ME NA3MM3 S1NUT! NA3TKO SINA M31DAT???
Tietoa

ParanormaaliBlogi.net on Suomen seuratuin rajatiedon media. Olemme uutisoineet paranormaaleista ja muista oudoista ilmiöistä vuodesta 2007 lähtien.

Korostettu kommentti

Arska:

Kolumbiassa Medellin kaupungissa näköjään paljon tunnistamattomia objekti havaintoja, video ja kuvatallenteilla on useita silminnäkijöitä. Mielestäni nuo kiekkomaiset lentävä lautanen kuva ja videotallenteet ovat aika vakuuttavia todisteita siitä että emme ole todellakaan yksin.

Lentäjä pilotin kuvaama video pallomaisesta objektista pilvien yläpuolella on myös hyvä todiste vieraan älyn ohjauksessa olevasta kohteesta lähellä lentokonetta. Etelä-Amerikassa yleisesti on kaiketi jonkinlainen UFO – aalto menossa parasta aikaa. Mielenkiintoisia videoita nuo kaikki ja joissakin on mahdollisuus muuttaa selostuksen teksti Suomi kielelle.

Kommentoitu artikkeliin: Massahavaintoja Kolumbiassa

Tulossa

Juhan af Grann: Huuhaaväitteet tulevat muuttumaan

Juhan af Grannilta on tulossa uusi ohjelmasarja, joka käsittelee salassa pidettyjä faktoja maan ulkopuolisesta elämästä. Sarjassa kerrotaan mm. hallituksen salaisista ns. Black Projecteista, ET-teknologian pohjalta tehdyistä lentävistä lautasista sekä väitteistä joiden mukaan avaruusolentojen vierailut ovat todellisuutta.

Sarjassa huuhaaväitteet tulevat keikahtamaan nurin ja ihmiskunta tulee kokemaan todellisen shokin tosiasioitten edessä, Af Grann kertoo.

Grann kertoo myös, että havainnot maan ulkopuolisesta elämästä tulevat lisääntymään ja, että turvallisuuspalvelu seuraa kahta olentoryhmää.

Näkyjä tullaan näkemään taivaassa ja maan päällä

Kansallisen Turvallisuuspalvelun majuri kertoi, että he seuraavat kahta olentoryhmää, jotka ovat 100 miljoonaa vuotta edellä meitä

Vaikka monet väitteet ovatkin hurjia, niin Juhan af Grann myös toppuuttelee kertomalla että huijauksiakin tapahtuu, eivätkä kaikki ET-ilmiöt ole aitoja.

Lisää tietoa Studio55:den sivuilta.

Lähde: Studio55.fi

Tykkäys ja jakotoiminnot:

22 kommenttia aiheeseen: Juhan af Grann: Huuhaaväitteet tulevat muuttumaan

Sivu 1. Yhteensä 1.1
  • jatu sanoo:

    Olips hyvä uutinen.
    No hitto, tuota sarjaa tulen todellakin seuraamaan.
    Toivottavasti kuitenkin kaveri on tehnyt ulkoiselle habatukselleen jotain? Vähän uskottavuus kärsii, kun äijä on ihan ufon näköinen.

  • Ogeli sanoo:

    Ehdottomasti tulee katsottua tuota sarjaa, jos siis telkkarista tulee? Juhan af Grannillekin on vuosia naurettu, vaikka oikeasti hän on ollut monen muun ihmisen ohella edelläkävijä. Moni asia tulee muuttumaan hyvin pian ja siinä tulee loksahtamaan monien ihmisten leuat.

  • Entity sanoo:

    JAG on tarjonnut niin monet hyvät naurut tähän mennessä, etten odota pettyväni nytkään.

  • Ampuja sanoo:

    En nyt haluu olla mitenkään töykee juhania kohtaan mutta mitä hemmettiä se tekee hölisemässä jossain senioreille tarkotetussa keskuteluvoorumissa ufoista. Seniorit nyt luulis olevan porukkaa joka kaikista vähinten kiinnostaa tällaset asiat.

    Vai mielletäänkö Juhan tähän porukkaan ikänsä puolesta vai sen puolesta että pidetään ikäänkuin tietyn ikäpolven ufo-miehenä joka on nyt ylittänyt tuon 50+ ikäpyykin vai onko kenties rahat loppumassa kun pitää senioreillekin alkaa tarinoimaan. Ei sen puoleen varmaan tunnetuin ufo-mies suomessa kuitenkin ja pitkä historia. Rispectit siitä.

  • tomppa sanoo:

    Millonkohan kyseinen ohjelma ilmestyy?

  • Wespa sanoo:

    Valitettavasti en löytänyt kyseistä tietoa. Toivottavasti piakkoin. 🙂

  • .... sanoo:

    Juhan af Grann – ”VIIMEINEN NÄYTÖS” Andorrassa la 21.04.2012

    http://www.dlc.fi/~starinfo Sivun vasemmasta laidasta valitse: Erikoistapahtumat

  • P_S sanoo:

    toivottavasti kaveri on tehnyt jotain tukalleen ja hiuksilleen. vaikea ottaa tuon näköistä tyyppiä tosissaan. muuten uskottavuus on samaa luokkaa kuin William Shatnerilla jossain ufo-dokkarissa.

  • P_S sanoo:

    siis tukalleen ja viiksilleen tarkoitin. 🙂

  • Entity sanoo:

    Luulen, ettei JAGin epäuskottavuus johdu hiuksista tai viiksistä (minusta ne ovat oikeastaan aika tyylikkäät =). Se että tekee korkealentoisia väitteitä, joide tueksi ei löydy rahtustakaan konkreettista todistusaineistoa on ihan riittävä perustelu epäuskottavuudelle.

    Jos kapteeni Kirk ei tiedä ufoista jotain, niin kuka sitten tietää?

  • atta sanoo:

    Juhani tekee näitä ufo juttuja pelkästään viihteenä, jotka on kuvattu ”dokumentaarisin” keinoin. Osa noista JAGIN dokumenttien jutuista oli ihan hatusta keksittyjä tilanteita 90-luvulla. Suurimmaksi osaksi kuitenkin silminäkijä havaintoja on väritetty niin että tapahtumista tulee viihteellisempiä.

  • Akvinolainen sanoo:

    Muutama vuosi sitten JAG ja Luukkanen-Kilde olivat pahasti myöhässä eräästä ufo-kongressista Pariisissa. Lentokentältä kongressikeskukseen matkaava taksi juuttui ruuhkaan ja JAG otti yhteyttä telepaattisesti joihinkin ufo-ystäviinsä ja pääsivät siten molemmat ajoissa perille ufo-kyydillä. RLLK kertoi myöhemmin eri yhteydessä että heidät ufo-siepattiin taksista.

    JAGin ohjelmat ovat hyvää amerikkalaistyylistä väriloistoista viihdeohjelmaa. Hyvin tehtyä kylläkin media-ammattilaisten näkövinkkelistä. Mitään todistusarvoa ufoista niissä ei ole ainakaan ennen ollut.

  • Lare sanoo:

    Vaikka itse uskon maan ulkopuoliseen elämään, on ollut vaikeaa ottaa Af grannia tosissaan miehen egoilun takia…

  • taruu sanoo:

    Ihmetyttää miksi tästä uutisoidaan paranormaaliblogissa. Tämä herra kuuluu samaan kastiin kuin salaiset kansiot tai vastaavat ufo-viihde spektaakkelit. Eikö Juhan Af Gran joskus jossain haastattelussa juuri sanonut että ohjelmat ovat käsikirjoitettuja fiktiota.

  • Selkkaus sanoo:

    ”Ihmetyttää miksi tästä uutisoidaan paranormaaliblogissa.”

    Jos Grannilta on tulossa uusi ohjelmasarja, joka käsittelee paranormaaleja ilmiöitä, niin miksi sitä ei täällä uutisoitaisi.

  • taruu sanoo:

    ”Jos Grannilta on tulossa uusi ohjelmasarja, joka käsittelee paranormaaleja ilmiöitä, niin miksi sitä ei täällä uutisoitaisi.”

    Miksei sitten salaisten kansioiden uusinta jaksoja uutisoida sitten, tai miksi ei miehet mustissa uusimmasta elokuvasta uutisoida mitään? Listaa voi jatkaa kymmenillä esimerkeillä. Samaa fiktiivistä viihdettä kaikki!

  • Selkkaus sanoo:

    ”Miksei sitten salaisten kansioiden uusinta jaksoja uutisoida sitten, tai miksi ei miehet mustissa uusimmasta elokuvasta uutisoida mitään? Listaa voi jatkaa kymmenillä esimerkeillä.”

    No juurihan Chronicle -elokuvastakin oli täällä uutisointia. Ja onhan täällä aina silloin tällöin uutisoitu uusista paranormaaleista dokkareista, miksei siis Granninkin uutta dokkaria mainittaisi.

  • ghoul sanoo:

    Uskon kyllä ufoihin ja paranormaaliin, mutta Juhan af grann nyt vain on, krhm, lähinnä psykoottinen hörhö. Täytyy tämä silti katsoa 😀

  • entiteetti sanoo:

    Olkoot Juhan kuinka hörhö tahansa, se ei poista sitä viileää tosiasiaa, että huuhaaväitteet tulevat todellakin muuttumaan.

  • Selkkaus sanoo:

    Vaikka miehen ego on suurempi kuin universumi, niin sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, mitä dokkareissa kerrotaan.

  • fu5e sanoo:

    Ettei Juhani selostais nyt vain X-Files sarjan pääjuonta.

  • Jasso sanoo:

    Juhan Af Grannin henkilökohtaisen ”messiaskompleksin” takia en miehen sanomisia ota tosissaan! 🙂

Sivu 1. Yhteensä 1.1

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomio!

Hei arvoisa Parablogin seuraaja,

Tämä sivusto toimii yksityisesti, täysin ilman ulkopuolista vaikutusta.

Sivuston toimintaa ja ylläpitokuluja (domaini, sivustotila) voit tukea lahjoittamalla haluamasi summan.

Olemme osa Suomen Galaktista Liittoa.

suomengalaktinenliitto.net

Voit tukea toimintaamme lahjoittamalla (PayPal ja pankkikortit)





Tai tilisiirrolla suoraan tilillemme.

Lahjoitustili:
Vesa Äijälä
FI98 5280 0020 0103 93
Kirjoita viestikenttään viestiksi: lahjoitus

Mainosyhteistyössä, otathan yhteyttä sähköpostilla: info.paranormaaliblogi(ät)gmail.com

Arkistot
Liity e-maillistaamme (uudet artikkelit mailiisi)
YHTEISTYÖSSÄ JA MUKANA
arkku net kotisivutilaa

suomen galaktinen liitto