ME NA3MM3 S1NUT! NA3TKO SINA M31DAT???
Tietoa

ParanormaaliBlogi.net on Suomen seuratuin rajatiedon media. Olemme uutisoineet paranormaaleista ja muista oudoista ilmiöistä vuodesta 2007 lähtien.

Korostettu kommentti

Arska:

Kolumbiassa Medellin kaupungissa näköjään paljon tunnistamattomia objekti havaintoja, video ja kuvatallenteilla on useita silminnäkijöitä. Mielestäni nuo kiekkomaiset lentävä lautanen kuva ja videotallenteet ovat aika vakuuttavia todisteita siitä että emme ole todellakaan yksin.

Lentäjä pilotin kuvaama video pallomaisesta objektista pilvien yläpuolella on myös hyvä todiste vieraan älyn ohjauksessa olevasta kohteesta lähellä lentokonetta. Etelä-Amerikassa yleisesti on kaiketi jonkinlainen UFO – aalto menossa parasta aikaa. Mielenkiintoisia videoita nuo kaikki ja joissakin on mahdollisuus muuttaa selostuksen teksti Suomi kielelle.

Kommentoitu artikkeliin: Massahavaintoja Kolumbiassa

Tulossa

Suomalainen sai kuvattua sieppauksen videolle

Sain muutama päivä sitten sähköpostiini videon, jossa näkyy kun suomalainen Heikki Fagerström kuvaa outoa valoilmiötä. Valo lasketuu hänen takapihalleen. Koko takapiha näyttää täyttyvän valosta, kun samaan aikaan filmi katkeaa. Vähän ajan päästä videokuvaa näyttääkin olevan aluksen sisältä, jossa näyttää olevan kolme olentoa. Iltalehti on myös tietojeni mukaan tekemässä Heikin tapauksesta juttua, joka pitäisi olla luettavissa huomisen päivän lehdestä.

Heikkillä itsellään ei ole tapauksesta minkäänlaista muistikuvaa.

– ”Löysin videon kamerastani, mutta en muista koska olisin sen kuvannut. Taustalla kuitenkin kuuluu selvästi oma ääneni.

Suomen ilmavoimien videokuvausyksikön aliupseeri Jussi Majava pitää videota aitona.

– ”Kävin videon läpi useaan kertaan, enkä huomannut mitään huijaukseen viittaavaa. Taivaalta tuleva kohde, sekä hahmot ovat mielestäni aitoja eikä niitä ole lisätty tietokoneella. Hahmot ovat siis fyysisiä, mutta en ota kantaa ovatko ne oikeasti avaruusolentoja.

Amerikkalainen parapsykologi ja ufotutkija Jack Pope pitää videota kuitenkin taitavana väärennöksenä.

– ”Se nyt vaan näyttää olevan liian hyvää ollakseen totta.

Latasin videon Youtubeen ja tässä se nyt sitten on:

EDIT: Video taas nähtävissä

Aprilliahan se oli. 🙂

Tykkäys ja jakotoiminnot:

124 kommenttia aiheeseen: Suomalainen sai kuvattua sieppauksen videolle

Sivu 1. Yhteensä 1.1
  • Ammattilainen sanoo:

    Kuinkas skeptikot selitätte tämän? Videokuvauksen ammattilaisena olen samaa mieltä Jussi Majavan kanssa videon aitoudesta. Onko kenelläkään tietoa missä video kuvattu? Mahdollisesti Tampereella? Entä Tekivätkö ”muukalaiset” jotain kokeita Heikki Fagerströmmillä?

  • Phazon sanoo:

    Tapaus sattui tarkennettuna: 11.2.09

    Syy tuohon videon poistamiseen löytyy. Enkä ihmettele.
    Tälläistä materiaalia ei ole ennen nähty, ja itse olen täysin vakuuttunut videosta. Se on mahdotonta että kyseessä olisi feikki.

    Tapaukseen liittyen.
    Suomen Säteilyturvakeskuksen tyypit kävi helmikuun puolella (12.2.09)
    tapahtuneen jälkeen mittaamassa säteily lukemia ja säteily arvot oli noussut n. 10 kertaiseksi hetkellisesti. (säteily puolittui 10h:n aikana)
    Epäilyjä säteilyn nousulle on monia mutta tod.näköisin syy on jossain erityisessä tekniikassa koska säteily oli paikallista eikä mikään ns: ”laskeuma” tyyppinen.
    Täten ydinräjähdys tai vastaavat ”syylliset” on suljettuina pois.

    Poliisin tutkinnassa tuota tapausta on selvitetty myös paljon ja vaikka tiedot onkin salassa voin kertoa niistä itse osan koska Heikki itse on minulle kertonut ja lähettänyt valokuvia alueelta sekä poliisista on vuotanut tietoa heikille (hänen isänsä on poliisi ja johtaa tapauksen tutkintaryhmää).

    Eli lyhyesti:
    tapaus p.määrä: 11.2.09
    Tapahtuma paikalta on kuulusteltu ainakin 6 henkilöä ja heidän tarinat tukee toisiaan. Heikillä itsellään ei ole muistikuvaa tapahtuneesta. 4 silminnäkijää oli lenkkeilijöitä jotka näkivät oudon valon laskeutuvan taivaalta ja näkivät lautasmaisen esineen josta lähti säde, kaksi muuta silminnäkijää olivat poliiseja.
    Tämän nähtyään he juoksivat karkuun ja soittivat paikalle poliisin.
    Poliisin tullessa paikalle alus oli juuri nousemassa ilmaan, tämän johdosta ufosta saatiin osa kuvattua maijan kameralle.

    Heikin isä: Lauri Fägerström kommentoi tapahtunutta:

    – ”en ollut uskoa silmiäni, mutta en voi kieltää tapahtunutta koska kamera tallensi sen”

    Säteilyn lisäksi alueelta on löytynyt kymmeniä kaatuneita puita ja palaneita pensaita. Myös outoja kuvioita on havaittu maaperässä kuten avain jonka sisällä binääri koodattu viesti josta saadaan arvo: 2012. Kuvion leveys on n. 40m (sangen pieni)

    Lisää faktoja tapauksesta paljastuu jatkuvasti.

  • Phantom sanoo:

    yllätys että se on poistettu u tubesta. S****nan valtio yrittää salata koko jutun tai jotain. Saa nähdä onko huomisessa lehdessä mitään. epäilen koska heitä kielletään julkaisemasta tms tms…

  • moikka sanoo:

    Voi vitsi haluan nähdä sen videon! Laita nopeasti se uudelleen youtubeen 😀

  • perttuli sanoo:

    hhaha on phazonilla kova mielikuvitus..päivän pirstys kyl 😀

  • Jonizz sanoo:

    Nonniin, video olisi kyllä hieno nähdä. =) Kannattaa varmaan pistää Vimeo tai muuhun videosivustoon niin ei poisteta kovinkaan helpolla kuin youtubesta.

    @ Phazon
    Jep jep…Jotakin sun ” faktoista ” Todisteita olisi hieno myös nähdä…esim kuvia näistä puista ja oudoista kuvioista maassa…

  • Wespa sanoo:

    Saamani sähköpostin perusteella ilmeisesti tämä kuvio oli kuvattu samalta alueelta.
    http://www.cropcircleconnector.com/images/07183105.jpg

    Tuossa siis tuo outo kuvio maaperässä josta Phazon puhui.

  • Wespa sanoo:

    Videon lisäys ei ole vielä onnistunut. Menen piakkoin nukkumaan ja luultavasti annan linkin / lisään videon vasta huomenna kun olen herännyt…

  • zakker sanoo:

    Uskon tähän tapaukseen tavattomasti!

  • metele sanoo:

    ehdin juuri ja juuri katsomaan videon noin puoleen väliin asti kunnes se poistettiin jaosta, ehtiköhän kukaan saamaan talteen?

  • metele sanoo:

    eikö kukaan saa laitettua sitä nettiin takaisin?

  • reijo sanoo:

    Aprilliä syö silliä 😛 hetken jos uskoin tähän 🙁

  • Uploadaahan sanoo:

    Uploadaahan video vaikka rapidshareen, niin saadaan video oikealla laadulla jokaisen tarkasteltavaksi. Tällöin videota on helpompi analysoida, kun youtube ei ole sitä pakannut. Tämä olisi nyt erityisen tärkeää jos video on jotakin merkittävää.

  • Tmuzki sanoo:

    HYvää aprillipäivää vaa kaikille!!

  • Hexaa sanoo:

    NO mitä minä juuri sanoin hetki sitten tuosta meksikon ufo videosta!!…
    me tulemme kohta samaan pitävät todisteet ufojen olemassa olosta ja pian koittaa se hetki jollojn poliisit eivät enään pysty salaamaan asioita,. pistäkääpäs videoita ja kuvia tapahtuneesta

  • Hmm sanoo:

    YouTubeen ei kannata upata mitään. Esim. Dailymotion.com on parempi. Varsinkin kun on kyseessä ufoihin liittyvä video.

  • Hexaa sanoo:

    nimen omaan toivoisin nyt että Heikki Fagerström. kirjoittaisi tänne ja pistäisi kaikki saatavilla olevat materiaalit tänne niin voisi olla että saataisiin joka jonkinsortin läpimurto aiheesta tehtyä!–

  • Gnosis sanoo:

    Aprillia?!?

  • punssi sanoo:

    Mäkin ehdin pätkän nähdä,kyllä oli ehdottomasti parasta laatua mitä noita koskaan oon nähny!!.

  • Huttu sanoo:

    Hahah 🙂 Fagerström !

    ”Tuossa siis tuo outo kuvio maaperässä josta Phazon puhui.”

    Jos toi on se kuvio niin miten siitä kukaan voi erottaa mitään binäärikoodia? Missä kaatuneet puut ja palaneet puskat?

    Tuo Phazonin juttu taitaa olla ihan pikkasen epäuskottavaa. Luulen että ”faktoja” paljastuu sitä mukaa kun ihmiset heittää itse lisää vettä myllyyn.

    However, en osaa sanoa mitään tohon videoon kun en ehtinyt sitä näkemään. Vois sillee tehdä et aina kun tulee potentiaalinen video, ni sen latais koneelle sielt youtubest, silleen se olis aina jonkun kovolla ja sen sais laitettu jakoon eri mestoissa

  • Huttu sanoo:

    Ei jumankekka, se video oli ihan uskomaton Wespa !!!! Huomasin et olit saanu sen takas tuubiin

  • cakeman sanoo:

    April fucking fools.

  • WM_ sanoo:

    Kaipaan todella sitä materiaalia!

  • WM_ sanoo:

    tää olis liian julma pila 🙁

  • wespa sanoo:

    järkkyä katsottavaa. on takaisin tuubissa ja yöunet meni. kannattaa katsoa…

  • Power_ sanoo:

    Oli todella hämmästyttävä. En tiedä mitä sanoa.. En koskaan olisi uskonut tätä 😮 Olen ollut skeptinen aina UFOista puhuttaessa, mutta video sai mieleni muuttumaan. Tämä on todella uskomatonta ja upeaa.

  • Huttu sanoo:

    Repesin kyl ihan totaalisesti 😀 Ja menin kyl ihan kybällä mukana, en aavistanu mitään haha !

  • Korn sanoo:

    Huttu:” Säteilyn lisäksi alueelta on löytynyt kymmeniä kaatuneita puita ja palaneita pensaita. Myös outoja kuvioita on havaittu maaperässä kuten avain jonka sisällä binääri koodattu viesti josta saadaan arvo: 2012.” Huom sana ”kuten”. Tuossahan sanotaan että se koodi on avaimen muotoisessa kuviossa, joten ei se välttämäti edes näy koko kuvassa saati sitten palaneet puut yms.
    Mutta innolla lisää odotellessa…ja se video kans…

  • Korn sanoo:

    Ainiin…ja hyvää aprillipäivää kaikille ;D

  • A-E sanoo:

    Kokeile jotakin muutakin videopalvelua, kuin Youtube. Esim liveleak.com tai vimeo.com

  • Juuh... sanoo:

    Video löytyy taas tuubista :O Oli kyllä aikamoista matskua.

  • Ohoh sanoo:

    Tajunnan räjäyttävä video. 😉

  • Leopold sanoo:

    Pfffttt… Aika väsynyttä. 😛

  • Eternity sanoo:

    Todella hyytävä ufovideo. Pelottava toi lopussa ilmestyvä humanoidi joka alkoi ääntelemään. Tuossa on tutkittavaa valtiolla ja puolustusvoimilla vuosiksi eteenpäin.

  • wildchild sanoo:

    joo.. rickroll’d onkossitä oikeeta videoo ees ollu siellä?

  • name sanoo:

    harhar, hyvää aprillipäivää vaan

  • yuuwaku sanoo:

    //cakeman (06:30:15) :

    April fucking fools.//
    ^ X) ~

  • Huttu sanoo:

    Korn:
    ”Mutta innolla lisää odotellessa…ja se video kans…”

    Jos et viel hiffannu niin tämä oli aika ovela aprillipila 😀

  • Power_ sanoo:

    Video kyllä löytyy tällä hetkellä ainakin muutamasta paikasta. Itse otin myös omalle koneelleni talteen jos se katoaa myöhemmin

  • Spiff sanoo:

    APRILLIA!!! 😀

  • Ogeli sanoo:

    Hahaa, tyypit menivät täydestä aprillipilaan! 😀

  • moikka sanoo:

    millä hakusanalla löytyy youtubesta ja mistä muualta löytyy? :O

  • Scanner sanoo:

    Yeah… linkkejä kiitos 🙂

  • Thebel sanoo:
  • Kristhor sanoo:

    voi v… kuulostaa tosi lupaavalta… mut sit tietysti katoaa youtubesta video jne… vois olla paras todiste ufoista mitä ollaan koskaan ennen nähty

  • moikka sanoo:

    Käsitykseni ufoista muuttui todella! Aivan käsittämättömän aito video 😮 Toivottavasti tästä jutusta kuullaan vielä esim. uutisissa tms, koska tämä on varmaan varmin ikinä kuvattu todista ufojen olemassa olosta.

  • venus007 sanoo:

    joo ööö hyvää aprillipäivää vaan kaikille XD

  • Naali sanoo:

    Menetin yöuneni O.O

  • Kalel sanoo:

    Muistakaa aprillipäivä:D

  • Minna sanoo:

    Jaahas, ettei vain olisi aprillipila kun tänään vasta lisätään? 😉

    Ei kai sen videon kuulu olla tämä http://www.youtube.com/watch?v=E_ObC81MUJU , eihän? Tosin tuossa teitin tarinassa ei lue mitään, että tämä henkilö olisi tullut lenkiltä. Melkein hartaasti toivon, ettei olisi teidän väsäämä pila 😀

  • Jos tietäisin totuuden ! sanoo:

    kertokaaha joku se osoite mistä tämän oikean vieon voisi sitten katsoa!!? elkää pennut pelleilkö tällaisilla asioilla !!

  • cheyenne sanoo:

    Hm, aprillipäivä?

  • Jos tietäisin totuuden ! sanoo:

    APRILLIA!! APRILLIA!! syökää lenkkiä!!

  • RedMal sanoo:

    Ei hitto mikä video, meni kyllä kylmät väreet.

  • RockHill sanoo:

    Hah arvasin jo ku herra Pasi Viheraho kusetti koiraansa että jotai mätää on.

  • TheMagician sanoo:

    RockHill: Tunnistin kans heti Pasi Viherahon videoksi 😀

  • BG sanoo:

    Hui ! Tuo olio tuossa lopussa oli jotain niin karmaisevaa että.

  • jup jup sanoo:

    Oliko kyseessä sama kuuluisa fagerström jota herra Conan tavoitteli suomen reissullaan? Jos ette oo kattonu videoo niin kyllä kannattaa. Tosi mielenkiintonen juttu.

  • juujaajoo sanoo:

    voisiko joku kertoa missä tämän kyseisen videon voi oikeasti katsoa? voisiko joku antaa vaikka linkin?

  • Parasta matskua sanoo:

    Nyt se on todistettu. http://www.youtube.com/watch?v=E_ObC81MUJU Tässä siis linkki videoon. Muistakaa tämä päivämäärä, siitä tullaan puhumaan vielä pitkään!

  • Hexaa sanoo:

    nyt rupee kuuppa sekoon pian
    :D:D

  • Tunhhu sanoo:

    Täytyy kyllä sanoa, että kuinkas suu nyt pannaan ? 😉

    ps. meni ihan täydestä
    (ainoon epäilyksen herätti majavan kommentissa käyttämä sana ”feikki” ;D )

  • neutralD sanoo:

    Addaa toi video johki palvelimelle ja pistä linkki.

  • iinAmo sanoo:

    Phahaha!! Mieku otin ihan todesta ;D Olis pitän tajuu!!! Mut tosi pelottava oli, noi kolme ufoo oli tosi pelottavat!!

  • Jaarno sanoo:

    Ettei vain olis aprillipila kyseessä, eh?

  • XD Mixeri sanoo:

    Hehheee ;D Melkeen meni jo todesta. Mutta niin, miksipä kukaan kulettaisi kameraa mukana lenkillä?

  • Ada sanoo:

    wespa, laita linkki tänne
    niin ku tälleen: http://www.youtube.com/

  • Ada sanoo:

    OIJOI! kiva kun nyt katoin sen videon nii tosi kiva pila ja viel aprillipäivänä!

  • RedMal sanoo:

    Ada, se linkki on näissä kommenteissa jo kahteen kertaan laitettu. Ei ole niin vaikeaa lukea ylempiä kommentteja.

  • iinAmo sanoo:

    Lähetin kaverille ton linkin ja se otti heti sen nimenkii ihan omg! Ja sitku se katto sen loppuu ni sitä nolotti ja nauratti 8)))

  • Afandrol sanoo:

    Jotenkin arvelin, että tämä olisi tälläista. 😀 Katsoinpa silti. 8′)

  • |{ /\ LL £ sanoo:

    HALOO IHMISET SE ON APRILLI PILA!!!!!!!!!!

  • ASPRRILLI sanoo:

    TÄMÄ ON _APRILLI-PILA_ :DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD

  • Jormis sanoo:

    Hyvä aprilli pila.. Moni mennyt lankaan.. =D

  • Hexaa sanoo:

    pist’kääny päivän piristys tohon vaikka onki aprilli päivä menee tää tarkotus tältä saitilta vähä…’

  • Mustix sanoo:

    Jee, hyvä aprillipila, menin täydestä. 😀

  • Hutsinda sanoo:

    No hyi helv… En epäile feikiksi. Todella aito ja karmiva, varsinkin se humanoidi, joka vääntelehti lopussa ja päästeli vertahyytäviä ääniä. Sinne meni yöunet, byebye.

    Haha 😀

  • Dee sanoo:

    Hyi, melkein kuolin. :’D

  • Wespa sanoo:

    Palautin lähes kaikki ”aprilli” -sanan sisältävät viestit ja nyt voi kommentoida siis normaalisti.

    Levittäkääpä linkkiä kavereillenne, jos haluatte vähän huijata. 😉

    Tässä siis suora linkki uutiseen:
    http://paranormaaliblogi.net/index.php/2009/04/01/suomalainen-sai-kuvattua-sieppauksen-videolle/

  • markus sanoo:

    Niin ja huomasin heti että toi pätkä on pasi viherahon videosta :::D:D:D:D

  • jones sanoo:

    FUUUUUUUUUUUUUUUUU……. I HATE that guy!!! 😀 😀

  • MAHTAVA PÄIVÄNPIRISTYS :D:D:D:D:D:D:D:D:D KIITOS =DD

  • Jonizz sanoo:

    ahahahahha hieno video !! =D

  • hohoho sanoo:

    shit happens 😀

  • neutralD sanoo:

    HAHAHAHAH :d:ddDDD
    tää oli loistava! 😀

  • Yuna sanoo:

    Epistä xD mä jo uskoin… >.<
    Mahtava pila xP

  • Masterpiece sanoo:

    Hhaha hitto vie, aika paha 😀

  • Aqua vitae sanoo:

    Odotin sentään koko maaliskuun ajan Parablogin aprillipilaa ;]

    Hienoa työtä!

  • spookynen sanoo:

    Ette kai oikeesti (melkein) uskoneet?! 😀 Joo ihan hauska aprillipläjäys, ei siinä mittään!

  • Naali sanoo:

    Spookynen, kyllä minä aamulla kun tänne tulin otin uutisen ihan tosissaan, hyvä kun uskalsin katsoa videota XD

  • Ada sanoo:

    joo, redmal, katoin kaikki kommat vaan pikaisesti ja en kaikkia,
    huomasin sen kyl sitte

  • Kerttu sanoo:

    Aika hompahtava humis.

  • werttinen sanoo:

    Ja lankaan menin 😀

  • Sivusta seuraaja sanoo:

    Koko pitkän päivän onnistuin eilen olemaan huijaamatta, mutta eiköhän muutamia minuutteja ennen nukkumaanmenoa tähän lankaan sitten menty.

  • Jaarno sanoo:

    Pakko kyllä myöntää että hyvän aprillipilan keksitte. 🙂 Itse ainakin menin ihan täydestä aluksi. Varmaan ainoa aprillipila jota hetkenkään uskoin.

  • iinAmo sanoo:

    Aww… Oli kyllä pelottava etten moneen yöhön oo nukkunu…. Ja kuset housussa ku kattoo tuota 😀

  • iinAmo sanoo:

    Siis tarkotin etten oo nukkunu 2 yöhö ja en varmaa tuu nukkumaankaa 😀

  • Phazon sanoo:

    Yllättävän moni meni tähän 😀 Noh osaapahan lukijat olla skeptisempiä 🙂

  • bobcat sanoo:

    No ei jestas, luin tota niin olin sillee nyt tulee ehk vuoden mielenkiintoisin video, mutta ei.. no nauratti tämäkin.

  • ei elämä sanoo:

    tän läpinäkyvämpää pilaa ei kyllä varmaan kukaan oo keksiny lol :’D

  • iinAmo sanoo:

    Eka viel aattelin et uskallankohan kattoo koko videoo XD Sit eka vähä epäröin kunnes sisko tuli ni aattelin kattoo ja sit vaa repesin x))))

  • leatherman sanoo:

    Jes! Tää on paras 😀

  • Tiia sanoo:

    Kyllä avaruusolennot kamerat huomais ja ottais takavarikkoon :–DD

  • frank sanoo:

    Hahahah, arvasin sen olevan tulossa ku puolet videosta oli mennyt ilman uhvoja xD

  • Möö sanoo:

    Mitä hittoa! Jouduin aprillipilan kohteeksi monta päivää myöhemmin. Voi hemmetti että meni täydestä 😀 Loistavaa työtä!

  • nanami sanoo:

    XD

  • ninjani sanoo:

    Mietinki jo vähän kun tageissa oli pila..

  • kyl sanoo:

    Hahhah! ”Uskon tähän 100 prosenttisesti” joo aprillipilaan kannattaa uskoa! :S

  • Acartian sanoo:

    Olipas karmaisevia alieneita.

  • UsKo sanoo:

    I`ve just got rick rolled!

  • kiva1 sanoo:

    Aika kiva biisi tos.ku eka kertaa katioin ton olin aivan jänittynyt koska.Jos mää unes nään humanoidin tai itse teen jotain paranormaalista mulle tulee semmone tunne mitä ei kestä kauvan:S

  • tytto sanoo:

    hmm… eli siis onko tää video jossain nyt katsottavana? kaikki selittää sitä sun tätä niin en voi tietää mikä on nyt homman nimi. Ensin puhutaan silminnäkijöistä ja koko ”tapahtuneesta” asiasta (lainausmerkit juuri siksi etten tiedä mihin uskoa) ja jotkut puhuvat aprillipilasta. Vähän vielä monimutkaisempaa jos saisi olla niin.. 🙂

  • Wespa sanoo:

    Artikkelistahan sen videon voi katsoa, joka selventää tilannetta. 😉

  • JJ sanoo:

    ” Ilmavoimien videokuvausyksikkö” ?! ”Majava”?!.. Heh..

  • killokki sanoo:

    Juu, ei voi muuta sanoa kuin etta FEIKKI!! Kyllahan ne humanoidit siella olisivat huomanneet sen kameran, ja ihan kuin olisin joskus kayny tossa samassa paikassa ku tossa videossa… vaikka kylla se humanoidi siina lopussa oli melko karmiva ”hrrr…” Silla kylla naytti olevan vetoketju siina kaulan kohalla suunnilleen, et ilmiselva FEIKKI!! Jos joku muuten todistaa ni pistakaa vain kommentti pyorimaan 😉

  • killokki sanoo:

    kuka muuten edes kuvaisi koiralenkkeilya??? Nii ja tubesta loytyy, kanttii kattoo, en nyt muista milla hakusanalla mut kuiteski, kanttii kattoo 😀 😀

  • Jejj sanoo:

    Mahtava aprilli-pila XDD

  • Kaljavaasi sanoo:

    Sinut Rick Rollattiin!

  • juoru sanoo:

    VOI ****** ** **************************!
    HALUUN NÄHÄ SEN VIDEON!*****

  • eba sanoo:

    Aivan liian pelottava! Kaduttaa jo et katoin.

  • eka asia mikä tuli mieleen ”miks sillä on kamera mukana ku se ulkoiluttaa koira???” mutta säikähin 😀

  • paula sanoo:

    haha 😀 nauroin ääneen oli nii hauska

  • SecretUchiha sanoo:

    ois ollu kiva jos ei olis ollu aprillipila 🙂

Sivu 1. Yhteensä 1.1

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomio!

Hei arvoisa Parablogin seuraaja,

Tämä sivusto toimii yksityisesti, täysin ilman ulkopuolista vaikutusta.

Sivuston toimintaa ja ylläpitokuluja (domaini, sivustotila) voit tukea lahjoittamalla haluamasi summan.

Olemme osa Suomen Galaktista Liittoa.

suomengalaktinenliitto.net

Voit tukea toimintaamme lahjoittamalla (PayPal ja pankkikortit)





Tai tilisiirrolla suoraan tilillemme.

Lahjoitustili:
Vesa Äijälä
FI98 5280 0020 0103 93
Kirjoita viestikenttään viestiksi: lahjoitus

Mainosyhteistyössä, otathan yhteyttä sähköpostilla: info.paranormaaliblogi(ät)gmail.com

Arkistot
Liity e-maillistaamme (uudet artikkelit mailiisi)
YHTEISTYÖSSÄ JA MUKANA
arkku net kotisivutilaa

suomen galaktinen liitto