ME NA3MM3 S1NUT! NA3TKO SINA M31DAT???
Tietoa

ParanormaaliBlogi.net on Suomen seuratuin rajatiedon media. Olemme uutisoineet paranormaaleista ja muista oudoista ilmiöistä vuodesta 2007 lähtien.

Korostettu kommentti

Arska:

Kolumbiassa Medellin kaupungissa näköjään paljon tunnistamattomia objekti havaintoja, video ja kuvatallenteilla on useita silminnäkijöitä. Mielestäni nuo kiekkomaiset lentävä lautanen kuva ja videotallenteet ovat aika vakuuttavia todisteita siitä että emme ole todellakaan yksin.

Lentäjä pilotin kuvaama video pallomaisesta objektista pilvien yläpuolella on myös hyvä todiste vieraan älyn ohjauksessa olevasta kohteesta lähellä lentokonetta. Etelä-Amerikassa yleisesti on kaiketi jonkinlainen UFO – aalto menossa parasta aikaa. Mielenkiintoisia videoita nuo kaikki ja joissakin on mahdollisuus muuttaa selostuksen teksti Suomi kielelle.

Kommentoitu artikkeliin: Massahavaintoja Kolumbiassa

Tulossa

Maailmanloppu tänään perjantaina?

Yhdysvaltalainen radiosaarnaaja Harold Camping ennusti maailmanlopun tapahtuvan toukokuun 21. päivänä, ennustus meni kuitenkin metsään. Tästä välittämättä Camping ennustaa maailmanloppua, joka pitäisi hänen mukaansa tapahtua tänään perjantaina.

Loppumisajankohdan hän on tulkinnut raamatun koodeja tutkimalla.

Se tapahtuuko mitään, selviää tänään.

Ennustuksen mennessä pieleen maailmanloppuintoilijoille on luvassa kuitenkin uusia päivämääriä. Jotkut ovat tulkinneet nimittäin, että Maya-kalenterin loppuminen johdattaa meidän maailmanloppuun. Carl Callemanin mukaan Maya-kalenteri loppuu 28. päivä tätä kuuta, eli ensi viikon perjantaina. Hänen tulkintojensa mukaan kyseessä on kuitenkin positiivinen muutosten kausi, eikä kirjaimellinen maailmanloppu.

Lähde: iltasanomat.fi

Tykkäys ja jakotoiminnot:

72 kommenttia aiheeseen: Maailmanloppu tänään perjantaina?

Sivu 1. Yhteensä 1.1
  • jatu sanoo:

    Jaahas, ketä lähtee kaljalle? Vielä kerkee jos oikein nopeasti tulee? Sulo tarjoaa!!

  • jatu sanoo:

    Oliko tämä se sama kaveri, jolle seurakuntalaiset lahjoitti kaiken omaisuutensa pois? Ostivat ressut kuolevaiset sillä oman taivas paikkansa. Pientä hammasten kiristystä taisi olla ilmoilla kun mitään ei tapahtunutkaan.

  • Joku sanoo:

    leija ja ledivalo koko mies

  • Ogeli sanoo:

    Harold Camping 😀

  • valtias sanoo:

    Jos maailmanloppu tulee niin HUH HUH…

  • Kaaosjumala sanoo:

    Maailmanloppu tulee ja meikäläinen vain töissä. Pitäisi varmaan tehdä jotain asiallista viimeisenä päivänä. Vaikka tanssia alasti pöydällä. Eihän siinä mikään vikaan voi mennä, kyllä Campingin ennustus on totisinta totta. Edellisellä kahdella kerralla, kyllä, KAHDELLA, kerralla ennustus on saattanut mennää pieleen mutta eikös kolmas kerta toden sano

  • Nexeon sanoo:

    Tämän Campingin uskottavuus on vedetty jo kauan sitten pöntöstä alas, kysehän on pelkästään asioitten tulkitsemisesta ja joskus me ihmiset teemme vääriä tulkintoja. Ihan typeriä nämä maailmanlopun ennustukset. Elämä tällä planeetalla ei voisi millään logiikalla päättyä yhtenä hetkeneä tai edes yhdessä päivässä. Jos edessä olisi tiedossa jotain sellaista joka pyyhkäisisi elämän pois tältä planeetalta, prosessi olisi hidas ja siitä olisi tarpeeksi ”varoituksia” etukäteen. Siinä vaiheessa jopa sokeatkin ymmärtäisivät maailmanlopun tulleen…

    Jos multa kysytään niin itse uskon, että tässä ollaan menossa kohti positiivesmpaa tulevaisuutta, vaikka se nyt tällä hetkellä ei kovinkaan positiiviselta näyttäisikään ulospäin. Ottamalla sen putken pois silmien edestä ja katsomalla asioita hieman laajemmalta perspektiiviltä saattaa itsekukin huomata ettei kaikki ole aina sitä miltä aluksi ulospäin näyttää. Asioitten tutkiminen ja palasten yhdistely auttaa paljon asiaan.

    Ei muuta kuin Peace! Ja nyt takaisin töihin 🙂

  • Xjazz sanoo:

    Tjahas eiköhän sitä kerkee viel bishelle

  • nova sanoo:

    ei muutakuin peace ja Töistä pois

  • sipulirengas sanoo:

    Ei tuota kamppinkkia kyllä ainakaan kannata uskoa. Saisi kuolla jo koko ukko maailmanloppu-uskovaisia pelottelemasta. Seuraava kamppinkin maailmanloppu onkin varmaan taas muutamien kuukausien päästä.

    Tuosta Kallemänin jutustakaan en kyllä menisi takuuseen… Mitään ei tapahdu ja sekös tylsää onkin. 😀

  • huuhaa sanoo:

    Ensin tulee maailmanloppu ja sitten maya-kalenteri loppuu. Eikös se olisi loogisempi toisinpäin? Kyllä täytyy olla tylsä elämä jos hukkaa sen maailmanlopun etsimiseen. Eihän siitä pääse edes historian kirjoihin. :l

  • lopun ajat sanoo:

    Päivitys 19.10.2011: 21.10. ALKAA VARMISTUA VARMAAKIN VARMEMMAKSI!!! Jouko Pihokin on nähnyt varman ennusunen, että tarkalleen sekunnilleen millilleen 21.10. räjähtää YDINPOMMI!

    15.9.2011
    Jouko Pihon uni 10.9.2011
    Näin 10.9.2011 unta, jossa kaukana taivaanrannassa näkyi suuri sienenmuotoinen ydinräjäytyspilvi. Ajattelin mielessäni ”Nytkö se sitten alkoi?” Sen jälkeen avautui kuin suuri taulu, jossa oli isokokoinen päivämäärä 21.10.

    Päivitys 20.10.2011: 21.10.2011 Jouko Pihon ja Harold Campingin 100 % varmuudella ennustama maailmanloppu tulee klo 18 Jerusalemin aikaa. Eli Suomen ajassa klo 19. Laskuria on tarkennettu niin että se osoittaa tähän hetkeen.

    http://www.ilmatar.net/~np/misc/maailmanloppu.html

  • kabanossi sanoo:
  • valvontakomissio sanoo:

    http://nwohavaintoja.blogspot.com/2011/10/iran-valmistautuu-poikkeustilaan.html

    On väläytelty mahdollisuutta että isreal räjäyttäisi ydinaseen iranin maaperällä. Jos niin kävisi voisi dominoefekti alkaa joka näyttäisi johtavan ydinsotaan – johon se ei kuitenkaan mene.

    Paremmat ajat alkamassa – mutta ne voivat alkaa vasta kun olemme avanneet ja sovittaneet suuria ihmiseen ja sen historiaan liittyviä valheita – sekä heränneet pois tästä keinotekoisesta olemassaolon unesta.

    Aika näyttääpi miten käy, toivon kuitenkin hartaasti että ei mitään.

  • Prisoner sanoo:
  • turret tusk sanoo:

    no, katotaampas nyt.. kiitän murisen ja olen mielissäni jos ei tule, lennän campingin ovelle ja isken turpaan jos tulee: 😀

  • Antero Petteri sanoo:

    Kiva aina jälkikäteen lueskella ennustajien selittelyjä miksei mitään tapahtunutkaan.

    Kohta niitä ennustuksia on joka päivälle, siitä vaan valitseen omansa ja sipsipussi kouraan ja odotteleen.

    Tätä Camping juttua on kiva seurata. Eikös tää oo miekkosen kolmas varma ennustus. Kolmas kerta toden sanoo vai miten se meni? Tuleekohan vielä neljäs tarkennus päivämääristä jälkeen?

  • turret tusk sanoo:

    eikö se äijä jo pikkuhiljaa rupee tajuumaan.. ei se maailamnloppu voi aina tulla.. mistäs se camping nyt tuon meteoriitin taikoisi?.. pitää vielä kattoo monen aikaan se maailman loppu, minun kutsumanimeltäni huuhaa oikein edes tulee?

  • seger sanoo:

    Kolmas kerta toden sanoo – Haroldin pitäis viimeinkin tajuta ettei sitä maailmanloppua tule.

  • turret tusk sanoo:

    ennustan että ei tule, tunnustan että tapan haroldin ja pahempaa on luvassa.. 21.5 oli hengellinen tuho, tämä on maallinen tuho.. ihmeen aurinkoinen sää tänään kyllä oli.. aamullakin olisi ja päivälläkin olisi jo tapahtunut jotain..

  • antaa paukkua sanoo:

    Älkää nyt vielä maailmaa lopettako, 30. päivä olis mun synttärit!
    Odottakaa edes sen verran pliis? lokakuun jälkeen antaa paukkua vaan, good riddance 😀

  • turret tusk sanoo:

    mutta voi surkeutta kun maailma loppuu.. joo harold camping sanoi sitä ja sanoi tätä pääset kyllä viettämään synttäriäsi turretin kunniasanalla!

  • Vector_Monster sanoo:

    Ja pöh… 😀
    Jos nyt oikeasti tulisi niin olisin kyllä tehnyt turhaa elokuva projektia muutaman vuoden ajan. 🙂
    Scifi elokuva on vielä kesken =)

    Miksi on noita outoja tyyppejä ja sitten vielä jotkut uskoo niihin?

  • Ogeli sanoo:

    Selkeä ero Campingilla ja Callemanilla on se, että toinen on hourahtanut pelolla lietsova vanha huru-ukko ja toinen taas asioita pitkään tutkinut ja positiivisesta muutoksesta puhuva veikkonen. En muuten tiennyt, että Calleman on ruotsalainen.

  • 555+111 sanoo:

    Jännä juttu, että kun joku ufohörhö tekee maya-kalenterista samanlaisia laskelmia, niin täällä jo suu vaahdossa huudetaan jossei maailmanlopusta, niin ainakin uudelle tasolle pääsemisestä. Kaikenmaailman Wilcokit ja Retrovit ovat ihan yhtä oikeessa kun tää pikkusen kilahtanu pappi. Ensi vuonna kun joulukussa ei tapahdu uudelle tasolle nousemista, maailmanlopusta nyt puhumattakaan, niin kyllä sitä sitten selitellään, että ei oltu valmiita ja blaa blaa blaa… Joku taas laskee uuden päivän jne… Maailmanloppu on tullut jo 1900- 2011 n. 80 kertaa.

  • Jorgos sanoo:

    Ai kello 19:00? 😉

  • S sanoo:

    Taisin missata tän tapahtuman, harmi. 🙁 No, ens perjantaina uus yritys!

  • Jorgos sanoo:

    Mä aloitin justiinsa ”uudelle tasolle” nousemisen…narks…glu glu glu…AAAAAH!

  • Jännä sanoo:

    Ei tullut maailmanloppua tänään. No ehkä ensi vuonna??

  • Nexeon sanoo:

    Ai Calleman on ruottalainen?? No sehän selittääkin kaiken! 🙂

  • - sanoo:

    Joo sais ton campingin hiljennettyä ku ennustaa maailman loppuja millo sattuu. -.-

  • - sanoo:

    huppista kirjoitus virhe paholainen

  • turret tusk sanoo:

    missäs se loppu viipyy?

  • Silence sanoo:

    Camping on huonosti lukenut Raamatun. Raamatussa mainitaan, että tuomionpäivää ei tiedä, kuin Jumala. Ei edes enkelitkään tiedä, näin ollen on turha ennustaa maailmanloppua Raamatusta =)

  • turret tusk sanoo:

    sokea camping.. olen baarissa juhlimassa kun maailmanloppua ei tullut..

  • Jorgos sanoo:

    Tähän ”maailman loppuun” ja ”uudelle tasolle nousemiseen” vois vaikka tottua…on tää niin hauskaa ja mukavaa…glu glu glu…ahhhh…tahtoo lisää! 😉

  • Jorgos sanoo:

    Otetaanhan taas ens viikolla tai ens kuussa uusiksi?
    Ps. Ilman folio-hattuja, ok?

  • Jorgos sanoo:

    Campingin oma maailma saattaa loppua pian kun on toi aivoinfarktikin, mutta olkaa huoleti…raamatussa ei (kun sitä ei ole kaikilta osin edes oikein käännetty) löydy ”koodia” maailman lopusta. Case closed, have a god weekend everybody! 🙂

  • fu5e sanoo:

    Eikös raamatun mukaan enteitä ja ilmestyksiä ilmene ennen tuomionpäivää. Mitäs nämä sitten ovat olleet? Eikös ensiksi pitäisi tulla antikristusta ja väärää profeettaa, teurastettuja karitsoja, stigmatoja ym ym…

    mut ei kun meillä on meidän yksi insinööri pauhaamassa matemaattisista kaavioista.

  • eip tullu sanoo:

    eipä tullu maailmanloppu että elossa ollaan 😀

  • jatu sanoo:

    Ei tää vielä ole ohi….26min täällä Suomessa, muualla vielä enemmän.

  • Jorgos sanoo:

    Saavutin ”toisen tason”, nyt voi maailman loppu tulla..huomiseen 🙂

  • sellanenjotakiinnostaa sanoo:

    no tietääkö ketään minkä päivän päälle seuraava maailmanloppu on laskettu ? 😀

  • Silence sanoo:

    11.11.11 on joku seuraava kulminaatiopiste (28.10. jälkeen). Täälläkin blogissa oli aiemmin siitä jotain juttua, silloin julkaistaan joku video aiheesta.

  • turret tusk sanoo:

    2011 ei ole karkausvuosi..

  • Hullunen sanoo:

    Toivottavasti nyt ainakin se 21.12.2012 tulee olemaan totta.

  • turret tusk sanoo:

    ei tule olemaan.. ja miten niin toivottavasti?

  • turret tusk sanoo:

    tästä oli jo iltalehdessäkin.. tosi ruma äijä se camping.. myös tosta uudesta alienista oli ja albiinosta kyklooppi haista..

  • Hullunen sanoo:

    Eikös sillon tapahdu ”uuden ajan alku”. Mitä ikinä se onkaan, toivon jotain radikaalia mutta positiivista muutosta tähän nykyseen maailmaan. Zeitgeist liike ”valloittaa” koko maailman.

  • mökkimölli sanoo:

    huh, onneks selvittiin kaikki maailmanlopusta! jopa intternettikin on vielä pystyssä. milloinkohan tulee seuraava?

  • turret tusk sanoo:

    11.11.2011.. no eii, onneks selvittiin.. parablogikin on vielä pystyssä.. wespa vaan ei vastaa sähköpostiin 🙁

  • turret tusk sanoo:

    muammar gaddafikin on kuollut..

  • Jorgos sanoo:

    Eikö koulussa enää opeteta, että nimet kirjoitetaan isolla alkukirjaimella?

  • turret tusk sanoo:

    en olekaan mikään koululainen vaan 28 vuotias mietippä sitä!

  • 555+111 sanoo:

    Tuolta voi mennä katsomaan menneitä ja tulevia maailmanloppuja:

    http://www.ilmatar.net/~np/misc/maailmanloppu.html

  • tuplawee sanoo:

    nyt on ollu aika paljon maailmanloppuja… mut hei vasta 21.12.2012 tulee se maa ilman loppu höpsöt 😀

  • rainmahser sanoo:

    @tuplawee
    Sitä odotellessa 😀

  • YLPEE KUU sanoo:

    ”kuu” = PLANEETTA X/NEMESIS/12.PLANEETTA/NEMESIS

    Rakkaalla lapsella on monta nimeä.Tervetuloa kotiin!

    tiedän että se on vaikeata sulattaa kun on kusetus mennyt täydestä kuin väärä raha,ei ollu ”KUU” edes aito! Voi kyynel!!!

    koittakaahan kerätä itsenne ja keskittykää vaan siihen että ”kuu”=NIBIRU koska millään muulla ei sitten olekkaan kovin suurta merkitystä!

    On helpompi olla väärässä kun etsiä sitä oikeaa,MUTTA palkintokin on sitten ihan eri!

    Voimia kaikille!Rakastan jokaista ihmiskohtaloa ja en julista tätä TOTUUTTA sen vuoksi koska haluan pelotella,päteä tai keulia sillä että olen löytänyt TOTUUDEN,vaan koska jokaisella on oikeus tietää!!

    RAUHAA! ja RAKKAUTTA

    SE MEIDÄN TUNTEMAMME ”KUU” ON TODELLA SATELLIITTI,JUURI SE SATELLIITTI MIKÄ PUTOSI ALAS JOSTA UUTISOITIINKIN . TUO KUU MIKÄ NYT VIIMEAIKOINA ON NÄKYNYT ON SE KAIKKIEN VOUHKAAMA NIBIRU,PLANEETTA X,NEMESIS IHAN MIKSI HALUATTE SITÄ KUTSUVAN,MUTTA NÄIN ASIA ON JA MITÄÄN MUUTAHAN EI SITTEN HIRVEEMMIN TARVITSE TIETÄÄKKÄÄN,EIKÖ VAIN?
    SE näkyy jo!aina ”kuuaikana” se kirkas valo siellä ylhäällä…tulee lähemmäs ja lähemmäs kunnes imaisee sisäänsä,silloin taivas katoaa!siellä tämä pallo puhdistetaan kaikesta paskasta ja vääryydestä! RAUHAA ja RAKKAUTTA kaikille

    Tässä vähän infoa UUDESTA KOTIPLANEETASTAMME:

    http://www.nibiruancouncil.com/html/…ipnibiru.html#

    Hyvää matkaa NIBIRULLE!

    jokaisella on oma totuus ja sitten on ABSOLUUTTINEN TOTUUS!

    Silloin kun YMMÄRTÄÄ,että ”kuu” = NIBIRU,niin rupeaa elämään sen mukaisesti että ”kuu” = NIBIRU ja muulla ei sitten olekkaan mitään merkitystä!Tsori nyt kaikki insinöörit ja röörinöörit,mutta teidän totuudet on aina ollut roskaa mihin en ole vakuuttunut KOSKAAN!

    Tiedän että kolhasee syvältä ja kolhaseekin kovaa kun se mitä olette opetelleet ja ottaneet todesta ei olekkaan mitään muuta kuin HARHAA!!!Eli oletteKUSETUKSEN uhreja ja olo on varmaankin kuin 3 markan HUORALLA,mutta kerätkää itsenne ja ruvetkaa muistamaan!
    Unohtakaa kaikki mitä olette oppinut ja ruvetkaa elään NYT HETKEÄ!
    RAUHAA!!!!

    ”kuu” = PLANEETTA X =UUSI JERUSALEM

  • tomm1 sanoo:

    se menikin ohi 😀

  • V1 sanoo:

    Nyt olis kiva saada ”juusto” Campingin haastatteluu että mikäs nyt meni pieleen. 🙂

  • lownrgy sanoo:

    tää oli ehkä laimein tähän astisista maailmanlopuista

  • turret tusk sanoo:

    en usko alkuunkaan sitä campingia.. huomenna callemanin ennustus on.. onneksi se ei ole mikään paha loppu.. ogeli puhut totta camping on ihan huru-ukko..

  • turret tusk sanoo:

    tää planeetta kaipaakin luonnon muuttumista ja kaikkien ihmisten pitäisi ymmärtää ettei maailmaa saa saastuttaa!

  • Ogeli sanoo:

    Turret, tarkoitin että Camping on huru-ukko. Calleman ei ole puhunut minkään lopusta, lähinnä uuden ajan alusta kun hän on tutkinut tuota Maya-kalenteria.

  • Thebel sanoo:

    Tämä on mukavaa että luvataan maailmanloppuja joka päivä. Eli 21. päivä piti tulla Campingin maailmanloppu. Eilen 26. päivä Nibirun piti näyttäytyä. Nyt 28. päivä Mayojen kalenteri loppuu ja ns. D4rk Kn1ghin ennustus. 11.11.2011 on myös kohuttu maailmanloppu. Sitten amerikkalaisilla on oma maailmanloppu 5.11 jolloin on ns. pankkisiirtopäivä sekä operaatio facebook. 8.11 asteroidi YU55 törmää maahan. 9.11 on Yhdysvalloissa kansallinen hälytystesti.

    http://www.abovetopsecret.com/forum/thread766388/pg1

    Toivottavasti rauhoittuu hieman kun nämä päivät menevät ohi.

  • Hartsa sanoo:

    Noh, kyllä se ennemmin tai myöhemmin osuu nappiin, ja jos ei osu niin eipähän ole kukaan trollaamassa. Tai no, mikä nyt trollin tappaisi, tuskin yksi maailmanloppu ainakaan.

  • Silence sanoo:
  • Silence sanoo:
  • turret tusk sanoo:

    11.11.11 ei tule maailmanloppu silence turha kuvitellakkaan että tulee..

  • Silence sanoo:

    =) en ole niin sanonutkaan… maailmanloppua ei edes ole, mutta tähän bloggaukseen on hyvä heittää linkkeinä eri teorioita mitä maailmalla liikkuu.

  • turret tusk sanoo:

    niinhän niitä kyllä on 😀

  • sepe sanoo:

    saakeli ton vanhan ukonkäppänän kanssa.. on iha huru-ukko.. campingin oma maailma taitaa loppua tässä lähipäivinä..

Sivu 1. Yhteensä 1.1

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomio!

Hei arvoisa Parablogin seuraaja,

Tämä sivusto toimii yksityisesti, täysin ilman ulkopuolista vaikutusta.

Sivuston toimintaa ja ylläpitokuluja (domaini, sivustotila) voit tukea lahjoittamalla haluamasi summan.

Olemme osa Suomen Galaktista Liittoa.

suomengalaktinenliitto.net

Voit tukea toimintaamme lahjoittamalla (PayPal ja pankkikortit)





Tai tilisiirrolla suoraan tilillemme.

Lahjoitustili:
Vesa Äijälä
FI98 5280 0020 0103 93
Kirjoita viestikenttään viestiksi: lahjoitus

Mainosyhteistyössä, otathan yhteyttä sähköpostilla: info.paranormaaliblogi(ät)gmail.com

Arkistot
Liity e-maillistaamme (uudet artikkelit mailiisi)
YHTEISTYÖSSÄ JA MUKANA
arkku net kotisivutilaa

suomen galaktinen liitto