ME NA3MM3 S1NUT! NA3TKO SINA M31DAT???
Tietoa

ParanormaaliBlogi.net on Suomen seuratuin rajatiedon media. Olemme uutisoineet paranormaaleista ja muista oudoista ilmiöistä vuodesta 2007 lähtien.

Korostettu kommentti

Arska:

Kolumbiassa Medellin kaupungissa näköjään paljon tunnistamattomia objekti havaintoja, video ja kuvatallenteilla on useita silminnäkijöitä. Mielestäni nuo kiekkomaiset lentävä lautanen kuva ja videotallenteet ovat aika vakuuttavia todisteita siitä että emme ole todellakaan yksin.

Lentäjä pilotin kuvaama video pallomaisesta objektista pilvien yläpuolella on myös hyvä todiste vieraan älyn ohjauksessa olevasta kohteesta lähellä lentokonetta. Etelä-Amerikassa yleisesti on kaiketi jonkinlainen UFO – aalto menossa parasta aikaa. Mielenkiintoisia videoita nuo kaikki ja joissakin on mahdollisuus muuttaa selostuksen teksti Suomi kielelle.

Kommentoitu artikkeliin: Massahavaintoja Kolumbiassa

Tulossa

Dokumentti eläinten kärsimyksistä: Earthlings

Kuten jotkut jo tietävät, niin Paranormaali Blogissa käsittelemme paranormaalien aiheiden ulkopuolelta myös muita mielenkiintoisia tai tärkeitä asioita. Nyt haluan esitellä teille yhden dokumentin, joka menee kategoriaan tärkeät.

Earthlings dokumentin traileri:

Joskus totuus sattuu! Mutta voiko sitä edes verrata sille kärsimykselle, jota eläimet joutuvat kärsimään monien tietämättömyyden takia?

Eartlings, dokumentti jonka jokaisen ihmisen pitäisi nähdä. Huom! Sisältää materiaalia joka ei sovi heikkohermoisille:

Video sisältää suomenkielisen tekstityksen (Paina CC -nappulaa).

Dokumentin jälkeen mieleeni painui kysymys: ”Mitä minä voin tehdä asialle?”. Olen vähentänyt lihan syöntiä lähivuosina reilusti, mutta nyt tekisi mieli lopettaa kokonaan, ei pelkästään eläimien takia, vaan myös oman hyvinvointini takia. Toivottavasti tämä video saa ihmisiä pohtimaan omaa lihankulutustaan, nahkavaatteiden ostoa sekä omaa ihmisyyttään.

Mitä mieltä sinä olet? Keskustelu on normaaliin tapaan vapaata.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

90 kommenttia aiheeseen: Dokumentti eläinten kärsimyksistä: Earthlings

Sivu 1. Yhteensä 1.1
  • Ogeli sanoo:

    Vain ihminen pystyy tuollaiseen.

  • Reksu sanoo:

    onneksi oon kasvissyöjä. eläinparat 🙁

  • Mike sanoo:

    Näistä tällaisista dokumenteista jää aina sama olo. Mitä pitäisi tehdä – lopettaa lihan syöminen? Nykyiselläänkin kasvi-ja viljatuotteita riittää vain 2/3 planeetan väestöstä. Millä ruokkia ihmiset, jos lihaa ei voitaisi käyttää ravintona? Itse en edes pysty syömään kaikkia vilja- ja kasvituotteita. Maitotuotteet potkii myös vastaan.

    Täytyy muistaa myös, että jos ihmiset muuttaisivat(ei tule tapahtumaan) ruokavalionsa vegaaniksi, niin tällöin täytyisi raivata peltoalueita kaataen metsää. Pellot on myös kasteltava ja siihen ei käy, kuin makea vesi. Mistä sitä saa? No järvistä ja joista tietty. Tämä tarkoittaa makean veden ehtymistä, järvi- ja jokialueiden kuivumista, rehevöitymistä(lannoitus) ja lopulta eroosiota. Kosteikkojen kuivuessa alkaa myös kärsiä luonnonvaraiset eläimet sun muut ötökät. Ympäristön kasvillisuushan luonnollisesti kärsii myös.
    Ai niin ja tunnetustihan metsien hakkuut kiihdyttävät ilmastonmuutosta.

    Dokumenttiin oli valikoitu sadistisimpia klippejä, mutta uskotteko, että meidän kinkkupakettien sisältö tuotetaan hakkaamalla ja potkimalla näitä eläimiä? Tuskin. Yhdessä kohtaa olen kiihkodokkarin kanssa samaa mieltä: eläimillä täytyy olla kunnolliset olot.

  • Wespa sanoo:

    90% rikkaruohoista ja muista villeistä kasveista on syötäviä ja hyviä vitamiinien lähteitä. Kannattaa toki aina ensin ottaa selvää mikä on syötävää ja mikä ei. Maku välttämättä ei ole mitä paras, mutta menee sopivasti vaikka smoothien joukkoon. Kannattaa muistaa myös hedelmät…

    Dokumentti kuvasi standarditoimenpiteitä millä eläimet teurastetaan. Jossain on paremmat olot, joissain pahemmat. Tehotuotanto valitettavasti on ongelmallista ja eläimillä on hyvin pienet ja huonot oltavat. Raha on ehkä suurin ongelma miksi eläimet kärsivät, isommat tilat ja paremmin hoidetut asiat kun vaativat rahaa. Eläin on halpa laittaa kylmäksi vaikka lapiolla sen sijaan, että kuluttaisi rahaa myrkkyruiskeisiin.

    Ihminen tulee kuitenkin hyvin toimeen ilman lihaakin.

  • Toveri sanoo:

    Mike, ne lehmät eivät kasvat lihaviksi ja lihaisiksi itsestään… Ne syövät viljaa ja soijaa. Yhden naudanlihakilon tuottamiseen kuluu 11 kiloa vehnää. Tällä hetkellä käytössä olevalla peltoalalla voisimme ruokkia 11 miljardia ihmistä. Lisää ei tarvitisisi raivata jos lihansyönnistä luovuttaisiin, päinvastoin.

    Kehittyneiden maiden lihakarja-armeijat ahmivat monen afrikkalaisen ruuat. Jos jokin virus tappaisi kaikki maailman lehmät, kanat ja siat, putoaisi soijan ja viljan hinta todella alhaiseksi, jopa köyhyimmillä saattaisi olla niihin varaa. Tällä hetkellä rikkaalla karjatilallisella on enemmän rahaa maksaa nautojensa rehusta kuin pakolaisleirien köyhimyksillä omasta ruuastaan ja vapaat markkinat pitävät lehmät lihavina, suurtilallisen lompakon täytenä ja köyhät kärpästen peittäminä luurankoina.

    Kaikki ympäristöongelmat ovat lihansyönnissä moninkertaisia. Karjanpidota aiheutuvat kulut+ maanviljelyn kulut x11. Sademetsiä hakataan Brasiliassa (maailman suurimpia soijantuottajia) sen takia, että lihakarja tarvitsee soijaa, ei siksi että ihmiset sitä tarvitsevat. Vihaiset lihansyöjät, olkaa hyvä:

  • hyi sanoo:

    silti en aio luopua vaatteistani vaikken nahkaisia käytäkään ja on sitä ruokaakin iha hyvä saada. mitäpä tolle tehdä voi?

  • Höpönpöpö sanoo:

    Mike: ”…uskotteko, että meidän kinkkupakettien sisältö tuotetaan hakkaamalla ja potkimalla näitä eläimiä?”

    Kinkkupakettiemme sisältö elää 1,5 – 1,65 neliön karsinassa ilman virikkeitä ja syö mm. omaa p*skaansa. Kutsuisin moista kidutukseksi.

    Nimimerkki Toveri ansiokkaasti oikaisikin viljelysalahuoliasi.

    Kasvisruoalla pärjää mainiosti ja kun lihaa tekee mieli valitse hevosta, hirveä tai poroa. Nuo ovat monta kertaa maukkaampia kuin sikanauta ja saavat elää kohtalaisen virikkeellistä ja lajityypillistä elämää. Ja koska maku on todellakin voimakkaampaa ei kilohintakaan ole kuin tekosyy sillä näitä tuotteita tarvitsee ruoan maukkaaksi tekemiseen vähemmän.

    ”Täytyy muistaa myös, että jos ihmiset muuttaisivat(ei tule tapahtumaan) ruokavalionsa vegaaniksi…”

    Täytyy myös muistaa, että vallankumous alkaa kotoa. Niin kauan kuin ihmiset ajattelet kuten sinä yllä muutosta ei tapahdu. Itse tunnen useita ennen tavallasia ajatelleita, jotka eivät enää voisi kuvitellakaan paluuta tehotuotantolihaan.

  • WM_ sanoo:

    Höpönpöpön kanssa samoilla linjoilla.

    Itse syön lihaa juuri niistä huonoimmista syistä: on halpaa, helppoa ja nopeaa valmistaa.

    Yritys olisi siirtyä enempi kasvispainotteisempaan ruokavalioon, mutta tuo alue on minulle ihan tuntematon (kuten ruuanlaitto ylipäätään, lihaa vaan on niin helppo lämmittää pannulla)

    Onneksi tunnen kasvissyöjiä joilta voisi tippua pari vinkkiä!

  • Höpönpöpö sanoo:

    Lihahan on rutkasti kasviksia kalliimpaa sapuskaa! Ainakin ellei tyydy kamaratuotteisiin, joiden liha on pääsääntöisesti teurasjätettä (sis. mm. ripsiä, jänteitä, suolta ja pärs’reikää).

    Suosittelen hankkimaan aluksi vaikka kunnon saviruukun ja käyttämään tuoreita kotimaisia raaka-aineita. Ja, joo, epsanjalaiset ovat halvempia, joten suosittelen lukemaan myös Ville Tietäväisen ansiokkaan sarjakuva-albumin Näkymättömät kädet. Itselleni ei sen jälkeen ole epsanjan kurkut sun paprikat alas enää menneet.

    Toki saviruukku on hitaampi kuin mikro tai paistinpannu, mutta maussakin on omat ponttinsa. Ja ruoan valmistus on loppujen lopuksi paitsi hauskaa myös helppoa kun alkuun pääsee.

  • turret tusk sanoo:

    mitäs paranormaalia tässä on?

  • turret tusk sanoo:

    tässähän on vain eläimiä. 😀

  • Höpönpöpö sanoo:

    Ei tuollaista nyt sais ihan normaalinakaan pitää vai mitä,turret tusk? 😉

  • turret tusk sanoo:

    ei tietenkään saa mutta ei se ihan PARANORMAALIA ole.. ei se kyllä ole ihan normaaliakaan..onhan tässä kyse tärkeästä asiasta

  • Höpönpöpö sanoo:

    Kannattaa myös lukea niitä tuoteselostuksia… Esim. monet hirvi- tai porosäilykkeet sisältävät 30 – 50 % sikaa, mikä ei tuotteen nimestä käy ilmi.

  • Ogeli sanoo:

    Itse olen lihansyöjä, enkä tiedä pystyisinkö siitä täysin luopumaan. Mutta olen viime vuosina siirtynyt käyttämään luomutuotteita, vaikka ne ovatkin kalliimpia ja usein myös vaikeammin saatavissa. Ainakin ne ovat terveellisempiä ja myös eettisesti parempia tuotteita, tosin en tiedä riitääkö sekään. David Wilcock kirjoittaa uudessa kirjassaan, että mm. puhdas valkoinen sokeri, jauhot ja tehotuotettu eläinliha kalkkiuttavat käpyrauhasta, joka vaikuttaa sen toimintaan tehden meistä käytännössä zombeja. Käpyrauhanen tuottaa DMT:ta, hallusinogeeniä jota kutsutaan paremmin sanottuna Spirit Moleculeksi. Eli käpyrauhanen on meidän oma henkilökohtainen porttimme suurempaab tietoisuuteemme, henkisyyteen. Markkinavoimat juuri haluaisivat sitä, että tavallinen tallaaja söisi vaan pullaa ja vetäisi limua samalla tehden itsestään täysin turtuneen zombin. Sama efekti masennuslääkkeissä, ihmisiä pidetään kuin kohdellaan siis kuin karjaa tuolla tavalla!

    Tehotuotannossa on kuitenkin paljon vikaa, myös täällä Suomessa. Onhan se jo moneen kertaan todettu. Myös aivan yhtä barbaarista on, että täällä vieläkin tapetaan… korjaan kidutetaan turkiseläimiä niiden turkin takia. Sille kun ei oikeasti ole mitään tarvetta, vaikka kasvattajat saavatkin elantonsa siitä. Ei se silti sitä tee moraalisesti oikeaksi.

  • Höpönpöpö sanoo:

    Samperi kun tulee tehtyä paljon kirjoitusvirneitä kun oikein innostuu! Syytän kyllä myös uutta (käytettyä) läppäriäni, jonka vaatimaan painallusvoimakkuuteen en ehkä totu koskaan…

    Ja, tosiaan, WM, ne sun frendit varmasti auttavat mielellään. Pyydä vaikka päästä osallistumaan appeen askarteluun niin tulee helposti raaka-aineet tutuiksi.

  • Nexeon sanoo:

    Tämmöinen on hyvä muistutus ainakin mulle siitä, että oli hyvä ratkaisu ryhtyä kasvissyöjäksi. Onneksi avasin silmäni näille asioille jokinen vuosi sitten…

  • isojalka sanoo:

    On surettavaa tietää miten huonosti eläimiä teollisuudessa kohdellaan. Ja kuten toveri jo sanoi niin lihan tuottaminen aiheuttaa suurempia ympäristöhaitroja kuin kasvien tuottaminen.
    Ja kuten höpönpöpö mainitsi, niin jos haluaa syödä lihaa, niin kannattaa valita sellaista, joka on saanut hyvän elämän. ”Luomu” on kuitenkin pelkkä vitsi, mutta jos ei parempaa pysty hankkimaan niin sitten luomu on ok valinta.
    Munintateollisuus on sitten yksi kauhea ravinnontuotto muoto. Kanat pienissä häkeissä ja vaikka EU kieltää perinteisethäkit, niin nämä ”virike” häkit on yhtä huonoa elinpaikkoja kanoille. Nämä virikehäkit eivät tuo muuta muutosta kuin hiukan enemmän tilaa ja jotakin joita kutsutaan orsiki ja pesiksi. Sitten on lattiakanalat ja luomukanalat. Ei niissäkään ole kehumista. Tuhansia kanoja lattia täynnä. Eikä kana edes tunnista kuin 20 kanaa ehkä enimmillään 60. Tämän määrän ylityttyä kanoille alkaa tulla stressiä ja käytös muuttu stereotypiseksi liikkeeksi ja toisten nokkimiseksi. Se ei kuitenkaan ole kanojen normaalia käytöstä. Luomukanalassa pitää olla hiukan vähemmän kanoja neliömetriä kohden ja kanoja päästetään ulos. Kanoja on silti liikaa kanojen terveydelle, koska kanat eivät tunnista kaikkia ja tilaa on vähän. Vielä kun pistetään kennoihin merkkejä, joiden tarkoitus on huiputtaa kuluttaja luulemaan, että kanat saavat elää paremmassa paikassa kun oikeasti. Broilerista puhumattakaan. Broileria myydäön kukonpoikina, jolloin kuluttaja luulee että nyt myydään oikeata kukkoa eikä broilerimössöä, mutta totuus on toinen: samaa broilerimössöä se on.
    Ehkä paras keino hankkia eettisesti tuotettua lihaa ja munia on se, kun itse kasvattaa ruokansa. 😉
    Itse ei tarvitse ostaa kananmunia eikä tarvitse syödä broilerimössöä vaan kunnon kukkoa, joka on saanut elää hyvän elämän matoja sun muuta syöden. Ja se on paljon paljon paremaa kuin broilerimössö. 😉

  • turret tusk sanoo:

    tämä on todella tärkeä asia..

  • Nexeon sanoo:

    Jos joku vielä tulee täällä väittämään, että kasvisruokalajeja on vähemmän kuin liharuokia joten täten on parempi ja helpompi syödä liharuokia, olet täysin väärässä. Onko kukaan koskaan miettinyt miksi kaupassa on enemmän lihatuotteita kuin kasvistuotteita? Hyvin yksinkertaista: tarjotaan sitä mitä pyydetään. Kasvisruokalajeja on maailmassa reilusti enemmän kuin osaatte kuvitellakaan. Itse olen Aasiassa syntynyt ja olen oppinut vanhemmiltani tekemään mitä erilaisimpia kasvisruokia. Hyvänä esimerkkinä mm. ”makaronilaatikko” ilman minkäänsorttista lihaa, näyttää AIVAN samalta ja maistuukin lähestulkoon samalle kun lihan tilalla käyttää tofua. Sisältää runsaasti proteiinia…

    Ihmiset nyt vain tunnetusti ovat liian laiskoja ottamaan asioista selvää, joten turvautuvat siihen joka on jo entuudestaan tuttu ja turvallinen…eli liha. Ja tämä laiskuus pätee moneen muuhunkin kuin ruoka asioihin. Valitettavaa, mutta totta.

  • Mike sanoo:

    Tuntuu vain kyllä omituiselta, että lihan syöminen olisi vain jokin sosiaalinen konstruktio ja ihan tosta vain muutettava asia. Tämä keskustelu on yhtä absurdi, kuin keskusteltaessa feminismistä ja maahanmuutosta.

  • Höpönpöpö sanoo:

    Mike, ihminen ei ihan alunperin ollut lihansyöjä ja vaikka omituiselta tuntuisikin et kai voi kieltää, että monet lajitoverisi ovat erinomaisen onnisuneesti palanneet kasvisruokaan ilman ongelmia, joten mikäs siinä niin järjenvastaista on?

  • Höpönpöpö sanoo:

    En kyllä ymmärrä mitä järjenvastaista näet keskustelussa feminismistä tai maahanmuutostakaan, mutta moisen vatvominen taitaa jo loikata kohtuullisen kauas artikkelin aiheesta…

  • Mike sanoo:

    Näissä keskusteluissa on myös eroteltava arvoliberaalit irtopisteiden keräilijät ja realistit. Ikävä kyllä realistit eivät paljon hehkutusta saa osakseen. Itsekin osaan teeskennellä, mutta en sitä tee realismin lyödessä vastapalloon. Totuus on kuitenki se, että totaalivegaani yhteiskunta(globaalisti) on mahdoton ajatus. Hyötyeläinten kohtelun parantaminen on toinen asia.

    Tämä on vähän samaa utopiaa, kuin Zeitgeist. Ihminen on muodostanut sosiaaliset konstruktiot vuositunhansien saatossa. Ei näitä niin vain muuteta. Jos muutetaan, oletteko muka luopumassa omasta sosioekonomisesta asemastanne muiden hyväksi? Tuskin.

  • Mike sanoo:

    ”En kyllä ymmärrä mitä järjenvastaista näet keskustelussa feminismistä tai maahanmuutostakaan, mutta moisen vatvominen taitaa jo loikata kohtuullisen kauas artikkelin aiheesta…”

    Ei loikkaa. Käsitteeseen liittyvät täsmälleen samat aiheet. Yleisesti toiseuden ihannointi ja oman kulttuurin vihaaminen ovat keskeisiä teemoja kun tarkastelemme nykyistä diskurssia.

    Suomalaiset ovat rasisteja, suomalaiset kiduttavat eläimiä, suomalaiset ovat sovinisteja. Näitä väitteitä viljellään joka päivä julkisessa mediassa vaikka todellisuus on ihan päinvastainen.

  • Höpönpöpö sanoo:

    Johan pomppas… 😀

    Olen siis nyt irtopisteiden keräilijä? Enkä realisti..? Jopa teeskentelijä?!? Selkeästi, et ole tutustunut aiempiin keskusteluihini täällä muista aiheista. No, näytät olevan tätä ikävän yleistä ’kyllä kansa’ -tietää populaa ja kansahan tietää vaikka faktat miten olisivat vastaan! 😉

  • Mike sanoo:

    Mikäs ”
    tTieto” on nyt väitettäni vastaan?

  • Nexeon sanoo:

    Tuosta isojalan äskeisestä kommentista tuli mieleen yksi isoimmista syistä miksi itse lopetin lihan syömisen (muitten syiden lisäksi). Monethan ovatkin varmasti kuulleet ja lukeneet kuinka esim. elinsiirrosta voi potilas jolle elinsiirto tehdään, kokea jotain mitä edellinen omistaja oli elämässään kokenut tai tehnyt ja muistanut. Esim. edellinen omistaja oli kova polttamaan tupakkaa kun taas uusi omistaja ei koskaan polttanut ja alkoikin yhtäkkiä elinsiirron jälkeen kokea kovaa himoa polttaa tupakkaa. Toinen esimerkki: edellinen omistaja oli lahjakas pianon soittaja ja uusi omistaja ei tiennyt pianon soittamisesta juuri mitään, mutta jostain kumman syystä osasi leikkauksen jälkeen soittaa pianoa kuin olisi soittanut sitä läpi elämänsä. Nämä ovat vain muutama pieni esimerkki tuhansien joukosta.

    Miettikääpäs sitten, että jos eläimet nykyisin kokevat elämänsä aikana kovaa stressiä, ahdistusta ja ym. niin mitenkäs sitten näiden ihmisten käy jotka näitä eläimiä sitten työntävät elimistöönsä? Mulle itselle tulee ensimmäisenä mieleen tämä eräs aihe josta on kovasti uutisoitu viimevuosina. Aihe, jonka mukaan yhä useampi ihminen kokee stressiä ja masennusta. En nyt tässä väitä, että se välttämättä yksinomaan johtuisi siitä kun ihmiset syövät näitä stressaantuneita eläimiä, mutta eikö se hyvinkin sopisi tähän skenaarioon? Miksi sitä ei edes oteta huomioon?

    Jos ottaisi oikeasti huomioon kuinka paljon vähemmän lehmiä, kanoja ja kaloja jalostettiin vuosikymmeniä sitten ja samalla huomioisi sen hetkisten ihmisten henkisen tilan ja vertaisi näitä kahta asiaa nykyhetkeen, mulla ainakin alkaa päässä raksuttaa…jokainen uskoo toki mihin haluaa, mutta itse uskon, että jos elinten siirrosta voi siirtyä muutakin kuin se elin, niin miksi ei kokonaisten eläinten syömisestäkin voisi siirtyä muutakin kuin se liha?

  • Höpönpöpö sanoo:

    En ala persujen kanssa tällä palstalla vänkäämään, samasta syystä kuin en pelaa shakkia pulujen kanssa. Mutta jos vaikka lukisit muidenkin kommentteja ilman minkäänvärisiä ihmelaseja…

  • Höpönpöpö sanoo:

    Tuo edellinen siis Mikelle, Nexeon ehti väliin ja onnistuikuin onnistuikin kiskaisemaan keskustelun todella absurdeihin sfääreihin… 😀

    Huh-huh, jälleen kerran…

  • Höpönpöpö sanoo:

    Kukaan ei nyt aikuisten oikeesti opi soittamaan pianoa elinsiirron ansiosta.

  • turret tusk sanoo:

    joo mulle sattui tossa noin minuutti sitten paranormaalijuttu:tulin saunasta ja katsoin peiliiin ja näin siinä itseäni muistuttavan hahmon. 😀

  • turret tusk sanoo:

    tämä tuntuu olevan kaikista kiinnostava artikkeli..

  • Mike sanoo:

    Se on ”huh huh” jollekin joka ei ole koskaan ensimmäistäkään sosiologian tai filosofinn kirjaa avannu. Simmeliä, Weberiä Focaultia, Boudieuta yms. muita suosittelisin. Siitä on hyvä aloittaa.

  • Mike sanoo:

    Olipas typoja – asia kuitenkin sama ja tarkennetaan vielä nuo nimet: Simmel, Weber, Focault, Bourdieu ja laitetaan vielä Huntington. Huomaa, että Höpönpöpö ei ole tietoinen moisesta ajattelusta, kun näyttää olevan noin vierasta tai peräti ”huh huh”. =D

  • Höpönpöpö sanoo:

    Olen enempi sartrelainen. Ja uskoisin tähän ikään ehtineeni lukea yhtä sun toista hitusen enemmän kuin ensimmäisen vuoden sosiologin opiskelija. 😉

  • Mike sanoo:

    Ensimmäisen vuoden sosiologian opiskelija? Millä perusteella ja voisin myös olettaa parempaa sosiologisten konstruktioiden tuntemusta.

  • Höpönpöpö sanoo:

    ’Huh-huh’ muuten viittasi pikemminkin Nexeonin teoriaan, mutta istuu mainiosti kyllä Mikenkin itseriittoisen maailmankuvan kommentiksi.

  • Höpönpöpö sanoo:

    Saatathan toki olla myös ylä-astelainen, joka on terveestä uteliaisuudesta vilkaissut salaa isosiskon lukion kirjoja… Hmmm, vaikuttaa kyllä todennäköisemmältä. 😉

  • turret tusk sanoo:

    kuka on ylä-astelainen?

  • turret tusk sanoo:

    onkohan tämä koko blogin paras artikkeli? ainakin kaikki kommentoivat tätä..

  • Mike sanoo:

    ”turret tusk:” Yhdyn edelliseen. Kysymys on tässä kohtaa aiheellinen.

  • Mike sanoo:

    Pahoittelen lukihäiriötäni. Tulee välillä lyöntivirheitäni, mutta asia pitää.

  • turret tusk sanoo:

    tämä saattaa olla paras artikkeli..

  • Nexeon sanoo:
  • Ogeli sanoo:

    Nexeoniltahan on tullut jälleen erittäin hyviä ja mielenkiintoisia kommentteja. Höpönpöpö taas vastaa huumoripuolesta, olen täällä naureskellut kunnolla.

  • Nexeon sanoo:

    Höpönpöstä tulisi hyvä koomikko 😀

  • turret tusk sanoo:

    höpönpöpö on huumori miehiä..

  • NoniiN! sanoo:

    Joo kyllä tämäkin blogi on pilalle mennyt kaikkien satu lumimiesten, joka muuten keksittiin turismia lisäämään, ja viherpiiperrysten takia. Hyvästi!

  • Höpönpöpö sanoo:

    Mike: ”Tulee välillä lyöntivirheitäni, mutta asia pitää.”

    Lyöntivirheistäsi viis, mutta osaisitko perustella älyttömyyksiäsi muutenkin kuin name-droppaamalla liudan filosofeja? Perustelusi tähän asti on ollut kiteytettynä ’koska kaikki eivät heti ole valmiita muuttamaan asioita paremmaksi en minäkään aio yrittää’… Säälittävän alkeellista ja nolon epä-älyllistä, sanoi sosiologian lehtorisi asiasta mitä hyvänsä.

    Ja Ogeliko myös uskoo, että voisi oppia hallitsemaan jonkin instrumentin – jopa virtuoosimaisesti – vain saamalla jonkin taitavan muusikon elimen???

    Ei teitä kyllä aina todeksi tahtois uskoa… 😀

  • Wespa sanoo:

    Tässä hyvä luento aiheesta. Hyviä vinkkejä myös vaihtoehtoihin lihalle jne.
    http://www.youtube.com/watch?v=es6U00LMmC4

  • Ogeli sanoo:

    Höpönpöpö, en sanonut, että olen täysin vakuuttunut juuri tuosta. Mutta olen kuullut, että tuollaista on tapahtunut paljon ja kyllähän se pistää miettimään. Se osa joka ihmisestä jää jäjelle, siinä voi hyvinkin olla joitakin muistoja tai ominaisuuksia kyseisestä ihmisestä. Tuokin on vain yksi lukuisista asioista, joita ei ole pystytty tai viitsitty tarpeeksi tutkia. Jotkut teoriat kun eivät ole pelkästään teorioita, ei kaikkea pystytä mitenkään todistamaan konkreettisilla ”todisteilla”.

  • Höpönpöpö sanoo:

    Jaahans. No, itse en ole milloinkaan kuullut yhdenkään varteenotettavan asiantuntijan edes puolileikillään kuvitelleen moista mahdolliseksi ja sekin pistää totta vie miettimään. Tosin tuollainen juonenkäänne on niin yleistä pulp science fictionissa, etten yllättyisi vaikka jotkut davidwilcockit väittäisivät moista soopaa häkellyttävän huvittavissa luennoissaan, mutta sellaiset toki sopii jättää aivan omaan arvoonsa.

    Eihän kukaan ole viitsinyt tutkia muka Maan kuoren alla eleleviä ja ihmisiä orjikseen kaappaavia reptiliaanejakaan.

    Arvoituksellinen tuo lauseesi ”Jotkut teoriat kun eivät ole pelkästään teorioita”. Voisitko ystävällisesti tarkentaa mitä mahdat tarkoittaa? Käsittääkseni tieteellinen teoria voidaan aina todistaa. Joko oikeaksi tai virheelliseksi.

  • Vector_Monster sanoo:

    katsoin tätä videota jonkin aikaa, en oikein pystynyt katsomaan tätä loppuun. Lopettin siinä kohtaa missä näytettiin yhtä elukka jota pyöriteltiin jossain verisessä lingossa. Miks noin julmaa?

  • Ogeli sanoo:

    Tuo oikea ja väärä on niin monimutkainen käsite. Sitä, että kaikkia teorioita ei välttämättä lähitulevaisuudessa pystytä todistamaan vedenpitäviksi, i silti tarkoita että ne olisivat enää pelkkiä teorioita. Tiede tulee valitettavasti perässä. Se mikä oli eilen satua ja myyttejä, on tämän päivän todellisuus.

  • Höpönpöpö sanoo:

    Odotellaan mun puolesta todisteita vaikka Punahilkasta, Piparkakkupojasta ja Jaakon pavunvarresta. Eikös nuo vielä eilen olleet satuja? Mutta odotella saadaan ellei se pirun tiede ala pitää kiirettä!

    Vakavasti ottaen ja ihan oikeasti nyt… Ihan kaikki mitä ihmismieli keksii kuvitella ei kelpaa edes teoriaksi.

    Mielikuvitella saa leikkiä ja se voi olla kehittävää ja terveellistäkin, mutta ei kukaan vakavissaan ala tutkimaan kaikkea älytöntä mitä jonkun mieleen putkahtaa. Johonkin se raja vedetään. Jos osoitat yhden tosissaan ja tieteelliseltä pohjalta tehdyn tutkimuksen aiheesta ’maksansiirtopotilas osasi maksan saatuaan kieltä, jota ei aiemmin ymmärtänyt’ tms. niin lupaan myöntää olevani väärässä, mutta sitä ennen humpuuki on humpuukia ja huu-haa huu-haata vaikka miten ois kivaa jos ei oiskaan.

  • Wespa sanoo:

    Elinsiirtokeskusteluun liittyen.

    Suomeksi:
    http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200803177402481_ul.shtml
    http://tieku.fi/ihminen/sairaudet-ja-hoitomenetelmat/persoonallisuus-asuu-sydamessa (pientä juttua, pdf-tiedoston lataaminen vaatii käyttäjätunnuksen)
    http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=9&t=3375&start=15 (keskustelua aiheen ympäriltä)
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Solumuisti (solumuistiteoriasta)
    http://www.prometheus.fi/terveys/transplant.htm (tässä vielä koottuna useita eri tapauksia tutkijoiden kerääminä)

    Englanniksi:
    http://theophanes.hubpages.com/hub/Cellular-Memories-in-Organ-Transplant-Recipients (tarkemmin solumuistista)
    http://www.dailymail.co.uk/news/article-1237998/Heart-transplant-patient-gets-craving-food-eaten-organ-donor.html (yksi tapaus)
    http://www.naturalnews.com/028537_organ_transplants_memories.html (muutamia tapauksia)
    http://www.montgomerycollege.edu/Departments/StudentJournal/volume2/kate.pdf (10-sivuinen PDF)
    http://forum.mind-energy.net/skeptiko-podcast/123-transplant-memory-related-phenomenon.html (keskustelua englanniksi aiheesta)

    Näitä juttuja putkahtelee uutisiin aina silloin tällöin. Onkohan solumuistissa jotain perää? Jokatapauksessa väitettyjä kokemuksia on. Syitä voimme pohtia ja tutkia…

    Tästä pitäisi melkein artikkeli potkaista ilmoille, mielenkiintoinen aihe. 🙂

    Loppuun vielä youtubelinkkiä aihetta käsittelevään dokkariin:
    http://www.youtube.com/watch?v=x5tBXE28pFY (osa 1)

  • spiff sanoo:

    Tä oli yks järkyttävimmistä jutuista mitä oon nähny…varmaan ikinä. Pitää sanoa että meni isolla miehelle pala kurkkuun.
    En pystyny ostamaan lounaaks mitään lihaa. Oon jo pitkään miettiny miltä tuntuis ja onnistuis siirtyä pelkkään vegaanidiettiin.

    Miten te ketkä olette siirtyny ootte kokeneet sen? Jotkut sanoo että olo on ”freesimpi”, kevyempi – mielellisesti. Onko tossa mitään perää?

    Vaikka oonkin hyvä kokki ja teen perheen sapuskat, oon ihan kujalla kasvisten suhteen, mutta itsestäänhän se on tosiaan kiinni ettiikö ja löytääkö tietoa. Vois vähän sivistää itseään…

  • valvontakomissio sanoo:

    Nexeon:

    ”Miettikääpäs sitten, että jos eläimet nykyisin kokevat elämänsä aikana kovaa stressiä, ahdistusta ja ym. niin mitenkäs sitten näiden ihmisten käy jotka näitä eläimiä sitten työntävät elimistöönsä?”

    Muistaisin kuulleeni tälläistä että stressi, niinkuin kaikki muutkin ihmisen tuntemukset syntyvät biofyysiskemiallisten reaktioiden johdosta. Eli niitä saa aikaan mm. hormonit elimistössä (dopamiini ja hyvänolontunne jne.), joita tässä voisi kutsua stressihormoneiksi. Tällöin stressaantuneen eläimen lihaan voi jäädä jäämiä näistä stressihormoneista jolloin ne siirtyvät ihmiseen tämän syödessä tälläistä lihaa.

    Olet mitä syöt, jos syöt stressaantunutta eläintä – sinusta tulee kuin stressaantunut eläin. Tarkkailkaapa ympäristöänne miten ihmiset käyttäytyvät tänäpäivänä 🙂

  • turret tusk sanoo:

    tämä on todella kiinnostava ja tärkeä asia kuten sanoin.. tämän voisi laittaa blogin parhaaksi artikkeliksi.. ei, vaan aave/ufo jutut ovat parempia, mutta eivät niin tärkeitä..

  • turret tusk sanoo:

    minä kyllä syön lihaa..

  • turret tusk sanoo:

    minä syön yleensä lihaa..

  • turret tusk sanoo:

    ai pitää tarkkailla ympäristöään no tänään huomasin tuolla kaupungilla kun joku konttasi tien yli, joku pomppi päällään ja joku ajoi pyörää jaloilla. 😀

  • muchawano sanoo:

    En joutanut ny lukemaan kaikkia kommentteja mutta luen ne myöhemmin, lisään vaan nopeasti pienen ajatuksen joka sivuaa hyvinkin aihetta. Eli maailman ruoka tarpeet kustantaa noin 30biljoona per vuosi ja kun vertaa sitä esim pelkästään amerikan sotilas menoihin mikä käyttää saman noin 8 päivässä eli yhteensä 600biljoona per vuosi niin voidaan hyvin miettiä missä menee interestit!

    Ja tästäpä vähän lisä ajateltavaa;

    1 MILLION pounds of Food on 3 acres. 10,000 fish 500 yards compost

    http://www.youtube.com/watch?v=jV9CCxdkOng&feature=player_embedded

  • turret tusk sanoo:

    täällähän on niin paljon kommentteja ettei niitä voi lukea..

  • Nexeon sanoo:

    höpönpöpölle vielä: historiamme on täynne asioita jotka ovat saaneet alkunsa teoriasta ja hypoteesista. Asioita tutkimalla voidaan joihinkin näihin teorioihin ja hypoteeseihin lopulta saada riittäviä todisteita merkitsemään kyseiset faktoiksi. Eli mikään ei estä teoriaa olemasta fakta, vaikkei se vielä tänään olisikaan faktaa, se voi jonain päivänä olla faktaa. Ei ehkä huomenna, eikä välttämättä vuodenkaan päästä, mutta silloin kun teoriaa koskevaa aihetta oikeasti ja vakavasti tutkitaan ja siihen on olemassa tarvittava teknologia.

    Naurakaan vain vielä minkä kerkiätte asioille, jotka tämänhetkisen tietämyksellänne kuulostaa korviinne aivan naurettavalta ja absurdilta…jonain päivänä teille nauretaan mahdollisesti vielä takaisin. Tästäkin riittää historiassamme todisteita.

  • turret tusk sanoo:

    eihän eläinten kärsimykset ole naurun asia..

  • turret tusk sanoo:

    se joka viimeksi nauraa se parhaiten nauraa..

  • Nexeon sanoo:

    Tuossa juuri keskustelin erään henkilön kanssa kasvotusten nykyajan lapsista heidän ongelmista. Toki osa näistä johtuu huonosta kasvatuksesta, mutta me mentiin asiassa vielä syvemmälle:

    On huomattu, että vanhemmat ovat nykyisin töidensä jälkeen niin väsyneitä, etteivät yksinkertaisesti jaksa antaa tarpeeksi huomiota lapsillensa, saatika viettää heidän kanssaan ollenkaan aikaa tai olla minkäänlaisessa vuorovaikutuksessa lastensa kanssa. Annetaan siis lasten tehdä mitä haluavat kun ei vanhemmat kuitenkaan tajua/huomaa mitä heidän lapsensa tekevät silloin, kun vanhemmat eivät ole tekemissä heidän kanssaan. No mistäs tämä ”väsymys” töiden jälkeen johtuu? Onko työt nykyään vaikeampia ja raskaampia kuin ennen vanhaan? No ei todellakaan! Meillähän on kaikensorttista elektroniikkaa helpottamassa meidän elämää, tekemässä työskentelystä helpompaa ja mukavempaa. Toisin kuin joskus, kun asioita hoidettiin ilman tällaisia mukavuuksia. Eli siis näitä samoja töitä on tehty jo vuosikymmeniä, ja vaikka teknologia on kehittynyt ja tehnyt elämästä ja työskentelystä helpompaa, ovat ihmiset silti nykyään väsyneempiä työpäivänsä jälkeen kuin silloin, kun ei ollut tällaisia mukavuuksia tekemässä työskentelystä helpompaa. Noh, missä ongelma? Päätelkää itse…

    Äitini työskentelee koulunkäyntiavustajana ja tekee työpaikalla enemmän töitä kuin kukaan muu, monet ovatkin häneltä kysyneet kuinka hän jaksaa hoitaa niin monta asiaa yhden työpäivän aikana. Työpäivän jälkeen hän tulee kotiin ja tekee koko perheelle ruokaa, tiskaa, hoitaa pihaa ja puutarhaa, käy kasvihuoneessa ja mahdollisesti nyppii sieltä jotain sisälle, istuu perheen kanssa, jaksaa keskustella asioista, käy kävelyllä ja joskus juoksee kotona juoksumatolla ja tekee perusjumppaa, osaa rentoutua illalla ennen nukkumaan menoa ja herää aamulla taas pirteänä uuteen päivään. Äitini ei juo alkoholia eikä polta tupakkaa, ei syö minkäänsorttista lihaa ja elää muutenkin terveellistä elämää. Ero minun ja äitini välillä on pienentynyt näissä asioissa siitä lähtien kun itse ryhdyin kasvissyöjäksi…

    Siinä teille hiukan miettimistä 🙂

  • turret tusk sanoo:

    kiinnostavan jutun pistit..

  • Miffy sanoo:

    Tämä on vain itsestäänselvyys yhteiskunnassa joka arvostaa ennen kaikkea rahaa. Jokainen ”ei tuollaista ole tehty minun ruualleni”-selittelijä voi kysyä itseltään ”miksi tämä on niin halpaa” ja ”voiko tällä hinnalla odottaa aidosti hyvää kohtelua eläimelle”…

  • turret tusk sanoo:

    tämähän on jo vanha juttu eikä edes kiinnostava..

  • Metsuri sanoo:

    Voin sanoa, että suomalaista lihaa ja maitoa ei tuoteta noin.Eläimellä on hyvät oltavat suomalaisella tilalla.Videolla olevat eläimet eivät edes kelpaisi lihakunnalle suomessa.

  • Gona sanoo:

    Eikö voisi kehittää geenimanipulaation avulla organismeja jotka kasvattaisivat lihaksia mutta toimisivat täysin ilman aivoja tai muuta älykkyyttä. Siis pelkkiä kasviksia, paitsi että lihaksia.

  • Otavainen sanoo:

    Yök, mun karppaus loppu tähän videoon :,(

  • Ogeli sanoo:

    Karppauksessahan ei suinkaan ole kyse pelkästään lihan syömisestä.

  • Akvinolainen sanoo:

    Joka viimeksi nauraa toisillee parhaiten kuoppaa kaivaa…

  • Pasi Kuikka sanoo:

    Ogeli: Aika laihaksi kyllä jää karppaajan ruokavalio, jos siitä liha poistetaan. Tai noh, jos ja kun kalaa ei lasketa lihaksi, niin onhan niitä pöperöitä sitten.

  • turret tusk sanoo:

    eli pyssyllä otsaan ja eikun lets go kuoppaa kaivamaan.. se on niinku saletisti natsaa. 😀

  • Redmeat sanoo:

    Tykkään sit NIIN paljon punaisesta lihasta. Kesällä pihviä grilliin niin vitjasti!!! Ja juurikaan siksi en taida katsoa kyseistä dokumenttia sillä en halua vihata rakastamaani ruokaa. Olen pahoillani. 🙁

    Ehkä tulevaisuudessa kloonataan aivotonta karjaa, joka ei tunne. niinkuin juuri lukemassani kirjassa tehtiin.

  • jaakkima sanoo:

    Eläinten tappaminen syötäväksi on välttämätöntä ,muta tuo mitä videolla tehdään on eläinten kiduttamista mikä on väärin. ”Ruuan jalostamisen” tai teurastamisen voisi hoitaa nopeasti kuula kalloon vaan eikä leikellä niiden raajoja ,hampaita tai nokkia rahan kiilto silmissä.

  • V1 sanoo:

    ”Vain ihminen pystyy tuollaiseen.” No tottakai pystyy, ootteko unohtanu että ihminen on lihansyöjä. Se on kyllä totta että tarpeeton kivuntuottaminen eläimille pitäisi saada kitkettyä.

  • V1 sanoo:

    …Ja tietysti on ymmärrettävää että nuoret järkyttyvät kun tajuavat että ne elukat pitää jotenki tappaakki. 🙂 Tuossa kurkun avaamisessa puukolla tai varsinkaan pulttipyssyn käytöllä ei eläimelle kipua juuri tule. Typerä dokkari, taustalle pitäny laittaa surullista pimputusmusaaki, tää ei kyllä mitenkää kuulu edes paranormaali sivustolle.

  • ns. vierailija sanoo:

    Yhyhy, olen jo pari vuotta sitten luvannu itselleni että en katso enää yhtäkään kidutusvideota D: Lihansyönti on ihan ok, jos se tehdään edes semikivuttomalla tavalla.

  • turret tusk sanoo:

    miksi katsoit tuon?

  • bave sanoo:

    Mielestäni karjaa saa käyttää ruoaksi ja saa metsästää sen kuuluu olla niin, ja luonnossa niin tapahtuu. Miksi ihmisiltä sitä ei saisi sallia?. Mutta se mitä tällä videolla näytetään, se eläinten kiduttaminen, sellaista ei saisi sallia, missään päin maailmaa, ei eläimiä tai ihmisiä kohtaan.

    Toinen näkökulma:
    Luulen , että tämän videon näkeminen järkyttää lähes kaikkia ihmisiä (ainakin 80%). Sen sijaan video, jossa olisi vaikka muurahaisten kiduttamista ei suurimman osan mielestä tuntuisi yhtään pahalta. Tästä huomataan että ihmislaji arvostaa eläintä enemmän mitä isompi tai älyllisempi se on. Vaikka pientä eläintä sattuu yhtä paljon, ihmisten mielestä eläimenä se ei ole yhtä arvokas kuin vaikka lehmä. Eihän se ihmiselle olekkaan arvokas, sillä lehmästä saa maitoa, mutta kaikki eläimet ovat yhtä arvokkaita. Ajattelen itsekin samalla lailla kuin muut ihmiset: lehmää en suostuisi tappamaan potkimalla. Mutta Kastemadon liiskaaminen – ei mitään pahaa. Se on ihmislajin heikkous.

    Mutta, tästä eläinten kiduttamisesta täytyy tehdä loppu.

  • Eläinten puolesta sanoo:

    Kiitos bloginpitäjälle tästä dokumentistä, filmin arvo ei vanhene niin kauan, kuin eläimiä kohdellaan sillä tavoin kuin nyt vielä tehdään, eli kidutetaan eläimiä barbaarisilla tavoilla.

    Jo antiikin ajoista saakka, ovat ihmiskunnan edistyneimmät, viisaimmat ja herkimmät sekä älykkäimmät henkilöt ymmärtäneet sen yksinkertaisen totuuden, että viattomien eläinten kiduttaminen, tappaminen ja syöminen on väärin. Eläimillä on tunteet, sielu ja persoona, ne tuntevat kipua jne. niiden pahoinpitely filmin näyttämillä lukemattomilla tavoilla on väärin.

    Eikö tuo kärsimys jo riitä lihaaneille tai muutoin henkisesti laiskoille kertomaan, mistä lihansyönnisssä on kysymys ? On todella naurettavaa ja turhaa jauhaa ns. tekoälyllistä jargonia siitä, että miksi lihansyönti olisi ok, kuten täälläkin osa jaksaa tehdä.

    Mutta osa ihmisistä ei enää kykene tunnistaan totuutta, eikä ymmärrä moraalin ja eettisen älyn syvempää merkitystä, siksi he pyrkivät näillä jargoneillaan peittämään noiden kuvien näyttämät kärsimykset. Se, että meistä tuntuu pahalta kun me katsomme tuota filmiä, kertoo siitä, että eläinten kohtelu noin on väärin, tunteet ovat sielun kieltä – ne ovat sielun kompassi. Siinä on totuus ja perustelu.

    Kiitos bloginpitäjälle, on selvästi normimassasta poikkeava henkilö 🙂

  • Hemuli sanoo:

    Hyi en pysty ees kattoon, ällöttää muutenki kaikki eläimiin kohdistuva julmuus, tai mihin vain elävään otukseen… 🙁 Ihminen on julma ja raaka eläin ja monta kertaa kauheampi otus kuin muut pedot jne. jotka tappavat vain ravinnokseen jne.

  • Surku sanoo:

    Hyi! Ihan sairasta! Ja miten noi ihmiset voi työskennellä tuolla?! Eiks niillä oo sydäntä? Noi eläimet ei voi edes puolustautua! Tolle täytyy tehä jotain!

    Kasvissyönnistä sanon, että ihmisen kuuluu syödä lihaa, syöhän eläimetkin toisiaan, mutta se, että ne kasvatetaan kuolemaan jossain pikku boksissa kiduttamalla, ei todellakaan oo oikein! Ei nii oo tarkotettu… 🙁 Kamalaa…

  • Hedelmätär sanoo:

    Tattadadaa! Uutisia ihmisille, ihmiset on hedelmänsyöjiä! Lihaa ei riitä loputtomiin, mutta hedelmäpuut tuottaa satoa vuosia, ja jokaisen hedelmän sisällä on vähintään yksi siemen, josta oikeissa olosuhteissa kasvaisi taas uusi puu. Viljaa taas on turha kasvattaa, se on roskaa eikä sovi ihmisille. (Liimaa elimistölle jne) Lyhyesti sanottuna ihmisen pitäisi syödä kuten hedelmänsyöjät. Eli hedelmiä, lehtivihreitä ja pähkinöitä ja siemeniä. Myös tietyt vihannekset on okei, palkokasvieja ja tärkkelyspitoisia on suotavaa välttää. Niiden keskuudessa, erityisesti suurempien lajien, on myös lihansyöntiä, mutta ihmiselle liha ei ole välttämätön, sitä paitsi saadakseen lihan kurkustaan alas, ihmisen täytyy suolata ja sokeroida ja maustaa ja paistaa ja käristää se perusteellisesti, mikä ei ole ollenkaan sopivaa. Raakana suoraan luonnostahan se ei mene, elimistö ei kykene sulattaan sitä loisineen kaikkineen kuten oikeat lihansyöjien elimistö pystyy. Suola ja valkoinen sokeri tosiaan täytyy ehdottomasti jättää pois kokonaan. Viljoista edes gluteeni ja vehnä. Mutta ajatelkaa nyt jumalauta, ei apinoillekaan mitään kasvateta, lähinnä tuhotaan niiden metsiä. Avatkaamme silmämme ja palatkaamme luontoon. (Joopajoo, suomessa mitää kasva. Tältä saralta tieteellä on selvästi kehittymisenvaraa, kai sitä jotain vois kehitellä kun kerran kasvihuoneitakin on.)

    Ja itse dokkarista, itkin silmät päästäni. Kumpa noi muukin perhe viitsisivät hetkeksi istahtaa ja katsoa mistä ruoka tulee. Totta, suomen olot on mahdollisesti paremmat (en ole aihetta tutkinut, tämä on olettamus eikä ollenkaan fakta) mutta ei niillä mitään vitun hohtavia ruohokenttiä allaan ole. Äiti kasvoi maatilalla eikä usko ollenkaan että eläimiä kohdeltais huonosti. Toisaalta musta tuntuu että se on niin juurtunu aatteeseen että eläimet on ihmisten ruokaa (kehtaa vielä olla lestadiolainenkin, missannut nähtävästi, kuten suurinosa raamatunpalvojista, että heti ensimmäisessä kappaleessa sanotaan, että hedelmät ja kasvit ois ruokaa ihmisille, – kuten kaikille eläimillekin mikä meni kyllä vähän yli. Ja myöhemmin raamatussa tulee ilmi että ihmiskunnan elinikä lyheni huomattavasti kun ne alkoi vetämään lihaa. Nooalle jumala sanoi että joo syö pois lihaakin. Mikä oli testi, jota nooa ei läpäissyt. Haha aina kuullut vaan ne jutut miten hieno tyyppi nooa oli, usko jumalaan ja selvisi sen vuoksi vedenpaisumuksesta, mutta sen jälkeen se ei muuta tehnykään ku veti viinaa. Okei ehkä hiljenen nyt.) ettei välitä vaikka niitä julmasti kohdellaankin.

Sivu 1. Yhteensä 1.1

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomio!

Hei arvoisa Parablogin seuraaja,

Tämä sivusto toimii yksityisesti, täysin ilman ulkopuolista vaikutusta.

Sivuston toimintaa ja ylläpitokuluja (domaini, sivustotila) voit tukea lahjoittamalla haluamasi summan.

Olemme osa Suomen Galaktista Liittoa.

suomengalaktinenliitto.net

Voit tukea toimintaamme lahjoittamalla (PayPal ja pankkikortit)





Tai tilisiirrolla suoraan tilillemme.

Lahjoitustili:
Vesa Äijälä
FI98 5280 0020 0103 93
Kirjoita viestikenttään viestiksi: lahjoitus

Mainosyhteistyössä, otathan yhteyttä sähköpostilla: info.paranormaaliblogi(ät)gmail.com

Arkistot
Liity e-maillistaamme (uudet artikkelit mailiisi)
YHTEISTYÖSSÄ JA MUKANA
arkku net kotisivutilaa

suomen galaktinen liitto