ME NA3MM3 S1NUT! NA3TKO SINA M31DAT???
Tietoa

ParanormaaliBlogi.net on Suomen seuratuin rajatiedon media. Olemme uutisoineet paranormaaleista ja muista oudoista ilmiöistä vuodesta 2007 lähtien.

Korostettu kommentti

Arska:

Kolumbiassa Medellin kaupungissa näköjään paljon tunnistamattomia objekti havaintoja, video ja kuvatallenteilla on useita silminnäkijöitä. Mielestäni nuo kiekkomaiset lentävä lautanen kuva ja videotallenteet ovat aika vakuuttavia todisteita siitä että emme ole todellakaan yksin.

Lentäjä pilotin kuvaama video pallomaisesta objektista pilvien yläpuolella on myös hyvä todiste vieraan älyn ohjauksessa olevasta kohteesta lähellä lentokonetta. Etelä-Amerikassa yleisesti on kaiketi jonkinlainen UFO – aalto menossa parasta aikaa. Mielenkiintoisia videoita nuo kaikki ja joissakin on mahdollisuus muuttaa selostuksen teksti Suomi kielelle.

Kommentoitu artikkeliin: Massahavaintoja Kolumbiassa

Tulossa

Valopallot

 

Ajattelin kirjoittaa nyt tällaisesta aiheesta sillä tietooni tuli neljäs tapaus valopalloista jo.

Aloitan nyt alusta alkaen mitä itse olen kuullut aiheesta.

Vanhempani tietävät kiinnostuksestani paranormaaleja asioita kohtaan ja kertoivat kerran kun mummoni oli nähnyt keskellä yötä herättyään kirkkaan valon olohuoneesta. Noussut ylös ja mennyt katsomaan niin olohuoneessa leijui kirkas valopallo. Oli katsellut aikansa niin tuo oli vain himmentynyt ja hävinnyt. Uskonee kyseessä oleen enkeli, kristitty kun on. Tämä on kuulemma tapahtunut ainakin kaksi kertaa. Aluksi laskin tuon uneksi/valeheräämiseksi, sillä tapahtui keskellä yötä. Mummoni ei tosin itse usko nukkuneensa tuolla hetkellä. Juttu tosin muuttui mielenkiintoisemmaksi.

Eräs lähituttavani on myös kokenut samanlaisia ilmiöitä ja pitää niitä enkeleinä. Hän ei kuulu kirkkoon. Herännyt yöllä ja nähnyt ja koettanut herättää puolisoaankin, mutta pallo ehtinyt jo häipyä. Hän tietämäni mukaan kokee myös valeheräämisiä, joten yritin selittää tapauksen itselleni sillä -vaikka hän on kyennyt liikkumaan, puhumaan ja selvästi havainnoimaan, eli ei usko nukkuneensa sillä hetkellä.

Nyt sitten törmäsin Höyhensaaret-foorumilla (suomalainen selkouni-foorumi, kannattaa tsekata) keskusteluun UFO:ista ja muusta yliluonnollisesta ja ystäväni sielä kirjoitti näin:

ViestiKirjoittaja Mastoraki » 27.01.2010 13:33

Tjaa, en tiiä liittyyks tää mihinkään edellämainituista, vai onko vaan joku ”yliluonnollinen” kokemus – mut meillä kävi niin, että molemmat veljet oli pitkästä aikaa kylässä ja oltiin jo menty nukkuu jne.. siskonpedillä nukuttiin, ku miulla ei ollu tarjota muuta yöpaikkaa. No sit sänkyä vastapäätä oli miun silloset undulaatit, näyttelevät pääosaa täs koko jutussa (ja josta oon jo kai täällä jossain kertonukin, näin muistelen).Eniveis, nukuttiin jo kaikki, kello oli varmaan jotain kolmen pintaan yöllä, ku mie heräsin yhtäkkiä säpsähtäen, ihan sairaan kirkkaaseen valoon – niinku ois aurinko paistanu keskellä huonetta. Olin satavarma että huoneessa oli joku – siis meidän kolmen lisäksi. Tajusin sillä sekunnin sadasosalla, että myös veljet, molemmet, oli heränneet tasan samaan aikaan ja istu siinä miun vieressä vähintään yhtä säikähtäneinä, miun isoveli (kehonrakentaja ja foliohattu) alko hokee ihan tohkeissaan, että ”Näittekö, näitteks tekin sen, näittehän?” ja toinen veli (insinööri) oli hiljaa ja pähkäili mielessään kai jotain kaavoja, että miten tommonen on ylipäätään mahdollista lol.
Mie en saanu sanaa suusta, ennenku pitkän hetken jälkeen, kun tajusin, että kanarialinnut säksättää ihan helvetisti – yöksihän mie aina peitin ne peitteen alle, joten pysyivät hiljaa aamuvarhaisellaki, eivätkä ikinä olleet tommosta mekkalaa yöllä alottaneet. Nyt menin sitte rauhottelee niitä häkin luokse, koska peittäminenkään ei auttanut, vaikka pistin valot ja sammutin uudelleen, eläinparat oli ihan poissa tolaltaan ja kesti pitkään, ennenku rauhottuivat taas.Johtopäätös -> en tiedä mitä siinä sillon tapahtui, mutta totta oli se, että me kolme herättiin yhtä aikaa, kirkkaaseen valoon, ikään ku iso, valtavan kirkas valopallo ois leijunu siinä meidän yläpuolella, meidän ja lintujen välissä. Oli se sit mitä tahansa, ni eläimet sen näki myös, näin päättelen, koska moista mekkalaa eivät sen koomminkaan päästäneet. Se oli uniikki yö, jos luojakaan tietää mitä siinä sillon oli/tapahtui – tuskin nyt kolme ihmistä samaa unta kummiskaan näkee, josta herätä yhtä aikaa.. eikä olla sen koommin yhteen kokoonnuttu, isompaa veljeä en oo sit enää nähnykään

No, ehkä tää ois kuulunu tonne yliluonnollisiin, mut tulipa sanottua – ku kerran energioista oli puhe =))

Aiheesta juteltuamme hän kertoi pallon olleen läpimitaltaan alle metrin.
Tässä samalta foorumilta eräs toinen käyttäjä:
Mutta eipä siinä kaikki! Kuluu ehkä joku 15 min ja kaikki ovat jo nukahtamaisillaan kun minä näen sinne äsken mainitun vertsaan taakse laskeutuvan ehkä metrin läpimitaltaan olevan valopallon melko hitaasti. Se on kirkaskin kuin mikä! Reippaasti normaalia taskulamppua kirkkaampi. Vertaisiko vaikka nykypäivän sinisiin autonvaloihin, mutta silti se kirkkaus ulottui vain lyhyelle matkalle. Herätän muut ja kysyn näittekö tuota? Selitän tapahtumat ja noustaan kaverin kans ylös ja aatellaan että mennään kahtomaan mikä se oli mutta ei sitten kumpikaan tohdittu. Sielläpäin ei sitten ole muuta kuin metsää joten autonvalot tms ne ei tosiaankaan ollu. Nykyään epäilen mahdollisesti pallosalamaa, mutta varma en voi siitä olla. Jää arvoitukseksi…
Tässä tapauksessa, kuten kirjoittaja itsekin sanoi, kyseessä saattoi olla pallosalama koska oli ulkona.
Onko teillä muilla kokemuksia vastaavista? Kirjoita kokemuksestasi silä tämä on hyvin mielenkiintoinen juttu ja koska jo minä olen kuullut näin useasta niin varmasti joku muukin on kuullut tai peräti itse kokenut! Kirjoita siis kommentteihin tuohon alle. Voin lisätä noita kokemuksia tähän artikkeliin niin on sitten paremmin esillä.
Tykkäys ja jakotoiminnot:

30 kommenttia aiheeseen: Valopallot

Sivu 1. Yhteensä 1.1
  • Jatu sanoo:

    Mielenkiintoinen juttu. Maailma on täynnä ihme asioita, ne vaan pitää löytää ja huomata.
    Itseäni harmittaa, kun en onnistu olemaan vastaavien tapahtumien kanssa samassa paikassa samaan aikaan.

  • Ogeli sanoo:

    Tosiaan kovin mielenkiintoinen tuo Mastorakin juttu. Itse on tullut aikoinaan luettua tuota selkounifoorumia kovastikin, en oo vaan koskaan onnistunut saamaan Lucid-unia 😀

  • valvontakomissio sanoo:

    Ehkä nää on niitä valo-olentoja mistä on ollut puhe jo pidemmä aikaa, kristitty tulkitsee sen enkeliksi, ufomies ufoksi, ja joku muu joksikin muuksi.

    Mutta mitä se on – ehkä sen on tarkoituskin olla juuri sitä mihin kukin uskoo 🙂

  • Isojalka sanoo:

    Mielenkiintoinen juttu. Enpäs tiedä selitystä

  • Tuberkuloosi sanoo:

    Oletan niiden olevan korkeamman värähtelytaajuuden olentoja jotka näkyvät vain meille puhtaana valona.

  • valvontakomissio sanoo:

    Tuberkuloosi:

    Ei mul muutakuin että kiitos ideasta!

  • Nexeon sanoo:

    Olen aina halunnut kokea jotain mitä ei voi selittää ja kerran olin vain muutaman metrin päässä yhdesta tapahtumasta ja en siltikään sitä nähnyt, kyllä harmitti. Mutta siskoni sen sijaan näkivät! Huusivat mut heti keittiöön kun näkivät keittiön ikkunasta n. 10m metrin päässä ikkunasta sellaisen valopallon, leijailevan tiellä joka lopulta lähestyi ikkunaa ja katosi. Tapahtuma kesti vain muutamia sekunteja, joten en ennättänyt paikalle todistamaan tätä. Ai että mua kyllä harmitti jälkeenpäin ja harmittaa kyllä vieläkin. Ehkä kyseessä oli pallosamala…ehkä jotain muuta, sitä ei koskaan saada tietää…ehkä.

  • Thene sanoo:

    Tuberkuloosi:

    Itse olen myös tämän teorian kannalla.

    Harmi ettei vaan omalle kohdalle ole vielä sattunut. =/

  • Alfred sanoo:

    Mikäli joku jaksaa tieteellistä selitystä hakea, niin itselleni tuli mieleen ainakin yksi. Kosmisen säteilyn (jota tulee mm. supernovista ja muista äärimmäisistä avaruuden ilmiöistä) on havaittu aiheuttavan mm. apollo astronauteilla valonvälähdyksiä, kun säteet läpäisevät silmän ja aivot. Normaalisit maapallon magneettikenttä riittää heittämään tämän säteilyn pois, mutta jos avaruudesta tulee riittävän suuri säteilykeskittymä joihinkin henkilöihin, voi se aiheuttaa useammalle henkilölle samanlaisen näyn. Kosmisen säteilyn aiheuttamat reaktiot aivoissa taas johtavat ihmisen heräämisene ja valvetilaan. Lintujenkin sekaantuminen johtuu luultavasti siitä, että säteily aiheutti aivojen sähkökemiaan jotain vaikutuksia.

  • Mulder sanoo:

    Pallosalamahan tunnetusti voi tulla esim. pistorasian kautta sisätiloihin..

  • gillian sanoo:

    Mun isovanhemmilla on sellanen valopallo kokemus. Tämä tapahtui muutama vuosi sitten. isoäitini oli herännyt yöllä, (en muista kellon aikaa) kävellyt olohuoneeseen ja nähnyt ikkunasta, että ulkona pihanlaidassa alle metrin korkeudella leijui jonkinmoinen valopallo. Isoäitini oli herättänyt isoisäni, joka myös ehti nähdä ilmiön. En muista sitäkään, että olivatko he katsoneet palloa sen katoamiseen asti ja jos oli niin miten se sitten katosi. No, kuitenkin isoäitini oli myöhemmin aamulla lähtenyt koiraa kusettamaan, ja kertoi nähneensä sivusilmällä jonkun vilahtavan ylös taivaalle sairaan lujaa.

  • Mulder sanoo:

    Jeah, tosi spookia.. Mikähän ilmiö vois olla kyseessä? Ite veikkaan vahvasti pallosalamaa. Tuotakaan ilmiötähän ei tiede kumma kyllä ole tänä paivänäkään pystynyt täysin selittämään??

  • Kuha-ukko sanoo:

    Toivoisin että jokin erikoinen vielä odottaa meitä, sillä en jaksa tätä yksinäistä eloa tällaisenaan.

  • mr.psycho sanoo:

    mahdollisesti voi olla pallosalama koska mutsi on kertonu et vanhempien kotitalos oli 8 ihmistä todistamas: mun paappa, mummo ja niiden lapset 6 sisarusta (mukaanluettuna mun mutsi) niin niiden kotitaloon (joka on maaseudulla) oli tullu hirveel ukonilmal pallosalama pistorasian kautta sisälle ja se oli menny seinän läpi ja nyt se vanhempien kotitalo on siirtyny isältä pojalle eli se on mun serkun kotitalo nykyään nii siel on vieläki seinäs pyöree palanu jälki/reikä mistä se pallosalama oli menny kuulemani mukaan läpi ja sit mulle ei oo kerrottu enempää se varmaa katos toisen pistorasian kautta… joten ehkä ne on ollu sisälläki näiden kertomuksis pallosalama?

  • kabanossi sanoo:

    onko pakko kirjoittaa ”sit mie tein niin ja sie teit noin”? jaksa lukea tuollaista potaskaa! murre saa olla kun puhuu, ei sillon kun kirjoittaa

  • WM_ sanoo:

    Kabanossi, enemmän kiinnittäisin huomiota omaan oikeinkirjoitukseeni. Murretta voi lukea mutta teksti ilman isoja alkukirjaimia ja välimerkkejä on jo tuskastuttavaa. Puhumattakaan vajaista lauseista.
    😉

  • Nexeon sanoo:

    Good one WM! 🙂

  • Korn sanoo:

    Miten ”pääosaa näytelleet undulaatit” muuttuivatkin yhtäkkiä kanarianlinnuiksi…? Vähän haiskahtaa tuo tarina…
    No, ei sillä ettenkö uskoisi näihin palloihin.
    Oma äitini kertoi kerran heränneensä yöllä ilman mitään järkevää syytä, ääntä tms. Sängyn vierellä oli ollut todella kirkas n. 30cm halk. valopallo. Äiti kertoi hätkähtäneensä mutta pelkoa ei ollut tuntenut, enemmänkin helpottuneelta ja hyvältä. Pallo oli leijunut muutaman sekunnin isäpuoleni puolella sänkyä (missä se siis kokoajan olikin) ja sitten hävinnyt, hiipunut pois. Isäpuoli ei ollut herännyt tähän. Myös pienemmän violettisävyisen, vihertäväreunaisen pallon hän kertoo nähneen. Uskon että ihmiset jotka ovat herkkiä näille asioille myös näkevät näitä palloja ym ilmiöitä. Itse epäilen myös että osa näistä palloista on eläviä olentoja eri tasolta.

  • Don sanoo:

    Itse olen nähnyt myös pienenä poikana erittäin kirkkaan valopallon ikkunani alla. ihmettelin vain miksi ikkunastani tuli kirkas valo kun kello oli yli puolenyön syksyllä. Kymmenisen sekunttia se leijaili siinä ja sitten katosi yhtäkkiä. Hetkenaikaa kesti ennenkuin pysytin edes käsittämään mitä siinä tapahtui.. Heti kun jalat taas liikkuivat juoksin herättämään vanhempani hädissäni kertoen mitä olin nähnyt. itse olen myös päätynyt selittämään tapahtuman itselleni pallosalamana. Tämä valopallo tuli myös keskeltä metsää enkä usko että kyseessä olisi unihalvauskaan koska semmosia en ole koskaan saanut.

  • Henkilö-x sanoo:

    Juu aika jännää, ite en vaan oo nähnyt 🙁
    jos vaan joskus sais kaikki vastaukset~

    muuten tuli tosta mieleen, artikkeli pallosalamista Wespa?

  • burkki sanoo:

    Olen itse lapsena nähnyt 2 kertaa näitä valopalloja keskellä yötä, molemmat kerrat oli minun huoneessani ja ovat samanlaisia tapahtumia että olen herännyt keskellä yötä kirkkaaseen valoon nähnyt sen ihan ikkunan eessä mutta kuitenkin huoneeni sisällä, molemilla kerroilla pelästyin niin paljon että en oikeen uskaltanut katsoa. Pienenä luulin näitä myös enkeleiksi mutta olen varma siitä että tämä ei ollut unta. Tästä on kuitenkin sen verran aikaa että muisti on kuitenkin aika hämärä mutta tiedän tämän tapahtuneen ainakin pari kertaa ja jos ei muisti vääristä, niin muistan sen sanovan tosi hiljasella äänellä minun nimeni.

  • Raion sanoo:

    Istuimme viime talvena iltaa vaimoni ja tuttavani kanssa (emme nautiskelleet alkoholia tai mitään muita hallusinaatioita aiheuttavaa), kun kesken normaalin jutustelun keittiön ruokapöydän edessä takanamme välähti jokin todella kirkas valo, kuin kameran salama mutta paljon, paljon kirkkaampi. Ikkunoiden sälekaihtimet sekä verhot olivat kiinni, joten ulkoa se ei voinut tulla. Emme kuulleet minkäänlaista ääntä, emmekä valitettavasti nähneet suoraan itse ilmiötä, koska se tapahtui kaikkien selän takana. Kestoltaan ilmiö oli todella lyhyt, ehkä puoli sekuntia..?

  • Kokemus sanoo:

    Mun 13- ja 15-vuotiaat lapseni ovat kertoneet useaan kertaan nähneensä yöllä tuommoisen valopallon. Se vaan leijaili jostain huoneeseen, tämä toistui useana yönä (talviaikaan, kun oli muuten pimeää). Omituista asiasta tekee se, että kun lapset kertoivat minulle asiasta, kuittasin sen olankohautuksella, en varmaan oikeastaan edes uskonut heitä kunnolla. Eräänä yönä kun tuo valopallo oli taas ilmestynyt huoneeseen, tytön kännykkä oli räpsäissyt itsekseen kuvan. Ja kuvassa oli, kuinka ollakaan, valopallo. Seuraavana yönä tuo kännykkä lähetti sen velopallokuvan itsekseen mun puhelimeen.. joten mun oli sitten uskottava että lapset puhuivat ihan tosissaan.

    Mä tallensin sen kuvan kännykkääni ja taisin siirtää tietokoneellekin tarkoituksena katsoa sitä paremmin. Mutta se kuva on hävinnyt kokonaan sekä mun puhelimesta että tietokoneelta.

    Mutta sen mitä muistan, niin se valopallo oli valkoinen, ei täysin selkeästi pyöreän muotoinen vaan enemmänkin sellainen harsomainen, pumpulimainen, pehmeän oloinen. Halkaisijaltaan jotain kymmenisen senttiä suunnilleen.

    En ole kysellyt lapsilta, vieläkö tuo valopallo on huoneeseen ilmestynyt. Pitäisi varmaan kysäistä.

  • energiapalloja sanoo:
  • Volvom sanoo:

    Mua vähän mietityttää toi kello kolmen paikkeilla oleva aika, kun sitähän sanotaan, et demonit tykkää ruveta rellestämään siihen aikaan öisin, et se pilkkais pyhää kolminaisuutta ja sitä rataa :’D

    Meillä oli kans joskus mökillä valopalloja, tosin ne oli enemmän aarni/virvatulia, miksi niitä kukin sanoo. Metiköstä tuli sellasia usvamaisia valopalloja ja menivät siitä läheltä kaikkia, ennen ku menivät sit järvelle ja katosivat rannassa.

  • inkku sanoo:

    Olen nähnyt itsekkin oudon valopallon 1997, luulen että se oli enkeli, kun en tiedä mikä muukaan se voisi olla. Olin Helsingissä sairaalassa naistenklinikalla päiväkirurgisessa leikkauksessa.Leikkaus alkoi aamulla noin klo.10.00 ja oli ohi vajaassa kahdessa tunnissa. Heräämöstä minut tuotiin osastolle, jossa vietin seuraavan yön. Leikkauspäivänä ehkä noin klo 16.00-17.00 näin katonrajassa leijuvan epämääräisenmuotoisen hyvin kirkkaan valopallon, se oli kooltaan ehkä noin 60-70cm leveä ja n.40-50cm korkea, se oli hyvin valkoinen kirkasvalopallo ei ollenkaan keltainen valo niinkuin lampuissa on. Ja sen kirkkaus oli ihan jotain muuta kuin tavallisen lampun. Se valo oli jotenkin ”vitsikäs” ja ”mukava” en pelännyt sitä ollenkaan, se nauratti minua. Siitä lähti noin 10-15cm säteitä eri suuntiin (en muista oliko silloin enää huoneessa muita potilaita minun lisäkseni, jos oli niin he saivat myös osansa säteistä). Kun säteet kohtasivat minut tuli lämmin ja turvallinen olo ja kipu vatsassani lakkasi, myös valo hävisi.
    Minussa todettiin pitkälle levinnyt munasarjasyöpä ja sitten alkoivat rankat hoidot ja uudet leikkaukset, mutta valopalloa en ole nähnyt sen jälkeen. Kuitenkin tuo kokemus sai sen aikaan että olen etsinyt kaikkialta ihmisten kokemuksia valopallosta ja suoraan sanoen minun on niin ikävä sitä. Tiedän että kun kerron tästä kokemuksestani ihmisille he ovat hiljaa ja ajattelevat minun varmaan olevan hullu, mutta en välitä siitä, toivon vain että mahdollisimman moni saisi kokea samanlaisen ”valopallo ilmiön”.

  • ufokaupat sanoo:

    Mielenkiintoisia juttuja. Selittämättömiä asioita löytyy vielä paljonkin maailmankaikkeuden syövereistä.

  • vuonna 85-86 sanoo:

    Minäkin olen nähnyt valopallo ilmiön. Olin tuolloin noin 15-16 vuotias ja huoneessa,johon ei valo päässyt. Verhot olivat ikkunassa niin paksut ja talo tiilitalo, joten en usko mihinkään pallosalamoihin. Olin sängyssä kylellään, silmät auki enkä nukkunut. Huoneen nurkasta tuli noin 5 kirkasta valopalloa läpimitaltaan noin 60-70. Valo niissä oli syvää ja puhtaanvalkoista. Aluksi jähmetyi, mutta aistin, että minun ei tarvinnut pelätä. Hetken olisin tahtonut koskea palloihin. Ne kulkivat huoneen poikki toisesta nurkasta toiseen ja katosivat.

  • vipri sanoo:

    No pakko kertoa oma valopallojuttuni. Tapahtui viime yönä, siksi täällä näitä valopalloja surffailen. Heräsin yöllä käymään veskissä ja sitten en saanut enää unta. Olen hiljan tutustunut erääseen selvänäkijään, jonka kanssa olen puhunut paljon näistä yliluonnollisista asioista. Muistelin siinä pimeässä sängyssä hänen kertomiaan valo”poksahduksia” joita hän näkee kun valo-olennot ovat läsnä. Ajattelin että minäkin haluaisin nähdä niitä. Sitten olin nukahtanut ja näin seuraavan unen: Puolisoni avasi jonkin kaapin oven, jossa oli kirkas valo katossa. itse katsoin sitä vähän alaviistosta ja se valo alkoi kirkkaantua ja kasvaa, jolloin sanoin puolisolleni että se ei voi olla tavallinen valo vaan joku ufo jonka valo tulee katon läpi. Samalla se valopallo irtosi kaapista ja alkoi tulla minua kohti. Kun se osui pääni kohdalle, heräsin ja tunsin ihanan lämmön ja raukeuden ja onnen ja rauhallisuuden koko vartalon läpi, jotain jota en ole koskaan ennen kokenut. Muistan ajatelleeni että vau, tämä oli jotain ihmeellistä. Ensi yönä ajattelin kutsua sitä uudelleen sillä se oli upea kokemus ja haluan varmistaa että en kuvitellut… itseasiassa olen varma että se tapahtui.

  • sobreviviente sanoo:

    Itsehän näin sisareni kanssa tällaisen kolmisen vuotta sitten. Istuttiin illalla joskus 21.00 aikaan vanhempieni olohuoneessa, ulkona oli talvi ja melkoisen kylmä. Keltainen valopallo halkaisijaltaan noin 20-30cm lensi ikkunan taakse ulkona ja siskon kanssa nähtiin se molemmat. Se hetken aikaa oli ikkunan ulkopuolella paikoillaan ja ”lensi” pois.
    Monesti ollaan asiasta keskenämme keskustelleet mikähän se mahtoi olla.

Sivu 1. Yhteensä 1.1

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomio!

Hei arvoisa Parablogin seuraaja,

Tämä sivusto toimii yksityisesti, täysin ilman ulkopuolista vaikutusta.

Sivuston toimintaa ja ylläpitokuluja (domaini, sivustotila) voit tukea lahjoittamalla haluamasi summan.

Olemme osa Suomen Galaktista Liittoa.

suomengalaktinenliitto.net

Voit tukea toimintaamme lahjoittamalla (PayPal ja pankkikortit)





Tai tilisiirrolla suoraan tilillemme.

Lahjoitustili:
Vesa Äijälä
FI98 5280 0020 0103 93
Kirjoita viestikenttään viestiksi: lahjoitus

Mainosyhteistyössä, otathan yhteyttä sähköpostilla: info.paranormaaliblogi(ät)gmail.com

Arkistot
Liity e-maillistaamme (uudet artikkelit mailiisi)
YHTEISTYÖSSÄ JA MUKANA
arkku net kotisivutilaa

suomen galaktinen liitto