Facebook



Sivustomme käsittelee paranormaaleja sekä yliluonnollisia ilmiöitä, joihin kuuluvat mm. kummitukset, avaruusolennot, ufot, viljapeltokuviot ja enkelit.

PB sisältää tuoreita uutisia yliluonnolliselta saralta, kiinnostavimpia kuvia sekä videoita. Jo yli 1700 artikkelia/postausta!

Ruotsalaistyttöjen kuvassa outo olento?

14-vuotias ruotsalaistyttö Isabelle nappasi kuvan kavereistaan uimareissulla Täbyssä, Tukholman läheisyydessä. Kolme päivää kuvan ottamisen jälkeen Isabelle oli julkaisemassa kuvaa Instagramiin, kun hän huomasi siinä jotakin outoa.

Kuvaan tallentuivat kaverit, mutta myös jotakin muuta – kavereiden välistä näkyy outo ruskea olento.

Kun kirjoitin kuvatekstiä, näin, että kuvassa olikin jotain muutakin. Kauhistuin, kun näin sen, Isabelle kuvailee.

Myös Isabellen kaverit Nova, 14, ja Ebba, 15, pelästyivät kuvaa. Kuvassa näkyy, että kummallinen hahmo on aivan tyttöjen lähellä. Mutta mikä ihme se on? On spekuloitu, että kuvassa saattaa olla esimerkiksi labradorinnoutaja, mutta myös avaruusolentoa on ehdotettu.

Olento saattaa olla myös auringon aiheuttama heijastuma, mutta se muistuttaa ulkonäöltään hämmentävän paljon elokuvista tuttuja avaruusolioita. Tytöt lähettivät kuvan Afronbladetille, jotta saisivat selville, mikä kuvassa oikein on. Vielä mysteeri ei ole selvinnyt.

alien

Kuva: Aftonbladet / Iltalehti

LÄHDE

Jaa sosiaalisissa medioissa:

7 kommenttia aiheeseen: Ruotsalaistyttöjen kuvassa outo olento?

Sivu 1. Yhteensä 1.1
Sivu 1. Yhteensä 1.1

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *