ME NA3MM3 S1NUT! NA3TKO SINA M31DAT???
Tietoa

ParanormaaliBlogi.net on Suomen seuratuin rajatiedon media. Olemme uutisoineet paranormaaleista ja muista oudoista ilmiöistä vuodesta 2007 lähtien.

Korostettu kommentti

Arska:

Kolumbiassa Medellin kaupungissa näköjään paljon tunnistamattomia objekti havaintoja, video ja kuvatallenteilla on useita silminnäkijöitä. Mielestäni nuo kiekkomaiset lentävä lautanen kuva ja videotallenteet ovat aika vakuuttavia todisteita siitä että emme ole todellakaan yksin.

Lentäjä pilotin kuvaama video pallomaisesta objektista pilvien yläpuolella on myös hyvä todiste vieraan älyn ohjauksessa olevasta kohteesta lähellä lentokonetta. Etelä-Amerikassa yleisesti on kaiketi jonkinlainen UFO – aalto menossa parasta aikaa. Mielenkiintoisia videoita nuo kaikki ja joissakin on mahdollisuus muuttaa selostuksen teksti Suomi kielelle.

Kommentoitu artikkeliin: Massahavaintoja Kolumbiassa

Tulossa

Kasvit puhuvat keskenään

Kerroimme Paranormaali Blogissa vuonna 2008, että kasveilla on tietoisuus. Asiaa oli tutkinut tiedemies Grover Cleveland ”Cleve” Backster jonka testien mukaan kasvi reagoi ympäristössä tapahtuviin dramaattisiin muutoksiin, kuten esim. akvaariokalojen kuolemiin.

Nyt kasvien tietoisuudesta ja kommunikaatiotavoista on saatu uutta tietoa. Uuden britti-tutkimuksen valossa näyttäisi siltä, että kasvien väliset viestintätavat ovat entistä monipuolisempia.

Bristolin yliopiston tutkijat havaitsivat, että kasvit eivät pelkästään reagoi ääniaaltoihin, vaan niiden on havaittu myös päästävän tietyn taajuista ”klikkaavaa” ääntä, jolla ne kommunikoivat keskenään. Ääntä mitattiin kuuluvan etenkin kasvin juurien luota. Tutkijat alkoivat soittaa kasveille samantaajuista ääntä, jolloin kasvit alkoivat kasvaa äänen suuntaa kohti.

Tutkimus osoittaa, että kasveilla on oma ihmiskorvalle kuulumaton ääniviestintänsä. Kasvit siis tavallaan puhuvat keskenään.

Mielenkiintoista huomata, että olemme tienneet ympäröivästä maailmasta hyvinkin vähän. Tieteen ja paranormaalin välinen maailma alkaa sortua ja ne näyttävät yhdistyvän. Uudet tutkimustavat ja teknologia mahdollistavat uusien asioiden havaitsemisen.

Aikaisemmin on kerrottu, että kasveille puhuminen auttaa niiden kasvussa. Ehkä tässä myytissä on jotain itua…

Lisää kasvien välisistä kommunikaatiotavoista kerrotaan mm. Tajunnan artikkelissa.

Lähde: Daily Mail

Tykkäys ja jakotoiminnot:

47 kommenttia aiheeseen: Kasvit puhuvat keskenään

Sivu 1. Yhteensä 1.1
  • Ogeli sanoo:

    Kaikella on tietoisuus, jopa kivillä. 🙂

    ”Nähdä maailma hiekanjyvässä
    ja taivas kedon kukassa,
    kannattaa kädessään loputtomuutta
    ja viettää ikuisuutta tunnissa.”

  • pietari sanoo:

    joo siis juttu on kyllä äärimmäisen mielenkiintoinen,mutta en mielestänien kyllä näe, sen sortavan normaalin ja paranormaalin rajaa.Koska kasvien kommunikointi on kuitenkin aivan tuntemamme laista, eli normaalia.Sitten jos kasveilta oltaisiin havaittu jotain aivan uudenlaisia kommunikointi mahdollisuuksia,silloin murtuminen voisi olla lähellä.

    paitsi siinä mielessä se sortaa että, asiaa ei ole aiemmin tieteellisesti todistettu,voihan se olla että kivetkin viestivät keskenää ym ”eloton”materia,ja vaikka taivaan kappaleetkin kyllähän maapalloakin on verrattu, elävään olentoon ihan tieteellisestikin,saati kauan puhuttu ÄITI MAA. Tieteen ja yliluonnollisen raja ei murru koskaan, minä en ainakaan usko.

  • Wespa sanoo:

    Se on tietääkseni ainakin uutta, että kasvit käyttävät ääntä viestiessään keskenään…

  • matsån sanoo:

    Kasvien ääniviestintä on minullekin uusi asia… Kaikki on elävää energiaa. Meidän käsitys normaalista on alati muuttuvaa. Näin ollen en usko minkään murroksen ”normaalin ja paranormaalin välillä tapahtuvan. Itse epäilen koko paranormaalin olemassaoloa, koska kaikki on täysin normaalia, loppujen lopuksi. Ihmisen oppimisessa on kolme vaihetta: kieltäminen, vastustaminen ja asian hyväksyminen itsestään selvänä faktana. Ihmisen ego ilmeisesti tämän aiheuttaa. Olisimme nöyrempiä/kunnioittavaisempia, mikäli ymmärtäisimme, kunka vähän tiedämme…

  • yrjo.taneli sanoo:

    Uutiskuvaksi sopiikin hyvin pelto joka kasvaa täynnä kannabista.+++ Sopii oikeasti hyvin!
    Kyllä harjaantunut silmä erottaa. 😀

    Tässä itse uutisessa onkin ajateltavaa.

  • Hamppupelto? sanoo:

    Jos polttaa liikaa pilveä, niin kasvit voivatkin ryhtyä puhumaan.

    Mitä tekemistä tuolla hamppupellolla on jutun kanssa?

  • Herra-X sanoo:

    Täytyypäs ruveta juttelemaan pöydälläni kasvavalle kihokilleni. ^_^

  • HuuHaa sanoo:

    Herää kysymys, miten vegaanien käy, kun kasvitkin alkavat pian olla liian pitkälle kehittynyttä syötävää…

  • Jamppa sanoo:

    Se joku vegaani-aste missä ei syöty mitää mikä luo varjon, eli juuria ja juureksia vaan. Aika barbaarista touhuu jos kerran juuritasosta ne klikkaukset kuulu.

  • spraymaalimies sanoo:

    Jahas, enää puuttuu sitten vain kettutyttöjen kasviversio, vegetytöt!
    Murtautuvat illan hämärissä kaalimaalle spraymaalaamaan kaalit ettei niitä voi murhata ja käyttää ihmisten ravinnoksi. 😀
    Jään mielenkiinnolla odottamaan koska sellaisia esiintyy.Ruotsissahan oli männä vuosina eräs ryhmä joka puhkoi maitoautosta renkaat koska ”lehmiä ei päästetty metsään tekemään pesiä…”

    Ja tuo EI ollut vitsi.. Nykynuoriso on uskomattoman naivia porukkaa jolla ei tunnu olevan juuri mistään tietoa.Kuusi ja koivu sekoitetaan keskenään.Helsinkiläiset luonnosta täysin vieraantuneet teinit pitäisi viedä eräretkelle kuukaudeksi keskelle ”ei mitään”.

  • Ganjamake sanoo:

    Eeppiset ganjapuskat kuvassa.

  • Hexa sanoo:

    ha Haa juurikin näin ja hieno homma nyt ihmiset tynnyrin kansi kiskaiskaamme pois ja päämme sieltä nostamme siten ympäristöä helpompi havainnoida on, ei muutakuin luontoon meditoimaan ja pohtimaan maailman asioita kannatan!.

  • Wespa sanoo:

    Kasveja ne ovat hamppukasvitkin, siinä missä päivänkakkarat tai ruusutkin.

  • matsån sanoo:

    Valitettavasti hamppu ei nauti ansaitsemaansa arvostusta, sillä se on monipuolisuudessaan vertaansa vailla… Kuitu- ja öljyhampusta on valmistettu 25.000 erilaista tuotetta. Lisäinfoa janoaville: http://hamppu.info/

  • Aivan niin sanoo:

    Spraymaalimies on uskomattoman mutta valitettavan oikeassa arviossaan nykynuorten järjenjuoksusta. Kaikki pseudosoopa menee läpi tosta vaan ja nämä kettutytöt ja ”eläinsuojelijat” ovat mätinä mansikoina kakun päällä korostamassa erään sukupolven aivottomuutta. Joukossa tyhmyys tiivistyy, ja koska nykymaailman ”joukko” on tämä internet kaikkine palstoineen, typeryys tiivistyy suorastaan järkäleeksi, jota elämänkokemus ehkä joskus kuluttaa pois.
    Kasvit reagoivat kyllä ääniin, se on nähty jo aikaa sitten mutta tuollaiset klikkaavat äänet olisi myös havaittu jo aikaa sitten maaperätutkimusten yhteydessä. Olisikohan taas asialla jokin tiedekunnasta erottautunut joukkio hurjine päätelmineen ja omine testeineen.

  • Akvinolainen sanoo:

    Triffigien kapina.

  • matsån sanoo:

    @Aivan niin: ”praymaalimies on uskomattoman mutta valitettavan oikeassa arviossaan nykynuorten järjenjuoksusta. Kaikki pseudosoopa menee läpi tosta vaan ja nämä kettutytöt ja “eläinsuojelijat” ovat mätinä mansikoina kakun päällä korostamassa erään sukupolven aivottomuutta. Joukossa tyhmyys tiivistyy, ja koska nykymaailman “joukko” on tämä internet kaikkine palstoineen, typeryys tiivistyy suorastaan järkäleeksi, jota elämänkokemus ehkä joskus kuluttaa pois.”

    Aina jotenkin särähtää korvaan tuo ”nykynuorten” leimaaminen aivottomaksi stereotypiaksi.. Miten edellinen sukupolvi oli siis parempi, kuin nykyinen nuoriso? ”nykynuoriso” sentään yrittää korjata ongelmia, joita edelliset ovat aiheuttaneet, kun ei ole mietittty seurauksia.

    Tietysti tulee ylilyöntejä, kuten tuo hyvä maitoauto -episodi 🙂 mutta tämähän ei tarkoita, etteikö eläimet tai kasvit tarvitsisi suojelua!

    ”ennenvanhaan” On vaan tehty kovasti töitä, eikä ole valitettu. Ainahan tässä maassa on työtä ihannoitu enemmän kuin ajattelua. Eli sama mitä töitä tekee, kunhan vaan tekee, eikä kysele kysymyksiä.. Pitäisikö nykynuoriso kasvattaa samaan malliin? ”Kyllä se työ ajaa taas ruotuun” -kuten tuosta kommentista on rivien välistä luettavissa 🙂

  • Jouni sanoo:

    Ei ole kovin uusi juttu…

    15 vuotta sitten oli vastaavia tutkimuksia liittyen hyönteisiin ja siihen että puut ”varoittavat” toisiaan kun tyhohyönteiset pesiytyy yhteen ja muut puut tuottavat sitten vasta-aineita.

    Lisäksi intiaanien historiassa oli tapana säikäyttää puu ensin lyömällä sitä oksilla kylkeen ja sitten rynnätä seuraavan puun luo ja vasta sitten hakata se polttopuiksi, koska ensimmäisen puun uskottiin säikäyttävän kaikki muut puut jotka olivat sitten shokissa eivätkä kärsineet kun se hakattiin nurin.

    Löytyy intiaanien puunpalvonnasta jne.

  • tieteilijä sanoo:

    tja sitäpaitsi voidaan jopa olettaa että hamppu on kasveista hyödyllisempien joukoissa eikä suinkaan mikään olematon kasvi

  • Entity sanoo:

    Eläinaktivistien puuhastelussa ei ole juuri järkeä muutenkaan. Tunnen esimerkiksi vegaanin, joka on huolissaan eläimistä ja luonnosta, mutta samalla on yksi rasistisimmista tuntemistani ihmisistä ja polttaa tupakkaa kuin korsteeni. Vegaanius on vain imagojuttu, jotain millä lievittää maailmantuskaa, jota lääkitys ei korjaa.

    Hyväosaisten kaupunkilaiskakaroiden touhu on typerää. Muinaisesta viisaudesta puhutaan, mutta esimerkiksi omien vanhempien ja isovanhempien kautta periytyvät muinaiset viisaudet eivät kelpaa, koska niihin sisältyvää sanomaa joutuu yleensä itsekin käsittelemään, eikä mikään yliluonnollinen guru tulekaan antamaan kaikkia vastauksia valmiina (muodollista rahallista korvausta vastaan tietty). Tämän ymmärtämiseen meni itselläkin melkein 30 vuotta.

    Ruuan ja rakennusmateriaalin tunteita voi surra ja murehtia ja työntekoa halveksua, mutta vain jos on niin onnellinen ettei seuraavan aterian saaminen ole koskaan ajankohtainen ongelma. Isoisäni puhuu mielellään säästä, eläimistä, maanviljelystä ja metsänhoidosta. Niillä eväillä hän kasvatti tähän maailmaan 11 lasta.

    Hampun käyttökelpoisuudesta puhutaan (joissain piireissä) paljon ja onhan se ihan yliopistomaailmassakin huomattu. Onhan se Suomen oloissa viihtyvä hamppulajike Kuopion yliopiston rahoituksella jalostettu. Mutta sekin on tiedossa mitä hampun hyödyllisyyden puolestapuhujat hampuillaan tekevät. En tiedä montaakaan hippiä, joka pistäisi hamppua muuhun kuin piipun täytteeksi. Kaikki muu vaatisi liikaa työtä ja vaivannäköä.

  • Ogeli sanoo:

    Entity, ja tuon yhden ihmisen takia rupeat luokittelemaan ihmisiä? Jos eläimellä on hyvä elämä ja kuolema on suht kivuton (kuula kalloon), niin se on vielä ymmärrettävää. Teollisessa tuotannossa ei ole mitään järkeä, eläimet kokevat traumoja, kituvat ja kuolevat kammottavalla tavalla.

    Intiaanit kunnioittivat luontoa ja eläinten uhrausta, joten heillä oli sentään kohtalaisen terve suhde luontoon.

  • Wespa sanoo:

    mutta tuollaiset klikkaavat äänet olisi myös havaittu jo aikaa sitten maaperätutkimusten yhteydessä

    Kyseessä ei ole ihmiskorvalle kuultavissa olevia ääniä. Näiden mittaamiseen tarvitaan tietynlaista laitteistoa. Normaalissa maaperätutkimuksessa tällaista laitteistoa ei kait ole?

  • indiansummer sanoo:

    Jouni, mielenkiintoinen tarina tuosta intiaanien puun kaatamisesta. Onko sulla tai jollain muulla jotain hyvää linkkiä intiaanien puunpalvontaan yms.?
    Onhan sitä tullu vaihdettua muutama sananen puiden ja kasvien kanssa, mutta iha sanattomasti. Puut ovat tosi symppiksiä. 🙂

  • indiansummer sanoo:

    hmm, missä edit-nappula? Sanattomasti, tarkoitan siis äänettömästi.

  • Jouni sanoo:

    indiansummer:
    En valitettavasti muista enää alkuunkaan, mistä luin jutun. Kaivelen tässä huvikseni netin syövereitä, jos löytyisi, mutta luin sen aikoinaan kirjasta, jolloin ei vielä intarnetziä ollut käytössä.

    Epämääräisesti muistelen että siinä puhuttiin myös Kirliankuvauksesta, eli ”aurojen” näkemisestä ja sillä tavalla pystyttiin havaitsemaan puidenkinvälinen vuorovaikutus…

  • Matsån sanoo:

    @Entity: ”Eläinaktivistien puuhastelussa ei ole juuri järkeä muutenkaan. Tunnen esimerkiksi vegaanin, joka on huolissaan eläimistä ja luonnosta, mutta samalla on yksi rasistisimmista tuntemistani ihmisistä ja polttaa tupakkaa kuin korsteeni. Vegaanius on vain imagojuttu, jotain millä lievittää maailmantuskaa, jota lääkitys ei korjaa. ”

    yhden henkilön perusteella olet muodostanut mielipiteesi koko asiasta? Eikö kertaakaan ole tullut mieleen, että hieman on suppea otanta?? 😀

    ”Hyväosaisten kaupunkilaiskakaroiden touhu on typerää. Muinaisesta viisaudesta puhutaan, mutta esimerkiksi omien vanhempien ja isovanhempien kautta periytyvät muinaiset viisaudet eivät kelpaa, koska niihin sisältyvää sanomaa joutuu yleensä itsekin käsittelemään, eikä mikään yliluonnollinen guru tulekaan antamaan kaikkia vastauksia valmiina (muodollista rahallista korvausta vastaan tietty). Tämän ymmärtämiseen meni itselläkin melkein 30 vuotta.”

    Tämä selventää asiaa. Kiitos. Hyvin käytetty 30 vuottta…

    ”Hampun käyttökelpoisuudesta puhutaan (joissain piireissä) paljon ja onhan se ihan yliopistomaailmassakin huomattu. Onhan se Suomen oloissa viihtyvä hamppulajike Kuopion yliopiston rahoituksella jalostettu. Mutta sekin on tiedossa mitä hampun hyödyllisyyden puolestapuhujat hampuillaan tekevät. En tiedä montaakaan hippiä, joka pistäisi hamppua muuhun kuin piipun täytteeksi. Kaikki muu vaatisi liikaa työtä ja vaivannäköä.”

    Hamppua on kasvatettu Suomessakin 1000 vuotta ennen 1900-luvun alkupuoliskon markkinatalouden luomaa kieltolakia. Hamppu on hyödyllisimpiä viljelykasveja mitä löytyy… Tämä on tieteellinen fakta, ei ”joissain piireissä” muodostettu mielipide. Itse olen hippi ja hamppua käytän myös vaatteissa ja ravintona (ihan vain tiedoksesi, jotta tietäisit edes yhden hipin, joka käyttää hamppua muuhunkin, kuin piippuun.)

    Hampun hyödyntäminen laajamittaisemmin vaatisi sen vapauttamista. Tämä ei siis johdu hippien laiskuudesta…. Kaikkien pitäisi vaatia hampulle sitä arvostusta, joka sille kuuluu… 😉

  • Entity sanoo:

    Yhden ihmisen nostaminen esimerkiksi on helpompaa kuin koko genren tuomitseminen yksilö kerrallaan. Sen sanominen että vegeily on muoti siinä missä muutkin on yleensä ajanhukkaa. Ihan yhtä lailla niissä porukoissa on ihmisiä, joille mielenosoittaminen, adressien kerääminen ja muu merkityksetön puuhastelu on vain jotain mitä tehdään koska kaikki muutkin tekevät. Ylevät leimat ja päälleliimatut aatteet ovat silmänlumetta. Väitän että jos nämä laiskat ja pahanhajuiset hipit todella tahtoisivat parantaa maailmaa, siihen olisi kyllä keinot olemassa, mutta kaikkiin niihin keinoihin liittyy valtava määrä työtä ja epämukavuutta eikä onnistumisesta ole mitään takeita.

    Sen olen huomannut, että ihmiskunta ei saa minulta sitä arvostusta, jonka se ehkä ansaitsisi. Tosin vastenmieliyyteni kumpuaa empiirisestä tutkimuksesta, mikä ei varsinaisesti liity asiaan.

    Toki siinä 30:ssä vuodessa on muutakin tehty kuin vain laitettu erilaisia maailmankatsomuksia paremmuusjärjestykseen. Oma kallo on sen verran kovasta tavarasta veistetty, että vaati hiukan kypsymistä ennen kuin junttiuteen kätkeytyvä viisaus tuli esiin. Suurin osa junteista on edelleen mielestäni vain juntteja, mutta muutama poikkeus pelastaa tilanteen. Vanhojen äijien ja ämmien juttuja kannattaa kuunnella.

  • Vergilius sanoo:

    Hieman taas eksyttiin aiheesta sivuteille, mutta näin toisinaan pääsee käymään 🙂 Tämä bioakustiikka on ihan vain oman poikkeavuutensa vuoksi mielenkiintoinen tieteenala. Mielestäni on tärkeää, että meillä säilyy yllä uteliaisuus ja pyrkimys ymmärtää tätä todellisuutta, missä elämme.

    Sitten haluan sanoa vielä hieman Grover Cleveland “Cleve” Backsterista, viitaten tuohon Paranormaaliblogin v. 2008 artikkeliin, ”Kasveilla on tietoisuus”. Kun kerta artikkelissa kerrotaan puoli totuutta, niin valaisen hieman tätä toista puolta totuudesta. Ensinnäkin, voimme periaatteessa jättää ”tiedemies” -sanan pois käytöstä, kun puhumme herra Backsterista. Cleve oli koulutukseltaan kuulusteluspesialisti, CIA:ssa. Hän oli varmasti tehnyt tutkimustyötä kriminologian parissa, mutta hän ei ollut biologi eikä botanisti. Hän on sittemmin palannut omalle uralleen ja toimii tällä hetkellä Backster School of Lie Detectionin johtajana.

    Backsterin mukaan siis kasvit kykenivät mm. havainnoimaan ihmisten ajatuksia, tunteita ja aikomuksia. Inspiraationsa hän sai kuultuaan Jagadish Chandra Bosen ideologiasta, jota hän reflektoi omiin teorioihinsa. Tuossa ”Kasveilla on tietoisuus” -artikkelissa luki myös seuraava lause:
    ”Testi on tehty useaan kertaan ja onnistumisprosentti on ollut suuri, tästä huolimatta kukaan tiedemies ei ole uskaltanut/halunnut toistaa koetta.”

    Tämä on valitettavasti vain puoliksi totta. Backster on ilmoittanut toistaneensa kokeensa onnistuneesti, kyllä. Ja myös tutkijat Marcel Vogel, sekä venäläistutkijat Dubrov and Pushkin ovat ilmoittaneet osittain replikoimaan saman ilmiön. Mutta aiheesta on tehty myös laajempi, kontrolloiduissa olosuhteissa toteutettu, satunnaistettu tutkimus (joka on yksi kaikkein luotettavimmista tutkimusmenetelmista, eli randomised controlled trial).

    Tutkimuksen toteuttivat vuonna 1975 K.A. Horowitz, D.C. Lewis and E.L. Gasteiger, ja tutkimusartikkeli julkaistiin Science lehdessä. Tässä kontrolloidussa tutkimuksessa Backsterin testin tuottamien ilmiöiden onnistumisprosentin statistiikkaa ei pystytty toistamaan. Backster itse ei pystynyt antamaan tähän tutkimustulokseen viitaten mitään vedenpitävää argumenttia, joka selittäisi, miksi ilmiötä ei pystytty toistamaan erittäin huolellisesti toteutetussa tutkimuksessa (ps. muistattehan, että Backster ei ollut tutkija koulutukseltaan!) 😉 Itseäni mietityttää myös, että miksi Backster valitsi instrumentikseen polygrafin, eikä esim. jotain herkempää välinettä. Toisaalta, ymmärrän kyllä miksi (CIA-kuulusteluspesialisti). 🙂

    Herkemmistä instrumenteista puheenollen, Mythbusters käyttivät polygrafin lisäksi EEG:tä tutkiessaan Backsterin ilmiötä, eikä EEG kyennyt havaitsemaan minkäännäköistä toimintaa kasveissa kokeen aikana. Ja näin tarkennuksena; EEG on HUOMATTAVASTI tarkempi instrumentti, kuin polygrafi, ETENKIN jos verrataan Bakcsterin ajan (1960) laitteeseen.
    Voisin vielä lopuksi mainita, että kasvin sähkönjohtavuus ei millään muotoa todista sitä, että kasvi omaisi tietoisuuden itsestään.

    Varmasti voisin vielä jatkaa loputtomiin, mutta sormeni väsyvät 🙂

  • häränpylly sanoo:

    ”(ps. muistattehan, että Backster ei ollut tutkija koulutukseltaan!) ”

    Hymiö, hymiö, hymiö, tämä todistaa mitä? Koska hänen koulutuksensa ei ollut jotain se todistaa mitä?Ettei asioita voi tutkia ikinä koska ei ole käynyt toisten kehittämää koulutusta siihen että voi tutkia asioita?

    Moni ihminen ei tarvitse koulutusta tullakseen joksikin tai ymmärtääkseen jotakin.

    Lässytystä kyllä voi tuoda julki koska vain, mukapätevänä nettitohtorina. ”Mythbusters käyttivät polygrafin lisäksi EEG:tä” Just joo, joku mythbusters on sinun mielestäsi pätevä selittämään jotain.Pari tyhmää homoseksuaalia ei tosiaan todista jotain asiaa selväksi, tarvitaan parempia tutkijoita kuin televisiohomot.

  • WeAreNotAlone sanoo:

    Tosta tulee mieleen se the happening leffa, vai mikä se ny oli.

  • PYHbusters sanoo:

    Mythbusters nyt on kahden pälvikaljun vanhan sedän viihdeohjelma, eikä mikään tieteellinen instituutti.Sama kuin pyytäisi mikko alataloa jaarittelemaan tunnin kvanttifysiikasta.

  • Vergilius sanoo:

    Hauska tavata, Häränpylly! 🙂

    ”Hymiö, hymiö, hymiö, tämä todistaa mitä? Koska hänen koulutuksensa ei ollut jotain se todistaa mitä?Ettei asioita voi tutkia ikinä koska ei ole käynyt toisten kehittämää koulutusta siihen että voi tutkia asioita?”

    Käsittääkseni minä en yrittänyt todistaa yhtään mitään. Toin vain toisasioita esille; mikään kirjoittamani ei ollut minun keksimäni asia. 😉 😉 (hymiö hymiö). Sanoinko, että asioita ei voi tutkia ikinä ilman koulutusta? En. Toki voit tutkia, mutta sinua ei kyllä voida missään mielessä pitää pätevänä tutkijana siinä tapauksessa.

    ”Moni ihminen ei tarvitse koulutusta tullakseen joksikin tai ymmärtääkseen jotakin”

    Onko tämä sinun mielipiteesi? Ilmeisesti. Kirjoitinko, että ilman koulutusta ei voi ymmärtää mitään tai saavuttaa mitään? En. 🙂 Toki olen ehdottomasti sitä mieltä, että koulutus on hyväksi. Suosittelen sitä kaikille. Ja mielestäni koulutus on yksi ensisijaisen tärkeä keino vaikuttaa esim. kehitysmaiden monista eri kulttuureista olevien naisten hyvinvoinnin ja tasa-arvon parantamiseen.

    ”Lässytystä kyllä voi tuoda julki koska vain, mukapätevänä nettitohtorina.”
    – Tätä mieltä olen herra Backsterista, näin karkeasti ilmaistuna 🙂

    “Mythbusters käyttivät polygrafin lisäksi EEG:tä” Just joo, joku mythbusters on sinun mielestäsi pätevä selittämään jotain.Pari tyhmää homoseksuaalia ei tosiaan todista jotain asiaa selväksi, tarvitaan parempia tutkijoita kuin televisiohomot.”

    En sanonut, että Mythbusters ovat päteviä selittämään yhtikäs mitään, kerroin vain yksinkertaisesti heidän testiensä tulokset, kun he yrittivät replikoida Backsterin ilmiötä. Onpas hauskaa nähdä, miten joku osaa vetää moisia johtopäätöksiä kirjoituksistani 🙂 Meistä on moneksi. Muuten, olen samaa mieltä, PYHbusters, etä Mythbusters on tosiaan viihdeohjelma, ja mainio sellainen. 🙂

    Ilmeisesti olet, Häränpylly, miettinyt myös tarkkaan Adamin ja Jamien seksuaalista suuntautumista, kun/jos olet heidän ohjelmaa katsonut. Täytyy myöntää, että itselleni ei tulisi tämänkaltainen ajatus ainakaan nyt heti ensimmäiseksi mieleen, kun heidän ohjelmaa alan katsoa. Mutta ehkä olet aika haka huomaamaan ja tunnistamaan julkkiskaappihomoja, sillä tietääkseni he ovat molemmat naimisissa naispuolisen individuaalin kanssa parhaillaan. Ellei se tietenkin ole vain kulissi! Hmm..!

    Ehkä voisit jatkaa asian tutkimista kun kerran jo näin pitkälle olet päässyt, ja muodostanut mielipiteen heidän homoilun saloista. Ja älä huoli, en usko että tämäkään tutkimus vaatii sen kummallisempaa koulutusta, että ymmärtäisi heidän olevan homoseksuaaleja myyttien murtajia! Ehkä voisit ehdottaa heille tämän heihin liittyvän homomyytin murtamista? 😉

    Mukavaa kesää, ”H.P” 🙂

  • Vergilius sanoo:

    Hmm, miksi kommenttini ei näy, operaattori?

  • Vergilius sanoo:

    Mikäli se jäi seulaan, olisiko Wespa ystävällinen ja julkaisisi vain yhden version, sillä yritin lähettää muutamaan otteeseen, koska on ne ovat identtisiä kirjoituksia, kiitos! 🙂

  • Wespa sanoo:

    Vergilius kommenttisi näkyy nyt. 🙂

  • Vergilius sanoo:

    Kiitos taas kerran, Wespa 🙂 Kummastutti vain se, että yleensä kommentissani lukee ”kommenttisi odottaa vielä hyväksyntää tms”, mikäli jokin sana siellä on seulaan jumiutunut. Mutta eilen se vain katosi julkaisuni jälkeen.

  • Entity sanoo:

    Koulutus auttaa valitsemaan sellaiset tutkimuslaitteet, joilla on mahdollista tehdä oikeita havaintoja. Koulutus antaa työkaluja koejärjestelyjen suunnittelemiseen, mittaustulosten raportointiin ja tulkitsemiseen. Menetelmät eivät ole sellaisenaan tae totuudesta tai oikeista tuloksista, mutta kun noudatetaan tiettyjä käytäntöjä on muiden helpompi arvioida saatuja tuloksia ja toistaa tehtyjä kokeita.
    Koulutus antaa työkalut, mutta on tutkijan ominaisuuksista kiinni miten hyvin tai huonosti hän niitä käyttää.

    Itse epäilen että esimerkiksi raamatun kertomuksia tukevat argeologiset löydökset tehtiin aikanaan siksi, että ”argeologit” olivat eurooppalaisia aatelismiehiä, joilla saattoi olla jokin määrä opintoja, mutta joiden syntyperä takasi heidän asemansa siitä huolimatta miten seikkaperäisesti omaksuivat oppinsa. Tulosvastuu keksittiin vasta kun rahvaskin pääsi opintielle.

    Tarinat mystisistä tapahtumista ja ihmisten sisäiset kokemukset eivät ole tieteellisesti päteviä todisteita. Niitä ei voi toistaa tai arvioida luotettavasti. Ne kuuluvat siis tieteen käsityskyvyn ulkopuolelle, eikä tiede voi ottaa kantaa niiden totuuteen.

  • PEETU sanoo:

    LUKEKAA! kerrompa pienen tarinan miten asiat ON! kaikilla maailmassa on jonki laiset hermot ja mieli ja tunteet… maailma eläisi omaa elämää mutta… IHMINEN tuli maailmaan ja tällä hetkellä tuhoaa sitä! ihminen tuhoaa tätä paikkaa ja ihminen on kuin iso viirus/bakteeri joka on maapallolla tuhoamassa sitä! ja uskon että siitä johtuu se.. että on nähty ufoja ja tapahtunu mullistuksia ja maanjäristyksiä! että meijät saatas tajuaan se että maailmassa on muitakin kuin me! muitakin elävää! mutta me ihmiset tuhotaan sitä! jos me tuhotaan maapallo me ollaan tappajia! kasveilla on tunteet! se on selevää! joku saattaa väittää että ei niillä oo tunteika kerta ei oo sydäntäkää! mutta ihmiset on vielä niin vähän aikaa ollu maapallolla että ne ei voi nähä mitä kasveissa oikiasti on jos ihmiset elää 3000 vuoteen uskon että he pystyvät liikkumaan avaruudessa nopeasti! ja he voi tehdä mitä ihmeellisempiä ASIOITA! mutta EI! IHMISET TEKEE KUOLEMAA!! ihminen tuli ja menee! nyt voitte ottaa tämän tarinan negatiivisesti tai positiivisesti tai haukkua mua! mutta minä olen tätä mieltä! terveisin:12v poika

  • Vergilius sanoo:

    Hyvä Peetu, 12 vuotta. Kannattaa harjoittaa mieltään jo aikaisessa vaiheessa elämää. Ja kouluttaa itseään sitten jatkossa. Koulutuksella luodaan mieliä, ei tekijöitä. Voi olla, että tuossa iässä vielä tuntuu, että koulutus maistuu pölyltä ja tuhkalta, mutta se on ymmärrettävää, mikäli näin on. Itse olin erittäin epämotivoitunut peruskoulussa, mutta noin muutama vuosi peruskoulun jälkeen alkoivat asiat selkiytyä. Kiitos kuuluu ensisijaisesti filosofialle ja kiinostukseeni luonnontieteisiin, joka minulla on aina ollut.

    Älykkään mielen tunnusmerkkejä ovat analyyttinen ja kriittinen ajattelu sekä tiedonhalu. Olet tuossa iässä, jossa mielesi ei ole vielä saavuttanut potentiaaliaan ja matkasi on vielä pitkä, joten se on asia, mihin voit vaikuttaa ja mihin on myös syytä vaikuttaa! Kuten usein sanon, lue enemmän, luulet vähemmän.

  • PEETU sanoo:

    Vergilius oon muuten 13 tuli kirjotus virhe 🙂 mutta vaikka nuori tiiän sen että kaikki ”elävä” voi keskustella keskenää ja se juttu että auringosta tulee muutosta ihmisiin on myös mahdollista ja se saattaa johtaa siihen että ihmiset osaa lentää-mielen voimalla ja ihmisten mieli ja järki kasvaa ja toivottavasti kasvaa niihin mittoihin että ihmiset keksii tehä jotain muuta saastuttamisen tilalle…

  • Entity sanoo:

    Älä usko mitään mitä kuulet ja näkemästäsikin vain puolet. Maailmassa on saasteita ja sotia ja vaikka mitä. Mutta kysymys ei ole ketä tuomitset vaan mitä aiot tehdä asialle?

    Moni asia kuulostaa vakuuttavalta, kun se esitetään vakuuttavasti, mutta mitään ei pidä sellaisenaan niellä. Jos sanotaan että aurinko auheuttaa ihmisissä mutaatioita, minusta on ihan perusteltua kysyä miten se sen tekee. Kyllähän auringon säteily on mutageenistä, kysykää vaikka melanoomalta, mutta miksi se muuttaisi ihmisiä jotenkin ohjelmallisesti? Sellainen väite menee taikauskon maailmaan ja pitkälle.

  • peetu sanoo:

    Entity jos et oo kerran taika uskonen nii mitä sää täällä paranormaali blogilla teet? täällä noin 30% on taikauskoon liittyviä juttuja enkä oo sanonu että aionko tehdä asialle mitään vaa kerron miten se ”minun” mielestä on! ja että joku muu tekis asialle jotain…

  • Ogeli sanoo:

    Krishnamurti tiesi mistä puhui:
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Jiddu_Krishnamurti

  • Höpönpöpö sanoo:

    ”Tutkimus osoittaa, että kasveilla on oma ihmiskorvalle kuulumaton ääniviestintänsä. Kasvit siis tavallaan puhuvat keskenään.”

    Ja juuri edellisessä artikkelissa (Katri-Helena kertoo saavansa viestejä rjan takaa) Wespa väittää pokkana muka uutisoivansa aina neutraalisti ja jopa suhtautuvasti skeptisesti täällä uutisoitavaan aineistoon. 😀

    Onneksi itselläni oli riittävästi muuta puuhaa alkukesästä, nyt kun oon selaillut mitä täällä on sillä välin touhotettu niin eipä taas tiedä itkiskö vai nauraisko… Ja ootte vielä tosissanne..?!?

  • Wespa sanoo:

    Mitäs se Höpönpöpö täällä seikkailee. 🙂 Mukavaa taas käydä keskustelua kanssasi.

    Artikkeli käsittelee tutkimusta ja siinä oli uutisointia kyseisestä tutkimuksesta. Lause on juurikin se mitä se on, siinä kerrotaan että kasveilla kerrotaan olevan ihmiskorvalle kuulumaton viestintänsä ja tälle väitteelle kerrotaan lähteeksi tutkimus, jota myös artikkelissa käsitellään.

    Kysyn nyt sinulta Höpönpö, että miten näet tuon ei-neutraalina ja miten kyseisestä tutkimuksesta olisi voinut kertoa neutraalimmin? Miten itse muotoilisit tuon lauseen toisin?

  • Höpönpöpö sanoo:

    Vaikkapa: ’Tutkimus näyttäisi osoittavan…” Puhuvatko kasvit keskenään?’

    Lähteenä on sentään Daily Mail… 😉

    Kysyit ilmeisesti aivan tosissasi miksi pidän muotoilemiasi lauseita ’ei-neutraaleina’? Nehän ovat ehdottomia ja toteavia. Kaukana siis neutraalista. Aiheen uskoisin kuitenkin vielä olevan kiistanalainen.

  • Wespa sanoo:

    Kiitos vinkistä ja tarkennuksesta. 🙂 Kasveja on aika paljonkin itseasiassa tutkittu ja niiden kommunikaatiota, vaikkakin ihmiset tietävät siitä vielä kohtuullisen vähän ainakin näin yleisellä tasolla.

Sivu 1. Yhteensä 1.1

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomio!

Hei arvoisa Parablogin seuraaja,

Tämä sivusto toimii yksityisesti, täysin ilman ulkopuolista vaikutusta.

Sivuston toimintaa ja ylläpitokuluja (domaini, sivustotila) voit tukea lahjoittamalla haluamasi summan.

Olemme osa Suomen Galaktista Liittoa.

suomengalaktinenliitto.net

Voit tukea toimintaamme lahjoittamalla (PayPal ja pankkikortit)





Tai tilisiirrolla suoraan tilillemme.

Lahjoitustili:
Vesa Äijälä
FI98 5280 0020 0103 93
Kirjoita viestikenttään viestiksi: lahjoitus

Mainosyhteistyössä, otathan yhteyttä sähköpostilla: info.paranormaaliblogi(ät)gmail.com

Arkistot
Liity e-maillistaamme (uudet artikkelit mailiisi)
YHTEISTYÖSSÄ JA MUKANA
arkku net kotisivutilaa

suomen galaktinen liitto