmas kalenteri joka vie sintä ne 7000 -8000 vuotta eteenpäin ajassa ?
    Tapahtuu on osin myös Ihmisen käsissä sinun ja minun käsissä: Tai oikeammin ajatuksissa jota me toteutamme täällä elämämme aikana ?
    Muu on kiinni tekijöistä joita me emme aina tiedä emmekä tunne ?

  • ARI MATTI TERÄVÄINEN sanoo:

    On multiuniversum elämme paikallisuniversumissa tämän galaksin reunalla : Me olemme vielä kehityksemme alkutaipaleella on jopa kovin ennen aikaista puhua niistä värähtelytason ymmärrystason muutoksista ?
    Jos meillä on tulevaisuus: Avaruusmatka Star Trek on tämän tulevan ajan tilan kuvaaja !

    Ennen aikaista puhua asioita joita ihmisaivot ja mieli ei käsitä : Kuolet tietoisuus siirtyy eteenpäin me emme ole vielä siirtymässä korkeamalle tasolle jotkut vanhat sielut siirtyy on heillä aika jos siirtyä eteen päin ? Voi tapahtua katasrofeja joissa kuolee ihmisiä : On syytä muistaa ihan kaikkea me emme tiedä tai käsitä täällä ja nyt ? Kaikkea ei ole ennalta määritelty : Ja sinun pitää tehdä jotakin jotta syntyy jotakin uutta täällä on syynsä olla näin pitää olla ja toimia sillä se meditaatio ja rukous ei siirrä nyt vuoria ….

  • ARI MATTI TERÄVÄINEN sanoo:

    Synnyin ja jo lapsena 4 – 7 avaruus ja ufot tulivat elämääni kuin luonostaan rakentuivat mieleeni se oli jo vääjäämätön tapahtuma !?!

    Mutta en ole niitä nähnyt : Olen tiedostanut nämä asiat on herättänyt ympärilläni pahaa tahtoa vihaa ja pelkoa uskovissa jotka ei ole sitä hyväksyneet ?
    En tiedä mitä minä täällä teen : Olen elänyt kuin se Avatar joka tuli tänne vapaaehtoisesti siirtyi elämästä toiseen tietämättä miksi ?
    Olen kauempaa tähdistä valovuosien takaa tänne tullut : Syntymäni oli vaikea neurologinen hahmotus ja tarkkaavaisuus häiriö ?

  • ARI MATTI TERÄVÄINEN sanoo:

    Synnyin ja jo lapsena 4 – 7 avaruus ja ufot tulivat elämääni kuin luonostaan rakentuivat mieleeni se oli jo vääjäämätön tapahtuma! Minun elämäni : En ole siintä pääsyt mihinkään 36 vuotta olen odottanut vastausta tähän ?

    Mutta en ole niitä nähnyt : Olen tiedostanut nämä asiat on herättänyt ympärilläni pahaa tahtoa vihaa ja pelkoa uskovissa jotka ei ole sitä hyväksyneet ?
    En tiedä mitä minä täällä teen : Olen elänyt kuin se Avatar joka tuli tänne vapaaehtoisesti siirtyi elämästä toiseen tietämättä miksi ?
    Olen kauempaa tähdistä valovuosien takaa tänne tullut : Syntymäni oli vaikea neurologinen hahmotus ja tarkkaavaisuus häiriö ?

    Kokemani lapsuus oli tätä kamala olla täällä : Ei ole avaruusalusta ja ihmiset on suhtautumisessaan aika karseita ja kamalia tapauksia asenteensa ja ajatuksensa on hirveitä kuulla ja kokea täällä on pelkoa ja vihaa …..

    Siis kuka minä todella olen sitä en tiedä vieläkään : Ihmiset on pitäneet minua hulluna tai vajaamielisenä siintä on tullut monta traagista kokemusta mitä siintä seuraa kun on kuin minä olen ?

    Olen yrittänyt kysyä sitä monilta ihmisiltä : Kohdannut selvännäkijöitä ja psykolokeja sekä psykiatreja kukaan ei ole pystynyt antamaan minulle mitään millä on siis yhtään mitään merkitystä ?

    Kohdannut monia ihmisiä : Kerotnut 30 000 kertaa jonkin tarinan ihmisille,levittänyt 30 000 lappua tuhansia lehtisiä ?

    TEHNYT ITE – TAIDETTA ?

    Hakenut vastausta ihmisiä ja ihmiskuntaa koskeviin ksymyksiin : Kokenut hulluna mielisairaana kohtelua kiusaamista ja pilkkaa epäluuloa vihaa pahuutta ja sen täällä ei ole hyvä minun olla ?!

    Antanut vastauksia : Noin 30 000 ihmistä on minut kuullut ja kohdannut on se kantava vahva ääni ?
    Esittänyt vastauksia : Pohtinut elämää ja maailmaa jopa kertonut siintä mitä minä etsin ja haen täältä ?

    Joutunut lapsena ja nuorena parikertaa hoitoon : Erilaisuutta ei ymmärretä tai ei haluta ymärtää kertonut pohtinut tätä kaikea mitä
    te olette täällä pohtineet ja monelta kannalta katsoen kuin ihmisaivot voi sitä pohtia ?

  • ARI MATTI TERÄVÄINEN sanoo:

    Olen todella joutunut etsimään vastauksia: Ja saamatta niitä yhtään sen enempää kuin muutkaan on saaneet niitä kootua yhteen ?!?
    Mitä järkeä tässä on sitä en tiedä: Ja olenko minä vain se hullu ja mielisairas joka ei ota lääkistystä ?
    Onko tässä yhtään mitään mihin minä nyt todella voisin perustaa ihmisenä etsimääni vastausta:Syystä miksi minä näitä täällä pohdin edelleen ja samalla teen itsestäni kylähullun ja friikin jota toisinaan kohdellaan täällä kuin vierasta sikaa ?

  • ARI MATTI TERÄVÄINEN sanoo:

    Elän teidän muiden hirnuttavana: Ja toiset heittää kiviä silmääni,toiset pitää minua pilkkanaan ?

  • ARI MATTI TERÄVÄINEN sanoo:

    Tietääkö kukaan miten pitää toimia jos haluaa kohdata sen mitä on etsinyt jo 36 vuotta ?

  • UskoParempaan sanoo:

    ohhoh. olipa pakko itsekkin viimein rekisteröityä tänne oikeastaan vain karhunvartijan kommenttien takia.. itse olen pitkään ollut vain sivusta seuraaja tällä sivustolla mut tämän haluisin sinulta karhunvartija kysyä.. joko on valitut valittu? tapahtuko elokuussa jotain mullistavaa? jos ei, niin alkaako itseäsi edes vähän jännittämään tuleeko mitään edes tapahtumaan? itse uskon tai oikeestaan haluan uskoo näihin ufo/alien juttuihin mutta sinulla karhunvartija tuntuu olevan sitä ensikäden tietoo niin jos viitsit niin päivittelisit taas tietojasi tänne! kiitos.

  • ari teräväinen sanoo:

    Mikä on todellisuus : Tietoisuus ei riitä mikäli ihminen ei voi käydä oikeilla avaruusaluksilla vieraissa maailmoissa? Todeta mitä siellä on todella ja olla itse paikanpäällä:Lukea vieraita kirjoituksia ja nähdä vieras siviilisaattio tai sen rauniot ennen sitä ja tuota mitä me edes käsitämme näistä tietoisista valotihentymistä mitä ne on ja miksi ne on?

    Todellisuus ja vastaus on siellä: Ja ei ole täällä jossa on ne omat sisäiset todellisuudet läsnäolevina me olemme itse luoneet ne ja se ne ei kerro mitään mitä siellä muualla on?
    Juokesemme oman häntämme ja takapuolemme perässä täällä:Epäselviä suttuisia filmejä ja 1950 ja 1960 luvun tyylisiä ufoja joita on meidän tieteisfilmeissä esitelty jo 46 vuotta jopa sarjakuvina alkaen 1900 luvun alkupuolelta?

    Voin haluta tiede ja kirkko kumoaa pararajat ja paradigmat myöntää ufot ja avaruusolennot on totta?

    Joukossamme on avatar: Ja joillakin on perimässä geeni mihin kehoon voit syntyä?

    Mitä tapahtuu jos sinä olet se avatar: Ja hyväksyvätkö muut sinut joukkoonsa jos sinä sitä tuot esille…

  • ari teräväinen sanoo:

    Todisteita on olioista joita nousee esille viidakoista ja kaivauksista: Ja on kadonneita kaupunkeja ja kulttuureja ovatko ne ufot ihmisen ja oman historiamme kadonnut seuraamus joita on aurinkokuntamme planeetoilla lähimmillä tähdillä on omia planeetoja?

    JUOKSEMMEKO ME OMAN MENNEISYYTEMME: JA TULEVAISUUDEMME SEURAUSTEN VUOKSI EPÄTODEN JA SEN TODEN RAJALLA? JA ONKO NE VAIN SEURAUSTA IHMISEN OMAN KADONNEEN HISTORIAN JA TIEDON SEURAUKSISTA?

    Tuokaa todisteita ja koneen osia tai kirjoituksia: Ja jotka on peräisin planeettamme ja aurinkokuntamme ulkopuolelta ei joko niitä kivikasoja ja megaliitteja tai raunoiota joissa on outoja kuvia ja kirjoituksia?

  • ari teräväinen sanoo:

    Valo olentoja ja enkeleitäkö armeija jahtaa? Tai jotakin valotihentymää jolla on siis se oleva tietoisuus? Ei ne ole ufoilmiöitä ne on vain parapsykologisia kokemuksia?

    KUKA ON KÄYNYT VIERAASSA MAAILAMSSA NOIN 100- 2000 VALOVUODEN PÄÄSSÄ AVARUUSALUKSELLA?
    Perehtynyt kirjoituksiin ja tietoon jota siellä on:Valotihentymä joka on tietoisuus voi olla mitä hyvänsä ei ne välttämättä kerro mitään me ymmärrämme aivomme ei ole tehty sitä sitä varten me heitä käsitämme oikein?

    JOTAKIN RAJAA ON NYTKIN JO PIDETTÄVÄ YLLÄ OLTAVA JOKIN JÄRKI JA TIETO SIINTÄ MITÄ TIEDOSTAA JA PUHUU?

    PYÖREÄ VALKOINEN HUONE JOSSA ON PEHMUSTEET: JA SE PIENI LUUKKU JOSSA KATSOO VALKOTAKKISIA TYYPPEJÄ JA NYT AINA EDELLEENKIN VAIN ODOTTAA NIITÄ JOTKA MENEE LIIALLISUUKSIIN ASTI?

  • ari teräväinen sanoo:

    TODISTEET ON OLTAVA TIEDE JA TUTKIMUS SEN JO VAATII PITÄÄ OLLA MAALAISJÄRKEÄ: MITÄ YRITTÄÄ SELITTÄÄ ILMAN MITÄÄN NÄYTTÖÄ MISTÄÄN EI JOHDA MIHINKÄÄN TULOKSEEN?

    Ainoa tulos on pöpilä ja se lääkitys on nyt todella myös kohdallaan tutkinta?

    Yritin sitä jo lapsena :Opin sen minulla ei ole mitään millä todistaa väitteeni? Ja siinä tapauksesa on turha inttää vastaan kun on lukittu tuohon pyöreään koppiin jossa mukava pehmustus rymytä vaatia ulos pääsyä sieltä…

    MISTÄ SINÄ TIEDÄT: ONKO SE TIETEISSARJA TÄHTIPORTTI TOTTA?

    VAIKKA ON TAI EI OLE NE JOTKA SIINTÄ TIETÄÄ EI SITÄ SINULLE TULE KERTOMAAN ELLET SAA SITÄ KÄSIISI JOTTA VOIT SEN TODISTAA NYT JA TÄSSÄ JO MUILLE IHMISILLE TOTENA ?

  • ari teräväinen sanoo:

    TUOKAA TODISTEET ON FIKSU JA JÄRKEVÄ VAATIMUS NYT ?

  • riistavedeltä - alavukselta sanoo:

    Tarkoitan ”DAANILAINEN SIMSON” on nimimerkki ja on HUIJAREIDEN KOHTEENA, olemassaolevaa tunnistamattomia ilmiöitä kautta ainaisen ja iankaikkisen kaikkeuden on, ”enhän ole mikään? ” ” … uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun … ” henkilöitymä ja daanila@suomi24.fi ei ole esillä olevaa siinä missä mahdolliset uskontokuntien vapaudessa uskontokuntien kontrolloitua/kontrollit ja uskontokuntia ei ole olemassakaan … tekstittämättöminä todellisuus/tekstitettynä vain vaivoin vihjaten, mistä on kysymys? – olisinko kohdanut avaruuksia –

  • Ihmeitä maassa avaruudessa sanoo:

    Tarkoitan nollata ja rentoutua ja ajatella kaikki mahdollinen niin muutamin sanoin kuin vain voidaan hakea todistus aineistoa … olisi kevään korkeimman muistuttaa, mitä maassa voidaan, mitä avaruudesta taidetaan, tiedetään ja paranemisiin ja piakkoin vaikka selvyys, millainen on se mailman osa, jossa olla, kiinostavinta olisi saada todella avaruuden iankaikkisuusviestiminosaksemme hyvinvointia, vosisiko harrastelija tasolla ilmetä, tarvittaisiin tietty rakennelma esiteltyä …………………, samanlainen jonka suhteen menetellä kuin järjestö Leevi Simeon

  • a Prima Child sanoo:

    Kohdata maailmamme iankaikkinen jonka ilmoitus ja ohjaus käy edeltäkäsin … rukouksiamme puolesta: Jeesus on … Jeesus on … Jeesus on …

Sivu 1. Yhteensä 1.1

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomio!

Hei arvoisa Parablogin seuraaja,

Tämä sivusto toimii yksityisesti, täysin ilman ulkopuolista vaikutusta.

Sivuston toimintaa ja ylläpitokuluja (domaini, sivustotila) voit tukea lahjoittamalla haluamasi summan.

Olemme osa Suomen Galaktista Liittoa.

suomengalaktinenliitto.net

Voit tukea toimintaamme lahjoittamalla (PayPal ja pankkikortit)





Tai tilisiirrolla suoraan tilillemme.

Lahjoitustili:
Vesa Äijälä
FI98 5280 0020 0103 93
Kirjoita viestikenttään viestiksi: lahjoitus

Mainosyhteistyössä, otathan yhteyttä sähköpostilla: info.paranormaaliblogi(ät)gmail.com

Arkistot
Liity e-maillistaamme (uudet artikkelit mailiisi)
YHTEISTYÖSSÄ JA MUKANA
arkku net kotisivutilaa

suomen galaktinen liitto