ME NA3MM3 S1NUT! NA3TKO SINA M31DAT???
Tietoa

ParanormaaliBlogi.net on Suomen seuratuin rajatiedon media. Olemme uutisoineet paranormaaleista ja muista oudoista ilmiöistä vuodesta 2007 lähtien.

Korostettu kommentti

Arska:

Kolumbiassa Medellin kaupungissa näköjään paljon tunnistamattomia objekti havaintoja, video ja kuvatallenteilla on useita silminnäkijöitä. Mielestäni nuo kiekkomaiset lentävä lautanen kuva ja videotallenteet ovat aika vakuuttavia todisteita siitä että emme ole todellakaan yksin.

Lentäjä pilotin kuvaama video pallomaisesta objektista pilvien yläpuolella on myös hyvä todiste vieraan älyn ohjauksessa olevasta kohteesta lähellä lentokonetta. Etelä-Amerikassa yleisesti on kaiketi jonkinlainen UFO – aalto menossa parasta aikaa. Mielenkiintoisia videoita nuo kaikki ja joissakin on mahdollisuus muuttaa selostuksen teksti Suomi kielelle.

Kommentoitu artikkeliin: Massahavaintoja Kolumbiassa

Tulossa

Marsissa on havaittu vettä ja lunta

Nasan Phoenix-luotain on tutkinut marsin maaperää ja löytänyt siitä veteen viittaavia merkkejä. Maaperänäytteistä löytyi kaksi mineraalia (hiilikarbonaatti ja liuskesilikaatti) joita muodostuu vain alueella, jossa on vettä. Tutkitulla alueella on huomioitu myös satavan lunta.

Tutkija Peter Smithin mukaan tutkijat ovat tulemassa siihen olettamukseen, että Phoenix-luotaimen tutkima alue voi olla asuttava.

– Mitään tällaista ei ole ennen nähty Marsissa, kertoi Phoenixin sääaseman tutkimusjohtaja, Jim Whiteway.

– Etsimme todisteita siitä, että lumi ehtisi jopa Marsin pinnalle.

Lähde: Uusi Suomi ja iltalehti.fi

Kiitokset vinkistä Janille ja villeje:lle.

Lisää tietoa NASA:n sivuilta. (Kiitos TheMagician)

Muista lukea myös muut Marsiin liittyvät artikkelimme.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

14 kommenttia aiheeseen: Marsissa on havaittu vettä ja lunta

Sivu 1. Yhteensä 1.1
  • kabanossi sanoo:

    niinkuin tutkijatkin sanoo, että mars VOI OLLA ASUTTU.
    Itse en usko että marsista löytyy elämää, koska avaruusveikot oltaisiin jo huomattu;
    etenkin, koska useat väittävät niiden olevan meitä fiksumpia ja teknologisesti meitä ihmisiä edellä. sitäpaitsihan ne ovat väitteitten mukaan ihmistä muistuttavan lajin näköisiä?
    uskon, että avaruudessa on elämää, mutta huomattavasti kauempana kuin marsissa.. tietenkin siellä voi löytyy jonkun sortin bakteereja niin kuin on puhuttu, mutta en itse henkilökohtaisesti osaa pitää bakteereita avaruusolioina 😀

  • Haukka sanoo:

    ”niinkuin tutkijatkin sanoo, että mars VOI OLLA ASUTTU.”

    Itse asiassa jutussa sanotaan, että alueella on potentiaalia tulla asutetuksi, koska siellä on havaittu merkkejä vedestä. Kun ihmiset alkavat asuttaa muita taivaankappaleita, niin tietysti vesi on yksi tärkeimmistä asioista mitä pitää löytyä, sitä vettä kun ei maasta ihan heti rahdatakaan toiselle planeetalle.

    Olisi muuten välillä mukavaa kuulla muutakin uutisia Marsista kuin, että sieltä on taas löydetty merkkejä vedestä. Kaikki uutiset Marsista kun keskittyvät 99% veden merkkien löytymiseen. Ihan kuin Mars ei olisi muuten kiinnostava tai sieltä ei muuta löydetäkään kuin merkkejä vedestä.

  • Wespa sanoo:

    Itse asiassa jutussa sanotaan, että alueella on potentiaalia tulla asutetuksi, koska siellä on havaittu merkkejä vedestä.

    Olin juuri kertomassa samaa asiaa, mutta Haukka kerkesikin asian hienosti ilmaisemaan.

    Marsista olisi kiinnostavaa kirjoittaa muutakin, mutta ei siitä ole paljon muuta kirjoitettavaa/käsiteltävää ollut, kun kaikki siihen liittyvät uutiset ovat olleet lähinnä juuri Phoenix-luotainen näytteisiin liittyviä juttuja yms. Vettähän se siellä tutkii jne. Toki voi laittaa vinkkiä (linkkejä yms.) itseään kiinnostaviin aiheisiin, niin niitä mahdollisesti käsitellään blogissa. 🙂

  • hessu korporaatio sanoo:

    Juttuun laitettu Iltalehden linkki ei toimi oikein.

    Nyt pitäisi toimia.
    – Wespa

  • Satunnainen vieras sanoo:

    Marsin vesitilanteesta uutisoidaan melko paljon lähinnä sen takia, koska Marsin uskottiin pitkään olevan lähes vedetön planeetta. Uusimmat luotaimien kuvat ja mittaukset ovat toki osoittaneet että asia ei ole ehkä aivan niin yksinkertainen… Saa nähdä mitä tulevaisuudessa tapahtuva miehitetty avaruusmatka Marsiin paljastaa =)

  • gh0stb0y sanoo:

    Vou… Lunta?! Anteeksi jos olen tyhmä, mutta lumihan kehittyy pakkasella pilvissä ja pilvi taas on vesihöyryä niinpä mistä ihmeestä Marsiin tippuisi lunta jos Marsissa on jäätynyttä vettä?! Sielä täytyy olla siis nestemmäistä vettäkin? 😀

  • gh0stb0y sanoo:

    Ja kun pilvet tulevat vesihöyrystä niin mistä se höyry tulee kun aurinko ei pääse paistamaan Marsiin asti mikä sulattaisi jään ja vedestä tulisi vesihöyryä. Eli Marsissa ei voi olla nestemmäistä vettä pakkasen takia. 😀 Vai olenko pikkaisen tyhmä/hölmö? -.-”

  • tuputhy sanoo:

    Jospa siellä olisikin ollut asutusta joskus aikaisemmin, mutta joku katastrofi olisi saanut aikaan sen, ettei siellä enää ole elämää.. Jälkiä elämästä on jäänyt kuitenkin. Jos me ihmiset vaikkapa joskus ammoin tuhosimme sieltä suojaavan otsonikerroksen ja elämä siksi hävisi?

    Jos maapallollemme kävisi samoin, niin jäisiväthän tänne kuitenkin elämän merkit!

  • Totuus sanoo:

    Luultavasti joskus mahdollista asua Marssissa?

  • hessu korporaatio sanoo:

    Moni ei taida edes tietää että Kuusta tuoduista kiivstä on löydetty vesimolekyylejä.

  • kabanossi sanoo:

    tuli mieleen eräs elokuva siitä, kun tuputhy kirjoittaa, että marsissa on saattanut olla elämää, mutta katastrofin takia elämä loppui.. tästä syystä muutama ihminen lähetettiin maahan, ja ihmisten ”sukulaiset” (tässä tapauksessa avaruuoliot), palajastivat kyseisen pikkuseikan niille tutkijoille, jotka matkustivat marsiin myöhemmin elämän kehittymisen jälkeen maapallolta..
    hittolainen ku vaan muistais tän leffan nimen ;D muistaako kukaan muu tälläistä leffaa? jos muistaa, nii kerropas leffan nimi, jotta pääsen näkemään sen taas! kiitos jo etukäteen sille joka tietää/muistaa nimen! 😉

  • Rebound sanoo:

    Kabanossi, tuon elokuvan nimi taisi olla ”Mission to Mars”. Monet sanoneet elokuvaa huonoksi, mutta omasta mielestä se oli ihan ookoo.

    Tähän uutiseen liittyen: Mukavaa, että sieltä on nyt todistettavasti löytynyt todisteita vedestä. Olisi mukavaa tietää, josko amerikkalaiset aikovat vielä lähteä sinne vuoden 2025 paikkeilla, kuten joskus Tieteen Kuvalehdestä luin.

  • gh0stb0y sanoo:

    Kaipa niitä jääkipaleita joita tännekkin on avaruudesta tullut onkin tullut marsista?

  • kabanossi sanoo:

    Rebound, kiitoksia, että sain tietooni leffan nimen.
    katson sen heti kun on mahdollista. ehkä leffan juonessa on jonkin asian ydin?
    emme voi tietää, mutta mielestäni leffalla oli hyvä pointti.

Sivu 1. Yhteensä 1.1

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomio!

Hei arvoisa Parablogin seuraaja,

Tämä sivusto toimii yksityisesti, täysin ilman ulkopuolista vaikutusta.

Sivuston toimintaa ja ylläpitokuluja (domaini, sivustotila) voit tukea lahjoittamalla haluamasi summan.

Olemme osa Suomen Galaktista Liittoa.

suomengalaktinenliitto.net

Voit tukea toimintaamme lahjoittamalla (PayPal ja pankkikortit)





Tai tilisiirrolla suoraan tilillemme.

Lahjoitustili:
Vesa Äijälä
FI98 5280 0020 0103 93
Kirjoita viestikenttään viestiksi: lahjoitus

Mainosyhteistyössä, otathan yhteyttä sähköpostilla: info.paranormaaliblogi(ät)gmail.com

Arkistot
Liity e-maillistaamme (uudet artikkelit mailiisi)
YHTEISTYÖSSÄ JA MUKANA
arkku net kotisivutilaa

suomen galaktinen liitto