ME NA3MM3 S1NUT! NA3TKO SINA M31DAT???
Tietoa

ParanormaaliBlogi.net on Suomen seuratuin rajatiedon media. Olemme uutisoineet paranormaaleista ja muista oudoista ilmiöistä vuodesta 2007 lähtien.

Korostettu kommentti

Arska:

Kolumbiassa Medellin kaupungissa näköjään paljon tunnistamattomia objekti havaintoja, video ja kuvatallenteilla on useita silminnäkijöitä. Mielestäni nuo kiekkomaiset lentävä lautanen kuva ja videotallenteet ovat aika vakuuttavia todisteita siitä että emme ole todellakaan yksin.

Lentäjä pilotin kuvaama video pallomaisesta objektista pilvien yläpuolella on myös hyvä todiste vieraan älyn ohjauksessa olevasta kohteesta lähellä lentokonetta. Etelä-Amerikassa yleisesti on kaiketi jonkinlainen UFO – aalto menossa parasta aikaa. Mielenkiintoisia videoita nuo kaikki ja joissakin on mahdollisuus muuttaa selostuksen teksti Suomi kielelle.

Kommentoitu artikkeliin: Massahavaintoja Kolumbiassa

Tulossa

Suomalaiset uskovat kummituksiin

Jonkin aikaa sitten kerroimme, että joka neljäs tanskalainen uskoo kummituksiin, mutta kummituksiin uskotaan vahvasti myös Suomessa.

Tarkkoja lukuja suomalaisten kummituskokemusten yleisyydestä ei ole saatavilla, mutta se kuitenkin tiedetään, että moni suomalainen on kertonut kohdanneensa esimerkiksi kuolleen omaisensa henkiolentona.

Vainajausko tuntuu pysyvän. Sen sijaan erisnimiset haltijat ovat unohtuneet, Siikala kertoo.

1960- ja 1970-luvuilla oli Siikalan mukaan tavallista, että vanhempien ihmisten keskuudessa uskottiin mm metsän henkiin, joilla jokaisella oli oma nimensä. Haltijausko hiipui kuitenkin sattumoisin samoihin aikoihin kun television katsominen alkoi yleistyä.

Kirkon suhtautuminen kummituksiin on kuitenkin nuiva. Kansanperinteen että uskontotieteen tuntija Siikalan mukaan kummituskokemukset ovat uskonnollisia kokemuksia vaikka kirkko ei niitä sellaisiksi hyväksykkään.

Ihmisillä on kokemuksia, joita ei pystytä selittämään annettujen uskonnollisten järjestelmien mukaan. Silloin he selittävät kokemuksiaan esimerkiksi kansanomaisten uskomusten kautta.

Venäjällä on tavallista, että korkeasti koulutettukin ihminen saattaa uskoa kummituksiin ja muihin henkiolentoihin, Siikala kertoo.

Ilta-Sanomien sivuilla on menossa galluppi aiheesta ja tällä hetkellä (klo 15.54, 22.7) tilanne on se, että 56% ei usko kummituksiin ja 44% uskoo. Ääniä on annettu 10617 kappaletta.

Uskotko itse kummituksiin? Vastaa Ilta-Sanomien galluppiin (galluppi on tekstin alla keltaisessa laatikossa).

Lähde: iltasanomat.fi

Tykkäys ja jakotoiminnot:

12 kommenttia aiheeseen: Suomalaiset uskovat kummituksiin

Sivu 1. Yhteensä 1.1
  • elinax sanoo:

    En mä ”usko kummituksiin” – ties mitä juonia niillä on 😉 . Eri asia, uskonko että ihmiset voivat nähdä kummituksia.
    Se on aina hassua, kun vedotaan nykyaikaan ja tiedekäsityksiin ja samalla ihmetellään, miten ihmiset uskovat kummitusten olemassaoloon. En usko, että elämä muuttuu tieteeksi, vaikka kuinka luetaan teoriaa. Sana ”kummitus” on musta sinällään myös kyllä aika sarjakuvamainen termi tms.

  • Wespa sanoo:

    Kertokaapas omia kummituskokemuksianne.

    Aika monella suomalaisella tuntuu olevan kokemuksia kummituksista. Sähköpostiini tulevista kokemuksista n. 70-90% koskee kummituksia ja vain pieni osa on muita kokemuksia (ufot ym.).

  • fender sanoo:

    Itseäni ei kummitukset pahemmin kiinnosta. Jos ne ovat aineettomia, ne eivät voi vaikuttaa aineeseen yhtään mitenkään (tuottaa ääniä, heitellä huonekalujani), Ja jos ne taas ovat aineellisia lyön niitä halolla päähän.

  • music box sanoo:

    ite en kyllä osaa sanoa uskonko vai en.
    asun talossa, jossa murhattiin kauan sitten mies käyttäen kirvestä.
    kun sitä sitten joskus öisin alkaa ajattelemaan niin tietysti alkaa väkisin etsimään ympäriltä ääniä, jotka olisivat ns. ”kummituksen” aikaan saamia.
    äänet ovat kuitenkin aina osoittautuneet joksikin aivan muuksi.
    kuitenkin huoneessa, jossa murha tapahtui tuntuu välillä kuin joku tuijottaisi. mitään en ole kuitenkaan koskaan nähnyt…

  • Buttoni sanoo:

    Iltasanomien gallup ^^

  • Gamma sanoo:

    Teen parhaillaan laajaa kyselytutkimusta, josta ilmenee myös se kuinka moni vastaajista uskoo kummitteluun. Melkoisen moni uskoo. Koko tutkimuksen otanta tulee olemaan reilusti yli 2000 taloutta – ehkä lähemmäs 3000. Kyselytutkimus valmistuu alkuvuoteen mennessä.

    Teen parhaillaan kenttätyötä, jonka tiimoilta kerään paitsi vastauksia kyselytutkimukseen, myös haastatteluaineistoa ihmisten kokemuksista. Jos jotakuta kiinnostaa tukea työtäni esim. vain vitosella tai kympillä, ota rohkeasti yhteyttä: jplassila(at)psilab.info (vastineeksi saat mainetta ja kunniaa tulevan kirjani kiitososiossa). Tälle on edelleen tarvetta, sillä työ on mahdollista toteuttaa vain yksityisten sponsorien tuella, Suomen ilmastossa ei virallisemmalta taholta rahoitusta juuri heru tällaiseen toimintaan.

  • Raubtier sanoo:

    Music Box, jos tuntuu että joku tuijottaa sinua siellä huoneessa,niin ota siitä selvää. Eli hommaa videokamera sinne yöksi ja vaikka joku nauhuri. Voi selvitä vaikka ja mitä tai sitten ei mitään. Mutta saat kuitenkin oman rauhan asiasta… Itse asun talossa,joka on rakennettu 80-luvun puolivälissä ja täällä ei ole tapahtunut yhtään mitään. Unia olen nähnyt ja välillä on tuntunut unet aika todellisilta,mutta olen pistänyt ne kuitenkin vilkkaan mielikuvituksen piikkiin. Eli uskon kylläkin,että täällä meidän maailmassa on muutakin kuin se mitä me nähdään… Niin paljon on kertomuksia kummituksista ja muistakin selittämättömistä tapauksista…

  • Andie sanoo:

    Mä en tiedä meidän talon historiasta muuta kun sen, että tä on aika vanha ja täällä ei ole asunut ketään muuta kuin mun isäpuolen sukuun kuuluvaa porukkaa. Kiinnostais kauheesti tietää vähä enemmän… Pitää kysellä ja ottaa selvää.

    Joskus tässä vuosi sitten, kun mun siskopuoli asui täällä vielä, me oltiin siskon kanssa koulussa. Kun tultiin, äiti oli laittanut yläkertaan tulen (ei sähkölämmitystä) ja lämmittäny. Se oli kuulemma tuntenut et joku olis laittanut käden sen olkapäälle ja säikähtäni perkuleesti. Siskopuoli asui täällä ennen mua, ja se on kuulemma kuullut askelia vintistä (siis meiän huoneista) joskus, vaikka kukaan ei ole ollut siellä. Tämä tapahtui myös mulle, ja vielä keskipäivän auringonpaisteessa. Olin tietokoneella alakerrassa, äiti kysy et ”Kuka vintis on?”. Vastasin että ei kukaan. Äiti kerto kuuleneensa askeleita. Sanoin että ne kaks kissaa kolistelee siellä, koska toinen varsinkin on kova riehumaan, mut äiti vakuutteli että oli kuullut ihan oikeesti, raskaita askelia – sellasia kun ihmiset yleensä saa aikaan. Se sitten käski mennä kattomaan, enkä mitään nähnyt ja toinen kissa nukkui, toinen istu ikkunanlaudalla.

    No, nyt kun innostuin niin voisin kertoa yhdestä toisestakin jutusta, mikä tapahtui kun asuttiin äitin, koiran, kissan ja marsun kanssa kerrostalossa, nelisen vuotta sitten.
    Äitillä asui toisessa rapussa yks tosi hyvä ystävä. Oli joulukuu, ja mä olin lähdössä tallin ratsastusesityksen kenraaliharjotuksiin. Oltiin kävelemässä äiitn kanssa autolle, ku huomattiin et sen Jaanan (äitin ystävä) parvekkeelta tuli savua. Äiti sano et odota tässä ja juoksi kattomaan, ja parveke oli tulessa. Se ei ole mitenkään outoa, jouluvalot oli syttynyt palamaan. Äiti soitti sen senhetkiselle miesystävälle joka asu samassa talossa ja käski sen Arskan viedä mut tallille. Äiti soitti palokunnalle, otti yleisavaimet (äiti oli talon”mies”) ja juoksi toiseen rappuun ja meni sisälle. Jaanan mies nukku sohvalla, 2- vuotias pikkupoika leikki olohuoneen lattialla ja niiden vanhempi poika oli omassa huoneessa koneella. Äiti herätti sen miehen ja käski ne ulos, ja sit palokunta tuli. Jaana ite oli kaupungilla sillon.

    Eihän tossakaan vielä mitään, mut jälkeenpäin katottiin et äiti oli avannu niiden asunnon oven rivitalon yleisavaimilla. Tää rivitalo sijaitsee jonkin matkan päässä kerrostalosta, ja äiti on siellä talonmiehenä kanssa, kun se kuuluu jotenkin oudosti siihen kerrostaloon tai jotain, en oo oikeen perillä siitä. Mentiin vielä kokeilemaan, eikä avaimet sopinu oveen. Kerrostalon avaimet oli kaapissa koko ajan.

  • pate sanoo:

    Ei oikein voi olla uskomattakaan, kun on omin silmin monesti nähnyt.
    Tietysti muille tulee mieleen suositella päälääkärin tai annostuksen
    vaihtoa, mutta kaikkia kokemuksia on matkaan tarttunut tästä aiheesta,
    joten en pahemmin irvi jos joku omiaan kertoo. Tietty pyrin aina yksinkertaisimman selityksen löytämiseen tämän maailman puolelta,
    mutta on ollut monta kertaa jolloin on vaan ihmetellyt että kaikkea sitä
    onkin…

    Asuin vastikään kolme vuotta Ranskassa ja Genevessä, ja varsinkin
    ranskan puoli on aika rauhatonta noin henkimaailman osalta. Piti välillä
    ihan tosissaan miettiä järkiselityksiä ilmiöihin, ja monesti jäi kertakaikkiaan
    löytymättä. Oli hahmoja, harmaita miehiä sisällä, askeleita käytävässä,
    aukeavia ovia, häviäviä tavaroita, jos jonkinlaista epämääräistä tohinaa
    joissa useinkin olin itse ilmiön vieressä, esim. askeleet kuuluivat
    käytävästä jossa itse juuri olin. Tietty ketään ei näkynyt.
    Vaikka taannoin kohkasinkin viljaympyröistä, ei se merkitse sitä
    että olisin jäänyt kokonaan vaille kummia kokemuksia.

  • Synti sanoo:

    Ilta-sanomien sun muiden lehtien gallupeihin ei ole kyllä luottaminen, sen verran kuitenkin porukkaa sinne leikillään vastaavat täysin toista, mitä oikeasti ajattelee..

  • Wespa sanoo:

    Mihis tämä tietosi Synti perustuu? Toki jokaiseen galluppiin aina joku heittää leikillään eri ääniä mitä ajattelee, mutta kyllä suurin osa pistää sen mitä mieltä on.

  • k@is@ sanoo:

    werwerwerwer

Sivu 1. Yhteensä 1.1

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomio!

Hei arvoisa Parablogin seuraaja,

Tämä sivusto toimii yksityisesti, täysin ilman ulkopuolista vaikutusta.

Sivuston toimintaa ja ylläpitokuluja (domaini, sivustotila) voit tukea lahjoittamalla haluamasi summan.

Olemme osa Suomen Galaktista Liittoa.

suomengalaktinenliitto.net

Voit tukea toimintaamme lahjoittamalla (PayPal ja pankkikortit)





Tai tilisiirrolla suoraan tilillemme.

Lahjoitustili:
Vesa Äijälä
FI98 5280 0020 0103 93
Kirjoita viestikenttään viestiksi: lahjoitus

Mainosyhteistyössä, otathan yhteyttä sähköpostilla: info.paranormaaliblogi(ät)gmail.com

Arkistot
Liity e-maillistaamme (uudet artikkelit mailiisi)
YHTEISTYÖSSÄ JA MUKANA
arkku net kotisivutilaa

suomen galaktinen liitto