Ruotsi avaa ufoarkistonsa
Ruotsin ufoarkistoa on koottu 1970-luvulta lähtien. Arkistoa ei ole kuitenkaan ennen avattu yleisölle henkilökunnan puutteen takia.
Nyt vihdoin Ruotsi on päättänyt julkistaa 18 000 asiakirjaa sisältävän ufoarkistonsa 9 – 10 toukokuuta 2009. Ruotsin ufoyhdistyksen puheenjohtaja Clas Svahnin mukaan dokumentteja saa tulla katsomaan myös muina ajankohtina.
Svahn kertoo, että kenties mielenkiintoisin ufohavainto on 1980-luvun alkupuolelta Norrbottenista. Tuolloin kaksi silminnäkijää todisti lentävän lautasen tippuvan Nammajauren järveen ja uppoavan.
Tutkimuksia asian tiimoilta ei kuitenkaan koskaan tehty vaikka Silminnäkijät ilmoittivat havainnosta armeijalle.
Ufo saattaa olla yhä järven pohjassa Svahn kertoo.
Myös muut maat kuten Iso-Britannia on avannut ufoarkistonsa yleisölle.
USA:a ollaan myös painostamassa avaamaan ufoarkistonsa.
Lähde: Uusi-Suomi
Videomateriaalia 2009 UFO-konferenssista
Muutama päivä sitten pidettiin USA:ssa viides vuotuinen UFO-konferenssi. Tässä videomateriaalia kyseisestä konferenssista.
Konferenssissa käsiteltiin mm. todisteita, sekä tieteellistä dataa liittyen implantteihin.
Osa 1
http://www.youtube.com/watch?v=0yKhKgVpgBY
Osa 2
http://www.youtube.com/watch?v=GGgG3p1W2iM
Osa 3
http://www.youtube.com/watch?v=QQWFyazxzD0
Osa 4
http://www.youtube.com/watch?v=jtHP0ECNlco
Osa 5
http://www.youtube.com/watch?v=-fBpA38sgwc
Osa 6
http://www.youtube.com/watch?v=yTr6PDtgytw
Pahoittelen, että konferenssivideosta puuttuu jonkin verran alusta. Jos joku löytää videon, jossa on koko konferenssi, niin ilmoittakaa ihmeessä kommenteissa.
Munan Muotoinen Muukalaisalus

Huhtikuussa 1964 poliisikonstaapeli Lonnie Zamora Socorrosta New Mexicosta Yhdysvalloista ajoi autoa kaupungin ulkopuolella, kun hän huomasi jättiläismäistä munaa muistuttavan hohtavan aluksen, joka seisoi neljän jalan varassa. Kun Zamora lähestyi alusta, hän näki sen vierellä kaksi outoa pientä oliota. Sitten alkoi kuulua kovaa jyrinää, ja alus ampaisi taivaalle.
Laskeutumisalue
Zamora kutsui nopeasti radiolla apua.
Kun muut poliisit saapuivat paikalle, he huomasivat maassa painaumia ja läheiset pensaat olivat yhä tulessa.
Neljä syvää painaumaa saattoivat olla aluksen tukijalkojen tekemiä. Lisäksi löytyi ”Ufomiesten jalan jälkiä”.
![]()
Yksi painaumista,
joiden uskottiin olevan aluksen tukijalkojen tekemiä.

Uusi kohtaaminen
Ilmavoimien tutkijat eivät löytäneet New Mexicon tapahtumille selitystä.
Ranskalainen maanviljelijä Maurice Masse hämmästyi nähtyään kuvan Zamoran aluksesta.
Hän väitti samaisen aluksen laskeutuneen hänen pellolleen v. 1965.
Myös hän kertoi nähneensä kaksi avaruusoliota.
Lähde: Colin Wilson: Ufojen Arvoitukset
Suomalainen sai kuvattua sieppauksen videolle
Sain muutama päivä sitten sähköpostiini videon, jossa näkyy kun suomalainen Heikki Fagerström kuvaa outoa valoilmiötä. Valo lasketuu hänen takapihalleen. Koko takapiha näyttää täyttyvän valosta, kun samaan aikaan filmi katkeaa. Vähän ajan päästä videokuvaa näyttääkin olevan aluksen sisältä, jossa näyttää olevan kolme olentoa. Iltalehti on myös tietojeni mukaan tekemässä Heikin tapauksesta juttua, joka pitäisi olla luettavissa huomisen päivän lehdestä.
Heikkillä itsellään ei ole tapauksesta minkäänlaista muistikuvaa.
– ”Löysin videon kamerastani, mutta en muista koska olisin sen kuvannut. Taustalla kuitenkin kuuluu selvästi oma ääneni.”
Suomen ilmavoimien videokuvausyksikön aliupseeri Jussi Majava pitää videota aitona.
– ”Kävin videon läpi useaan kertaan, enkä huomannut mitään huijaukseen viittaavaa. Taivaalta tuleva kohde, sekä hahmot ovat mielestäni aitoja eikä niitä ole lisätty tietokoneella. Hahmot ovat siis fyysisiä, mutta en ota kantaa ovatko ne oikeasti avaruusolentoja.”
Amerikkalainen parapsykologi ja ufotutkija Jack Pope pitää videota kuitenkin taitavana väärennöksenä.
– ”Se nyt vaan näyttää olevan liian hyvää ollakseen totta.”
Latasin videon Youtubeen ja tässä se nyt sitten on:
EDIT: Video taas nähtävissä
Aprilliahan se oli. 🙂
Mahtavan tarkka UFOvideo Meksikosta
Meksikossa vuonna 2002 kuvatussa videossa näkyy UFO, joka lentää korkealla ja kaukana. Videokameran zoomi saa kuitenkin kohteen aika hyvin taltioitua ja siitä erottuu selvä lautasmainen muoto. Kohde oli näkyvissä noin 20-minuutin ajan.
Videossa verrataan ufovideota myös muihin vastaavanlaisiin videoihin ja kuviin.
http://www.youtube.com/watch?v=-9xJEMniwp8
Ufoja Googlen Street Viewissä?

Googlen Street View -palvelu on herättänyt viimeaikoina huomiota erikoisten bongausten kautta.
Googlen pilailumielessä kadulle sijoittamaa Maija Poppasta luultiin jo kummitukseksi, mutta nyt palvelusta on bongattu paljon lehdissä ja internetissä viime aikoina esillä olleita ufoja.
The Sun -lehden lukija Faye Sharpe kertoo löytäneensä näkymän Wolverley Streetiltä, Itä-Lontoosta.
Lehden julkaisemassa kuvassa taivaalla näkyy yhdeksän hopeista kuviota, jotka on eräänlaisessa muodostelmassa joista lehden haastattelema ufotutkija Nick Pope on innostunut.
Liekö sitten kyseessä taas jälleen Googlen tekemä pila?
Lähde: The Sun
Ufon Uhri? (1967 Kanada)

20.5.1967 Mekaanikko Stephen Michalak oli kaivamassa Kanadan Winnipegjärven tienoilla kultaa, kun hän huomasi kaksi outoa lautasen muotoista alusta, joista toinen laskeutui hänen silmiensä eteen. Hän kuuli aluksen sisältä omituisia ääniä, käveli lähemmäs ja kosketti aluksen pintaa. Se oli erehdys. Hänen käsineensä suli välittömästi ja hänen paitansa syttyi tuleen.
Michalak laihtui ja sairasteli. Hänen rinnassaan ollut outo pistemäinen palovammakuvio parani vasta kolmen viikon kuluttua tapahtuneesta.
”Siitä lähti lämpöaaltoja, ja se haisi rikiltä.” -Stephen Michalak
Pelkkää löpinää vai aito kokemus? – Te päätätte.
Lähde: Colin Wilson: Ufojen Arvoitukset , Howstuffworks.com


Viimeisimmät kommentit