ME NA3MM3 S1NUT! NA3TKO SINA M31DAT???

Tietoa

ParanormaaliBlogi.net on Suomen seuratuin rajatiedon media. Olemme uutisoineet paranormaaleista ja muista oudoista ilmiöistä vuodesta 2007 lähtien.

Korostettu kommentti

Arska:

Kolumbiassa Medellin kaupungissa näköjään paljon tunnistamattomia objekti havaintoja, video ja kuvatallenteilla on useita silminnäkijöitä. Mielestäni nuo kiekkomaiset lentävä lautanen kuva ja videotallenteet ovat aika vakuuttavia todisteita siitä että emme ole todellakaan yksin.

Lentäjä pilotin kuvaama video pallomaisesta objektista pilvien yläpuolella on myös hyvä todiste vieraan älyn ohjauksessa olevasta kohteesta lähellä lentokonetta. Etelä-Amerikassa yleisesti on kaiketi jonkinlainen UFO – aalto menossa parasta aikaa. Mielenkiintoisia videoita nuo kaikki ja joissakin on mahdollisuus muuttaa selostuksen teksti Suomi kielelle.

Kommentoitu artikkeliin: Massahavaintoja Kolumbiassa

Tulossa

kokemukset

Sivu 4. Yhteensä 9.123456789

Joulukalenteri 2008 – Luukku 24

Luukku 24 PB-toivottaa-hyvaa-joulua

Tämä viimeinen luukku onkin hieman erilainen, kuin aikaisemmat. 🙂

Tähän alkuun haluan julkaista yhden jouluisan kokemuksen kevennykseksi.

Allu kirjoitti:

TonttuOlimme kaverini kanssa joulukuussa mökillä kahdestaan ja oli pimeää. Päätimme mennä ulos pyörimään lumessa, kunnes kuulimme nurkalta rahinaa ja kopinaa. Menimme katsomaan, mikä tai kuka siellä oli, mutta emme nähneet mitään. Käännyimme ja menimme takaisin, ja kuulimme sen taas. Päätimme mennä sisälle, sillä meitä alkoi hiukan pelottamaan. Kun olimme päässeet sisälle, menin lämmittämään hiukan kaakaota molemmille. Silloin kuulin puhetta ikkunan alta, joka kuului suunnilleen: ”mitä ne täällä tekevät, minun mökkini pilaavat, minä näytän heille, mökkini pilaajille”. Katsoin tietenkin ulos, mutta en nähnyt mitään. Kaverini kysyi minulta, että mikä oli hätänä. Kun vastasin, että kuulin puhetta mutta en nähnyt ketään, kaverini valahti kalpeaksi. Kun kysyin häneltä, että mikä häntä vaivasi, hän vain sönkötti ”t-t-tonttu”. Minä en tietenkään ymmärtänyt mitä hän tarkoitti, ja sitten kuulin oven narinaa selkäni takaa. Käännyin hitaasti katsomaan ja huomasin ikkunasta, että ulkovaraston ovi oli auennut. Olin varma, että olin laittanut sen lukkoon. Seuraavana päivänä menimme katsomaan nurkalta, näkyisikö siellä eläimen jälkiä. Ei näkynyt eläimen jälkiä, mutta näimme pienet jalanjäljet, pituudeltaan n. 5 cm ja sama homma ulkovaraston ovella. Kun taas ilta tuli, se alkoi uudestaan enkä saanut unta.
————–_____________________

Meillä on myös kunnia ilmoittaa, että tästä lähtien nimimerkki Gamma toimii Paranormaali Blogin virallisena tutkijana. Hän pyrkii mahdollisuuksien mukaan pureutumaan blogille lähetettyihin kokemuksiin ennen niiden julkaisemista – kaikki lähetetyt tiedot pysyvät luonnollisesti luottamuksellisina. Ohessa viisi Gamman tietoon tullutta erikoista tapausta alan ilmiöiden eri osa-alueilta, jotka julkaistaan nyt tässä Paranormaali Blogin viimeisen luukkun yhteydessä. Tapaukset on tutkittu viime kesän aikana ja selostukset niistä julkaistaan nyt ensimmäistä kertaa.

Voodoon kirous

VoodooRistijärvellä asuva Olli Niemelä (nimi muutettu) muistaa hyvin erään päivän noin kymmenen vuotta sitten. Mies lähti kavereineen ravintolareissulle Paltamoon ja lyöttäytyi paikalle sattuneeseen tummaihoisten henkilöiden porukkaan. Illan kuluessa heille tuli kuitenkin kiistaa säännöistä pelatessaan biljardia. Riitely paisui lopulta niin, että nämä kaverit kävivät käsiksi miehen partaan ja uhkasivat tehdä hänestä voodoonuken. Suomea murtaen puhuneet miehet uhosivat, että Niemelä saisi nyt kokea omakohtaisesti miltä tuntuu tukehtua.

Olli Niemelä kertoo, että häntä lähinnä huvittivat miesten uhkailut ja niinpä hän kirosikin ääneen, jotta oli ylipäätään heidän seuraansa osunut. Vastapuolta hänen asenteensa ei kuitenkaan miellyttänyt – miehen olisi heidän mukaansa kannattanut varoa sanomisiaan. Vielä ennen lähtöään ravintolasta, mies sai kuulla joutuvansa kärsimään vielä samana yönä kun he kolmen maissa kirouksen langettaisivat. Tiesipä tarjoilijakin kertoa, ettei kenelläkään ole tästä porukasta hyviä kokemuksia.

Palattuaan aamuyöstä Ristijärvelle, häntä ei enää koko välikohtaus juurikaan painanut. Mies oli pitänyt kirouksia pelkkänä huuhaana, eikä antanut uhkausten häiritä itseään, mutta niinpä hän vain varttia yli kolmen hän tunsi kuinka ”happi kertakaikkiaan loppui”, eikä siinä tuntunut auttavan siinä tilanteessa mikään. Kestettyään päiväkausia hengenahdistusta ja räkimistä, mies lähti lopulta hakemaan apua lääkäriltä. Tutkittuaan potilaansa, hän ei kuitenkaan löytänyt keuhkoista mitään vikaa, eikä osannut sanoa mistä hengenahdistus voisi johtua, vaikka mies siinä yski ja räki kuin kuolemankielissä olisi ollut. Lääkärin määräämästä avustakin oli vain vähän lievitystä oireisiin.

Vaikka hengenahdistusta oli jatkunut sitkeästi jo kaksi viikkoa, hän päätti lähteä kaverinsa seuraksi Paltamoon. Siellä he törmäsivät jälleen samaan porukkaan, joka oli uhkaillut kirouksen langettamisella. Kyseiset kaverit istuivat pian samaan pöytään kertoakseen, että eiköhän mies ole jo kärsinyt tarpeeksi ja hän pääsisi kirouksesta kahden tunnin kuluttua. Paluumatkalla miestä alkoi jo naurattamaan koko juttu – kuitenkin pari tuntia baarissa tapahtuneen ilmoituksen jälkeen oireet lakkasivat ”kertalaakista” niin kuin olivat alkaneetkin.

-En tiedä mihin uskoa, vai oliko tuo kuitenkin vain helkatin paha sattuma, toteaa Olli. Hän ei pidä itseään alttiina suggestiovaikutuksille ja on vieläkin sitä mieltä että todellisen selityksen täytyy löytyä jostain muualta kuin voodoon piiristä, vaikka tapaus kovasti häntä mietityttääkin.

Vaihtaen vilkkaasti puheenaihetta tästä ikävästä välikohtauksesta, Olli Niemelä kertoo myös toisesta erikoisesta tapahtumasta, joka sattui kevättalvella 2003 Ristijärvellä. Eräänä aamuna hänen kaverinsa Simppa tuli kertomaan hänelle oudosta kuviosta, joka oli kuulemma ilmestynyt yhden yön aikana talonsa vieressä olevalle suopeltoalueelle. Leveydeltään satojen metrien kokoiselle miltei puuttomalle aukiolle oli lumeen tullut ristiin rastiin kulkevia omituisia kapeita jälkiä, ikäänkuin sirkuspyörän synnyttämiä. Ne muodostivat pitkiä suoria viivoja, jotka tekivät kuitenkin aika ajoin suorakulmaisia jyrkkiä suunnanmuutoksia ja näitä riitti koko aukion laajuudelta metsänlaitaan asti. Minkäänlaisia jalanjälkiä tai muita merkkejä kuvion aiheuttajasta ei löytynyt, Ollin mukaan jäljet eivät olleet painuneet aivan maahan asti ja ne olivat jäätyneet pohjastaan ikäänkuin voimakas lämpö olisi sitä osaksi sulattanut.

Voodoosta puhuttaessa on syytä painottaa, että alkuperäisessä muodossaan tämä afrikkalaislähtöinen luonnonuskonto ei ole sisältänyt zombeja tai voodoonukkeja. Kirousten langettaminen ei ollut todellakaan keskeinen osa uskontoa ennen kuin elokuvateollisuus antoi oman värinsä asiaan. Suggestiolle alttiit ihmiset saattavat kokea kirouksen niin että alkavat käyttäytyäkin sen edellyttämällä tavalla tai aiheuttavat itselleen jopa psykosomaattisia oireita. Useimmiten voodoota koskevissa väitteissä on kyse kuitenkin vain vahvistamattomista tarinoista, eikä voodooseen nykymuodossaankaan edes elokuvateollisuuden vaikutuksesta liity juuri zombeja tai fetissejä, paitsi viihteenä. On kuitenkin todettu joitakin todellisia tapauksia, joissa ihmisiä on väitetysti muutettu zombeiksi tarjoamalla heille mm. datura stramoniumin lehdistä ja pallokalan myrkystä sekoitettua uutetta, joka hidastaa elintoiminnot vain murto-osaan normaalista. Enimmäkseen voodoon pimeää puolta ovatkin luultavasti toimintaansa omaksuneet rikolliset ja mielenterveysongelmaiset.

Voodoouskonnosta voit lukea lisää mm. Sinikka Tarvaisen teoksesta ”Voodoo – afrikkalainen menestystarina”. Jos olet mielestäsi joutunut kirouksen uhriksi tai sinulla on tietoa kirouksista, ota yhteys Paranormaali Blogiin. Kerro myös haluatko, että kertomuksesi julkaistaan ja/tai välitetään aiheeseen erikoistuneelle tutkijalle.

Jättiläismäinen ufo Haapajärvellä

UFOEletään kevättalvea 1968 Haapajärvellä. Eräässä maalaistalossa valmistaudutaan yöpuulle kun äkkiä melkoinen paineaalto keittiön hornista heittää irtotavaraa lattialle. Paikalla olleet Reija Hautala (nimi muutettu) ja hänen poikansa Timo (nimi muutettu) näkevät ulkona valtavan, halkaisijaltaan arviolta lähes kilometrin luokkaa olleen kiekkomaisen kohteen, joka peittää näkymän heidän kotiaan ympäröivän peltoaukean – nykyisen patoaltaan – alueelta. Havaitsijat hätääntyvät luullen maailmanlopun koittaneen eivätkä uskalla katsoa hetkeen ulos, ennen kuin havaitsevat ufon kadonneen yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin. He painuvat lopulta nukkumaan, vaikka uni jääkin katkonaiseksi.

Seuraavana aamuna havaitsijoille selviää, että mitä ilmeisimmin edellisen illan tapaukseen liittyen lumet ovat sulaneet erittäin laajalta alueelta heidän kotinsa ympäristöstä. Tämän jälkeen he toteavat myös heidän talonsa katon käytännössä tyhjentyneen lumesta. Hämmennyksen ja järkytyksen sekaisin tuntein Timo kertoo tapauksesta myös koulussa, jolloin ilmenee että myös toistakymmentä hänen koulukaveriaan on havainnut saman ilmiön. Tapaus jättää silminnäkijöihin lähtemättömän muiston, vaikka jääkin pian keskusteluissa normaalin arkielämän varjoon.

Syytä tällaisen ufotapauksen painumiselle ikäänkuin unohduksiin voi etsiä siitä, ettei tieto tapahtumasta koskaan löytänyt tietään julkisuuteen. Havaintopaikka oli melko harvaan asuttua eikä kukaan asukkaista epäilemättä kaivannut tiedotusvälineitä sekoittamaan kylän normaalia elämää, maineen menettämisen pelosta puhumattakaan. Tämä on melko tyypillinen tarina sellaisten ufotapausten taustalla, joista raportoidaan ehkä vasta vuosikymmeniä tapahtuneen jälkeen – ja samalla tämä on tekijä, joka myös vaikeuttaa tutkimusten tekemistä. Muistilla on nimittäin tapana vääristyä mitä enemmän aikaa kuluu. Siksi olisikin erittäin suotavaa, että ihmiset kirjaisivat merkittävät havaintonsa ylös mieluiten vielä samana päivänä, sillä jo yksi nukuttu yökin saattaa hämärtää ja sekoittaa muistikuvia. Yleisesti ottaen ehkä keskimäärin vain 5% havainnosta tulee ufotutkijoiden tietoon.

Aina vähäisessä ilmoitusprosentissa ei ole kyse vain leimautumisen pelosta vaan myös tietämättömyydestä. Ei ole mitenkään harvinaista, että havainnot tulevat tietoon vasta sopivan välikäiden kautta tai havaitsijan tutustuttua sattumalta alanharrastajaan tai saatua jostain ufotutkijoiden yhteystietoja. Esimerkiksi tässä nimenomaisessa tapauksessa kävi niin, että tehdessäni paranormaalia koskevaa kyselytutkimusta satuin tutustumaan Timo Hautalan ystävään. Olin liftaamassa Nivalaan johtavan tien varrella kun hän poimi minut kyytiin ollessaan palaamassa Kannuksesta, jossa hän osallistui uutta fysiikkaa kuten vapaata energiaa ja ufoteknologiaa tutkivan ryhmän kokoukseen. Niinpä keskustelu kääntyi pian hänen aloitteestaan ufoihin ja loppu onkin sitten niin sanotusti historiaa. Tällaisia outoja yhteensattumia eli synkronisiteettia näyttää määrätyille henkilöille tapahtuvan yhtenään.

Haapajärven alueelta on kerätty lähinnä kummitusjuttuja sisältävä antologia ”Kettisiä ja muita kummajaisia” kirjoittajayhdistys Inspiksen toimesta, jossa on hyödynnetty mm. professori Juha Pentikäisen nuorena opiskelijana keräämää aineistoa. Jos sinulla on omakohtaisia ufokokemuksia tai asiaan liittyvää tietoa, kannattaa ilmoittaa tästä Suomen ufotutkijoille (040-5170553). Mahdollisia fysikaalisia todisteita sisältäviin tapauksiin löytyy myös erityinen asiantuntijaryhmä nimeltään ”Tiede ja ufot”, heihin saa yhteyden Ufo-Finlandin välityksellä. Synkronisiteeteista ja vastaavista oudoista kokemuksista voit puolestaan ilmoittaa vaikkapa Paranormaalin tieteelliselle tutkijaverkostolle, ParaNetille.

Muistoja edellisestä elämästä?

ElamatKirjoittaja tekee parhaillaan kyselytutkimusta selittämättömistä asioista, mihin liittyy runsaasti kiertomatkailua ympäri Suomea tarjoten erinomaiset edellytykset selvitellä myöskin mielenkiintoisia paranormaaleja tapauksia. Kuluvan vuoden kesällä oli vuorossa lukuisten muiden paikkakuntien joukossa Hirvensalmi, jossa haastattelin vajaata kymmentä henkilöä. Eräs heistä oli Taru Virtanen (nimi muutettu), joka muistelee merkillistä tapausta parinkymmenen vuoden takaa:

Tämä tapahtui silloin kun mun lapset oli pieniä. Olimme tyttäreni ja mun kaverin pienen lapsen kanssa kylässä mieheni vanhan isoäidin luona. Kaverin likka ei ollut ikinä siellä aiemmin käynyt, eikä tiennyt paikasta mitään. Ensimmäistä kertaa käytiin siellä.

Yht’äkkiä se tyttö sano, että missä se sienituoli on. Se mummo, jonka luona olimme kylässä, kertoi että tuollahan se on vintillä. Ja se likka kipas sinne vintille, ihan kuin se olisi aina asunut siellä talossa. Sieltä se sitten tuli kohta sen sienituolinsa kanssa alas ja istui siihen. Ja sit se yhtäkkiä, pyörien siinä sienituolilla, kysyi että missä se sireeni on tosta keittiön ikkunan alta. Mulla vieläkin nousee karvat pystyyn, me kaikki oltiin ihan äimänä että miten se nyt silleen. Ja siinä oli ollut 30 vuotta aiemmin sireenipensas siinä keittiön ikkunan alla.

Jos tuo ei tullut edellisestä elämästä, olisiko se tyttö sitten jotenkin nähnyt (enne)unta siitä paikasta, kysyy Virtanen kertomuksensa päätteeksi. Paikalla oli haastattelutilanteessa myös hänen helsinkiläinen tuttavansa, jolle hän oli sattunut juuri edellisenä päivänä tapauksesta mainitsemaan. Kun kyselytutkimuksessa tuli vastaan jälleensyntymistä käsittelevä kohta, tuttava olikin ensimmäisenä reagoimassa muistellen edellisen päivän keskustelua. Tämän johdosta Taru alkoi spontaanisti kuvailemaan tapausta, kompastelematta tai puhumatta kertaakaan ristiin syntyneessä pienoisessa kuulustelutilanteessa, vaikka hän oli selvästi humalassa ja pari puhelinsoittoakin keskeytti haastattelutilanteen.

Lapsilla ilmenevät jälleensyntymämuistot ovat melko harvinaisia. Mikäli tiedät vastaavia tapauksia, ota yhteys Suomen reinkarnaatiotutkimukseen. Kontaktin ryhmään saat Suomen parapsykologisen tutkimusseuran (09-488497, 050-9255877) kautta, josta halukkaat voivat myös tiedustella mahdollisuuksista tarjota taloudellista tukea edellä mainitulle valtakunnalliselle paranormaalin kyselytutkimukselle.

Toraslammen aavemaiset ilmiöt

AaveJos matkasi käy ufoistaan tunnetun Syötteen seudulle ja olet kiinnostunut erämatkailusta, saatat päätyä Toraslammen autiotuvalle. Ennen kuin lyöt matkasuunnitelmasi lukkoon, sinun on kuitenkin syytä tietää muutama asia tästä eräkämpästä. Useat paikalla yöpyneet ovat nimittäin kertoneet tai ainakin vieraskirjaan kirjanneet oudoista kokemuksistaan. Eikä kyse ole mistä tahansa tapahtumista vaan paikkaa voidaan syystäkin pitää ehkä eräänä maamme aavemaisimmista, jossa jopa erittäin skeptiset henkilöt ovat joutuneet todistamaan näitä toistuvia ilmiöitä.

Silminnäkijöiden kertomuksissa vilahtelevat mm. itsestään liikkuvat esineet, tyhjästä kuuluvat äänet, erilaiset valoilmiöt, ihmeparanemiset, paikalliset maanjäristykset, oudot reiät maassa, erikoiset eläimet, ruumiista irtautumiset, ufoabduktiot ja eräänlaiset valaistumiskokemukset. Toraslammella on myös saatu valokuva merkillisestä kiekkomaisesta kohteesta. Monipuolisuudessaan tämä paikka onkin ehkä lähin suomalainen vertailukohta Utahissa sijaitsevaan Skinwalker-farmiin, jonka osti eräs hotellimiljonääri kuultuaan alueella esiintyvistä moninaisista ilmiöistä ja palkkasi poikkitieteellisen tutkijaryhmän selvittämään tapahtumien paikkansapitävyyttä.

Alun perin paikalla on asunut Soppelaiseksi kutsuttu metsästäjä, oikealta nimeltään ilmeisesti Juho Särkelä (7.12.1818-20.7.1878), joka rakensi Priitta-vaimonsa kanssa erämökin asunnokseen Toraslammen taakse, edelleenkin asumattomalle seudulle. Myöhemmin (mahdollisesti kesällä 1862) puolison kerrotaan yksinkertaisesti hävinneen maisemista, eikä aikaakaan kun huhut ja epäilykset alkoivat levitä kyläläisten keskuudessa, koska Toraslammella vierailleet eivät saaneet oikein kunnon vastausta arvoitukselliseen katoamiseen. Erään tarinan mukaan vaimo olisi kuollut matkalla Metsälän kylään, lapsenpäästäjän luokse. Toinen tarina puolestaan väittää, että mies olisi hukuttanut vaimonsa läheiseen Varpulampeen.

Soppelainen otti myöhemmin itselleen nuoremman vaimon ja ennen pitkää hänen erämökkinsä jäi tyhjilleen, ehkäpä paikka alkoi olla liian aavemainen tai sitten vain elämäntapa kävi rasittavaksi vanhoilla päivillä. Kylillä alkoi tämän jälkeen levitä kumma tieto, jonka mukaan muuan eräkävijä oli mökissä yöpyessään nähnyt haamun nousevan lammesta, joka oli Priitaksi esittäytynyt ja kertonut, kuinka Soppelainen oli surmannut vaimonsa lyömällä tätä melalla päähän ja työntämällä veneestä. Aavemaisen maineen levittyä enää vain harvat kairankulkijat uskaltautuivat mökissä yötään viettää. Silti alueelta riittää monenlaisia hurjia tarinoita rohkeista yöpyjistä ja heidän kohtaamistaan ilmiöistä. Monet ovat yön selkään joutuneet lähtemään kun eivät ole hermot enää kestäneet, tuvan vieraskirja on väitetysti tänäkin päivänä täynnä tällaisia tapauksia.

Luonnollisestikin varhaisimmat kohtaamiset ovat jo jääneet osaksi alueen perinnehistoriaa ilman kunnollisia tarkistuksia, mutta nykypäivää lähestyessämme lisääntyvät myös mahdollisuutemme saada ensi käden tietoja paikalla kohdatuista ilmiöistä. Soppelaisen asuttamasta talosta ei ole enää kuin rauniot jäljellä, mutta 1970-luvulla parinsadan metrin päässä sijainnut, kovasti rapistunut saunamökki kunnostettiin metsähallituksen toimesta vaeltajien yötuvaksi. Tämän kirjoittaja on henkilökohtaisesti haastatellut useita tuossa autiotuvassa yöpyneitä henkilöitä ja erikoiset kokemukset ovat heidän keskuudessaan osoittautuneet enemmän säännöksi kuin poikkeukseksi.

Muuan Soppelaisen sukulaismies kertoo erään tapauksen: Oltiin vaimon kanssa Toraslammen kämpällä ja meillä oli lisäksi mukana tämmöinen musta koira mukana, Ressu nimeltään. Se nukkui siinä laverin reunalla meitin jalkopäässä ja siellä oli silloin monta muutakin ihmistä. Nukuin siinä kun yhtäkkiä Ressu nosti päätään, jolloin minäkin havahduin ja kuulin kun siellä narahti ensin se ulko-ovi, se aukastiin siinä ihan selvästi.. sitten lattia narahti ja se painui se lankku. En minä sitä ensin nähnyt, mutta näin sitten kun se tuli siihen kohdalle. Ja koira nousi istumaan ja vahtasi sinne kun se oli vielä vähän ärhäkämpi vielä mitä tämä näin. Se katso näin tälleen, katto ja kuunteli sitä.. Sitten aukesi sisäovi ja astuttiin siihen lattialle, niin sen mää huomasin kun se lattialankku näin painui. Silloin koira hyökkäsi siihen ovelle ja näytti niinku se olis jotain nähnyt.. Kettään en itse nähnyt, mutta koira nosti hirviän mellakan. Ja ku koira hyökkäs siihen, mää karjasin isolla äänellä, niin se lattialankku näin nousi ja ulko-ovi kävi, mutta sisäovi jäi raolleen.

Hänen vaimonsa täydensi vielä miestään kertomalla, että hän oli kuullut vedenhakureissulla samana päivänä ikäänkuin vene olisi tullut rantaan, vaikkei mitään näkynyt. Mies on myös tunnettu harrastelijageologi ja hän on vaellellut runsaasti kotikonnuillaan Pudasjärvellä. Hän osaakin kertoa paljon alueella esiintyvistä kaasupurkauksista, jotka aiheuttavat Toraslammen ympäristössä havaittuja kiilamaisia valoilmiöitä ja näyttelevät ehkäpä roolia myös paikallisissa maanjäristyksissä, mitkä saattavat olla hyvinkin tuntuvia. Tällainen geologinen epävakaisuus sekä sähköisyytenä purkautuvat jännitystilat on monissa piireissä liitetty myös selittämättömiä valoilmiöitä ja jopa kummittelua koskeviin teorioihin.

Riitta Kannisto (nimi muutettu) selostaa yöpymistään Toraslammella: Meitä oli silloin isompi porukka siellä. En muista enää keitä kaikkia siinä oli… Meillä ei oikeastaan ollut mitään odotuksia, sinne oli vaan kiva mennä ja kattoo paikkaa. Siihen liittyy niin paljon juttuja mitä ihmiset on näkeneet ja kokeneet, mutta en osannut ees oottaa että mitään tapahtuis. Siinä sitten istuskeltiin iltaa.. mulla on aina ollut hirveä pimeän pelko, mää en yksin pimeällä halua mihinkään lähteä.. ja ilta alkoi hämärtään siinä. Mutta ei minulla sitten mikään pelko siinä oikeastaan hiipinyt sitten mieleen ja jostain syystä mulla oli sellainen tunne, että mun on pakko nyt lähtee tuonna metsään käveleen.

Siinä on sellainen vaara siinä melkein vieressä.. ja en saanut oikein kavereita, kukaan ei innostunut siitä lähteä sitten kävelemään – joku kyllä tuli sitten myöhemmin perässä. Mä menin sitten yksinäni, mua ei pelottanut ollenkaan ja mä oon aina pelänny ihan hirviästi kaikkea pimeää. Mulla oli vaan sellainen tunne, että mun täytyy nyt kävellä sinne vaaran laelle. Sinne päästyäni laitoin maata ja musta tuntu niinku sellainen vihreä valo olisi läpäissyt mut.. oli hirvittävän hyvä olo ja sitten mua tulikin joku huuteleen siihen. Hänen kanssaan jäätiin siihen juttelemaan kaikenlaista ja mä sanoin, että nyt olen voittanut pimeän pelkoni..

Sitten palattiin takaisin sinne (Toraslammelle) ja ihmiset alkoi mennä nukkumaan. Me jäätiin Anjan kanssa kahdestaan siihen leiritulille ja sitten alkoi kuulumaan hevosen kavion kopsetta sieltä järven rannalta, mä en ollut kuullut vielä niitä paikallisia juttuja ollenkaan, mutta se kävi mielessä, että voiko tuo ääni olla.. niinku siellä olisi hevonen laukannut järven rantaa. Ja sitten, mikä oli kaikkein ihmeellisintä, kun se lampi oli siinä.. no, me oltiin aika lähellä sitä lammen rantaa, ja oli aivan tyyntä, ei tuulen värettä käynyt, niin yhtäkkiä alkoi kuulumaan ikäänkuin aallot löisivät siihen mökin seinään. Ja se oli käsittämätöntä, siinä puhuttiinkin että miten tää on mahdollista, mistä ne aallot tulee, eikä mitään, ei tuulenvärettäkään käynyt.

Sitten se oli erikoista, mitä yöllä tapahtui.. mä nukuin jalat oveen päin, siinä oli ensin jonkinlainen porstua ja sitten se huone missä me nukuttiin, ja siinä oli sellaisia makuulavereita missä me oltiin.. ja mulla oli siis jalat sinne porstuan ovelle päin. Jossain vaiheessa yötä mä sitten heräsin, että tulin tietoiseksi jostakin pisteestä siellä lammen takana ja tietoisuus ikäänkuin keskittyi sinne pisteeseen. Ja mulle tuli ikäänkuin sellainen kysymys, että haluanko mä ottaa selvää tästä energiasta ja ajattelin mielessäni että haluan, jos se on hyvästä. Ja samassa se piste liikkui sieltä järven takaa suoraan mun jalkapohjien taakse, ja sitten vielä ikäänkuin varmistettiin, että haluanko ottaa tämän energian vastaan ja sanoin että kyllä edelleenkin, jos se on hyvästä. Ja sitten se vain niinkuin siirtyi minuun, enkä osaa sanoa mitä oikeastaan tapahtui, mulla niinkuin tajunta laajeni. Loppuyö olikin sitten jotain aivan käsittämätöntä, kaikki nukkui niin rauhallisesti kun yhtäkkiä ovet lensivät auki… koirakin alkoi uliseen ja rymys sitten siellä sänkyjen alla. Ja noita energioita pyöri sitten ympärilläni vielä kun palasin Ouluunkin.

Anja-Liisa Hietalampi (nimi muutettu) puolestaan kertoo: Meillä oli vihjettä siitä Toraslammesta ja.. se oli syyskuuta (1993) vasta kun juteltiin, että lähdettäisiin. Saatiin kolmaskin henkilö mukaan, joka on tämmöinen metsämies. Opas ei tullut kun oli joutunut porokolariin, mutta me sitten huonoilla neuvoilla ja vanhalla kartalla kuitenkin selvittiin sinne Toraslammelle. Ja siinä satelikin sitten, joten se kolmas henkilö ei lähtenyt sinne vaaran rinteeseen, kun mua kiinnosti, että minkälaisia kiviä siellä näkyy. No niitä sitten lähdettiin hamuamaan ja komensin tuon kaverinkin matkaan.

Oltiin siellä vähän aikaan oltu niin rupesi tämä kolmas henkilö huutelemmaan ja me siinä ihmeissään, että mitä se nyt siellä huutaa kun se aiko sitä tupaa pitää lämpimänä. No, me aateltiin sitten, että sinne on tullut lisää porukkaa ja sitä se siellä huutelee, että lähetäänpä kattoon sovitaanko me kaikki sinne. Huuto kuului kun me tultiin siihen mökin pihhaan ja ihmeteltiin, missä ihmeessä se mies huutaa. Ja sitten selvisi, että se oli noussu tämmöseen mäntyyn, siinä ei ollut edes kunnolla oksia alhaalla ja siellä latvassa keikkui. Me siinä ihmeteltiin, että mitä oli tapahtunut.. siinä vaiheessa jo arvasin, että mökissä on sattunut jotakin, ei turhaan se mies puuhun mene.

No, hän siinä sitten selitteli, että hän siinä vain huuteli jottette joudu eksyksiin.. sain kuitenkin lopulta puristettua, että siellä mökissä tapahtui jotain. Kysyin, että mitä se oli ja se sanoi, että et usko kuitenkaan jos hän kertoo. No, hän kuitenkin sitten alkaa kertomaan, että kun hän siinä huoneen kulmassa istuu niin yhtäkkiä alkaa joka puolelta katsomaan silmiä ja kaikki silmät katsoo häntä. Että tää on joku pirun mökki, eihän täällä voi olla ja hänen oli pakko tulla ulos.

No, siinä ne pojat sitten jahkaili ja mä menin rantaan niitä kiviä pesemään. Siinä peseskelin niin alkoi kuulumaan soutamisen ääntä ja ne tuntui lähestyvän. Nousen tietenkin pystyyn katteleen, että kun eihän täällä venettä ollut, mutta jostakinhan se tullee. Soutaja souti lähemmäs ja lähemmäs, mutta mitään ei näkynyt. Ja sitten se vene rantautu, kuului kuinka se vene osui rantaan ja kuulin kuinka se laittoi ne puuairot sinne pohjalle ja otti semmoisia puisia astioita.. mä tiedän ne puiset äänet, koska olen sen aikakauden ihmisiä, että olen kuullut niitä. Ja sittenpä se astui maihin ja minä tunsin kuinka olen niinkuin polulla tämän kulkijan edessä. Siirryn taaksepäin ja ne askelet meni siitä sivusta ja kuulin, kuinka ne menivät sinne mökille päin. Kyllä mä siinä sitten sitä ihmettelin.. oikeastaan hyväntuntuinen ilmapiiri jäi siitä. En nähnyt mitään, mutta kuulin vain.

Seuraava yö oli sitten vilkasta kun poikia pelotti valtavasti ja puolenyön maissa kun oltiin mukamas nukkumaan asettauduttu niin tämä kolmas henkilö pomppaa ylös ja kiroo, että hän ei nuku enää pätkääkään tässä mökissä. No minä sitä kyselemmään, että mitä siinä, tuliko joku vai menikö joku, vai mitä. ”En kerro mittään” sano ja ”en nuku varmasti” ja mä siinä lohduttelin, että kyllä sää nukut, ettei täällä mitään kummia, ja minun puolelle ne tulee ensin jos jotakin on. Se ei kertonut mitä hänelle siinä tapahtui.. siinä meni sen aikaa että juuri unen päästä kiinni sai kun tää minun puolisko tärisi niin kokonaan, kuin haavanlehti niin valtava tärinä. Hän siinä kysyi, että kuolenko minä nyt.. minä varmasti kuolen, tämä on semmoista ja sanoi, että hänen päälleen tuli semmoinen, jos näin kuvaavasti sanoisi, niinkuin tuolta katolta lähtee lumi vyörymään ja hän jäi semmoisen alle, että semmoinen tuntu hänelle tuli siinä. Minä siihen, että olet niin paljon vain pelännyt ja jännittänyt, joten se jännitys nyt purkautui siinä. Ei me sitten sitä sen kummemmin pohdittu, että yritetään nyt vähän nukkuakin.

Siinä sitten hetken aikaa meni ja mulla tapahtui se ruumiista irtautuminen, että mä sitten koin sen saman.. se tuli ikäänkuin mun vuoro. Se oli semmoinen valtava energiapakkaus ja mä itsekin ihan varisin niin sanotusti, ja sitten sanoin pojille, että nyt mä tiedän mitä ootte kokenut. Että me ollaan kaikki koettu se sama asia, me saatiin oikein kunnon energiapaukut. Ja aamulla siinä kun sitten heräiltiin, mulle tuli tuommoinen etiäinen ja sanoin muille, että tuosta ovesta tulee kohta mies.. ja niinpä siitä sitten astuikin sisälle semmoinen mies, joka kyseli onko hänen koiraansa näkynyt.

Anja-Liisa on käynyt tämän jälkeen Toraslammella useampaan otteeseen vaihtelevien kokoonpanojen kanssa ja jokaisella kerralla on ollut enemmän tai vähemmän vilkasta näiden ilmiöiden suhteen. Eräällä kerralla he olivat isolla porukalla liikenteessä ja mukana oli myös hänen vanhin poikansa, joka ei juurikaan kummituksiin uskonut. Siirryttyään jo sisätiloihin tätä poikaa lukuunottamatta, ulkoa alkoi kantautumaan suurikokoisten eläinten liikkumista ja petolintujen siipien havinaa muistuttavia ääniä – hyvin monenlaisia voimakkaita luonnonääniä ja raskaita askelia kuului mökin ympäriltä. Hetken kuluttua poika tuli sisälle ja kertoi järkyttyneenä, että hänen ulkonuotiolla istuessaan jostain oli äkkiä tullut kirkas valopallo, joka alkoi pyörimään hänen ympärillään, mikä kävi tuskalliseksi varsinkin silmille. Välittömästi tämän tapahtuman jälkeen poika huomasi, että hänen likinäköisyytensä on parantunut, minkä paikalla ollut terveydenhoitajakin saattoi vahvistaa – tämä olisi vieläpä lähettänyt pojan silmälääkärille, mutta poika suhtautui ehdotukseen varsin nuivasti ja pelkäsi saavansa hullun leiman. Tilaa kesti parisen viikkoa ennen kuin näkökyky alkoi pojan mukaan palata entiselle tasolleen.

Syötteen seudun ilmiöistä voit lukea enemmän Soini Laxin kirjasta ”Pudasjärven ufot” ja Teo Sorrin teoksesta ”Tarinoiden Syöte”. Jos asunnossasi esiintyy säännöllisesti kummittelua tai tiedät tällaisia paikkoja kuten autiotaloja ja eräkämppiä, ota yhteys DI Olavi Kiviniemeen (050-4483432). Olavi on alan huomattavampia tutkijoita Suomessa ja tuntee myös hyvin väylät häiritsevistä ilmiöistä eroon pääsemiseksi.

Näkijänä Suomessa

Telepaattinen meedio-näkijäSuomessa toimii useita spiritualistisia seuroja, valtaosa nykyisin henkisen kehityksen yhdistysten nimellä. Näiden seurojen piirissä ja osin ulkopuolellakin toimii kuitenkin aktiivisia meedioita ilmeisesti vain kourallinen. Suomi ei olekaan näissä asioissa mikään erityisen suuri edelläkävijä, eikä maastamme tunneta oikeastaan yhtään kansainvälisesti merkittävää meediota. Tähän mittaluokkaan olisi ehkä mahtunut äskettäin edesmennyt Svea Richnau. Kirjoittaja on tutkinut ja haastatellut toistakymmentä suomalaista näkijää, mutta Richnaun kohdalla tätä mahdollisuutta ei tarjoutunut, sillä hän lopetti aktiivisen toimintansa jo vuonna 2002.

Suomessa mediaalisuuden suhteen erottautuu erityisesti saamelaisuudesta ja tietäjistään tunnettu Lappi, näin ainakin ihmisten mielikuvissa. Levillä viime kesänä käydessään kirjoittaja tapasi Lapin ehkä tunnetuimman näkijän Iris Palosaaren. Iris työskenteli 34 vuotta kätilönä Kittilän seudulla ja hyödynsi myös työssään luontaisia parantajan kykyjään sekä henkioppaana toiminutta lääkäriä. Mediaaliset kykynsä hän löysi jo nuorena, toisen maailmansodan aikana. Myös hänen tyttärensä Päivikki Palosaari on tunnettu mediaalisesta herkkyydestään, mikä lienee melko harvinainen ominaisuus kovan luokan bisnesnaiselle.

Iris Palosaari kertoo kuinka Lappiin juurtunut vanhoillinen uskonnollisuus on heikentänyt huomattavasti shamanistisista perinteistä kumpuavaa mediaalisuutta. Koska Lappi on ollut kovin lestadiolaista seutua, se on Iriksen mukaan latistanut tietämisen, näkemisen ja kokemisen henkimaailman kanssa, sillä sehän on tiukan luterilaisen ajattelun mukaan syntiä. Työssään Iris on kohdannut tämän vahvasti, sillä alueen kylät ovat olleet erittäin voimakkaasti lestadiolaista seutua.

-Lapin ihmiset ovat hyvin herkkiä tällaisille ilmiöille, mutta ei niistä kukaan voinut kuitenkaan puhua, minä asemani vuoksi kaikkein vähiten, Iris toteaa viitaten työuraansa kätilönä. Henkimaailma vain oli sellainen asia minkä kaikki tiesivät olevan olemassa, mutta ei siitä puhuttu.

Alueen uskonnollisesta ilmapiiristä huolimatta väestö on silti osittain myös säilyttänyt lappalaista kulttuuria, sillä henkimaailman läsnäoloa ei ole Lapissa täysin pyritty poissulkemaan ja tällaisia ajatuksia tukahduttamaan – niin vahvasti ne ovat kuitenkin hiljaisuudessa eläneet tavallisen kansan parissa. Silti, jos jotakin erikoista on tapahtunut, yleensä tämä on pyritty pitämään Iriksen mukaan salassa.

-Tietenkin ilmapiiri on muuttunut myös avoimemmaksi tässä vuosikymmenien aikana, Iris vahvistaa yleisen käsityksen, mutta edelleenkin se synnyttää julkistakin keskustelua kun järjestämme täällä Henkisen kehityksen viikkoja, minkä vanhoillisimmat ihmiset ovat tuominneet pahojen voimien palvelemisena. Siitä on ollut nyt kolmessa lehdessä kirjoitusta eli ei sitä oikein vieläkään hyväksytä, hän kertoo.

Nämä asiat alkavatkin olla Iriksen mukaan viimeisiä tabuja, sillä muutoin miltei kaikki erilaisuus hyväksytään – kylähullujenkin annetaan vapaasti kävellä yleisillä paikoilla kenenkään puuttumatta ja kuolemaankin suhtaudutaan hyvin avoimesti ikäänkuin osana luonnon kiertokulkua. Ainoastaan kaikki tällainen, mikä loukkaa näitä perimmäisiä uskon asioita ei ole suotavaa.

-Ei kukaan sentään ole suoranaisesti minua lynkannyt, vaikka kaikki minut täällä tuntevatkin, hän jatkaa. Vaikka tällaisiin asioihin ”hurahdinkin”, ihmiset ovat vähän ehkä häveten antaneet sen minulle anteeksi, kuvaa hän lappilaista mentaliteettia.

Juuri kukaan ei missään ole kuitenkaan Iriksen mukaan koskaan avannut keskustelua kertomalla näistä henkimaailman asioista, vaikka hän onkin jatkuvasti lehtien palstoilla ja kaikki tietävät hänen mediaalisesta herkkyydestään. Ihmiset ottavat sitten tarpeen vaatiessa yhteyttä kaikessa hiljaisuudessa, vaikkapa varovaisesti puhelimen välityksellä. Iris mainitsee nimenneensä ensimmäisen kirjansakin otsikolla ”hiljaisuus on sinun voimasi”, joka kertoo tästä filosofiasta.

Lappalaisten keskuudessa elää Iriksen mukaan edelleen vahvana shamanistinen ja mediaalinen tietämys. Tähän kuuluu perinteinen lappalainen noituus, jossa noidat saattavat langettaa pahan silmän, iskeä noidannuolella tai laittavat taian vartijaksi jollekin esineelle. Lapissa on Iriksen mukaan esiintynyt jonkin verran myös verenseisautusta, joka onkin ollut tyypillistä pohjoisemmassa Suomessa. Tämä toiminta on kuitenkin kovasti kuihtunut, koska verenseisautussanoja ei oikein ole annettu kenellekään, ne pitäisi perinteen mukaan antaa aina nuoremman polven edustajalle.

-Toisaalta olen kyllä taipuvainen ajattelemaan niin, että sen voi jokainen keksiä itse ne tietyt sanat, jotka laittaa toimimaan sillä tavalla, että saa sen veren pysähtymään, Iris ehdottaa. Kyse on hänenkin mielestään enemmän tahdon voimasta kuin mistään määrätyistä loitsuista – näitä kykyjä pitää vain harjoittaa, vaikka eiväthän kaikki ole myöskään luontaisesti niin taitavia kuin toiset. Iris epäilee, että hänkin tiedostamattaan tähän kykeni, sillä hänellä ei vastoin todennäköisyyttä koskaan ollut verenvuotopotilasta, joka olisi akuutisti verenseisautusta kaivannut.

Eräs osa meedion työtä on usein henkien auttaminen eteenpäin häiritsevien kummitustapausten yhteydessä. Iris kertoo kuinka hänestä on hieman liioitellen kuvaten tullut ”valtakunnanjulkkis” näissä asioissa, sillä hän saanut viime aikoina yhteydenottoja ympäri Suomea. Hän mainitsee käyneensä viime aikoilla ”keikoilla” mm. Pieksamäellä, Tampereella ja viimeksi Mynämäellä, jossa oli kovin levotonta eräässä talossa – yrittipä hän kaupitella heille ystäväänsä Marja Pennasta, joka osallistui syksyllä televisiosta tulleen Piiri-ohjelman tekoon, mutta he eivät halunneet minkäänlaista julkisuutta.

-Näissä tapauksissa on minun näkökulmastani kyse eksyneistä hengistä, jotka eivät ole tuolla toisella puolella päässeet eteenpäin, eivätkä he välttämättä edes ymmärrä kuolleensa, kuvailee Iris. Minulla on ollut tässä sellainen hukkunut poika, joka alkoi olemaan meidän matkassamme sekä tämän paikan alkuperäinen maanomistaja, joka oli jäänyt tänne roikkumaan, mainitsee Iris pari henkilökohtaisempaa esimerkkiä työstään. Aina kummittelussa ei ole kuitenkaan hänen mukaansa kyse vainajista, sillä joskus näissä tapauksissa on tullut vastaan myös luonnonhenkiä.

-Tavallisesti luonnonhenget lähtevät paremille maille jos ei niitä suututeta, ja yleensäkin jos jossain kummittelee, ei pidä mennä sinne sillä mielellä, että ajaa ne pois vaan kertoa ystävällisesti tästä tilanteesta ja mitä mahdollisesti on tapahtunut. Iriksen mukaan on aina selvitettävä, että halutaanko ilmiöiden aiheuttajien lähtevän pois vai sallitaanko niiden jäävät maisemiin ehkä hivenen rauhallisemmissa merkeissä. Esimerkiksi eräässä lappalaisten noitumassa paikassa hän sopi, että he saavat jäädä kunhan tekevät yhteistyötä – ja paikkahan rauhoittui.

Iris ei millään tavalla itseään kuitenkaan mainosta. Tieto kulkee puskaradion ja julkisuuden kautta, ehkäpä kirjojenkin välityksellä. Iris kertoo pitävänsä yleensäkin varsin matalaa profiilia näiden asioiden suhteen.

-En minä mitenkään näistä asioista puhumista varo, mutta en mitään julkisuutta myöskään hae, Iris muotoilee. Soittajia riittää silti päivittäin ja postiakin riittää, jopa niin paljon, että hän kertoo jättäneensä uusien asiakkaiden ottamisen. Rahan perään hän ei ole, sillä kaikki matkat hän on tehnyt omalla kustannuksellaan – puhelinpalvelusta hän joutuu ottamaan nimellisen maksun jo arkirauhankin takia, sillä muuten ihmiset soittelisivat aivan liikaa. Nyt hän sanoo suunnittelevansa hiljalleen eläkkeelle jäämistä tästä näkijän roolista.

Kysyessäni haastattelun päätteeksi Irikseltä ufoista, hän kertoo tehneensä sellaisen ”sopimuksen” henkimaailman kanssa, että kaikki muut kyllä kelpaavat, mutta ufot saavat suosiolla jäädä muille.

Kittilässä järjestetään vuosittain useita henkiseen kehitykseen ja paranormaliin liittyviä teemapäiviä sekä tapahtumia. Iris Palosaaren elämään ja työhön liittyen ilmestyy keväällä 2009 uusi kirja, joka käsittelee alueen kummitustapauksia, lappalaista noituutta ja muita aiheeseen liittyviä asioita. Hänen teoksiaan on saatavissa Leviltä sekä monista kirjastoista ja kirjakaupoista kautta maan. Jos sinulla on mielestäsi paranormaaleiksi luokiteltavia kykyjä (tai kokemuksia), Suomessa Parapsykologian instituutti (0400-975678) on se alan kokeelliseen tutkimukseen erikoistunut taho, joka tekee yhteistyötä tällaisia kykyjä omaavien ihmisten kanssa.

Koko Paranormaali Blogin ylläpito toivottaa kaikille hyvää joulua. Nauttikaa sitä kinkkua kohtuudella. 🙂

Tässä vielä viime vuoden joulukalenterin viimeinen luukku siitä kiinnostuneille:

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Joulukalenteri 2008 – Luukku 23

Luukku 23

Tässä luukun kaksikymmentäkolme kokemukset. Enää yksi päivä Jouluun! 🙂

Tuntematon kirjoitti:

Isäni kuoli lähemmäs kymmenen vuotta sitten pitkällisen sairauden nujertamana. Viimeiseen asti emme uskoneet sairauden vievän isääni.

Vähän ennen isän kuolemaa äitini näki unen, jossa hän seisoi pimeällä tiellä isäni kanssa. Paikalle pyyhälsi bussi, jonka etulasissa loisti bussin numero 18. Isän noustessa bussiin äiti ihmetteli isän ratkaisua ja kysyi, saisiko hän tulla mukaan. Isä oli unessa puistellut vakavana päätään ja sanonut, että äidillä on vielä paljon tehtävää, eikä hänen vuoronsa ole vielä, vaan se tulee aikanaan.

Isäni vajosi eräänä päivänä jonkinlaiseen tiedottomaan tilaan. Kävimme katsomassa häntä sairaalassa puoliltapäivin. Isä makasi sängyllä silmät suljettuina, autuas hymy kasvoillaan. Hän puisteli päätään, naureskeli itsekseen, ja pyysi meitä menemään takaisin nukkumaan, hänellä oli kaikki nyt tosi hyvin. Muistan aina ne sanat: ”Höpöhöpö, menkää takasin nukkumaan, kaikki on hyvin, ei ole mitään hätää.” Ihmettelimme sitä, olihan keskipäivä.

Keskiyöllä kotipuhelin soi. Olimme kaikki jo tuolloin nukkumassa. Heräsin äitini ja siskoni itkuun. Isä oli kuollut. Vuorokausi oli vaihtunut, oli 18. päivä – sama numero, kuin bussi äitini unessa.

Sinä yönä huoneeni oli täynnä valoja. Tiesin niiden olevan enkeleitä. En osannut itkeä. Tiesin, että isälläni oli nyt hyvä olla. Ja että kaikki olisi hyvin.

Hämmentynyt kirjoitti:

Tämä kerrottiin uskonnollisella leirillä.

Tapahtuneesta on noin 30 vuotta. Leirin ohjaaja Mirva oli ollut noin 10-vuotias ja kokoontunut iltaisin jonkun kaverinsa kotiin sellaisella neljän tytön ryhmällä. He olivat viettäneet hauskan illan, kunnes he olivat lähdssä kotiin. Matka alkoi hyvin, he eivät tarvinneet lamppuja, koska matkalla oli paljon taloja ja katu valaisimia, mutta sitten alkoi pimeä metsätie. Heillä oli vain yhdessä pyörässä lamppu ja sekin himmeä. Tytöt ajoivat kymmenisen metriä, kun lamppu sammui. He rukoilivat, että edes yksi lampuista syttyisi ja sitten tytöt lähtivät polkemaan. Parin minuutin päästä Mirvan lamppuun syttyi valo. He olivat todella iloisia, koska lamppu valaisi koko tien. Kun Mirva oli kotona hän kertoi vanhemmilleen tapahtuneesta ja hänen isänsä sanoi, että Mirvan pyörässä on käytössä dynamolamppu, josta puuttui johdot! He menivät vielä tarkastamaan, niin pyörässä oli vain lamppu kiinnitettynä, eikä se saanut mistään virtaa.

Franky kirjoitti:

Kerran olin juuri menossa nukkumaan, kun minut valtasi juuri tuo pelon tunne. Syöksyin äkkiä sänkyyni peiton alle. Hetken kuluttua portaista alkoi kuulua askelia. Avasin hiljaa oven, ketään ei näkynyt, mutta kuulin äänen aina vain kovempana. Lopulta ääni lakkasi ja kuului kova rysäys; huoneessani ollut taulu oli tippunut alas, juuri tyynyni päälle, siihen kohtaan, jossa yleensä pidän päätäni. Säikähdin niin, etten enää pystynyt nukkumaan koko yönä. Samanlaista on sattunut jälkeenpäinkin. Esim. muutaman kerran TV on mennyt itsekseen päälle, kun olen sen juuri sulkenut. Joku tai jokin tunutuu olevan kanssani kokoajan.

Mattam kirjoitti:

Elettiin päivää 14.10, joka oli päivä jolloin oli ennustettu maan päälle valo-olioita. Istuin koneella täällä blogissa ja lueskelin juttuja niistä valo-olioista. Aloin juuri kirjoittamaan kommenttia tänne, kun yhtäkkiä kuulin outoa puhetta olkkarista tai rappukäytävästä päin. Tuli heti mieleen, että siellä olisi ollut joku ihme alieni. Se kuulosti juuri joltain olion puheelta, se oli sekavaa ja ilmeisesti siellä oli kaksi, jotka puhuivat. Ääni oli täysin vieras kuin myös kieli. Suljin paranormaaliblogin ja puhe lakkasi kuin seinään. Olin aivan paniikissa ja hivuttauduin hitaasti sulkemaan makuuhuoneen oven. Sen jälkeen en kuullut ääniä…

Sitten mitättömämpi asia, mutta joka oli pitkästä aikaa hämmentävä kokemus. Olin illalla miettinyt, että minun pitäisi leikata keskisormen kynsi, joka oli aika pitkä, ohut ja resottava. Mietiskelin, että leikkaisinko sen nyt, mutta sitten unohdin sen aivan täysin. Aamulla koulumatkalla huomasin, että keskisormeni kynsi, joka oli eilen illalla vielä ollut ohut ja resottava, oli nyt oikein siististi leikattu ja puhdistettu. Kuin olisin käyttänyt keskisormeani jossain parhaassakin manikyyrissä. Se hämmenti minua, a) koska olin juuri ajatellut niin, että se pitäisi leikata ja sitten se on tehty kuin itsestään. Ja b) koska se oli pitkään aikaan vähän epänormaalimpi kokemus. Eihän se minua haitannut, sillä eipä tarvinnut sitäkään työtä tehdä itse.

Jerry kirjoitti:

Keskustelin taannoin isoäitini kanssa kesämökillämme, kun hän otti puheeksi oudon tapahtuman. Hän ja isoisäni olivat menneet nukkumaan. Isoäitini kertoi, että noin kello kahden aikaa yöllä hän oli herännyt ja havahtunut siihen, että huone oli valaistu kirkkaalla valolla. Hän nukkui kyljellään kasvot seinään päin ja oletti, että isoisä oli herännyt ja laittanut valot päälle. Hän kääntyi ovelle päin kysyäkseen syytä tähän, kun ihmetyksekseen havaitsi, että oviaukossa seisoi loistava hahmo. Isoäitini kertoi, että tästä hahmosta lähti niin voimakas valo, että hän hädintuskin pystyi katsomaan sitä. Uskovaisena ihmisenä isoäitini oletti, että hahmo ei ollut isoisäni, vaan enkeli joka oli tullut hakemaan häntä. Isoäitini ei kuuleman mukaan tuntenut pelkoa tuona hetkenä vaan odotti tulevaa. Kun mitään ei tuntunut tapahtuvan hän kysyi hahmolta oliko hän tullut häntä hakemaan. Hahmo oli tällöin kääntynyt ja hymyillyt leveästi isoäidilleni ja lähes silmänräpäyksessä kadonnut. Isoäitini kuvaili valohahmoa ihmismäiseksi, mutta kasvoja hän ei ollut kunnolla nähnyt. Pääkin oli kuulemma ollut ruumiinrakenteeseen sopiva. Isoäitini oli tämän tapahtuman jälkeen tuntenut itsensä hyvin väsyneeksi ja mennyt takaisin nukkumaan. Aamulla selvisi, että isoisä ei ollut nähnyt tai kuullut mitään yön aikana. Näiden tietojen lomassa voidaan vain arvailla mitä isoäitini näki tuona yönä. Oliko kyseessä todellinen tapahtuma vaiko uni? Isoäitini sanoo olleensa täysin valveilla, koska katsoi tapahtuneen jälkeen seinäkelloa, josta myös ajankin muisti.

Oma kokemukseni kyseiseltä mökiltä on hiukan erilainen. Tapahtuneesta on jo vuosia, mutta se jäi mieleeni sen ”outouden” takia. Olin katsomassa televisiota, isovanhempieni jo nukkuessa makuuhuoneen puolella. Kello oli lähemmäs puoltayötä. Tapahtuneesta muistan vain sen, että olin kuulevani ulko-oven avautuvan ja siinä samassa säpsähdin hereille sängystä, jonka äärellä olin televisiota katsellut. Televisio oli yhä päällä, mutta ruudulta näkyi vain lumisadetta. Kello oli tuolloin jo reilusti yli puolenyön. Oletin nukahtaneeni, joten sammutin television ja jatkoin uniani.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Joulukalenteri 2008 – Luukku 22

Luukku 22

Tässä luukun kaksikymmentäkaksi kokemukset.

Abschied kirjoitti:

Olin yksin kotona ja istuin tietokoneella. Kuulin äitini huutavan minulle olohuoneesta. Hän kysyi minulta jotain ja vastasin myöntävästi. Kuulin myös isäni äänen. Nousin tietokoneelta ja puhelin niitä näitä olohuoneeseen kävellessäni. Olohuoneeseen päästyäni huomasin olevani yksin ja huutelin äitiä ja isää, mutta kukaan ei vastannut. Kerroin kokemuksesta vanhemmilleni, mutta he eivät uskoneet.

Kerran kun olin lähdössä kavereiden kanssa ulos ja katselin itseäni silmiin peilistä. Oli hiljaista. Pian kuulin vaimeaa lapsen naurua ja peilikuvani alkoi hymyillä pirullisesti vaikken itse hymyillyt. Pelästyin ja tunsin kuinka joku tarttui minua ranteesta. Pelästyin ja puin pikaisesti päälleni ja lähdin ulos.

Makailin sängyssäni ja tuijotin katta. Oli keskiyö. Marsuni yleensä pitää hirveää meteliä öisin, mutta nyt se oli hiljaa. Ihmettelin tätä ja nousin istumaan. Marsuni tuijotti jotain edessään, mutta en antanut sen häiritä. Ajattelin kirjoittaa päiväkirjaa ja tunsin jälleen jonkun tarttuvan minua ranteesta. Se tiuskaisi korvaani: ”jos avaat kirjan ja et katso minua poltan silmäsi” nostin katseeni ja näin sumuisen hahmon edessäni. Pelästyin ja huusin, vanhempani tulivat katsomaan mitä on tapahtunut. Itkin ja olin peloissani. He eivät käsittäneet miten peloissani olin.

Ros kirjoitti:

Lokakuussa olin helsingissä katselemassa korkeita kerrostaloja illalla. Yhtäkkiä siilmiini tuli tosi kirkas sininen valo, niin kirkas että piti pistää silmät kiinni. Katselin sitä samaa kohtaa ja siihen oli tullut joku pyöreä valo, joka meni aika lujaa. Se kirkastui ja himmeni pitkän aikaa, mutta sitten tuli samanlainen kirkas valo kuin alussa ja se katosi. Myös kaverini näkivät sen ja ihmettelemme mikä se oli?

Joo kirjoitti:

Olina jonkin aikaa sitten tupakalla, 30.10.08. Huomasin taivaalla olevan keltaisen esineen/aluksen ja se tuli kuin puskista. Aluksi en huomannut sitä, mutta kun se liikkui aika nopeaa vauhtia. Vauhti ja liike oli tasainen. No samantien otin sitten kännykän, että alan kuvaamaan. Kun jälkeenpäin katsoin videon, niin siinä ei näkynyt mitään. Tämä kyseinen esine/alus ei voinut olla lentokone tai helikopteri. Lentokone ja helikopteri eivät hohda keltaisena. Tästä taivaalla olevasta aluksesta ei lähtenyt myöskään minkäänlaista ääntä. Itsekkin jopa säikähdin kyseistä liikkuvaa esinettä. Tuli sellainen jännä fiilis. Eikös lentokone vilku kirkkaana ja sinipunasena tms. ja helikopterissa on myös jotain värejä. Joten ei voi tietää mikä tämä kyseinen juttu oli taivaalla, koska se loisti keltaisena vähän niinkuin katulamppu. Mikä oli tämä outo esine/alus taivaalla?

Johku kirjoitti:

Kun olin ihan pieni, ehkä neljän vanha, nukuimme isosiskoni kanssa yhteisessä huoneessamme josta näkyi käytävälle oven ollessa auki. Muistan, kun koko ajan heräilin siihen, että tuntui kuin joku tuijottaisi. Joka kerta kun avasin silmät, näytti siltä kuin käytävältä olisi joku tuijottanut huoneeseemme, silmät kiiluivat pimeässä ja ihan kuin tämä henkilö olisi hymyillyt ivallisesti. En tiedä tekikö pienen lapsen mielikuvitus kepposet vai olinko väsyneenä nähnyt harhoja. Lisäksi muistan nähneeni koko yön kummallisia painajaisia, jotka liittyivät äitiini.

Pari kuukautta sitten mennessäni nukkumaan kuulin ullakoltamme kummallisia ääniä, kuin joku olisi kävellyt ullakollamme ja lisäksi kuului outoa ääntä, jotain sellasta mitä en ole kuullut ennen, jotain, mitä en osaa tarkasti edes kuvailla. Se oli kuin metallista ja eläimellistä rääkynää. No, jokatapauksessa tätä jatkui kauan ja välillä ikkunasta kuului, kuin joku olisi raapinut sitä. Äänet loppuivat pari viikkoa sitten. Joskus noin vuosi sitten olimme kavereideni kanssa ulkona ja huomasimme, että ullakolle oli syttynyt valo, vaikka kaikki olivat olleet ulkona. Välillä pelottaa olla yksin kotona.

Jak kirjoitti:

Yksi koulututtuni n. 30v kertoi kerran,  että kun hän meni sateisena yönä helsingistä forssaan päin, hän näki sadetakissa olevan ihmisen jolla oli sadettakin huppu päässä liftaamassa samaan suuntaan, kun hän oli mennyt. Hän oli ensin ajanut henkilön ohitse, mutta sitten tullut katumapäälle ja ajatteli, että kyllä kait sitä jonkun liftarin mukaan voi ottaa. Hän jarrutti ja pakitti vähänmatkaa paikalle missä liftari oli ollut, mutta liftari oli kadonnut. Sanottakoon vielä, että kuulemma ympärillä oli vain peltoa eikä ketään näkynyt enää missään.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Joulukalenteri 2008 – Luukku 21

Luukku 21

Tässä luukun kaksikymmentäyksi kokemukset.

Moppi kirjoitti:

Asumme nykyjään eräässä vanhassa kauniissa puutalossa. Muutimme tähän ehkäpä viisi vuotta sitten. Muuton ajan tapahtui välillä outoja juttuja, tässä nyt yksi:

Olin tullut päivällä vanhasta asunnostamme mopin kanssa pesemään saunaa ja pesutiloja. Aikani kuurailin siellä, ja kun päätin lopettaa, niin luonnolisesti pesin kaikki välineet, mopin, sankon ja pari rättiä. Vein ne autoon ja aioin järjestellä tavaroita, mutta mieheni soitti minulle, että minun pitäisi hakea poikamme päiväkodista, kun mieheni oli joutunut ylitöihin. Lähdin siis viemään siivoustavaroita autoon ja poikaa hakemaan. Seuraavana päivänä menin jatkamaan siivousta, kun minulla oli mahtava viikon loma töistä. Vein mattoja mukanani, jotta voisin pestä ne. Meidän edellisessä asunnossamme kun ei ollut isoja pesutiloja, ja oli talvi. Menin siis mattojen kanssa kylppäriin, ja pesin ne matot. Aloin siirtää niitä lauteille kuivumaan, kun tallasin johonkin märkään. Katsoin maahan, ja huomasin että kiukaan alla oli noin sangolinen vettä mopin kera. Siis mopin pesupää oli kiukaan alla, joka oli ilmeisesti likainen, koska vesi oli hiukan mustaa. Moppi oli siis itsestään siirtynyt uuteen kotiimme, ja vedestä en tiedä mitään, koska saunassa ei ole vesijohtoja tmv.

Lisäksi muuton jälkeen tavaroita katoili n. viikon ajaksi ja sitten ne palautuivat kaikki olohuoneen pöydälle. Kummallisinta on, että kaikki liittyivät jollain tapaa siivoamiseen. Esim. tiski- ja muita pesuaineita, rättejä ja liinoja, lattia- ja pihaharjoja ym. En olisi kiinnittänyt kauheasti huomiota tavaroiden katoiluun, asuuhan täällä yksi pikkuvilperi, mutta miksi hän piilottaisi ulkoharjan jonnekin, ja toisi takaisin olohuoneen pöydälle?

Emmi kirjoitti:

Olin n. 14-vuotiaana, vuonna 2004 kaverillani kun ukkosti. Kaikki oli ihan hyvin, juttelimme ja naureskelimme keskenämme ihan tavallisille jutuille. Yhtäkkiä kuitenkin säikähdimme molemmat aika tavalla, kun kaverini huone alkoi täristä rajusti. Tavarat tippuivat pöydiltä ja ajattelimme, että salama on iskenyt hyvin lähelle taloa. Tärinään tuli tauko ja sitten se taas jatkui n. minuutin väliajoin. Tuijotimme vaan toistemme kauhistuneita katseita, sillä emme uskaltaneet mennä katsomaan mitä tapahtui. Vähän ajan päästä tärinä kuitenkin lakkasi, nousin ja hiivin varovaisesti ikkunaan. Näky salpasi henkeni. Viitoin kaverini katsomaan outoa näkyä. Noin 10 metrin päässä huoneen ikkunasta lensi omituisen näköinen littana alus, jossa oli edessä valtavat valot. Alus lensi kaaressa pois ikkunan luota sen verran kauas että se näkyi n. penaalin kokoisena ja sateen sumentamana läikkänä. Tuijotimme, kun aluksesta marssi ulos pitkiä ja sauvamaisia olentoja, jotka liikkuivat nurmikentällä. Vähän ajan kuluttua he kuitenkin lensivät takaisin öiselle taivaalle. Sovimme, ettemme kerro tästä kellekään, koska tiesimme ettei kukaan kuitenkaan uskoisi.

Hell on earth kirjoitti:

Tämä tapahtui muistaakseni joskus, kun olin 10v-vuotias, eli 90-luvun puolessa välissä. Olimme iso- ja pikkuveljen kanssa eräänä pimeänä talvi-iltana laskemassa mäkeä pulkilla. Mäen lävitse kulkee tie ja suurjännite-linja. Olimme jo lähdössä pois, koska alkoi olemaan liian pimeää. Mäen päällä huomasimme, että suurjännitelinjan yläpuolella n. 200- 300 m päässä meistä leijui punainen ”piste”. Välillä se pysyi paikallaan ja välillä se taas teki semmosia laiskoja liikkeitä oikealle ja vasemmalle. Emme osanneet sanoa siihen tilanteeseen yhtään mitään, olimme vain hiljaa ja ihmettelimme sitä leijuvaa pistettä vielä noin viisi minuuttia, kunnes juoksimme kotiin ja ilmoitimme vanhemmille tästä. Isän kanssa lähdimme vielä katsomaan sitä ”ilmiötä” sinne läheiselle mäelle, mutta ei siellä enään mitään näkynyt.

Demus kirjoitti:

Tämä tapahtui noin pari vuotta sitten Kuopiossa. Tarkemmin sanottuna Petosen ilmatilassa. Juttelin päiväsaikaan isäni kanssa ja huomasimme taivaalla lentävän tulipallon. Ihmettelimme oliko se tulessa oleva lentokone tai jotain muuta esim. avaruusromua. Tulipallo lensi lännestä itään päin ja sen alastulokulma oli todella loiva ihan kuin se laskeutuisi jonnekin kauas, arvelisin n. 50 kilometrin päähän. Omituisen tulipallosta teki se, että tulipallon pyrstö muutti suuntaansa, vaikka lentorata pysyi samana. Pyrstö saattoi olla äsken 40-asteen kulmassa ja kohta se oli 90-asteen kulmassa ylöspäin ja seuraavaksi 140-asteen kulmassa. Pyrstö pysyi kuitenkin kappaleen yläpuoliskolla, eikä kiepsahtanu kappaleen alle. Varsinkin kun tulipallo pääsi kauemmaksi meistä, pyrstö heilui hitaasti edestakaisin. Tulipallo lensi hitaasti (ei ainakaan syöksynopeutta) ja lensi kadoten horisontiin. Tapahtuman jälkeisinä päivinä televisiossa tiedoitettiin Kuopiossa ilmentyneen paljon meteoriitteja/meteoriittisadetta (olikohan termi klusterimeteoriitti?). Epäilen tätä, sillä mikä meteoriitti muuttaa pyrstönsä kulmaa lentosuunnasta huolimatta?

Nykyään äiti kirjoitti:

Olimme kaverini kanssa kesällä vuonna 98 kesäleirillä Seinäjoen suunnalla. Olin tuolloin 11-vuotias, en muista paikkaa tarkasti. Kyseessä oli kuitenkin jokin järven rannalla sijaitseva leirintäkeskus, johon kuului asuntola ja toimintarakennuksia. Yhtenä aurinkoisena, kirkkaana päivänä olimme kaverini kanssa kävelemässä rantaan päin, piha oli tyhjä. Yhtäkkiä näimme molemmat järvellä n. 150 metrin päässä rannasta omituisen, noin parimetrisen vesisuihkun, joka muistutti lähinnä sellaista minkä valaat välillä päästävät. Järvi oli tyyni, mistään ei kuulunut ääntä eikä missään näkynyt yhtäkään venettä tai vesiskootteria. Tunnelma oli jotenkin pelottava. Tämä jäi mieleeni, mikä lie sitten ollut.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Joulukalenteri 2008 – Luukku 20

Luukku 20

Tässä luukun kaksikymmentä kokemukset.

Myyjä kirjoitti:

Olimme pikkuveljeni kanssa parvekkeella tupakoimassa ja siinä sitten juteltiin niitä näitä ufoista. Vähän ajan päästä sitten taivaan rannassa lensi musta laite. Kyseinen ufo; tunnistamaton lentävä esine näytti pallolta kuten yleensäkin kaikki näyttävät, jotka ovat tarpeeksi kaukana. Veikkailtiin siinä naurahdusten kera, että eihän tuo mitään ole. ”Lentokone se vain on”. Samaan aikaan se alkoi heittelehtiä. Näytti siltä, että laite olisi tehnyt kierrettä puolelta toiselle, vaikka lensikin todella suoraan. Vauhti vain kiihtyi koko ajan ja huomasimme, että tavallinen lentone tai helikopteri ei voisi millään tavalla liikkua edestakaisin niin kovaa vauhtia, puhumattakaan että vauhti kiihtyi hirvittävää vauhtia. Kumpikaan ei oikein usko ns. ufoihin. Se kyllä molemmilla herätti juteltavaa pitkäksi aikaa…

Tomahawk kirjoitti:

Olimme tyttöystäväni kanssa heidän vanhempiensa mökillä, jossa oli myös tyttöystäväni sisko. Lähdimme vanhempien kaupunkiasuntoon kahdestaan ja muut jäivät mökille. Asunnossa ajauduimme lempimään kylpyhuoneeseen ja kesken kaiken molemmat kuulivat kuinka eteisestä tyttöystäväni sisko huusi häntä nimeltä. Molemmat hätkähdimme, olihan hetkemme intiimi ja pelästyimme paljastuvamme. Puimme salamana päällemme ja astuimme huoneiston puollelle todeten, ettei asunnossa ollut lisäksemme ketään.

Toinen tapaus ulkomailta. Olimme hotellissa vaimoni kanssa. Vanha rakennus, kokolattiamaton alla puulattia. Kesken kesken yhdessäoloamme, kuulimme kuinka lattialankut narisivat ja joku pysähtyi ovemme taakse. Olimme olleet täysin hiljaa, ettei kukaan ollut pystynyt meitä kuulemaan. Askeleet poistuivat, mutta ennen kuin ne olivat pitkällä ehdin avata oven ja katsoa. Pitkällä käytävillä ei ollut ketään.

Medu96 kirjoitti:

Olin lukemassa näitä artikkeleja, kun yhtäkkiä kuulin radiostani huokaisuja ja vaimeaaa huutoa. Vähän ajan päästä lähdin huoneestani ja kun palasin, niin penkki jossa istuin oli liikkunut noin metrin ovelle päin. Selitystä en ole tähän vielä löytänyt, mutta saattoi olla, että kuulin harhoja ja, että huoneesta lähtiessäni tuoli oli liikkunut omien käsieni ansiosta.

Ida kirjoitti:

Olin kerran pikkuserkullani yötä. Me pelasimme hohtokivisotaa. Se on sellaista, että ’valoistutetaan’ hohtokiviä ja sitten ollaan pimeässä huoneessa ja heitellään toista niillä. Minä olin toisella puolella huonetta ja pikkuserkkuni sängyllään. Siinä sitten aloitimme sodan. Meillä oli hauskaa siihen asti, kun huomasin yhtäkkiä, että yhdestä nurkasta, missä kumpikaan meistä ei ollut lensi hohtokivi. Siinä sitten laitoin valot päälle ja selitin asian pikkuserkulleni, eikä sen jälkeen pelattu enää sinä iltana hohtokivisotaa.

Eräänä iltana olin yksin suihkussa, olin juuri tullut saunapuolelta. Suihkun ja saunan välissä on seinä. Pesin siinä itseäni, kun kuulin saunanpuolelta yskäisyn, vaikka olin yksin. Jatkoin siinä sitten peseytymistä, jolloin saunapuolelta kuului kolinaa. Ihan kuin meidän rautaista löylykauhaa ja rautaista löylykiulua olisi paukutettu yhteen.  Pelkäsin, mutta jatkoin silti pesemistä.

Sonja ja Emmiina:

Meille on tapahtunut useampaan otteeseen siten, että olemme toinen aikeissa soittaa toiselle ja samassa hetkessä kännykkä rupeaa soimaan. Eli vaikka me ei olla sovittu, että nähtäisiin koulun jälkeen niin kummasti se silti sattuu aina samoina päivinä ja miinuteilla, kun olemme aikeissa soittaa toisillemme. Emme ole kauhean useasti koulun jälkeen yhdessä.

Odotin kaveriani meille ja menin ulos odottamaan. Näin kaverini ja juoksin äkkiä nurkan taakse piiloon, että saisin pelästyttää ystäväni (teemme niin usein) ja sitten odotin siinä vähän aikaa eikä ketään näkynyt. Kun katsoin nurkan takaa en nähnyt ketään ja katsoin varmuuden vuoksi toiseenkin suuntaan, että jos olisin erehtynyt ja se olisi ollutkin joku muu, mutta ei ollut. Vähän ajan päästä kaverini tuli tietä pitkin ja aivan samoissa vaatteissa. Jopa muovikassi, joka roikkui pyörän sarvessa oli aivan samanlainen…

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Joulukalenteri 2008 – Luukku 19

Luukku 19

Tässä luukun yhdeksäntoista kokemukset.

Marie kirjoitti:

Syysloman loppupuolella minä ja kolme ystävääni istuimme auton kyydissä. Kello oli noin kuusi aamulla ja oli sysipimeää. Ystäväni Nette (nimi muutettu) istui vasemmanpuoleisella ikkunapaikalla. Hän katsoi ulos ja näki kolme melko suurta, kolmion muotoista valoa kolmion muotoisessa kehässä. Koska olin seurueen ainut, joka uskoo ufoihin, Nette tökkäisi minua ja käski katsomaan. Kolmiot hohtivat kummallisesti, ja oikeanpuoleisella ikkunapaikalla istuva Anna (nimi muutettu) näki ne myös. Vain etupenkillä istuva Jasmin (nimi muutettu) ja hänen äitinsä Tuuli (nimi muutettu) eivät katsoneet. Auto oli ilmiön aikaan pienellä tiellä keskellä metsää. Kun olimme noin kymmenen sekuntia kaikki pällistelleet, ne katosvat jättäen jälkeensä kummallisen vanan. Katuvaloja ei ollut lähellä.

Nimetön kirjoitti:

Olen aloittanut spiritismin pelaamisen yli puoli vuotta sitten, muistaakseni. Pelasin kahden parhaan ystäväni kanssa. Pelit sujuivat hyvin aluksi, ja henki kertoi nimekseen Cefi. Kaveri kertoi, että hänen vanhempansa ja hän on havainnut talosaan kummittelua, mutta mitään pahaa ei ole tapahtunut, minäkin olen vaistonnut aina, ennen kuin olin asiasta edes tietoinen, että siinä talossa, tietyssä huoneessa on joku, jota en kykene näkemään. Tunnen vain kun se kävelee lähelleni. Joku ihmishahmo se on, siitä on valokuvakin. Se otettiin vahingossa, kun testattiin toimiiko salama kamerassa. Siinä on selvä ihmishahmo istumassa nojatuolissa ja se katsoo lattiaa. Naamalla näkyisi olevan ihan perusilme, en saa kunnolla selvää. En tiedä onko tuo mies vai nainen. Olen aina ajatellut sen olevan mies. Joku Cefi tyyppinen nimi oli kaverin selitysten mukaan edellisellä ihmisellä, joka asui heidän talossaan. Hän myi talon heille, se oli ollut puoliksi kauppa, ja puoliksi hänen asuntonsa jossa hän eleli. Spiritismipeleihin otettiin lisää ihmisiä mukaan, ensin yksi kaveri. Henki ei enää sanonut nimeään. Peli meni hyvin. Sitten tuli taas yksi lisää, meitä oli jo neljä pelaajaa. Pelasimme joka ilta parisen tuntia. Peli alkoi vähän jumitella. Se ei kertonut kysymyksiimme vastauksia. Se vain sanoi yhden numeron ja kirjaimen vuorotellen. Pelasin toisen ystäväni kanssa kerran ensimmäistä kertaa kahdestaan. Peli sekoili ja tuli koko ajan seitsemän ja joku kirjain, seitsemän ja joku kirjain… lopulta tuli 666  ja kantapäätäni pisti aivan älyttömästi. Siihen oli tullut itsestään syvä viilto, enkä pystynyt kävelemään. Tekisi mieli pelata uusikis pitkästä aikaa, mutta haluan vain unohtaa henkien maailmaan liittyvät jutut, koska ne vievät yöunet. Halusin kysyä Cefiltä, että tuleeko hän valosta. En kuitenkaan voi tehdä sitä, kuin parhaan ystäväni kanssa. Sen kanssa ainoastaan peli sujuu hyvin ja Cefi haluaa vain meihin kahteen yhteyden. Cefi ei ole tehnyt sen kummempia nyt pitkään aikaan, paitsi sen että suihkukopin liukuovi on kerran auennut itsestään ollessani suihkussa, ensin hitaasti ja sitten paiskautunut loppuun asti auki. Pamaus kuului.

Mira kirjoitti:

Kaverini ja hänen exänsä hakivat minut vapun viettoon v. 1998. Menimme kaverini kanssa sisälle, kun hänen exänsä ajoi auton autotalliin, lukitsi oven ulkopuolelta, tuli kanssamme sisälle ja ripusti avainnipun roikkumaan ulko-oveen sisäpuolelle kuten hänellä oli tapana.

Jonkin ajan kuluttua kaverin ex lähti hakemaan muutamaa tuttua myös viettämään vappua. Hän siis aivan normaalisti otti avainnipun ovesta, meni ulos avaamaan autotallin ovea, mutta sepä ei auennutkaan. Ei autotallin oven avaimella, eikä millään muullakaan avaimella. Hän kokeili useita kertoja, mutta ovi ei vain auennut, sillä mikään avaimista ei sopinut lukkoon. Hän tuli sitten sisälle aivan ymmällään kertomaan asiasta meille ja silloin kaverini huomasi, että avainnipussa ei enää ollut normaalia autotallin oven avainta (se oli kuulemma selvästi erotettavissa, sillä kyseessä oli ruosteinen, vanhahko Abloy-avain) vaan sen sijaan nippuun oli jostain ”ilmestynyt” täysin uusi avain, jota siinä ei aivan varmasti ennen ollut ollut ja joka ei käynyt mihinkään talon lukoista! Tämä uusi avain oli lähes käyttämättömän Abloy-avaimen näköinen.

Kaverini ja exänsä ihmettelivät tätä tovin eivätkä voineet käsittää, mistä oli kyse. Lopulta kaverin exä meni autotalliin sisäkautta ja pääsi sitä kautta avaamaan tallin oven, sisäpuolelta, joten kaverit saatiin vapun viettoon.

Kyseessä on joskus 40-50 -luvulla rakennettu omakotitalo, joka oli aikoinaan kaverini mummon omistuksessa. Entisen saunan paikalle oli rakennettu pieni asunto, jossa kaverini perheineen oli asunut lapsena ja johon hän oli nyt aikuisena muuttanut opiskelemaan. Tämän hänen asuntonsa ja talon omistajien (kaverin äidin veli ja hänen vaimonsa) asunnon välissä oli pieni eteiskäytävä, josta pääsi siis kumpaankin asuntoon sekä ulos ja autotalliin (sekä saunatiloihin). Ketään muita ei kuitenkaan tuolloin ollut kotona, sillä kaverini eno oli lähtenyt vaimoineen risteilylle vapuksi. Ulko-ovi oli lukossa, joten kukaan ei olisi voinut sisälle päästä vaihtamaan avainta; toiseksi, olisimme nähneet jos joku olisi tullut sillä ikkunoista näkee suoraan ulko-ovelle. Eteiskäytävän erotti tästä asunnosta vain tavallinen yksinkertainen sisäovi, ja olisimme aivan varmasti kuulleet, jos joku siinä sisällä olisi ollut vaihtamassa avainta.

Tultuaan takaisin risteilyltä kaverini ja exänsä olivat kertoneet enolle, mitä oli tapahtunut, eikä tämäkään ollut voinut käsittää, mitä oli tapahtunut. Lopulta he päätyivät kuitenkin varmuuden vuoksi vaihtamaan kaikki talon lukot. Tämä tapaus on kuitenkin edelleen täysi mysteeri, ja siihen kuulemma vielä viitataan monesti kun kaverini on enonsa luona käymässä :D. Ettei vain olisi vitsikkäät henget olleet asialla 😀 Todellisuus ei ole sitä, miltä se näyttää!

Niclas kirjoitti:

Olin yhtenä päivänä yöllä meidän uima-altaassa. Makasin selälläni uimapatjan päällä ja katselin taivaalle. Siellä lenteli tähden näkösiä outoja kirkkaita valoja. Ne lensivät kummatkin samaan suuntaan ja sitten ne alkoivat menemään ristiin ja rastiin. Vähän ajan päästä ne himmenivät ja hävisivät. Sitten taas vähän ajan päästä ne tulivat uudelleen näkyviin ja olivat ihan mielettömän kirkkaita. Taas ne pyörivät siellä ja sitten tuli iso välähdys, jolloin ne katosivat kokonaan.

Unknown kirjoitti:

Äitini näkee enneunia. Kerran se näki sellaista unta, että sillle tuli kauhea kiire aamulla ja se meni autoon ja ajo kännykkänsä päältä. Sen puhelin oli siinä unessa puoliksi sorassa pystyssä. Sitten se heräsi sen unen jälkeen vähän liian myöhään, söi äkkiä ja laittoi hiukset. Äiti meni autoon ja ihmetteli, että missä sen puhelin on. Se peruutti auton ja nous sitte kattomaan, että minkä päältä se oli ajanut. Sen puhelin oli siinä sorassa kuin sen unessakin.

Yhtenä päivänä äiti ajatteli, että sen pitäisi mennä käymään yhden sen kaverin luona sairaalassa. Hän ajatteli, että tekee sen huomenna. Seuraavana aamuna sen äidin kaverin mies soitti äidille ja sano, että tämä on kuollut.

Yhtenä päivänä hän ajatteli,  että pitäisi mennä juttelemaan naapurin kanssa, kun ei ole nähnyt sitä vähään aikaan. Samana iltana kun äiti ja isä olivat lenkillä, niin meidän toinen naapurimme kertoi, että se oli kuollut.

Äiti näki kerran myös sellaista unta, että minulla oli kauhea kuume ja itkin, sekä huusin huoneessani, kun särki niin paljon joka paikkaan. Parin päivän päästä minulle tosiaan nousi kova kuume ja joka paikkaan sattui niin paljon, ettei henki kulkenut kunnolla.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Joulukalenteri 2008 – Luukku 18

Luukku 18

Tässä luukun kahdeksantoista kokemukset.

Tuntematon kirjoitti:

Sukumme naisia sanotaan noidiksi, koska meillä kaikilla on kyky nähdä enneunia ja saada ”etiäisiä”, myös minulla. Tämä tapahtui kuitenkin mummolleni hänen ollessaan pieni.

Mummoni nukkui silloin veljensä kanssa samassa sängyssä. Keskellä yötä hän heräsi siihen kun hänen oma mummonsa(sanotaan häntä vaikka Hildaksi) tuli huoneeseen. Hildalla oli päässään suuri ja erikoinen hattu, joka kilisi. Hilda oli tanssinut sängyn vieressä kunnes oli alkanut viikata peittoa pois mummoni veljen päältä. Tässä vaiheessa mummoni oli alkanut huutaa äitiään huoneeseen: ”Äiti Hilda on täällä ja koittaa viedä veljeä”. Tässä vaiheessa mummoni äiti oli tullut huoneeseen ja Hilda katosi. Mummon äiti oli selittänyt, jotta illalla oli tullut tiedo, jotta Hilda on kuollut, rauhoitellut mummoani, jottei Hilda ole voinut olla siellä, mummoni on nähnyt vain unta. Huoneeseen oli sytytetty valot mummoni pyynnöstä ja silloin oli huomattu, jotta mummoni veljen päältä peitto oli viikattu sängyn jalkopäähän.

Penta kirjoitti:

Kuuntelimme musiikkia huoneessani, kun kaverini piirsi ruotsinvihkoon leikillään pentagrammin. Samaan aikaan hyllystä putosi Stephen Kingin unensieppaaja. Hyllyssä oli paljon muutakin tavaraa, mutta vain kirja putosi. Hylly oli ihan takanamme ja oli paikassa josta kirja ei voinut millään pudota helposti. Kaikenlisäksi kirja kääntyi aivan eri päin kuin ollessaan hyllyssä. Hylly oli aika matala, joten normaalisti kirja ei olisi voinut pudota täyttä kieppiä.

Lentävä tunnistamaton esine kirjoitti:

Olin kaverini kanssa ulkona pilveettömällä säällä klo. 7 aikaan, heinäkuun paikkeilla. Kaveri yllättäen huomasi taivaalla mustan, hitaasti liikkuvan pisteen. Hän kävi hakemassa kiikarit ja minä jäin vartioon, jottei hukattaisi sitä. Kun kaveri tuli, minä vilkaisin häneen päin ja hoputtelin häntä. Kun me katsoimme samaan suuntaan, missä musta piste oli ollut, niin se oli jo kerennyt katoamaan. Tämä tapahtui Kuusamon Wetterin lähellä. En ole varma, näkivätkö muut sitä, mutta ainakin minä vieläkin mietin, mikä se voisi olla.

^Nimetön^ kirjoitti:

Tämä tapahtui noin kaksi vuotta sitten ollessani yksin kotona. Huomasin lattialla matossa kuhmun/kohouman. Luulin sitä vain ilmakasautumaksi, mutta se alkoi yhtäkkiä liikkua villisti ympäriinsä maton alla. En ollut peloissani, mutta alkoi jotenkin ihmetyttää, sillä en omista hamsteria, enkä leikkiautoja? Yhtäkkiä kuhmu pysähtyi ja laskeutui tasaiseksi. Olin ihmeissäni ja hieman peloissani.  En enää uskalla pitää tuota mattoa huoneessani.

Pikkukivi kirjoitti:

Olin noin vuosi sitten tässä koneella datailemassa. Oli jo melkein keskiyö, joten oli pimeää. Minulla oli huoneeni ikkuna auki. Yhtäkkiä alkoi tuulla sisälle kylmä viima. Olin menossa sulkemaan ikkunan, kun jokin vaaleansininen hahmo katsoi minua mustilla tyjillä silmillä. Säikähdin ja juoksin nopeasti toiseen huoneeseen missä vanhempani katsoivat jotain leffaa. Olin peloissani, mutta en kertonut vanhemmille mitään vaikka he ihmettelivät, että miksi juoksin tuolla tavalla keskellä yötä. Jäin sinne sitten katsomaan sitä leffaa ja ajattelin, että olin vain nähnyt harhoja. Noin puolen tunnin päästä tuli sähkökatkos. Kesti hetki ennen kuin ikkunaan syttyi valo, jonka keskellä näkyi musta merirosvon pukuun pukeutunut hahmo. Hahmo näytti nauravan, mutta minkäänlaista ääntä ei kuulunut. Näkyä kesti ehkä 8 sekunttia. Me kaikki näimme sen ja olimme peloissamme. Juoksimme kaikki minun huoneeseeni ja lukitsimme oven. Laitoin ikkunan kiinni ja istuimme sängylleni viltin alle. Vanhempani jäivät yöksi huoneeseeni, mutta seuraavana päivänä yritimme olla kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Joulukalenteri 2008 – Luukku 17

Luukku 17

Tässä luukun seitsemäntoista kokemukset.

Orko kirjoitti:

Olin tietokoneella ja näyttömme yläpuolella oli taulu, josta pystyi katsomaan taaksensa. Olin omassa rauhassa kotosalla ja olin yksin, koska pikkusiskoni ja vanhempani oli kaupassa ja minä jäin kotiin koska olin kipeä. Tunsin että jokin tujotti minua, mutta eihän se ollut mahdollista millään tavalla koska olin yksin. Muutaman minuutin päästä katsoin tuohon tauluun ihan vahingossa ja takanani oli n.2m pitkä tummahahmo, mutten kiinnittänyt huomioo tohon. Sitten n.10 sekunnin päästä älysin, että mitä ihmettä näin. Tosin en tiedä oliko tuo nyt sitten kummitus tai joku muu henkimaailman olento, mutta pistää silti niskavillat pystyyn.

Kyseisessä asunnossa on myös mennyt telkkari päälle keskellä yötä, radio on mennyt päälle. Kun radio on laitetty päälle, niin se on saattanut sammua tai lisätä ääntä. Sitten pikkusiskoni kanssa keskustellessamme äänemme on alkanut kaikumaan vaikka yleensä ei ole kaikunut.

Kaikista pahin tapahtui asunossa, missä asuimme koska meidän asuntoa remontoitiin homeongelman takia. Minulla oli kelloradio, koska minulla ei yksinkertaisesti ollut kelloja seinällä, koska asuimme sielä vain pari viikoa.  En ollut vielä radiota asentanut verkkovirtaan ja siinä ei ollut pattereita sisällä. Heräsin aamuyöstä neljän aikaan, kun kyseisen härpätin oli mennyt päälle ja sielä kuului jotakin erikoista mylvintää. Mutta eihän se ollut mahdollista, koska siinä ei ollut virtaa! Laitoin sen sitten verkkovirtaan ja nyppäsin irti. Sen jälkeen se mylvintä loppui. En tiedä mikä nuo kaikki on aiheuttanut… Muutimme kyseisestä rakennuksesta pois syksyllä ja sen jälkeen ei ole tapahtunut mitään tuon tapaista.

Koski kirjoitti:

Olimme aamulla 8-10 aikoihin pyöräilemässä, kun kuului outoa surinaa ja pari minuuttia myöhemmin outo musta esine lensi meidän yli. Se oli joku 15m meidän yläpuolellamme. Seuraavana yönä myrskysi hirmuisesti ja satoi. Kello oli yöllä noin 03.00, kun kuulin mörinää ikkunan ulkopuolelta. Noin kello 03.20 taas kuului suhinaa, joka kesti 5-10 sekuntia. Seuraavana päivänä löysin takapihalta kuusen oksan, joka oli todella paksu. Sitä ei myrsky olisi voinut katkoa.

Andro kirjoitti:

Aivan ensimmäiseksi kerron tarinan jonka kuulin eräältä tuttavalta. Elettiin 1900-luvun puoliväliä. Tapahtumapaikka oli pohjanmaalla. Tämän kertonut henkilö oli perheensä ja ystävänsä kanssa mökillänsä, keskellä metsää. Paikalla oli Isä, Äiti, Sisko, Veli (henkilö joka kertoi minulle tämän tarinan) ja Veljen kaveri. Kaikki alkoi siitä kun päivä alkoi kääntyä illaksi ja kaikki olivat kerääntyneenä järven rantaan. Yhtäkkiä kaikki havaitsivat ison kiiltävän sikarinmuotoisen aluksen taivaalla. Kaikki olivat aivan ymmällään. Kukaan ei tiennyt, että mikä se oli! No ilta jatkui, ja pojan kaveri päätti lähteä kotiinsa. Hän oli liikkeellä polkupyörällä. Kotimatkallansa hän tunsi kummaa kihelmöintiä ja ihmetteli sitä suuresti. Matkan loppuvaiheilla tie kulki pienen laakson läpi ja tänne saavuttuaan poika koki elämänsä hämmästyksen. Alus, jonka kaikki olivat nähneet, oli laskeutuneena laakson pohjalle. Poika pelkäsi ajaa sen ohi, vaikka hänen kotinsa oli aivan kivenheiton päässä. Aikansa rohkeutta kerättyään hän lähti sen ohi, kotiin päin. Kun hän pääsi aluksen kohdalle hän tunsi ”kentän” tai jonkun energian, joka tuntui kihemöivän joka paikassa. Hän ei enää pelännyt ja kosketti alusta. Tämän jälkeen hän ei osannut kertoa tarinaa loppuunn tarkasti. Pojan vanhemmat ovat kertoneet hänelle, että kun hän tuli myöhään yöllä kotiin (tapahtumahetkestä useita tunteja, vaikka matkaa vain satoja metrejä) ja otti lakin pois päästään niin samalla putosivat kaikki hänen hiuksensa. Ne eivät koskaan ole sen jälkeen kasvaneet takaisin. Mahdollinen abduktio?

Toinen on viime heinäkuulta. Olimme kavereiden kanssa olleet juuri katsomassa helsingissä Ice Cubea ja fiilis oli korkealla. Päätimme mennä istumaan iltaa yhdelle korkealle kalliolle. Tähtitaivas oli mahtava ja ilta lämmin. Yhtäkkiä aikamme oltua siellä minulle tuli outo olo. Hetki tämän jälkeen kuun viereen ilmestyi kaksi todella kirkasta valoa, aivan tyhjästä! Valot olivat aikansa paikallaan, mutta yhtäkkiä ne lähtivät liikkumaan. Ne ikäänkuin tulivat alaspäin ja välillä katosivat ja välillä tulivat taas näkyviin. Kaikki jotka olivat mukana näkivät nämä valot.

Höpö kirjoitti:

Olin noin 4-vuotias, kun yksi yö näin jonkun painajaisen ja heräsin. Olin matkalla vanhempieni huoneeseen, kun yhtäkkiä aloin leijua. Leijuin ilmassa ja olo oli todella outo. Lensin heidän viereensä ja aamulla kun heräsin niin olin heidän sängyssään.  Myös myöhemmin kun olin ensimmäisellä tai toisella luokalla, niin hypimme hyppynarua tyttöjen kanssa ja minun vuoro oli hypätä. Muistan kun jäin leijumaan ilmaan pitkäksi aikaan ja tytöt vahvistivat leijumiseni. Opettaja sanoi meillä olevan hyvä mielikuvitus. Myöhemmin muistan kuinka juoksimme ja riehuimme luokassamme. Kiipesin korkean pöydän päälle ja hyppäsin. En heti tippunutkaan maahan, vaan jäin siihen hetkeksi leijumaan. Myöhemmin osa luokkakavereistani kysyi kuinka tein sen. Myös koulusta lähdettyäni muistan, kun otin todella pitkiä askeleita ja hetken kuluttua ne muuttuivat noin 3-5 metrin loikiksi ja pelkäsin, etten pystyisi pysähtymään ja hyppäisin liian korkealle. En ole kovin paljon uskaltanut puhua kenellekkään näistä, koska he kuvittelevat, että minulla olisi vilkas mielikuvitus, vaikka jotkut olivat silloin paikalla näkemässä kun leijuin ilmassa.

Coman kirjoitti:

Pari kaveriani oli kivisaaressa leirillä. Se sijaitsee helsingissä. Siellä monta ihmistä näki jotain valonvälähdyksiä. Vähän kuin olisi joku pallo tullut taivaalta lähemmäs ja välähtänyt. Välähdykset tapahtuivat noin 20-30 minuutin välein. Jotkut kuulivat myös jotain ihme surinaa samalla kun se pallo tuli. Hassua, että niin monta koki tuon, eli sen on pakko olla jotain.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Joulukalenteri 2008 – Luukku 16

Luukku 16

Tässä luukun kuusitoista kokemukset.

Frost kirjoitti:

Näin viime viikolla jotain todella outoa. Näin todella ison ja kirkkaana hohtavan valopallon. Erikoisin asia oli se, että näin sen sisällä talossamme paljain silmin. Olin istunut hyvän tovin olohuoneessa läppärin ääressä, kun tuli vaan tunne, että nyt pitää katsoa ympärilleen ja olla varovainen. Näin valon eteisessämme. Sisimmässäni tunsin pelkoa, mutta jotenkin en halunnut näyttää sitä ulospäin.

Istun sohvalla ja yritin rauhoittua, mutta se valo katosi. Tätä kesti hädintuskin kymmentäkään sekuntia, mutta olen edelleen ymmälläni asiasta. Tässä samaisessa talossa on näkynyt runsaasti kirkkaita valoja ja vilkkuvia valoja. Nämä valot yleensä peittävät kokonaisen huoneen, eivätkä ole kotoisin ”normaalista” valon lähteestä. Huoneeni ikkunastakin on näkynyt sininen valo, joka seilasi ikkunassa edestakaisin. Myös talomme yläpuoletla kuuluu usein hurinaa ja toisinaan punainen valo kuultaa ikkunasta sisään.

Tänä aamuna sattui toinen erikoinen asia. Olin menossa vessaan ja yhtäkkiä jokin sammutti vessasta valon. Katkaisija oli kyllä päällä. Sanoin isälleni, että lamppu paloi. Isäni ei kuullut sitä, vaan itse meni vessaan ja kappas, lamppu kyllä syttyi tällä kertaa. Katsoin ihmeissäni ja äitini tokaisi, että ”taidat vaan olla niin sähköinen tyyppi”.

Mimmu kirjoitti:

Viime kesän alussa olimme kaverini kanssa juttelemassa joenrannalla olevalla rakennuksella. Aikamme olimme siellä jutelleet ja yhtäkkiä kuulimme kumpikin useaan otteeseen pikkuisen tytön äänen huutavan nimiämme. Katsoimme ympärillemme moneen suuntaan, mutta ei siellä näkynyt ketään. Silloin ihmettelimme, että ei kai kukaan niin pieni tyttö (arvelimme äänen perusteella tytön iäksi n. 3-5v.) tiedä nimiämme, saatika sitten menisi piiloon, kun etsimme häntä. Parin päivän päässä olimme samassa paikassa tämän saman kaverini kanssa ja lisäksemme mukana oli myös toinen kaverini. Istuimme siellä juttelemassa ja samassa kuulimme jälleen saman tytön äänen huutavan nimiämme. Tosin nyt tämä ”uusi kaverimme” ei kuullut yhtään mitään. Jälleen kerran jäimme vain avuttomina pyörittelemään päitämme ja etsimään ”huutajaa”.

Itselläni on nyt kahden viikon ajan ollut aina välillä koulussa tunnilla tunne, että nyt pitää laittaa puhelin äänettömälle. Koulussamme jos puhelin soi tunnilla, se varikoidaan loppupäiväksi. Seuraavalla tunnilla tai sitä seuraavalla puhelin on sitten alkanut soimaan taskussa. Yleensä minulle ei soita kukaan kesken koulupäivän, tai ylipäätänsäkkään. Onneksi kuitenkin olin totellut ”sisäistä ääntäni” ja laittanut puhelimeni äänettömälle.

Hybridfriend kirjoitti:

Olimme saksalaisen mieheni kanssa syyskuussa tavanomaisella Saksanreissulla autolla. Trier’issä tapasimme mielenkiintoisen naisen, joka sanoi olevansa hybridi. Hän kertoi, että hänen isänsä on toiselta planeetalta ja äitinsä on tavallinen Maan ihminen. Ensin vähän oudoksuin ajatusta, mutta…

Hän syntyi Ruotsissa. Lääkärit kertoivat vanhemmille: ”Lapsi on terve ja kaunis, mutta… me emme tiedä mikä hän on. Hänellä ei ole sukupuolta. Voitte kasvattaa hänet miten haluatte… pojaksi tai tytöksi.” He päättivät kasvattaa hänet pojaksi.

12-vuotiaana hän alkoi muistuttaa enemmän ja enemmän tyttöä. Lääkärit tutkivat häntä ja todettiin, että hänellä on kohtu ja kaikki naisen ”vehkeet” sisällään. Hänelle tehtiin leikkaus ja hänestä tuli tyttö, Julia. Samoihin aikoihin Julia sai ensimmäisen kontaktin ”oikeaan isäänsä” toiselta planeetalta. Sen jälkeen hän on käynyt ”siellä” ja kontakteja on silloin tällöin.

Julia on elänyt naisen elämää ja hänellä on 18-vuotias lapsi. Tällä hetkellä hän on kuitenkin naimisissa naisen kanssa Saksassa. Julia on siis lesbo. Vai onkohan kuitenkaan, kun oli alunperin poika?

Hän on kaunis ja naisellinen, mutta samalla poikamaisen näköinen sekä hyvin pitkä (yli 190 cm). ”Oikea isä” on myös pitkä, yli 250 cm.
Mitähän tästä ajattelisi? Pidän Juliasta kovasti ja hänestä tuli minulle oikein hyvä ja lämmin ystävä. Onko hybridejä olemassa? Onko Suomessa tavattu hybridejä? Toivoisin, että joku tutkija voisi kertoa minulle, voiko tälläista olla. Kaikkea muutakin jännää tapahtui Julian kanssa Saksassa.

Tia kirjoitti:

Olin varmaan 5-6v ja vanhempani olivat silloin vielä yhdessä. Asuimme edellisessä talossamme, joka oli rivitalo. Nukuin äitini ja isäni välissä heidän huoneessaan enkä saanut unta. Sitten ykskaks aloin näkemään, että verhojen ja oven, joka oli auki, takaa tuli jotain hahmoja. Ne olivat samantapaisia, kuin Egyptin jumalat (esim ihminen, jolla on härän pää) ja en tiedä onko tämäkin Egyptistä: nainen, jolla oli hiusten tilalla käärmeitä. Ne kävelivät huoneen perällä oven ja verhojen taakse ja sitten katosivat. Liikkuessaan he katsoivat minua.

Elina kirjoitti:

Kerran kun ystäväni oli yökylässä luonani, olimme menneet nukkumaan aamuyöstä. Hieman ennen auringon nousua, heräsimme kumpikin kamalaan jysäykseen. Emme huomanneet mitään erikoista, muuta kuin DVD-kotelon, joka oli vielä nukkumaan mennessämme kirjahyllyssä. Pointtini tässä on: 1 DVD-kotelosta ei voisi kuulua niin kovaa ääntä pudotessaan. 2 Kirjahyllyni on toisessa päässä huonetta ja DVD-kotelo oli päämme vieressä, kun heräsimme. DVD-kotelon olisi pitänyt lentää vaakasuorassa toiseen päähän huonetta.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Joulukalenteri 2008 – Luukku 15

Luukku 15

Tässä luukun viisitoista kokemukset.

Pelto kirjoitti:

Olin lomalla Pariisissa äitini, mummini ja serkkuni kanssa. Olin silloin toisella luokalla. Matkustimmme eräänä päivänä disneylandiin joka on melko suui turistikohde, eli se oli täynnnä taskuvarkaita. Noh mummiltani vietiin tietysti lompakko, ja se pilasi tietysti hiukan matkailoa. Kun olimme matkalla löytötavaratoimistoon aloin huutaa yhtäkkiä, että mummin lompakko on tuolla! Osoittaen samalla erästä naistenvessaa (emme olleet käyneet tuossa vessassa aikaisemmin). No lompakkoa ei tietenkään löytynyt löytötavaratoimistosta. No menimme pyörimään ympäri disneylandia ajan kuluksi ja huusin jälleen kyseisen vessan kohdalla ,että mummin lompakko on tuolla! En kyllä tiedä miksi huusin, se nyt vain tuli suusta. no menimme jälleen löytötavara toimistoon ja lompakko oli kuin olikin siellä. Äitini pyysi virkailailijaa kertomaan mistä lompakko löytyi. Tietenkin se löytyi kyseisestä vessasta jota olin aikaisemmin osoittanut ja huutanut. Sattumaako? En usko sillä kaikki Pariisin dissneylandissä käyneet tietävät kuin suuri paikka se on ja kuinka paljon vessoja ja muuta siellä on.

Aslak kirjoitti:

Tämä kokemus on tapahtunut ystävälläni, toisessa olin mukana. Kutsun ystävääni tässä nimeltä ”L”. L asui kauniissa talossa, pienessä kylässä. Olimme todella monta kertaa heillä yötä, ja tulimmekin aina yöllä vasta nukkumaan. Talossa oli aina todella karmivat vibat. Talo oli vanha ja todella antiikkisesti sisustettu. No kun olimme kerran menossa nukkumaan katsoimme peiliin (joka oli samalla ovi jonne pääsi vaatekomeroon). Naureskelimme ja yhtäkkiä ovi aukeni. Kummatkin pelkäämme kamalasti näitä juttuja, joten se jäi siihen. Komerossa on tapahtunut todella outoja asioita. Yksi niistä on se, kun L:n vanhemmat löysivät sen komeron nurkasta raamatun, joka oli jäässä. Tämä tapahtui kesällä. Ei mennyt kauaa, kun he muuttivat pois siitä talosta.

Otso kirjoitti:

Olin yksin kotona, kuulin ylhäältä askelia asumme rivitalossa , joten laitoin sen naapurien ääneksi mielessäni. Menin kuitenkin katsomaan utelias kun olen. Katsoin ovelle, oven alla oli jalat. Sekavoituin pelosta ja juoksin alakertaan ja ulos. Menin pyytämään kaveriani turvaksi. No kun tulimme takaisin sisälle, ovi oli auki. Laitan aina oven kiinni, kun menen ulos. Olimme alakerrassa odottamassa tuleeko ylhäältä ketään, sitten taas kuului meteliä, se oli ylhäällä. Haimme lisää porukkaa. Kavereita tuli, mutta ketään ei ollu ylhäällä. Olimme matkalla alakertaan, jolloin ovi josta tulimme meni jysähtäen kiinni. Kaikki juoksimme pois. Nykäänkin ihmettelen tapahtumia. Torstai-illoin tapahtuu aina kuukausien välein. Monet sanovat, että kuvittelen, mutta itse mietin asiaa. Onko teille tapahtunut tällaista? Kuulen myös puhetta tyhjistä huonesista. Myös outoa on että aikuiset eivät ole kuulleet mitään?

Kakara kirjoitti:

Olin ehkä noin 3-vuotias ja nukuin. Heräsin yhtäkkiä ja näin yläpuolellani läpikuultavan sulkaisan siiven, joka liikkui vasemmalle ja katosi. En enempää sitä jäänyt ihmettelemään, käänsin kylkeä ja nukahdin uudestaan.

Isäni äiti kuoli, kun olin kolmevuotias noin kolmen aikaan yöllä. Isäni nukkui, mutta keskellä yötä hän heräsi kamalaan pamaukseen/rysähdykseen. Hän säikähti kovasti ja katsoi kelloa. Se oli kolme yöllä. Aamulla hänelle soitettiin, että hänen äitinsä oli nukkunut pois noin klo 3. Isäni ei tätä vieläkään osaa selittää.

Untitled kirjoitti:

En nyt ole aivan varma onko tämä mitenkään yliluonnollist,a mutta kerron tämän nyt kuitenkin.  Olin noin kello 24.00 ulkona kuistilla ja kun katsoin taivaalle näin siellä sellaisen aika soikean/pyöräkän muotoisen himmeän valon. En tiennyt mikä se oli, joten minua alkoi pelottamaan ja käänsin hetkeksi pääni alas. Kun vihdoin uskalsin katsoa uudestaan, tämä samainen valo oli vielä samassa kohti, mutta sitten se vain yhtäkkiä katosi todella hitaasti ja siirtyi seuraavan paikkaan, hiukan sivummalle missä se aikaisemmin oli, yhden ison puun taakse. Nyt se oli vähän lähempänä, kuin silloin ensimmäisen kerran. Minulla alkoi heti mielikuvitus laukkaamaan ja häivyin todella nopeasti sisälle. Sen jälkeen en enää ole tuota samaista valoilmiötä nähnyt. Ajattelin kertoa tämän siksi, koska haluaisin saada jostakin mahdollisen selityksen.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Sivu 4. Yhteensä 9.123456789

Huomio!

Hei arvoisa Parablogin seuraaja,

Tämä sivusto toimii yksityisesti, täysin ilman ulkopuolista vaikutusta.

Sivuston toimintaa ja ylläpitokuluja (domaini, sivustotila) voit tukea lahjoittamalla haluamasi summan.

Olemme osa Suomen Galaktista Liittoa.

suomengalaktinenliitto.net

Voit tukea toimintaamme lahjoittamalla (PayPal ja pankkikortit)





Tai tilisiirrolla suoraan tilillemme.

Lahjoitustili:
Vesa Äijälä
FI98 5280 0020 0103 93
Kirjoita viestikenttään viestiksi: lahjoitus

Mainosyhteistyössä, otathan yhteyttä sähköpostilla: info.paranormaaliblogi(ät)gmail.com

Arkistot

Liity e-maillistaamme (uudet artikkelit mailiisi)

YHTEISTYÖSSÄ JA MUKANA

arkku net kotisivutilaa

suomen galaktinen liitto