ME NA3MM3 S1NUT! NA3TKO SINA M31DAT???
Tietoa

ParanormaaliBlogi.net on Suomen seuratuin rajatiedon media. Olemme uutisoineet paranormaaleista ja muista oudoista ilmiöistä vuodesta 2007 lähtien.

Korostettu kommentti

Arska:

Kolumbiassa Medellin kaupungissa näköjään paljon tunnistamattomia objekti havaintoja, video ja kuvatallenteilla on useita silminnäkijöitä. Mielestäni nuo kiekkomaiset lentävä lautanen kuva ja videotallenteet ovat aika vakuuttavia todisteita siitä että emme ole todellakaan yksin.

Lentäjä pilotin kuvaama video pallomaisesta objektista pilvien yläpuolella on myös hyvä todiste vieraan älyn ohjauksessa olevasta kohteesta lähellä lentokonetta. Etelä-Amerikassa yleisesti on kaiketi jonkinlainen UFO – aalto menossa parasta aikaa. Mielenkiintoisia videoita nuo kaikki ja joissakin on mahdollisuus muuttaa selostuksen teksti Suomi kielelle.

Kommentoitu artikkeliin: Massahavaintoja Kolumbiassa

Tulossa

Yksi Britannian kummittelevimmista taloista laitettiin myyntiin

Portsmouthissa Britanniassa sijaitsevan Wymeringin kartanon kerrotaan olevan yksi Britannian kummittelevimmista rakennuksista. Kyseinen kartano laitettiin huutokauppaan viime kuussa.

Wymeringin kartano

Talon pyyntihintana oli alun perin 375 000 puntaa (yli 425 000 euroa), joka tiputettiin myöhemmin 280 000 puntaan (noin 320 000 euroa). Tästä huolimatta rakennusta ei saatu vielä kaupaksi. Ostohinnan lisäksi kartanon restauroiminen tulisi maksamaan noin 170 000 euroa.

Paratutkijoiden mukaan talossa voisi olla jopa 20-30 kummittelevaa henkeä ja sillä onkin pitkä historia kummitteluista. Wymeringin kartano on esiintynyt mm. Riivatut talot (Most Haunted) televisiosarjassa.

Lähteet ja lisätietoa: bbc.co.uk, dailymail.co.uk

Tykkäys ja jakotoiminnot:

66 kommenttia aiheeseen: Yksi Britannian kummittelevimmista taloista laitettiin myyntiin

Sivu 1. Yhteensä 1.1
  • Kaaosjumala sanoo:

    Voi kun olis puol miljoonaa euroa ylimäärästä niin ostaisin pois ja virittelisin kunnon valvontajärjestelmät lämpökameroineen ja EM-kenttämittareineen ympäri taloa ja tonttia.

  • Redmeat sanoo:

    Voi kun olis tommonen vanha puutalo ni kertoisin muutaman kummitusjutun ja tuplaisin hinnan :d

  • uku sanoo:

    Talohan on siis laitettu myyntiin jo vuonna 2010 tammikuussa. Valitettavasti kauppa ei aina käy, kuten elokuvissa. Monet uskoivat jo tuolloin, että paranormaalit ilmiöt lisäisivät talon kiinnostusta.

  • porkkana sanoo:

    Ei tuolla saisi nukuttua ollenkaan ku kummitukset kokoajan pelotteleee 😀

  • turret tusk sanoo:

    tuonne olisi kiva muuttaa: 😀

  • turret tusk sanoo:

    sitten minä sieltä britanniasta kirjoittelisin ja kertoisin kokemuksiin jatkuvasti aavejuttuja..

  • Nova sanoo:

    niin eiköhän lyhyen tutkimisen jälkeen voida jo tällekkin ”yliluonnolliselle” asialle kun kimmitus laittaa piste ja hyväksyä että henget/kummitukset ovat totista totta.

  • Höpönpöpö sanoo:

    Ei nyt taideta voida! 😀 Hyvänen aika sentään…

  • turret tusk sanoo:

    mitä ei taideta voida?

  • Höpönpöpö sanoo:

    Ei taideta voida hyväksyä, että henget ja kummitukset ovat totista totta kuten Nova tuossa yllä hilpeästi ehdottaa. Tämä kun nyt ei kuitenkaan ole ihan vaan sopimusasia vaan, jotta kummitukset voitaisiin hyväksyä osaksi maailmaamme pitäisi niistä tietysti löytyä jokunen todistekin… 😉

  • turret tusk sanoo:

    onhan aaveita olemassa 8)

  • Nova sanoo:

    Höpönpöpö: taas yllätys yllätys säälittävää,
    kyllä itseasiassa aaveista on erittäinkin huomioitavaa näyttöä
    näistä löytyy aina historiasta nykyhetken koluttua suunnaton määrä erilaista näyttöä ja kulkevat jopa melkein ulkoavaruuden eli yleisesti ottaen älyllisten ufohavaintojen kanssa miltein samaa viivaa..

    höpö se jaksaa väittää todisteita vastaan tietämättä tästäkään asiasta pintaa syvemmältä’ yhtään mitään uskokaapa huviksenne…

    on halveksuttavaa olla hyväksymättä aaveita jos näyttö on runsasta

  • Höpönpöpö sanoo:

    Voi Nova-pieni… Jos nyt et jankkais ihan juupas-eipäs -linjalla vaan heittäisit rohkeasti ne todisteesi alieneista ja henkiolennoista kehään. Katsos kun minunlaisteni säälittävyyksien lisäksi ei yhdelläkään kosmologilla tai muulla tiedeyhteisöllä ole moisia todisteita tutkittavanaan.

    Youtube-videot ja huijareiden tai foliohattujen kertomukset eivät ihan oikeasti todista yhtikäs mitään yhtikäs mistään.

    Näistä lähtökohdista joudumme ikävä kyllä toistaiseksi olettamaan aaveet ja alienien vierailut mielikuvituksen tuotteeksi. Näin se vain on, sori.

  • 555+111 sanoo:

    ” Vaikka tuhat ihmistä uskoisi hölynpölyyn, se on silti hölynpölyä”

    -kiinalainen sananlasku-

  • Höpönpöpö sanoo:

    Tähän hölynpölyyn taitaa uskoa jopa miljoonia ihmisiä, mikä ei kyllä sekään kerro kuin uskomattomasta tietämättömyydestä ja sivistyksen rappiosta.

  • Entity sanoo:

    Ei kai sentään sivistyksen rappiosta. Suomessa tilanne on ehkä paremmin se, että sivistys, jota vajaa sata vuotta maahan yritettiin juurruttaa meni BB:n ja mopoautojen myötä.

    Sä et Höpönpöpö vaan tajuu tota niinku sielun ikuisuutta ja niinku kummittelua on totta, by the way.

    Mutta se että tarinoita on kerrottu ja kerrotaan, on merkki jostain. Ei välttämättä niinkään siitä mitä maailmassa oikeasti tapahtuu, mutta siitä miten ihmiset maailman hahmottavat. Veikkaan että moni vanhan taru ja legenda on pikkuhiljaa alkuperäisen merkityksensä kadottanut. Suomen kansan tarinoissa on yhtä jos toista huuhaata, jota olisi mukava tonkia paremminkin. Asustelipa omalla kotikylällänikin syntymäni aikoihin mies, joka oli omien sanojensa ja kyläläisten puheiden mukaan noita.

  • Höpönpöpö sanoo:

    Se, että tarinoita on kerrottu ja kerrotaan on merkki mielikuvituksesta ja tiedon puutteesta. Tota ’niinku sielun ikuisuutta’ en todellakaan tajua, kuten en koko sielua.

    Näitä asioita kun on tullut vasta nelisenkymmentä vuotta pohdiskeltua ja tutkittua enkä minkäänmoista näyttöä niiden puolesta ole havainnut, vaikka asiaa selvittämään alkaessani halusin kovasti uskoa näissäkin olevan jotain perää. No, sitä perää ei ole vastaan tullut vain toinen toistaan epäloogisempaa diibadaabaa aivan kuten kaikissa muissakin uskoon perustuvissa maailmanselityksissä.

  • Höpönpöpö sanoo:

    No, niin, tähän tämä aina tyrehtyy. Argumentit ovat luokkaa ’olet säälittävä’, ’et vaan tajuu’, ’tarinoita on kerrottu’, ’näyttöä löytyy ja se on runsasta’… Yhtään todistetta, johon voisi ottaa kantaa ei vain koskaan esitetä. Eikös tuollainen keskustelu juuri ole säälittävää..?

  • jatu sanoo:

    Täältä voi käydä katsomassa paikallisia kummituspaikkoja:
    http://hauntedengland.net/

  • jatu sanoo:

    Itse uskon, että on jotain tämänkin jälkeen, mitä? Sitä en osaa sanoa. Outoja asioita kuitenkin tapahtuu ja on tapahtunut.
    Kaikkia ei voi selvittää järjellä ja tieteellä.

  • jatu sanoo:

    Höpönpöpö:
    lokakuu 19, 2011 21:46
    Tähän hölynpölyyn taitaa uskoa jopa miljoonia ihmisiä, mikä ei kyllä sekään kerro kuin uskomattomasta tietämättömyydestä ja sivistyksen rappiosta.

    On ihan totta, että maissa joissa ei ole korkea tai muutakaan koulutusta on enemmän vanhoja uskomuksia ja ilmiöitä, mitä me emme suoraan voi ymmärtää tai hyväksyä todeksi.

    Kuitenkaan ei voi sulkea pois vaihtoehtoa, että heillä olisi läheisempi yhteys meistä yliluonnollisiin havaintoihin.
    Lapsillahan on todettu olevan kolmas silmä, jonka me aikuiset tehokkaasti tukahdutamme.

    Kaikki meille selvittämättömät asiat ohitamme olankohautuksella, sen kummemin asiaa tarkempaa ajattelematta.

  • Ogeli sanoo:

    Höpönpöpö voisi mennä tuonne alivuokralaiseksi. 🙂

  • Kk- sanoo:

    Olis mukava nähdä paranormaaliblogin herkkäuskoisemmat haamuhörhöt pörräämässä esim. samantapaisessa talossa, missä itsekkin pienen ikäni asunut, elikkä n. 80v vanhassa rintamamiestalossa.

    Yöllä talo natisee, kitisee, kolisee, ja välillä kuuluu jopa ääniä, jotka muistuttavat siltä, niinkuin joku hiipisi portaissa, tai napsauttaisi valokatkaisijoita, jotka joskus löytyy aamulla mystisesti päällä olemassa.

    Nyt kun herkkäuskoisilla vilustuu koko nahka, niin kerrotaanpa, että kummituksista ei nyt ainakaan ole kyse. Vanha puu+sementtitalo nyt vaan ’elää’ sen verran, kun päivän kuumuus pikkuhiljaa siitä haihtuu yön kylmyyteen. Sähkösysteemikin tuli uusittua muutama vuosi sitten, ja avot, valokatkaisijat eivät mystisesti naksu päälle/pois, kun vanhat risajohdot sai pois seinistä, eikä lyö ”mystisiä” virtapiikkejä mihinkään.

  • Höpönpöpö sanoo:

    Ogeli: ”Höpönpöpö voisi mennä tuonne alivuokralaiseksi.”

    Satun asumaan 1800-luvulla rakennetussa kartanossa, jonka historia on pullollaan kertomuksia levottomista sieluista sun muista kummituksista. Hyvin nukun yöni enkä mihinkään kertomuksissa mainittuihin ole toistaiseksi törmännyt. Vaikka se ’kolmas silmäkin’ on tallella tuolla kalsarien kätköissä… 😉

  • Lilli sanoo:

    Minä voisin ostaa oikein mielelläni jos vaan olisi rahaa :/

    -Lilli-

  • nova sanoo:

    Höpönpöpö:
    olet kyllä yksi suuri teko pyhyys tällä foorumilla.
    edelleen väität jokaista asiaa hölynpölyksi vaikka ERI saroilta tulee näyttöä tiettyjen paranormaalien ”aiheiden olemassa olosta
    alienit ovat totta vaika muuta väittäisit,suurin kiista lienee vain nämä aaveet ja henkiolennot mutta niistäkin on laajaa näyttöä

  • nova sanoo:

    Höpönpöpö: ja luuletko alan tekemään selontekoa vain sinua varten joka ei nähtävästikään ole kymmeniä tunteja enempää tutkinut asiaa eri näkökohdista ja eri lähteistä hah

  • turret tusk sanoo:

    niin jos ois rahaa itsekään en ole mikään miljonääri.. rahaa ehkä joku vaivaset pari tonnia. 😀

  • Höpönpöpö sanoo:

    Ei nova ihan hirveästi nosta uskottavuuttasi nuo tuon tason kommentit, joten anna palaa vaan… 😉

  • Höpönpöpö sanoo:

    Ootko nova muuten sama henkilö kuin nimimerkki Hexa? Ulosanti, käsitteiden ymmärryskyky ja sokea fanaattisuus ainakin viittaisivat siihen suuntaan…

  • turret tusk sanoo:

    kuka nyt vaihtaisi nimensä?

  • turret tusk sanoo:

    en inä ainakaan.. avataria minä ainoastaan vaihdan..

  • nova sanoo:

    Höpönpöpö: se hourailee jo, niin kyllähän se niin on että joudut itse vaivautumaan paneutumaan asiohin vielä entistä tiheämmin jos tahdot mitään uutta oppia ja ethän tahdo vaan jatkan jokaisen asian fiktiivisen puolen julkituomista ja samalla usutat muut uskomaan saman, muka todisteet puuttuvat

  • Höpönpöpö sanoo:

    Huh-huh…

  • Entity sanoo:

    Taisi ”nuorislangin” ja oikomalla tehtyjen johtopäätösten parodiani mennä vähän metsään, kun se otettiin tosissaan.

    Se että miljoonat ihmiset uskovat jonkin asian olemassaoloon, ei tee asiasta todellista. Miljoonat ihmiset uskovat monenlaisiin jumaliinkin silkkaa arkuuttaan kokea maailma ilman satujen tuomia hyviä unia. Sitten jos miljoonilla ihmisillä olisi todisteita jonkin asian puolesta, voisi sen asian todenperäisyys olla jo ihan toisella tasolla.

    Hippien keskuudessa, anteeksi vain on olemassa hyvin ihastuttavia ja inspiroiviakin hippejä, on monesti tapana hypätä A:sta Ö:hön ja kuitata väliin jäävät aakkoset toteamalla niiden olevan systeemin kusetusta tai muuta vastaavaa. Enkä nyt sano, etteikö siinä olisi taustalla ihan oikea halu ymmärtää tätä maailmaa. Mutta nuoruuden intoon liittyy välillä hiukan heikohko suhteellisuudentaju ja kuvitelmat siitä miten maailma muuttuu yks kaks yön yli paremmaksi paikaksi hylkäämällä kaikki se mitä edellisillä sukupolvilla olisi annettavaa.
    Vanhan kansa perinnöstä ja juurista puhutaan, mutta itse vanha kansa on liian pitkäpiimäistä ja epäseksikästä kuunneltavaksi. Siihen kun yhdistetään vielä lyhytjänteisyys, itsekeskeisyys ja lukutaidottomuus, niin ei tarvitse ihmetellä miksi joistakin tuntuu kuin kulttuuri olisi himpun rapistumassa.

  • jatu sanoo:

    Kyllähän ihmiset uskoo vaikka ei haluaisikaan uskoa.
    Rajallinen on ihmisjoukko, joka ostaa talon, jossa on tehty murhia tai hankkii sängyn kuolinpesältä.

  • nova sanoo:

    Mutta kun näyttöä on eri osa alueilta runsain määrin Niin ei voida puhua ja pitäytyä enään missään Uskossa vain todisteita tulee osa hyviä osa heikkoja mutta yhteismäärältään ja laadultaan ne kelpaavat kattavaksi pohjaksi alkaa tästä väittelemään!

  • Höpönpöpö sanoo:

    Kun se nyt vaan on niin, nova, että vaikka sulla ois kuinka paljon aineistoa, jota ei voi puutteellisuutensa vuoksi hyväksyä todisteeksi niin ei sen todistusarvoa määrä nosta pätkääkään. Olen pahoillani, mutta en mä näitä sääntöjä o keksinyt. Tosin on ne hyvät säännöt, ettei niitä nyt muuttamaankaan kandee ruveta.

  • nova sanoo:

    Höpönpöpö: Kyllä se nostaa ja turha tulla väittämään vastaan!

  • Höpönpöpö sanoo:

    Ihan rauhallisesti nyt… 😉

  • nova sanoo:

    Kyllä se nostaa ja turha tulla väittämään vastaan

  • Höpönpöpö sanoo:

    Jos mulla on kissa ja väitän sen osaavan puhua kukaan tuskin uskoo väitettäni ennen kuin kuulee kissani puhuvan. Tällöinkin aika moni uskoisi kyseessä olevan jonkinlaisen huijauksen koska puhuminen on kissoille mahdotonta. Jos taas omistaisin tuhat kissaa ja sanoisin yhden niistä osaavan puhua niin ainakin nova uskoisi väitettäni ilman mitään todisteita. Huomaako joku ettei tuossakaan ois mitään järkeä..?

  • Höpönpöpö sanoo:

    Taisin tehdä esimerkin hieman huolimattomasti. Jos siis omistaisin tuhat kissaa ja väittäisin niiden kaikkien osaavan puhua, uskoisi nova ilman todisteita ainakin yhden ehkä jopa muutamankin kissoistani osaavan puhua…

  • Höpönpöpö sanoo:

    Eikä vain uskoisi vaan pitäisi näyttöä kiistattomana ja arvostelisi sanojaan säästelemättä kaikki säälittävän sokeat skeptikot, jotka eivät ymmärrä mihin tuollainen logiikka perustuu…

  • turret tusk sanoo:

    katos perhana novakin on vaihtanu avatarin..

  • turret tusk sanoo:

    höpönpöpöltä on tullut tässä lähi aikoina niin hauskoja kommentteja että huh.. taitaa olla huumorimiehiä..

  • Höpönpöpö sanoo:

    Logiikka on usein hauskaa, harmi vain, että kovin harvaa moinen jumppa kiinnostaa…

  • nova sanoo:

    Höpönpöpö:
    olet naurettava ja turtunut edelleen.
    yrität muokata ja käännellä logiigastasi järkeenkäypää muiden silmissä ja samalla ohjeista totuuden sanomaa”* mutta yllätys teksti on saman onttoa eikä perustu mihinkään muuhun kuin skeptikon turtuneeseen ohjeistus ajatteluun.
    yrität luoda puolustus skeptikon vertauskuvat siinä kuitenkaan lähellekkään onnistumatta,
    edes vihjettä en anna parempaan ajatusketjun muodostamiseen sillä siihen olet ilmeisesti täysin kykenemätön ja turhaahan sitä odottaa henkilöltä joka ei edes vertauskuviansa osaa rakentaa ja niissäkin vähissä ajautuu harhapolulle Saman tien..
    Eli Kyllä se nostaa ja turha tulla väittämään vastaan!

  • turret tusk sanoo:

    stop ota nyt ihan rauhallisesti..

  • Höpönpöpö sanoo:

    Voi itkupotkuraivari! Kun olisin niin toivonut saavani juuri novalta edes vihjeen paremman ajatusketjun muodostamiseen… Jäänköhän nyt loppuelämäkseni naurettavan turtuneeksi ja täysin kykenemättömäksi..? 🙁

  • nova sanoo:

    Höpönpöpö: ilmeisesti kyllä,sillä ulos antisi viittaa liian vahvasti kyseiseen.. ja tuo piilo näsäilysi ei oikeasti hyödytä mitään.

  • Höpönpöpö sanoo:

    Oi, nova, viiltävä sarkasmisi ja veitsenterävä analyyttisyytesi tuo selkeästi esiin ajattelusi ylivoimaisuuden. Maailmankuvani romahti silmieni edessä… Etkö nyt kuitenkin soisi hieman rakennuspalikoita uuden uskoni askarteluun? Pitääkö minun siis halveksua logiikkaa ja tarrautua sokeasti kuvittelemaan maailma sellaiseksi, jollainen sen haluaisin olla – vaikka vastoin kokemuksiani ja keräämääni tietoa..? Löydänkö valon vain unohtamalla älykkyyteni ja kieltämällä todellisuuden?

  • nova sanoo:

    kyse ei ole kuvitelmasta eikä uskosta vaan silkasta matemaattisesta tieteestä. löydät valon vain kun tulet kaapista ulos avaamalla silmäsi todellisuudelle.
    hah

  • Höpönpöpö sanoo:

    Sulla on siis hallussasi matemaattinen kaava, joka todistaa aaveet ja alienit..? Wau.

  • nova sanoo:

    oikeestaan taiteellsita tiedettä, waupa hyvinkin
    tiedätkös ”höpö” ei noviisin haasteellisia tehtäviä voi suorittaa,pohjalta se kannattaa aloittaa jos selkeesti taidot ruosteessa..

  • Ogeli sanoo:

    Turhanpäiväinen väittely ei johda mihinkään. Tosin tuntuu siltä, että höpönpöpö saa vähän liikaakin hupia vänkäämisestä. Parantumaton skeptikko kun on. 😉

  • nova sanoo:

    huvittavinta onkin kun luulee olevansa ainoa huvin” nautiskelija

  • Höpönpöpö sanoo:

    Ogeli on täysin oikeassa siinä, ettei tällainen väittely johda mihinkään jos tarkoituksena olisi toisen osapuolen käännyttämisestä oman ajatusmaailman piiriin. Hupia ja hyötyä tästä on siinä mielessä, että novan tapaisten fanaatikkojen argumenttien tyhjyys ja tiedon puute astuu hieman yllytettynä itse valokeilaan todistamaan itseään vastaan ja näin toivottavasti paljastuu mahdollisille lukijoille kestämättömän naiivina meteodina suhtautua paranormmaliuteen ja uhvomiehiin. 😉

  • nova sanoo:

    ”että novan tapaisten fanaatikkojen argumenttien tyhjyys ja tiedon puute”

    sieltä niitä tulee järjettömiä oletuksia ja syytöksiä

    tässä taas paljastuu Höpönpöpön skeptikkoinen pakkomielle

    -astuu hieman yllytettynä itse valokeilaan todistamaan itseään vastaan ja näin toivottavasti paljastuu mahdollisille lukijoille

    ^jolla hän kykenee julistamaan suoraan vilpittömän oikeassa olonsa, vaikka todellisuudessa on suuri tekopyhyys tällä foorumilla.

  • Höpönpöpö sanoo:

    Ei kovin rakentava keskustelu, ainakaan toistaiseksi, mutta itseäni jää kiinnostamaan mitä nova tarkoitat jo toistamiseen mainitsemallasi tekopyhyydelläni? Jos oletat käyväsi kanssani jonkin sortin uskonsotaa, niin viittauksesi voisi jotenkin ymmärtää, joskin siinä tapauksessa juuri sinä sortuisit ristiriitaisuuteen koska suoraan myöntäisit perustavasi käsityksesi maailmasta valitsemiisi uskonkappaleisiin hyväksymättä niiden realiteettien kanssa vastakkain asettuvien seikkojen kyseenalaistamista.

    Itse uskonnottomana tulkitsen tekopyhyyden lähinnä valheellisuudeksi, teeskentelemiseksi vastoin parempaa tietoaan. Aika rankka syytös niin tai näin, joten olisi kiehtovaa jos kykenisit osoittamaan mahdollisille keskustelumme seuraajille kommenteistani muutaman esimerkin, joissa mielestäsi uskottelisin tosiasioiden olevan jotain muuta kuin mitä perustelluista syistä voin olettaa?

  • nova sanoo:

    niin kyse ei edelleenkään ole uskosta niinkuin jo muutamana kertaan olen tivannut, korjaan naurettavat virheesi edelleen, enkä ala sen suuremmin lapsukaista opettamaan ellet sitten näytä suuremman luokan halua tulla kaapista ulos ja oikeasti oppia kehittämään sitä ajatustyöskentelyäsi”.

  • Höpönpöpö sanoo:

    Hoh-hoi-jai… 🙂

  • nova sanoo:

    hö-höijäää

  • turret tusk sanoo:

    EN OSTAIS KOSKAAN 🙂

  • tosi kuin vesi sanoo:

    kyllä on kummituksia ufoja maahisia ja hirviöitä niitä pidetään satuolentoina siksi kun ne perustuvat tositapahtumiin 🙂

  • turret tusk sanoo:

    maahiset ja hirviöt on satuolentoja hyvä tosi kuin vesi..

Sivu 1. Yhteensä 1.1

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomio!

Hei arvoisa Parablogin seuraaja,

Tämä sivusto toimii yksityisesti, täysin ilman ulkopuolista vaikutusta.

Sivuston toimintaa ja ylläpitokuluja (domaini, sivustotila) voit tukea lahjoittamalla haluamasi summan.

Olemme osa Suomen Galaktista Liittoa.

suomengalaktinenliitto.net

Voit tukea toimintaamme lahjoittamalla (PayPal ja pankkikortit)





Tai tilisiirrolla suoraan tilillemme.

Lahjoitustili:
Vesa Äijälä
FI98 5280 0020 0103 93
Kirjoita viestikenttään viestiksi: lahjoitus

Mainosyhteistyössä, otathan yhteyttä sähköpostilla: info.paranormaaliblogi(ät)gmail.com

Arkistot
Liity e-maillistaamme (uudet artikkelit mailiisi)
YHTEISTYÖSSÄ JA MUKANA
arkku net kotisivutilaa

suomen galaktinen liitto