Search

Bosnian pyramidit herättävät mielenkiintoa – Haastattelussa pyramideja tutkinut Matti Salo

Shadow Camera haastatteli Bosnian pyramideilla käynyttä ja niitä tutkinutta Matti Saloa.

Maan peitossa olevat Bosnian pyramidit löydettiin Semir Osnamanagiċin toimesta 2005. Niitä on pidetty huijauksina, ja Wikipedia väittää vieläkin, että ne olisi debunkattu, ja vielä päivittämättömänä väittää niiden olevan normaaleja muodostelmia. Kuitenkin vuosien aikana on löydetty kiistattomia todisteita siitä, että pyramidit tosiaan ovat olemassa.

Kaivauksista on löydetty usean tonnin kivilaattoja, muutamia artefakteja, riimukirjoitusta ja pyramidin läpi meneviä tunneleita. Pyramidit on rakennettu kerrostaen mm. betonista ja savesta, joka on erikoisen kovaa ja kestänyt nykypäiviin saakka. Pyramidien iäksi on hiilitutkimuksissa laskettu yli 20 000 vuotta.

Epäilyt johtuvat siitä, että yli 20 000 vuotta sitten ei nykytiedon mukaan olisi ollut mahdollista rakentaa kyseisenlaisia muodostelmia. Tuolloin on arveltu olevan vain metsästäjä-keräilijöitä.

Pyramidien olemassaolo on kuitenkin todistettu ja nykykaivauksista on löytynyt paljon mielenkiintoista informaatiota.

Bosnian Aurinkopyramidi on suurin koskaan löydetty pyramidi.

Katso Matti Salon haastattelu aiheesta alta.

Pyramidien löytäjä Semir Osnamanagiċ on luennoimassa Hengen ja Tiedon Messuilla lauantaina 14.10.

Tsekkaa myös Shadow Cameran youtubekanava täältä.

Jaa sosiaalisissa medioissa:

5 kommenttia aiheeseen: Bosnian pyramidit herättävät mielenkiintoa – Haastattelussa pyramideja tutkinut Matti Salo

Sivu 1. Yhteensä 1.1
  • grimmmm sanoo:

    Paitsi että jokainen ammattiarkeologi pitää niitä luonnonmuodostamina. Fakta on että yksikään todiste ei puolla että kyseiset muodostelmat olisivat ihmisen tekemiä.

  • Arska sanoo:

    grimmmm sanoit:

    ”Paitsi että jokainen ammattiarkeologi pitää niitä luonnonmuodostamina. Fakta on että yksikään todiste ei puolla että kyseiset muodostelmat olisivat ihmisen tekemiä.”

    Erittäin lyhyestä kommentistasi voi päätellä ja saa selvän vaikutelman että yrität siis lopulta väittää että Bosnian pyramidit on debunkattu huijattuina juttuina eli siis vain pelkkinä luonnonmuodostelmina.

    Fakta tietoa tämäkin: Luonnonmuodostelmat eivät kuitenkaan synnytä petonnilaattoja kyseisen pyramidirinteen alle itsestään? Kaivauksista on löydetty usean tonnin kivilaattoja, muutamia artefakteja, riimukirjoitusta ja pyramidin läpi meneviä tunneleita. Pyramidit on rakennettu kerrostaen mm. betonista ja savesta, joka on erikoisen kovaa ja kestänyt nykypäiviin saakka.

    Muutamista kuvagallerian kuvista näkee selvästi että petonnilaatat ovat maan alla ja jatkuvat rinteen suuntaisesti, eli pyramidin sivun suuntaisesti rinnettä ylöspäin? Katso kuvagalleria ja sen osoite on: http://bosnianpyramidit.fi/kuvagalleria

    grimmmm: Miten selität petonnilaatat?

  • Marakkmael sanoo:

    Ne ovat todistettu huiiaukseksi, ottaisit asioista selvää puolueettomista lähteistä kuten tiedeartikkeleista.

    ”The ’Bosnian pyramid complex’ is a debunked pseudoarchaeological[1] notion which has been promoted by author and businessman Semir Osmanagić. He claims that a cluster of natural hills in central Bosnia and Herzegovina are the largest human-made ancient pyramids on Earth. Osmanagić opened excavations in 2006 which have since reshaped one of the hills, making it look like a stepped pyramid.[2][3]
    Direct study of the site by geologists, archeologists and other scientists have demonstrated that the hills are natural formations known as flatirons[4] and that there are no signs of human construction involved.[5][6][7] The European Association of Archaeologists has condemned the so-called ’Bosnian pyramids’ as a ”cruel hoax”.[8] Many scholars have noted that the claims are used for serious ideological, political and economical gains in Bosnia.[9][4][10][11]”

    Lainaus oli Wikipediasta ja löydät Googlesta etsimällä kokonaiset artikkelit.

    Sellaista ei ole kuin petonilaatat, yrität varmaan tarkoittaa betonilaattoja, joita ei ole pyramideista löydetty. Olet tavattoman herkkäuskoinen ja et nähtävästi omaa kriittisen ajattelun taitoa ollenkaan.

  • Juhan81 sanoo:

    Youtubesta voi seurata mm. kanavilta: BosnianPyramids ja BosnianPyramidsTV aktiivista toimintaa alueella. Pyramidit ovat saaneet laajaa kiinnostusta ympäri maailman. Ihmiset tulevat vapaaehtoisina kaivaustyömaille ja monet tunneleissa aikaa viettäneet ihmiset ovat kokeneet paratumisia, jopa vakavista sairauksista kuten esim. Parkinson taudista. Ja näitä kertomuksia löytyy useista lähteistä. Valtio ei tue tätä hanketta, paikalla on pieni kauppa josta voi ostaa matkamuistoja, joiden tuloilla tuetaan hanketta. Useat tutkijat ympäri maailmaa Suomi mukaan luettuna ovat löytäneet pyramideista selittämättöniä ominaisuuksia esim. ainakin kaksi pyramidia lähettää avaruuteen 28000kHz radiotaajuutta, erittäin korkea negatiivisten ionien taso ilmassa pyramidien sisällä. Lisäksi kohtuullisen etäisyyden päästä löytyvät tuhansia kiloja painavat liki täydellisen pyöreät kivet ovat täysin selvittämttömiä.

    Marakkmael sanoit:
    ”Ne ovat todistettu huiiaukseksi, ottaisit asioista selvää puolueettomista lähteistä kuten tiedeartikkeleista.”
    Mielestäni tänä päivänä on naurettavaa luottaa mihinkään ”puolueettomiin” lähteisiin. Sellaisia ei olekaan. Disinformaatiota on enemmän kuin informaatiota, niin jopa Yleisradiolla, poliisilla, tiedeartikkeleissa…

    Julkaisuja Bosnian pyramideista eri lähteistä seuranneena olen saanut kuvan että jotain hyvin poikkeavaa siellä on. Ja aion jossain vaiheessa käydä paikan päällä ottamassa asiasta selvää. Sen jälkeen oma kohtaisen kokemuksen perusteella voin luoda kuvan joka on lähimpänä totuutta minulle. Tiedeartikkelit yms. ovat aina puolueellisia.

  • Arska sanoo:

    Voi olla että jotkin geologit ja ammattiarkeologi pitää niitä luonnonmuodostamina, mutta luonnonmuodostelmat eivät kuitenkaan synnytä alkujaan betonnilaattoja ja nyt yli 20 000 vuotta vanhoja betonnilaatoista murentuneita betonnilohkareita kyseisen pyramidirinteen alle itsestään? Marakkmael: Miten siis selität betonnilohkareet?

    Tämäkin näkemys kannattaisi ottaa myös huomioon, eikä vain yksinomaan korostaa tieteen näkemystä. Virallinen tiede laahaa usein todellisuuskuvassaan jäljessä ja niin tässäkin Bosnian pyramidit asiassa. Totuus halutaan usein tieteen toimesta haudata, koska tulisi kiusallisesti esiin että tuntematton korkea – kulttuuri on kyseiset Bosnian pyramidit rakentaneet. Tämä ei tietenkään käy tässä vaiheessa nykytieteelle ollenkaan, koska joutuisimme nolosti tunnustamaan että edelliset kulttuurit olivat olemassa ja meitä huomattavasti edellä jo yli 20 000 vuotta sitten.

    Tieteen epäilyt johtuvat siitä, että yli 20 000 vuotta sitten ei nykytiedon mukaan olisi ollut mahdollista rakentaa kyseisenlaisia muodostelmia. Tuolloin on arveltu olevan vain metsästäjä-keräilijöitä, tai niin uskotellaan usein yksinomaan nykytieteen toimesta, joka korostaa jatkuvasti että eivät ole ihmisen tekemiä vaan luonnon muodostamia muodostelmia.

    Nämä ovat ensimmäiset euroopasta löytyneet pyramidit ja löydetty siis vasta vuonna 2005.
    Selitys: Tuhansien vuosien ajan paikalliset ihmiset olivat pitäneet mäkiä luonnon muodostamina, koska niitä peitti metrin paksuinen maa-aines ja kasvusto. Kuvista näkee selvästi niiden kolmikulmaiset sivut, yhtäläiset kallistukset, selvät kulmat ja ilmansuuntien mukaiset suuntaukset. Luonto ei muovaa samaan paikkaan tällaisia yhtäläisiä muodostelmia ilmansuuntien mukaisesti ja voisi selvästi olettaa että ne ovat älykkään rakennustyön tulosta, eivätkä luonnonvoimien muodostamia mäkiä, niin kuin monet geologit, ammattiarkeologit väitää Wikipedian tai yksinomaan tieteen lehtikirjoitusten sivuilla.

    Marakkmael sanoit: ”Ne ovat todistettu huijaukseksi, ottaisit asioista selvää puolueettomista lähteistä kuten tiedeartikkeleista.”

    Helppo olla samaa mieltä Juhan81 kirjoituksen kanssa eli: Tiedeartikkelit yms. ovat usein aina puolueellisia lähteitä.
    Aina siis vaan tiedeartikkeleista, mutta ei mistään muualta? Kapea-alaista ja lyhytkatseista! Joten samaa voisin sanoa sinusta eli olet itse tavattoman herkkäuskoinen tieteelle ja et nähtävästi omaa kriittisen ajattelun taitoa ollenkaan, vaan tuijotat vain yhtä ainoaa tieteen näkökulmaa ja julistat sitä. Kriittiseen ajatteluun kuuluu myös monipuolisuus katsoa kiistanalaiset-asiat useammasta suunnasta, kun vain tieteen näkökulmasta.

    Tuomitseva asenne: En näe syytä kiistää Bosnian pyramidien olemassaoloa, silloin vain toistamme kirkon keskiajalla tekemän virheen. Se tuomitsi perusteettomasti Galileon tämän väittäessä, ettei maa ole maailmankaikkeuden keskus. On tärkeää ettei nykytiede omaksu samaa perusteettomasti tuomitsevaa asennetta. Muuten keskiajan pimeä salaava tuomitseva asenne pääsee taas valtaan.

    Myös Suomi Wikipedian lopuosan artikkelissa lukee ihme kyllä selvästi että: Jotkut tutkijat ovat kuitenkin vakuuttuneita, että kyseessä ovat pyramidit. Professorit Mona Fouad Aly ja Suleiman Hamed El Haweli Kairon yliopistosta, professori Aly Abd Alla Barakat Egyptin mineralogisesta tutkimuslaitoksesta sekä professori Nabil Mohamed Abdel Swelim pitävät Bosnian rakennelmia ainakin osittain ihmisten tekeminä.[5] Ryhmä vietti kaivauksilla kymmenen päivää ja kertoi sen jälkeen näkemyksensä lehdistökonferenssissa. Swelimin mukaan Bosnian auringon pyramidi on suurin koskaan löydetty pyramidi. Pyramidien rakentajista, käyttötarkoituksesta tai iästä ryhmä ei osannut sanoa mitään varmaa. Nabil Swelim on löytänyt uransa aikana useita Egyptin pyramideja.[6].

    Bosnian pyramidit nimetty seuraavasti: Aurinko, Kuu, Lohikäärme, Äiti Maa ja Rakkaus. Lisäksi alueen laaksosta on löytynyt myös tumuluskompleksi (kumpuhauta) ja valtava maanalainen labyrintti aivan niin kuin pyramideja tutkinut Matti Salo haastattelussa kertoi.

    Mielestäni nämä Bosnian pyramidit ovat myös kaikki aitoja pyramideja. Ne pitäisi vain kaivaa sieltä esiin ja samalla tulee totuus esiin. Vain totuudella on arvoa ja suurta merkitystä. Miten sitten selitellään asiaa nykytieteen kannalta ja vastustetaan kun esiin kaivetut Bosnian pyramidit olisivatkin jo kaikkien nähtävillä? Varmaankin mahdotonta ja siksi asiaa vastustetaan nykytieteessä kaikin mahdollisin keinoin estäen kaivamasta pyramidit ja totuus esiin yksinomaan edellä kerrotuista kiistanalaisista poliittisista syistä johtuen. Siinä olisi todistetta riittävästi myös epäileville geologeille ja ammattiarkeologeille…

Sivu 1. Yhteensä 1.1

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *