ME NA3MM3 S1NUT! NA3TKO SINA M31DAT???
Tietoa

ParanormaaliBlogi.net on Suomen seuratuin rajatiedon media. Olemme uutisoineet paranormaaleista ja muista oudoista ilmiöistä vuodesta 2007 lähtien.

Korostettu kommentti

Arska:

Kolumbiassa Medellin kaupungissa näköjään paljon tunnistamattomia objekti havaintoja, video ja kuvatallenteilla on useita silminnäkijöitä. Mielestäni nuo kiekkomaiset lentävä lautanen kuva ja videotallenteet ovat aika vakuuttavia todisteita siitä että emme ole todellakaan yksin.

Lentäjä pilotin kuvaama video pallomaisesta objektista pilvien yläpuolella on myös hyvä todiste vieraan älyn ohjauksessa olevasta kohteesta lähellä lentokonetta. Etelä-Amerikassa yleisesti on kaiketi jonkinlainen UFO – aalto menossa parasta aikaa. Mielenkiintoisia videoita nuo kaikki ja joissakin on mahdollisuus muuttaa selostuksen teksti Suomi kielelle.

Kommentoitu artikkeliin: Massahavaintoja Kolumbiassa

Tulossa

70 vuotta ilman ruokaa ja juomaa!

83-vuotias joogi Prahlad Jani kertoo eläneensä 70 vuotta ilman ruokaa ja nestettä!

Prahlad Jania tutkitaan parhaillaan sairaalassa ja hän on myös ympärivuorokautisessa tarkkailussa koko tutkimusajan. Hänen ruumiintoimintojaan testataan myös säännöllisesti. Testi alkoi 22. huhtikuuta ja kestää yhteensä 15-20 päivää. Tarkkailun aikana hän ei ole syönyt eikä juonut mitään.

Tohtori G. Ilavazahagan Intian puolustusministeriön tiedeinstituutista kertoo:

Tutkimuksen tulokset voivat valaista miten ihminen voi selviytyä ilman ruokaa ja nestettä

Jani kertoo, että hän meditoi saadakseen energiaa. Sotilaamme eivät meditoi, mutta haluamme silti tietää lisää miehestä ja hänen ruumiintoiminnoistaan

Aikaisemmin Prahlad Jania on tutkittu vuonna 2003.

Katso myös video aiheesta.

Lue myös Uusi Suomen artikkeli aiheesta.

Lähde: Yahoo.com

Kiitos vinkistä SirkkuP*rkeleelle.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

33 kommenttia aiheeseen: 70 vuotta ilman ruokaa ja juomaa!

Sivu 1. Yhteensä 1.1
  • JambaB sanoo:

    Ei mitää jakoo et olis totta… Ei vaan voi olla

  • Miksu sanoo:

    WTF? miten? koodipappa

  • agnostico sanoo:

    oikein

  • taikuriku sanoo:

    On ne kaikenlaiseen pystyneet nuo joogit, mutta että 70 vuotta..
    muute siis se on ny 83 vee, masteroiko se joogan tai/ja meditaation 13 vuotiaana hä? No miksei, eihään sitä koskaan tiiä..

  • Wespa sanoo:

    Kyl ne Intiassa meditoi jo ihan pienestä asti aika monet. 🙂

  • WM_ sanoo:

    Onhan niitä tutkimuksia niistäkin, jotka selviää päiviä maahan haudattuna -ilman happea ruokaa jne

  • Napo sanoo:

    Laihdutus sai juuri uusia ulottuvuuksia.

  • baranorm sanoo:

    Täällä kalliin ruuan maassa ainakin säästyisi monta eukkua tolla menetelmällä.
    Kai sentään viinaa saa joskus ryypätä..Vappuna esim.. ;-)))))))

  • Hexa- sanoo:

    SIis AIVAN HYVIN VOI OLLA TOTTA!.
    ihmiset ei vain pysty ymmärtämään mitään tuonkaltaista

  • sp sanoo:
  • PikkuJB sanoo:

    Jos kerran mikään ei mene sisään, niin mikään ei myöskään tule ulos. Kätevää!

  • Hmm, edes me ”avaruusihmiset” emme pystyisi tuohon samaan.

  • jeah sanoo:

    Pitäs varmaan selvittää tota pitemmällä aikavälillä. Ite veikkaan et aika paljon on menny lihas massasta jo pois kun on niin laiha jotta ei kuole. Toinen veikkaus on et toi meditoiminen tekee sitä sit miten vaan mut kuhan pysyy paikoillaan eikä kelaa liikaa ni säästää paljon energiaa. mut 70 vuotta ilman ni on kyllä täyttä shaibaa. Tästähän meillä on vaan tämän herran puhe ja mitään todisteita ei ole joten siitä vaan sit uskomaan sokeesti ken haluaa.

  • Jeah on oikeassa.

  • No, juu harjantuneelle paastoajalle 15 – 20 vuorokautta ei o temppu eikä mikään, tosin nestettä on kaverin jotenkin saatava. 50 – 60 vuorokaudessa muistini mukaan kaikki nälkälakkoilijat ovat menehtyneet tahdonvastaisesta nesteytyksestä huolimatta…

  • joman sanoo:

    Mä kyllä uskon että tääkin on mahdollista koska kaikki on mahdollista… Mut hyvä esimerkki tuli heti ilmi miks ihmiskunta on vieläkin niin alhaisella tasolla,tässä syy ”Could Hermit Provide Clues for Creating Ultimate Soldier?” Suurin osa ihmisen teknologiasta kehitellään sotakäyttöön ja ihmiskunta käyttää kaikkein eniten varoja sotatoimeihin. Sodat pitää ihmiskuntaa alhaisella tasolla kehityksessä.

  • pietari sanoo:

    jos tää on totta,niin äijän ruumiinlämpö syke, ynnä muut pitäisi olla todella alhaiset tai sitten kyseessä tosiaan on ihmisille entuudestaan täysin tuntematon ilmiö..Kyllähän raamatussakin jo mainitaan, ettei ihminen elä ainoastaan leivästä.. Ja jeesus kieltäytyy tarjotusta ateriasta ja sanoo, minulla on mukanani leipää josta te ette tiedä.Että kyllä tämmönen outo syömättömyys on jollain tavalla yhteydessä uskontoon tai henkisyyteen. vaikka välttäisi nälkä kuoleman, pelkästään C vitamiinin puutos eli keripukki vie ihmisen kuolemaan käsittääkseni muutamassa vuodessa

  • Hexa- sanoo:

    no siis en nää mitään estettä sille etteikö tuota voitaisi tutkia perinpohjin,
    jos kerran kyseisellä henkilöllä ei ole salattavaa niin miksei häntä sitten tutkita vaikka 3kk todistaakseen tuon väitteen näin yksinkertaista…

  • Pahoin pelkään et tääkin kaveri on kolmen kuukauden päästä iloisesti unohdettu…

  • Pete sanoo:

    Tää kaveri menee samaan sarjaan valoravinnolla eläjien kanssa.

    Heitä on suomessakin jonkin verran. Ei kuulema sovi kaikille vaan henkilön pitää itse tietää olevansa valmis siirtymään pelkkään energian käyttämiseen ravintona.. muuten voi lähteä henki.

    Mutta on siis kuulema mahdollista ja itse uskon että onhan se kunhan vaan energiakeho ja chakrat on sen verran kehittyneet että saa tarvittavan energian ”ilmasta”. Ja noilla joogeilla chakrat voi hyvinkin olla sen verta tehokkaat että fyysistä energiaa ei tartte välttämättä.

  • Hexa- sanoo:

    niin ja jos tuo pitää todellakin paikkaansa niin ihmisille pitäisi kertoa tuostakin, olisihan tuo järjettömän häikäilevä uutinen joka avaisi uusia näkökohtia siitä miten ihmisten tulisi elää

  • Mikäs teitä estää yrittämästä? =)

  • KP sanoo:

    Tekstissä ei ole mainittu muutamia seikkoja. Kuten sen että tutkijat ovat väittäneet kyseisen vaarin aivojen olevan iältään samaa tasoa kuin 25 vuotiailla.

    ”Tests on Mr Jani’s brain reportedly show that it resembled that of a 25-year-old person. ”

    Sekä tästä

    ”Jani says he survives on ”spiritual life force” provided by a goddess who pours an ”elixir” through a hole in his palate”

    Nopeasti suomennettuna, hän väittää jumalattaren kaatavan ”eliksiiriä” hänen kitalaessaan olevan reiän kautta.

  • juuzo sanoo:

    minun mielestäni toi ei voi olla mahdollista.

  • recon sanoo:

    Joman:-Suurin osa ihmisen teknologiasta kehitellään sotakäyttöön ja ihmiskunta käyttää kaikkein eniten varoja sotatoimeihin. Sodat pitää ihmiskuntaa alhaisella tasolla kehityksessä.

    Toi nyt on aika paksua. Lääketieteemme, eritoten kirurgia olisi paljon jäljessä jos sotia ei olisi käyty, teknologia olisi paljon perässä. Esim. niinkin yksinkertainen asia kuin säilykkeet on keksitty sotaa varten.

  • Hexa- sanoo:

    tuo on ainakin 2vk ollut juomatta,syömättä, vessassa niin ikään käymättä

  • Hexa- sanoo:

    ja minin mielestä kaikki on mahdollista
    ihmiset ei ole alhainen rotu päättäjät vain vievät ihmiskuntaa siihen suuntaan, valtaosa kansalaisista ajattelee jo selkeästi ja suuri osa tajuaa jo epäillä salaliittoja,
    kun kansa astuu valoon päättäjät ei voi toimia vanhalla tavalla koska kansaahan ne tarvitsee.. jos jokainen tajuaisi ajatella omassa päässä asioita niin muutoksiakin rupeisi tulemaan kun ihmiset haluaisivat parempaa!!

  • Skauris sanoo:

    Kyllä olisi ukko kupsahtanut jo aikoja sitten jos tämä paikkansa pitäisi.

    Selviääkö kasvi ilman vettä? No ei hemmetissä selviä.
    Selviääkö lemmikkisi jos jätä sen ruokkimatta ja et anna vettä? Ei.

    Samaan tapaan käy ihminenkin. Kroppa tarvitsee nestettä ja polttoainetta, eli ruokaa. Joten tämä papparainen on taas vain yksi huomionhakuinen hihhuli.

    Uskonnot pitäisi kieltää lailla, ei niistä muuta kuin harmia ole…

  • K-k sanoo:

    Tai sitten ei. Ei kai näitä nyt tosissaan kukaan usko? Onhan intiassa kuulemma 200+ vuotiaitakin, mutta samanlaista huijausta se on.

  • gigu sanoo:

    tiedän että kukaan ei usko tähan luin kaikki kommentit mutta uskon että toi papparainen voi elää ilman ruokaa ja nestettä . niin kuin yhdessä commentissa luki kaikki on mahdollista . ja mun mielestä toi ei ole paranormaalia . ja kato video niin näet mikä on totta !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

  • 4ace sanoo:

    pisti kuvasta silmään että kaverilla kasvaa parta(toden näkösesti myös kynnet kasvaa normaalisti kuin myös hiukset). Saa vissiin rakennus aineet pyhästä hengestä? 8D

  • Entity sanoo:

    Niinhän tuo pappa, 4ace, nimenomaan väittää saavansa. Selvästi mies on ainakin hyvin tottunut paastoamiseen, koska tutkimusjakson aikana hän ei kärsinyt nälkää eikä janoa. On tietysti mahdotonta kiistattomasti mitata toisen kokemaa kärsimystä ja tutkimuksen etiikka estää näännyttämästä miesparkaa kuukausia ja vuosia kontrolloidussa ympäristössä.

    Silti maailmalta kuuluu aika ajoin tarinoita selittämättömistä tapauksista, jotka haastavat maailmankuvan, jota maalaisjärjellä ja peruskoulupohjalla pidetään totuutena. Jotkut tutkivat näitä tapauksia tosissaan, mutta selvää on, että tämän aikakauden kiinnostuksenkohteet ovat muualla. Vakavillakin tieteellisillä tutkimuksilla, kuten SETI-projekti, on vaikeuksia saada rahoitusta kaupallistettavien tulosten loistaessa poissaolollaan.

    Ihmiset alkavat hahmottaa salaliittoja, koska eivät jaksa vaivautua ajattelemaan omilla aivoillaan. En voi heitä syyttää, itsekin etsin pitkään omaa totuuttani itseni ulkopuolelta, koska olin pienestä asti tottunut siihen että joku muu ajattelee puolestani. Salaliittoteoriat ovat kuin valmiiksi pureskeltuja uskonnollisia opinkappaleita, eivät jätä omalle oivallukselle sen enempää tilaa.

    Tämän tapauksen suhteen otan Focx Mulderin kannan: tahdon uskoa.

  • turret tusk sanoo:

    70 vuotta!.. no huh huh ei kukaan pysty elämään niin pitkään ilman ruokaa mikä lie supermies onkaan tuo äijä.. vanha papparaine..

Sivu 1. Yhteensä 1.1

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomio!

Hei arvoisa Parablogin seuraaja,

Tämä sivusto toimii yksityisesti, täysin ilman ulkopuolista vaikutusta.

Sivuston toimintaa ja ylläpitokuluja (domaini, sivustotila) voit tukea lahjoittamalla haluamasi summan.

Olemme osa Suomen Galaktista Liittoa.

suomengalaktinenliitto.net

Voit tukea toimintaamme lahjoittamalla (PayPal ja pankkikortit)





Tai tilisiirrolla suoraan tilillemme.

Lahjoitustili:
Vesa Äijälä
FI98 5280 0020 0103 93
Kirjoita viestikenttään viestiksi: lahjoitus

Mainosyhteistyössä, otathan yhteyttä sähköpostilla: info.paranormaaliblogi(ät)gmail.com

Arkistot
Liity e-maillistaamme (uudet artikkelit mailiisi)
YHTEISTYÖSSÄ JA MUKANA
arkku net kotisivutilaa

suomen galaktinen liitto